hisuspeden elämää

Isometsän nousu ten times

2012-01-19T21:31:00.003+02:00

Jo kauan sitten ajankohtaisuutensa menettänyt otsikko saa luvan päättää pitkän hiljaisuuden. Otsikon mukainen harjoitus tuli Stafun kanssa vedettyä joskus marras-joulukuun lumilla Ylläksellä. Aikalaiset saattavat vielä muistaa myös nuo sanat virolaisen ystävämme suusta kuultuna, ilman noita sanoja tuskin olisi tuota mäkitreeniä vedetty.

Mutta se otsikosta. Huomenna hyppään lentokoneeseen ja päästelen sen kyydissä aina San Franciscoon. Tuolta matka jatkuu sitten vuoriston suuntaan ja ensimmäinen määränpää tais olla Kirkwood tai jokin sen tapainen. Periltä tulisi sitten löytää lunta, mielellään paljon, sillä reilun viikon päästä tuolla suunnalla alkaa hiihtosuunnistuksen maailmancup. Tällä hetkellä lumitilanne on ilmeisesti vielä kehno mutta joitakin kymmeniä senttejä on lupailtu lähipäiville. Kisajärjestäjät tosin toivoivat paria metriä, jotta Bear Valleyn osakilpailu saataisiin pidettyä. Suomessa järjestäjille riittää valitettavasti parikin senttiä. No siinä se ison maailman ero tähän kotipuoleen.

Kuten tuosta tulevasta maailmancupin reissusta voi päätellä, on kisakausi alkanut vähintään kelvollisesti. En sitten kyllä tiedä, että tarvitseeko kultapossukerholaisilla sen kauden edes kelvollisesti alkaakaan? Kun kuulemani
mukaan olen nyt itsekin siihen kultapossukerhoon päätynyt. Nimityksen johdosta voisi varmaan juoda oikein pullakahveet, voin tarjota Jones sullekin.

No se siitä. Mutta ihan kohtuudella on siis kisoissa mennyt. Hisupuolella nyt oikeastaan siedettävästi koko ajan, sileän puolella on ollut vähän ailahtelevampaa. Onneksi sentään Uuraisilta kävin palkintorahat kotiin näppäämässä. Siis palkintorahat ihan kirjaimellisesti. Parempaan suuntaan siis ollaan menossa par'aikaa mutta niinhän sitä tämän ammattilaisuuden myötä pitäisikin olla. Katotaan sitten keväällä mitä viivan alle jäi.

Tämmöistä tänään. Älä Kulta ala murjottamaan, tuun ihan kohta takaisin.

Länpöä koneeseen

2011-08-12T22:28:00.003+03:00

Otsikon mukaisesti sitä kuuluisaa länpöä on jälleen alettu latailemaan koneeseen ja ladataan ensi viikollakin tuolla Otepään suunnalla Viron maalla. Viimevuotisesta reissusta on vielä varsin kirkkaat muistot joten tällä kertaa yritän pysyä pystyssä siinä liikenneympyrässä, ainakin Venäläisten valmentajien paikalla ollessa.

Menneistä sen verran että tuossa heinäkuun viimeisenä päivänä pyöriteltiin Pielisen ympäri. Ympäriajajien joukko koostui kahdesta kuskista: joukkueen kapteenina oli Kulta ja apuajajana Reisi. Alun perin taisin luvata vetoapua ensimmäisen 150km ajan ja kokolailla tuohon saatoin kyetäkin. Kaikeksi yllätykseksi kykenin kuitenkin säilyttämään lähikontaktin koko matkan ajan saaden saman ajan voittajan kanssa. Lopun massattomassa kirissä minulla ei tosin kovinkaan paljon mahdollisuuksia ollut.

Mutta tuo Otepään leiri siis avaa toden teolla leirityksen kohti talvea. Ohjelma syksylle vaikuttaa noin niinkuin omissa suunnitelmissa varsin napakalta ja talvi se vasta lupaavalta vaikuttaakin. Puitteita on yritetty rakentaa siten, että kauden tärkeimmillä hetkillä on varmasti riittävästi mahdollisuuksia keskittyä tuloksen tekemiseen eikä tarvitse ressata muilla liikkuvilla tekijöillä. Mutta kunhan nyt ensin selätetään Otepää, Vuokatti ja Ramsau, niin ollaan jo paljon lähempänä niitä ratkaisun hetkiä. Mutta tällä hetkellä olen jo tikissä.

Tiedän kyllä että otsikko sisältää kirjoitusvirheen mutta lainatavaraa uudelleen käytettäessä ei siltä aina voi välttyä.

Niin sitä länpöä saattaa muuten olla Herkälläkin koneessa varsin "herkkään" malliin tuon Otepäästä paluun jälkeen, varsinkin mikäli se kuuluisa ensi viikon tiistai odottaa edelleen itseään. Ja se muuten luultavasti odottaa.

Syötän itseni paarmoille

2011-06-30T21:29:00.003+03:00

Härkösuo, hikinen juoksija ja helle. Voi pojat, että tuosta hommasta nauttii! Kun työpäivän hikoilut eivät missään tapauksessa (tänäänkään) riittäneet, niin suuntasin kulkuni iltapuolella legendaariselle Härkösuolle. Ohjelmassa oli luvassa semmoiset 14*1,5min vedot tuttuakin tutummalla uralla. Tuo suohon vuosien aikana revitelty painanne näkyy talvellakin hohtavilla hangilla pienenä painanteena avosuon reunalla. Kujuilkaa sitä ensi talvena Ladun Majan vitosta hiihtäessänne.

Onneksi en sentään ole kuin Asafa Powell, joka luultavimmin kieltäytyisi harjoittelemasta moisissa olosuhteissa kun paarmat ja muut verenimijät saattaisivat imaista hänen vahvaa vertaan jopa suorituskykyä heikentäviä määriä. Samaa hän muuten pelkäsi dopingtestaajien suhteen. No itselläni ei moisia pelkoja vielä ole.

No muita menneitä muistellessa mieleeni tulee ainakin legendaarinen Kiimasen savulenkki. Sielläkin tuli jälleen käytyä raapimassa Juhannuksen kunniaksi. Oma kulku sattui onnellisten tähtien alla elellessä olemaan varsin kohtuullista. Jos nyt ei muuta, niin ainakin selkeästi nappasin Curtin päänahan.

Ai niin. Se Vuokatinvaaran rullanousu varmaan kiinnostaa kaikkia. Sehän vedettiin silloin testileirillä 5 kertaa, 2TT+3V. Ajat oli 7.56-7.38(TT) + 6.24-6.16-6.14(V). Kyllä noilla ajoilla olis Aatelissakin jo jonnekin keskivaiheille sijoittua tai hiukka paremmin. No ainakin liiton kirjoihin laitettiin uusia lukuja.

Mutta ensi viikolla kutsuu Kainuu.

Kevät on mennyt - kesä on täällä

2011-05-31T21:24:00.003+03:00

Huhtikuun alun jälkeen on ollut aika vähänlaisesti kerrottavaa. Eikä sen määrä ole tainnut vieläkään päässyt kovin paljoa lisääntymään.

No sitten viimenäkemän on ainakin nuo lumet sulaneet. Siitä meinasinkin oikein kerran jo kirjoittaa mutta se jäi sitten. Ja lumien sulamisen suhteenkin saattaa olla vähän niin ja näin, varmaan jostain Uuraisten takamailta vielä löytyisi sen verran kinosta, että pääsisi edes hiukan revittämään. Se.

Mutta mutta. On se tuo kesäpuolen kisakausikin tullut avattua. Kisojahan on tullut käytyä melkein oikein urakalla ja on tullut nähtyä mm. Keuruuta, Suolahtea, Ilomantsia, Jämsää, Kangasniemeä ja Hankasalmea. Siinähän ne sitten olikin. Hyvän mielen kisoja.

Huomenissa sitten kaivetaan autotallin uumenista rullasukset esiin ja käväistään ottamassa tuntumaa Isolahden suunnan tiestöön. Luultavasti samalla selviää onko laakerit ruostuneet umpeen sitten viime kerran. Toivottavasti ei. Pitäis kato maanantaina repiä neljä kertaa vaaralle. Ensi viikon ohjelmassa on alkuviikolle varattu testileiriä Vuokatissa. Siellä pitäisi sitten selvitä myös ensi talven kuviot hieman tarkemmin. Sitä odotellessa. Ja loppuviikolle sitten jotain muuta.

Mutta onhan niitä kisoja muuten tälläkin viikolla. Mm. KePo-viestiä ja SM-kukkapenkkisuunnistusta on tarjolla. Ainakin siellä kukkapenkkikisoissa tultaneen näkemään paljon hylsyjä, kun kilpailija toisensa jälkeen ylittää jonkin pienen pienen parturoidun kukkapenkin päädyn hiukan väärältä kohdalta viistäen. Tai mistä sitä tietää. Juuri mitään ennakkoinformaatiota ei kisoista ole vielä ollut tarjolla. Kun nyt edes tietäisi että juostaanko kukkapenkkejä vai maastoa. No mitäpä sitä sillä tiedolla tekisikään?

Tänään muuten vedin sprinttiviimeistelyt Sarvivuoren purtsilla ja Keljonkankaan koulun ympäristössä. Oli muuten varsin kansainvälistä sprinttiä tarjolla, vaikka itse sanonkin.

Lopuksi vielä tuohon otsikkoon. Eilen oli maanantai ja syksy, tänään on kesä ja jälleen maanantai. Ihan tosi, näin ainakin erään kotimaisen suuryrityksen papereissa. Lisäksi todettiin töissä tänään, että ylihuomenna on taas tiistai. Tai siis näin saatiin jälleen taululta lukea. Että ota siitä sitten selvää miten nämä viikot oikein etenevät? Minä en tiedä ainakaan.

Lapin Lumirastit

2011-04-07T21:20:00.005+03:00

Lapin Lumirastit päättivät jälleen hiihtosuunnistuskauden. Samaan pakettiin oli nyt jo totuttuun tapaan turboahdettu perjantain sprintti, lauantain SM-erikoispitkä ja sunnuntain keskimatka.

Kisoihin valmistautuminen sujui varsin optimaalisesti ja viimeistelyharjoituksetkin olin tehnyt peräti ulkomailla Ruotsin maalla MM-kisojen yhteydessä, osan jopa oikein kilpailusuorituksina.

No itse kisat polkaistiin käyntiin siis sprintillä. Jo heti lähtöpaikalla koin positiivisen yllätyksen urastoa kartalta silmäillessäni, sillä se oli harvinaisen harva. Luvassa ei siis ollut mitään selän suoristelua, vaan kisassa saisi painaa täysiä. Ja sehän sopii. Vitosrastilla olinkin hyvissä iskuasemissa kuusi sekuntia lopulta toiseksi sijoittunutta Hasse Jörgeniä perässä. Pitkälle kutosvälille tein mielestäni hyvän valinnan yläkautta tamppariuraa mutta aavistuksen kapealla ja lainemaisella moottorikelkkojen rikkomalla baanalla ei lopulta tultukaan. Ehkä siinä jotain pientä erimielisyyttä oli meikäläisen ja uraluokituksen välillä mutta menköön. Tylyt 29sekkaa pataan nopeimmalta ja peli oli selvä. Lopuilla väleillä olin muuten sen kuusi sekuntia Hassea nopeampi. Aijai. Olis voinut vaikka harmittaa. Olin sitten 7.

Lauantaille sitten laiteltiin taas kalustoa kuntoon oikein urakalla. Jopa siihen malliin, että naapurimökeistä loppui virta kesken. Onneksi meillä ei ollut sitä ongelmaa... Erikoisen pitkällä alku sujui varsin leppoisasti lisää vauhtia letkan veturilta pyydellessä mutta alkoi se hymy hyytymään itse kultakin tuossa matkan edetessä. Jostain syystä nuo leveät tamppariurat vainosivat minua tuossakin kisassa, sillä kisan kulun suhteen varsin ratkaisevalla ensimmäisen lenkin pitkällä välillä onnistuin hupeloimaan aikaa ensin hieman hitaammalla alkuvalinnalla sekä oikomista heikosti kestävällä hankiosuudella, sitten kapean oloisessa tampparinousussa sekä lopulta myös rastille tehdyllä virheellä. Näiden episodien jälkeen kiinnikurottavaa oli taasen parisen minsaa lisää, eikä siihen sitten oikein eväitä enää löytynytkään. Kaikenlaista tuossa kisan aikana vielä tuli yritettyä mutta tilanteen kääntäminen olellisesti parempaan ei enää onnistunut. Milloin oli karttaa taiteltava uudestaan telineeseen ja milloin raavittava ensimmäisen lenkin kartan jämiä pois hiihdettävän lenkin rastien päältä... Pitää näemmä olla huolellisempi jatkossa. Toisen lenkin lopussa saatiin lopulta KeskinarkausMasa näköpiiriin ja aika nopeasti myös kiinni. Tässä vaiheessa päätin hiukan pienentää letkaa ja rykäisin kärkeen. Niskanen taisi olla ainoa, jolla oli mahdollisuuksia yrittää iskeä kantaan. Muutaman sijan siinä onnistuin ratkaisemaan mutta mitaliin asti se ei riittänyt. Lopputuloksissa 4. tila SM-kisassa. Tuloksissa edessä on pari norskia mutta heitähän ei siis SM-tuloksiin lasketa, Lumirastien kokonaistilanteeseen kylläkin. Sinällään hiukan huolestuttava tilanne, sillä Kulta pistää (melkein) aina noissa sijoituksissa paremmaksi. No hyvä se on sekin.

Sunnuntain keskimatkalta ei sitten käteen juuri mitään enää jäänytkään. Hihassa ei vaan ollut enää mitään. Ässät oli heitelty pöydälle jo ajat sitten ja selkänahastakaan ei enää paljoa revitty. Maalissa olin ennenkaikkea huojentunut, sillä se oli kausi sitten paketissa. Kisassa olin taas 7. ja kokonaiskisassa 6.

(Kuva: tornedal.se)

Tornedalin kuvatekstistä huolimatta kuvassa ei ole Staffan Tunis, vaan ihan Reisi Häkkinen, eikä Stafukaan ole tietääkseni (vielä) lopettamassa. Ja luultavasti en minäkään. Suksiakaan ei vielä ole laitettu varastoon vaan hiihtokausi jatkuu yhä. Sunnuntaina sitten Saarijärvellä kansallisissa startataan seuraavan kerran. Ja Laajavuoressa olen käynyt treenini hiihtämässä, ensimmäistä kertaa sitten joulukuun 1.päivän. Valitettavasti Moholdt ei ollut tätä todistamassa mutta niitä yhteisreenejä odotellessa...

Ne oli semmoiset reissut ne. Vuoden parhaita reissuja, ei kisamenestyksen perusteella mutta muuten vaan. Tuntui tuo aurinko paistavan sen verran reippaasti ja Kulta hymyili.

MM-kisat - yhden aikakauden alku ja toisen loppu

2011-03-30T23:00:00.004+03:00

Yksitoista kuukautta, kaksi viikkoa ja kuusi starttia. Noihin kahteen viikkoon ja kuuteen starttiin kulminoitui nyt vääjämätöntä loppuaan kohti kulkeva kausi. Yksitoista kuukautta töitä kauden kohokohtaa varten. Kaksi pääpainon saanuttta arvokisaviikkoa ja niissä yhteensä kuusi starttia. Pettymyksen tunteita, valonpilkahduksia, tiukan tappion aiheuttamaa tuskaa, riemun kiljahduksia, epätoivoa ja tyhjyyttä.

Viimeksi MM-kisat lähestyivät ja elämä aloitti jälleen hymyilemisen. Tunsin olevani valmis. Ennen lähtöä pääsin vielä Haapamäelle tekemään viimeistelyä. Oli mahtavat urat ja tiedän menettäneeni hienot kisat. Tiesin olevani niin valmis, kuin vain mahdollista. Tiesin, etten olisi voinut tehdä viimeisten noin kolmen viikon aikana yhtään asiaa paremmin.

Urani ensimmäistä MM-starttia sain kuitenkin odottaa aina keskiviikkoon asti. Sprintin väliin jääminen oli tietysti pieni takaisku mutta päätin olla valmis silloin kuin sen mahdollisuuteni saisin. Maanantaina kävin viimeistelemässä mätökelissä 5*3 minuuttisilla ja olin tyytyväinen sekä kalustoon, että mieheen. Ja mikäs oli sitä starttia odotellessa hyvin hoidettujen majoitusjärjestelyjen ansiosta.

No se keskiviikko oli sitten yhtä tuulinen kuin se tiistaikin, jolloin meinattiin Penan kanssa jäädä ladun varteen. Vähintään 17 m/s puhaltanut vastatuuli oli oikeasti napakka. No kisaa varten siihen lyötiin vielä aika reipas lumisade selkään, jotta se olisi täydellistä. Maastossa tilanne oli se, että ainoa erottuva ura oli se/ne jo(t)ka oli hiihdetty auki. Aina se ei ehkä tarjonnut ennakkoon suunnittelemaani vaihtoehtoa mutta niiden mukaan mentiin. Tai oli tietty aika lähellä ettei menty, sillä numeroliivi sattui jäämään kaikessa kiireessä karanteenihuoneeseen. No onneksi Sirola on tosinopee lääkäri. Kaksi minuuttia jäi starttiin aikaa... No lopulta menin sitten sen keskimatkan ryssimään. 15.tila tarjosi sen verran karvaan pettymyksen, että pitkänmatkan starttikin oli laitettava uudelleen mietintään.

Parin välipäivän jälkeen oli pitkänmatkan vuoro. Yhteislähtö, vajaa seitsemänkymmentä miestä ja kapea sillan ylitys. Siinä kaikki mitä voi kisalta haluta. Onneksi tuli otettua hyvä lähtö, vaikka aikaa ennen siltaa reilusti olikin. Mutta olis saattanut olla äijät ihmeissään jos Kulta olis startannut samaan aikaan. No niin. Hiukan oli tukkoisen oloista uraa tarjolla tässäkin kisassa. Ei niitä tosin avosuolla mikään auki pidäkään kun tuuli pöllyttelee varsin reippaasti. Stafu keuli jo heti alussa varsin miehekkäästi ja tein kisan kannalta ratkaisevan virheen olla lähtemättä siihen mukaan. Ajattelin vielä olevan aikaa mutta aina ei asiat mene niinkuin unelmoisit. Ensimmäisen lenkin jälkeen olin seitsemäntenä ja letkassa oli sijoituksia tarjolla. Toisella lenkillä onnistuin kuitenkin tekemään ensin yhden hitaamman valinnan ja sen jälkeen vielä kohtalokkaan samaistusvirheen, joiden ansiosta loppulenkille lähdettiin jostain kympin tuolta puolen. No okei oli mulla varmaan hitaampi hajontakin toisella lenkillä, tai sitten tummuin. Jokatapauksessa viimeiselle lenkille lähdettäessä Watterdal oli edellä. Ei ollut kauaa. Saman kohtalon tuli kokemaan Tolstopyatov, joka vaikutti varsin tummalta. Lamovista mulla ei ollut mitään käsitystä, ei edes silloin kun Jukka huusi sillalla kymppisakin sijoituksesta. Loppulenkillä Lamov kuitenkin kuittaa minut paremmalla reitinvalinnalla ja huomaan viiden sekunnin kiinni hiihtämisen mahdottomaksi. Maalissa ensin 11. mutta lopputuloksissa 10.tila Pettymys se on sekin.

Lisää tarinoita ja koskettavaa kuvamateriaalia (etenkin viestistä) tulee varmaan Lumirastien jälkeen. Nyt lähetään sinne.

Toivakan iltahiihdot

2011-03-10T22:51:00.002+02:00

Keski-Suomen piirikunnallisen hiihtokalenterin ehkä perinteisimmät kapinat, eli Toivakan maineikkaat iltahiihdot, käytiin tänään. Kilpailumatkana oli raateleva 7,5km ja mukana oli toinen toistaan kovempia karpaaseja. Kun tähän vielä lisättiin nihkeäluminen nollakeli, niin otatuksesta Paikkalanvuorella oli tuleman ehkä kauden raatelevin.

Ennakkovalmistautuminen oli vähintäänkin kohdallaan, sillä jo kisaa edeltävänä iltana tuli Joukon kanssa voideltua kokonaiset kolme paria lähes kisakuntoon. Näistä kisapäivän viimeistelyssä laitoin lopulta kisakuntoon peräti kaksi paria. Satsaus oli siis suurta. Kaiken lisäksi säätilaa tarkkailtiin lähes koko päivän ajan, jotta mahdollisiin kelin muutoksiin olisi mahdollista reagoida nopeasti. No näin ei kuitenkaan tehty.

Kisapaikalle siirryttiin Liuhan veljesten kanssa jo hyvissä ajoin ja verryttelyyn jäikin näin aikaa ruhtinaallisesti. Jo menomatkalla kisan kulkua ja erilaisia taktiikoita spekuloitiin ahkerasti ja voikin sanoa autokuntamme olleen erittäin täpinöissään! Jukan osalta viimeiset voitelut jätettiin tekemättä, jotta ajankäyttö kisavalmistautumiseen saatiin maksimoitua. Paikan päällä sitten tarkistamaan lähtöaika taululta ja numerolaputkin siinä samassa poimittiin omatoimisesti korista.

Startin lähestyessä oli mahdollista aistia suuren urheilujuhlan tuntua kun juniorisarjalaiset kiersivät kenttää valtavan kannustuksen saattelemana muiden valmistautuessaan hermostuksissaan omaan suoritukseensa. Itsekin jännitin nouseeko ensimmäinen mäki wassulla jokaisella kiekalla ja kuinka Jukan selkä tulisi kisan aikana lähestymään, vai lähestyisikö se?

Pitkään ei tarvinnut sen nousun kohtaloa miettiä, sillä heti ensimmäisellä kiekalla vaihdoin ajoissa kuokalle. Kulkupäivä. Jukan selkä imettiin kiinni vasta stadionin laskussa ja hapot oli jo vallanneet kehoni. Tiesin nauttivani seuraavista kahdesta kierroksesta!

Ja nautintoa ne tosiaan olivatkin. Tuskin mikään voittaa sitä tunnetta, mikä lihaksissa ja koko kropassa on hiihtokisan aikana. Ei mikään voita sitä uskomattoman hienoa tunnetta pahasta olosta kun puskee itseään eteenpäin, tietäen saavansa nauttia siitä tunteesta vielä maalissakin! Lihakset huutavat armoa, verenmaku tunkee suuhun ja siitä saakin nautiskella sitten hyvän aikaa. Ja kun siinä hetkessä voit vain lisätä vauhtia ja polkea kuin tulpatonta mopoa! Tuo tunne ei ole riippuvainen siitä oletko kunnossa vai et. Se on aina kaikkien ulottuvilla.

Kilpailutapahtumassa oli vain se huono puoli, että olisi pitänyt hiihtää hiljempaa lakupötköjen takia.

Näin tänään. Kunto kehittyy jälleen oikeaan suuntaan. Meno paranee reeni reeniltä ja se kovasta harjoittelusta nauttiminen on läsnä.

Ai niin se SM-keskimatka. No katsokaa vaikka se gps-seuranta. Se varmaan kertoo kaiken oleellisen. Lumi-Toukolassa sen sijaan pärjättiin. Se oli joukkueeltamme varsin mallikas suoritus. Seuran valmennuspäällikkö uhrasi jopa oman olkapäänsä menestyksen eteen. Kovan luokan suoritus, monella olisi homma jäänyt siihen!

Mutta huomisesta alkaen elämä hymyilee jälleen.

Kipeä

2011-02-25T20:05:00.004+02:00

Huomenna kilpailtava SM-sprintti oli ennakkoon yksi kotimaisen kisakauden päätavoitteistani. Olin enemmän kuin motivoitunut pitämään kiinni korkeimmasta korokkeesta tällä(kin) kertaa. Näin ei kuitenkaan nyt tule käymään. Sen sijaan, että kisailisin huomenna, keskityn toipumaan keskiviikosta asti vaivanneesta kuumeesta.

Oikeastaan minulla ei ole mitään sanottavaa tai pohdittavaa. Ei kiinnosta kertoa kuinka olen harjoitellut viimeiset viikot pakkasten keskellä tai pähkäillä miksi olen kipeä juuri nyt? Miksi en sairastunut vaikka viikko sitten?

Tämä merkitsee vain sitä, että seuraavat reilut kolme viikkoa kohti MM-kisoja tullaan suunnittelemaan uusiksi. Voi olla, että joudun ponnistamaan pohjalta asti mutta sittenpähän joudun. Kolme viikkoa riittää mihin tahansa. Noiden kolmen viikon aikana rakennan pohjat uudestaan aina alusta alkaen, kehitän vauhtini aivan uudelle tasolle, tuon täydellisen suoritusvarmuuden suunnistustekniikkaani ja herkistelen koneeni äärimmilleen. Sen jälkeen olen valmis.

SM-pitkän pronssinen taival

2011-02-16T21:21:00.006+02:00

Vaikka katseeni onkin suunnattu tiukasti tulevaisuuteen, niin tällä kertaa tarkastellaan jälleen mennyttä. Ja sieltä menneestä löytyy Jämsän SM-viikonloppu. Henkilökohtaisesti olin asettanut tavoitteen pitkänmatkan voitoon, sillä oltiinhan sitä kisailemassa Keski-Suomessa. Kuninkuusmatkan herruus liki kotimaisemissa metsomaakunnassa, se oli jotain tavoittelemisen arvoista. Tavoitteen toteutuminen näytti vielä torstaina varsin heikolta, sillä meno ei EM-kisojen jälkeen tuntunut kovin hyvältä kun kävin hieman kovempaa raapimassa. Tässä suhteessa pienillä asioilla voi olla suuri merkitys ja päiväkin voi tehdä ihmeitä. Perjantai-iltana elämä palasi kehooni, pääsin kultani kainaloon ja olin valmiina taisteluun.

Kisapäivälle ei onneksi ihan julminta pakkasta tarjottu. Riittävän kylmää ja nihkeää oli kuitenkin. Kisaa varten laittelin oikein kolme paria erinäisin sekoituksin. Päätin harkita jopa kolmen parin taktiikkaa, sillä kisa käytiin peräti kolmena lenkkinä ja kartanvaihdot olivat kilpailukeskuksessa. Suksia vaihtamalla saatiin sentään hieman sirkushuveja katsovalle kansalle tarjottua. Mutta jos ei sitä kylmintä keliä ollut tarjolla, niin onneksi sentään uutta tosi liukasta vitilunta sateli yön aikana muutamia senttejä.

Verryttelyn aikana tuntui ensin, ettei suksi luista yhtään mutta tarkempi analyysi osoitti kuitenkin kisakelpoista kalustoa löytyvän sen kolmen parin verran. Näin ollen päätin vetää koko arsenaalilla. Tästä onnistuinkin hankkimaan itselleni pienen kiireen, sillä sukset piti tietysti viedä ennen lähtöä huollosta vastaavalle isälleni. Ongelmana oli tietysti se, että huoltajan sijainnista ei ollut reilu kymmenen minsaa ennen starttia vielä mitään tietoa. Kaikesta huolimatta sukset sain toimitettua kartanvaihtopaikalle ja oikean järjestyksenkin vielä kerrottua. Lähdössä pääsinkin sitten suoraan karsinaan.

Lähdössä kun sai kartan kouraan, niin saattoi vain todeta, että tulee fyysinen kisa. Ensimmäisellä lenkillä ei teknisestä suunnistuksesta ollut tietoakaan. Mutta en minä valita sitä, hiihtovoittoinen kisa kyllä sopii. Ensimmäisillä väleillä huomasi heti, että urat ovat kapeita ja epätasaisia sekä paikoin vielä uuden lumen kuorruttamia. Ei ollut ihan kaikille urille kelkka ehtinyt. Ensimmäistä kertaa tälle talvea olin kuitenkin heti startista hereillä, eikä alussa tullut turhia tappiosekunteja. Ensimmäisen lenkin loppupuolella siirryin väliaikaisesti kisan kärkeen ja kartanvaihdossa pohja-aikani piti loppuun asti. Suksia vaihtaessa en pitänyt mitään kiirettä ja totesin vielä suuren maailman tapaan omaavani varoja tuon kaltaiseen seisoskeluun. No saatiin ainakin niitä sirkushuveja tarjottua.

Toinen lenkki käynnistyi mielestäni varsin hyvin mutta tässä vaihessa OMa aloitti sellaisen offensiivin, että muiden oli annettava sekunti sekunnilta periksi. Matkalle sattui myös muutamia pieniä virheitä, jolloin aikaero alkoi kasvaa turhankin kovasti. Kisan voiton kannalta saatoin myös tehdä tuolla suksien vaihdolla virheen, sillä toisella lenkillä vitilumisia uria oli tarjolla vielä ensimmäistä lenkkiäkin enemmän. Se edellinen pari olisi toiminut myös toisen lenkin alueella selvästi paremmin. Mutta tätähän ei voinut tietää ennakkoon. Tästäkin huolimatta löin sen mitä kykenin. Toiseen kartanvaihtoon kurvaillessani kuulin johtavani ensimmäisessä. Iskä kertoi myös viimeisen lenkin olevan raskaimman ja sen sopivan itselleni kuin nakutetun. Jostain syystä uskoin tämän.

Kolmannella lenkillä palattiin Pitkävuoren rinteille ja saatiin taas hieman kavuttavaakin. Heti viimeisen lenkin kolmannella välillä onnistuin kuitenkin tekemään pienen reitinvalintavirheen ja säestämään sitä vielä isolla ohiajolla, jolloin tappiota kellotettiin helposti toista minuuttia. Päätin kuitenkin jatkaa taistelua. Uskottelin itselleni, että ei se olisi helppoa muillakaan. No ei se varmaan ollutkaan. Itselläni kulku tuntui hyvältä loppuun asti ja kykenin pitämään vauhtini hyvin yllä. Lyönti oli hyvää mutta OMa vain kulku selvästi kovempaa. Viimeisellä rastilla oli vielä aikaa antaa muiden leimailla rauhassa ja odotella vuoroani. No olisi siinä ollut toinenkin leimasin mutta se roikkui koivunoksalla aivan liian korkealla kaltaiselleni lyhytkätiselle pygmille. Odotin siis. Maaliin tullessa ylivoimaiset pohjat kuuman ryhmän toisena lähtijänä. Oli enää odotettava muiden suorituksia.

Niinhän siinä kävi, että OMa nappasi ylivoimaisen voiton ja vielä KeskimarkausMasakin sujutteli ohitseni. Maaliin tullessani pelkäsin hieman jo selvittäneeni kuka tulisi neljänneksi mutta niin se vain kääntyi pronssikamppailu meikäläisen voitoksi. Kaulaan pujotettiin siis uran ensimmäinen mitali kuninkuusmatkalta. Siihen olin kaikesta huolimatta tyytyväinen.

Viestistä sitten napattiin 7.tila. Kokolailla maksimaalinen suoritus joukkueeltamme. Hetken järjestäjät pelottelivat hylsyllä mutta onneksi sitä ei tullut. Kritiikkini kisoista olen kertonut jo aiemmin ja siihen ei enää palata. Viikonlopusta jäi kuitenkin tulosten valossa varsin positiiviset fiilikset. Ja hymyili se elämä taas muutenkin.

Hopea kaulassa, Kulta kainalossa - EM-kisojen toinen puolisko

2011-02-09T21:34:00.004+02:00

EM-kisojen toinen, eli parempi, puolisko käynnistyi lauantain keskimatkalla ja tuli jatkumaan sunnuntaisella viestillä. Mutta kattellaan nyt se keskari ensin.

Keskimatka kisailtiin varsin poikkeukselliseen ja erikoiseen tapaan yhteislähdöllä. Kilpailusta oli odotettavissa varsin tiukka perhoslenkkien ja kartanvaihdon takia. Onneksi sentään keskusrastina toimineen ykkösrastin kerrottiin olevan peräti 6 metriä leveällä uralla. No oli muuten aika norjalainen kuusi metriä... No paukusta liikkeelle, toiset jo hieman ennen. Onneksi lähtö videoitiin, jatkotoimenpiteitä ei toki seurannut. Ykkösvälillä ei mitään ihmeitä seurannut, paitsi leimauksessa, jossa porukka meinasi kasaantua katkouralla (olisko ollut max 2m leveä), kun rastille tultiin molemmista suunnista ja lähtö seuraaville tapahtui samaan tapaan molempiin suuntiin. Jotkut kääntelivät suksiaan. Penkan puolelta onnistui porukan onneksi ohittamaan ja lennokkaan touch free-leimauksen avulla pääsi matkaakin jatkamaan. Alkumatkan pistelin pääasiallisesti porukan mukana kohtuullisen sujuvasta menosta nauttien. Mitään suurempaa suunnistustyötä en tehnyt, pidin vain huolen siitä, että mentiin oikeita uria. Kartanvaihdossa kuulin Jukalta, että olen seitsemäntenä. Tiesin perässä olevan ison ja nälkäisen letkan melkein näköetäisyydellä, joten kilpailusta oli tuleva vielä tiukka.
Toisen lenkin alussa kokeilin hieman omaa valintaa, eroja ei toki juuri tullut. Perhosilla onnistuin kuitenkin hukkaamaan Barchukovin selän, mikä tuli osoittautumaan ratkaisevaksi virheeksi. Yhteiselle loppulenkille lähtiessä näin Granatin ja Lamovin hieman edellä ja päätin vetää heidät kiinni. Tässä vaiheessa en sijoituksesta tiennyt mutta päättelin sen olevan hyvän, sillä takaa-ajava letka ei ollut saavuttanut. Kokolailla kaiken sai puristaa peliin mutta selät sain kiinni. Tokavikalle yritin omaa ratkaisuani mutta en siitä hyötynyt, saatoin pari sekuntia menettääkin ja olin edelleen letkan viimeisenä. Tässä vaiheessa myös huomasin letkassa olevan edelläni neljä miestä ja kun kuulutus hehkutti Stafun ja Rostin kamppailua arvelin taistelevani todellisista sijoituksista. Viimeiselle yritin niin ikään omaa valintaa muiden mennessä alakautta. Rastilla olin kuitenkin edelleen letkan viimeisenä, eikä loppukirikään tuonut muutosta asiaan. Lähemmäksi toki pääsin. Maalissa tajusin taistelleeni mitalista ja hävinneeni tuon kamppailun. Ne olivat ehkä elämäni katkerimmat ja pisimmät kymmenen sekuntia. Loppusija oli 7. Kymmenen pitkää sekuntia mitalista. Vaikka tulos olikin hyvä en voinut olla miettimättä mitä olisin voinut tehdä toisin. Loppujen lopuksi tilanne oli kuitenkin se, että kisan aikana minulla oli enemmän tilaisuuksia kääntää tilanne heikompaan suuntaan, kuin mitä sen parantamiseksi olisi ollut. Vaikka olisin ollut perhosilla kymmenen sekuntia nopeampi, niin en usko, että sijoitus olisi siitä mihinkään muuttunut. Olisin vain ollut nopeammin letkassa mukana.

Viestissä sain kunnian olla Suomen 1.joukueen avaajana. Tavoitteeksi asetettiin voitto. Paineet olivat ainakin itselläni sen mukaiset. En usko, että olen koskaan jännittänyt enempää, saatoin tuntea painolastin kapeilla harteillani. Viimeiset hetket ennen kisaa olin kuitenkin rauhallinen, sillä tiesin hallitsevani tuon homman. Tuo jännityksen tunne oli juuri se, mitä olin odottanut.
Alkumatkan pistelin jälleen vain porukan mukana, joskin ykköselle mennessä olin hetken kokolailla ulkona kartalta. Aukon laita paistoi onneksi riittävästi. Neloselle oli pidempi hiihtopätkä jossa saatoin imeä selkiä kiinni ja kuitata Gratatia lukuunottamatta muut. Toki sisäkurvikin tässä auttoi. Ykkösen pitkä hajonta tuli näin kuitattua. Yleisörastille tulin toisena ja loppulenkin perukoille mennessä siirryin jo keulille. Takaisin päin käännyttäessä missasin kuitenkin oion ja tein vielä heikon reitinvalinnankin, jolloin Granat (SWE) karkasi. Muut perässäni sinnitelleet onnistuin tiputtamaan pelkällä vauhdilla. Viimeisillä väleillä sain nipistettyä eron vaihdossa johtaneeseen Ruotsiin 18 sekunnin mittaiseksi, kun hieman ennen vaihtoa sitä oli vielä yli puoli minuuttia.
Toisella osuudella Venäjä onnistui karkaamaan OMalta ja Stafulle jäi hieman kirittävää. Usko voittoon oli todella kova mutta tällä kertaa Khrennikov oli lyömättömässä iskussa. Tuloksena kuitenkin hieno hopeamitali! Ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali, yksi niistä unelmista.

Hopeamitali pujotettiin kaulaan mutta Kultani sain kainaloon. Se jos mikä lämmitti mieltä. Auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta saatoin olla onnellinen.

EM-kisat puolivälissä

2011-02-04T22:17:00.007+02:00

EM-kisat täällä Lillehammerin nurkilla ovat saavuttaneet kisamatkojen lukumäärän suhteen puolivälinsä, joten lienee pienen välitilinpäätöksen aika. Menestyksen perusteella mitattuna on kouraan jäänyt mitalien ja kukkapuskien sijaan pelkkiä luita, tällä kertaa jopa kohtalaisen kokoisia, ei nyt mitään valtavia mutta reiluhkon kokoisia reisiluita kuitenkin.

Kisat avattiin perinteisellä väliaikalähdöllä käydyllä pitkällä matkalla, jolla mittaa oli varsin riittävästi. Hiihdetystä matkasta ei nyt niin tarkkaa kuvaa vielä ole mutta varmaan jossain likempänä kolmenkympin kriisiä liikuttiin. Tai sinnepäin. Oma kisa alkoi varsin mainiosti, sillä ensimmäisen virheeni tein vasta kisan toiselle rastille. Kyseessä oli ehkä himpun verran hitaampi reitti ja kapean luikkaribaanan muututtua jyrkässä alamäessä kokolailla pisteuraksi, eli hitaimmaksi mahdolliseksi baanaksi, ei vauhdin hurmasta voitu puhua. Toki tuohon aikatappioon vaikutti myös varovainen laskeutuminen ko. uralla. No ajattelin pitää välineet ja kanssakilpailijat ehjinä vielä tuossa vaiheessa. Neloselle koukin myös hieman isomman kaavan kautta ja tuossa vaiheessa local Stanimir painelikin ohi. Seuraavat kilometrit mentiinkin sitten vetovuoroa välillä vaihdellen aina siihen asti kun päätin käväistä toisen lenkin kolmosella kahteen kertaan. Tämä tosin maksoi vain puolisen minsaa ja aiheutti OMan iskeytymisen kantaan. Loppumatkalla sitten katseltiin aika ajoin OMan kantapäitä ja paikoin ei. Viimeisellä pitkällä välillä kairauduin vielä kerran kantaan välin pohja-ajan turvin vain hupeloidakseni tuon aseman hieman myöhemmin. Loppulenkillä täytyi jokatapauksessa taistella yksin. Mollivoittoisen alun jälkeen loppua kohti piristynyt meno tuottaa lopulta 11. tilan. Ei nyt aivan sitä, mitä hain. Päällimmäiseksi tunteeksi jää pettymys omaan tekemiseen. Virheet kun tuppaavat pudottamaan tuota loppusijaa... Kisa sentään oli hieno ja oikein kunnon pitkänmatkan kisa, kestoa olisi toki voinut olla vaikka vartin enempi.

Välipäivänä nautiskeltiin kevyellä hiihtolenkillä komeasta auringonpaisteesta ja valmistauduttiin tämänpäiväiseen sprinttiin. Kilpailu käytiin poikkeuksellisesti kahtena lyhyenä lenkkinä kartanvaihdolla ja odotettavissa oli varsin tiukkaa suunnistusta turhan tiheällä urastolla. Eli siis kaikkea sitä, missä omat vahvuuteni eivät missään tapauksessa piile. Tästäkin huolimatta viivalla oltiin valmiina taistelemaan tavoitteiden mukaisista sijoituksista.
Alkumatkasta onnistuin pitämään homman jopa siedettävästi lapasessa mutta ensimmäisen lenkin puolivälissä onnistuin lopulta pannuttamaan sellaiset ennätysluokan turvat eräässä kurvissa. Kokolailla samalla hetkellä kun otin tuntumaa lumen pintaan tajusin, että siihen ei nyt varsinaisesti olisi ollut varaa... Gps-seurannasta oli mukava katsella pallukan pysähtymistä jälkikäteen. Tuo maksoin helposti sellaiset 25sek. No kerrankos sitä kaatuu. Toinen lenkura sujui paremmin ja sijoitus nousikin varsin kohtuullisesti. Jälkikäteen suorituksesta paljastui muutamia pieniä virheitä muttei mitään katastrofaalista. Varsin tiukkaa suorittamista vaatineessa kisassa monet muutkin sortuivat pieniin ja suurempiinkin virheisiin. Lopputuloksena tutun oloinen 11. käteen jäänyt luu oli samaa luokkaa kuin pitkällä matkalla. No ehkä olin tähän hiukka tyytyväisempi, sillä tämän kaltaiset kisat nyt eivät varsinaisesti ole erikoisalaani.

Huomenissa sitten keskimatkaa yhteislähdöllä ja sunnuntaina viesti. Ja siinäpä ne kisat sitten ovatkin. Ei täällä ihmeempiä. Onneksi sentään kulta osaa hoitaa ne mitalit kotiin.

Ski-O Tour - henkilökohtainen kärsimysnäytelmä

2011-01-20T21:49:00.007+02:00

Hiihtosuunnistuksen keskieuroopan kiertue Ski-O Tour oli näkemisen ja kokemisen arvoinen. Ja se ansaitsee myös pitkän selostuksen. Aikansa tämän tarinan kirjoittaminen otti, ei siksi että siitä tulisi hyvä, otti vaan.

Joulun jälkeen olin tunnustellut olevani hyvässä hiihtokunnossa. Ehkä jopa parhaassa sileän kunnossani ikinä. Sitä myöten myös ennakko-odotukset nousivat samaa rataa kohti kattoa, jopa taivaita. Viimeisenä testinä oli ohjelmaan kirjattu Keski-Suomen maakuntaviesti eli tapahtuma, jossa tulee olla aina parhaimmillaan. Muuramen joukkue oli kilpailussa jopa jonkinmoinen musta hevonen, siihen malliin voittajaveikkauksia ainakin maakuntaviestiarpoihin tiedän rustatun. Ja se rustaaja muuten en ollut minä. Tavallisuudesta poiketen olin jo 8.osuudella, joka oli sama 9km V kuin akkuripätkäkin. Ennakkoon oli luvattu, että Muuramesta löytyy osuuden nopein mies ja panoksena tässä oli vain ja ainoastaan työpaikkani. Sen pienemmillä panoksilla ei puolestani (tai minua vastaan) pelattu.
Itse kilpailu sujui joukkueeltamme mainiosti. Sijoituimme lopulta 5. tilalle, mikä on selvästi paras Muuramen sijoitus koskaan. Heikosti ei tosin kulkenut itsellänikään. Suksi pelasi ja olin selvästi nopein. Tarkempi analysointi paljasti myös kaikkien ankkureiden jääneen taakse. Nappasin näin ainakin periaatteellisella tavalla kauan himoitsemani Aallon Matin päänahan ja sekös lämmitti mieltä!

Mutta tuskin oli maakuntaviestistä selvitty kun käänsin golfin nokan jo kohti etelää. Varhain perjantaiaamuna oltiin jo Stafun kanssa asemissa lentokentällä. Asemissa siellä oli muitakin. En nyt ehkä ajatellut törmääväni perjantaina aamutuimaan Helsinki-Vantaalla Mikko Harjuun mutta näin vain tapahtui. Samanlaista viestiä tuli sieltäkin suunnalta. No toiset lentelee Wieniin ja toiset kohti jenkkejä. Onneksi meillä oli se lyhyempi matka edessä. Itsellenikin selvisi, että kuntoni salaisuus piilee siinä, että ensilumenladulla pistelen ehkä porukan heikoimmalla suksella ja taistelen etiäpäin mutta kun lumet tosissaan tulevat ja vaihdan alle kunnon kisakapulat, niin jopas onkin hiihto helppoa. No totta ainakin toinen puoli. Ei muuta kuin hyvää reissua Mikolle!

Itävaltaan päästiin ilman ongelmia ja suksetkin tulivat perille. Ilmeisesti jenkkeihin matkatessa saattaa kalusto jäädä matkalle... No paikallisten autonvuokraajien mielestä Peugeot 407 on vastaava kuin Toyotan Raw4. Itse en huomaa yhtäläisyyttä. Kattotelineetkin jätettiin ottamatta, sillä magneettisilla tuskin kuljetellaan 25 paria suksia. Tämä tiesi matkaan pientä mutkaa rautakauppaan, josta kattotelineiden rakentamiseen sopivat ainesosat löytyivät pienen etsiskelyn jälkeen. No tuli ainakin rakentajaranelle töitä. Illan aikana majapaikkaamme löysivät tiensä myös pari norjalaista, Hasse ja Sindre, joista ensimmäiselle päivien erottaminen toisistaan on ehkä hieman vaikeaa.

Ensimmäinen kisa käytiin jo lauantaina, joten liiemmälti ei jäänyt aikaa valmistautua. Kisa aamuna laiteltiin sukset kuntoon ja olin (tai ainakin luulin olevani) valmis. Menohaluja oli ehkä vähän liikaakin, mikä kostautui heti alkumatkasta parina pikku virheenä. Jätin myös käyttämättä yhden ison oion metsän lävitse jolloin Eivind nappasi kiinni ja meni samalla ohitse. Alkoi syödä rotan lailla. Jos olisin tässä vaiheessa tiennyt mitä tältä reissulta olisi vielä odotettavissa, niin en olisi uskonut. Tuo yksi oiko näytteli kisan sijoituksissa muuten kohtuullisen isoa osaa. Sijoitus oli lopulta 20.

Mutta ei auttanut kuin niellä pettymyksensä ja valmistautua uuteen kisaan. Kisaformaatti on armoton. Sunnuntaina ohjelmassa oli ns. pitkänmatkan kisa. Lyhyt sellainen. Kokolailla alusta asti kävi selväksi, että en vain osaa. Kokolailla täysin avoimilla alueilla oikominen ei vain tuntunut riittävän luonnolliselta ja helpolta, vaan koko ajan piti miettiä mitä tehdä, mihin mennä nyt? Eivind nappasi minut jälleen kiinni ja luovutin kisan henkisesti jo väliaikaisesti. Hetken verran menikin paremmin mutta lopussa kun pyrin jälleen lisäämään vauhtia, niin mopon hallinta osoittautui varsin vaativaksi tehtäväksi. Asiaa ei tietenkään helpottanut aivan liian kosteisiin olosuhteisiin voideltu kisapari, joka toimi ainoastaan ylhäällä auringon lämmittämillä alueilla. Kisa kun käytiin pääasiallisesti kuivemmalla lumella. Kaiken hyvän lisäksi onnistuin pannuttamaan yhdellä oikosella oikein kunnon turvat, jonka seurauksena lonkankoukistajan/nivusen paikkeilla tuntui riittävän kovaa kipua vielä päivienkin päästä. Tuloslistaa katsellessa alkoi epätoivo hiipimään puseroon. Stafun ylivoima oli jotain todella järkyttävää. Sijoitus oli 23. ja tiesin, että aseita kelkan kääntämiseen oli varsin vähän. Illan kevyt pertsan lenkki nosti hieman mielialaa ja kulta käski uskomaan itseeni.

Kolmas ja samalla viimeinen Itävallan kisapäivä tarjosi sprinttiä. Keli oli jälleen plussalla. Tällä kertaa suksi toimi aivan riittävän hyvin. Kisan taktiikaksi muotoilin urilla pysymisen, sillä oikokikkailut eivät tuntuneet ottavan sujuakseen. Tiesin ottavani tällä taktiikalla paikoin takkiin mutta alati murenevan itseluottamuksen kanssa ei minulla ollut muuta mahdollisuutta kuin pelata varman päälle ja pelastaa ne rippeet, jotka enää olivat jäljellä. Taktiikka toimikin kohtuullisen hyvin, sillä onnistuin tekemään tuohonastisista parhaan suoritukseni. Häikäisevä se ei tosiaan ollut, mutta antoi minulle vielä pientä toivoa tunnelin päässä kajastavasta valosta. Sijoitukseni oli 15. ja se on jotain aivan muuta kuin mihin tähtäsin.

Iltasella käväistiin Hochfilzenissä ampumahiihdon pyhätössä hiihtämässä ja vietettiin Hassen läksiäisiä. Hän oli päättänyt lähteä jo kotiin. Paikallista motivaatiomäntyä kiertäessä ei voinut kuitenkaan välttyä ajatukselta, että tästä olisi tuleva sellainen waterloo, jota ehkä ennakkoon paikoin pelkäsin. Lanki muistutti homman alkavan Slovakiassa puhtaalta pöydältä. Homma tulisi kuulemma muuttumaan. Ja kuinka oikeassa Jukka olikaan...

Matka Slovakiaan oli yllättävän nopea. No tietysti kun motarilla saa päästellä ainakin sataakolmeakymppiä, niin kyllä siinä kilometrit vaihtuu. Lumen vähyys aiheutti kuitenkin arvailuja kilpailujen käymisestä ja käymättäjättämisestä. Kremnicaan saapuessa ei lumesta ollut vielä tietoakaan ja kisapaikka odotti jo kymmenen kilsan päässä. Pikkuhiljaa vuoren rinnettä kiivetessä lumi alkoi lisääntyä mutta turhan hitaasti. Perillä Skalkan huipulla lunta toki oli mutta vähemmän kuin mitä kisojen pitäminen mielestämme vaati. Kaikeksi onneksi majapaikkamme oli, sanotaanko nyt vähintään eksoottinen. Mutta siis ihan käypä majapaikka meille. Toisen välipäivän pitkällä lenkillä suksia kanneltiin useampaan otteeseen mutta niin vain sitä lunta aina mutkan takaa löytyi. IOF TA:n kommentti kuului: I´m afraid we have to cancel the sprint area. Ja jälleen piti kuulemma uskoa itseensä. Olin ehkä kaukana sieltä, missä halusin olla mutta jaksaa täytyi.

Slovakian kisat avattiin keskimatkan yhteislähdöllä, joka käytiin kolmena lenkkinä. Urasto koostui pääosin baanoista, joita oli alueella varsin paljon ja tiheässä. Tämähän tietysti sopii meikäläiselle mutta mielellään sitä kisailisi hieman vaihtelevammilla urastoilla. Kisaa varten meille oli tilattu myös lumisade, joka paransi lumiolosuhteita huomattavasti tuomalla useita senttimetrejä puhdasta uutta lunta urastolle. Tämä sade luultavasti pelasti kisat. Lumisateesta, baanoista tai viesteistä sain uutta virtaa ja onnistuin kasaamaan itseluottamukseni rippeitä ihan pieniksi kasoiksi asti. Viimeisellä kilometrillä kolmanneksi sijoittuneen Grigorievin selkä oli vielä näkyvissä mutta sinne se vain jonnekin karkasi. Loppukirissä raateleva tappio loppusuoran kurvissa oikopaikkansa käyttäneelle Gruzdeville. Sijoitus 6.

"Oi kiva että sä kulta tykkäät." Tunsin olevani jälleen elossa.

Viidenteen kisaan tarjottiin sitten oikein kunnon vesisadetta. Kaikki edellisenä päivänä satanut lumi meni ja ehkä hieman vanhojakin. Urat olivat pelkkää loskaa ja kisoihin uhraamani suksipari ei varsinaisesti ole tunnettu vesikelin parina. Koko massiivinen Suomen joukkue kärsi samasta vaivasta, osin teimme sen turhaan. Tappiota suksella tuli lukuisia sekunteja per väli ja se on sprintissä liikaa. Kun tähän vielä lisätään venäläisten huomattavasti parempi luisto, niin koko konkurssi oli valmis. Tein kokolailla maksimaalisen suorituksen noihin oloihin omista lähtökohdistani, virheitä noin 15sek, jätin kaikkeni ladulle ja olin 11. En oikein tiennyt pitäisikö olla tyytyväinen vai pettynyt. Olin sitten molempia.

Olosuhteet eivät viimeiseen kisaan varsinaisesti parantuneet. Alue vaihtui uuteen ja ei oikeastaan ollut mitään tietoa siitä, mitä tulossa oli. Tai no "skiing + light orienteering in the beginning" ja muuta mukavaa. Ja yksi vaarallinen kohta miesten radalla. Ykkösvälillä jätin oion käyttämättä, koska lumihangessa 100m vertikaalia alaspäin ei houkutellut riittävästi, ja kisan jälkeen totesin sen maksaneen kaksi minuuttia. Kolmosta en meinannut oion päätteeksi löytää ollenkaan. Siitä reilut kolme minsaa plussaa. Lisäksi vielä yksi tasoa pitkin tehty oiko, jolla pääsi liian alas rinteessä. Kokonaisuudessaan siis 5-6min koukeroita. Virheettä tuolta tosin ei kovin moni ponnistanut. Oli sen verran mielenkiintoiset olosuhteet ja muuttuvat tekijät. Lopputuloksissa olin jälleen 11. Tämänkin tuloksen kanssa oli vähän niin ja näin. Olin siis jälleen pettynyt ja tyytyväinen samalla kertaa. Ne oli sellaiset kisat. Tourin kokonaistuloksissa oli lopulta 12.

Sunnuntaina päästiin sitten fiilistelemään paikallisilla laduilla ensimmäistä kertaa siten, että näki johonkin. Sumu hälveni Skalkan huipulta juuri sopivasti ja viimeisen pitkän lenkin saattoi heittää hyvin mielin vaikka maisemia ihaillen. Paluumatkakin sujui varsin mukavasti ja ruumaan pakatut auton avaimetkin saapuivat kaikeksi onneksi Helsinki-Vantaalle ajallaan. Osaan kato ton pakkaamisen aika hyvin.

Kokolailla mielenkiintoinen oli reissu. Kisamenestys ei missään nimessä ollut sitä mitä lähdin hakemaan. Slovakiassa nyt sinnepäin mutta Itävallassa oltiin hyvin kaukana hyvistä tuloksista. Henkistä kanttia koeteltiin aika isosti ja välillä sitä joutui miettimään, että onko tässä mitään järkeä. Kuitenkin väitän tämän reissun jäävän ehdottomasti positiivisen puolelle, sillä kaikki olosuhteet on hallittava jos menestystä haluaa. Kisoissa voi vastaan tulla mitä tahansa ja Tourin jälkeen on nähnyt siitä jo aika ison osan... Tästä on hyvä ponnistaa kohti EM-kisoja!

Lautalla

2011-01-05T23:05:00.004+02:00

Huomenna torstaina maakuntaviesti ja perjantaina startti kohti Ski-O Touria. Siinä sitä meneekin sitten aina tuonne puolentoista viikon päähän asti reissussa. On se hyvä päästä kokeilemaan muitakin nousuja kuin Öljymäki.

Meinneistä sen verran, että Imatralla oli toinen. Sekä karsinnassa että finaalissa. Finaalissa oli voiton avaimet jo käsissä, kun kiskoin pitkälle hiihtovälille 12sek pohjat vain menettääkseni juurikin saman verran seuraavalla lyhyellä välillä. Tuossa vaiheessa Kulta kiinnosti enemmän. Oleellista muutosta tilanteeseen ei ole tullut. Ehkä pienen pientä liikahdusta parempaan suuntaan.

Joululomakin tuossa heilahti menemään turhan nopeasti. Ei kerinnyt kuin kääntymään Timitrassa pariin kertaan ja toteamaan kotimaiset pakkasennusteet turhan epätarkoiksi Äänekosken hiihtojen pitämisen suhteen. Tuskin sillä kuitenkaan suurta merkitystä on, onko pakkasta kymmenen vai kaksikymmentäviisi astetta. No harjoittelemaan sentään ehti. Samaan hengenvetoon voisi todeta loman loppuneen turhan lyhyeen. Enemmänkin yhteistä aikaa olisin voinut viettää. No vuosi sentään loppui aiempia veljiään paremmin ja uusi alkoi niin ikään veljiään kirkaampana. Jos näin voisi jatkua ikuisesti, niin täällähän saattaa ihan viihtyä pidempäänkin.

No niistä henkilökohtaisista elämän riemuista toisiin. Vuoden vaihteen kunniaksi näytti Snettikin listanneen Top 10 – Suunnistuksen ”ei ehkä ihan näin” –hetket 2010 ja tuolle ns. kyseenalaiselle listalle voin ylpeänä todeta itsekin tietyllä tapaa päätyneeni. Jostain syystä suomalaisessa urheilukulttuurissa ei voida hyväksyä sitä, että joku tuo esille sen toisenkin puolen, vaan sillä leimautuu samalla itsekeskeiseksi ja omahyväiseksi kusipääksi tai vähintään huonoksi häviäjäksi. Ymmärrän toki, että ns. asialinjalta poikkeaminen noissa tapauksissa on sitten asia erikseen. No se siitä.

Ei tässä tämän suurempia tänään. Tuskin huomennakaan. Annetaan sen elämän hymyillä.

Matkalla

2010-12-15T21:34:00.003+02:00

Ylläksen ensilumen kisoista ei sitten lopulta jäänyt käteen voittoa, ei edes sitä ylivoimaista. Tiedän että joissain piireissä naureskellaan nyt tyytyväisinä, ehkä jopa vahingoniloisina, ja ollaan tyytyväisiä siitä, että tuon paremmin en pärjännyt. Se heille suotakoon.

Lauantain keskimatkalla vauhti oli alusta alkaen ihan kohdillaan mutta suunnistus tökki jonkin verran. Neloselle tein huonon reitinvalinnan (ja missasin myös ratkaisevan suoran oion) ja takkiin tuli oikein urakalla, liki minuutti. No Stafulle jäin vain viisi sekkaa, joten kisa ei ratkennut siihen. Kutoselle tein oikein virheen kun missasin yhden uran. Se maksoi puoli minsaa. Yhdennellätoista rastilla missasin niin ikään uran ja kuvittelin kääntyneeni väärin. No en ollut. Tämäkin maksoi kokolailla minuutin. Siinä samassa Stafu kuittasi ohi ja sekös söi miestä. Lopussa vielä napsautin suksen poikki ja sain näin aihetta paiskoa välineitäni maalissa. Kouraan jäi 11.tila ja olin kuudes suomalaisista.

Sunnuntaihin mentiinkin sitten normaaliin tapaan kostoa vannoen. Ohjelmassa oli valitettavan lyhyt normimatka. Ykköselle sujuttelin varoen ja jäin huomattavasti. Tämän jälkeen paransin menoani kohtuudella. Kolmoselle sorvasin jopa kisan ainoan pohja-aikani. No vitoselle sitten tasoittelin menoa ottamalla 40sek pataan missaamalla jälleen uran. Tämän jälkeen kisa eteni kohtuudella, joskin suunnistus oli turhan tökkivää. Vasta toiseksi viimeiseltä onnistuin lähtemään väärään suuntaan, kun en kartastani saanut riittävän hyvin selvää. Meinasi paniikki iskeä, kun liman alta ei uraa kartasta löytynytkään. Se maksoi puolisen minsaa ja periaatteessa yhden sijan, joskin KeskinarkausMasa teki saman virheen. Näin ollen plusmiinus nolla tuossa kamppailussa. Sija oli 6. ja kotimaisista viides.

Mikä sitten kisoissa oikein oli pielessä? Miehen piti olla kunnossa ja niin olenkin. Meno ei toki ollut yhtä herkkää kuin viime vuonna tähän aikaan mutta suksi kyllä liikkuu vähintään samaa vauhtia, ehkä kovempaakin. Kaiken lisäksi tiesin, ettei siellä muutkaan ole lentoon lähteneet vaan kulkevat edelleen maita myöten. Kaikki oli sinällään kohdallaan. Paitsi se suunnistusvarmuus. Virheitä tuli liikaa ja meno oli koko ajan liian tökkivää. Urastolla ei paljoa ole päässyt vetämään mutta sekin on sama kaikille.
Nopealla analyysillä voisin väittää syyksi sitä, että nyt minulla ei ollut niin kovia panoksia pärjätä kuin viimeksi. Silloin oli riittävän iso henkinen pakko tehdä sellaiset tulokset, jotka riittävät. Olin henkisesti paremmin valmstautunut. Miksi sitten en nyt ollut? Tottakai tavoitteeni oli pärjätä mutta ehkä enemmänkin tiesin vetäväni perussuorituksilla nyt taululle heilahtaneita tuloksia. En liiemmin yrittänytkään vetää liiaksi riskillä. Ehkä olisi pitänyt.
Kausisuunnitelmani mukaisesti olen kuitenkin tällä hetkellä kunnossa ja olen jo jonkinmoisia tuloksiakin saanut aikaiseksi. Voin siis levollisin mielin suunnata Imatran kautta Ski-O Tourille ja sitä kautta EM-kisoihin. MM-kisat odottavat sitten vielä keväällä vuoroaan mutta sinne on vielä aikaa. Tammikuun puolivälissä ollaan sen suhteen viisaampia. Silloin on jo nähtävissä se kestääkö kroppa kauden rasitukset kevääseen asti. Jos ei kestä, niin turha sinne MM-kisoihin on puolikuntoisena lähteä. Tuloksia tehdään vain huippukuntoisena.

Kisojen jälkeen vedettiin sitten leiriä. Tavallisesta ohjelmasta poiketen urastolla tuli käytettyä aikaa hieman enemmän. Se näkyy sitten tästä eteenpäin myös tuloksissa. Oma fyysinen vire myös parani leirin ja kovempien harjoitusten myötä, joten tiedän kropan reagoivan toivotulla tavalla tiettyihin ärsykkeisiin. Fyysisen vireen paraneminen ilmeni ehkä parhaiten leirin viimeisessä tehoreenissä, parisprintissä. Tuossa timanttisen kovin perhejoukkuein käydyssä kisassa nappasimme Hänen kanssaan voiton Tunis&Tunis kokoonpanon nokan edestä. Voi sitä mehustelun määrää!

Viikko huipentui sitten Rovaniemellä Ponnen leirintyngän muodossa. Tai lähinnä nuo oli kokoontumisajot... Itse tosin tutustuin Uusmäen kämpän lisäksi ainoastaan paikalliseen tykkibaanaan vajaan viiden tunnin edestä. Tuli riittävän tutuksi.

Eihän siinä sitten. Tänään muuten kulki. Vedin 8*1km mäkeen, pakkasta oli reippaasti mutta se kapula liukui!

Pohjoinen kutsuu

2010-12-01T21:58:00.003+02:00

Heti huomenna aamusta, eli siis torstaina, auton nokka kääntyy kohti Ylläksellä odottavaa lumista maisemaa. Ei sillä etteikö lunta löytyisi kotoakin mutta kyllä tuo pohjoinen kauneus aina vetää puoleensa. Ja Hän. Niin ja onhan siellä tietysti ne WRE-kisat. Ne onkin sitten ensimmäiset näyttöpaikat kohti talven EM- ja MM-kisoja.

Ensimmäinen näyttöpaikka tarkoittaa samalla myös onnistumisen pakkoa. Oma kausisuunnitelmani on laadittu sen varaan, että heti kauden alussa annetaan riittävän kovat näytöt, jotta voi valmistautua levollisin mielin kohti Ski-O Touria ja EM-kisoja. Ski-O Tourilta pitäisi viimeistään olla kotiintuomisina muun menestyksen lisäksi myös tuo EM-kisalippu. Ja EM-kisamenestyksellä tulisi tietysti varmistaa jo MM-kisapaikka. Lisämahdollisuutena MM-lipun hankintaan on tietysti vielä SM-kisat. Mutta se niistä.

Ylläkselle siis mennään. Mutta mikä on tikki? Aiemmin on useinkn tullut mainostettua tikin olevan kova. Koko ajan kulkee ja aina vain paremmin. Onko mitään rajoja edes olemassa?
Viime vuonna tässä vaiheessa oltiin hyvin lähellä kauden parasta virettä. Menossa oli herkkyyttä ja kulki kovempaa kuin koskaan ennen. Nyt tilanne on se, että samanlaista herkkyttä ja keveyttä kulussa ei vielä ole ollut havaittavissa. Meno on siis ennakkosuunnitelmien mukaista ja heijastaa hyvin syksyisen harjoittelun tuloksia. Silti nyt kulkee vähintään yhtä kovaa kuin viime vuonna tähän aikaan. Se ei sinällään huoleta minua yhtään. Se kertoo vain tylyä kieltään siitä, että työ on tehty hyvin. Se mihin tämä tilanne minut viikonloppuna kantaa on vielä hämäränpeitossa. Minulla ei ole mitään sen suurempaa tarvetta uhota voittavani tai edes voittavani ylivoimaisesti. Jos niin ehkä kävisikin, niin ei se olisi sattumaa. Ei sellaista sattumaa miksi viimetalvista yhä luullaan. Voitto vain kertoisi tämänhetkisen tilanteen ja olisi osoituksena muille siitä, mitä on luvassa myöhemmin.

Mutta olellista tällä hetkellä on pitää huoli siitä, että tekee kisoissa sellaiset suoritukset, joihin voi itse olla tyytyväinen. Ei niiden tarvitse puhtaita olla, sillä teknisen täydellisyyden tavoittelu ei kuulu minulle. Se on muiden tehtävä. Kisoissa on tehtävä sellaiset suoritukset, joissa otetaan miehestä kaikki irti.

Sellaisiin suorituksiin tähdätään silloin kun pelissä on isoja panoksia. Sellaisia panoksia, mitä nyt pelissä on. Nyt alkamaisillaan oleva kauteni tulee riippumaan hyvin pitkälle noista kahdesta seuraavasta kisasta. Epäonnistuminen ei kaada venettä eikä johda vielä hätäratkaisuihin mutta se vaarantaisi ne tavoitteet, jotka maaliskuun loppuun on naulattu.

Jaahas olipahan aikalaista paatosta jälleen. Voittoja ja tappioita, kaikkensa antamista ja niin edelleen. Vielä kun olisin kirjoittanut että olen rakastunut, niin johan olis tullut tarinaa kerrakseen. No kirjoitin sitten. Siitä olisikin sitten pitänyt oikein romaania alkaa varmaan väsäämään.

Tänään vedin 6*1,4km vetoloiset Laajavuoressa. Ajat paukoi haarukkaan 3.35-3.27. Kulku oli kohtuullista, keli yllättävän hidas. Tai siis nopeampaa tietysti toivoin. Nautinnollinen tuska oli läsnä, kulku ei ollut galaksaalista mutta tiedän sen riittävän. Perjantaina voitelen sukset sellaiseen kuntoon, että oksat pois. Ja matkalla poikkean Fortesportiin hakemaan reissussa tarvittavia vermeitä, mm. erittäin komeita vaatteita...

Miten reenit ovat sujuneet?

2010-11-24T21:36:00.007+02:00

Siitä lisää.

Viime lauantaina työstin normaalimatkan vauhtia kehittävän tunnin VK-reenin. Alkuperäinen suunnitelma kiihtyvävauhtisesta jäi jokseenkin toteutumatta mutta teho nousi kierrosten edetessä. Timitran kolmonen (jokseenkin 3,3km) oli sen verran tuntematon paikka, että alkuvauhti napsahti galaksaalisen kulun seurauksena napsun verran liian kovaksi. Tyydyin siis pitämään kiekat n. 10 sek sisällä toisistaan, ihan siinä 8.30-aikojen hujakoilla. Seitsemän kierrosta kerkesin vetämään ja loppukirit vielä siihen päälle. No se loppukirivaihe oli lopulta aika lyhyt.

Oli muuten ehkä elämäni viikonloppu.

Tänään vedeltiin vetoja sitten jälleen Laajavuoren ensilumen baanalla. Ohjelmassa oli 4*1,9km V/(4.42-4.37-4.34-4.34) + 2*1,9km TT/(5.04-5.00). Kulku oli jälleen vallan mainio. Olosuhteet olivat hiihtourheilulle varsin hyvät, sillä pakkasta oli vain kuutisen astetta ja baana varsin hyvässä kunnossa. Ainoastaan reippaanlaisesti viuhunut tuuli asetti omat haasteensa harjoitukselle. Mutta esteitä, niitä ei löytynyt. Oli kyllä suhteellisen mukava kiskoa menemään kun suksi liikui kepeän oloisesti, työpäiväkään ei painanut missään.

Jälleen voitaneen sanoa, että tehoharjoitusten kommenttisarakkeessa alkaa sana kulku esiintymään varsin tiheään tahtiin. Näin on toki ollut jo pitkin syksyä mutta nyt alkaa monokin haukkomaan jo siihen malliin, että saatan itse olla siihen tyytyväinen.

Tästä ponnistetaan sitten kohti Yllästä ja kauden avausta. Tällä viikolla runnotaan vielä parit kovat koneeseen määrää unohtamatta. Eikä sitä määrää unohdeta vielä hetkeen, ei ennen Ski-O Touria.

Otsikon mukainen kysymys minulle esitettiin eilen. Vastaus oli nykytilanteen mukainen, yöt voi tosiaan edelleenkin nukkua rauhassa.

Taas tuo mies

2010-11-14T19:40:00.007+02:00

Otsikkomme ääneen sanonut totuuden äänitorvi on kolauttanut päänsä käytävän oveen. Huoneen ovi aukeaa ja astelen ulos. Menee ehkä sekunnin murto-osa ja kuulen nuo sanat. Repeän ehkä yhtä nopeasti. Olinko sittenkin väärässä paikassa?

Se on sitten Saariselän leiri ohitse ja on palattu kotiin. Kaikeksi onneksi lunta on maassa täälläkin ja baanaa on tarjolla ainakin Laajavuoressa ja Taka-Keljossa. Jälkimmäisessä on tarjolla oikein luonnonlumen baanaa, eli olosuhteet ovat kohdillaan.

Ennen leirin virallisia otatusosioita, eli hisuvetoja ja hiihtokisaa, olin sitä mieltä ettei edes tarvitse parantaa vauhtiaan pärjätäkseen muille. Silloin tosin odotuksissa olikin vielä ylivoimainen voitto sileältä. No jos se seitsemisen sekuntia lasketaan ylivoimaksi, niin ehkä siinä tapauksessa.

Tuosta torstain hisuttelusta jäi kyllä hyvät fiilikset, olihan jälleen mahtavaa päästä hisuttamaan oikein kunnon urastolla. Jukka olikin ahkeroinut kelkalla sen verran, että urastoa oli riittävästi ja se tarjosi myös kohtalaisia haasteita. Meno oli ajankohtaan nähden lupauksia herättelevää sekä suunnistus- että hiihtoteknisesti. Taitopäällikön pipo laitettaneen piakkoin hankintaan.

Perjantaiksi olikin sitten auottu kone valmiiksi sileälle. Mittaa baanalle tuli suurin piirtein 10km. Tottakai todellisten tehojen kausi suksella täytyy aloittaa suoraan testikisalla, jotta saadaan kunnon askelmerkit kaudelle. Kaikeksi onneksi tämä ainoastaan lisää todennäköisyyttä aloittaa liian kovaa. Näin tälläkin kertaa. Puolimatkassa johdin kuulemma varttiminuutilla mutta seiskassa tilanne oli enää sen seitsemisen sekuntia plussalla. Tässä vaiheessa tiedostin takkiin todennäköisesti tulevan reilusti, sillä tapoihini ei kuulu kyetä kiihdyttämään vauhtia loppuvaiheessa. Yleensä pyrin vain selviytymään pois ladulta. No ei se helppoa tainnut olla Siperian selviytyjälläkään, sillä onnistuin pitämään tuon ruhtinaallisen eron lopun matkaa. Ei se tosiaan ennakkokaavailujen mukaista ylivoimaa ollut, mistä voimmekin päätellä Stafun nousseen jo monttunsa reunalle kurkistelemaan. Jälkikäteen ajateltuna voisikin todeta, että omaa vauhtia kannattaa vielä parantaa ennen kauden avausta. Ja käytiinhän sitä hisuttamassa perjantainakin. Yhtä mahtavaa se oli silloinkin.

En vaivautunut piirtelemään reittejä noihin karttoihin, sillä etenin kokolailla jatkuvasti vain optimaalisinta reittiä.

Mutta ne on reenejä ne. Kolmen viikon päästä ollaan jo hiukka viisaampia sen suhteen kuinka kisoissa oikeastaan kulkee. Ja viimeistään maaliskuun lopulla tiedetään kenellä kulki oikeaan aikaan. Kaikilla ei nimittäin tule kulkemaan. OMan mukaan todelliset kisat käydään vasta silloin, itselläni on ohjelmassa pari tärkeää starttia aiemminkin.

En muuten ollut väärässä paikassa. Olin juuri siellä missä pitääkin. Mutta on se hyvä, että minua pidetään silmällä.

Hän on täällä tänään

2010-11-10T14:43:00.003+02:00

Kovin on ollut hiljaista tämän palstan puolella viime viikkoina. Yleensä se on meinannut sitä, ettei ole kulkenut. Näin ei kuitenkaan ole tällä kertaa, sillä kulussa ei ole ollut juurikaan mitään vikaa viimeisten viikkojen aikana. Vuokatin leirin jälkeen on itseasiassa kulkenut paremmin kuin aiemmin. Ja sehän on hyvä se.

Tällä hetkellä majapaikka on Saariselkä ja ohjelmistossa on hiihtoa. Pääsääntöisesti hiljaa ja paljon. Huomenna hisutetaan ja perjantaina hiihdetään kilpaa. Sikatesti meni jo ja siinä kasasin 657 pojoa kolmella kiekalla. Näin labrarottana on pakko kehuskella noilla tuloksilla, sillä kohta alkaa pataan tulemaan kuitenkin sen verta säännöllisesti, että alkaa hymy hyytymään. Tai sitten ei, sillä tikki on jo tässä vaiheessa sen verran kova. Ei tarvitse edes parantaa vauhtiaan pärjätäkseen muille.

Mutta tästä itsekehujen maailmasta todellisuuteen. Hiihtoa on reipas tonni jaloissa tälle syksylle, joten tehoharjoittelun maailma alkaa pikkuhiljaa kutsumaan. Sauvarinteet alkavat toivon mukaan olemaan taaksejäänyttä elämää tälle syksyä jo kotioloissakin ja voin siirtyä iskemään tehot jatkossa suksella. Huhujen mukaan Laajavuoren baana on jälleen hyvässä kunnossa! Sauvarinteestä sen verran, että ennätykset on nyljetty niin monta kertaa jo uusiksi, että ominaisuudet hiihtoa varten lienevät kohdillaan. Itse todellisten tehoreenien aika on perjantaina, jolloin matsataan pieni kisa leiriporukan kesken. Siitä saadaankin sitten jo askelmerkit tulevaa kautta ajatellen. Tai ehkä jotain suuntaviivoja nyt ainakin. Jos nyt Siberian Survivorille pärjäisi, niin hyvä olis...

Eipä siinä muuta. Kylmää on ollut mutta nyt alkaa jo lämpenemään. Tai onhan tässä tämän viikon lämpimänä pysynyt muutenkin. Kaiken hyvän lisäksi on ollut ehdottomasti tavallista parempia päiviä, sillä hän todellakin on täällä tänään. Näitä lisää.

Tähtitaivaasta aamuun

2010-10-17T19:55:00.007+03:00

Tänä aamuna herättyäni jäin katselemaan. Katselemaan nähdäkseni kuinka tässä maailmassa uuteen aamuun herätään. Siinä hetkessä oli jotain todella kaunista.

Vuokatti on jäänyt taakse ja seuraavana odotuslistalla on Saariselän leiri ja varmaan jotakin muutakin. Toki sitä ennen avataan mm. Jyväskylässä ensilumen latu, joten lumella jauhamisesta ei kovin pitkää taukoa ole tulossa.

Leirin päivittäinen anti oli OMan ohjelmaa kevyempi mutta silti riittävä. Itse en kokenut tarvetta yrittää tuota 50h rajapyykin rikkomista. Stafun kanssa meillä olikin sitten kokolailla sama paketti, eli aika lähellä sitä mitä Lancen ohjelmassa luki.

Pikaseloste ohjelmasta:

su H 2.00, kevyt. Lisäksi tietysti matkustelut.

ma H 2.30, sisältäen tasotestin.
H 2.00, kevyt.
Iltasella vielä annettiin verinäytteitä ja pissittiin purkkiin.

ti H 2.30, 50min telineen ja erinäisten rastivälien kanssa.
H 1.41, ruskoja kerran pari kiekassa.
+ Sk 1.14, täydensi OMan urheilijaharjoituksen

ke Sr 2.44, sauvarinnettä ja Stafun alistamista, paras nousu 7.24.
Sikatesti + kp 0.30
+ H 1.35, kevyt.

to H 4.00, kevyt.
Iltalenkki 1.11, Ruokonen veti.

pe Sj-suunnistus 1.57, 5 erimittaista vetoa + verryttelyt.
H 2.08, kevyt tekniikkakontrollia (joskaan ei omaa)

la H 2.05, kevyt.
H 2.10, kevyt sisältäen Könen bongauksen ladulta.

su H 2.06, kevyt. Matkustelut kotiin.

Semmoista se. Maanantaina ystävämme ADT kävi tarkastelemassa, josko ollaan puhtaita. Kolmisen viikkoa aikaa odotella mitä tulee. Sauvarinteessä kulki ainakin paremmin kuin Stafulla. Sikatestissä ansaitsin Keskinarkauksen manttelinperijän, eli eniten testissä fuskaavan tittelin. No ei siinä neljääsataakuutta pistettä oppikirjamaisen puhtailla suoritteilla vedetäkään. No tälle viikolle saatiin kuitenkin tunneissa se kolmenkympin rajapyykki rikottua. Helposti.

Lauantai-iltana havaitsin tutun hahmon ladulla kun Köne hiihti vastaan. No olihan hän tuossa jo vieraillut leireilevien keskuudessa aiemminkin mutta nyt ladulla oltiin pyytämättä. Pari kiekkaa siinä täytyi pihalla vielä sitkistellä tuon kunniaksi. Ylläksellä tavataan!

Siinäpä tuo urheilullinen anti.

Tällä kertaa vastaus oli kyllä. Sitä kannatti odottaa. Laitan sitten tuon Saariselän leirin odotuslistalle ja heitän siihen vielä ne tähtitaivaat ja intensiivikurssit mukaan. Kolmisen viikkoa täytyy odottaa ja sitkistellä. Jos sen kestän, kestän mitä vaan.

Mustia pisteitä

2010-10-07T22:39:00.005+03:00

Nyt pureudutaan ihan pikaisesti tämän hetken kuntoon ennen kauden ensimmäistä (tykki)lumille suuntaava leiriä. Siis Vuokatin leiriä, joka alkaa tuossa sunnuntaina.

PV:n partion ja Joensuun reissun jälkeen ohjelmassa on ollut hieman kevyempi jakso noin niinkuin määrällisesti. Tehojakin on ollut ohjelmassa vain pari/viikko ja sama ralli jatkuu kuluvan viikon loppuun asti. Vuokatissa tehottaminen aloitetaan vasta ensi viikolla ja niitä vedetään säästellen. Onhan tässä kevääseen vielä aikaa. Harjoituksellisesti on jatkettu täysin talvea palvelevin harjoituksin, jos kohta lajinomaisuus onkin jo nostettu kissan tapaan pöydälle.

Sauvarinteessä olen vieraillut kahdesti kuluneiden päivien aikana ja kiskonut siihen vielä yhden sj-suunnistuksen kaupan päälle. Lisäksi iskuryhmämme on rullahiihtäen pistellyt tulevaa valtatietä illan hämyssä ja käynyt putkessakin. Parisprintti on jälleen asetettu tähtäimeen!

Riihivuoressa jäi ennätykset tekemättä mutta kokonaisuutena arvioisin menon olleen siellä viime viikolla kohtuullisen hyvää. Tämän viikon sauvarinteen kiskaisin eilen Sarvivuoressa legendaarisessa Öljymäessä, nousussa joka ei koskaan petä saati sitten armahda. Uudistetulla reitillä en muistaakseni ole aiemmin sauvarinnettä vetänyt, joten neitsytmatkalla oltiin. Alkuperäisellä, kokonaiset 50m pidemmällä, reitillä olin aina juosten selvästi nopeampi. Tuolloin aikaeroa sauvarinnenousuihin mitattiin suurinpiirtein 20sek/nousu. Eilen kaikki oli toisin.

Ohjelmaan kirjattiin hieman ennen lähtöä kahdeksasta kymmeneen nousuun. Yleensä tämä meinaa sitä, että kahdeksannen nousun jälkeen en enää kykene jatkamaan. Niin ajattelin nytkin. Iloisin mielin lähdin siis matkaan kohti tajunnan sumentavaa koettelemusta. Alkuverryttelyn aikana törmäsin Muuramen yläasteen aikaiseen liikunnanopettajaani Käyhköön ja tervehdin kuten yleensäkin. Muistelin törmänneeni häneen aiemminkin Öljymäen nurkilla.
Näin vanhemmiten olen sen verran viisastunut, että harjoituksissa pyrin alkuvauhdin kanssa jopa pelaamaan varman päälle, jolloin harjoitukset saattaa kyetä vetämään läpi. Niin se oli tälläkin kertaa. Ensimmäisessä nousussa kello pysähtyi aikaan 2.29, joka oli ainoastaan sekunnin tavoiteaikaa parempi. Kolmannella vedolla mopo karkaa sitten jo käsistä ja 2.24 on tosiasia. Todellisuuden tunnustaminen on lähellä jo seuraavassa vedossa, ajattelen että tähän se päättyy. Mutta vedenjakajan, eli viidennen vedon jälkeen meno tuntuukin vain paranevan, kun yleensä tuossa vaiheessa seinä alkaa olemaan jo naamassa kiinni. Kahdeksannessa vedossa on jo laitettava kaikki likoon. Kellossa lukeva 2.22 tuntuu hyvältä, varsinkin verrattaessa kesän juosten vedettyihin 2.18-noteerauksiin. Yhdeksännessä vedossa maailma näyttää jo mustalta mutta jatkan silti. Kymmenes veto tuottaa samaisen 2.22-ajan, johon mustien pisteiden keskeltä olen jollain kierolla tavalla jopa tyytyväinen.

Elämäni kunnossa siis jälleen. Mutta kuten arvata saattaa, täytyy tuloksiin suhtautua suurella epäilyksellä. Kellomies saattaa aina olla jonkinverran puolueellinen ja kymmenykset kääntyä mihin päin vaan. Myöskään minkäänlaista todellista vertailupohjaa ajoilla tai suoritteilla ei ole. Harjoitustuloksista yltiöpositiivisia signaaleja etsivänä ikuisena huippukunnon putkahtamiseen uskovana urheilijana minulla on tapana uskotella itselleni, ja ehkä samalla myös muille, olevani edes jonkimoisessa kunnossa, vaikka monttua olisikin kaivettu jo kuukausia. Tästäkin huolimatta sanon olevani selvästi paremmassa kunnossa kuin viime vuonna tähän aikaan. Sellaisessa kunnossa joka riittää.

Jepjep. Se olis Vuokattia sitten sunnuntaina. Tähdet ja kaikki. Sitä odotan kuin kuuta nousevaa. Olen odottanut jo viikkoja.

Lapsellinen ja/tai lapsenmielinen

2010-09-27T20:36:00.005+03:00

Ei muuten tule niitä Otepään analyysejä. Sen sijaan tarkastellaan lähemmin viime viikon tapahtumia. Ohjelmistossa olivat mm. sotilaiden SM-partiosuunnistus sekä hiihtokauden avaus.

Hallitsevina partiomestaajina Keski-Suomen Reserviläispiirin joukkue oli selvästi yksi ennakkosuosikeista tämänvuotiseen kisaan. Joukkueemme oli likipitäen sama, ainoastaan Hapola vaihdettiin kokeneeseen Reimaniin. Voitto oli itsestään selvä tavoite. No toisin siinä hommassa kävi. Yöllä pysyttiin vielä pelissä mukana vetämällä pintakaasulla kolmanneksi nopein aika. Ei siinä paljoa rynsesteri selässä painanut kun pisteltiin Lasen kanssa tiellä menemään rapsakoita nelosen tonneja. Menossa oli havaittavissa todellista vahvuutta.

Vaan yhdessä yössä nämä jutut kääntyy. Itsellä toki kulki vielä päivälläkin. Latua olisi voinut ottaa vielä pari kilsaa lisää ja viedä sen saman joltakulta muulta poies. Näin jälkiviisaana se olis kannattanut. Mutta eihän se homma vielä siihen kaatunut, mitalivauhdissa oltiin vielä suunnistuksen jälkeenkin. Piti päästä vielä kranaatteja heittelemään ja ammuskelemaan. Heitot olis voinut joukkueelta mennä paremmin. Itsekin myönnän häpeissäni heittäneeni yhden ohi. Todellinen katastroofi koettiin sitten ampumapaikalla kun meikäläisen laikka ei meinannut kaatua millään. Kilina oli aivan vallaton ja maali pöllysi mutta laikka se vaan pysyi pystyssä. Tai kaatuihan se lopulta, liian myöhään tosin. No kukistettiin sentään Suur-Savo! Se jos mikä lämmittää mieltä!

Ja ne viralliset tulokset täältä.

Niin ja se lumikausi tuli avattua lauantaina. Perinteiseen tapaan käväisin Lepiskällä jauhamassa tuollaisen parituntisen siivun. Heittelin sekaan vielä TT/SL-väännöt, jotta saisin hommasta enemmän irti. Lähinnä tuo virkistävä tekniikan vaihtelu auttaa kestämään tunnelia kokonaiset kaksi tuntia, mikäli korvissa ei pauhaa musiikki. Edellyttäen tietysti korvissa soivan musiikin olevan lähtöisin omasta soittimesta, sillä joskus on tullut jouduttua tunneiksi tuonne kidutuskammioon kuuntelemaan radionovaa. Se jos mikä ottaa koville. Mutta tuonne samaan luolaan suunnataan taasen ensi viikonloppuna. Ehkä.

Ja Leppävirralta matka jatkui Joen Kaupunkiin. Ohjelmistossa oli tietysti kummipojan synttärit. Tuohon pakettiin mahdutettiin vielä yksi pitkähkö juoksulenkki Lykynlammen suuntaan polkuja pitkin sekä Pärnän rullaradan testaus Vauhdin supernopeilla rullilla. Harmittaa tosissaan, että pääsin sinuiksi noiden rullien kanssa vasta viimeisenä päivänä Otepäässä. Olisi ollut niiiiin mukava pistellä kolmekymppinen niillä. Silloin se ei tosin tuntunut vielä siltä. Mutta takaisin asian viereen.

Juhlista sen verran, että ne oli jaettu kahteen osaan, aikuisille ensin ja lapsille myöhemmin. Itse sain jäädä ikäänkuin kunniavieraana myös lasten juhlille. Olen sen verran lapsellinen, vai oliko se nyt lapsenmielinen, että suurta vahinkoa ei missään nimessä päässyt käymään. Yhtä kaikki kädet oli taas lähtiessä hapoilla. Ilmeisesti pikku heittelut alkavat käydä näin vanhemmiten jo voimille.

Vajaa pari viikkoa Vuokatin leiriin. Sano silloin kyllä.

Ponnella on kiva manageri

2010-09-20T22:29:00.004+03:00

Nyt seuraa kaksi toisistaan irrallista tapahtumaa.

Istun ruokapöydässä ja syön. Äsken lautanen oli täynnä mutta nyt se alkaa olemaan tyhjillään. Kahvihammasta kolottaa jo mutta en ole hoksannut edes kysyä saako sitä kahvia tässä maanmainiossa majapaikassa Tenholan ydinkeskustan liepeillä. Antti saapuu kuppi kädessään ja ilmoittaa kahvin olevan valmista. Oli tilannut isännältä pannullisen kokolailla meikäläistä varten. Lupaan muistaa asian seuraavassa blogitekstissä.

Unohdan sen.

Paluumatkalla surullisen kuuluistasta SM-viestistä olen jälleen ruokailemassa ja annos on ollut massiivinen tälläkin kertaa. Lautanen ei ole vielä edes tyhjä kun kuppi tipahtaa pöytään. Antti jatkaa matkaansa virnistellen. Kahvin saanti on jälleen kohdallani turvattu. Lupaan muistaa asian seuraavassa blogitekstissäni.

Tällä kertaa muistan sen.

SM-viesti oli se kisa, johon viikonloppuna keskityttiin. Otepään leirillä meno oli tuntunut hyvältä mutta silti epävarmuus kaihersi mielessäni, en tiennyt miten viikon kova harjoittelu lopulta vaikuttaisi. Keskimatkan karsinnan jälkeen lyötiin liinat kiinni ja keskityttiin vain viestiin. Matkaan lähtiessä jännitti, en sano että enemmän kuin koskaan sillä se ei pidä paikkaansa mutta enemmän kuin pitkiin aikoihin. Nuo odotetut kovat paikat on aina itselleni kaikkein vaikeimpia, sillä niissä on tunteensa hallittava. Niissä paikoissa, joissa tietää olevansa vietävän osassa ja joissa en missään nimessä ole vahvimmillani. Niihin tulee silti ladattua sillä normaalilla rajulla tunnelatauksella, joka on ehkä se nopein tie turmioon. Tällä kertaa sen hallitsin.

Tällä(kin) kertaa joukkueessa yritystä oli luultavasti liikaa. Tiemme kohti menestystä koki kolauksen, josta emme enää toipuneet. Väliajan nähdessäni ymmärsin millaisia pettymyksen tunteita oli itse tullut aiheitettua mm. Jukolassa. Mutta tällaista se vain on. Kun yritetään tosissaan, niin on mahdollista epäonnistua. Vaikeaa se on saada neljäkin miestä juoksemaan omien kykyjensä ylärajoilla samassa viestissä. Saati sitten kymmenen. No OMalla olis ollu varaa normipäivään, muilla ei.

Selkä suoraksi ja pää pystyyn. Otetaan vastaan se mitä tulee. Ensi vuonna Lakeaharjulla otetaan se mikä meille silloin kuuluu. Ja siinä nelikossa aion olla mukana.

Take my scars

2010-09-17T08:51:00.005+03:00

Otepää alkaa olla nähty. Leirin viimeistä aamua viedään ja edessä on viimeinen raateleva harjoitus Otepään rullaradalla sisältäen kovimmat nousut vuoroin tasatyöntäen ja vuoroin sauvoittaluistellen. Samalla viimeistellään kisakunto viikonloppuna odottavia keskuurimatkan ja viestin SM:iä varten.

Viikon verran täällä on tuota rataa tahkottu ja välillä käväisty hieman kiskomassa joogiradaa siinä sivussa. Onhan ohjelmassa ollut tietysti Kekkosen mökillä vierailua sekä sauvajuoksusuunnistusta. No reeneistä voisi kertoilla vaikka tarkemmin myöhemmin ja analysoida samalla leirin antia kohti talven tavoitteita.

Lazy eyen kanssa ollaan rullailtu kokolailla joka päivä. Yleensä olen roikkunut mutta pari kertaa olen päässyt oikein vetämäänkin. Silloin on Slowhandilla ollut nopeammat rullat...

Mutta urheilu vaatii uhrauksia.

Itseasiassa tuo otsikko tuntui hyvältä vielä sunnuntaina. Enää se ei ole sitä. Taistelun arvet alkavat olla jo kadonneet.

Älä nyt sinnepäin väistä

2010-09-09T21:29:00.004+03:00

Käväisin testaamassa uusia rullasuksia tuolla Isolahden väylällä. Oli muuten liukkaat. Soitto Maaningan suuntaan muuten tasoitti alkuasetelmia ensi viikon Otepään leiriä varten. Mutta siinä hiihdellessä tuli sitten taasen huomattua tuo autoilevien ihmisten omintakeinen tapa väistää rullahiihtäjää. Käytettäköön siitä nyt ns. kiilaajan väistöliike-nimistä termiä.

Lähtötilanteessa autotiellä kulkevat sekä rullahiihtäjä että paikallinen citymaasturikuski. Pahimmassa tapauksessa lopputilanne on se, että ainoastaan citymaasturikuski jatkaa matkaa. Uuden maalipinnan kanssa. Heti voidaan kuitenkin todeta, että tänään ei tapahtunut onnettomuutta ainakaan itselleni. Muista en mene takuuseen.
Mutta siis nämä em. tiellä kulkijat kohtaavat toisensa niin, että autoilija ajaa sisäkurvissa (kääntää siis oikealle) keskimäärin keskellä ajorataansa ja rullahiihtäjä hiihtää tien vasenta reunaa, niin ikään sisäkurvissa, pysytellen samalla mahdollisimman lähellä valkoista viivaa, jonka toisella puolella on vain soraa.

Citymaasturikuskimme huomatessa vastaan tulevan rullahiihtäjän hän kääntää välittömästi rattia. Mutta mihin suuntaan? No tietysi myötäpäivään, sillä keskiviiva onkin jo vaarallisen lähellä tälle keltaista viivaa pelkäävälle kuljettajalle. Tämä edesvastuuton toiminta säikäyttää rullahiihtäjän, joka ohitsekiitävän hetken ajan ehtii miettiä, mikä teksti lämmittäisi hänen mieltään hautakivessään. Samalla citymaasturikuskimme kääntää rattia nopealla ranneliikkeellä vastapäivään ja onnistuu kuin ihmeen kaupalla väistämään rullahiihtäjäämme. Ohitse kiitävän hopeankiiltoisen citymaasturin kylki jää kuin jääkin valitettavasti naarmuaan vaille ja keula onneksi vaille uutta väripintaa. Tämän tilanteen jälkeen molemmat jatkavat matkaansa. Citymaasturikuskimme tuskin edes tajusi mitään tapahtuneen, rullahiihtäjämme sen sijaan muistaa ko. autoilijan vielä tulevaisuudessakin ja odottaa seuraavaa kohtaamista sauvanpiikkejään teroitellen.

Ja SM-pitkä kisailtiin. En päässyt finaaliin. Tein kaksi minuuttia liikaa virhettä. Sunnuntaina ei sitten kulkenut. Se siitä viikonlopusta. Lauantaina kohti Otepäätä!

Syksy saapuu

2010-08-29T17:56:00.007+03:00

Syksy saapuu ja ulkona on kylmä. Töissä onkin vedetty jo pitkät lahkeet kehiin ja villaa ylle. Reilu viikko sitten tajusin Karjaan SM-pitkän olevan kahden viikon kuluttua. Olihan tuo kisa merkitty kalenteriini hyvissä ajoin ja sen verran koulusivistystä omaan, että numerot ymmärrän mutta silti tajusin sen olevan todella lähellä. Vierumäen leirillä pähkittiin Otepään leirin, jonne siis suunnataan viikko SM-kisan jälkeen, olevan jo kolmen viikon päässä mutta silti ajattelin ehtiväni harjoitella huolella vielä ennen SM-pitkiä. No onneksi Ponnen manageri herätti minut haaveilemasta.

Vierumäellä olin ilmeisesti vetänyt itseni niin puhki, ettei ajatus enää tosiaankaan juossut, sillä olinhan roikkunut hevosen perässä kaikki reenit. Kaiken lisäksi noissa harjoituksissa käytiin hyvin usein huoltovauhdin sijasta reilusti PK1-alueella. Tämä jos mikä on itselleni vierasta. Oli muuten upea kokemus käväistä Asikkala-Jukolan maastossa kiertämässä ankraattoreiden rataa. Maasto oli ehkä syvän etelän upeimpia! Kokemuksena ainutlaatuinen!

Epätoivoissani suuntasin Laajavuoreen Lets Run-nimiseen maastojuoksuun. Ja kuten kaikki jo tietävät hävisin mm. Kaupille. Oli varmaan jossain kahen kilsan kohdallla kun tuumasin Joensuulle, että toivottavasti ei hävitä Minnalle kovin paljoa. No jossain kutosen jälkeen nuo sanat kohtasivat todellisuuden. Mieli olisi tehnyt tuossa vauhdissa pysytellä mutta hiljalleen siitä tiputtiin puolen minsan päähän. Maalissa eroa oli Lapaseen tasan neljä minsaa. Onneksi pesupaikkalaiset olivat poissa, sillä olisin hävinnyt muuten tuhansille ihmisille.

No onneksi sentään sauvarinteessä kulkee. Nimittäin torstaina käväisin taasen Riihivuoressa vetämässä kategorian 1000+ harjoituksen. Noususummaa siis vähintään tonni. Ennätyksiä ei saanut tehdä, vaan oli jätettävä ne myöhempään. Parin tunnustelevamman vedon jälkeen alkoivat sekunnit tippua siihen malliin, että viimeisessä vedossa oli lyötävä liinat kiinni jo hyvissä ajoin välttyäkseni ennätystehtailulta. Onneksi onnistuin hiljentämään riittävästi. Voisi sanoa, että pelottaa olla näin kunnossa jo tässä vaiheessa.

Lauantain normiviimeistely kakkosryhmän kisamaastossa H35-radalla ei taaskaan lupaillut liikoja. Ainoastaan kohtuudella. Kahdesti oli kuitenkin yhdellä lipuista käytävä. Selvää on, että suunnistustekniikkaa viilataan vielä ensi viikolla paremmin tyypitetyssä maastossa. Yhtä kaikki, kohtuullisen upeat veteraanikisat ovat tulossa Jyväskylän ja Petäjäveden rajamailla viikon päästä. Enemmän täysipainoista suunnistusta. Itse en tosiaan mukaan vielä pääse, siitä NoposPekka muistutti kesken reenin. Ilmeisesti olen vielä alaikäinen.

Toivottavasti viikon päästä on kylmä ja sataa vettä.

Kolmen K:n raportti - kisat, koukut ja kanttaukset

2010-08-15T20:57:00.005+03:00

Pielisrastit, KuUS-rastit, Paasivuoren kuntorastit, KS-AM Pitkä. Kisoja kolme, koukkuja monta, ei tosin juurikaan kisoissa, ja kanttauksia yksi. Sekä toinen ja kolmas vielä reeneissä päälle. Hyvä saldo viime viikoilta.

Siellä Pielisrasteilla kiskaisin keskimatkuurin koneeseen. Pitkänmatkan ja samalla kokonaiskilpailun voiton jätin Retku Rantalalle ja sehän otti sen. Mutta siis keskuurimatkalla olin toinen, SMartomaalle pulskan minuutin jääneenä. Suoritus oli varsin hyvä. Virheisiin ei ollut varaa, eikä niitä juuri tullutkaan. Kisan hienoimpana hetkenä toiseksi viimeiselle rastille taiturointi puhtaalla tuurilla kartan kastuttua lukukelvottomaksi. Negatiivista sanottavaa kaatuilusta. Oli sääri päiväkaupalla kipeä.

Het seuraavana viikonloppuna sitten KuUS-rastit. Sieltä plakkariin jälleen vähillä virheillä maustettu suoritus. Kulku ei kyllä reilun kolmenkympin lämmöissä häikäissyt mutta tuskin se kellään. Kesän aikana hankittu siedätyshoito hellettä vastaan näyttäisi auttaneen hieman, sillä nyt jaksaa jo keskimatkan helteessä maaliin asti. Tuossa kisassa kukistin mm. Nurmosen.

Ja sitten niihin koukkuihin. Voi pojat, että niitä tuli. Tässä pientä makupalaa:

Kuten kuvasta näkyy, niin suunnistusteknisessä tekemisessä on pieniä aukkoja. Kartan lukeminen saattaisi auttaa ko. ongelmaan.

Mutta jottei itsekehu pääsisi laantumaan, niin kesän ensimmäinen piikkipaikka kovaakin kovemmissa kuntosuunnistuksissa heilahti tilille. Melkein näytti siltä, että tukkaan tulee oikein reilusti mutta yhdennellätoista hetkellä nostin leuan rinnasta ja perseen maasta. Niillä eväillä.

Sokerina pohjalla kanttaukset. Keski-Suomen AM-pitkä kisailtiin Saarijärvellä. Pakko sanoa, yksi kesän hienoimmista kisoista! Kilpailukeskus metsän keskellä Saarijärven rauhallisilla takamailla, kartta Curtin laatutyötä, radat kohillaan ja maasto parhaasta päästä. Tunnelma oli kokolailla katossa.
Itse suoritus oli jälleen kokolailla virheetön. Pientä hapuilua ainoastaan. Tossukin kulki kohtuu hyvin aina tuntiin asti. Siihen sitten kanttasin. Salamannopeasti. On tullut nopeusharjoittelu tehtyä kunnolla. No rapsakka 9min LakaJonnelta tukkaan ja sijoitus 7. Näyttäisi vuodessa tilanne kehittyneen huolestuttavaan suuntaan, sillä sijoitus on heikentynyt ja ero mm. Jonesiin on kasvanut. Alkaa varmaan jo ikä painaa meikäläisellä. Niin ja edelleenkään en tule rankipisteitä tästäkään kisasta näkemään, siitä rankiasioissa aina niin rasistinen Suunnistusliitto pitää huolen.

Toinen kanttaus iski kun pistelin AM-kisoista kotia kohti rullilla ja väsy hiipi puseroon aikalailla kovasti. Loppumatkan pelasti lähinnä lasku Myllyjärveltä alas. Harvoin on jännittänyt niin paljon. Jossain vaiheessa nimittäin tajusin, että kurvi alhaalla on tiukempi kuin ajattelin. Vauhti oli vastavuoroisesti kovempi. Ja eihän viikonloppua voi vetää ilman kolmatta kanttausta, joten tänään edessä oli se kolmas. Harvoin sitä parin tunnin juoksun aikana nitkahtaa. Tulipahan sekin koettua.

Paremminkin on mennyt, nimittäin tiistaina käväisin kiskaisemassa Riihivuoressa sauvarinteessä uudet ennätyslukemat tiskiin. Kuudennen nousun aika tipahti kymmenisen sekuntia ja uudet ennätyslukemat ovat 4.24. Samaa rataa tippuivat muutkin nousut, joten lupaavalta näyttää noin niinkuin yhden reenin perusteella. Elämäni kunnossa siis.

Reisi vs. World Rally Car

2010-07-29T20:32:00.007+03:00

Taisto Rannankylän tiestöllä MM-rallin shakedownissa on tauonnut ja pöly laskeutunut. On aika tarkastella miten kävi.

Ohjelmassa oli siis Reisi vs. WRC-taistelu, jossa mitattiin oman suorituskykyni ja WRC-auton suorituskyvyn eroa. No sanomattakin selvää on, että tuo ero on iso. Tosin kun laitetaan hisubaana alle, niin johan alkaa Hirvonenkin jäämään, vaikka autolla vetäisikin.

Rata oli pituudeltaan 4,66km. Alusta on perinteistä soratietä ja reitti sisältää neljä kovaa nousua. Starttipaikka oli tässä ja maali täällä. Rata kärsi jonkin verran autojen käsittelyssä, joten meikäläistä varten tien pinta sorastettiin ja karhuttiin uudelleen, jotta ennätyskoe olisi mahdollinen. Tämä siksi, että annoin pientä tasoitusta hikoilemalla päivän töissä, lämmintä oli sellaiset +34 astetta. Tarkeni hyvin. Lisäksi oli näin saatava tasoitettua Hirvosen saamaa epäreilua etumatkaa, sillä näköhavaintojen mukaan ensimmäisestä startista shakedowniin ei ollut kuin puoli tuntia ja Hirvonen kurvaili jo hakemaan parempia säätöjä autoonsa. Kaiken kaikkiaan Hirvonen pisteli reitin neljästi lävitse ajaen pohjat kolmannella yrittämällä. Itse tyydyin yhteen yritykseen puutteellisten viritysmahdollisuuksien takia.

Tekniset tiedot:

Reisi Häkkinen:

Kone:
VO2max: n. 75 ml/kg/min
HR max: 184
HR rest: 35

Mitat:
Pituus: 1770mm, paino: 70kg, reiden ympärysmitta: 600mm.

Kengät: Inov8 X-talon 212g, irtosoran määrästä johtuen.

Kelin vaikutus: musertava
Ulosajon riski: olematon

Ford Focus RS WRC, Mikko Hirvonen:

Kuva: AKK Sports Ltd./Pasi Maenpää

Kone:
- Teho: 300 hp 6000 kierrosalueella
- Vääntö: 550 Nm 4000 kierrosalueella
Mitat:
Pituus: 4362mm, leveys: 1800mm, akseliväli: 2640mm, paino: 1230kg.

Kelin vaikutus: olematon
Ulosajon riski: todellinen

Teknisiä tietoja verratessa ei voida välttyä siltä huomiolta, että varsin massiivisesta reisipakista huolimatta olen huomattavasti kevyempi kuin Hirvosen Ford. Vielä kun Hirvosen menopeliin lisätään kuljettaja oma (tässä tapauksessa varsin pieni) massa, niin kyllä siinä tie notkuu. Omalla kohdallani taas kesäisestä ajankohdasta johtuva lajivalinta vaikeuttaa fyysisen kapasiteetin hyväksikäyttöä, vastaavasti Hirvosen tulisi päästellä jäätiköllä tavan slikseillä. Tehojen vertailussa saatan hävitä hieman. Siis autolle, en kuskilla. No selitykset sikseen.

Hirvosen kurvailtua aamulla virallisen shakedownin pohjiksi jääneellä kolmannella vedollaan 2.02,2 oli tavoite itselleni asetettu. Kotiin selvittyäni pohkeita kiristeli edelleen eilinen reittiin tutustuminen. Baana oli kuitenkin tuttuakin tutumpi, sillä olenhan tahkonnut näitä tiestöjä jo vuosia. Ajolinjat ovat itsestäänselviä, kartturia en tarvitse.

Puoli seiskalta starttasin verryttelemään. Ei tuntunut hyvältä. Vajaan kilometrin kiskoin kovempaa tuohon sekaan. Ei mihinkään. Starttipaikalle rullasin reippaasti ja silloin tuntui jo paremmalta. Sidoin kengät uudestaan ja painoin starttia.

Ensimmäinen nousu Lylymäen notkosta menee kevyesti. Toisessa kovassa nousussa, Kuusikon nousussa (Hors catégorie) valtaisat kannustusjoukot siivittävät keveää menoani. Ensimmäinen kilometri taittuu tuonne 3.30-tasolle. Toinen kilometri on loivemmin kumpuilevaa ja ennakkoon ajattelin iskeä tässä. Nyt tajuan sen mahdottomaksi. Vauhti ei vain kasva. Haukilammen montussa toisen kilometrin täyttyessä aikaa on palanut hieman yli seitsemän minuuttia. Tuosta notkelmasta alkaa kolmas kova nousu Sepänmäen rinteille. Puristan minkä pystyn. Vastaan huristelee myös tiekarhu, jota olen pakotettu väistämään. Kymmenyksiä valuu hukkaan. Karhijärven ohi painellessa pyrin rentouttamaan menoa siinä juurikaan onnistumatta. Kolmas tonni täyttyy jossain 10.45-tietämillä. Viimeinen nousu on Kalasaarikon mäessä. Nousukulma ei kuitenkaan ole lähelläkään kehon kulmaa tässä vaiheessa, vaikka jyrkkä se on tuokin mäki. Neljäs kilometri täyttyy sen aikana. Aikaa on palanut jo liikoja. Mutta loppu onkin vain laskettelua. Valitettavasti sekään ei häikäise. Maali kuitenkin pelastaa riutuvan juoksijan. Maalivaatteen alitan ajassa 16.02,3. Olen hävinnyt Hirvosen Fordille 14.00,1 ja Latvalalle tasan neljätoista minuuttia 4,46 kilometrisessä shakedownissa. Se on julmaa peliä se.

Näin tänään. Rallimiehet ravisteli Suurajoja varten, minä Pielisrasteja. Saman kokoluokan tapahtumia, tai ainakin saman arvoasteikon kisoja. Pitäisiköhän talvella kiskoa kivikelin suksilla sama?

Kuinka seikkailu-urheilu vaikuttaa suorituskykyyn?

2010-07-27T21:00:00.004+03:00

Suorittaakseni liki tieteellisen tutkimuksen otsikon mukaisesta aiheesta oli minun sekä juostava virallinen testilenkki kahteen kertaan ja käydä siinä välissä riutumassa 31h verran Jeriksen lähitienoilla.

Testilenkiksi valikoitui Sarvivuoren vitonen, jossa oma ennätykseni oli viimekesäinen 17.30. Testirata on suhteellisen mäkinen, vaikka pahin yhtämittainen nousu onkin lyhentynyt n.250m ja madaltunut samalla kolmisenkymmentä metriä. Reitillä on epäviralisesti mittaa 4800m ja nousua kertyy n.130 metriä. Reittiä kannattaa muuten käydä kokeilemassa. Tarjoan pullakahvit ensimmäiselle 17min rajan alituksesta ilmoittavalle! Ei pitäisi olla vaikeaa. Seikkailukisaksi valikoitui AC24 perustavanlaatuisesta mielenhäiriöstä johtuen. Asiaa edesauttoivat myös kaksi muuta yhtä sairaalla mielenlaadulla varustettua Ponsilaista, eli Tinke ja Emppu. Seikkailun kokonaiskestoon vaikutti sitten puutteellinen valmistautuminen ja/tai heikko seikkailukunto.

Testitapahtumaa ajatellen oli käytävä runnomassa rata ennen seikkailua. Päiväksi valikoitui keskiviikko 14.7, jolloin oli viimeinen mahdollisuus puhallella keuhot tyhjiksi ennen isoa myllytystä. Viikolla ei muita tehoja ollut ohjelmassa, joten olin täysissä sielun ja ruumiin voimissa tuolloin. Keli oli muistaakseni lämmin ja kulku verrytellessä nihkeänlaista. Kiskoin sitten reippaamman mittaisen vetoloisen alkuverkoissa, jolloin tuntui jo paremmalta. Ajattelin alittavani 18 minuuttia, jos oikein nasahtaisi. Ensimmäisellä väliaikapisteellä Öljymäen päällä olin ajassa 7.40 ja epäilin sen lupailevan hyvää aikaa. Paluumatkalla Sarvivuoren mailille jälleen liityttäessä kello kertoi aikaa kuluneen 13.45. Olin siis kokolailla ennätysvaudissa. Loppumatka sujui helposti ja rennon oloisesti ja saatoin rullata maaliviivalle ajassa 17.27. Tutkimuksen lähtötilanteessa olin siis selkeästi hyvässä kansallisen tason kunnossa.

Seikkailusta onkin täällä jo tarinoitu. Ei siitä sen enempää. Reissun jälkeen väsytti ja seuraavalla viikolla harjoittelu olikin kevyttä. Passailin tutkimuksen viimeisen osion suorittamista aina lauantaihin asti ja yritin näin varmistaa edes jonkinmoisen mahdollisuuden palautumiseen. Kulkua ei tainnut olla koko viikolla. Ei edes rullahiihtäessä. Perjantaina oli ehkä pieniä elon merkkejä jaloissa, joten varsin levollisin mielin saatoin testiin lähteä. Asetin itselleni myös pienen lisäpanoksen määrittelemällä Pielisrastien starttilupaan edellyttäväksi ajaksi 18min alituksen. No kuten arvata saattaa, niin ainakin verryttely tuntui nihkeältä. Eikä se juoksukaan helmeilevää ollut. Öljymäen päällä ei happi kulkenut mutta väliaika 7.43 oli varsin lupaava. Tasaisempi välipätkä ei sitten kulkenutkaan ja mailille palatessa oli väliaika 13.55. Mailin loppuosalla onnistuin vielä hukkamaan lukuisia sekunteja mutta kellon pysähtyessä aikaan 17.46 olin varsin positiivisesti yllättynyt. Samalla meinasi toki pysähtyä sydänkin mutta tulipahan varmistettua itselleen osanotto-oikeus Pielisrasteille!

Jos seikkailua edeltävässä rykäisyssä oli rentoutta havaittavissa, mikä siis on itselleni lähes tuntematon käsite, niin jälkimmäisessä kärsimysnäytelmässä siitä ei ollut tietoakaan. No nämä hyvät ja huonot päivät heittelee aikalailla. Ajallisesti takapakkia tuli 19 pitkää sekuntia mutta se oli mielestäni varsin rohkaiseva aikatappio. Fiksua olisi tietysti ollut vetää jonkimoinen tasotesti ja keskittyä enempi vain sellaiseen rentoon juoksuun vauhtia maltilla ja tasaisesti kiristäen. Siitä ei kuitenkaan olisi viitsinyt edes kirjoittaa, joten päädyin tähän vaihtoehtoon. Ei nyt sillä, että tästäkään olisi kannattanut mitään kirjoitella.

No mutta mitä tästä sitten voidaan päätellä? Tuskin yhtään mitään. Paitsi ainakin se, että aivan täysin monttuun en itseäni ole vielä ehtinyt saamaan. Suorituskyky näyttää laskevan hieman mutta noin kahden viikon kuluttua voisin päätellä kulun palanneen normaalille galaksaaliselle tasolleen. Kolmessa viikossa on varmaan jo huippukunto esillä juuri ennen ensimmäistä leiriä, jolloin hurjaa kuntoa puhkuessani Jukan mustaan kirjaan voidaan merkitä itselleni jo ensimmäiset plussat. Niitä sitten talvella tullaankin tarvitsemaan.

Pari kovempaa reeniä nyt tähän alle ja jonain viileänä lauantaiaamuna saattaa rävähtää oikein kova ennätysparannus tiskiin. Sitten kun siihen vielä lisää pari onnistunutta suunnistusharjoitusta, joita muuten ei ole heinäkuun alkupäivien jälkeen tullut tehtyä ollenkaan, niin olen valmis taistelemaan syksyllä jälleen titteleistä. Ja talvella mitaleista. Ensimmäinen välitavoite on Pielisrastien keskimatka.

Loppuviikolla on sitten ohjelmassa "Reisi vs. WRC"-tutkimus, jossa tutkitaan Reisi Häkkisen, alias hisuspeden, ja WRC-ralliauton eroja noin niinkuin yleisellä tasolla ominaisuuksien suhteen sekä kellon kertomaa eroa Neste Oil Rallin Rannankylän SHAKEDOWN-testierikoiskokeella. Reitillä on mittaa 4,66km, autot vuorossa torstaina 8-12 ja hisuspede joskus illalla. Riippuu miten pitkään töissä menee. Raportti tulee toivonmukaan myös saman päivän aikana.

AC 24 ja MM-valintojen kritisointi

2010-07-20T16:27:00.006+03:00

AC24 takana. Pettymystä pukkasi, sille ei voi mitään. Pakko on myöntää, että reissuun lähdettäessä takki oli auki kuten Wingstedtillä konsanaan Hyvinkään abc:llä. Maaliin saapuessa oli takki kokolailla tyhjänä ja visusti kiinni lämmön ylläpitämisen toivossa. Kyllä vain korpeaa.

Reissusta kokolailla kaiken tarpeellisen on jo Tinke ehtinyt vuodattamaan. En nyt tiedä kannattaako käydä kisaa itse sen enempi ruotimaan. Teen sen silti.

Kairojen HC-nimisen joukkueemme jäsenistöön kuuluivat Tinke (Pellon oma Tom Boonen), sprinttitykki Emppu ja allekirjoittanut. Vastassa oli kylmäverisiä raakalaisia, kuten Sepi Mäkinen, joten odotettavissa oli kovaa kamppailua. Tavoitteeksi oli joskus talvella taidettu asettaa voitto, joten mitenkään harrastelemaan ei oltu lähdössä.

Se voitto muuten voitiin hyvästellä kokolailla heti reitin selvittyä, sillä meitä suosivia lajeja, kuten juoksua ja suunnistusta, ei ohjelmassa ollut riittävästi. Eikä ne ensimmäiset melontametrit tällä vuosituhannella mitenkään lennokkaita olleet, joten ero keulaan alkoi kasvaa. Maastopyöräkään ei kulkenut ammattilaisten malliin eikä tuo gibbonilla kävely tosiaan ollut omaa vahvuusaluettani, jos nyt ei ollut sinne nousukaan. Maastopyöräosuudella meinasi levyjarrut sulaa, kun puoteltiin Oloksen huipulta alas. Vauhtia oli ilmeisesti riittävästi. Tunturijuoksun alkaessa oltiin vaatimattomat kaksi tuntia keulaa perässä. Tuo juoksuosuus oli meiltä parasta antia koko kilpailun aikana. Osuuden helmiin kuuluivat rasvausoperaatiot ja varmat rastinotot, jotka olivat mallia: ei tuo oo meidän lippu mutta leimataan nyt varmuuden vuoksi. Muutamaa sataa metriä myöhemmin naureskeltiin, että kannatti leimata. Juoksun kruunasi uinti kylmässä lähdepohjaisessa tunturijärvessä. Ei ollu krampit kaukana.

Toinen melonta sujui hiukan paremmin kuin ensimmäinen, ei tosin silti kovin vauhdikkaasti. Lähinnä vaaratilanteita oli vähemmän. Tosin puolivaloilla ajellessa sekin tuntui olevan riittävästi. Luultavasti olisi ollut paras ratkaisu jäädä jo tässä vaiheessa matkaa pitämään seuraa Lumikomeetoille. Rullaluistelussa meinasin nukahtaa pystyyn, kun ei matkalle sattunut edes virkistäviä itsemurha-alamäkiä. Tästä päätellen kisa ei tulisi päättymään hyvin, sillä pyrän selässä odotti vielä 111km taival.

No sitä fillarointia ei koskaan vedetty kokonaisuudessaan. Vauhti oli heikkoa koko ajan eikä nousuissa nähty vetomiehenä Íñigo Cuestaa. Ei kyllä ketään muutakaan. Saattoi olla hyväjättäessämme loput rastit kiertämättä, sillä voi olla, että sille tielle oltaisiin jääty ja saatu kuulla papin suusta ne aamenet. Mielet mustina ajeltiin hiljaksiin kohti Jeristä.

No sellainen pettymys se. Näihin on jo onneksi tottunut. Mutta Tinken tavoin taidan kokeilla joskus uudestaan. Matkamuistot on kolhittua polvea ja heräteostoksena (hyväksyttävänä sellaisena) hankittua Jenni Vartiaisen uusinta albumia lukuunottamatta vähissä.

Seuraava pätkä käsitteleekin sitten MM-valintoja. Niistä on keskusteltu Snetin pesupaikalla asti oikein kiitettävästi. Näytti vielä omienkin vuodatusten linkki sinne päätyneen, joten lienee syytä arvostella valintojen epäoikeudenmukaisuutta. Tietysti porukkaa on hiertänyt OMan ja Airilan valinnat mutta pääasia on ollut V7:n jääminen kisakoneesta. Jotakuta vatussia vielä ketutti oikein olan takaa kun Taanila avautui blogissaan noista valinnoista.

Huomio kiinnittyy kahteen asiaan:
1. Salmi on korostanut kv-näyttöjen tärkeyttä
2. Kähäri puhuu avoimuudesta ja uudistumisesta

Kun Vesa Taanila sitten hankkii sitä kansainvälistä menestystä ja sijoittuu siinä sivussa sprintissä Suomen katsastus- ja arvokilpailuissa aina kolmen joukkoon, niin palkintona on joukkueesta putoaminen. KV-näytöillä ei ole mitään merkitystä.

Valinnat tehdään edelleen jotenkin ihmeellisesti kähmien. Valintaperusteissa oli ykkösenä kv-menestys, kakkosena menestys katsastuskilpailuissa ja lopuksi valintaryhmän näkemys. Tarkemmin en tiedä mutta epäilin Veskulla olevan varman lipun, sillä siihen malliin oli suunnitelma (kuulopuheiden perusteella) vetää sprinttiä koko kesä. Viimehetkellä vedetään liinat kiinni ja valitaan siten, että saadaan haluttu joukkue matkaan. Valinnoissa painaa vahvasti nk. pärstäkerroinvakio. Uudistumisesta ja avoimuudesta ei tietoakaan, mieleen tulee lähinnä itänaapurin toiminta.

Että näin. Ei voi kun sanoa, että en hyväksyisi itsekään noita valintoja.

Maarakentaja rastiviikolla

2010-07-14T21:00:00.005+03:00

Kainuun rastiviikko on kisailtu ja haavat ovat umpeutuneet sen verran, jotta voinen kasailla viikon tapahtumat näkyville. Kisoissa ei näemmä oikein pärjätty. Tossulla jäin normaalin verran mutta koukkuja tuli liikaa. Toki tossulla olisi pitänyt kaikkien ennusmerkkien mukaan pystyä parempaan mutta katastrofaalisella suunnistussuorittamisella torpedoin pienet yrityksen poikaset varsin hyvin.

No se viikko mein näin:

ma Aamulenkki 15min
KRV 1.osakilpailu, keskimatka. 7,7km/48min + 45min vr. Heikko esitys, reilu 5min koukkua eikä tossullakaan oltu tuloillaan. Lisäksi rullilla kämpille 33,2km/1h49min. Väsynyttä hiihtoa erittäin huonokuntoista asfalttia pitkin. Veti ihan vertoja perinteiselle Isolahden väylälle.

ti Välipäivä. Kuntopiiri 45min + rullahiihto TT(p), 23,9km/1h39min. Hiihdin kyykäärmeen yli, eli päivän hyvä työ tuli tehdyksi.

ke Aamulenkki 15min
KRV 2.osakilpailu, MM-katsastus keskimatka. 8,2km/54min + 45min vr. Heikko esitys jälleen. Virheet samalla tasolla kuin maanantaina. Tossu tuntui keveämmältä mutta ei se vissiin ollut sitä. Paluumatkasta osa perinteisen rullilla 19,6km/1h26min. Perinteisen rullat täristi vähemmän.

to Välipäivä. Kevyt polkujuoksu 10,7km/59min. Lisäksi tankkausta. Ei muuta.

pe Aamulenkki 15min
KRV 3.osakilpailu, MM-katsastus pitkämatka. 20,1km/2h21min + 40min vr. Koukkua hiukan enempi kuin aikaisempia päivinä. Tunnin jaksoin hyvin, toisen heikosti ja loppua en ollenkaan. Molemmat takareidet kramppasivat loppulenkillä. Yhtä aikaa. Aikaero kärkeen virheiden verran suurempi kuin ajattelin.

la Aamulenki 15min
KRV 4.osakilpailu, takaa-ajo. 10,1km/1h1min + 25min vr. Viikon paras suoritus. Jalat toimivat jopa yllättävän hyvin. Ei niistä nyt siis juuri mitään irronnut mutta ei ollut niin kauheaa rämpimistä, kuin mitä pelkäsin.

su Kotona jälleen. Maastopyöräily Mahlulle 82km/3h54min. Menomatka rippijuhlille oli samalla päivän pitkälenkki. Mukavia hiekkateitä ajelin.

Viikolle kiskaisin määrää sopivat 19h14min. Joku sanois, että liikaa kisaviikolle. No voipi olla. Mutta tosiasiassa tämmöisellä viikolla on pakko kiskoa kevyttä aika paljon, sillä ei mulla jalat muuten toimi yhtään. Talvella voisi olla esim. arvokisaviikoilla aivan yhtä toimiva mutta hiihdosta kroppa palautuu eri tavalla, joten pakko ei ole tämmöistä sapluunaa vetää.

Teknisestä suorittamisesta sen verran, että ei nuo virhemäärät mikään ihme ole, sillä toukokuussa vedin kaksi suunnistustreeniä ja peräti kahdeksan kisaa, kesäkuussa peräti kaksi suunnistusreeniä ja Jukolan. Toukokuussa kahdesti kuvittelin osaavani suunnistaa. Nyt ei tarvitse enää kuvitella. No ainakin tietää mistä asiat johtuvat. Suunnistus on minulle puhtaasti toistoihin perustuva laji, suunnistusajatella en osaa.

Yhtenä päivänä muuten tuli ratamestari niin kovaa autolla vastaan, että hyvä kun tiellä pysyi. Pikkuisen siinä keinasi säikähtää kun auto kiisi vastaan liki lentämällä. Epäilin hetken, josko olisi löytänyt vielä toisen uuden aukon sen yhden lisäksi.

Viikosta vielä sen verran, että kun kerta Kainuun korvessa oltiin, ja vielä oikeasti tuolla Metsolan Erkin kotimaisemissa, niin olisi nyt luullut näkevänsä miehestä edes vilauksen. Tai edes Kaukovaaran Karin pajeron. Aika hiljaista oli tällä kertaa. Toista se on ollut ennen.

On muuten tämäkin työviikko paketissa leipätyön suhteen. Huomenna kohti Olosta ja AC24 odottaa.

Maarakentaja valmistautuu rastiviikkoon ja katsastuksiin

2010-07-03T18:40:00.008+03:00

Kainuun rastiviikko ja MM-katsastukset ovat ovella. Jostain kumman syystä olen itsekin kairautunut mukaan noihin karkeloihin. Niin no, kyllähän sitä joku liputti sen EM-viestipaikan puolesta SNetin pesupaikalla, joten eiköhän tässä olla oikein Eliittisuunnistajien valikoitunutta joukkoa. Ja jotta asiat eivät olisi liian hyvin, niin on pakko valittaa siitä, että nelipäiväinen otatus Curttia vastaan jää toteutumatta jonkun vatussin tekemien E-valintojen perusteella. No nämä sikseen.

Maanmittausinsinöörin (AMK) paperit kourassa on hyvä siirtyä suoraan maarakentamisen pariin. Ei sitä muuten tällaisia juttuja kirjoiteltaisi. Ammattilaiset, starbat ja wannabet vetelee valmistavia leirejään pitkin poikin. Harjoittelee, hifistelee, neppailee ja fiilistelee. Kukin tavallaan. Minä opettelen.

Maanantaina ohjelmassa pihatöiden viimeistelyt. Iltasella ehtii sitten harjoittelemaan. Harjoituksellinen anti: kuntopiiri 45min + juoksua poluilla 1h2min/12,6km. Pelikirjan mukaisesti juoksen vain niin pitkään, kuin juoksu tuntuu hyvältä. Väsytän itseni joskus muulloin.

Tiistaina vaihtuu työmaa ja hommat muuttuvat hieman siinä sivussa. Nyt on lähinnä vähemmän valmista ja enemmän pölisevää maata. Illalla suunnataan Tikkamäkeen ajamaan sisään Kainuun moodia. Suunnistusreeni 39min/5,8km + verryttelyt 40min. Kulku ei häikäise mutta muuten suht nautinnollista.

Keskiviikkona paita kastellaan päivällä mm. lapion varressa. Jos keli olisi viileämpi, niin ei välttämättä hikoilisi. Niin paljoa. Helteestä huolimatta salaojat laskevat varmasti oikeaan suuntaan. Päivän treeninä rullahiihtoa 2h6min/40,4km mastonmäen huipulle sisältäen 6*10min TT-osion. Rullat liikkuvat kevyesti.

Torstaina pääsee tekemään oikein koulutustaan vastaavaa istumatyötä. Ts. ajamaan jyrällä. Sadekuuro huolehtii selän kastumisesta heillä, joille hiki ei tule helpolla. Itselläni ei sadekuuroa tarvita. Illalla kevyttä juoksua 56min/11km + lisäksi 30min loikkaharjoitus.

Perjantaina on suhteellisen kevyt päivä. Ei haittaa, sillä harjoituksellisesti päivä on kovempi: suovetoja Härkösuolla. Reeni on 14*1.30-1.35/2min. Kokonaisuudessaan 1h35min/11,7km. Ei tuolla suolla kilometrejä kyllä kerätä. Vanha tuttu vetobaana on sopivan raskaassa kuosissa, ennätyskelit ovat kaukana tuosta. Kulku vaikuttaisi kohtuullisen hyvältä, paremminkin saisi toki kulkea.

Lauantaina on aikaa harjoitella. Lähestyvä kisaviikko pitää kuitenkin ohjelman edelleen kevyenä: Kuntopiiri 45min + rullahiihto TT(p), 2h2min/30,4km, rullien vierintävastus: infernaalinen, vauhti huollon ja kevyen välimaastossa. Jätin hanskat kotiin ja vaihdoin uusiin kahvoihin, joten kädet ovat yllättäen rakoilla.

Sunnuntaina automatkailua Kainuuseen. Ohjelmassa varmaankin 30-60min kevyttä juoksua. Tuskin mitään sen ihmeellisempää.

Näillä eväillä. Harjoituksellisesti viikko on keveä. Tunteja 11-12 ja tehoja maltillisesti. Kehittäviä harjoituksia näyttäisi olevan jokunen, ei liikoja. Mutta mitäpä sitä kovin ihmeellisiä tässä vaiheessa kiskomaan? Pyrin noudattamaan sitä viisautta, että rastiviikolle pitää lähteä levänneenä. Tämän enempää en kehtaa levätä. Normin 15h sijaan tuntuu helpolta. Harjoituksellisesti en ole millään tapaa satsannut rastiviikkoon tai katastuksiin. Tavoitteita ei juurikaan ole. Kevennettyä ohjelmaa noudatan, jotta jaksan kisailla ja harjoitella sitten ensi viikolla. Juosta kisat hyvin ja hiihtää väliin jäävän ajan...
Tai no sinnepäin. Seuraavalla viikolla on sitten AC24, joten kyllä niitä tunteja taitaa olla tuloillaan. Ja ei sitä laakereillaan passaa kesäaikaan makoilla, sillä talvella fokus on harjoittelun sijaan kisoissa, eli määrät tehdään muulloin. Ei sitä tosin 750h vuodessa harjoittelevan tarvitse todellista määrää nyt tehdäkään. Mutta syksyn ja talven voinkin sitten keskittyä elämään unelmaani.

Joku sanoo, että on mahdoton yhtälö harjoitella ja tehdä töitä. Itse en tähän usko. Helppoa se ei ehkä ole ja tottakai olisi hienoa olla täysverinen hiihtosuunnistusammatilainen mutta en minä valita. Itseasiassa olen erittäin tyytyväinen työantajani tarjoamasta semipro-satsauksen mahdollistavasta työpaikasta. Näitäkään ei ihan joka oksalla kasva. Ja kun vielä töissään viihtyy, niin ei luultavasti tarvitse valittaa.

Ja se tiistain reeni näytti tältä:

Anteeksi

2010-06-21T19:02:00.003+03:00

Jukola meni. Tanka, Jarppa, Samuel, Antti, Emppu ja OMa tekivät oman työnsä, ehkä vaihtelevalla menestyksellä mutta tekivät kuitenkin. Minä en. En usko, että tarvitsee pyytää anteeksi sitä, että epäonnistuin. Siitä olen vain pahoillani. Se kuuluu lajiin, joskus kaikki ei vain mene niinkuin pitäisi. Anteeksi on pakko pyytää siksi, että annoin periksi liian helposti. V7 tuli ja meni ilman, että olisin pysynyt mukana. Tuossa tilanteessa se oli lopullisen alistumisen merkki.

Sen sijaan lukijoiltani en pyydä anteeksi. Edellinen kirjoitukseni poiki lähes poikkeuksellisesti kommentteja, joissa oli havaittavissa selvää provosoitumista. Ehkä joku jopa veti oikeasti herneen nenäänsä. Kuka tietää. Siinä tapauksessa tämä tulee juuri sinulle:

Ehkä pidät minua huonona häviäjänä, kitisijänä sekä omahyväisenä ja itsekkäänä kusipäänä. Ehkä sinua vituttaa kun kirjoitan asioista tällä tavalla. Se on sinun valintasi, jonka kanssa saat elää. Toivottavasti kehtaat sanoa mielipiteesi myös naamatusten.

Kaikille lukijoille muistutuksena, että minulla ei ole henkilökohtaisesti mitään heitä kohtaan, joihin tuo edellinen blogitekstini välittömästi tai välillisesti liittyi. Henkilökohtaisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että asiat olisivat voineet mennä toisinkin. Tuo jossain lähteissä mainuttu iso hyppäys on sellainen asia, joka löytyy ainoastaan korvien välistä. Sanojani en ota takaisin.

Kolmesti kenkää

2010-06-13T19:32:00.005+03:00

Kilpailutaukoa on tässä vielä vajaa viikko jäljellä. Samainen aika on myös kesän yhteen kohokohtaan eli Jukolan viestiin. Olisi syytä olla kunnossa. Olenko? Valitettavasti en. Galaksaalista kulkua ei vain ole näkynyt. Haeskeltu on.

Sen verran on tässä elämänrytmi muuttunut sitten viimekerran, että lienee aika hieman valottaa nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Sain tuossa lopputyöni palautettua ja anomukset maanmittausinsinöörin (AMK) papereita varten tehtyä. Paperit pitäisi olla kourassa ensi viikolla. Riippuu toki siitä kehtaako koulu päästää meikäläistä vielä pois. Samalla tässä on siirrytty työelämään. Työnantajani on Pohjataito Oy, joka samalla on myös suurin tukijani. Suurin tukijani siksi, että he tarjoavat minulle erittäin hyvät mahdollisuudet satsata hiihtosuunnistukseen edelleen täysipainoisesti. Tottakai työ tuo omat rasitteensa mutta uskon tämän paketin tarjoavan parhaat mahdolliset eväät kohti ensi talven MM- ja EM-kisoja. Tuskin tarvitsee tässä kovin paljoa vihjata, kuinka kiitollinen tästä mahdollisuudesta olen.

Tässä on nyt ehtinyt viime viikot sulattelemaan noita ensi talven maajoukkueen valintoja. Oma kohtaloni oli kovin yllättävästi b-ryhmä. Ei sitä nyt kovin vaikea ollut päätellä. Tuli samalla varmistettua viime talven kolmas tipahtaminen ns. ykköskategorian ulkopuolelle. Tuo lista alkaa Venäjän MC-reissusta, jolloin sain kokea sen ensimmäisen. Asiaa toiselle kierrokselle tai EM-kisoihin ei ollut. Nuo kaksi viikkoa (MC Bulgaria ja EM-kisat) muodostivat ns. yhtenäisen kokonaisuuden, joten on siitä omat mutkansa tuossa asiassa. Valintaperusteet kerrataan kuitenkin vielä:
- menestys Venäjän maailmancupissa
- menestys katsastuksissa (28.–29.11 Ylläs, 12.12 Sotkamo, 19.12 Imatra)
(- menestys SM-sprintissä 30.1, koskee vain EM-kisoja)
- valintaryhmän näkemys
Valintaperusteet on bongattu liiton sivuilta.

Sitten otetaan huomioon, että Ylläksen katsastukset olivat ainoat pidetyt, joten keskikertaisista Venäjän suorituksista huolimatta oven ainakin EM-kisoihin piti vielä olla auki SM-sprintin muodossa. No ei se ollut. Tietysti toiveissa oli jatkomahdollisuus ilman lisänäyttöjä. Ei tullut luottoa. Jotta tähän valittamiseen saataisiin jotain järkeä, niin laitetaan vielä näyttöpaikkojen sijoitukset kehiin: Ylläkseltä katsastusten 2. ja 2. sekä SM-sprintin 1. Paljoa paremmin ei kotimaassa olisi voinut vetää. Cupista sijat 20. ja 23. ja 22.

No valitettavan loukkaantumistapauksen takia EM-kisoissa oltiin. Kouraan jäi mm. pitkän matkan 7.tila ja luultavasti jotain muutakin. EM-kisojen jälkeen oli kuitenkin ohjelmassa toinen putoaminen. Solidaarisuussyistä sen käsittely jätetään väliin.

Toisesta putoamisesta huolimatta, tai sen takia, Ruotsin finaalikiertuella lopulta kisailtiin. Mitään huipputuloksia ei sieltäkään kotiin tuotu. Oisko ollu 12. ja 14.tilat parasta antia, siis urheilullisella puolella. Ei nyt siitä reissusta sen enempää. Ei siis mitään kuuhun vievää. Kolmas putoaminen tuli sitten nyt näiden valintojen myötä. Ketään nyt valituista en olisi kyennyt missään tapauksessa syrjäyttämään.

Miksi sitten odotin, että paikka auringossa olisi ns. lohjennut? No miksi en olisi odottanut? Jo talvella odotin sitä reilua mahdollisutta päästä näyttämään omia kykyjäni niissä ympyröissä, joihin olin tähdännyt. Omia ja muiden tuloksia verratessa en sitä mielestäni saanut. Poislukien paikka Venäjän cupissa. Sitäkin piti toki jännittää aivan viimeiseen asti. Muiden talven isojen kisjoen osalta ei vain tullut mahdollisuutta lähteä muiden kanssa samalta viivalta. Eikä tullut keväälläkään.

Valmennusryhmien valinnoissa on liitolla oma linjansa. Ensitalven valintojen osalta rima vedettiin EM/MC top3-kategoriaan. Periaatteessa siis pysyttiin siis normien rajoissa. Tästä päästään kuitenkin siihen oman harmitukseni lähteille. Jos nimittäin katsellaan liiton valmennusryhmiä viimevuosilta ja verrataan sitä tuloksiin, niin varmasti jokainen huomaa, että a-ryhmä jäisi joka vuosi kovin pieneksi. Tästä johtuen ymmärretään valintaperusteena käytettävän nk. valintaryhmän näkemystä. Ideana on siis, että ryhmiin valitaan myös sellaisia urheilijoita jotka ovat siinä hilkulla ja/tai joissa nähdään potentiaalia nousta tuonne kolmen joukkoon. Nyt tai tulevaisuudessa. Tämä valintaryhmän näkemys kertoo siis valmennusjohdon luottamuksesta urheilijaa kohtaan. Viime talven valintakuvioita tarkastellessa en voinut välttyä siltä ajatukselta, että tuota luottamusta ei taida olla. Tottakai tässä itseäni risoo sekin, että asioista ei tunnuta puhuvan suoraan. Eri ihmiset antavat samasta asiasta erilaisia vastauksia ja perusteluita. Eli puhutaan uudistumisesta ja avoimuudesta mutta todellisuudessa puhallellaan muniin ja kustaan sukille. Hetken tuo liiton linja tuntui olevan mustavalkoinen ja selvä. Sitten mietin sitä tarkemmin ja huomasin ettei se olekaan. Nähdään vain se mitä halutaan.

En pidä itseäni minään suomalaisen hiihtosuunnistuksen messiaana, tulevana kuninkaana tai pelastajana. Tulosten valossa pidin kuitenkin selvänä, että a-ryhmästä on mahdotonta jäädä ulos. Tämä vain siksi, että niin on ollut aiemmin. Suunnittelin jo kuinka olisi helpompaa valmistautua talveen ilman, että tarvitsisi käydä jokaisissa kissanristiäisissä osoittamassa olevansa riittävän hyvä. Tai parempi. No nyt ei tarvitse suunnitella. Riittää, että on kunnossa neljä kuukautta putkeen ja kiertää aivan kaikki piirikunnallisetkin antamassa näyttöjä talven kohokohtaa ajatellen. Näyttämässä että on aina valmis.

Minirastiviikolta kisatauolle

2010-06-03T14:07:00.005+03:00

Kauan odotettu kisatauko alkoi viime sunnuntaina ja kestää Jukolaan asti. Osuus selviää muille sitten kun selviää. Asioista paremmin perillä olevat sen jo tietävät. Jukolan jälken sitten perustavanlaatuisesti ohjelmassa Kiimasen Savulenkki ja Kainuun Rastiviikko. Rastiviikolle olen laittanut ilmon vetämään oikein eliittiin. Olinhan sentään viime kesänä loppukirin päässä kymppisakista.

Käydään nyt pikaisesti tuo edesmennyt minirastiviikko lävitse.
Keskiviikkona, mäkivetoja seuranneena tuskaisena päivänä, oli Keski-Suomen maakuntaviesti. Ankraattoroin Muuramen joukkueen komeasti sijalle 5. Edelle ehtivät kolme Jyväskylän joukkuetta sekä Jämsä. Voidaan siis sanoa Muuramen olevan kolmanneksi paras suunnistuspitäjä Keski-Suomessa. Läheltä tietysti piti paremmatkin sijat mutta näin tuolla kertaa. Lisähuomiona suurten kisojen tuntu, kun oli verryttelykartta tarjolla tyyppimaastosta, joka starttasi heti loppusuoran varrelta. Harvoin näkee Suomessa vastaavia.

Lauantaina sitten kiskottiin kovan luokan kansalliset Suonenjoella. Paikallinen suurseura Suonenjoen Vasama järjesti yhdet kesän parhaista kisoista. Tarjolla oli Silvennoisen laatukartta, mukavan raskas ja vaativa maasto sekä erittäin hyvät radat. Lisäplussaa mainiosta kuulutuksesta ja hyvästä kilpailukeskuksesta. Lisäplussaa annan myös itselleni kohtuu hyvästä suorituksesta. Tulihan sitä pari minsaa koukkua perinteiseen tapaan, eikä tuo kuuden minsan tappio Nurmoselle mikään huikaiseva ole. Mutta mikä tärkeintä, niistin Curtin. Selvästi.

Sunnuntaita koskevat mielipiteet jätän kertomatta, koska en ollut tyytyväinen omaan suoritustasooni millään tapaa. Jätetään se turha urputus tällä kertaa pois ja keskitytään positiivisiin asioihin. Sitäpaitsi oltiin niin kaukana Keski-Suomesta, että oikein hirvitti.

Nyt sitten vedetään pelkkää perusharjoittelua aina Jukolaan asti. Pahin mahdollinen tilanne tietysti olisi se, että kävisi kuten kotimaan hiihtäjille turhan usein arvokisoissa: tärkein startti heti kärkeen eikä kule. Syy on aina pitkässä kilpailutauossa. Se on paha juttu se.
Mäkiprojekti jatkuu edelleen. Eilen ei ainakaan noussut kovin helmeilevästi Hongiston mäessä. Kovempaakin on joskus kulkenut, viime kesänä nyt ainakin. Oli varmaan umpeenkasvaneen baanan syytä nuo ennätyksiä heikommat ajat. Tai sitten jotain muuta. Uskoisin kuitenkin lähiviikkojen tuovan likipitäen galaksaalisen kulun, jotta ei tarvitse ihan kaikkien letkoista tippua. Ei nyt mopolla mahottomia tietenkään eli joku HSK voi mennä liian lujaa mutta muut lienee jo siinä hollilla.

Ja jottei juttu loppuisi liian lyhyeen, niin tuli tuossa rullalenkiltä palaillessa kuultua pari kertaa "fore!" melkoisen kovaan ääneen huudettuna, olinhan golfkentän liepeillä. Ääni kuulosti kokolailla molemmilla kerroilla samalta. Kertonee jotain kyseisestä puttailijasta, sillä huutojen välissä kului aikaa kokolailla monojen jalasta ottamisen verran ja vähän päälle. Eli ei paljoa, vaikka tiukassa olivatkin.

8 sekuntia

2010-05-25T19:00:00.005+03:00

Sen verran jäin paikasta auringossa SM-sprintin karsinnassa. Se on semmoista se. Parempaan olisi tietysti pystynyt, jos tähdet olisivat asentoaan hieman muuttaneet. Aika hyvät kisat muuten onnistui Lynx pitämään. Metsää olisi tietysti saanut olla karsinnassa vähemmän.

Tuo karsinta olisi saattanut muodostua jopa pettymykseksi, jos viime viikot olisivat kulkeneet parhaalla mahdollisella tavalla. Näin ei kuitenkaan käynyt. Tahmeutta oli jaloissa ja meno oli kaiken kaikkiaan heikompaa kuin toiveissa oli. Sprinttiviikolla maanantaina testasin kuntoa Korpilahdella. Alle vedetty 3,5km pururataotatus oli liikaa. Jalat kuolivat kokolailla. Mutta pientä valoa oli tunnelissa näkyvissä. Keskiviikkona Elonen-sprintti. Ei paljoa hymyilyttänyt. Jalat ei toimineet lainkaan. Ero kärkeen tuli kokolailla tossulla. Joku olisi painanut paniikkinappulaa. Kisasta olisi kaikenlaista kerrottavaa mutta tällä kertaa riittänee suoraan järjestäjille mennyt palaute.

Mutta sitä paniikkinappulaa en painanut. Sen sijaan harjoittelin pelikirjan mukaisesti ja Cooperin mittaisessa suorituksessa nyljin minuutin kolmessa päivässä ajasta pois. Totesin onnistuneeni. Tiedostin kuitenkin samalla sen, että olen kaukana sellaisesta vireestä, mitä Jukolassa tullaan tarvitsemaan. Aika siihen käy vähiin. Siitä syystä on aika palata perusasioiden ääreen. Ja Sarvivuoren Öljymäkeen. Sarvivuoreen siksi, että sieltä on totutusti ammennettu kuntoa kohti tärkeitä startteja. Vuodatettu hikeä ja kärsitty nousuissa. Niin tehdään jälleen.

Viimetalvena sieltä ammennettiin mm. kirivaihdetta.

Tänään kärsin siellä jälleen. Ohjelmassa oli kahdeksan nousua. Nousulle tulee mittaa 450m ja kavuttavaa kertyy liki 60m. Alustana on huippukuntoinen pururata. Valitettavinta tuossa on se, että talvella ei enää koko nousua voi kiivetä. Tai niinhän sitä näin kesäaikaan fiilistelee. Talvella sitä on hyvin tyytyväinen, ettei tuohon nousuun ole asiaa.

Ja kirivaihde johti muuten tähän tulokseen:

(Molemmat kuvat: Pekka Juvakka)

Kokonaisuudessaan onnistuin rämpimään koko tuntikolmevarttisen reenin alusta loppuun ja mäki nousi taustoihin nähden hyvin. Ajat asettuivat normiasteikolle 2'16"-2'20". Parannettavaa on. Jukolaan mennessä on kyettävä pitämään ajat alle 2'15". Sen voisin tässä ottaa projektiksi. Vaihtoehtoisesti näkisin kunnon riittävyyden mittareiksi joko Muuratharjun 7,5km lenkuralla uuden ennätyksen (olisko joku 26.00? en nyt tiiä vielä) tai Sarvivuoren vitosella kiekka alle 17min tai kaksi kiekkaa alle 36min. Luultavasti molemmista joudun luopumaan ja luottamaan hirvittävään mäihään ja riittävän hitaisiin letkoihin Jukossa.

Huomenissa sitten ohjelmassa Keski-Suomen maakuntaviesti ja viikonloppuna Suonenjoen ja Raaseporin kansalliset. Sitten kisataukoa Jukolaan asti ja veret seisauttavaa määräharjoittelua koneeseen.

Mutta se siitä. Piakkoin tässä täytynee kertoilla uusista kuvioista. On tässä varmistunut semmoinen täysipainoisen satsauksen ja riittävän toimeentulon mahdollistava paketti. Mutta siitä lisää sitten joskus.

Kohti vastaan astelevaa pimeyttä

2010-04-29T21:30:00.007+03:00

Tällä otsikolla piti turinoida tuossa ennen 10milaa ja arvioida samalla KR:n ja Kristiansandin jätkien mailan puristamisen astetta. Ja mailaa siellä tunnuttiin puristavan oikein olan takaa. Joka jätkä oli hiljaa ja tuijotti tyhjyyteen. No menestystä tuli silti. Jäi silloin kirjoittelematta sitten. Ja tais jäädä sen jälkeenkin.

Käytän tämän otsikon nyt. Pimeyttä sitä on taas luvassa.

No ne kisat meni, ja joskus on menneet paremminkin. Ei siitä sitte. Kisan jälkeen oli jotain grilliviritelmiä mutta ne kuivu kokoon. Sen jälkeen jotain bussihommia sun muita. Ei niistäkään mitään sen kummempaa. Slussenilla käytiin kahvilla ja kotia päästiin. Kuultiin vielä siinä välissä miten Tume otti hylsyn. Oli reissu paketissa. Muuta siinä ei juurikaan tainnut olla.

Keski-Suomen kisakausi tuli tuossa avattua viime viikolla. Nahkasalmella oli ohjelmassa sellainen kansainvälinen keskimatka. Noin niinkuin tyypiltään. En ollut ihan pohjilla, ei tosin juuri kulkenutkaan. Pukeman sentään niistin ja heti alettiin SNetin pesupaikalla huutelemaan EM-lipuista... Jepjep. Lauantaina sitten hellekauden avaus Keuruulla. Pitkää matkaa tietty. Ja vielä vähemmän mihinkään siellä. Aika kaamea sanoisin. No oleellista oli se, että Jones vei näytöstyyliin molemmat ja Hankasalmella onnistuin nappaamaan Curtin päänahan. Sunnuntain maantiekauden avauksessa olis saanut olla enemmän aurinkoa. Vaikka lauantain tapaan olisi kelvannut.

No onneksi matkat tässä näyttää lyhenevän. Huomenna starttaan Jämsässä sprinttikisaan. Toivon mukaan eilinen sprinttireeni sai jalat herätettyä henkiin. Ja ennenkaikkea toivottavasti huomenna ei tarvita mäkijalkoja. Niitä ei tällä hetkellä ole. Viikonloppuna taitaa olla jotain SM-karkeloita. Sprintin vedän sielläkin. Ei tällä ruholla juuri muita.

Ja sitten siihen pimeyteen. Tavallaan sitä on luvassa. Oli sitä viimeksikin. Sillon tais olla eri hommat ku nyt. Nyt ollaan taas enempi tämän blogin aihepiirin sisällä. Tästäkin tulee jotain virallisempaa sitten kun tulee. Itkemäänkään ei aleta. Pettyneitä ollaan kyllä. Jotain aivan muuta odotettiin. Rakennettiin suunnitelmia siihen suuntaan, että myös joku muu uskaltaisi uskoa niihin mahdollisuuksiin, joiden olemassaoloon ei meidän perheyrityksen lisäksi juuri kukaan muu ole uskonut. Eikä usko vieläkään.
Ei tullut sitä toivottua mahdollisuutta kokeilla rajojaan pikkuisen varmemmilla vesillä. Sitä mahdollisutta, mitä monelle muulle on tarjottu. Mutta eipähän ollut yllätys. Ei nyt varsinaisesti ollut ensimmäinen kerta kun sanotaan, että et ole tarpeeksi hyvä.

On sitten oltava valmis voittamaan kaikki. Aina. Ehkä silloin saatan olla riittävän hyvä.

Elämää länsinaapurissa

2010-04-28T21:18:00.008+03:00

Jos ottaisin tämän homman tosissani, niin nyt olis aika vuodattaa oikein kunnolla. Miettiä syntyjä syviä ja analysoida miten voin olla niin huono. Jätän sen kuitenkin tekemättä. FinnSpringistä ei jäänyt käteen kuin muutamia verisiä naarmuja ja valtava lovi jo valmiiksi rajalliseen itseluottamukseeni.

Mutta onneksi tähän asti on aina koittanut uusi päivä. Tämän päivän jälkeen ei tosin välttämättä koita. Vastaan asteli justiinsa jälleen uusi takaisku, joka saa(nee) aikaa eetterissä myöhemmin. Tuntuu taas siltä, että ei tästä ehkä sittenkään nousta. Sitä sataa niskaan siihen malliin, että en tiedä kannattaako edes vaivautua yrittämään. On aivan sama mitä teet, se ei vaikuta juurikaan nykyhetkeen, saati sitten tulevaan. Itseni olen laittanut likoon asioita saavuttaakseni mutta aina sekään ei riitä. Ihmisiä en voi muuttaa, vaikka ehkä joskus haluaisinkin.

Jaahas. Sitten palataan taas maanpinnalle.

Täällä Ruotsinmaalla sitä tässä ollaan. Finspångin nurkilla kiskotaan hiukka reeniä koneeseen. Suunnistusta ja juoksua noin niinkuin pääsääntöisesti. Reenit on kulkenut silleen kohtalaisen kivasti. Ekassa reenissä löysin kokolailla kaikki liput, toisessa löytyneiden lippujen saldo oli noin puolet... Suoraan nasahti vastaan vissiin yksi lippu. Ei nyt ehkä ollut gripistä tietoakaan. Eilisessä yöreenissä löytyi sitten jo ihan kaikki, osa jopa melkein suoraan. Samoin kävi tänään. Lienee aika laittaa lotto vetämään. Kovassa vauhdissa kykenin sentään edes kohtalaiselle suoritustasolle kipuamaan. Lupailee kokolailla hyvää 10milan vitososuudelle. Siellä nimittäin pitäisi poimia liput maailmantähtien seassa melko nopeaan tahtiin. No itseasiassa en epäile tuon osuuden klaraamista millään tavalla, sillä kovassa paikassa on yksinkertaisesti pystyttävä antamaan kaikkensa joukkueen eteen. Ei enempää, eikä vähempää.

Jos tässä nyt tätä vuodatuksen linjaa jatketaan, niin korpeaa tämä täälläkin valloille päässyt into kieltää piikkareiden käyttö. Suomesssa tätä älyttömyyttä on harrastettu heikoin tuloksin jo viime keväästä ja nyt jo 10milassakin on kielletty noiden ainojen oikeiden suunnistustossujen käyttö. Yritä siinä nyt sitten selvitä liukkailla kalliolla huonosti pitävillä kengillä. Kyllä pistää korpeamaan. Muita tällä hetkellä korpeavia asioita ovat mm. vähäiset harrastusmahdollisuudet, ruotsalaisten naisten ihmeellinen ajatusmaailma, reisipakin ylimitoitus muuhun kroppaan sekä liian pitkä hiuskuontalo. Onhan niitä nyt muitakin mutta nämä tuli näin niinkuin heti ensimmäisenä mieleen.

Onneksi täällä sentään tämä netti pelittää, niin saan vuodattaa heti tuoreeltaan oikein kunnolla. Se on aina mukavaa se! Huomenna lisää.

Ylimenokausi

2010-04-23T11:43:00.004+03:00

Tuollaista pienimuotoista ylimenokautta on tässä tullut vietettyä. Lähinnä tämän kirjoittelun osalta. Ja onhan sitä tietysti tullut otettua hiukka rennommin harjoittelunkin nämä viime viikot sitten Lumirastien ja SM-erikoispitkän. Vaihdoin nimittäin suoraan juoksukauteen ja se meinaa sitä, ettei kovin paljoa pysty harjoittelemaan heti alkuunsa. Siksi olenkin tyytynyt vain kahteen 14h viikkoon.

Ja sitten asiaan. Tänään suunnataan nokka kohti Rauman nurkilla käytävää FinnSpringiä. Se avaa omalta osaltani suunnistuskauden. Tuntemusteni mukaan muutamia viikkoja liian aikaisin. Sieltä matka jatkuu sitten kohti Ruotsia ja Finspångia, jossa kisaillaan pahamaineinen 10mila. Siinä välissä pidetään pientä leirin tynkää ja harjoitellaan. Mahtava reissu luvassa.

Mutta mitkä ovat omat valmiuteni lähteä kesän kisakautta avaamaan pitkän ja raskaan hisukauden jäljiltä? Juoksuharjoittelu jäi talven aikana tarkoituksenmukaisesti olemattomiin. Startti oli nihkeä ja taitoharjoittelua ei tietenkään ole juuri tehtynä. No. Roninmäen testijuoksussa käväisin murjomassa 5,5km:llä uuden oman ennätykseni. Pelkällä hapenotolla juostuna se kirjataan lukemiin 19.01. Jos olisi ollut mahdollisuuksia katsoa kelloa viimeisen viiden minuutin aikana, niin olis voinut just puristaa alle 19min rajan. Nyt ei pystynyt sitä kelloa katsomaan. Pantsarin talvella juokseman ajan löin mutta Ponnen ennätys taitaa olla Pexillä. Pahinta tuossa on toki vielä se, että Pexin kierroksen ennätys on väliaika kahdelta kiekalta... Ei siis meikäläisellä mitään kuuhunvievää kamaa tuo noteeraus.

Entäs sitten taitopuoli? Ei hääviä sielläkään. Alla on peräti neljä kertaa kartan kanssa. Näistä yksi oli kortteli, yksi sprintti ja kaksi kertaa olen maastossa käynyt. Vahvaakin vahvempana lähden siis kohti kisoja. No eipä sillä niin väliä. Juoksen sen mitä jaloista lähtee, sillä jalkojen liike on se rajoittava tekijä tällä hetkellä, happi kyllä kulkis enempikin. Lisäksi en pummaa kovin montaa metriä, sillä tällä hetkellä siihen ei ole varaa. Mikään taitopäällikkö en kyllä ole mutta onneksi pää tulee pelaamaan, sillä happivajetta en kykene muodostamaan tämänhetkisellä maastoaskeleellani. Mutta ei sillä niin suurta väliä.

Ja sitten menneisiin. Käväisin tuossa viime viikonloppuna Maaningalla Fortesportin suksihässäkässä. Olin paikalla tietysti lähinnä edustamassa itseäni mutta tietysti samalla myös tuota merkittävää tukijaani. Tähän aiheeseen liittyy tietysti myös ensitalven varustepuoli. Tässä kun on kevään mittaan täytynyt pähkäillä tuota ensi talven kaluston merkkiä. No ei tarvitse enää. Ensi talvena sukset ja monot ovat merkkiä Rossignol. No niinhän ne on olleet tähänkin asti mutta ovat sitä edelleen. Kuviot saatiin sovittua sellaiseen malliin, että itselleni ei jäänyt tarvetta miettiä mitään muuta. Lisäksi tässä piilee nyt luultavasti myös se fakta, että todennäköisesti Rossignol on ainoa merkki, jolla tulen enää kilpaa hiihtämään. Voipi olla, että syytkin selvittelen joskus. Yhtä hyvin voin toki jättää sen tekemättä. Mutta miksi sitä tosin vaihtamaankaan? Rossignol tarjoaa itselleni parhaiten sopivat sukset ja todistettavasti niillä saadaan aikaan kovia tuloksia! Kaiken lisäksi Ruotsissa kokeilemieni ensi talven uutuuksien olemus ja tuntuma miellyttivät, joten tietää niiden olevan eriomaisia! Lisäksi uudistettu mono tuntui jopa entistä paremmalta, jos se nyt enää mahdollista onkaan! Sauvat ja vaatteet ovat ensitalvenakin KV+. Niitä kannattaa kysellä Fortesportista!

Jaahas. Tulihan sitä taas vuodatettua. Oliskohan tässä nyt mitään muuta? Eipä taida olla. Täytyy tässä katsella, josko Ruotsinmaalta saisi jonkinmoista tarinaa kirjoiteltua. No totuttuun tapaan jos ei saa, niin sitten se jää kirjoittamatta. Ei muuta kuin seuraavia vuodatuksia suunnittelemaan.

SM-erikoispitkältä hopeaa

2010-04-05T20:27:00.000+03:00

Lapin Lumirastit ja SM-erikoispitkä päättivät hiihtosuunnistuskauden 2009-2010. Kausi on ollut pitkä mutta kaikeksi onneksi se on tuonut mukanaan myös menestystä, jolloin sitä kauden parasta suoritusta ei enää tarvinnut lähteä hakemaan Ounasvaaralta.

Ohjelma koostui perjantain sprintistä, lauantain SM-erikoispitkästä ja sunnuntain keskimatkasta. Näiden kisojen yhteistulosten perusteella sitten ratkaistiin kokonaiskilpailu. Reilu peli tietysti, kun sprintti ja keskimatka vei sen vajaan 40min ja SM-erikoispitkä sellaiset reilut 2h20min. No eipä sillä nyt niin väliä.

Perjantain sprintistä sanon sen verran, että kilpailuohjeissa oli kyllä mainittu, että "rastirakennelmat eivät kestä vauhdin pysäyttämistä leimasinnarusta kiinni pitäen" mutta sieltä puuttui maininta "kilpailussa käytettävät urat eivät kestä sauvoilla työntämistä". Lisäksi itseäni korpesivat mm. ratojen vastaikkainhiihto, jolloin pääsarja nousi kapeaa uraa ylös ja veteraanit laskettelivat alas. Pariin kolariin jouduin tästä syystä. Ja kummassakin väistin itse oikeaoppisesti oikealle. Mm. nämä seikat johtivat maalissa kuultuun kovaääniseen protestiin. Sunnuntaina jupina jatkui. Vesihiihdosta olis myös voinut kertoa etukäteen. Paremmilleni silti hävisin. Mitään en laita itseäni korpeavien asioiden piikkiin. En edes niiden kolarien, joihin en itse voinut vaikuttaa.

SM-erikoispitkä oli nyt ensimmäistä kertaa kisaohjelmassa. Olin huhujen mukaan jopa ennakkosuosikki, olinhan tehnyt MC-finaalien jälkeen jopa useita tehoharjoituksia! Erikoispitkään ei kovin monella ollut vielä tuntumaa, itselläni yksi kokemus Ruotsin MC-finaaleista, ja harvalla sitäkään. Matkaksi valikoitui lopulta himpun reilu 40km lyhintä järkevää reittiä pitkin. Ihanneajaksi oli jo ennakkoon ilmoitettu 2h30min. Näillä eväillä (+ tietysti kisa-aamuna Kelteriltä hankituilla lisäenergioilla) lähdettiin matkaan. Yhteislähdöllä tietysti. Hajonta näyttäytyi jo heti ykköselle mennessä, kun painelin Stafun peesissä baanalla tajuten samalla, että pitäisi mennä vähän eri suuntaan. Kurvasin pienen lisälenkin tehneenä omalle reitulleni. Huomasin samassa Petri Kiskisin olevan himpun verran edellä. Perhosten keskusrastille mennessä en nähnyt ketään. Rastille tullessa Petri oli takanani ja tiesin, että keulilla ollaan. Perhosten aikana tajusin myös, että parittomat kiertävät jossain aivan muualla. Tämä johti tietysti siihen, että oli pikkuisen pakottava tarve lyödä kovaa koko ajan, kun ei tiennyt yhtään missä muut menevät.

Perhosten jälkeen hajontaa tarjottiin vielä ennen kartanvaihtoa ja loppulenkkiä hiukka lisää. Tuota välipätkää sujutelessani kiskoin baanaa pitkin kohti Isorakan huippua sekä sieltä kansanhiihtäjien seassa pujotellen alas. Pikku-urilla tajusin lopulta, että kokolailla keulilla ollaan, sillä yksiäkään jälkiä ei näkynyt. Pääsin siis korkkaamaan uraa. Loppulenkille sitten kolasin mukaan Antin ja Siposen. Edellä ajattelin olevan ainakin Penan. Kartanvaihdossa tuo tilanne myös varmistui.

Kartanvaihdossa vaihdoin toki myös suksia. Vesikelin kapula vaihtui mätökeliin, sillä ajattelin kelin lämpenevän ja lumen kostuvan. No näin ei sitten käynyt, joten parastaan ei tuo myyttinen rossarini päässyt näyttämään. Toisella lenkillä onnistuin ohittamaan Petrin "kasilenkkihajonnan" aikana ja samalla myös Antti ja Sipo olivat jääneet selvästi. Aivan kartan alakulmassa olleelle juomarastille mennessä Pena vielä kuittasi minut mutta sitten pääsin tasoittamaan tilanteen, sillä tällä lenkillä sain nautiskella nopeammasta hajonnasta. Tai onhan se tietyllä tapaa outoa sanoa nautiskella, sillä kaikki siinä oli taas lyötävä peliin, kun Ounasvaaralle kavuttiin. Tämä siksi, että välille startatessa huomasin Könen ja Pasi Kiskisin vaanivan iskuetäisyydellä.

Lyhyelle loppulenkille startatessa ei tilanteesta ollut mitään tietoa. Oli vaan iskettävä niin paljon kuin miehestä lähti. Ja lähtihän sitä. Hopeamitalin arvoisesti. Stadionille tullessa oli iskä huutamssa tilannetiedotusta. Kolmantena olin. En tosin tajunnut, että Tonna (NOR) (ei siis SM-kisassa mukana) on ollut siinä välissä. Maaliviivalle asti löin niin paljon kuin koneesta lähtee. Ihan vain siksi, että se tuntui hyvältä. Maalissa oli varaa tuulettaa. Urani toista henkilökohtaista SM-mitalia! Ei tuntunut olevan häpeä ollenkaan. Eikä tunnu siltä vieläkään.

Tällä kertaa tuulettelut jäivät hieman vaisummiksi kuin mitä sprintissä nähtiin. Huutoa kuultiin tottakai, sehän nyt kuuluu asiaan. Siihen hetkeen kun kisaan ladattu henkinen paine saa purkautua. Mutta varaa tuulettaa oli!

Kokonaiskilpailussa taivuin sitten lopulta viidenneksi. Hyvät olivat asemat vielä lauantaina mutta ei se vaan riittänyt. Eipä siinä. En jaksa harmitella sitä. SM-erikoispitkä oli se startti, johon tähtäsin. Ja siinä myös onnistuin. Vaikka selkäranka oli katkeamispisteessä jo tammi-helmikuun vaihteessa, niin vielä huhtikuussakin pystyttiin miehestä ottamaan mitalin verran irti. Tuossa liki eeppisessä rage against the machine-taistelussa. Eli tunnetaan myös nimellä reisi vs. stafu-taistelu.

Niin ja tosiaan. Kyllä se toinen kultakin olisi kelvannut. Katotaan sitten taas myöhemmin uudestaan.

Kisakauden viimeiset tehoreenit

2010-03-30T19:53:00.000+03:00

Lapin Lumirastit ja SM-erikoispitkä ovat jo ovella. Tuo kisatapahtuma on melko suurella varmuudella tämän talvikauden viimeinen kisakoitos, joten aikalailla ollaan loppusuoralla. Kirivaihdetta silti tarvitaan edelleen. Samalla se tarkoittaa sitä, että kisakauden viimeiset tehoreenit on nyt sitten rämmitty läpi. Ohjelmassa on enää ns. ylimenokauden tehottelut. Ei siinä tosin juuri mitään ylimenokautta pidellä mutta luultavasti meno hieman kevenee. Tehoja pidetään silti koko ajan ohjelmassa, jottei hukattaisi turhaan hyvää vireystilaa.

Piakkoin päättyvä kisakausi toi mukanaan paljon uusia asioita ja varsinkin sitä kauan janottua menestystä. Niitä suorituksia, joita olen jahdannut jo pidemmän aikaa. Oli siinä ohessa jotain henkilökohtaisia tappioitakin mukana mutta sitä se on. Aina on riski rikkoa itsensä.

Mutta tuohon kisakauteen ja ehkä noihin muihinkin asioihin mennään joskus myöhemmin. Siitä tulee sitten taas aikalailla isojen tunteiden tarina. Pääset sitten Stafu taas sanomaan asiasta.

Mutta sitten noihin kauden viimeisiin tehoihin. Lauantaina oli vuorossa se toiseksi viimeinen, tällä kertaa 14,4km ITT. Tapahtumapaikkana oli Sarvivuoren vitonen ja keli oli parikolme asetta plussalla ja lumi sen mukaisesti ns. kosteaa. Tähän olin tietysti varautunut mätökelin rossarilla. Tässä vaiheessa kautta ei kato enää paljoa selkänahasta revitä ylimääräsiä, jos ei kapula toimi.
Kaikesta epävarmuudesta huolimatta onnistuin muuten repimään aivan siedettävän ajan tauluun. 38.37 tais olla noteeraus. Jepjep. Siellä laskeskellaan just nyt, että ei kuule poika riitä mihinkään. Ei niin. Ei edes olosuhteet huomioiden. Mutta tuota kovempiin aikoihin tarvitaa kyllä jo sitten isompi kone. Reilusti isompi, eli isojen poikien kone. Veikkailisin, että tämän hetken kunto on hiihdon suorituskykyisyyden osalta melkein samaa luokkaa kuin tammikuussa. Silloin ainakin luulin olevani kunnossa. Ja tais joku hiihtokisa vinkata vähän saman suuntaista. En nyt muista varmasti.

Tänään sitten kiskottiin koneeseen 10*0,7km mäkeen. Ekat viis totutusti TT ja loput viisi Vaparia. Samassa paikkaa Laajavuoren baanoilla on tullut käytyä ennenkin. Tämän päivän ongelma oli se, että otin mukaan vain mätöparin kun uudella vesikelin parilla olisi pitänyt olla liikeellä. Laajavuoressa ei nimittäin lumi ollutkaan riittävän märkää! Oli taas revittävä miehestä ehkä liiankin paljon. Sauvavalintana tietysti käänteentekevät KV+ -sauvat isolla hisusommalla. Näin sain latuun jätettyä sellaiset tölkin kokoiset montut joka työnnöllä. Ja kunnon työnnön aikaiseksi.
TT-vedot kulki suurinpiirtein tasolla 2.21-2.23. Vaparilla sitten 2.00-2.04. Eli vanhat tulokset ja tämän päivän uskomaton kulkupolitiikka huomioon ottaen sanoisin aikojen olevan erinomaisia. Mutta sitä ei lasketa. Ennätysajoista jäätiin monta sekuntia ja se syö aina miestä. Mikäs sen mukavampaa kuin kellotella koko ajan uusia ennätyksiä testiharjoituksiin. Ei niillä kisoilla niin väliä ole.

Tuliko mieleesi, että mistä noita uskomattoman hyviä hiihtovälineitä oikein saa? No klikkaa Fortesportin linkkiä tästä tekstistä tai sitten tuolta linkkivinkeistä. Suosittelen.

Jaahas. Mainoksista takaisin itse ohjelmaan. Näyttäis olevan aikalailla paketissa tällä erää. Katotaan nyt sitten saako tuolta Rovaniemen suunnalta tarjoiltua juttua eetteriin kisojen aikana. Jos se onnistuu, niin kisaraportit on täältä luettavissa. Jos ei onnistu, niin sitten niitten raporttien kanssa kestää vähän kauemmin.

there's no place i'd rather be

2010-03-23T22:19:00.000+02:00

Kausi lähentelee loppuaan ja viimeiset kiusaukset lähestyvät. Eli tietenkin Lapin Lumirastit ja samalla SM-erikoispitkämatka. Onneksi ei tarvitse hypätä kohti tuntematonta tuossa kisassa, sillä onhan kokemusta erikoispitkistä käyty hakemassa oikein maailmancupista asti...

Tänään virittelin konetta. Oli jo aikakin. Pari päivää hiljaista hiihtoa alkoikin jo tökkimään. Ikäänkuin ei olisi kisailussa jo riittävästi. Mutta en minä valita. Itse olen tämän tieni valinnut. Ja itse taisin tuon vetoharjoituksenkin ohjelmaani laittaa. Tai sanotaanko, että yhteistyössä.

Ohjelmistossa oli 3*2,7km kisavauhtista Sarvivuoressa. Siellä vitosen perälenkillä raskaissa olosuhteissa. Vanhan kunnon Öljymäen tienoilla, paikassa jossa armo ei kuulu sanavarastoon. Onhan toki mäki lyhentynyt voimalan vallattua oman alansa Keljonlahden rannasta mutta kyllä siinä edelleen tekemistä piisaa ja kesällä vielä enemmän.

Ensimmäistä kertaa tälle talvea tarjolla oli oikeasti nopea keli. Se luultavasti pelasti tänään loppuunkalutun miehen. Kovin montaa kertaa tuskin enää kykenen kaikkeani ladulle vuodattamaan, eihän sitä rajattomia kestä hisuspedenkään kone. Mutta tänään se kesti. Happojen hivellessä kehoa taittui ensimmäinen veto aikaan 6.44. Tässä vaiheessa kävi selväksi, että jos vauhti tuosta enää nousisi, niin muut kisat kutsuisivat vielä kevään aikana. Toisessa vedossa loppurutistus tuntui hyvältä. Vaikka kuinka löi, niin ei tuntunut missään. Sekunnin taisin niistää ajasta. Kolmanteen olikin sitten lyötävä taas kaikki likoon. Puolimatkassa ajattelin jopa aikani paranevan. Happo ei tuntunut missään. Loikka irtosi baanan pinnasta kuin Kuninkaalla konsanaan. Aika ei vaan parantunut. Samoihin jäätiin. Se siitä. Toisilla kone on kestänyt...

Loppuverkassa mietiskelin. Urheilua ja elämää. Oli hyvät fiilikset. Nautin tuosta hommasta tänään. Alkoi tunnustamaan, että jos sitä sittenkin tästä miehestä vielä lähtisi. Jopa kovemmin kuin tänä talvena aiemmin. Tuntuu hiukka kummalliselta. Aina ollut sama juttu cupista palattaessa tänä talvena. Niin no aiemmin en ole paljoa sieltä palaillutkaan. Mutta aina on tuntunut ensin pahalta pari päivää ja sitten tuntuu kuolemattomalta. Kulkee aina vain paremmin. Vaikka aina olen luullut, että nyt on viimeisetkin otettu tästä kropasta irti, että enempää ei enää tänä talvena lähtisi. Mutta lähti yhä. Ja lähtee muuten Lumirasteillakin. Erikoispitkällä tullaan vetämään todella kovaa. Kokeillaan mitä ihmiskeho sietää.

Like i said, there's no place i'd rather be. I just wish i could be the one. Good-hearted.

MC-finaalit: Ultrapitkä aivan liian lyhyt

2010-03-20T19:22:00.000+02:00

Eli sitä kävi niinkuin huhujen mukaan Muhoselle aikanaan: alle 2,5h kisassa ei tulleet vielä ominaisuudet esiin. Todenperäisyydestä ei ole takeita.

Mutta ennen ultralongia oli välipäivä ja viesti. Välipäivänä testattiin Åren tarjontaa ja samalla reissulla käväistiin OMan ja Könen kanssa hieman suksimassa paikallisilla baanoilla. Kartalta löytyi oikein skispårit joten sinne mentiin. Kaikki näyttikin hyvältä kunnes näki sen baanan läheltä. Mutta oikein mukava oli nautiskella komeasta kelistä ja vaihtelevista kelkkaurista vajaan tonnin korkeudessa, ehkä vuoden hienoimpia. Samalla testasin Rossignolin uutta suksea ja monoa. Voin muuten kertoa, että on kovaa kamaa ens talven lumilla! Välipäivästä siirryttiin viestiin ja saatettiin huomata, että minut oli myyty Kazakstaniiin jo ennakkoon. Eipä siinä. Ens talvena sitte kummiskin. Kait siitä nyt sitten jotkut siirtokorvaukset napsahti virallisen pääkilpailun hävinneen Lancen tilille. Luultvasti vielä henkilökohtaiselle. Mutta vedin aika hyvin jäätävästä ulkokurvista huolimatta.

Ja sitten itse asiaan. Ultrapitkään. Ennakkoon pikkuisen kaavailtiin, että josko sellainen liki kolmetuntinen kisa olis tulossa. Varsinkin kun ihanneajat hieman meinas pettää jo alkuviikosta. Tankattiinkin niin pirusti, ettei vaan loppuis puhti kesken. Ja eihän se loppunut. Energiaa riitti ihan loppuun asti ja ilmeisesti vielä hieman pisempäänkin. Vai mitä ootte mieltä?
Mutta itse kisa vedettiin 3+1 lenkin mallisena, eli ekat kolme oli pitkiä hajontalenkkejä ja sitten tuo vimonen oli lyhyempi putki. Eihän mulla tietenkään kuuppa ihan koko kisaa kestänyt, vaan otin kakkos ja kolmoslenkeillä sellaiset puolen minsan koukut aina tokavikaa kohti tullessa. Kolmannella lenkillä oli kaiken lisäksi vielä ihan pakko pysähtyä keskelle avosuota miettimään, että mihin helvettiin sitä on oikein joutunut. Tämän kaiken lisäksi vielä pari muuta hömmelöä. Viimeiselle lenkille lähtiessä Ruokonen kehottaa hakkaamaan edellä menevän ruotsalaisen. Clear. Tässä projektissa onnistuin. Samalla jalkoihin jäivät Sorokin ja Barchukov mutta toisaalta Rost ja Hammer jäivät saavuttamatta. Kaikki lyötiin likoon pitkällä välillä kohti toiseksi viimeistä. Se tuotti yhden ohituksen ja välin ylivoimaiset pohjat. Samalla tietysti syötiin mahdollisuudet kaikkeen muuhun mutta näin tänään. Ei nyt anneta sen haitata. Lopputuloksena 12.tila. OMa nappasi voiton.

Jepjep. Sellaset kisat. Ei tullu niitä top6-sijoja, joista etukäteen huutelin. Periaatteessa ei ollu lähelläkään. Ei nyt tosin kaukanakaan. Ei nuo kolme vimosta vetoa huonoja olleet, olen niihin periaatteessa aivan tyytyväinen. Aina sitä tosin vaatii itseltään parempia tuloksia. Niin tälläkin kertaa.

Stafu nappasi reissusta peräti kaksi voittoa, OMa vain yhden. Ja Lancelle yks tappio. Kaikkea sitä sattuukin kun on kaukana kotoa. Oikeestaan voisin kirjoitella tähän loppuun vielä mielettömän sepustuksen elämän suurista iloista ja suruista mutta jätän sen nyt sitten väliin. Mutta nyt löysin tän biisin. Eilen en vielä löytänyt.

Tää ois niinku clear.

MC-finaalit: Keskimatkalla kehityskelpoisuus jo näkyvissä

2010-03-14T17:55:00.000+02:00

MC-finaalit jatkuivat tänään keskimatkoilla. Miehillä ohjelmassa oli vajaat 14km mittainen kilpailu, joka käytiin kahtena lenkkinä. Ihanneaika piti asettuman 42 minuutin tuntumaan. Eilisen sprinttipettyneisyyden jälkeen oli jälleen kerran pakko vaipua täydelliseen hiihtosuunnistuskeskittyneisyyteen ja laittaa suoritus parempien tulosten edellyttämään kuosiin.

Aamulla suunnattiin siis hölkälle ennen aamupalaa ja sieltä suoraan hikoilemaan aamupalapöytään. Kämpiltä piti vielä viedä yhdet kapulat kopille, kun satuin eilen joko itse tai sitten jonkun avustuksella murjomaan toisen kisakapulani hiihtosuunnistusta kestämättömään kuntoon. Luultavasti siitä vielä pelastetaan jonkinmoinen lenkkipari mutta hisuun siitä ei taida enää olla.

Suksitestit oli nopeasti ohi kun selvästi parempi kapula erottui edukseen. Oli luottoa lähteä kisailemaan. Verryttelyssä sitten jälleen kerran puhallettiin veret nokasta. Tuntuu olevan näillä ulkomaisilla reissuilla kokolailla tavallista. Verryttelyt olivat normaaliin tapaan pitkät.

Kisassa onnistuin vetämään kokonaisen yhden välin ennen ensimmäistä virhettä, jonka tajusin heti siinä vaiheessa, kun kolmoselle mennessä ei tullutkaan kovin isoa mäkeä. Eilen tuntui yksikin käyrä olevan iso penkka, tänään kolme peräkkäistä käyrää ei juuri näkynyt saati tuntunut missään. Ihme hommaa. Jossain saattoi ekalla lenkillä tulla joku huonompi reittikin mutta varsin kohtuullista menoa esitin. Noin niinkuin pääosin. Kartanvaihdossa sijaluku näyttäisi olleen 18. ja eroa keulaan jo liki kaksi minuuttia.

Toiselle lenkille startatessa tuli hätä käteen, kun huomasin kesken välin ettei rastille noussutkaan uraa siitä kohtaa, missä kuvittelin sen olevan veripisaroiden alla piilossa. Ajattelin ensin vetää oikoa mutta lopulta hylkäsin tämän ajatuksen ja kiersin takakautta lipulle. Kaikeksi onneksi vasemmalta kulkenut hyvänoloinen valinta sisälsi vaikeakulkuisen nousun ja takakautta kulkiessa penkka oli koko ajan loivaa. Tuossa sain samalla jonkun Kazakstanin kaverin kiinni. Muutaman väli meni, että sain tiputettua. Meinasi siinä yrittäessä jo turhautuminen puskea puseroon kun ukko ei tuntunut tippuvan. No tippui se lopulta. Pikkuhiljaa sain myös Tsekin kaveria kiinni ja loppumatkasta sitten paremmalla reitinvalinnalla pääsin myös ohitse. Sen verran löysä lopussa kuitenkin olin, että neljä minuuttia edellä lähtenyt norjalainen jäi saavuttamatta. Kiinniottaminen olisi tiennyt kokonaista yhtä pykälää parempaa sijoitusta, ohittaminen jopa kahta. Lopputuloksissa onnistuin nousemaan kohtalaisen siedettävälle 14. tilalle. Eroa keulaan Khrennikoviin tuli lopulta 2.52. Näyttäis kone käynnistyneen hitaasti tänäänkin. Eetu käytti muuten 48min tuohon rataan. Ei ihan ihanneaikaan...

Jepjep. Eilen kirjoittelin siitä, että tänään ulosmitataan kaikki mahdollinen koneesta. Aivan siihen en pystynyt. Se olisi tiennyt erinomaista yksinumeroista sijoitusta mutta tänään se ei käynyt päinsä. Latausta oli, samoin riittäviä näyttöhaluja. Kapula toimi ja kaikki oli sinänsä kohdallaan. Jokin siitä suorittamisesta vain jäi puuttumaan. Onko se sitten se paine niiden huippusuoritusten tekemiseen, joita näissä reissuissa olisi pakko tehdä vai mikä? En tiedä. Sen tiedän, että niitä huippusuorituksia tarvitaan jos haluaa esimerkiksi ensitalvena MM-kisoissa startata.

MC-finaalit: Sprinttimaajoukkue kaukana kärjestä

2010-03-13T18:33:00.002+02:00

Hiphei. Maailmancupin finaalikiertue on sitten avattu sprinttikisalla. Tai jollakin sellaisella. Tästähän voi lukija valitettavan nopeasti päätellä, että kisa ei mennyt niinkuin piti. Ei mennyt ei.

Periaatteessa suoritus ei ollut kovin kehno, virheitä en juurikaan tehnyt mutta vauhtiin en missään vaiheessa päässyt. Ei mikään ihme radalla, jossa tamppariuraa ei ole metriäkään ja tasuriurat mukittelee riittävästi leikatakseen vauhdin pois joka käänteessä. Mutta se on hiihtosuunnistusta se. Jos haluat voittaa kisoja, niin kaikissa eteentulevissa olosuhteissa ja kisatyypeissä on pärjättävä. Aina ei saa sitä, mitä on tilaillut.

Loppusija 20. Ei todellakaan sitä mitä näistä karkeloista haetaan. On kokolailla turhauttavaa tulla keräilemään noita sijoituksia ulkomailta asti. Näissä karkeloissa olis kuitenkin tärkeää kyetä ottamaan niitä sijoituksia, mihin tällä koneella kykenee. Niissä on ainoastaan yksi numero sijaluvussa. Mutta se siitä. Iso käsi Stafulle tämänpäiväisestä voitosta.

Jepjep. Huomenissa keskimatkaa tarjolla. Siinä seuraava mahdollisuus ottaa kovien tulosten lisäksi kaikki irti omasta koneesta. Käytän sen.

Kaikkien aikojen SM-keskimatka: komea vitostila ihmekaksosten voittaessa

2010-03-10T19:09:00.000+02:00

Sanon näin, koska hiihtosuunnistuksen SM-kisoissa ei keskimatkan osalta ole koskaan nähty vastaavaa. Ei lumiolosuhteiden, ratojen tai muidenkaan osa-alueiden osalta. Kaikista pikamatkoista en sitten tiedä mutta käymieni osalta mennään samaa rataa. Kaikkien aikojen SM-keskimatka tuo viikonlopun kisa oli myös oman suoritustasoni osalta. Tulihan sitä tietysti koukuteltua jonkin verran ja taisi tuo mitalikin lipsahtaa oman tyhmyyden takia näpeistä mutta hyvää kansallista keskitasoa tuo oma suoritus kuitenkin oli.

Eli hiihtosuunnistuksen SM-keskimatka kisailtiin Joensuussa viime lauantaina. Aiempina vuosina on tosiaan tullut ryssittyä tuo keskimatka aikalailla kokonaisvaltaisesti. Yleensä tarjolla on ollut myös lumettomia olosuhteita. Tähän mennessä parastani olin esittänyt viimevuotisissa Keuruun skaboissa ja sillä suorituksella ei tosiaan vielä paljoa huudeltu. Enkä siis väitä, että tuolla viime lauantainkaan vedolla vielä huudellaan mutta varmaa on se, että se suoritus kertoo hyvin paljon tämän vuoden aikana tapahtuneesta suoritustason noususta. Korkeintaan kohtalaisella suorituksella olen 5., joten homman pysyessä kasassa taistellaan mitalista. Aina.

Mutta sitten itse tapahtumiin. Kisavalmistautuminen oli koostunut viikon toipumisjaksosta, jota vaadittiin edellisviikonlopun pikkusairastelun jäljiltä. No siitä selvittiin. Tästä en tietenkään viitsinyt raportoida, sillä joku olisi latautunut sen avulla kisaan vain kovemmin. Sitä mahdollisuutta en antanut. Karjalaisen ennakkojutusta napattiin kisakartat talteen ja makusteltiin samalla ennakkosuosikin asemaa. Ei tainnu Aapee ottaa huomioon historiaani näissä kisoissa...

Kisa napsahti liikkeelle aivan hyvin, joskin pienin virhein. Alun vaikeksien jälkeen sitten nousin mitalikamppailuun mukaan ja pysyttelin siinä aina perhosille asti. Fiksumpi jannu olis tietysti kattellut valmiiksi jo lähdössä, että kuinka nuo perhoset menee mutta meitsiltä jäi väliin. Joutui sitten pysähtelemään. Ja kerran pannutin oikein kunnon turvat. Semmoisen minsan menetin perhosilla. Ja mitalin siinä sivussa.

Mutta se siitä. Yllättävän hyvä kisa. Itsellä lähtökohdat nyt vaan olivat sellaiset, että en ihan jaksanut uskoa voittoon riittävän paljoa. Riittävä henkinen lataus jäi luultavimmin puuttumaan. Se viimeinen tekijä huippusuoritukseen. Nämä on niitä asioita, joista olen ennenkin tällä palstalla puhunut. Nyt jätetään se vähemmälle.

Ja olihan tuossa viikonlopussa se Lumi-Höyryläkin. Se meni meidän joukueelta hyvin. Ens vuonna sitten kamppaillaan jo paremmista sijoista. Lisäksi viikonloppuun mahtui muita hienoja hetkiä. Urheilun ulkopuolisia. Ei niistä sen enempää ainakaan tällä kertaa. Mutta sanotaan nyt kuitenkin, että noilla fiiliksillä jaksaa sitten taas kiskoa vuotta etiäpäin.

Nyt sitten huomenissa suunnataan Ruotsiin Maailmancupin finaaleihin. Tämähän meinaa sitä, että Vuokatin SM-normi ja viesti jää väliin. Valitettavasti. Mutta Suomipaita on se mikä merkitsee. Sen takia sitä on töitä tehty. Tämänpäiväisen Hankasalmella vedetyn viimeistelyn perusteella olen 55sekkaa kovemmassa kunnossa 5,8km:llä kuin ennen EM-kisoja. Ja Kääköllä vedetyt hisusetit vahvistivat itseluottamustani. Vielä siihen viimehetken vinkit Artsilta, niin johan pamahtaa top6-sijoja finaalikiertueelta.

Maajoukkueen lakkoillessa joudutaan viesti hiihtämään esimiesvoimin

2010-02-23T17:27:00.000+02:00

Lakkoilun lisäksi ohjelmassa oli mm. korkeakulttuuria

ja korkeakultturia.

Ehkä minäkin sitten kymmenen vuoden päästä.

Kotimatka koitti aikanaan.

Ja vaikkei sitä uskoisikaan, niin myös oman tunnelini päässä taitaa näkyä valoa. En tiiä vielä ihan varmaan mutta näin todella saattaa olla.

Ei muuta tällä kertaa. Viikonloppuna käyn hakemassa huopatöppöset Jämsästä kotiin. Sen jälkeen olen voittanut kaiken mahdollisen.

EM-sprintistä EM-viestin kautta EM-kotimatkalle

2010-02-16T21:56:00.000+02:00

EM-sprintti oli jokseenkin mitäänsanomaton. Oma menestys oli heikkoa ja kisa oli kokonaisuudessaan melkoisen huono. Rata oli surkea ja olosuhteet kurjat. Kurjat siksi, että noissa lumiolosuhteissa ei kannattanut valmiiksi hiihdetyltä uralta poiketa. Varsinkin yhtä ränniä tasatyöntäen kuljettasessa ja kokoajan leimattaessa idea vauhdikkaasta, nopeita reitinvalintoja vaativasta sekä fyysisesti ja teknisesti vaativasta sprintistä "hieman" katosi. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että oma suoritus ei ollut sitä mitä hain. Aggressiivista otetta en saanut ajettua sisään. Fyysisellä puolellakin oli ilmeisesti pientä valjuutta. Tosin ei sillä leimausradalla paljoa fysiikkaa koeteltu. Sija 21. Cupissa ja 20. Em-skabassa. Erot on vaan aika pieniä.

Ja sitten viestiin. Suomen 2-joukkue, The Twin Brothers ja minä, oli lopulta 6. Sveitsin Spoerryn sentään nyljin loppuratkaisussa. Eipä paljoa lämmittänyt sekään. Ei ollut nimittäin kovin hohdokas suoritus. Selittelyt ei auta tässäkään. Miehestä se oli kiinni.

Ja ettei vanhat tulokset jäisi epävarmoiksi, niin protestien jälkeen sijat ovat:
middle 12. (EM, MC 13.)
long 7. (EM ja MC)

Tässä kisojen ja kotimatkan välissä oli vielä banketti. Tulokset jäi vielä vähän epävarmoiksi. Stafu lienee ainakin kärkikolmikossa. Oisinko itte jonnekin sijoille 10-15 yltänyt? Vaikee sanoo. Tuskin ainakaan kovin paljoa paremmin. Saattoi mennä heikomminkin. Tai sitten paremmin.

Kotimatka oli pitkä ja Helsingin päässä olikin kiva huomata kamojen jääneen matkalle. Onneksi sentän sukset kulkeutuivat perille. Tänään sitten aamulla heilahti laukku kotiovelle. Luultavasti siellä oli kaikki mukana. Selvinnee tässä piakkoin.

Eipä tässä varmaan mitään muuta. Jotain kuvia vois reissusta kasailla näytille. Jos ei muuta, niin ainakin jotain legendaarista materiaalia saattaa olla tarjolla. Ja viikonloppuna sitten Jäppilään hisuttelemaan.

"Here comes Petri Kiiskinen and now we are waiting for Pasi Kiiskinen, the twin brother!" Muistkaa tossa sitten se kaamea vedätys.

EM-pitkä

2010-02-11T23:10:00.000+02:00

Suurten tunteiden miehen on jälleen aika vuodattaa syviä tuntojaan kaiken kansan luettavaksi. Tänään nimittäin kisailtiin EM-kisoissa pitkämatka. Tulokset ovat tällä hetkellä hieman epävarmat ja odottavat vielä juryn huomista kokousta. Tulokset löytyvät kuitenkin täältä. Nyt tämänhetkiset ja huomenna ehkä jo lopulliset.

Ennakkoon kisasta lupailtiin 95min mittaista mutta ennen starttia kuuluteltiin navakan tuulen johtavan noin viiden minuutin lisäykseen kisan kestossa. No sinnepäin joo. Matkaa oli tarjolla semmoiset vajaa 25km raskaassa maastossa. Nousua piti kertymän 825m. Keli oli lähtiessä jo liki nollassa ja satanut uusi lumi sekä tuisku olivat aiheuttaneet urien kokolailla täydellisen umputumisen aukeilla alueilla. Ja niitähän täällä Romaniassa piisaa hiukka enempi kuin tuolla kotoisessa Keski-Suomessa.

Yhteislähdön pamahdettua päästiin liikkeelle. Ja hyvinhän se lähti kun joku vatussi ajeli sukille tuossa muutaman kymmenen metrin jälkeen ja olin sitten selälläni siellä muiden jaloissa. Varusteet ehjinä. Sekä vallankumoukselliset KV+ sauvat että rossarin kapulat. Pikaisesti ylös ja letkan perään. Ykköselle valitsin onneksi sen reitin, mihin oli vähiten yrittäjiä. Ja syykin selvisi aika nopeasti. Oli nimittäin niityllä aika paljon lunta. Lumessakahlaajat oli sitten homman nimi. Jossain siinä alussa onnistuin myös aukomaan vasemman säären oikein kunnolla ja samassa aukesi monokin. Oli aika lumentäyteinen sen jälkeen. Ei kuitenkaan tullut katastrofia vaan aika hyvälle paikalle pääsin letkaan kahden reitinvalinnan yhtyessä. Ensimmäinen uusjako tulikin heti kun hajonnat erosivat toisistaan.

Ensimmäinen lenkki meni suurimmalta osin Khrennikovin peesissä tai edellä. Kerran tein erilaisen reitinvalinnan ja juuri kun luulin ryssineeni kisan kiskoessani baanaa notkon pohjalla, niin kuittasinkin kierron tehneen venäläisen. Sai ainakin varmuutta omaan näkemykseen reitinvalinnoista. Kartanvaihdossa sijaluku jossain kahdeksannen tietämillä.

Tokalla lenkillä sitten tummuin aikalailla alkupuolella tuosta Khrennikovin kyydistä ja jäätiin Spoerryn kanssa taivaltamaan raskasta matkaa yhdessä. Siinä sitä nöyrryttiin jyrkällä jo ankalle, kun Eetu kiskoi kuokalla. Tästäkin taistelusta oli kuitenkin vielä tuleman kova ja jopa liki verinen. Toinen kiekka olikin kokonaisuudessaan hyvin vahvasti ulkokurvin oloinen, joten sijoitus romahti. Samoin kävi kannustuksen kartanvaihdossa. Itsellä oli kuitenkin edelleen uskoa hommaan, sillä tiesin viimeisen lenkkini sisäkurviksi. Ei se nyt tietenkään siltä tuntunut, kun alkoi voimat olemaan vähissä.

Kolmannelle ja samalla viimeiselle lenkille vaihdoin myös uutta kapulaa alle. Alun olin pelannut varman päälle kuivemman kelin suksella mutta nyt oli saatava kosteammalla lumella toimivaa rossaria kehiin. Heti alusta kävi selväksi, että tämä suunnitelma myös toimi, sillä sen verta hyvältä tuo nollavitonen tuntui. Kohti väliaikapaikkaa noustiin laskettelurinnettä ja alkoi tunnustamaan siltä, etten tätä leikkiä pitkään enää kestä. Väliaikapaikalta sitten jatkettiin kapuamista vielä kilometrin verran ja lopun pehmoisella umpeen tuiskuttaneella uralla tamppaus näytti luultavasti melkoisen koomiselta. Eteenpäin ei tuntunut pääsevän ja mies oli kokolailla puhki. Onneksi on myös noita alamäkiä... Ja ylämäen jälkeen se lasku yleensä tulee. Niin nytkin. Olihan melkoisen vauhdikas paikka. Hapottavin jaloin tuo kurvailu ei ole aina niitä helpoimpia hommia. Mutta siitäkin selvittiin. Toisin kävi jossain noilla nurkilla OMalle, joka onnistui rikkomaan telineensä kohtalokkain seurauksin.

Yhteiselle muutaman sadan metrin loppulenkille starttasin Spoerryn peesissä mutta jo heti ekaa rastia oltiin koukkimassa, joten jouduin väkisin edelle. Pystyinkin pitämään paikkani viimeiselle rastille tullessa, jonka jälkeen kaveri täräytti sauvan päälle. Tämän iskun vielä kestin mutta loppusuoran 180-asteisen kurvin jälkeen sukille tultiin jälleen. Just siinä kiihdytysvaiheessa, jolloin vauhti pysähtyi kuin seinään. Herrasmiehenä kaveri toki hidasti hieman mutta liikkestä lähtevän on helpompi kiihdyttää. Eikä meikäläinen kyllä ihan mikään paalupete tuossa kirivaiheessa ole, jos nyt en kovin hidaskaan. Joskus on tullut mm. SM-kultaan noustua loppusuoralla... Mutta tukkaan siinä tuli silti.

Tärkeintä tuossa kamppailussa oli kuitenkin se, että kokolailla kaikki otettiin miehestä irti. Juuri niinkuin pitikin. Se vaan ei tänään ollut riittävästi.

Tulosten suhteen oli heti maalissa pientä hämminkiä, Stafun ylivoimaista voittoa ei mikään uhannut mutta lopulta OMa hylättiin väärän leiman takia. Ei sitten karttamuisti riittänyt ja sokkona vetäessä erehtyi väärälle rastille. Köne tuli maaliin kolmantena mutta yhtä leimaa arvotaan yhä. Saapi nähä sitten, kuinka tilanteeseen reagoidaan. Oikeusmurhaa odotellessa.

Oma tulos on sitten oikeumurhan toteutumisesta tai toteutumattomuudesta riippuen joko 6. tai 7. Kokolailla parasta mitä olen koskaan aikaan saanut. Suurten tunteiden miehelle kokolailla suurten tunteiden kisa. Toki olisi hienoa huomiseen palkintojenjakoon päästä osallistumaan mutta en tiedä. Oikein se ei mielestäni silti olisi. Kiritappiokin siinä vielä kirvelee. Tärkeintä oli kuitenkin todistaa itselle ja muille, että mitä tästä kropasta on tällä hetkellä ulosmitattavissa kansainvälisissä arvokisoissa. Tuo tulos on hyvin lähellä sitä. Pikkuisen reilu minuutti mitaliin liki kahden tunnin urakoinnin jälkeen. Kaikki sinne urastolle valutettiin.

EM-middle

2010-02-10T16:13:00.000+02:00

Hiihtosuunnistuksen EM-kisat on nyt sitten polkaistu käyntiin. Samalla alkoi meikäpojan taistelut myös kansainvälisissä arvokilpailuissa. Ensimmäisenä vuorossa oli keskimatka.

Kisavalmistelut vedettiin suhteellisen antaumuksella. Edellisenä iltana sitä viriteltiin SI-brickan kuosiin, eli teippailtiin pikku vahvikkeet ja installoitiin koko komeus hanskaan kiinni. Viritelmän kopiointia välttääkseni en julkaise tuosta komeudesta kuvaa. Nummerot hakaneulottiin trikoisiin kiinni ja numeroliiviäkin soviteltiin. On sitten viimenäkemän ilmeisesti tuo yläkroppa ottanut hiukka lihasta kun meinasi ahdistaa... Satsaus on siis tuottanut tulosta.

Kisa-aamuna bussikuski jätti meidän hotellilta kyytiin pyrkineet komeasti asemalle. No kokolailla sama. Aikalailla sitä asemalle jäänyt olenkin. Jonkin ison herran kovaäänisen puhelun jälkeen sieltä kyyti kuitenkin löytyi ja kisapaikalle tonnin korkeuteen päästiin. Eipähän jäänyt kisa käymättä.

Kisapaikalla sitten suksitestit ja kapulat voiteluporukan huomaan. Verkat kiskottiin, naamat sotkettiin hiilellä ja olin valmis. Onneksi myös voitelumestari Hannu huomasi tämän, sillä vartti ennen pre-starttia oli vielä minun kapula laittamatta. Pikkuvikoja. Uunituoreet voiteet pohjissa sitten pelipaikoille.

Kisa starttasi reippaalla liki 12min välillä. Olin totuttuun tapaan hieman kujalla mutta kuin ihmeen kaupalla sitä reitti löytyi. Ei nimittäin ollu kovasti valittavaa... Tästä eteenpäin sainkin homman sitten hiukka jo näppeihin, eikä suurempia notkahduksia tullut. Pari kertaa harkitsin oikoa mutta onnekseni päätin pelata varman päälle, restipeli kun on luokatonta. Koko ajan oli tunne, että ei mene mihinkään. Ilmeisesti tuo reipas tonnin korkeus tekee sitten olon sellaiseksi. Vaikea sanoa näin yhden kerran otannalla. TV-rastin kohdilla huomioin kameran kääntyvän ja pakkohan sitä oli wassulla puskea tuota loivaa nousua. Toki mieli teki vaihtaa kuokalle jo heti alusta mutta sitä häpeän tunnetta en itselleni olisi antanut anteeksi. Näillä mentiin siis. Loppumatkalla oli tarjolla jo ihan kansaivälisen tason alamäkeä. Siinä olisi pitänyt ottaa isompaa riskiä vauhdinpidossa, jättää yksi pieni kupru tekemättä ja olla vaan yksiselitteisesti nopeampi. Nyt siinä meni ainakin ne mahdollisuudet kymppisakkiin. Lopun tasaisella ja avoimella alueella meno oli myös turhan rauhallista. Enemmän olisi miehestä pitänyt saada irti.

Maaliin tullessa kuulutuksessa kerrottiin, että piikkiin menee. No niin tietysti pitäisikin. Hetken päästä sitä sitten nimi kärjestä katosi ja tulosta taululle odoteltiin ilmeisesti vartin verran. Olin sitten lopulta hävinnyt jokusen sekunnin maalissa ohittamalleni Tsekin miehelle. Nää on näitä suunnistusurheilun tulospalvelun ihmeellisyyksiä.

Lopputuloksena 13.tila. Tulokset tulee tänne. Saattaa tuo sijaluku olla parempikin, lopullisia tuloksia ei ole vielä näkynyt. Maailmancupissa sijaluku on yhden heikompi, kun edelle kiilaa vielä liki uunituore Kazakstanin mies. Sinne kun on helppo vaihtaa, luultavimmin pelkkä ilmoitus riittää edustusoikeuden saamiseen.

Sinällään tulos on toki aivan hyvä. Ainakin siedettävä. Mutta toki se kymppisakki olisi kiinnostanut enemmän kuin paljon. Pienestä se oli tänään kiinni mutta nyt sekunnit kääntyi näin. Eikä ne mitalitkaan olleet aivan mahdottoman kaukana. Pari minsaa. Kiinni kurottavissa oleva ero.
Mutta miehestä ei parempaan ollut, se on vain hyväksyttävä. Pärjätäkseen on vain otettava koneesta irti enemmän. Kaikkensa. Sillä tavalla, niinkuin Köne tänään. Siltikin se voi jäädä todella lähelle. Mutta se on osa tätä maailmaa. Kylmää ja kovaa tulosurheilua mutta samalla niin hienoa ja uskomattomia elämyksiä tarjoavaa elämää.

Maakuntaviestistä EM-kisoihin

2010-02-07T20:33:00.000+02:00

63. Keski-Suomen maakuntaviesti kisailtiin tänään nykyisessä Jämsässä, nyt jo edesmenneen Jämsänkosken puolella. Huhdanvuori taisi olla kilpailuareenan nimi.

Itselleni oli tarjolla jo totuttuun tapaan ankkurin paikka ja osuutena 10km V. Vastuksena parasta mahdollista Suomen maan kamaralta, sillä viivalla oli mm. Keuruun SM-kisojen nelonen Matti Aalto. Muitakin huippumiehiä viivalla oli. Joskus on tainnut ko. osuus kulkeakin ja aivan yhtä usein on tullut vedettyä aika pahasti hapoille. Samaa kohtaloa lähdin tavoittelemaan tälläkin kertaa.

Pelipaikoilla oltiin hyvissä ajoin, jotta maakuntaviestiarvat saatiin palautettua taulutv:n voittamisen toivossa. Ei muuten napannu kyseisessä arvonnassa. Jos siis tässä vaiheessa haluat lohdutukseksi antaa minulle tuollaisen niin informoi toki minua asiasta. Mutta ehdin siis poikkeuksellisen hyvin verryttelemään ja testailemaan suksia. Ainahan asiat ei ole mennyt yhtä hyvin. Tällä kertaa se johti miellyttävään tunteeseen mm. kapulan toimimisen johdosta.

Tapana on yleensä ollut aloittaa kovaa, yleensä siis liian kovaaa, ja toivoa vain matkan loppuvan, ennenkuin kanttausten maailmannäyttely alkaa. Eteen näytti lähtevän joku kaveri siinä aivan hollilla. Päätin siis vetää heti kiinni. En tietenkään huomannut ko. kaverin olevan vasta toiseksi viimeisellä osuudella. Olisi saattanut muuttaa alkuvauhtia pykälän. Ylöspäin. Nimittäin voittokamppailu Saarijäven ja Jyväskylän välillä käytiin edelläni. Kurunmäki oli jo kaukana lähtiessäni mutta Lähdemäen suksen jäljet olivat vielä tuoreet, eli alle puoli minsaa. Nuo joukkueet toki oli meitä vitosen kiekan edellä mutta kuitenkin.

Het siinä parin kilsan kohdalla huomasin Lähdemäen olevan jopa lähellä ja kolmosen jälkeen siinä näkyi Kurunmäki myös. Jalat oli tietysti jo täysin hapoilla mutta löin vielä viimeisen iskun tiukimmassa kuokkanousussa. Otin siinä sitten semmoisen välikuoleman, että arvelin tokan kiekan olevan täyttä tuskaa.

Ja voittokamppailun ratkettua käänsin siinä sitten toiselle kiekalle. Eikä napostellut yhtään. Oli nimittäin koneessa niin paljon happoa, että se pyrki ihan pihalle asti. Eli tuskaahan se tuli oleman. Kiskoin siihen sitten mukavan vitosen lenkuran menemään. Mitä se nyt olis ollut ehkä 40 sekkaa hitaampi tuo toinen kiekka. Se ei ole paljoa se. Eli likimain hyvä oli tuo vauhdinjako. Tästä kanttauksesta huolimatta onnistuin hoipertelemaan osuusajoissa 3.tilalle. Se ei ole huono se. Aalto meni sen normaalin aikaeron verran kovempaa. Siinä sitä on sitten pesupaikan vatusseille miettimistä mikä se on hisumiesten vauhti sileellä. Ja ettei kävis liian vaikeaksi, niin voin sanoa, että aika vähän löytyy siltä palstalta niitä kavereita, jotka mukana pysyy. Edes parin potkun verran.

Sen verran lajista ymmärtämättömälle voin kertoa, että ei näin.

Mutta sitten asiaan. Huomenissa lennetään Romaniaan. Hiihtosuunnistuksen EM-kisat on ohjelmistossa. Tuosta edellisestä linkistä pääsette kisasivuille ihmettelemään menoa. Sieltä pitäis olla luvassa sekä online tuloksia että nettitv lähetystä. Aika lupaavaa on. Tikki on tietysti kova, normaaliin tapaan ehkä kovempi kuin koskaan ennen. Sen mukaan on sitten pärjättävä.

Mutta jos satuitte lukemaan Keskisuomalaisesta tuon meikäläistä koskevan jutun, niin korjataan Roimelan tekstiä sen verran, että suunnistusurheilu on ollut meillä suvussa sen 83 vuotta! Ei siis vuodesta 1983! Siitä olenkin jo aiemmin kertonut tälläkin palstalla. Ei siis siitä enempiä.

Näillä mennään EM-viikko. Raportteja tulee jos tulee. Varmin tapa pysyä Suomen joukkueen menosta selvillä on Stafun palsta. Jotain liiton sivustoakin kannattanee kokeilla.

Suomen Mestari

2010-02-02T20:00:00.000+02:00

Henkilökohtainen Suomen Mestaruus. Yksi niistä suurista unelmista, joiden toteutumiseen en aina edes itse jaksanut uskoa, on nyt totta. Kaikki se tehty työ, kaikki ne hikipisarat, kaikki se harjoittelun aiheuttama tuska ja kipu jota on tullut kestettyä, kaikki se on kannattanut. Ilman sitä en olisi koskaan tuota unelmaani saavuttanut, yhtä niistä suurista.

Lauantaina käytiin SM-sprintti. Aamulla oli ohjelmassa karsinnat ja iltapäivällä finaalit. Venäjän pettymysten jälkeen olin kääntänyt katseeni tiukasti kohti noita startteja. Molemmista lähtisin hakemaan voittoa. Perinteiset kuuden sakkiin sijoittumistavoitteet heitin roskakoriin käytyäni Hessun kanssa pientä keskustelua cupin kisojen jälkeen. Ohjeistus oli lähteä tavoittelemaan voittoa. Vetää rohkeasti vain ja ainoastaan voitosta. Ehkä olisin tehnyt niin joka tapauksessa. Ehkä en.

Kisaviikolla tikki tuntui hyvältä ja Kääkön jäljiltä suoritusvarmuus tuntui olevan kohdallaan. Oli se tunne, että voin tehdä kisoissa mitä haluan. Keskiviikkona vedin 2*2,7km vetoloiset Sarvivuoressa raskaalla baanalla. Tuntui kevyeltä. Vaikka löi tosissaan, niin ei hapottanut. Olin valmis.

Karsinnassa varsinkin alkumatka vedettiin varsin vähälumisilla urilla. Varovainen alku maksoi samalla mahdollisuudet karsinnan voittoon. Kulku oli kuitenkin kohdillaan ja siitä olin erittäin tyytyväinen. Hiihdossa oli edelleen sitä vaadittavaa helppoutta. Starttien välissä sitten kiskottiin välikahvit. Samalla sain hieman venyteltyä jalkoja, joihin tuntui kertyneen happoa. Näillä eväillä mentiinkin sitten kohti finaaleja, joista piti tuleman varsin hiihtovoittoiset.

Ja varsin hiihtovoittoiset niistä tuli. Ja sehän sopii meikäläiselle kuin nenä päähän, jos kohta tuo nenä ei kovin hyvin omaan päähän sovikaan. Verryttelyt aloiteltiin hyvissä ajoin, jotta timosivillmäiset neljänkymmenenminuutin alkuverryttelyt olisivat mahdolliset. Suksiakin testasin. Ainoat mukana olleet oranssikantiset tuntuivat hyviltä mutta aamun jälkeen kieltämättä hirvitti niiden kohtalo maastossa. Onneksi kokeilin kuitenkin vielä aiemminkin hyväksi todetun pikkupakkasen punakantisen rossarin. Nimittäin jos oranssikantisella olin jättänyt Kiiskisen merkin taakseni sanoin "tämän verran mitaliin", niin tuo maaginen punakantinen vei metritolkulla pidemmälle. Tiesin olevani valmis siihen odottamaani kultajahtiin. Starttipaikalle menin hyvissä ajoin ja bongasinkin ampumaradan reunalla kulkevat kilpailijat. Kartan nähdessäni tiesin penkan reunalla olevan oion, sillä urat eivät siitä kulkeneet. Kisakartan saadessani saatoinkin tehdä reitinvalinnan tuollekin välille jo etukäteen. Kannustusten saattelemana ammuin matkaan.

Reitinvalinnat avautuivat ja oiot hahmottuivat minulle helposti, vaikka laikka heilui punaisella koko ajan. Kolmosen pitkällä hiihtovälillä löin kaikkeni nousuun, vain jotta liki laskisin rastille vievän risteyksen ohi. Nopea kurvaus johti kuitenkin suoraan lipulle. Vitoselle kiersin baanaa ja päätin samalla nousta toiseen kertaan huipun yli. Se tiesi noin kymmenen prosentin nousua puolen kilometrin ajan. Loikattavaa tuli. Tiesin tämän sopivan sprinttimaajoukkueen miehille, oltiin muuten välin 1&2. Lopussa vielä muistin luottaa oikoon. Jotain rutinoita siinä meinasi suksista lähteä. Lopussa saikin sitten lyödä oikein kunnolla. Viimeisen rastin jälkeen kuulin Saastamoisen Kartsan kuulutuksessa alati nopeutuvan sanojen tulvan ja aistin volyymin samalla nousevan. Huutoa kuului suoran varreltakin ja löin tuohon viimeiseen vetoon varmasti kaiken mitä koneesta oli otettavissa. Juuri niinkuin pitikin. Annoin tuolle suoritukselle kaikkeni.

Maalissa sain selvää sanoista ylivoimainen ja kärki. Yhdistin nämä ja huusin. Todella kovaa. Nostin kädet ylös. Tiesin sen olevan nyt niin lähellä. Saatoin huutaa ehkä toisen ja kolmannenkin kerran. Vähintään yhtä kovaa. Jonkin aikaa menee ja siihen maliin alkaa tapahtumaan, että tiedän voittaneeni. Jouko tulee onnittelemaan. Halataan. Tulee aikalailla sydämestä. Varmistan vielä Stafulta miten kävi: Jaettu voitto!

Oli aika erikoinen fiilis itselle kun porukkaa kertyy kuvaamaan ja kyselemään kommentteja kisasta. Ei oo Häkkisen pojalle ihan jokapäiväistä. Puhun suuni puhtaaksi. Valinnoista, kisasta ja näyttöhaluista. En ymmärrä miksi en niin tekisi. Uskon, että mulla on siihen varaa tällä kertaa. Ei liene kenelläkään siihen mitään nokan koputtamista. Asiat meni niin, että se itseäni risoi. Valitettavasti se ei ihan niin räväkkänä päätynyt lehtiin asti. Koetan saada varusteet pysymään käsissä, jotta päätyisivät kuviin. Mietin vaan, miten se voikaan näyttää noilla hiihtotähdilla niin helpolta. Jos ei muuta niin sauvat, tai ainakin KV+ merkin saan telineen avulla pidettyä esillä. Niitähän saa Fortesportista! Matkalla dopingtestiin tulee otettua vastaan aika monet onnittelut. Hetken se voikin tuntua niin hyvältä.

Mutta kuten aiemmin totesin, olisi suoritusvarmuuden kestettävä lauantain sprinttivoiton jälkeen vielä sunnuntain viestikin. Siihen starttasimme Joglin kanssa haastajina. Mutta mitalit mielessä. Hajonnat oli niin isoja, että oikeastaan minkäänlaista kuvaa kisan kulusta ei meinannut saada, ainakaan jos meinasi itse kisailla ja keskittyä omaan tekemiseensä. Kolmen osuuden jälkeen oltiin kolmannella tilalla. Maastoon toki pääsin neljäntenä mutta Hiisirasti oli jo hylätty aiemmin. En tosin sitä tiennyt. Lähdin siis kamppailemaan siitä mitalista. Ihmettelin vaan, miksei Kartsa noteerannut millään tavalla tuota hiisin porukkaa. Ja olisinhan minä sen kamppailun ryssinyt. Paketti hajos kuin ne jokisen eväät. Kokeilin omaa valintaa, joka perustui poikkeuksellisesti reiluihin oikoihin ja suuren riskinottoon alamäessä. Olin täysin varma sen olevan nopein. Ja tukkaan tuli sellaiset 30sekkaa! Sitä on vaikee hiihtää enää kiinni reilulla kilsalla. Enkä siinä onnistunutkaan. Ihmettelin vaan maaliin tullessa miksi hahkuttavat sitä mitalia. Mutta mitali sieltä tuli. Pronssinen sellainen. Se on suurten tunteiden mitali. Lopulta jopa kokolailla yhtä suurten tunteiden kuin tuo henkilökohtainen. Siinä päättyi samalla kymmenen vuoden ajanjakso siitä, kun voitimme Joukon ja Laurin kanssa H16-sarjan viestikultaa Nurmeksessa keväällä 2000. Nyt olimme molemmat tehneet paluun kasvattajaseuraamme YNYyn. Ja nostaneet seuran samalla valtakunnan eliittiin myös miesten sarjassa.

Maanantaina tulee puhelu. Kysytään valmiutta EM-areenoille. Ilmoitan olevani valmis. Aloitan virittelyt tässä mitalikahvien ja onnittelujen vastaanottamisen välimaastossa.

Kylläpä kaikkia hymyilyttää.

Valintapettyneisyydestä voittokantaan

2010-01-28T22:16:00.000+02:00

Eikä mitään pilipalihommia vaan ehtaa arvokisametallia napasahti taasen tilille Keski-Suomen alueen parisprintistä. Tuo teräksisten titaanien taisto käytiin Kääköllä, hiihtosuunnistajan paratiisissa, Hankasalmen kylällä. Ikäänkuin vanhoja muistoja verestäen olimme jälleen hyvän ystäväni Joglin kanssa asettuneet YNYn väreissä (tai KV+:n mustaharmaassa) viestissä viivalle tavoitteenamme voitto. Eikä mikä tahansa voitto, vaan ylivoimainen voitto.

Pakkanen lauhtui itsestään sopivasti, aivan kuin ahosveikon puhaltamana, myös Kääköllä ja kisat käytiin mukavissa olosuhteissa. Urasto oli kunnossa ja miehet kaameassa kunnossa. Ensimmäisen osuuden tarkkailun jälkeen ei ollut minkäänmoista epäilystä siitä, kuka keulassa kulki. Edes hyytyneet emitit tai kartalta piiloon taitellut rastit eivät siihen vaikuttaneet. Lopputulokset näyttävät muiden kannalta jopa masentavilta.

Jopa galaksaalisen kulun jälkeen aloimmekin pohtimaan mahdollisuuksiamme tuolla Lieksan SM-karkeloissa. Olihan toki jo syksyllä tullut luvattua, että yksi mitali myö viestistä otetaan mutta nyt siihen on nähdäkseni todellinen tilaisuus. Suurin epävarmuustekijä tässä tietenkin on tuo oma suoritusvarmuus, sillä yleensä se ei kovin montaa kisaa putkeen kestä. Ja henkilökohtaisen sprinttivoiton jälkeen tuon putken olisi kestettävä vielä parin osuuden verran viestissäkin. Se on tiukassa se!

Tuommoista oli jälki tuolla Kääköllä. Ei lainkaan mahdottoman heikkoa.

Kova jätkä

2010-01-20T20:17:00.000+02:00

Aamusella aloitin kevään isojen kisojen tarkemman analysoinnin ja suuntasin sitten pakkaseen suksimaan. Tuntikolmevarttia reipaassa pakkasessa erittäin liukkaalla vitiparilla nosti fiilikset. Sitten kuului kis kis. Alkoi vituttamaan.

Maanantaina palailtiin Venäjältä. Cupin ykkösrundi oli paketissa. Reissussa vierähti muutama päivä ja fiiliksiä koettiin laidasta laitaan. Pohjilla käytiin (tai tuossa vaiheessa luulin niin) ja välillä meni paremminkin.

Tulospoliittisesti:

Middle 20.
Sprint 23.
Sprint relay 15.
Long 22.

Ei siis tosiaankaan mitään kuuhun vievää, hyvää kansainvälistä keskitasoa kuitenkin. Tavoitteet olivat huomattavasti korkeammalla, siitä ei pääse mihinkään. Mies oli kaiken tekemäni ja kokemani perusteella kunnossa, ehkä paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin. Teknisesti en suuria virheitä kisoissa tehnyt mutta parempaan olisi pitänyt pystyä. Jokin noista kisasuorituksista puuttui. Tietysti voisi pekuleerata, että tasatyöntöpainoitteisina ja jokseenkin pehmeillä urilla käydyt kisat ei ehkä parhaalla mahdollisella tavalla sopineet mutta mielestäni sekään ei noita eroja kärkeen selitä. Yksinkertaisesti olin vain liian varovainen. Uskallus laittaa kaikki likoon oli poissa. Kaikkensa antaminen. Sitä itseltäni vaadin ja se tuntuu olevan minulla se määräävä tekijä huippusuorituksissa. Vaikea sitä on selittää mutta niin se vain on. Jokaisen kisan jälkeen oli selvää, että kaikkeani en kropastani ja korvien välistäni ladulla vuodattanut ja noille suorituksilleni antanut. Kuinka siis voisin olla tyytyväinen tuloksiini?

Olihan tuo matka näkemisen ja kokemisen arvoinen. Kokemusta roppakaupalla jne. Mitä siläkin sitten tekee? Eipä juuri mitään. Mutta tulipahan käytyä ulkomailla kisailemassa oikein liiton piikkiin. Ei jäänyt sekään kokematta. Olihan tuossakin reissussa ne hetkensä. Tuli fiiliksiä lentoon lähdöstä urheilussa ja elämässä yleensä. Sellaisia hetkiä, joiden toivoisi vain jatkuvan. Välillä sitten tuijotellaan kattoa tai vaikka skeletonkelkkailua. Sometimes.

Meistä on vaan moneen junaan. Toiset ovat neutraaleja, toiset toivovat ettet onnistu, jotkut jopa että epäonnistut. Niitäkin löytyy, jotka toivovat onnistumistasi koko sydämestään. Eikä ehkä riitäkään. Kun tulet kaiken ulkopuolelta voit ehkä nähdä ja kokea nuo reaktiot kaikkein aidoimmillaan. Ehkä et.

Lauantaina sain kokea oikean supertähden fiiliksen, siis sen mikä on keskinarkausmatille jokapäiväistä; Nimikirjoitusten pyytäjiä joka puolella. Lapset saivat signeeratut numeronsa ja hymyä riitti ihan itsellenikin.
Samaisena päivänä muuten sain tekstarin, jossa välitettiin terveisiä. "Oot kova jätkä!" Tuollainen kannuste välitettiin minulle yhdeltä juniorivuosieni suurelta idolilta. Se oli hieno hetki lukea. Niin vähällä voi joskus olla aika iso merkitys.

Mutta ei se vaan riitä, että on ladun varret keltaista lunta tulvillaan. Kyllä se pitää sukille asti saada. Mutta itkemistä en aloita. Se on aiemmin jätetty muille, jätetään nyt ja jätetään jatkossakin. Se on ittestä kiinni. Sitä joko antaa kaikkensa tai sitten ei. Mahdollisuuttani en käyttänyt. SM-sprinttiin mennään vannoen kostoa!

83 vuotta

2010-01-12T22:52:00.000+02:00

Huomenissa sitä sitten pusketaan kohti Venäjää. Syynä on tietenkin hiihtosuunnistuksen maailmancup. Kisat käydään tuolla vanhan kunnon Terijoen nurkilla ja kaikki tietysti toivomme näkevämme mm. runoja harrastaneen Otto-Villen. Tai jotain sen tapaista.

Valmistautuminen oli suunniteltu hyvin ja se toteutui seuraavasti:

2.1. Huiman hiihdot 15km V (Siirretty kahdesti pakkasen takia)
6.1. Keski-Suomen maakuntaviesti 10km V (siirretty pakkasen takia)
9.1. Rieskarastit (Ej start, pakkasta -20 astetta)
10.1 Huhtasuon hiihdot 10km V (10.tila +1.27 Pentsis Anssiin ja Kuisma Taipaleelta tukkaan)

Eli hyvin on huilannut. Kisoja on jäänyt käymättä mutta niitä on paikattu sitten tekemällä kovia täällä kotona. Muuratharjun hisu-urasto on ollut jopa kovassa käytössä. Kyllä siinä on suksi luistanut lumikengin tampatulla uralla reilussa kahdenkympin pakkasessa. Vielä kun on sattunut satelemaan muutaman sentin nihkeää vitiä siihen päälle... Ihan liki joka toisella työnnöllä pääsi aina eteenpäin. Ja kone huuti punaisella.
Mutta sanotaan nyt, että tikki on kova. Lukekaa täältä. Ei tietysti mitään kuuhun vievää mutta hyvää kansallista tasoa nyt kuitenkin.

Että semmosta. Käväisin tuossa tänään hakemassa uudet sauvat, monot ja muuta tarpeellista Fortesportista. Ei muuta kuin iso kiitos kepeistä Akille! Pakko muuten mainita, että homma toimii. Ei tarvinnut jäädä ilman vermeitä, vaikka oma aikataulu oli taas vähän mitä oli...

Nyt oletkin jo ehtinyt miettiä tuota otsikkoa riittävästi, joten annetaan palaa. Olin nimittäin tuossa maanantaina vetämässä viimeistelyreeniä Muuratharjulla. Ohjelmassa oli muuten 5,2km kisavauhtista hiihtoa + 3*1,6-1,8km hisuvedot. No mutta siinä alkuverkan aikana satuin kohtaamaan setäni tuolla ladulla. Hän siinä sitten vain kysäisi, josko tiedän kuinka kauan meidän suvussa on suunnistettu? Tuumasin etten taida tietää. Vastaus tuli onneksi nopeasti: Todistettavasti ainakin sen 83 vuotta (ensi kesänä). Ja nyt osui ensimmäiset kansainväliset edustustehtävät. Tämä oli ilmeisesti tarkoitettu ohjenuoraksi kisoihin, eli koetahan poika pärjätä, ettei jää viimeiseksi kerraksi tai tartte seuraavaa kertaa odotella yhtä pitkään tässä suvussa.

Näissä merkeissä.

Vuoden viimeiset

2009-12-31T18:57:00.000+02:00

On tässä hetki mennyt itseään keräillessä. Oli nimittäin sen verran kova vuodatus tuo edellinen kirjoitus. Hittolainen ku menee aina nämä jutut vähän tuolle linjalle.

No nyt muutetaan taas suuntaa. Ei nimittäin ole mitään kerrottavaa tai fiilisteltävää. Reenattu on kyllä kohtalaisen paljon ja kovilla tehoilla. Ja kaikki tämä on tehty, jotta Venäjällä sitten kulkee. Kulkea saa toki sitä ennenkin ja on tainnut kulkeakin. Lauantaina mitataan Smulan, ja ehkä samalla omakin, kunto Äänekoskella ja ensi viikolla kiskotaan maakuntaviestit, Joutsenon kansalliset hisuttelut ja mahdollisesti vielä Huhtasuon kansalliset hiihdotkin. Riittävästi on siis ohjelmaa.

Semmosilla tänään.

Se on siinä

2009-12-22T18:09:00.000+02:00

Jepjep. Maailmancup kutsuu. Kaikesta päätellen Lahden talvikisoissa annetut lisänäytöt riittivät vakuuttamaan liiton miehet. Se on hyvä se. Olisihan se toki ollut oikeusmurha jos valintaa ei olisi tullut. Hukkaan olisi silloin olleet heitetyt ne elämäni aikana urheiluun uhraamani tunnit. Hukkaan olisivat valuneet ladulle valutetut hikipisarat ja iltaisin tyynylleni valuneet kyyneleet.
Tai ainakin jotain sen tapaista. Nojoo meni ehkä vähän yli.

Tässä onkin nyt sitten hyvää aikaa viritellä konetta kohti cuppiloita. Vetoja täytyy vetää, pitkänpitkiä VK-treenejä työstää ja sitten vielä viritellä ja viritellä. Nelisen viikkoa taitaa olla aikaa. Siihen olis tietysti kiva saada mahdutettua vielä hieman hisukisoja ja treenejä, eli Joutsenossa voisi käydä kisailemassa. Pääasiallisesti keskityn kuitenkin harjoitteluun ja sileän kisoihin. Niitä kiskaisen ainakin kolmet ennen Venäjän reissua. Enemmänkin kyllä kelpaisi mutta en millään viitsi lähteä kovin kauaksi hiihtämään.
Ohjelmassa olevat kisat ovat: Huiman hiihdot 2.1, KS Maakuntaviesti 6.1, Ruoskarastit 9.1 (tai Tampereen talvikisat), Huhtasuon hiihdot 10.1. Näillä mennään. Täytyy vielä tuossa katsella, josko jotain kisoja jouduttaisiin siirtämään ja pääsisi vaikka tuossa viimeisenä viikonloppuna kiskomaan sileän kisaa. Kyllä nimittäin maistuisi. Tai sitten hisureeniä Kääköllä, jos lunta satelee Nahkasalmen suuntaan riittävästi ja Artsi jaksaa kelkkailla entiseen malliin.

Huomenissa onhjelmassa on jotain kovaa ajoa. Ei oo vielä masterplani selvinnyt meikäläiselle. Ilmeisesti on vielä YVA ja OAS tekeillä ko. harjotuksesta. Torstaina ja perjantaina määrää, lauantaina tehoja ja sunnuntaina määrää. Ens viikolle sama sapluuna, joskin lauantaina on kisa. Sitten virittelyä maakuntaviestiin ja alkaa huippukunto olemaan jo ovella. Se on juurikin noin helppoa.

Matka pohjalta maailmalle on ollut pitkä ja paikoin kivinen.
Kiitokset Teille, jotka olette olleet tukenani sitä tietä kuljettaessa. Ilman tukeanne en siihen olisi koskaan kyennyt. Tämä on ollut yksi niistä unelmista. Se on nyt totta, on aika kääntää katseet seuraavan saavuttamiseen. Toivottavasti kuljette kanssani silläkin tiellä!

Kulkua?

2009-12-15T22:09:00.000+02:00

Pitäis tuossa ens viikonloppuna vielä katsastaa, tai oikeestaan antaa lisänäyttöjä, noihin maailman cuppeihin. Sileellä. Eihän siinä, sopii meikäläiselle. Käväisin tuossa nimittäin Lehtimäen Valkealammelle siirretyissä Mustikkavuoren kansallisissa hiihtokisoissa toteamassa vauhtini riittävyyden. Nehän oli oikein ranking-kisat ja paikalla oli aika kovaa porukkaa. Kehuskellaan nyt hieman, sillä muutama makea päänahka tuli otettua. Varsinkin tuo aikaero kärkeen vetää kyllä naaman virneeseen.
Ja nyt siellä tietysti mietit, että mitä olen muuttanut harjoittelussani, kun on alkanut oikein kulkemaan. En mitään. Sama on ollut sapluuna noin pääpiirteittäin kuin ennenkin. Lisää määrää,lisää tehoa ja lisää voimaa tietysti mutta niinhän sitä aina. Pakkohan sen on luultavasti joskus nasahtaa, kun riittävän pitkään sitä päätään seinään hakkaa. Niin siinä vissiin sitten kävi. Lahjattoman on vaan reenattava, ei oo muu auttanut.

Se siitä. Ne on uudet kisat ens viikonloppuna sitten. Kylmää on onneksi luvassa, niin saadaan varmuudella kaikki kipeiksi! Jos ei sitä ennen satu jo tauti kaatamaan.

Tuosta Ylläksen keikasta sen verran, että tätä miestä kannattaa pelätä.

Oli nimittäin sen verran kovaa menoa kun hieman otatettiin. Minitourilla otin pataan jokaisessa lajissa. Pääsääntöisesti aika reilusti. Mäkivetoloisissa sitten sain jo vähän laitettua kampoihin, en tosin kovin paljoa.

Sprintti ei oikein vielä kulkenut. Jos sitten tammikuussa...

Ja olihan se sileäkin aika raastoa. Hyvä niin.

Kuvat: Pekka Juvakka

Jepjep. Nyt pitelee noita pakkasia aikalailla. Tänään kävin palelemassa tuolla ladulla puolentoista tuntia. Ulkopuolisten havaintojen mukaan siellä järjen valoa sammuteltiin. Ja se lienee tosiasia. En kuitenkaan anna sen haitata.
Perjantaille oli suunnitteilla hieman vetoja, jotta sunnuntaina kulkisi. Jyväskylään lupailee vain -18 astetta, eli just just saattaa kyetä ulos pistäytymään. Saattaahan se hieman keuhkoissa pistellä, jos oikein ryykii. Katellaan nyt sitten. Sunnuntaille Lahteen on luvassa enää -11, joten siellä voi ryykiä oikein kunnolla. Jos vaikka kaamea kulku nasahtaisi, niin olishan siinä Lancella ihmettelemistä. Ei se usko kuitenkaan noita Ylläksen tuloksia. Ja tuskin on Ähtärin tuloksia nähnytkään.

Jos ei muuta, niin tulihan hieman jotain näkyvääkin tälle palstalle. Näin tänään.

Yllättäviä hetkiä

2009-12-07T18:32:00.000+02:00

Kausi on avattu. Eikä lainkaan huonosti, jos tuloksia katselee. Ylläksen ensilumen rasteilla oli ohjelmassa keski- ja pitkämatka. Nuo kisat olivat samalla ensimmäiset katsastukset talven maailman cupin kiertueille. Ja etelän sekä Vuokatin lumitilanteiden ollessa edelleen kehnot saattavat toki olla myös ainoat laatuaan? Kuka tietää.

Ennen kisoja oli ainakin hiihtokunto ollut kohdillaan jo pidemmän aikaa. Tai ainakin jonkinmoista noususuhdannetta oli kulkupolitiikassa ollut havaittavissa. Olihan siihen vielä sitten vedetty joitakin taitoreenejäkin syksyn aikana. Jos ei muuta, niin enemmän kuin aiempina vuosina. Syksyn aikana tiedostin myös sen tosiasian, että opiskelut alkaa olemaan pikkuhiljaa lopupuolella, joten työelämä luultavasti odottaa. Tämähän johtaa siihen tosiasiaan, että nk. läpimurto kannattaisi tehdä tänä talvena, jos sen ylipäätään aikoo tehdä. Onnistuu se toki myöhemminkin mutta kuitenkin. Ja kun hiihdossa oli hyvä fiilis koko syksyn ajan, niin kiristin hieman ruuvia. Kun vielä kisaviikollakin sattui viimeistelyssä kulkemaan, niin ihan täysin en ollut hommaa ryssinyt.

Perjantaina automatkan jälkeen takareisiä yllättäen kiristi. Viimevuotinen kärsimysnäytelmä alta pettävien jalkojen kera olikin päällimäisenä mielessäni mutta onneksi erittäin herkkä kulku perjantai-illan verryttelevässä hiihdossa helpotti henkistä tuskaani.

Lauantaina oli keskimatka. Olin saanut kisan viimeisen lähtöpaikan ja käsissäni minulla oli käänteentekevät sauvat. Lähtöpaikalla hieman jupisin hermostuksissani puutteellisista verryttelyolosuhteista mutta se suotakoon. Köne starttasi kaksi minuuttia eteeni. En tiiä onko siinä jotain taikaa mutta ennenkin tuo lähtöasetelma on ollut lopputuloksen kannalta merkittävä. Empiiristä tutkimusta aiheesta olen suorittanut mm. SM-sprintissä viime keväänä. No kaikesta huolimatta matkaan päästiin. Könen sain kiinni jo ennen kakkosta. Neloselle mennessä ryssin sen verran, että jäin ohuen kumilangan varaan. Tästä eteenpäin kisa kulki kohtuudella koko ajan. Könen peesiin en kuitenkaan ehtinyt ja puutteelliset taito-ominaisuuteni paljastuivat kutoselle mennessä, kun edessä oli läpäistävä syherikkö ja mulla ei ollut mitään ratkaisumallia siihen. Tappiosekunteja kärkeen napsahti tietysti. Kohti 12. rastia mennessä pyrin runnomaan tasurilla ylämäkeen riittävästi ja se kostautui viitisenkymmentä metriä ennen pelastavaa baanaa. Sauva meni läpi ja kun olen hyvästä tuurista tunnettu, niin sehän napsahti poikki. Vitutti. Monesti olisin tässä vaiheessa lyönyt hanskat tiskiin mutta nyt en. Jatkoin vain runnomista. Se oli nyt tai ei koskaan. Tuossa vaiheessa tarjolla oli vielä jopa kisan voitto, vaikken sitä tiennytkään. Loppumatkasta tappiota kertyi tasaisesti yhdellä sauvalla hiihtäessä. Maaliin tullessa en tiennyt sijoista mitään. Emitti oli tietysti hyytynyt matkan varrelle. Leimat kuitenkin pahvista löytyivät ja tulos tuli. Iskä ilmoitti, että olisin mennyt kolmanneksi. Ja keulaan oli eroa reipas minsa. Suoraan sanottuna vitutti aikalailla. Tiesin tuossa hetkessä omanneeni avaimet jopa kisan voittoon! Lopulta maalikameratarkistusten, eli maaliaikatarkistuksen, jälkeen käteen jäi kisan 2.tila. Tulospoliittisesti paras vetoni ikinä. Silti päällimäisenä oli vain pettymys ja epätoivo. Katsastusvoittajana olo olisi ollut paljon luottavaisempi cuppien suhteen. Jokatapauksessa tiesin sen, että onnistuttava olisi kaikissa katsastuksissa mutta silti. Ilokseni huomasin myös nimeni tekstitv:ssä. Iltasella sitten virittelelin korvaavan tikun valmiiksi. Parit onnitteluviestitkin tipahti puhelimeen.

Sunnutaina vuorossa oli yhteislähdöllä käyty pitkämatka, yksi vahvuuksistani. Keli oli muuttunut plussasta pakkaselle ja oikominen tulisi enemmänkin kysymykseen. Uratkin olisivat kovat. Jännitystä tulisi siis riittämään. Ennen starttia Make onnitteli oikein kädestä puristaen. Siinä tuli vastaanotettua tärkeitä ja merkityksellisiä sanoja ratkaisevalla hetkellä. Onneksi pääkoppa oli vastaanottavalla päällä. Lähtöpaikalla muistutin onnittelijoita siitä, että kerran tai kahdesti oon kovassa paineessa pääni pitänyt...
Yhteislähtö toi omat säpinänsä alussa. Itse keskityin pitämään varusteet ehjinä. Homma eteni likipitäen kontrollissa, joskin toisella lenkillä koukuttelin hieman. Tuossa vaiheessa myös jännitys hyppäsi kattoon, kun tajusin voivani ryssiä koko homman hetkessä. En sitä kuitenkaan tehnyt.
Viimeisessä kartanvaihdossa isäni kertoi sijaksi noin kaksitoista ja raportoi selkeistä eroista ja tsemppaustakin olin kuulevinani. Tiesin kuitenkin omaavani lyhyen alkuhajonnan, jonka tiesin nostavan minut lähemmäksi kärkeä. Yhteiselle loppulenkille lähtiessäni tiesin jo nousseeni muutaman pykälän. Loppulenkin parista hitaammasta reitinvalinnasta huolimatta onnistuin nousemaan lopulta jaetulle 5.tilalle. Ja Stafun hylkäyksen jälkeen olin jälleen toiseksi paras suomalainen. Leimantarkistuksessa oli toki pientä jännitystä ilmassa, sillä vuokrakortteihin ei pidä luottaa. Ongelmia ei kuitenkaan ilmennyt. Leimat olin toki ottanut korostetun varmasti.
Yhteistuloksissa olin lopulta 3.

Reissu jatkui tästä sitten viikon leirityksellä samoissa maisemissa. Niistä seikkailuista raportoin ehkä myöhemmin. Jos saisi vaikka samaan pakettin kisakarttaa ja jotain kuvia.

Tämä oli ainakin omalta osaltani alkutalven tärkein viikonloppu. Se tärkeä hetki, jota varten olen työtä tehnyt. Se vei minut jo lähelle sitä unelmaa, jota tavoittelen ja jonka eteen olen kaikki ne hikipisarat vuodattanut. Maajoukkue-edustusta. Juniorisarjoissa pääsin lähelle mutta sitä mahdollisuutta ei minulle tuolloin suotu. Tuolloin kauden tärkeimmällä hetkellä en onnistunut riittävän hyvin. En tiedä riittäkö tämä tälläkään kertaa mutta jos ei muuta niin ainakin kaikkeni tuolle ratkaisevalle hetkelle annoin. Parhaansa tekeminen on turhaa mutta kaikkensa antamista enempää tai vähempää ei voi itseltään vaatia!

"Saatana että vedit komeesti molemmat päivät! Ei muuta kun cuppia kiertämään!"
-kiitokset luottamuksesta-

Kilpavarustelua

2009-11-26T23:28:00.000+02:00

Joo onhan ne kisat tuossa tulossa. Ja keskiviikon vetoloiset kulki ihan mielettömästi. Paukuttelin siinä semmoset 6*1,4km/3.25-3.22-3.23-3.20-3.17-3.16" vedot tuolla Leppävirralla. Ei huono. Ottaen huomioon nahkean luiston!

Mutta oli mulla asiaakin. Sain tuossa uudet kapulat, sauvat ja asut. Niillä mennään. Ja kohta pääsee oikein testaamaan!

Ja kävin tuossa fillarikaupoillakin. Hankin itselleni maastopyörän, se on Sunn Revolt. Käytettyhän tuo menopeli on mutta pyöräsponsorini teki niin huikean tarjouksen etten voinut vastustaa kiusausta. On se vaan mukava aina käydä välillä vähän turinoimassa tuolla Hessun liikkeessä. Samalla sieltä tarttuu kaikkea matkaan. Sponsoroituun hintaan tietysti! Suosittelen asioimaan.

Kuvista huomaa mitä supertähdillä kuuluu olla.

Ylihuomenna sitten oon gps-seurannassa. Linkit sinne löytyy varmaan täältä.

Virittelyä

2009-11-24T12:12:00.000+02:00

Tässä vaiheessa kautta on tuo lankun liikkuminen aikas tärkeessä osassa.Viime lauantaina lankku liikkui tuolla Saarijärven baanalla. Ja se liikkui kovaa. Lumi oli +7 asteesta johtuen kosteaa, lumi likaista ja olosuhteet näinollen vaativat. Mutta tikki on se, joka homman noissa olosuhteissa pelastaa!
Ohjelmassa oli 6*1,6km vedot neljän minuutin palautuksin. Matkaan olin lähtenyt kahden parin taktiikalla, jolloin vetoihin olisin saanut alleni huippuluistoisen mätökelin parin mutta ladun odotettua heikommasta kunnosta johtuen vain verryttelypari pääsi ladulle. Olinkin erittäin huolissani luiston kestosta.

Vetoajat: 3.50-3.46-3.51-3.50-3.51-3.50. Tähän voi olla tyytyväinen. Toisella vedolla toki jo pohjat mutta selitellään sitä nyt alati heikkenevällä luistolla. Tosiasia kuitenkin on, että kulku tunnusti olevan aikalailla kohdillaan. Hiihdossa oli havaittavissa, jos nyt ei keveyttä, niin ainakin pientä teknistä ja fyysistä helppoutta!
Sunnuntain reippaassa sj-suunnistuksessa ei samaa liitoa ollut. Tätä en toki jaksa edes ihmetellä.

Tälle viikolle ohjelmassa on vain kevyttä ravistelua ja Ylläksen katsastuksiin valmistautumista. Keskiviikolle viimeinen kova, joka vedetään tällä kertaa Leppävirralla putkessa. Harjoitus tulee olemaan 6-8*kierros, mikä tarkoittanee 1-1,5km vetoa aina kerrallaan. Paha mennä arvioimaan etukäteen, sillä ei ole minkäänmoista tietoa siitä, millainen latu siellä tällä kertaa on käytössä. Oletettavasti kuitenkin sama kuin pari viikkoa sitten, eli kaikkein todennäköisin vaihtehto ladun mitalle on 1,4km. Kaikesta huolimatta tuossa treenissä kroppa saa huutaa armoa!
Viikonloppuna sitten avataan kisakausi Ensilumen kisoissa. Suurimmat odotukset kohdistuvat omalta osaltani jälleen kerran sunnuntain yhteislähtönä käytävälle pitkälle matkalle, jossa pitäisi napsia yksinumeroinen sijaluku. Sen kovempaan uhoon en nyt tässä vaiheessa sorru. Viimeistelyn jälkeen luultavasti uhoan enemmän.

Semmoista tällä kertaa. Torstaina toivon mukaan lisää.

Lisää löylyä

2009-11-18T23:25:00.000+02:00

Sitä jäätiin viime viikolla siihen pisteeseen, että Lepiksen kiristelevät ruuvit oli rajattoman kulun siivittämänä vedetty ja ooteltiin jo loppuviikon tehotteluja. Katotaas nyt sitten miten siinä kävikään, joo perjantaina vedin vetoja ja lauantaille napsahti sitten sj-suunnistus. Hyvä.
Perjantain vedot oli mallia 4*1,7km v + 2*1,7km TT. Siihen lisäiltiin vielä kolmisen kappaletta reilun minsan mäkivetoja mielen virkistykseksi. Tuolla Taka-Keljon ensilumen ladulla noita vetoloisia pistelin menemään. Vaparilla ajat oli siinä 4.05-4.09 tasolla ja tasurilla pääsin 4.38-4.39. Viimevuotisiin kellotuksiin (vapaalla tuolloin huippukeli) verrattaessa ollaan menty näemmä tuollaiset 15sek/veto eteenpäin vapaalla ja tasurissa kehitys näyttäis olevan puolen minuutin luokkaa. Tietysti pienellä sääkertoimella ja vähäisellä otannalla katsellaan. Eikä tosiaan mitään kuuhun vievää mutta melkoisen lupaavaa kuitenkin.
Lauantaille sitten semmoinen 1h12min/15km sj-suunnistus Muuratharjulla. Valmentaja, eli siis iskä, oli sitä mieltä, että tuntivarttia en alita. Tein sen silti. Toki siinä piti kelloa vilkuilla lenkkien välissä ja laskeskella todennäköisyyksiä tummentelukertoimin, eli siis uhrata ajatustyötä epäolennaiseen, mutta tein sen silti. Oli aikas hyvä reeni, vaikka itse sanonkin.
Viikonloppu kruunattiin sunnutain kolmetuntiseen pertsan lenkkiin, joka tosin oli hyvinkin TT-painotteinen huonosta pidosta johtuen. Helppoa se oli kuitenkin. Ja näinollen viikon kokonaistunnit niistettiin sinne kahdenkympin paremmalle puolelle.

Kuluva viikko avattiin jälleen Taka-Keljossa hiihtämällä. Tiistain vedot jouduttiin kuitenkin siirtämään Saarijärven baanalle lumien sulaessa aivan silmissä.
Tiistain harjoitus oli mallia 3*3,2km kisavauhtia. Kaikeksi onneksi keli suosi: plussan puolella ja latu koostui pehmeästä ja kosteasta lumesta. Oli siis luvassa oikein nautinnollinen reeni! Eka veto oli heti oikeaoppisesti alkuvauhdin osalta tapissa ja tokalla kiekalla joutui ehkä hieman jo tummumaan. Nykyään olen ilmeisesti sen verta viisastunut, että tajusin hieman rauhoitella vauhtia, että kykenisi nousujohteiseen reeniin. Ajaksi napsahti 8.31. Tarkoitus oli kiristellä vauhtia ja toinen veto aloitettiin jälleen täydellä höngällä. Puolimatkassa näytti vielä pahalta mutta hyvä loppuveto tiputti muutaman sekunnin, 8.25. Kolmanteen olikin sitten satsattava elämä peliin jos meinasi aikaa parantaa. Lupauksia herätellen lyöntiä löytyi viimeiseenkin vetoon ja kohtalaisen hyvällä toisen kiekan runttauksella kello pysähtyi aikaan 8.19. Tässä vaiheessa aikaisempia muistellen voidaankin saivarrella, että kehitys kulkee väärään suuntaan, vedinhän tuossa hieman taaksepäin katsellessa kovempia aikoja. Muistettaneen kuitenkin tässäkin suhteessa ne sää- ja olosuhdekertoimet. Viimekertaiseen eroa taisi olla juurikin tuossa kelissä, sillä nyt ei liukua oikein alamäessä kovin pitkään riittänyt. Puolentoista viikon takaisiin kellotuksiin arvelisin kelivaikutuksen olevan vähintään tuollaista 15sek/veto luokkaa.
Tuolla Saarijärvellä on kyllä mukava käydä hiihtämässä. Onhan se tietysti kaukana Jyväkylästä kulkiessa mutta mitäpä sitä ei hiihtourheilun hyväksi tekisi? Kaiken lisäksi siellä saatta törmätä ladulla vaikka Jopiin, jonka kanssa voi sitten hieman jutella mukavia hiihtäessä.

Nyt kyllä näyttää nuo kelit aika pahiksilta hiihdon suhteen kun lämmintä pitelee ja vettä tihuttelee. Tuossa aamusella käväisin täällä Mikkelissä Kalevankankaalla räntäsateessa jauhamassa hieman suksilla ja latu tuntui sulavan alta. Jos kuitenkin vielä pari lenkkiä sais vetää, niin hyvä olis.
Loppuviikolle ohjelmaan on valikoitunut ilmeisesti vain yksi kova treeni, joka vedettäneen lauantaina Saarijärvellä. Mitä ilmeisemmin perinteinen vetosetti. Tai sitten jotain ihan muuta. Sunnuntaille sitten jonkinmoista toppatakkihommaa kun suunnittelen jälleen Ynyn juniooreille taitoreenin tuonne Touruvuoren alueelle. Taidan jättää itse siellä tehottelut väliin. Ja onhan sitä ohjelmassa tietysti hiihdon maailmancuppikauden avauksen seuraamista. Penkkiurheilua jaloimmillaan!

Näillä mennään edelleen kohti Yllästä ja koko talvea.

Merkittäviä uutisia: Ponnen manageri Antti valittiin liittohallitukseen. Alkaa pohjoinen puhaltamaan sielläkin!
Loppuun vielä onnittelut Lahteen ja Pelloon. Liitto palkitsi odotetusti OMan vuoden hiihtosuunnistajana ja suunnistushenkilönä. Ennenkaikkea isot onnittelut Makelle, vuoden valmentajalle! Tunnustus siitä suuresta ja arvokkaasta työstä, jota suomalaisen suunnistusurheilun hyväksi olet tehnyt!

Ruuvia kiristetään

2009-11-11T20:09:00.000+02:00

Eli laikka punaiselle, hapot korviin ja keuhkot pihalle. Siinäpä ne metodit viimeisille viikoille ennen Yllästä. Tai varmaan siinä vimosella viikolla vedetään vaan vihreetä palkkia kehiin. Oikein jos toivoo, niin saa vähän vielä reisiä vatkata joskus keskiviikkona mutta muutoin mennään suitset suupielissä. Sitä ennnen kuitenkin virittäydytään täydelliseen hiihtosuunnistuskeskittyneisyyteen harjoittelemalla.

Viime viikon viritykset:
1. Keskiviikkona VK-MK Sauvarinne 10*500m/40m^/2.03-2.02-2.02-2.01-2.01-2.00-1.59-2.00-1.56-1.55/3' pal. Urpolan testiradalla. Valitettavan nousujohteinen harjoitus. Odotin kunnon tummumista.
2. Lauantaina VK2-MK hiihtovedot 3*3,2km/8.21-8.18-8.18'/6' pal. Saarijärven baanalla. Kulku oli aivan hyvää. Pääosin punaisella.
3. Sunnuntaina VK1-2 sj-suunnistus 1h24min/16km. Laajavuoressa. Nousua riittävän paljon ja alusta riittävän luminen ja liukas.
Muutoin viikko oli kevyt, alle 14h kokonaispaketti.

Tällä viikolla ohjelmassa:

1. Keskiviikkona kiristyvän ruuvin VK1-VK2 hiihto 1h/23,8km. Tapahtumapaikkana Leppävirran hiihtoluola ja pienenpieni ulkolatu. Kulku: rajaton.
2. Perjantaille budjetoitu hiihtovetoja, luultavasti välille VK-MK. Suorituspaikka vielä hakusassa mutta vaihtoehdot ovat Taka-Keljon testirata tai Saarijärven baana. Ellei Keljonkankaan urheilupyhättö houkuttele liikaa.
3. Lauantaille vielä joko hiihtovetoja Taka-Keljossa tai sj-suunnistusta Muuratharjulla. Vauhti määräytyy päivän kulun mukaan. Mitään hirvittäviä ei kannattane odotella.
Kokonaismäärä tälle viikkoa sinne 20h tietämiin.

Ensi viikko onkin sitten vielä työn alla. Mielellään kovaa ajoa ja toivon mukaan myös mäkisiä latupohjia. Mäkien nousukulmaa on harjoitettava ennen Ylläksen startteja. TT-viritystäkin kannattanee ottaa ohjelmaan, jotta ei ole sitten aivan hukassa pienilläkään urilla. Jos siihen vielä lisää pienet telineen kanssa kikkailut, niin alkaa olemaan ihme ja kumma, jos ei homma ole hallussa ja ukko tikissä!

Sen verran vielä, että vallankumouksellisten sauvojen lisäksi myös vaatetusta tullaan uusimaan käänteentekevään suuntaan! Ja uusia kapuloitakin päästäneen kohta testailemaan luonnon lumille...

Makustelua varten Läjävuoren treenistä:

Lokakuu rämmitty

2009-11-03T21:45:00.000+02:00

Käväisin tuossa pikaisen keikan Pellossa. Pideltiin pientä leirin tynkää Ritiksellä ja menihän siihen samaan syssyyn nuo kauden päättäjäisetkin. Eipähän tartte Kurttilan enää epäillä, josko olisin Pellossa koskaan käynytkään.
Ohjelma oli hyvinkin tiivis, sillä kun torstaina starttailtiin kohti pohjoista, niin sunnutai-iltana sitä oltiin jälleen Jyväskylässä. Ja joku siellä taas funtsii, ettei tuossakaan ollut taas mitään järkeä. Ehkä oli ehkä ei. Mielestäni on kuitenkin syytä kunnioittaa seuransa kauden päätösjuhlia vierailemalla ko. tapahtumassa. Tällä kertaa se oli mahdollista ja samaan syssyyn laitettiin vielä muutamat napakat reenitkin, niin johan taas kelpasi.

Perjantain ohjelma koostui pienessä lumipeitteessä vedetystä Haukiselän upean priimamaaston normimatkan reenistä ja Ritiksen vitosen kiertelystä. Tuo on tuo Haukiselkä aika komee maasto, eli kannattaa ensi kesänä vierailla Tornionlaakson Rastipäivillä. Kankaalla saa luukuttaa sydämensä kyllyydestä käsittääkseni oiken varttitonnin kartalla. Vaativuuttakin maastosta löytyy enemmän kuin tarpeeksi. Karttapaloja en kuitenkaan julkaise. Reenille pituutta PK2 1h44min/12-13km. En oo vielä jaksanu mittailla tarkemmin. Reilu minuutti ilmaa loppuajassa. Loppulenkki jäi käymättä, kun loppui aika kesken. Limiiteillä mentiin siis.
Iltasella sitten kuusi kierrosta Ritiksen vitosella. PK1-2 2h8min/31,2km. Puolentoista tunnin kohalla alkoi kulkemaan. Hiljaa mentiin noin niinkuin vaudillisesti mutta mee ite koittaa vetää kovempaa.

Lauantai alkoi pikku sprintillä ja jatkui hisuttelun sekä hiihdon lisäksi vielä hiihdolla.
Sprintissä mulla oli niin paljon teknisiä härpäkkeitä mukana, ettei ne pysyny matkassa koko aikaa. Ei kuitenkaan taloudellisia tappioita. Sprintti PK2 14min/2,7km. Eipä oo tästäkään tarkkoja mittoja.
Hisussa otin hylsyn menemällä viimeisellä lenkillä vitoselta väärän loppulenkin. Saattoi siinä vielä joku suksen kantakin hieman murtua selkärangan ohella. Hisua VK1 27min. On siinä vielä matkaa huipulle. Paikkaan suksella sitten talvella sen, mitä jään suunnistuspuolella.
Päivällä vielä semmonen kolme kiekkaa suksimista Ritiksellä, eli PK2 59min/15,6km.
Iltasella sitten Ritiksen vitosta PK1 1h40min/26km. Oli kepeetä kulkua jo liki koko matkan.

Kauden päättäjäisissä sitten pokkailtiin. On se vaan mukavaa hommaa se. Iso kiitos Ponnelle muistamisesta!

Sunnuntain myöhäisherännäisyydestä johtuen ainoastaan PK1 2h6min/31,2km Ritiksellä. Eihän sitä aina jaksa nousta ajoissa. Reissun paras kulku sattui juurikin tähän viimeiseen reeniin. Alkoi mäetkin nousemaan jo ihan kepeesti. Viimeisellä kiekalla rasitus kuitenkin puski läpi ja vei miehen tutustumaan nurmikon luisto-ominaisuuksiin. Hyvältä vaikutti!

On se vaan hienoa tuo reissaaminen. Matkalla sattuu ja tapahtuu ja paluumatkalla väsyttää yleensä aina.

Otsikossa oli puhetta siitä lokakuusta. Se tosiaan laitettiin pakettiin tuossa reissun aikana. Näyttäis tulleen semmoiset 88h tuota harjoitusta. Pääasiassa näytti olevan perusjyystöä. Tehot kaivetaan nyt sitten esiin marraskuussa. Ajattelin kuitenkin olla kunnossa kauden alusta kauden loppuun, eli lienee parempi tehotella kunnolla vasta tässä myöhäisessä vaiheessa. Katotaan nyt sitten marraskuun lopun ja huhtikuun alun välissä miten sen ajatusmaailman kanssa kävi. Uskoa kuitenkin omaan tekemiseen riittää!

Kuva: © Puolustusvoimat / Kirsi Lauri

Sykettä ladulle

2009-10-26T23:53:00.000+02:00

Syksy on saapunut ja talvi tekee tuloaan. Pellossa Emppu vaan hisuttaa jo täyttä häkää ja itsekin suuntaan tuonne kairojen suuntaan tuossa loppuviikosta.

Kesän kisailut päättyivät SM-viestiin vaihtopuomille. Kartta ojentui konkarille, todelliselle raakalaiselle, Sepi Mäkiselle. Vaihtosija oli 12. Selvää oli, että Ponnen paita tuolla paikalla oli kanssakilpailijoille ja kisaa seuraaville yllätys. Sitä se oli ankkuriosuuden jälkeenkin. 17. sijalla ei vielä paljoa mehustella mutta 20-sarjalaisten kultamitalin kanssa tuosta voidaan nopeasti laskea, että ens vuonna ei kannata Ponnen värejä ihmetellä. Ne on siellä jäädäkseen. Näistä lisää ensivuoden tuloslistoilla.
Muita mehustelun arvoisia hetkiä tarjottin syksyllä sotilaiden SM-suunnistuksissa. KS RES 2 hallitsi liigaa ja voitto napsahti sieltäkin. Kyllä se vaan tunnusti mukavalta. Ja vielä ruhtinaalliset rahat kertauspäivistä. Opiskelijabudjetilla operoivalle isoja hiluja.

Se niistä kesäisistä tunnelmista. Nyt ainoa merkittävä asia on lumi. Sitä sais tulla Keski-Suomeen muuallekin kuin Saarijärven tykkibaanalle. Mielellään paljon. Siinä samalla olis ihan kiva, jos Mikkelin suuntaan satais kanssa ainakin sen verran, että pystyy golf-kentällä pistelemään. Täällä joutuu kumminkin vielä hetken pyörimään. Tähänkin aiheeseen varmaan palataan vielä joskus talven aikana.
Tietysti jos tarkkoja ollaan, niin olihan tuota lunta jo Taka-Keljossa. Kesän aikana purutettu Jyväseudun paras ensilumenlatu ei ihan vielä ollut hiihtokelpoinen mutta kyllä siellä varmaan kohta pistellään.

Lopuksi vielä palataan Vuokatin tunnelmiin. Siellähän tuota tuli vajaat pari viikkoa tuossa pyörittyä. Maajoukkueetkin oli parin urheilijan voimin jaksanut raahautua paikalle. Köne on siellä taas ihan vakiokalustoa. Ja olihan siellä itse päävalmentajakin. Huolissaan tuntui olevan meikäläisen tilanteesta. Oli varmaan naama hieman kalpea jo tuossa vaiheessa viikkoa, sauvarinteen jäljiltä luultavasti. Valitettavasti Lance ei ollut todistamassa seuraavan päivän hiihtovetoja kun murjoin reissun huonoimmissa olosuhteissa menemään 3*3,2km pätkät. Kulku oli mitä mainioin ja uskomaton mätökelin rossari toimi kuin unelma. Tuskin voisi urheileminen mukavammalta tuntuakaan kun suksi toimii ja saa työstää menemään raikkassa ulkoilmassa. Vielä kun olisi ollut käsissä vallankumoukselliset KV+ sauvat, niin se olis ollut täydellistä. Nuo mullistavat kapineet saan tuossa piakkoin. Paluumatkalla ajeltiin sitten Maaningan ja ForteSportin kautta. Sieltä sitä saa vaikkapa niitä käänteentekeviä sauvoja.

Vuokatin reissun viikot: 24 ja 27h. Suksilla: riittävästi.

Näillä tällä erää etiäpäin.

Askola

2009-09-08T17:54:00.000+03:00

Taistelu on tauonnut ja tittelit laitettu jakoon. Lienee siis aika tarkastella miten kävi.
Yhden tavoitteen asetin tälle kesälle ja se oli puolustaa Suomen paskimman normaalimatkan suunnistajan titteliä Askolassa. Ei sillä, että se olisi ollut kaiken määrittävä tavoite, vaikka se ehkä olikin, vaan saadakseni jonkinmoisen tavoitteen kesän harjoitteluun. Välietappeja on toki riittänyt ja sitä se oli tämäkin, välietappi kohti ensi talvea ja kohti sitä unelmaa, jota ei viime talvena sittenkään minulle suotu.
Viime syksynä näihin kisoihin valmistauduttiin sellaisella elokuun mittaisella kovalla harjoitusjaksolla, jossa kaikki tähtäsi vain ja ainoastaan lauantain karsintaan. Tuo jakso sisälsi viitisenkymmentä tuntia harjoitusta ja huipentui kolmen päivän kisaputkeen. Tälle vuodelle sapluuna muuttui hieman, kun kisaputki jätettiin pois. Myös tuntimäärää lisättiin uskottavuuden hankkimiseksi. Tämänvuotinen jakso sisälsi lopulta 65 tuntia fyysistä harjoittelua. Viimeiseen viikkoon ladattiin kuitenkin kolme kovaa harjoitusta. Kaikki tämä vain siksi, että nyt finaaliin tiensä tulisi raivaamaan vain viisikymmentä ukkoa.

Kaikki oli kunnossa. Sen kertoivat jakson aikana myös tulokset. Jakson puolivälin tienoilla otin osaa Keski-Suomen AM-kisoihin ja viikkoa myöhemmin Suunnistuksen Suurajoihin. Tuloksia tarkastelemalla huomaa, että olin liki huippukunnossa. Ero Jonesiin oli vain murto-osia menneistä vuosista. Viimeinen tosikova harjoitus oli Jyväskiepin juoksu, jossa niistin Curtin. Reilusti. Kisaviikolla hioin vielä tekniikkaa Petäjävedellä erittäin vaativassa maastossa vedetyillä suunnistusvedoilla kisamittakaavaisella kartalla.

Karsinnassa onnistuin toki sorvaamaan kohtalaisen puhtaan juoksun ilman suurempia kohelluksia mutta jokin siitä puuttui. Koska henkilökohtainen tasoni ei ole niin kova, että voisin juosta karsinnan varman päälle selviytymällä silti helposti finaaliin, olisi tuossa paikassa vaadittu hyökkäävämpää asennetta ja kovempaa vauhtia rasteja lähestyttäessä. Nyt varsinkin alkumatkasta jarruttelin liikaa. Kesäkauden tärkeimmällä hetkellä minusta ei löytynyt riittävästi miestä antamaan kaikkeni tuolle hetkelle. Näin se vain on. Sitä sydäntä löytyi vain hetkittäin. Kouraan jäi kolmastoista tila. Parempaan olisi ollut edellytyksiä.

Koska tänä vuonna tarkoitus oli kahlata myös finaali kunnialla läpi, oli kaaduttava saappaat jalassa. Säälipleijareissa nasahti ensimmäinen kansallinen voitto yleisessä sarjassa. Ja kauden parhaat rankipisteet. Karsinnasta tuli ne toiseksi parhaat, sillä rankiasioissa aina niin rasistinen Suomen Suunnistusliitto ei tunnusta kuudetta tilaani Keski-Suomen Aluemestaruuskisoissa, syystä että edustan Lapin ylpeyttä, Pellon Pontta. Siinäkin menee hyvät kasikolmoset hukkaan.

Semmoista tällä erää. Reitit löytyy härvelistä, ja härveli vaikkapa tuolta SM-pitkän kisasivuilta.

Niin ja SE titteli meni tällä kertaa Noposelle.

Kainuussa

2009-07-31T15:59:00.000+03:00

Reilun kuukauden hiljaiselon jälkeen lienee aika herätä jälleen eloon. Jukolan ennakoiden jälkeen ei paljoa ole raportoitu. Ja ihan syystä. Jukola meni vituiks ja se siitä. Olin huono.

Sitten aloitettiin valmistautuminen Kainuuseen. Vedettiin Savulenkit ja kaikki. Niistettiin voitto Curtista ja oltiin ylpeitä. Siinä vaiheessa taisin luulla olevani nousukunnossa.

No sittenhän sitä lähettiin sinne Kainuuseen. Rastiviikko edessä. Sehän meinaa aina sitä, että pitäis juosta neljänä päivänä putkeen, niin tai onhan siellä niitä välipäiviä mutta siis neljässä kisassa, oikein kunnolla. Virheitä ei passais tehä ja tossunkin pitäis liikkua. Harvoin on onnistunu. Tällä kertaa oli lisäbonuksena luvassa nelipäiväinen ottelu Curtissimoa vastaan. Tappiosarake tämän kauden kohtaamisista oli voittosaraketta pidempi ja siihen lähin hakemaan muutosta.

Tänä vuonna kilpailut käytiin Suomussalmen luonnonkauniissa maisemissa. Karkelot oli oikein metän keskellä kaukana kaikesta. Kartta ja radat oli ammattimiesten käsialaa ja luvassa oli elämää suurempia fiiliksiä. Olin latautunut kisaviikkoon jo liki kuukausia. Kaikki edellytykset menestykseen olivat siis olemassa.

Tais olla sunnuntai kun nuo kisat alkoi. Ekana päivänä matkaa oli rapiat 10km ja arpaonni oli suosinut. Pääsin jo toisena matkaan, heti Mäki-Mixin (en oo ihan varma tuosta virallisesta kirjoitustavasta) perään. Tää kisa meni aika hyvin. Kutosta pummasin kun alkoi kisa sujua vähän liian hyvin ja piti tasoitella tilannetta. Sain Mixin jo kiinni, mut sitten tipuin. Lopussa sitten tuulettelin kun valkopaita tuli taas eteen. Varmaan jotain muutakin pientä virhettä tein mutta pääsääntöisesti vedin aika hyvin. Pääsin maalissa oikein haastatteluun. Uhosin tietysti harjoittelevani enemmän ja kovempaa kuin koskaan koko ajan ja myös tuolla kisaviikolla. Kokonaiskisassakin lupasin juosta kymppisakkiin. Olin siis voimieni tunnossa.

Speksit: 1.07.48, +7.54, 9. Ja Curtilta tukkaan.

Tiistaina oli sitte toinen kisa. 10km jälleen. Tällä kertaa starttasin viimeisenä. Nyt ottaisin kaiken ilon irti maastoon tulevista urista. Ajattelin iskeä oikein kunnolla, varsinkin kun verrytelyssä kulku tuntui hyvältä. Itse kisassa tilanne olikin sitten aivan toisenlainen. Koukkua tuli koko ajan. Aika tökkivää oli. Oli nuo hermopaineet niin kaameat sunnuntaisen haastattelun jäljiltä. Tässä kisassa siis palattiin aikalailla normitasolle. Kisan jälkeen rullilla hiihtäessä tuo vesisade viilensi mukavasti.

Speksit: 1.15.00, +11.37, 26. / 2.22.48, +19.31, 16. Ja Curtilta tukkaan.

Torstai, kolmas kisapäivä. Luvassa 7,3km parasta kainuulaista. Tais olla taas alkupään startti. Maaston erikoisuutena oli vähintään muniin asti ylettyvä varvikko ja suopursukko. Ja sitä oli paljon. Ei se varmaan pitkillä kavereilla niinkään mutta meillä persjalkasilla on vähä eri juttu. Pakolliset parin minuuttia otin koukkua. Maaliin tullessa olin kyllä ihan kohtuu tyytyväinen mutta ei se sittenkään. Kuntopiikki ehti vissiin menemään jo ohi tältä kesää. Kokonaiskisan ero ei venähtäny kovin paljoa, kun Kivelä otti hylsyn.

Speksit: 51.17, +6.32, 20. / 3.14.05, +20.34, 13. Ja Curtilta tukkaan.

Tässä välissä ei enää mitään välipäiviä. Pelkkää kisailua ja hapotusta vaan.

Neljäntenä kisapäivänä oli vuorossa takaa-ajo. Lähtöön verrytellessä olin tippua kaikkien kyydistä. Vaikutti siis lupaavalta. Myös kisaviikon ensimmäinen lämmin päivä tuli todellakin tarpeeseen, sillä kertaakaan viikolla en ollut vielä sipannut tai ryssinyt kunnolla, ja kylmä hiki valui noroina. Lähtöalueella kärkipää laskeskeli miten hyvissä asetelmissa olisi päässyt liikkeelle, jos olisi vetänyt puhtaasti, itse kykenin vain miettimään miten kaukana olisin matkaan joutunut jos olisin pummaamaan erehtynyt. Kaikkien aikojen taitavimpana suunnistajana mulla on siihen varaa.

Tässä takaa-ajo formaatissa on hyvin tärkeetä lähteä erittäin kovaa ja löytää kolme ekaa rastia suoraan. Tietysti muutkin liput mielellään suoraan mutta sen kolmen ekan jälkeen homma aina helpottuu, kun saa rutiinit kaivettua esiin. Näin tein nytkin. Tai jouduin hieman jarruttelemaan kolmoselle mutta muuten taktiikka piti. Neloselle minuuttinen koukero. Loppumatka menikin kohtuudella, kun Hannuksela iski peesiin. Vedin kuitenkin koko ajan. Muistaakseni. Lopussa suopursuvälille iski täydellinen kuolema. Onneksi matkaseurasta vastannut kuoli pahemmin. Päivän, ja koko viikon, kruunasi toiseksi viimeinen rasti, kun Mixi ja Kujala kurvasivat eteen. Sanomattakin oli selvää, ettei kirikykyä ollut riittävästi tuolta kymmenen sekunnin takamatkalta. Se olikin sitte siinä. Siitä kymppisakista jäätiin aika paljon. Monta sekuntia.

Maalissa tuulettelin. En omaa juoksua, vaan OMan juoksua. Maaliin tullessa nimittäin VeeVee kuulutti Suomeen tulleen nuorten MM-kultaa. Siitä sen ties. Siitä kultamitalista.

Suurten tunteiden kultamitali.

Speksit: 1.13.38, +7.27, 13 / 4.27.43, +28.00, 12. Ja Curtilta tukkaan. Kokonaiskilpailussa jopa rumasti.

Oli kyllä kokonaisuutena aika hyvä viikko tuo Kainuun keikka. Kisoissa sai aina sen verran irti, että ne oli ihan rehellisiä kisoja. Tehoja siis sai irti. Lisäks tuolla ehti aika hyvin reenailemaan ja vielä viikon jälkeenkin kävin parit reenit heittämässä. Tais olla reilu viistoista tuntia tuolla viikolla. Semmonen perusviikko tämänhetkisessä vaiheessa.

Kylläpäs tulikin taas pitkä vuodatus, hirvittävää tuubaa ja vielä pitkällä toimitusajalla varustettuna.Ja jatkan tätä väritöntä linjaa ja jätän kuvat julkaisematta. Loppuun kuitenkin yleisessä suosiossa olevan tavan mukaisesti yksi tekstiviesti:

"Rai rai! Kaljaa koneeseen ja ukkometso!

Jukolan ennakot

2009-06-12T14:05:00.000+03:00

Tämänvuotisen Jukolamaaston erityisasiantuntijana annan tässä pläjäyksessä omat viimehetken vihjeet kaikille Jukolaan suuntaaville.

Maasto: Runsaalla tie- ja polkuverkostolla maustettua umpikieroa savolaista talousmetsää. Paikoin komeita isoja kuusikoita mutta monin paikoin runsaasti pusikkoa ja pystyvihreää. Metsän kuvioita erittäin runsaasti ja osaa varmuudella erittäin vaikea havaita maastossa. Kulkukelpoisuus metsän puolella pääosin korkeintaan siedettävä, monin paikoin sietämätöntä. Tiestö ja polusto kohtuullisen mukavaa juostavaa, joskin pehmeää sateella. Kenkävalintana kannattaa suosia keveää tossua. Paksupohjaiset nastarit kannattaa jättää kotiin.

Kartta: Mallipalojen perusteella hyvin tavaran täyteinen tekele. Runsaasta tavaramäärästä lienee verrattaen hankala poimia oleellinen informaatio kovassa vauhdissa. Varsinkin vanhalla kasarmialueella lukuvaikeuksia tulee varmasti. Kartantekijälle tyypillisesti runsaasti tavaraa siis no ängetty paperille, ihan kaikkea ei olisi tarvinnut. Ja varokaa käyrästön kuvausta, kuvattu pientä muotoa!

Radat: Hirvosen Kaikka lienee laatinut radat Hakin ja Väiskin suunnitelmien pohjalta ja valvojan ohjaavassa huomassa. Kapiaiselle tyypilliseen tapaan fyysinen hajonta pääosassa. Pari pitkää ja ratkaisevaa reitinvalintaväliä/osuus varmasti luvassa. Kannattaa olla tarkkana.

Näillä mennään.

Ja sitten Ponnen joukkue:

1. Tanka Pantsar
2. Sepi Mäkinen
3. OMa Taivainen
4. Peki Suorsa
5. Jarppa Sipilä
6. Flash Ekonoja
7. Hisuspede

Että semmosta. Lupasin hiihtää rullilla kotiin (eli Muurameen ~125kilsaa) jos ollaan jossain sijoilla kolmenkympin tuntumassa. Otan sitten rullat mukaan, sen verran löytyy luottoa kavereiden kykyihin. Ja ehkä omiinkin.

Muistakaa olla TV:n ääressä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä tai viimeistään sunnuntaiaamuna. Myö Ponnen veijarit ollaan Urheilukanavan seurannassa!! Näyn siis TV-vastaanottimissanne viimeistään sunnuntaiaamuna!

Keskipohjanmaa

2009-05-29T16:06:00.000+03:00

Pitkä on taas ollut tämänkin palstan päivitysväli. Luonnollisestikaan tuona aikana ei ole taaskaan tapahtunut mitään raportoimisen tai mainitsemisen arvoista. Olen siis voinut hyvillä mielin jättää kaiken tapahtumattoman kertomatta. Nyt kuitenkin kaikki on toisin. Kerrottavaa piisaa.

Kisoissahan tässä on tietysti joutunut käymään. Jukolan lähestyessä tulee näyttöjä antaa. Joukkuevalinnat ovat aina yhtä visaiset ja joukkueeseen tunkijoita Ponnella on läjäpäin. Pienet on marginaalit ja katsastaa siis pitää. Näin ollen olenkin tässä ehtinyt jo starttaamaan Rasti E4:n kansallisissa, Keski-Suomen AM-sprintissä, Tampere Kameksissa, Keskipohjanmaa Viestissä sekä Elonen Sprintissä. Kaikesta päätellen kova kisakausi on menossa. Startteja onkin kertynyt jo liiankin kanssa. Täytyy muistaa lopettaa tuo kisailu.
Ai mites menestys? No KePossa ainaskin pokattiin. Kaukana ei oo ollu kyllä muissakaan. Olen siis liki huipulla. Silloin tällöin olen toki saattanut Curtille hävitä.

Nyt aloitetaankin kova keventely kohti Jukoa. Tällä viikolla enää SM-sprintti ja ensi viikolla ainoastaan Haku-Veikon rastit ja Vihtavuoren Pamauksen kansalliset. Näillä jatketaan siis Jukolaa kohti. Sen jälkeen voikin lopetta kauden aina seuraaviin kisoihin asti. Elokuussa sitten näyttäisi tulevan hengähdystauko kun kisakalenteri ammottaa tyhjyyttään. Täytynee keksiä nopeasti jotain kisoja täytteeksi sinnekin.

Sen verran vielä tuosta Elosesta, että jos ette tajunneet sitä nelosvälin siltahommaa, niin voi voi sentään. En minäkään siitä kartasta oikein mitään nähnyt mutta haistoin valinnan. Ja katoin toki karttaakin oikein kahdesti. Se on tuo sprinttisuunnistus aika ihmeellistä hommaa. Kuulemma helppoa. Käsitellään tätä sitten taas SM-kisojen jälkeen.

Lähdenkin tästä sprinttaamaan reilun neljännesvuosisadan kunniaksi.

Elossa jälleen

2009-05-02T19:32:00.000+03:00

Heps

Elossa ollaan, vaikka hiljasta onkin pidelly tällä sektorilla. Tai siis aika hiljasta on ollu aikalailla ihan kaikilla sektoreilla taas. Siis niinku yleensäkin. Viimeks taisin käsitellä tota kovahkoa ohjelmaa kevään klassikon 10milan yhteydessä. Ei siitä sitte tullukaan kovin kova. Puolisentoista viikkoa ja jonnin verran tunteja. Eikä myö oikein pärjätty siellä kisoissakaan. Siis tiossa. Kevätyön jätän pekuloimatta, koska olin niin paska. Paraisilla juoksin silleen pikkunätisti ilman isoja, ei se kulkukaan tosin isoo ollut eli olin silleen kohtuu paska. Mutta kyllä sillä aina näköjään rankilla sadan sakkiin nousee. On näköjään kesussa aika paska taso täällä kotimaassa. Toista se on hisussa.

Leirillä sitten ajeltiin aika kovaa (autoilla) ja suunnistettiin aikas hyvissä maastoissa. Kartat oli onneks aika laadukkaita tekeleitä, sillä harvoin olen yhtä hyvillä päässyt juoksemaan. Myös maastopohja oli pääsääntöisesti jopa erinomainen. Yleensä vedin kaiken lisäksi vielä aivan viivaa pitkin. Tai vähintään optimireittiä. Kerran melkein pärjäsin OMalle mutta sitten se meni ohi. (Valitettavasti taidettiin just pesupaikalla sanoo, että OMa ei oo sittenkään yhtään mitään, ku se ei oo vielä, tänään 20v täyttävänä, ehtiny saavuttaa miesten sarjassa suunnistuksessa yhtään mitään. Vittu kun pesupaikan porukka tietää asiat vaan paremmin!) Pitkällä lenkilläkin tummuin heti alkuunsa mutta selvisin peesissä poies. Tioa edeltävässä yöreenissä vedin sitte polven kiveen ihan kohtuu kovasti. Kyllä se siitä sitten asettui, eli miilassa oltiin viivalla. Jätän senkin tästä nyt isompien pekulointien osalta poies, koska Ponnen menestys kaatui juuri meikäläisen heikohkoon juoksuun. Olis näköjään pitänyt juosta sinne tunnin pintaan, mielellään allekin, mutta en tällä kertaa pystyny. Syy oli varmaan hyvän peesin puuttuminen, sillä peesimieheks mut Ponteen hankittiin. Loppureissu pakettiin tällä pisteellä.

Mites muuten veikkauksia sen suhteen, että kuinka pahalle huone voi haista jos kymmenkunta suunnistajaa säilöö ko. huoneessa märkiä varusteitaan kokonaisen viikon ajan? En oo ihan varma mutta luultavasti kokoustilana sitä ei voi ihan heti käyttää. Eli vaikka siinä rakennuksen etuseinälläkin saattaa olla parempi paikka. Eli jos meette ens vuonna tuonne Perstorpin suunnalle ja Åsljunga gårdenit kiinnostaa, niin kannattanee jättää kertomatta etukäteen tästä hienosta suunnistusharrastuksesta. Golf on siellä vähän paremmassa huudossa.

Joo ja Tanka on aika kova jätkä kiipeilemään puihin.

Jeps. Ja sitten tähän päivään. Oon kunnossa. Keskiviikkona työnsin tuolla Mikkelissä rinttiä. Sellasen 3km/11min pätkän, eli meikäläisen runkonopeus alkoi jo tulemaan melkein vastaan. Enkä pummannu ollenkaan. Tänään sitten työstin Pediksen suunnalla suunnistusvetoja. Ekalla lenkillä pummasin heti alussa mutta lopussa kulki jo siihen malliin, ettei ylimääräisiä metrejä paljoa ehtinyt kulkemaan. Ens viikolla sitten alotellaan taas nuo kesähommat ja käydään Äänekoskella Rasti E4:n kansallisissa. Siellä on varmaan niin kova taso, että sieltä saa paljon noita rankipojoja tilille, sillä rankihan määrittää suunnistajan elämässä aivan kaiken.

Tähän loppuun vielä mallipalat Petäjävedeltä:
Helppoja lippuja kaikki. Maastokin oli priimaluokkaa. Nautinto oli hiukka toista luokkaa kun jossain finspongissa samaan aikaan. Kaiken lisäksi optimoin reenin alkamaan11.15 eli just kisojen aikaan. Kova on satsaus.

Kesäkausi

2009-04-09T10:54:00.000+03:00

Kesäkausi tekee tuloaan. En ole valmis. Juoksu ei kulje ja maastoaskelta ei ole. Tekniikka on ruosteessa ja pohkeita kiristää. Eli hyvältä näyttää. Tästä kaikesta huolimatta suuntaan nyt leireilemään. Kisojakin kertyy koneeseen oikein urakalla.
Tänään siirtymä Paraisille, lauantaina KevätTyö, sunnuntaina Saaristorastit. Siitä sitten Ruotsiin ja kohti 10milaa. Pakko myöntää, ettei tässä ohjelmassa ole mitään järkeä. Juoksukilometreillä ei nimittäin ole mässäilty.
Mutta sitten vielä katsaus menneeseen. Talvikausi on nimittäin ohi. Kirjoittelen siitä ehkä tarkempaa analyysiä jahka palaan kotimaahan. Harjoituskauttakin voisi analysoida, eli mikä meni pieleen ja mitä jäi tekemättä? Ja ehkä siellä jotain onnistumisisakin oli havaittavissa. Ainakin tuo hiihto kulki loppuun asti.
Niin joo. Kävinhän mie tuolla Saarijärvellä Keväthiihdoissa! Hiihto kulki ihan kohtuu kivasti vielä näin huhtikuussakin. Asiantuntija-arvion mukaan ei kuulemma kovin montaa hisustajaa olis vetänyt kovampaakaan. Tuskin edes kolmea.
Suunnistuskausi avattiin sitten sunnuntaina korttelicupissa. Ei lainkaan heikosti. Taakse jäi mm. Vaajakosken ykkösmiehistöä! Olen siis kunnossa.

täältä tähän

SM-sprintti

2009-04-04T21:18:00.000+03:00

Tästä tulee sitten aika kaameen pitkä postaus. Kerrottavaa nimittäin on.
Jeps. Kävin siis tuolla Sodankylässä Lapin Lumirasteilla ja siellähän heitettiin peräti neljä kisaa. Ohjelma koostui perjantain keskimatkasta, lauantain sprintin karsinnasta ja SM-sprintin finaalista sekä sunnuntain normimatkasta. Kiva keikka siis. Lunta kun oli vielä maastossa kymmeniä senttejä niin voisiko asiat olla paremmin? Juttu koskee kuitenkin vain lauantaita.

Aamulla ohjelmassa oli karsinta. Karsintasuoritukseen oli viimevuotisen rämpimisen jälkeen syytä paneutua huolella. Ja sen teinkin. Toki myös perjantaiset koukerot "hieman" epämääräisellä urastolla olivat mielessä. Tarkoitus oli siis vetää kovaa mutta virheittä. Tuo perinteinen helppo yhtälö toteutui varsin vaivatta. Sijoitus oli 11. ja otin neljän sekunnin voiton Könestä. Myöhemmin tulisin huomaamaan tämän tempun tärkeyden.

Väliajalla nautin kahvit. Pullat jätin iskälle. On se vaan sadistisen pitkä tuo väliaika noissa sprinteissä. Jännitti vaan stanasti. Yleensähän tuo kova jännitys on johtanut kisasuorituksissani vääjäämättä turmioon. Pukutiloista tein lähtöä starttipaikalle pariinkin otteeseen.

No. Starttipaikalle päästiin. Aika pitkään siinä ehti reisiä vatkailemaan. Emppu kävi ilmottamassa, että on paanamiesten kisa. Otin siihen sitte vielä parit ylimääräiset vatkaukset. Startin lähestyessä tunsin lähettäjien näppiotteen tiukentuvan hartioistani. Sekuntiakaan en tulisi saamaan ilmaiseksi. Kellon lyödessä nollaa jouduin murtautumaan noiden rotevien lähettäjien puristuksesta väkisin ladulle.

K-1 Aikas perusväli. Otan oikeelta isompaa paana pitkin. Olen 4.

1-2 Samoilla lämpimillä jatketaan alaspäin ja paanalle. Otin näemmä aika rauhassa, kun on tullu sekunteja turpaan. Rastille mennään oikoa tottakai. Leimatessa bongaan Kvålen nousemassa rastilta lähtevää uraa. Lähti 2min eteen. 12.

2-3 Mietin parit sekunnit ja isken sitte oikeelta. Otan Kvålen kiinni baanalla ja jatkan sitten omalle reitilleni kohti suota. Loppu onkin sitten katkouratyöstöä. Kulkee aika hyvin. Rastille tullessa kattelen, ettei Kvålea näy. Otin siis paremman valinnan. 7.

3-4 Palauttava alamäkiväli. Tulee aika hyvään paikkaan, sillä neloselta eteenpäin saakin sitten hakata aika rajusti. Rastille laskiessa bongaan sieltä jo pakenevan Könen. Olen siis saavuttanut hieman. Tuulettelen kevyesti. 6.

4-5 Menee ehkä kaks sekkaa, niin tipun kartalta. En varmaan nähny tota ekaa risteystä. Lopulta kurvaan alaspäin menevälle uralle ja linja tulee vastaan. Huokaisen ja alan lyömään. Jäin kokonaiset kuus sekkaa pohjista. Onneks on tuota massaa, ni kulkee alamäet. 6.

5-6 Paanamiesten kisa... Tasuria rastilta työstäessä hymyilyttää. Reidet on valmiina. Lyön nousuun ihan kivasti mutta vasta Könen musta-harmaa kisa-asu saa hapot nousemaan. Tai ei ne hapot nouse, ennen ku on lyöty hetki. Mutta kumminkin. Linjan kohalla tuntuu jo aika hyvältä. hapot hivelee... Wassu on vähä kömpelöä mutta tunnustelis kulkua kumminkin. Lipulla saavutan likipitäen loppumatkan veturini. 3.

6-7 Tää väli ei vaan näytä olevan, vaan myös on helppo. Edes minä en pystyisi ryssimään tässä vaiheessa. 3.

7-8-M Aikas oiko voittoisesti sujutellaan. Kovempaa en pääse ja Köneä en saa aivan kiinni. Paitsi loppusuoralla. Kaikkeni laitoin peliin. Loppusuoralle pohjat. 4.

Maalissa kuulen, että keulaan mennään. 10 jätkää on jäljellä, niistä 2 ruotsalaisia, joten vähintään 8.tila on luvassa. Tiedän kuitenkin, että jos mun ajan lyö, niin sen eteen pitää kärsiä. No tai ainakin mie kärsin, ja suksella kaikki jäljellä olevat ei mua lyö.
On varaa huutaa ja tuulettaa. Huudan aika kovaa. Emppu taitaa vihjailla, että ei tuo mitaliin riitä. Ilmoitan tietäväni sen mahdolliseksi. Kuinka oikeassa tuossa hetkessä ollaan. Ja kuinka pahalta se tuleekaan tuntumaan...
Hetkeen ei tuu ajateltua tilannetta, kertailen vaan Pellon pojille kisan kulkua. Sitten havahdun. Urpalaisen Jake on menny kolmella sekunnilla ohi. Muut ei oo pärjänny. Keskinarkkari tulee ja lyö ylivoimasen pohja-ajan. Siinä hetkessä tajuan kuinka lähellä sen on. Yksi niistä unelmista. Tonna on enää jälellä. Kuuluttavat, että Masan aikaa Tonna ei enää lyö. 43 sekuntia siitä. Ei se aika vielä voittonkaan ole ummessa mutta loppusuoraa puuttuu. Sitten laskee punamusta hahmo kohti viimeistä rastia. Se on Norjan ja LHR:n Eivind Tonna. Mitali valuu käsistä. Olen hävinnyt SM-mitalin kolmella sekunnilla. Itkettää ja naurattaa samaan aikaan. En uskonut mitalin olevan edes mahdollisuuksien rajoissa mutta sen menettäminen kirpaisee silti. Se on kuitenkin yksi niistä unelmista, minkä takia töitä on jaksanut tehdä. Tiedostan myös, etten välttämättä koskaan pysty samaan. Tässäkö se sitten oli? Niin lähellä mutta silti saavuttamattomissa?

Hienointa tässä jutussa oli kuitenkin se, että vaikka pääsin lähelle, ja ainoastaan lähelle sitä unelmaa mitalista, niin iskä oli paikan päällä näkemässä ja kokemassa nää hetket. On se kuitenkin iso juttu. Sama mies kun on samalla myös mun valmentaja, huoltaja ja pääsponsorikin vielä. Toivottavasti kykenin tarjoamaan rahoille vastinetta.

Unelmien takia tähän urheiluun oon tykästynyt. Pikkupoikana sitä tietysti ajatteli olevansa tulevaisuudessa maailmanmestari tai olympiavoittaja. SM-mitalitkin kuulostivat hienolta asialta. Pikkuhiljaa on sitten aina tultu alaspäin noissa kuvitelmissa. Mitalien tasolle on ne korkeimmat unelmat jäänyt. Tai jos joskus vaikka johonki arvokisoihin hirveellä pullalla... Tällä kertaa niiden unelmien täyttymys oli lähellä. Itselleni tyypilliseen tapaan toki päästiin vaan lähelle.
Mut hei! Oon sentään aika kova jätkä, vaikka itse sanonkin.

SM-keskimatkan kootut selitykset

2009-03-23T09:20:00.000+02:00

SM-keskimatka kisailtiin tuossa reilu viikko sitten. Oon keräilly itteeni tässä siitä asti, joten vasta nyt kerrotaan kootut selitykset siitä miksi menestystä ei tullut kovinkaan isosti.
Aikaisempina vuosina tilanne on ollut sellainen, että yleensä oon ryssiny tuon keskimatkan kisan aika selkeesti. Viime vuosina on tosin voinu aina myös selitellä sillä, että nuo suksenraiskauskisat ei sovi mulle. Kovaa arvostelua esitin tänäkin vuonna maalissa mutta nyt oon jo hieman muuttanut mielipidettäni positiivisempaan suuntaan.

Lunta oli tänä vuonna kotuudella. Enempikin olis saanut olla mutta pariin viimevuoteen verrattuna oli jopa hurjasti. Urasto oli kohtuullisessa kunnossa, joskin paikoin maita oli näkyvissä jopa kohtuullisen paljon. Saattoi siellä joku suksiaan pilatakin. Itse säästyin pahimmilta. Radat taasen oli kohtuu runsaalla rastimäärällä varustettuja. Voisi jopa sanoa niitä olleen liikaa keskimatkan kilpailuun, jonka tulisi olla hiukka muuta kuin näpertelyä. Myös todella pienellä alueella olleet perhoset aiheuttivat hieman päänvaivaa kartanluvussa, sillä viivoja sinkoili joka suuntaan ja melkolailla sekaisin. Valitettavasti kilpailun TA oli vielä vaatinut lisäämään perhosten jälkeisen loppulenkin alkuun perhosten sisään menevän lisämutkan lisäten rastien määrää muutamalla ja pilaamalla samalla alkuperäisen pidemmän välin radasta. Valvojalla ei ilmeisesti ollut ratoihin sen enempää varaa puuttua, vaan tuo päätäntävalta oli TA:lla. Tiiä sitten onko tuo ihan oikein. No kohtuu hyvät radat oli Virkki meille tehnyt.

Itse kisa sujui kohtuudella. Tein toki aika selkeitä virheitä, joskin alkuun valittelemani iso, yli minuutin virhe vaikutti sittenkin olevan vain puolen minuutin luokkaa. Virheitä kertyi kokonaisuudessaan varmaan lähemmäksi kahta minuuttia. Ei sillä nyt kuuhun mennä. Lisäksi taisin ottaa aikalailla sujuvuudessa takkiin. Näillä eväillä huippusijoitukset olivat mahdottomia saavuttaa. En tällä kertaa kirjoittele sen enempää itse kisan sujumisesta ja karttakin saa jäädä puuttumaan. Sen näkee vaikka reittihärvelistä. Tervemenoa katsomaan. Sijoituksellisesti keskimatka tarjosi kuitenkin kohtalaisen 14.tilan. Kaltaiselleni kansallisen keskitason miehelle se on aivan kohtuullinen, parempaa toki tavoittelin. Sen verran taidan vielä mainita, että jäin häpeärajan alle, kun hävisin Jolelle 22 sekkaa. Tähänastisista SM-keskimatkoista muuten kirkkaasti paras sijoitus. Ja taisi olla tuo suorituskin parasta, mitä olen esittänyt.

Viikonloppuun sisältyi myös tuo Lumi-Toukola. Myö kisailtiin Viertolassa. Oltiin ihan kärkipäässä. Siinä vedin (ei siis Elin) ihan hyvin. Oli aika paanavoittoinen rata. En silti pystynyt vastaamaan Tuukalle. Mutta mulla olikin ulkokurvi. Eikä tuo suksikaan ollut ihan parhaasta päästä. Mutta en nyt jaksa harmitella sitä.

Joo. Kiitokset vaan kisajärjestäjille hienoista kisoista. Voin nyt antaa ihan positiivista palautetta tämän palstan kautta. Eli jos satuitte kuulemaan meikäläisen kommentit maalissa, kun haukuin käytännössä kaiken kisaa koskien, niin ei se ihan niin huonosti järjestetty ollut. Mulla oli varmaan vaan paha päivä. Valvoja tän varmaan jo tiesikin. Kiitos ja anteeksi.

Ja Kulmala hei! Keskimatkalla saa olla muutakin kun näpertelyä, eli ens kerralla voit jättää lisärastit vaatimatta, jos pitkät välit kärsii siitä. Ne pitkät välitkin kuuluu keskimatkaan.

Hisuspede Toivakassa

2009-03-09T13:08:00.000+02:00

Ei se ylihuominenkaan riittänyt mutta nyt vihdoin täältä pesee. Toivakassa siis käytiin. Kovan luokan kapinat oli nuo iltahiihdot. Osanottajua oli reilusti ja vastus jopa kansainvälistä tasoa. Tulokset löydät täältä.

Ja sitten itse asiaan. Kisaan oli valmistauduttu huolella ja suksiakin voideltiin oikein kaksi paria, jotta olisi sitten valittavaa. Yöunet tosin jäivät kovin lyhyiksi, sillä voitelun viedessä illasta aikaa myöhäisen aloitusajankohdan takia myös yötä lyhennettiin MM-kisaseurannalla. Tällä kertaa se tosiaan kannatti, sillä Pexin virittämä chätti räjähti Pellon suuren pojan napatessa MM-sprintin hopeaa! Säätäkin spekuloitiin edellisillan ajan ja vielä kisapäivänäkin. Pientä plussaa näytti päivälle mutta yöksi piti pakastuman, liukasta keliä oli siis luvassa! Tässä vaiheessa jopa hurjat ajat siintivät mielessä. Kisapaikkalle tultiin hyvissä ajoin ja verryttelyyn käytettiin aikaa oikein huolella. Suksivalinnatkin tehtiin melko luotavaisina, sillä kelihän rapenisi juuri sopivasti kisan alkuun! Ja kun vielä lähtöjärjestelyt laahasivat vartin myöhässä, niin kelihän olis vallan kaamea.
Kisamatkana oli siis suht vaativa 7,5km. Lenkki oli raateleva ja noudatteli seuravaa kaavaa: stadionin tasamaa-tiukka nousu-piiitkä lasku-piitkä kirraava nousu-tiukka lasku-stadionin tasamaa. Lähtöpaikka oli keskinkertainen, sillä Jogl lähti minuutin perääni. Toiveissa molemmilla oli päinvastainen järjestys ja puolen minuutin starttiväli. No näillä mentiin.

Kellon piipatessa reippasti matkaan. Tunnustelin tasaisella välittömästi pientä nihkeyttä suksessa mutta nousussa kaikki oli kohdillaan. Wassulla mentiin. Helpottavassa alamäessä sai huilata suksen liukuessa liippalatua pitkin. Lenkin perällä alettiin sitten käännellä ympäri ja nousu alkoi. Totesin kelin nihkeyden. Lumi oli edelleen kosteaa. Nooh pakkohan se oli lyödä. Ensimmäisellä kertaa paluunousu menikin kevyesti ja sain lasketella kovien happojen kanssa stadionille. Toiselle kierrokselle lähtiessä mäki nousi kevyesti ja samalla huomasin Joglin tulevan vastaan. Tässä vaiheessa jo hieman huolestuin, sillä eroa lähtötilanteen minuuttiin oli tuskin tullut kovin paljoa lisää. Laskussa tunsin jo luiston loppuvan ja pitkän hivuttavan nousun alkaessa huomasin olevani täysin hapoilla. Ja luiston olevan heikon. Tunsin kuinka kosteus ladusta imeytyi suksieni pohjiin "parantaen" luistoa entisestään! Tiesin siis nauttivani loppumatkasta. Mäki nousi kuitenkin yhä kevyesti ja hapot hivelivät kehoani. Touhusta saattoi siis nauttia! Stadionille laskiessa totesin olevani hapoilla. Samassa kiittelin kisajärjestäjiä lyhyestä matkasta, sillä tuskin jaksaisin enää kierrosta pitempään. Tuskin sitäkään. Viimeisen kerran stadionilta noustessa tiesin, ettei tämä tarina tulisi päättymään kovin kauniisti. Mäen päällä Jogl tuli vastaan ja laskeskelin eron kasvaneen vain hieman. Samalla olin toki huomaavani hiukan tummahkon liikkeen myös vastustajani menossa. Tämän voimalla vetäisinkin sitten loppumatkan. Laskussa oli jo vaikeeta tietää pitäiskö nousta baanalle vai pyrkiä laskettelaman latua. Vauhti kun pyrki laskemaan koko ajan. Laskun alla huomasin palautumattomuuden tilan olevan kohtalaisen, joten kovin häikäisevää loppunousua en enää itseltäni odotellut. Toivoin lähinnä, ettei tarvitsisi alun loivalla vielä kuokalla vetää. No hädin tuskin säilytin etenemiseni wassulla aina jyrkän alle, jossa vaihdoin kuokkaan välittömästi. Ei puhettakaan mistään muusta.
Vaikka viimeistä kilometriä taitettiinkin, niin loppukirivaihteen kaivamisesta ei ollut puhettakaan. Lopulta tuo kaamea nousu päättyi ja alamäki armahti uupuneen kulkijan. Stadionnilla oli pakko vielä yrittää kiriä. Liike lisääntyikin mutta vauhti luultavasti vain hidastui. Lopulta maalivaate päästää kärsivän kulkijan tuskistaan ja saan pysähtyä.
Kellosta katselen aikaa. Näyttäs olevan hieman yli 18 minuuttia. Ennakkoon toki ajattelin hieman yli 17 minuutin aikaa mutta siitä jäätiin nyt kyllä valovuoden päähän. Laitan se kelin syyksi. Jogl liukuu maaliin ja laskeskelen ottaneeni selvän voiton. Tmmaa se näytti olevan lopussa sielläkin suunnalla. Tuulettelen hieman kainaloitani, sillä nyt siihen on aihetta!

Tämmöstä se on käydä haistelemassa tunnelmaa piirikunnallisissa hiihtokisoissa. Ainakin se on hyvää valmistautumista hisuskaboihin. Ja samalla voi todeta, ettei se voitelu mene ittellä kyllä aina sinnepäinkään. Varsinkin kun ei ossaa haistella tuota keliä aina ihan kohilleen. Mutta ei se haittaa. Isoissa kisoissa sitten.

Kansallista kärkitasoa

2009-03-03T15:03:00.000+02:00

Ajattelin tässä hieman kehua itseäni kun sijoituin Alajärvellä kansallisissa oikein toiseksi. Otin samalla luultavasti historian ensimmäisen voittoni Pexi Variksesta. Vakavamielisen tarinoinnin ja totisen torvensoiton aihetta siis löytyy.

Elikkäs Alajärvellä kisailtiin ALUN talvirastit. Itse aloitin satsauksen lyhemmille matkoille ja ilmoittauduin ainoastaan lauantain keskimatkalle. Suurin syy kisoihin lähtöön oli tietenkin lumiolosuhteet, sillä ilmatieteenlaitos lupaili Alajärvellä olevan yli 40cm lunta. Uskoin löytäväni kisapaikalta siis hisuspeden taivaan. Tällä kertaa myös suomi-hisukisajärjestäjä-suomi-sanakirja vihjaili ennakkotietojen perusteella lunta maastossa olevan, sillä üüberhienojen olosuhteiden mainostusta ei ollut juurikaan tarjolla. Pientä kehumista sentään. Tällä kertaa siis ihan todellisuutta vastaten.

Kisaan valmistauduin hiihtolomaviikon ajan. Tuohon ajanjaksoon mahtui peräti kaksi hisureeniä ja yhdet mäkivadot. Konetta oli siis viritelty oikein kovasti. Satsaus oli huipussaan!

Kisa oli lähteä mainiosti liikkeelle, kun sekoilin karttojen kanssa. Onneksi otin ihan oman sarjan kartan, kun siinä oli A- ja B-sarjojen karttalaatikot vierekkäin. En osannut lukea. No ammuin siis sokkona matkaan.

K-1 Meni aika mukavasti, varsinkin kun ensimmäinen vilkaisu rataan osui K-pisteen kohdalle. Onneksi oli melkoisen selkeä väli.

1-4 Tää helppo alku pelasti mun kisan. Sai vaan mätkyttää. Kolmoselle mennessä joutui hieman lukemaan karttaakin. Neloselle jäin aika paljon. Ei varmaan kulkenu.

4-5 Liikahti aika hyvin. Vedin seittemän sekunnin pohjat.

5-6 Joutu ihan pysähtymään ja katsomaan reittiä. Otin sitten hitaamman valinnan vasemmalta. Ja hieman vedin väärää uraakin alas mennessä. Loppu tuli sitten tiellä/baanalla ihan hyvin. Sanoisin, että tuli 15-20 sekkaa turhaan takkiin.

6-7 Onneks oli taas helppo väli.

7-8 Vedin näköjään pohjat. Hieman joutui miettimään reittiä. Pexi veti maagisen oion ojanpohjaa pitkin. Näyttää kuitenkin hävinneen aika paljon.

8-9 Ok

9-10 Tosi vaativa väli. Sai hiihtää kovaa. Vedin neljäntoista sekunnin pohjat. Kulki aikas hyvin.

10-11 Rastille hieman oikaisin.

11-12 Sukset pois ja oiko ylemmälle uralle. Ei ollut kyllä eroa uraa pitkin kiertämiseen.

12-13 Oikaisin rastilta ja sittenhän siihen pukkas vähän virhettä. Katoin huonosti oion suunnan ja sehän tulikin enempi itään kuin mitä luulin. Joutui pysähtymään kerran. Reiluit 15 sekkaa takkiin.

13-14 Mulle sopiva väli. Pohjat.

14-M Paanahiihto sopii näihin kisoihin. Vedin pohjat viimeiselle ja maaliin.

Joo. Näyttäs tulleen puolisen minsaa virhettä. Ainakin. Pitkällä välillä tein varmaan huonomman valinnan. Siinä olin hävinnyt puoli minsaa Rantalalle. Eipä tuossa isoja ollut mahdollista tehdäkään. Ainakin kun nasahti aika hyvin homma kohilleen. Rantalalle jäin siis 37 sekkaa. Oli vetäny neljälle ekalle välille pohjat ja hommahan oli sitten voiton osalta siinä. Mutta Pexin päänahka tuli siis otettua. Toki siinä saattoi olla vähän PM-kisojen jälkeisillä tapahtumilla ja reeneillä (tai Pexillä niitten väliinjäämisellä) osuutta asiaan. Mutta jos ei kerro siitä kellekään, niin voi kehuskella voittaneensa arvokisamitalistin ihan reilusti! Näin tänään.

Huomenna tai ylihuomenna kerron sitten Toivakan piirikunnallisten iltahiihtojen tapahtumista. 7,5km odottaa. Luultavasti samoista skaboista tulee juttua myös nimimerkiltä "Vieraskynä". Näin tänään.

Piirinmestaruushiihdot 15km V

2009-02-18T13:05:00.000+02:00

Kun nyt oikein vauhtiin päästiin niin annetaan soittaa niin stanasti.

Elikkäs sunnuntaiksi matkustelin Jyväskylää kohti pm-hiihtoihin. Lauantaina kävin Imatralla hisusprinteissä mutta siitä en jaksa edes kertoa mitään. Olin niin huono. Ei ollut nälkää suunnistaa ja suksi kulki liian lujaa keskittymiseen verrattuna.

Mutta sunnuntaina oli siis ohjelmassa piirinmestaruus 15km vapaalla. Mukana oli kovia nimiä kuten Anssi Pentsinen, Matti Aalto, Jari Kuhno ja Tuomas Juuti. Vain muutamia mainitakseni. Starttilistan miehistä tais neljällä olla maailman cupin startteja takana. Taso oli siis kohtuullinen.

Itse kisaan valmistautuminen sujui muuten ihan hyvin mutta voitelun kanssa oli pientä onkelmaa. Keli kun sattui olemaan reilusti pakkasella yöllä ja aamullakin vielä liki kymppiä. Aamulla menin sitten voitelemaan kisakapuloitani ja huomasin parhaiten keliin sopivan purupurkin hukkuneen jonnekin. Eli siis jos joku on löytänyt ylimääräisen ja vähän käytetyn Rexin 820-pulveripurkin, niin sen voi toimittaa mulle. No oli sitten vedettävä jollain muulla ja toivottava Huhtasuon kelin olevan sille sopivaa. Näillä siis mentiin.

Kisapaikalla verryttelemään. Suksien testauksen jätin aivan viime tinkaan. Tai ei se testausta ollut, kun laitoin vain -10 parin kuntoon, sillä tiesin sen toimivan väkisin. Verryttelyt jäi vähän turhan lyhyeen, alle puoleen tuntiin, mutta toivoin sen riittävän. Suurkisojen tuntua oli ilmassa kun suksetkin merkattiin oikein leimasimella!

Lopulta se koitti. Starttihetki. Normaaliin tapaan täysillä liikenteeseen. Luotin siihen, että jaksan tykittää seiskaan asti ja sitten voin hypätä Aallon peesiin nautiskelemaan alamäistä ja sipata 12km kohdalla. Tummanakin jaksaisin sitten lopun helpon osuuden. Ja ottaisin mitalin, kun Pentsinen ja Aalto olis ylivoimaisia. Niinpä niin. Ensimmäinen puolikilometrinen nousu olikin kevyt ja alamäessä sain nautiskella hyvästä luistosta. Suksi siis toimi. Toinenkin kilometri oli varsin nousuvoittoinen ja mäen päällä oltiinkin sitten jo hapoilla. Iskin siis vain hyvää vauhtia koneeseen ja tasaiselle osuudelle. Kilometrit taittuivat mutta puoli minuuttia eteen lähteneen Kuhnon selkää en nähnyt. Stadionille laskiessa tuli Kuhno vastaan. Totesin jääneeni hieman. Toinen kierros käynnistyi jälleen nousulla ja Aallon laskiessa vastaan totesin vauhtini olleen hyvää. Sitten iskikin se tahmeus. Olin liian tyytyväinen alkuvauhtiini ja annoin hyvän olon tunteen ottaa vallan siitä pahasta olosta, jota koko kisa on pystyttävä kestämään. Seitsemännen kilometrin vesitornin nousu ei lähtenytkään nousemaan kovin kevyesti ja totesin kisasta tulevan suhteellisen kovan. Reilussa seiskassa sitten Aalto iski ohi. Kilsan pysyin mukana. Stadionille laskiessa olin jäänyt aivan pikkuisen. Menetin laskussa muutamia sekunteja huonolla ajolinjalla, sillä baana luisti latua paremmin. Uskoin silti vielä parempaan tulevaan.

Kolmas kierros alkoi erittäin tahmealla nousulla. Reisi ei vaan heilunut. Keuruun eläimen selkä karkasi. Kahteentoista kilometriin noustessa vesitornin mäki ei kuitenkaan rankaissut niin kovasti kuin pelkäsin. Miehessä riitti vielä hieman virtaa. Aivan maksimaalista tuskaa en kuitenkaan pystynyt enää kestämään. Tasaisemman välipätkän alkaessa pyrin säilyttämään hyvän matkavauhdin. Homma tuntui olevan hyvin hanskassa mutta pelkäsin Pentsisen lähestyvän. Juuri ennen 14 kilometrin taulua sitten se tapahtui. Anssi meni ohi. Totesin hävinneeni kolme minuuttia tämän talven SM-kutoselle. Rimpuilin mukaan. En pystynyt. Onneksi lasku pelasti ja samalla myös maali. Maaliin sujuttelin hieman yli 38min ajalla. Totesin Anssin voittaneen ylivoimaisesti. Mitalia ei sitten tullutkaan. Eikä olis tullut Aallon peesissäkään.

Tuloksia katsellessa sijoitus näyttää pahalta mutta aika ei. Ero kärkeen on myös siedettävällä tasolla. Ainakin kaltaiselleni kansallisen keskitason miehelle. Siis hiihtosuunnistuksessa. Positiivisena asiana näen myös sen, että päädyin Keski-Suomen Hiihdon etusivulle oikein komeaan kuvaan! Se onkin tuossa alhaalla. Nyt sitten viritellään konetta parin määrävoittoisen perusviikon kautta kohti kevään tärkeitä startteja SM-kisoissa, kansallisissa ja Lapin Lumirasteilla. Ajattelin olla tikissä. Ohjelmassa saattaa olla Alajärven kansallisia, varmuudella Jämsän kansalliset ja SM-kisat sekä Lumirastit. Luultavasti vielä joku hiihtokisakin. Eli semmosta tällä kertaa.

(Kuva: Arto Hyytiäinen)

Jämin S/M-raportti

2009-02-17T11:39:00.000+02:00

Vihdoinkin se on täällä. Nimittäin Jämin kisaraportti!
Jämin lumitilannetta pelkäsin kauhulla ennen kisoja. Ja kisojen aikana. Pakkohan se on sanoa, että ei se nyt ihan kauhean hyvä ollut mutta onneksi Jämin hyväpohjaiset kankaat antoivat edes pieniä toiveita/mahdollisuuksia siedettävien kisojen järjestämiseen. Isojen luistelu-urien kunto tosin oli suoraan sanoen surkea, sillä jos lumi baanoilla on hiekan ja muun maa-aineksen pintaan nousun myötä melko rusehtavaa, niin tietäähän sen mitä se suksille tekee ja kuinka hyvä niillä on hiihtää, kun suksi nappailee kiinni koko ajan. Ja jos nyt joku valopää siellä sanoo, että hisussa se pitää ymmärtää/kestää niin vituiks menee! Näin ei saa olla. Olosuhteiden on oltava ainakin niin hyvät, että hiihtokisat voitaisiin järjestää. Nyt oltiin vähän kintahalla. Mutta baanojen kunto ei liene järjestäjän syytä vaan enemmänkin Jämin latujen hoitajien! Mutta voin kuitenkin todeta, että olosuhteet olivat mielestäni riittävät kisojen pitämiseen. Parempaakin toki olisi voinut olla mutta näilläkin selvittiin.

Ohjelmassa oli siis Hiihtosuunnistuksen SM-pitkä. Kauden pääkisa, tai ainakin yksi niistä.
Valmistautumiseni koostui PM-kisoista ja väliin jäävästä viikon jaksosta, joka sisälsi pari päivää matkustusta ja yhdet mäkivedot. Keskiviikon vetoloisissa totesin jalkojeni toimimattomuuden ja lopetin homman kesken. Uskoin silti parempaan huomiseen. Perjantaina olo olikin jo liki kohtalainen. Alkuverryttelyssä päätin laittaa kartanavihtopaikalle toisen suksiparin, jonka ottaisin sitten toiselle lenkille käytöön. Kahden parin taktiikalla siis olin liikkeellä. Kisa käytiin kolmena lenkkinä, joista viimeinen tulisi olemaan lyhin. Starttipaikkakin tuntui suosivan, sillä Stafu iskisi kaksi minuuttia perään ja kisa tulisi olemaan putkea. Taisin ennakkoon arvella vetäväni alle 1.50h ja hieman epäilinkin ratamestari Pohjosen sanoja siitä, että tuo aika tulisi olemaan todella kova aika...

K-1 Aukea golf-kenttäalue oli hieman erilaista, sillä uuden lumen peittämälle tampatulle alueelle oli muodostunut muutama kulku-ura ja niillä mentiin. Pienen oion tein ykköselle. Kohtuu hyvä aloitus.
1-2 Reitinvalintaa tarjottiin. Päädyin lopulta kiertämään isoa baanaa oikaisemalla kulman alussa tasuriuraa ja harjulta alas oikoa pitkin. Oiko oli valmiina, niinkuin pitikin. Hieman turhaa aikatappiota kyllä tuli. Vauhti ei siis riittänyt. Huomasin luistelubaanojen olevan melko pehmeitä.
2-3 Oikoa rastilta. Ei muuta sanottavaa.
3-4 Reitinvalintaa jälleen. Alussa meinasin toki kurvata väärään suuntaan ja jouduinkin kääntämään sukset ympäri. Harjulta alas mennessä missasin oion. yllätys olikin suuri kun Stafu ohitti meikäläisen jo ennen rastia. Parikymmentä minuuttia vasta takana. Stana. Virhettä puolisen minuuttia.
4-5 Peesissä. Tai hieman kyllä tipuin. Tiellä oli hiekkaa. Kivihiontaa tarjottiin.
5-6 Stafu karkas nousussa. Pyrin maksimoimaan baana käytön. Taas liikaa tappiota. Mäki ei noussut riitävällä teholla.
6-7 Aukealla oikomalla.
7-8 Otin kierron baanaa. Ja vedin lopussa ohi. Koukkua siis. valintakin oli ehkä hitaampi. Virhettä jälleen puolisen minsaa.
8-9 Selvisin.
Kartanvaihto. Vaihdoin siis suksetkin. Joku saatanan turilas oli lyönyt suksipussinsa käytännössä mun suksien päälle. Kyllä vitutti, kun olin asetellut kapulat hyvin valmiiksi vaihtoa varten!

KV-10 Ihan kohtuudella vedin. Lopussa muistaakseni oikaisin karttaan piirretyllä tavalla.
10-11 Otin baanaa alle. Ja lopussa oikoa. Tosin sitä väärää, eli menin hieman sivuun.
11-12 Nyt sitä suorempaa oikoa.
12-13 Varmaan turhaa ässää baanalla, kun en mennytkään lopulta kentälle vaikka sitä ensin suunnittelinkin.
13-14 Oikoa.
14-15 Aika tuttuja uria. Lopussa erehdyin laskemaan käyrän liian alas.

15-16 Otin sitten huonon valinnan. Punakynä on laulanut kartalle parempaa viivaa. Puoli minuuttia takkiin.

16-17 Samaa rataa taas. Huono valinta. Taas ainakin puoli minsaa takkiin. Luulin toki vetäneeni ihan hyvin.

17-18 Juomarasti. Vedin sopat naamariin.
18-19 Taisin oikoa aika paljon.

19-20 Oikaisin ny sitten ylöspäin. otin jopa sukset pois. Kovempaa olis pitäny vetää.

20-21 Takkiin tuli aika paljon. Oon varmaan huono oikomaan alamäkeen.

21-22 Kiersin. Pelkäsin hieman, että joku olis puhkonut suon yli. Ei ollut ja tuskin olis kannattanutkaan. Rinteessä taas tuttua oikoa.

22-23 Mietin reitinvalintaa aivan turhaan. Lopulta maksimoin taas ison uran käytön. Nyt osasin rastille ongelmitta. Eli huomasin ajoissa olevani mäen päällä.

23-24. Kartanvaihtoa kohti.

Kartanvaihto. Joku huutelee, että pitäis alkaa lyömään.

KV-25 Tällä kertaa baana pitkin. Lopussa oikoa pitkin.

25-26 Suoraan.

26-27 Jälleen suoraan.

27-28 Alussa kiersin turhaan baanalle. Mäen yli menin juosten, koska ura oli sanoisinko suhteellisen hiekkainen. Hyvästä väliajasta ilmeisesti parinkymmenen sekunnin virhe.

28-29 En ainakaan ryssinyt.

29-30 Jälleen tuttua baana mäen yli.

30-M Yritin vissiin lyödä. En ihan onnistunut.

Jeps. Virhettä tuli ainakin parisen minsaa. Joku taitopäällikkö varmaan löytää enemmänkin sanottavaa tuosta viivasta. Ja väliajat kertoo tappiosta aina lahjomatta. Plakkariin heilahti 15.tila. Eihän se aivan sitä ole, mitä haettiin mutta on se kuitenkin paras sijoitus SM-pitkältä meikäläisen pääsarjan vuosina. Ei tuolla toki kuuhun mennä mutten harkitse lopettamistakaan tuon takia. Väliajoista näkee taas sen, että loppulenkki tuli ihan hyvin, vaikka se kova lyöminen tuntuikin jäävän puuttumaan. Huono pätkä tuolla tunnin kohdalla verotti loppuaikaa hiukan liikaa. Toki se Stafun kelkasta tippuminen verotti sitä aika paljon enemmän mutta tuossa vaiheessa ei vaan pystyny. Suksi ei luistanut. Olin heikko.

Ja se Pohjonen oli muuten sittenkin oikeessa.

Tarkemmin kun analysoi syitä hiukan varovaiseen vauhtiin, niin ehkä takaraivossa painoi PM-kisojen sippaaminen pitkällä matkalla. Syynä saattoi myös olla puutteellinen harjoittelu pitkää matkaa ajatellen. Talvella väliin jääneet pitkät VK-setit olisivat luultavasti tuoneet varmuutta hyvään matkavauhtiin ja ajoittaiseen kovemman lyönnin kestämiseen. Myönnän keskittyneeni hieman liikaakin lyhyisiin koviin vetoihin mutta jos ne maksaa sitten ittensä takaisin noilla lyhemmillä matkoilla.

Kartat on sitten kaikki tuossa alla kun ne tuli sinne laitettua.

Ja nyt varmaan jo toisella kerralla saan ne ihan kunnolla näkyviin.

Päätän matkakertomuksen tähän. Huomenna odottaakin jo sitten tarinoinnit pm-hiihdoista. Ja 3*3,3km maukkareeni.

PM-kisoissa

2009-02-03T12:39:00.000+02:00

Jeps PM-kisat on nyt sitten käyty. Menestys ei kaikilta osin vastannut odotuksia. Joiltain osin onneksi kumminkin.
Matkanteko alkoi jo torstaina ajelulla Pelloon. Puutuneita perslihaksia verryteltiin muutamalla kierroksella Ritiksellä Empun kanssa. Ritis-neitsyys on siis menetetty. Sanoisin reitin olevan haasteellinen jopa Sarvivuoren kasvatille.
Perjantaina ohjelmassa oli puolivahingossa vetoja. Kulkupolitiikkani oli sen verran heikkoa ja poikain verryttelyt sen verran lyhyitä, että tyydyin kolmeen 2km vetoon. OMa työsti täydet viisi. Ensimmäiset kaksi jaksoin pysytellä edellä mutta viimeisessä ei veturin kantoja näkynyt kuin starttipaikalla. Tikki oli kuulemma löytymässä. Itse totesin jalkojeni toimimattomuuden.

Lauantaina ajelua ja kevyt iltalenkki Sundsvallissa Ruotsin mestaruuskisojen baanoilla. Taisi siinä yksi laskettelurinnekin tulla kivuttua. Sunnuntaina lisää ajoa ja kevyt juoksu Orsassa, Viborgissa. Taidettiin olla aika kaukana majoittumassa...

Maanantaina model event ja kevyt hiihto. Tässä vaiheessa oli jo selvää, ettei tämä tarina päättyisi hyvin.

Tiistaina oli sitten aika avata PM-kisat. Sprintti olikin sitten ensimmäinen hiihtosuunnistuskilpailuni ulkomailla. Alku lähtikin kohtuudella liikkeelle mutta väliajat paljastavat kulun olevan heikkoa. Loppusuoralta paras rastivälisijoitus. Yksi isohko virhe sattui matkaan ja tulos jäi todella heikoksi. Lopullinen sijaluku 31. Saattoihan toki lähtöpaikallakin hieman hävitä mutta myönnän olleeni huono!

Keskiviikko ja pitkä matka. Aamulla tunnustelin korkeita sykkeitäni mutta päätin laittaa sen kisajännityksen piikkiiin. Kisoihin siis! Vauhti tunnusti kohtalaiselta alussa ja pyrin pitämään suorituksen hallinnassa. Pientä virhettä tuli ensimmäisellä lenkillä mutta kokonaisuutena aivan siedettävää. Toinen lenkki sujui ehkä hieman paremmin mutta aloin epäillä jo jaksamistani, koska olo ei missään nimessä ollut kovinkaan vahva. Korkeintaan kohtalainen. Ja mikä pahinta, hiihto oli koko ajan aika kintahalla. Herkkydestä menossa ei ollut tietoakaan, vaan runnomalla mentiin. Kartanvaihdossa Lance valoi hetkeksi uskoa menooni tarjoamalla juomaa. Kolmannella lenkillä karu totuus alkoi kuitenkin paljastua, sillä reitinvalintojen tekeminen muuttui heti vaikeaksi. Kartanluku tökki ja jalat painoivat. Viimeisen lenkin puolivälissä alkoi olla selvää, että ero kärkeen tulee kasvamaan aika rajusti. Loppumatkalla hurjasti hiihtänyt Emppu ajoi meikäläisen kiinni ja totesin etten pysy mukana potkuakaan. Loppumatkalla lähinnä rämmin eteenpäin. Taisin ottaa Empulta pataan nelisen minsaa reilulla kolmosella. Loppujen lopuksi vääntäydyin sijalle 29. Olin pettynyt. Hoube tummui kuitenkin pahemmin. Onneksi mies palasi kisapaikalle huutelemaan jo perjantaina.

Välipäivänä vedettiin Vasaloppet. Ainakin melkein. Loppusuoralle ei päästy kun sitä ei oltu vielä lumetettu.

Perjantaina vuorossa oli keskimatka. Pelonsekaisin tuntein sitä aamusella puruja suksen pohjiin leviteltiin, sillä keskiviikon tummuminen painoi takaraivoa. Päätin silti ladata kaikkeni jo lähtökiidytykseen. Ykkösellä olinkin neljäntenä. Siitä sitten pientä alamäkeä koko ajan. Pieniä virheitä tuli jonnin verran mutta kokonaisuutena viikon tähän asti paras suoritus ja sijoitus. Olkoonkin, ettei tämä ollut PM-kisa. Samat jampat oli kuitenkin viivalla. Ei tälläkään taaskaan kuuhun menty mutta hyvää kansallista keskitasoa kuitenkin. Loppusija 19.

Lauantaina oli viimeisenä kiusauksena viesti. Sain paikan Suomen 4-joukkueen alituksesta. Olin siis pärjännyt hyvin viikon aiemmissa karkeloissa. Ankkuriksi lainattiin Martin Hederskog Ruotsista. Lähtöpaikka meille kansallisen ryhmän miehille oli suosiollisesti parisenkymmentä tyhjää metriä maajoukkueiden perään. Kis-kis Kiiskinen nousi silti rinnaltani tuohon kärkiryhmään. Ykköselle mennessä painelin muiden kotimaisten kolegojen tapaan pikkuvirheen väärälle luistelu-uralle. Siitäkin huolimatta oli pieni järkytys, ettei ykkösellä näkynyt kuin yksi Liettuan kaveri. Ohitin sen sitten. Seuraavan kerran näin miehiä vitosella kärjen tullessa vastaan. Tunnustelin kulkupuolen olevan kuitenkin viikon parasta tähän mennessä. Lopussa sitten pienellä maksimaalisella välikirillä sain Norjan kakkosen kiinni ja pääsin jopa ohikin. Vaihdossa olin siis 8. Keissi jatkoi samalla sijalla mutta lainamiehemme joutui antamaan pari sijaa periksi. Viestin loppusija oli 10. Sanoisin viestikarkeloiden sujuneen osaltani kohtalaisen hyvin. Väliaikojen perusteella olin 13. nopein mies viestissä. Petäjäveden Petäjäisten värit aiheuttivat siis jälleen hämmennystä ja kauhua kansaivälisillä kilpakentillä!

Sunnutaina paluumatka. Samoin maanantaina. Auton penkit tulivat tutuiksi takamukselle.

Reissun kokonaisarvio jäi tiukkojen yhteenlaskujen jälkeen kuitenkin plussan puolelle. Suoritukset olivat teknisesti ihan kohtuu hyviä, ainakin jos vertaa niitä viimeaikaisiin taisteluihini kotimaan kamaralla. Sijoituksellisesti odotin parempaa, samoin kulku oli alkuun heikkoa. Hyvin mennyt loppuviikko kuitenkin pelasti paljon. Olosuhteet hiihtosuunnistuksen olivat loistavat, varsinkin kun lunta oli yli puoli metriä! Niistä määristä täällä meillä vaan unelmoidaan... Pohjoisessa toki luntakin riittää. Onneksi on nuo Lapin lumirastit!
Nuorten kisoista on pakko mainita OMan ylivoima! Neljä laikkaa alhaalla, viimeisen tippumista odotellaan... Ja poikien viestivoitto tyttöjen hopeaa unohtamatta ovat iso sulka Houben hatussa!

Lopuksi vielä iso kiitos mukana olleelle Ponnen väelle eli Tankalle ja OMalle sekä etenkin Makelle ja Empulle. Reissu oli itselleni unohtumaton kokemus! Voiteluolosuhteista huolimatta!
Ja vielä kerran onnittelut mestarille ja hänen tukijoukoilleen! Pohjoinen jatkaa puhaltamistaan!

Katseet kääntyvät Orsaan

2009-01-21T13:16:00.000+02:00

Joutsenossa sitten käytiin. Samoin Nivalassa.

Ei mennyt niinkuin piti. Joutsenossa oli ongelmia kulkupolitiikassa. Näin jälkikäteen voisikin sanoa, jotta pikku sairastelut ja kisailut Kangasniemellä ja Maakuntaviestissä toipilaana eivät auttaneet asiassa. Suorituksen hallinnassakin oli kyllä aika paljon parannettavaa.Tuossa pieni mallipala Joutsenosta sunnuntain kisasta. Se oli jo parempaa menoa kuin lauantaina mutta silti nelosen tappio kärkeen oli aivan liikaa. Suoritus toki oli parempi kuin lauantaina.

Ja sitten Nivalaan. Luntahan siellä ei ollut ja itselleni tyypilliseen tapaan se myös näkyi suorituksessa. Ei vaan löytynyt riittävää motivaatiota. Yhdet pohjat sentään sain aikaiseksi mutta virhettä tuli niin paljon, että oikein hävettää. Valitettavasti.

Mutta nyt suuntaamme katseet PM-kisoihin. Ja samalla nuorten MM-kisoihin! Ensi viikolla kisaillaan tuolla Ruotsin puolella Orsassa. Ohjelmassa seuraavanlainen:

Ti 27.1 PM-Sprintti

Ke 28.1 PM-Pitkä matka

Pe 30.1 Keskimatka(WRE, ei PM-kisa)

La 31.1 PM-Viesti

Eli turnajaiset näyttäis olevan ohjelmassa. Salmela kävi opastamassa meikäläistä miten kisoissa pärjätään. "Muista nyt saatana olla kunnolla palautunut, kun lähet reissuun" ja "Keskity vaan omiin juttuihis, äläkä lähe ainakaan mihinkään vetoharjoituksiin välipäivinä Taivaisten kanssa". Muisteli vielä menneitä ja omia tehtyjä virheitään samankaltaisilta reissuilta. Kokemuksen syvä rintaääni siis puhui! On kuulemma ikävä hakata jossain tunturin rinteellä kisoja kun on kuollut jo reissuun lähtiessä...

Tämmöstä sitten tarjotaan kisoissa. Ehkä.

Kaiken kaikkiaan olen tässä vaiheessa varsin luottavainen kisojen suhteen, sillä viimeaikojen vetoloiset ovat kyllä kulkeneet aika mallikkaasti! Ja kun kisamaastotkin näyttäisi sopivaan meikäläiselle niin... Tiedän siis tikin olevan varsin kova. Suksi liikkuu tällä hetkellä ehkä kovempaa kuin koskaan, ainakin baanoilla. Jos vielä saan suoritukset pysymään edes kohtuudella kasassa, niin tuloksia voi sitten kattella taululta. Tai kotona online-seurannasta.
Huomenna sitten Pelloon ja sieltä edelleen Ruotsiin. Matkaseurueena juurikin nuo varoitellut Taivaisen poijjaat. Ja Tanka. Pojatkin on vissiin tikissä, sillä OMa veteli kohtuu hyvin tuolla tourilla ja näytti tuo Tankankin suksi luistavan sileen SM-kisoissa... Taitaa olla pojilla mitaleita kotiin tuotavana useampiakin tässä kuun lopulla!

Hisuspede maakuntaviestissä

2009-01-08T23:05:00.001+02:00

62. Keski-Suomen maakuntaviesti kilpailtiin loppiaisena Vaajakosken laduilla. Siellä olin minäkin. Taisi olla jo kolmastoista kerta putkeen kun esiinnyin hiihdon maakuntaviestissä Muuramen joukkueessa.

Tälläkin kertaa keliolosuhteet olivat kisoja vastaan ja reilua viikkoa ennen kisoja totesin Savonmäen baanat hiihtokelvottomiksi, sillä lumitilanne oli vähintäänkin heikko. Taivaaltakaan ei kisaan mennessä juuri valkoista kultaa sadellut mutta kaikeksi onneksi Aaltosen Hanski myi kaikki Jyväskylän kaupungin lumet Jyväskylän maalaiskunnan latumestarille, eli Kaaprolle, ja kunnan miesten ja talkoolaisten kovan työn ansiosta saimme hiihtokelpoisen uran allemme tuohon talvikauden kohokohtaan! Kiitokset siitä!

Ja sitten itse kisaraporttiin. Oman kisani yllä leijui aikas pitkään pikkuisia tummia pilviä mutta maanantaina suoritettu tutustuminen 3,6km mittaiseen kisalatuun varmisti osanottoni, vaikkei hiihto tuolloin häikäissytkään. Iltasella sitten oli pienehkö voitelu-urakka edessä ja kolmihenkisellä iskuryhmällämme saimme tuohon monsterurakkaan kulumaan viitisen tuntia. Kaikkineen siinä tuli laiteltua suksi jos toinenkin kisakuntoon. Nooh ajoissa tuostakin selvittiin eikä urakkaa tarvinnut näin kaataa yhden miehen harteille, niinkuin joskus on käynyt!

Tiistaiaamuna totesin kelin menevän likelle nollaa ja ilmoitin jo tehneeni suksivalintani. Olin varma kalustoni toimivuudesta jo tässä vaiheessa. Kisapaikalle kantelin kamojani hyvissä ajoin ennen starttia, jotta pääsisin välittömästi kisatunnelmaan kiinni ja saavuttaisin täydellisen maakuntaviestikeskittyneisyyden. Viesti starttasikin J-P:n mainon hiihdon ansiosta osaltamme mainiosti. Huonosti ei sujunut jatkokaan suhteellisen nuorelta joukkueeltamme ja pääsinkin matkaan kokonaiskilpailun sijalta 10. Tässä vaiheessa tilanne näytti varsin selvältä eli mahdollisuuksia sijoituksen parantamiseen oli, joskin varsin niukalti. Eroa kaupungin kakkosen ankkuriin eli Sipilään oli jo liki kolme minuuttia. Kaikeksi onneksi olin kuitenkin niin sekaisin, että luulin eron olevan alle pari minsaa.

Starttasin siis täysin kontrolloimattomalla alkuvauhdilla. Hetkeksi mieleeni juolahti hiukan hillitä vauhtia ensimmäisen mäen päällä mutten kuitenkaan tehnyt sitä. Parin kilometrin jälkeen vauhti alkoi kuitenkin tasaantua. Pitkässä stadionille tuovassa laskussa päätin vielä ottaa sauvoittaluistellen ja astetta aerodynaamisemmalla laskuasennolla sekunteja pois. Tuo nyt viimeistään viesti siitä, ettei loppuun asti olisi mitään saumoja jaksaa. Ensimmäisen kierroksen täyttyessä kuulin Kuhnon selän lähestyvän ja ajattelin jo hetken lisätä vauhtia. Sitten vastaan tuli valitettavasti ylämäki. Jalat oli jo tyhjät. Eipä siinä sitten. Kuhno oli kuitenkin eri kierroksella ja ainut poimittava joukkuekin oli vissiin jo ohitettu. En kuitenkaan tiennyt sitäkään ja vannoin kostoa sillä Sipilä olisi otettava vielä kiinni.

Toista kertaa Savonmäkeä noustessa oli havaittavissa vielä jonkinmoista yritystä hiihdossa ja edelleen väliaikapalvelu matkan varrella kertoi Kuhnon olevan iskuetäisyydellä. Yritin pitää homman kasassa ja työntää wassulla nousua. Valitettavasti kuokkaa oli jo tarjoiltava pari kertaa väliiin. Yksittäiset väsyneet kannustushuudot yrittivät vielä ylläpitää taistelutahtoani joka mureni yhtä nopeasti kuin Saarisen hyvä vapaa Tourin loppunousussa. Ja se mureni nopeasti. Jos jo toisen kiekan alussa oli yleisössä havaittu, ettei meikäläisen wassuloikka noussut enää niin komeasti kuin lähtiessä, niin viimeistä kertaa stadionilta noustessa ei vaan enää tultu. Peli oli pelattu ja Sipilän selkää en tulisi näkemään kuin vasta maalissa. Kuokkakin tuli aivan liian tutuksi viimeisillä nousumetreillä. Oikein hävetti.

No onneksi ei ollut ketään takana ahdistelemassa, sillä loppukiri olisi voinut olla hieman nihkeässä. Lopputuloksena kuitenkin mairitteleva 9.tila kokonaiskilpailussa ja suurten kuntien sarjassa oltiin 8. Molemmat ovat Muuramen kaikkien aikojen parhaat tulokset. Näin ollen sitä kunnanisien tarjoamaa saunailtaa odotellaan taas!

Kaikesta räytymisestä huolimatta otin melkein minuutin erolla Sipilän päänahan. Kuhnolle hävisin lopulta, kiitos pienen tummumisen. Kärkeen eroa tuli jokseenkin liikaa mutta kohtalainen tulos pääsi jopa hieman yllättämään itseni, varsinkin kun miettii kuinka pari päivää aiemmin rämmin vielä syvällä suossa Kangasniemen karkeloissa. Siis kulkupolitiikan osalta. Ehkä tässä pystyy nyt vetämään nousukiitoa Orsan kekkereihin asti, niin matkalla voin sitten hankkia valmiiksi sen mustan hevosen viitan.

Näillä merkeillä mennään!

Mennyttä ja tulevaa

2009-01-04T17:34:00.000+02:00

Hiljaista on pidellyt tässä lähiaikoina.
Kerrottavaa olis tietenkin ollut vaikkapa noista Vuokatin lumirasteista mutta en sitten jaksanutkaan kertoa niistä mitään. Kerrotaan nyt sen verran, että lunta oli juuri ja juuri riittävästi kisojen pitämiseeen. Lähinnä erinomaisen maastopohjan ansiosta. Tuloskunto ei ollut aivan parhaalla mallilla mutta en pahasti romahtanutkaan. Paitsi sprintissä.
No sittenhän alkoikin jo joululoma ja päätin virittää kuntoani hiihtokisojen avulla. Lähdin soitellen sotaan Saarijärven hiihtoihin ja turpaan tuli ihan vitusti. Mikään ei toiminut toivotulla tavalla tuossa kisassa, sillä jos nyt suksi ei häikäissyt nahkealuistoisessa vesikelissä, niin ei kyllä miehestäkään löytynyt juurikaan apuja siihen tautiin. Tästä viisastuneena vannoin kostoa ja päätin virittää konettani isolla kädellä seuraavalla viikolla.
Tiistaille budjetoinkin välittömästi kovan 3*2,5km vetoharjoituksen Sarvivuoren baanalle. Suunnitelmissa oli runnoa kovempaa kuin aikoihin. Närhen munia lädettiin haeskelemaan, jotta olis sitten Äänekoskella näyteltävää. No pikkupakkasessa ja uuden vitilumen peittämillä baanoilla vedetyt vedot jäi kahteen ja ajat oli niin heikkoja jotta jätän ne kertomatta. Tiedostin kuitenkin, että joskus on suksi luistanut kovempaakin, sillä tällä kertaa joutui alamäissäkin hakkaamisen aloittamaan jo puolivälissä jos meinasi selvitä alas asti...
Nooh päätin sitten aikaistaa torstain 2*10*1min vetoloiset jo keskiviikolle, jotta saisin välittömän revanssin ja voisin samalla syödä enempi joulupöydässä. Aamun valjettua ladulla nähtiinkin jo uusi mies, sillä lyhkäsiin vetoihin ominaisuuteni juuri ja juuri riittivät. Onnistuin näin rämpimään koko harjoituksen läpi suuremmitta ongelmitta ja saatoin olla varsin tyytyväinen tekemisiini. Uskoin jo, että lauantaina tulisi kulkemaan.
Niinhän siinä yllättäen myös kävi, että kulkua löytyi Äänekosken hiihdoissa. Ei sillä nyt tietenkään Suomen tasolla kuuhun mennä hiihdon puolella mutta kaltaiselleni kansallisen keskitason hiihtosuunnistajalle se oli jo ihan hyvää vauhtia sileällä. Eniten mieltäni lämmitti norjalaisen hiihtosuunnistusstaran Eivind Tonnan kukistaminen liki neljälläkymmenellä sekunnilla. Kysessä on toki yksittäinen rykäisy mutta fiilistelen sillä nyt silti hetken.

Tiesin siis olevani valmis Kangasniemen PM-katsastuksiin. Ajattelin vielä viimeistellä kuntoani keskiviikon mäkivedoilla, jolloin superkompensaatio ehtisi juuri ja juuri vielä parantamaan suorituskykyäni lauantain kisaan. Lunta oli tietysti toiveissa kisamaastoon mutta toiveiksi jäi ne sateet.
Hiukka ohraisesti kävi myös kisakunnolleni. Keskiviikkoaamuna tunsin toki jo oloni hiukan huonoksi mutta ajattelin silti tempaista reenit suunnitellusti. Onnistuinkin melkoisen luistavissa olosuhteissa taistelemaan kuusin kappalein reilun parin minuutin mittaisia mäkivetoja Huhtasuon baanoilla aivan siedettävällä kululla, ja olinkin jo varsin luottavainen tilanteeni suhteen kunnes illalla ymmärsin homman menneen hiukka vituiksi. Olo oli nimittäin suoraan sanoen tukkoinen. Toivoin tietysti oloni paranevan yön aikana. Torstaina aamu valkeni ja korvissa soi "Dog Day Sunrise" ja olo oli toki sen mukainen. Henki ei tietenkään kulkenut mistään läpi ja räkää tunki joka paikasta ulos. Saattoi siinä jotain pientä lämpöäkin olla mutta mittariin en koskenut saatika siitä mitään kellekään kertonut. Elättelin kuitenkin mahdollisuutta olla lauantaina mukana kisoissa. Perjantaina fiilis parani hieman ja lämpö loisti jo luultavasti poissaolollaan. Lauantaina päätin sitten lähteä viivalle.
Ja viivallehan sitä tosiaan mentiin. Alkuverryttelyjä piti toki vetää reilut parisenkymmentä minuuttia ennen kuin uskoin edes pystyväni kisailemaan, sillä henki alkoi kulkea vasta tuossa vaiheessa. Olisin toki verrytellyt mielelläni vaikka tunnin mutta aikatauluni ei sitä sallinut, sillä startti painoi päälle. Suksivalinnan toki tein jo kisapaikalle ajellessa kun tuota lunta ei paljoa näkynyt. Huono puoli tuossa toki oli se, että kyseiset sukset oli voideltu viime keväänä. En toki antanut sen haitata, sillä ei se mättäillä hiihdellessä paljoa vaikuta mitä sinne pohjaan on sulateltu ja milloin.
Rämmin kisan läpi jopa ihan kohtalaisin ottein. Virheet jäivät jopa yllättävän vähään varsinkin kun ottaa huomioon motivaationi noita suksenraiskauskisoja kohtaan! Sijalukukin oli kohtalainen 16. mutta aikaero kärkeen jokseenkin isohko. No kuitenkin parhaita vetojani tuollaisissa lumettomissa ja täysin kilpailukelvottomissa olosuhteissa järjestetyissä kisoissa. Näitähän on toki viimevuosina nähty aivan SM-tasolla asti. Valitettavasti.
Jos lumiolosuhteet saavat haukkuja niin ratoja voin kyllä kehua! Niissä oli kyllä haastetta aivan riittävästi. Hienot ja monipuoliset radat oli sorvattu! Kiitos niistä!
Että semmoista. Milloinkahan sitä tajutaan, ettei hiihtosuunnistuskisoja voi järjestää, ellei maastossa ole lunta myös metsän puolella! Jos vaikka liitto määräisi jonkinmoiset sanktiot suksenraiskauskisoja järjestäville... Ensin pitäi toki varmaan perustaa uusi Hiihtosuunnistusliitto, sillä sen verran luokatonta on Ssl:n toiminta hiihtosuunnistuksen suhteen.
Tyytyväisenä kuitenkin nyt tunnustelen tässä tätä oloani, sillä nokka alkaa vihdoinkin aukeamaan, henki kulkee ja muutenkin olo on jo liki normaali! Tiistain maakuntaviestissä nähtäneenkin jo aivan mainiossa vireessä oleva hisuspede, sillä Muuramen kivikova joukkue vaatii myös kivikovan ankkurin!
Siitä voinkin sitten alkaa virittelemään kisakuntoani kohti Orsassa, (SWE) käytäviä hiihtosuunnistuksen PM-kisoja kohti. Ohjelmassa on ainakin hisukisat Joutsenossa ja luultavasti myös Kouvolassa vielä ennen PM-reissua. Toivottavasti lunta on enempi kuin Kangasniemellä.

Joo. Tästä tuli taas aika pitkä vuodatus kun oli käsiteltävänä aika pitkä ajanjakso. Jos seuraavan postauksen saisin vaikka aikaiseksi jo heti maakuntaviestin jälkeen. Ja sitten Joutsenosta voisin raportoida oikein karttojen kera, niin saataisiin eloa tähän ulkoasuun. Lupaan siis parantaa tapani. Niinkuin aina.

Lehdistötiedote

2008-12-10T20:41:00.000+02:00

(Julkaisuvapaa heti)

Kaikki tiet tulee joskus kuljettua loppuun. Ainakin väliaikaisesti. Omalla kohdallani tuo tällä hetkellä loppuun kuljettu tie on taipaleeni YNYssä. On tullut aika uuden elämän.
1.1.2009 alkaen paidassani lukee Pellon Ponsi.
Koko tähänastisen suunnistusurani olen edustanut kesäisin YNYä mutta nyt koin olevan hyvä hetki kokeilla jotain uutta ja hakea uusia virikkeitä tekemiseeni. Tähän uskon pohjoisen ylpeyden Ponnen tarjoavan parhaat mahdollisuudet. Yhtenä suurimpana syynä seuranvaihtoon on mukavan leppoisa porukkaa, jonka tavoitteet ovat korkealla ja omalla panoksellani koen pystyväni auttamaan seuraa kohti uusia hienoja saavutuksia varsinkin suurviesteissä ja SM-kilpailuissa.
Samalla uskon ja toivon tämän seurasiirron auttavan minua tielläni kohti entistä suurempia saavutuksia hiihtosuunnistuksen ihmeellisessä maailmassa, miksei tietysti myös suunnistuskarkeloissa.
Vaikka tiemme YNYn kanssa nyt eroavatkin, en missään tapauksessa sulje sitä ovea nyt enkä tulevaisuudessa, vaan toivotan kaikkea hyvää entiselle seuralleni. Toivottavasti juniorit jaksavat tehdä töitä lajinsa eteen ja tulevaisuudessa näemme entistä ylväämmän YNYn kilpakentillä.

Ponsilainen

hisuspede

Ylläksellä tapahtunutta

2008-12-09T22:53:00.000+02:00

Kisakausi on nyt sitten avattu. Kisoistahan alkaa olla jo aikaa ja seuraavien starttien painaessa päällä lienee aika hieman purkaa menneitä seikkailuja.
Lauantaina koitti se hetki, jota oli taas odoteltu: Ensilumen kisat. Ajatuksissa oli tietty vetää puhtaasti ja kovempaa kuin koskaan. Rysähdyskerroin oli kuitenkin päässyt kasvamaan melkoisen kovaksi, koska viimeinen kunnon hiihtosetti oli tiistailta, jolloin vetelin hieman reipasta tasuria telineen kanssa. Perjantain kevyttä ulkoilua automatkailun jälkeen ei kannattanut laskea. Takareisissä saattoi kiristellä. Reisien heiluttelu oli siis jäänyt melkoisen vähiin.
Heti ykkösväli suuntautui suoraan tasuriurille, enkä saanut toivomaani avausta baanalla. Kakkonen oli vain viitisenkymmentä metriä väärässä paikassa ja väärällä uralla mutta ei se vielä siihenkään kaatunut. Jokunen väli jopa sujui mutta vitosen jälkeen otin ison lumikolan kouraan aj aloin kolailla, koska katolla oli lunta liikaakin. Tein isohkon virheen. Kisa oli sitten siinä. Vannoin kostoa ja aloitin valmistautumisen sunnuntain pitkälle matkalle tiedustelemalla kisan pituutta ratametsurilta. Vastaus oli jotensakin jotta "kattellaan nyt ensin tämän päivän tuloksia ja ynnäillään sitten, varmaan jotain 1h40min..." Selvä pyy.
Kisojen välisen ajan vietin täydellisessä hiihtosuunnistuskeskittyneisyydessä. Lopulta sunnuntai koitti ja nyt heiluttelin reisiä hiukka enempi. Juomahuollon puutteen korvasin heittämällä juomabägini maahan starttisuoran varteen. Siitä voisin sitten aina kartanvaihtojen yhteydessä nesteyttää itseäni. Kartan sain jo liki puoli minuuttia ennen starttia kun kovasti huutelin jätkien jo lukevan omiaan ja päätin etten vedä metriäkään. No kivaa letkajenkkaa siitä tulikin muutaman välin ajaksi. Jossain vaiheessa Pukema huuteli jotain turva-autosta mutta selvää oli kuitenkin se, että ainoa tukko ladulla oli Hoube itse! Kartanvaihdossa olin neljäntenä mutten toki kuullut sitä. Tokalla lenkillä sainkin sitten vetää välikirin alkuun jonkun venäläisen iskiessä ohi. Puolen kilsan veto päättyi toteamukseen eri ykkösestä. Sainkin siis taivaltaa yksin. No saattoi siellä aina joku hypätä vähän silmille. Kartanvaihdossa kuuluttajakin aloitti vittuilun kertomalla sijakseni 14. ja ilmoittamalla samalla kurssini olevan pahasti alaspäin. Kolmas lenkki alkoi kaikeksi onneksi rattoisasti ja matkanteko maittoi. Kakkosvälillä sitten iski kohtalaisen viiltävä kipu alaselkään ja mies meni polvilleen. Päätin kuitenkin jatkaa matkaa ja toivoin lyhyttä loppulenkkiä. OMakin paineli ohitsen mutta hajonnat ei valitettavasti kohdanneet. Välillä saattoi vähän vihloa mutta tiesin, ettei homma ollut aivan vituilleen mennyt kun ainoat näkemäni kaverit oli valmennusryhmäläisiä.
Loppulenkin koittaessa iskä huuteli jotain minsasta OMaan ja Tonnan kulkevan siinä välissä. Satsasin kaikkeni kivun sietoon ja yritin rimpuilla etiäpäin. Heti alussa sainkin norjan veteraanin selän näkyviin ja pian menin ohitse. Vauhtiero vaikutti hetken suurelta ja olin jo kovin tyytyväinen iskuuni, kunnes totesin miehen vaihtavan kävelyvaihteelle. No ohitus siitä huolimatta! Viimeisen nautinnon kisasta vei kuitenkin toiseksi viimeinen väli kun Pukeman selkä vilahti edellä ja pystyin vain toteamaan, ettei jalat vaan toimi baanalla. Kiinniottaminen oli valitettavasti mahdotonta. Särkyäkin koetin ajatuksissani siihen syyksi tarjoilla mutta totuus kuitenkin lienee se seinä, johon saatoin hieman ajella. Maalissa sain hieman koomista teatteriakin aikaiseksi kun saatoin hetkeksi huoahtaa makuuasennossa. Koetin toki selitellä selkäkipujani mutta seinältä se näytti ja ehkä se sitä olikin.
No lopputuloksissa kuitenkin kohtuu tyydyttävä 12.tila kansainvälisessä seurassa.
Sunnuntai menikin sitten mukavasti nelinkontin liikkuen, illalla toki kävin hieman ulkoiluttamassa perinteisen lankkujani.

Maanantaista alkoi sitten leiritys. Alkuviikkoa säesti kovin rauhallinen vauhti. Eräiden arvioiden mukaan hiihdin hiljempaa kuin mitä ihminen voi edes hiihtää. Vauhdista piti huolen eläköitynyt veturini eli iskä. Tiistaina se vauhti oli kuitenkin kovampaa, eli pakkasen mukaan meni tuo vauhtikin. Keskiviikolle budjetoitiin hieman kovempi setti: 6km hiihtokisa + "n. 6km" hisukisa ja 3km final climb. Kaikki osat käytiin lopulta yhteislähdöllä ja matkaseurakin oli vähintään kohtalaista luokkaa OMan ja Empun asettuessa viivalle. Ja näin siinä kävi:
Hiihdossa hallittiin liigaa Empun kanssa, joskin OMa väijyi varjona aivan liian lähellä takana. Lopulta eroa tuli vajaan 16 minuutin uurastuksen jälkeen peräti viitisentoista sekuntia. Hisussa sitten oli alusta asti selvää, ettei saumoja juniorin kyytiin ollut. Yritykseni tappion minimoinnissakin meni hiukka vituralleen isohkon virheen myötä. Tappiota mitattiin minuuteissa. Toki ratamestari Näyhä oli hieman tasoittanut peliä, sillä hisun pituudeksi tuli kymmenisen kilometriä. Ensin toki luulin kuntoni romahtaneen.
Loppunousuun startattiin lopulta yhteislaukauksella OMan lyödessä kovahkot alkutahdit. Valitettavasti pelin henki ei ollut meille kahdelle muulle aivan selvä, sillä myö vedettiin koko pätkää, OMa haki kovimpia happoja. Nousun jyrketessä päätin ottaa vetovastuun ja sainkin nauttia piikistä jopa hetken aikaa. Hapot nousivat kuitenkin kusirajan yläpuolelle päässä ja Empun vastustamaton loppuveto oli aivan liian raastava. Heikkouttani keskityin viimeiset sadat metrit kakkostilan säilyttämiseen, joskaan varaa parempaankaan ei olisi ollut.
Näinhän siinä kävi. Poijaat vei ja etelänmies vikisi. Hylkäysuhka väijyi ehkä joidenkin yllä mutta lopputuloksien puuttuessa voin kertoa, että OMa vei, Emppu roikkui ja mie tipuin.

Torstaina meno hisu-urilla oli ehkä hiukan nihkeää, ladulla vielä jaksoin. Onneksi se oli vain välietappi kohti perjantain monster-lenkkiä. Tai ei se nyt niin monster ollut koska kesto jäi vain viiteen tuntiin. Mutta aivan siedettävä pitkäksi lenkiksi kuitenkin. Pakkasta oli sopivat -3 astetta ja sen voin kertoa, että Ylläsjärven puolella kolme astetta on aivan saatanan kylmän tuntuista! Juna koostui samoista vaunuista kuin keskiviikkona. Jossain neljän tunnin jälkeen tuli vastaan yksinäinen veturi, alkuviikon huutelija oli näemmä TUMMUNUT PAHEMMIN KUIN MITÄ IHMINEN VOI EDES TUMMUA! Loppumatka menikin kuin siivillä. Juniorikin innostui siinä sitten vauhtia hieman kiihdyttämään, toki saattoi aavistuksen jäisillä sormillakin olla osansa tuossa. Kaiken kaikkiaan kuitenkin mukavan rattoisaa vauhtia ja erittäin mukava tapa viettää päivää tuolla lumen keskellä. Samalla saattoi korjailla viikon kokonaiskilometrejä parempaan suuntaan.

Lauantaina saikin sitten matkustella pitkästi etelän suuntaan. Ja lumet loppui aivan liian aikaisin. Valitettavasti. Illalla oli sitten toinen maratooni ohjelmassa kun piti katsella kaikki hiihtolähetykset boksilta. Liki täysimääräisinä. Ja sitten sunnuntaina hiukka juoksua kotikulmilla ja ankaraa hiihtojen seurantaa.
Näin sitä eleltiin. Koko reissulla tunteja plakkariin about 32 ja kilsoja vissiin nelisen sataa. Laadukasta harjoittelua kaikki. Tietysti. Bonuksena reissusta toteamus, jotta uudet kapulat toimii ja erikoisen hyvin pehmeällä uralla! Ens kesänä sitten pyöritään enempikin lenkkiseurueen mukana. Siitä myöhemmin seuratkaa tiedotusvälineitä!

Hisuspede valmistautuu

2008-11-26T22:15:00.000+02:00

Kisakausi puskee päälle, olenko valmis? No lauantai varmaankin sen kertoo. Tai viimeistään sunnuntain normimatkan yhteislähtö. Kisoista on tippunut kohtuu vähän informaatiota joten vielä en edes tiedä pitääkö sunnuntaina ottaa loppukiri tunnin ja vartin kohalla vai jossain kahden tunnin kieppeillä. Vähän paha valmistautua starttiin ilman tuota tietoa. Se lienee kuitenkin varma, että matkavauhti riittää hyvään sijaan ja irtonaisella kirillä otettaneen huippusijoja. Siis yleensä. Tuloksista sitten näkee miten hisuspedelle kävi.

Valmistautuminen kauden avaukseen on ollut huolellista, sillä olen tässä suunnitellut jopa pari väliä valmiiksi:

Toivottavasti tuon vaikeampia ei tule eteen, sillä muuten loppuu taito-ominaisuudet kesken.

Tässä kilpailukauden kynnyksellä taitaa päättyä eräs toinenkin taival pitkän ja rasittavan harjoituskauden ohella. Tai ainakin siihen malliin pohjoiset tuulet puhaltelevat. Mutta kattellaan niitä kujeiluja sitten myöhemmin kun niiden aika on.

Sen verran täss kuitenkin lupailen, että parin leirikisan ohella tulen mättämään reilusti määrää koneeseen heti kisojen jälkeen. Kisojen aikana pyrin pitämään hiihdetyn, tai siis hisustetun, ajan minimissä. Leirikisoina varmaan tulee olemaan yhdistelmä hisua ja hiihtokisaa sopivalla suhteella ja luultavasti toinenkin kovavauhtinen. Olosuhteet sitten ratkaisee sileän ja hisuttelun välillä. Happojen ystävänä toivon tietysti pelkkää sileetä alle. Eli siis jos kaipaat letkoihin niin mukaan vaan.

Hisuspede auton ratissa

2008-11-23T23:02:00.000+02:00

Kello soi. Latu odottaa ja ladulla nautinnollinen tuska. Tässä vaiheessa päivää Lehdokintiellä pelätään kuolemaa. Pikaisen aamupalan jälkeen voitelemaan suksia. Laitan oikein mutafluorit pohjaan, onhan tänään juhlapäivä: tehoharjoitus!
Pikkunäppäilyt ja auto kohti Laajavuorta. Tykit jauhaa mutta latu on ajamatta ja loska paistaa mustana. Käännän nokan kohti Saarijärveä. Vain huomatakseni piakkoin monojen olevan edelleen takan reunalla Muuramessa... Perisuomalaisten kirosanojen jälkeen nokka ympäri.
Kotona saan kuitenkin luvan uuteen yritykseen ja nokka uudestaan kohti pohjoista.
Tunnustelen oloani, saattais vaikka lupailla jotain... Perillä Kusiaismäen baana näyttää houkuttelevalta. Tai siis ainakin siinä on lunta!
Verryttelyssä sykkeet huutavat punaisella ja vauhdin laskukaan ei auta asiaan. No näillä mennään mitä on annettu. Päätän aloittaa 3*10 min kisavauhtiseni. Samaan aikaan Lehdokintiellä toivotaan kuolemaa.
Rauhallinen startti lienee avainasemassa näissä harjoituksissa. Tästä syystä lyönkin kaiken likoon ensimmäisen minuutin aikana. Ensimmäisen kympin täyttyessä uhkun vahvaa oloa.

Kello käy ja aloitan toisen. Vauhti kiihtyy hieman, ei toki liikoja. Happo tuntuu. Ja minä nautin. Toinen kymppi täyttyy mutta olotila ei helpotu, ei edes palautuksessa. Harjoitus tuskin tulee enää tarttumaan. Tästä tietoisena päätän aloittaa kolmannen vetoni.
Tiedän että nyt mitataan miestä. Vauhti kasvaa alkuun mukavasti. Homma etenee kuin elokuvissa ja hapot tuntuvat entistä enemmän. Lisään tuskaani lyömällä kovempaa. Viisari vilkkuu punaisella. Liike lisääntyy, vauhti pysyy. Laskeskelen että loppuvedolla on aina mahdollisuuksia parantaa... Kello vaan kiristää vauhtiaan, mies ei. Tummun mutta säilytän säälittävän tasoni. Happo hivelee reisiä ja käsiä, aamupala ruokatorveani. Nauttiessani viimeisistä hetkistä Lehdokintiellä pelätään ettei kuolo korjaakaan. Loppuverryttelyt piinaavat mieltäni mutta kierrän säntillisesti rinkiä. Kello käy. Onneksi.
Autoon istahtaessani katsastan kännykkää. Ystäväni Jogl näyttää soittaneen. Viestiäkin on pukannut: "Jokainen askel tuntuu kuin pommi räjähtäis aivoissa, naapurin oven ääni vaikuttaa lähinnä vihollistykistön lähtölaukaukselta. Nyt jos koskaan tuntee elävänsä." Tuskin siellä vahvemminkaan olis voitu vetää.
Puhelin soi. Sama mies soittelee: "Tarttisin kuskia." Katselen ulkona viuhuvaa tuulta ja lumisadetta. Pyöräily tuskin tekee terää tuolle veijarille juuri nyt. Ilmoitan tulevani käymään.
Lehdokintiellä oven avaa sanoisinko kaamean näköinen ilmestys. Inssityö näyttää tehneen tehtävänsä. Tai ehkä sen "juhlistaminen". Onneksi Veeti ja Viivi eivät ole tätä näkemässä.

Näin tänään. 3*10min settissäni taitoin mukavat neljäkilometriset jokaisella rykäisyllä. Aina ei suksi tule näin kulkemaan. Jos kuitenkin ehkä vielä ensi viikolla. Näillä näytöillä Kangasniemen sprinttiviestissä tarinan tehokaksikkomme tulee viemään kaikkia.

OMa hei! Kattellaan, kattellaan.

Hisuspede etsii kuntoaan

2008-11-19T22:43:00.000+02:00

Viime kerralla valittelin ettei oo kulkenu. Päätin siis suunnata Vuokattiin tarkastamaan josko se kulku löytyis sieltä. No saattoihan sieltä jotain sen tapaista löytyäkin. Tahkosin kohtalaisen kompaktin paketin kahdeksalla hiihtokerralla ja tehoharjoituksia sain ahdettua mukaan oikein kaksin kappalein! Ja määrää tietysti suksella normaaliin tapaan. Tehoharjoituksissa onneksi kulki. Jopa vetoloisissa. Kokonaisuudessaan tuo nelipäiväinen keikka toi mittariin vajaat 19h suksimista. Kilometrejäkin karttui liki kolmesataa. Eli kohti ensimmäistä tonnia mennään hyvää vauhtia.

Tilannehan lienee se, että kohtalaiseen kuntoon vaaditaan tonni suksella, hyvään kuntoon kaksi ja huippukuntoon kolme tonnia. Neljän tonnin jälkeen meikäläisen mittaristo näyttänee jo lupaavaa, tai mahdollisesti jopa reilua, ylikuntoa. Sitä kohti kulkiessa.

On tässä joutunut sulalla maallakin harjoittelemaan. Lauantaina nöyrryin jälleen kerran Öljymäessä. Sarvivuoren vitosen uusi linjauskaan ei pelastanut miestä vaan kulku loisti taas poissaolollaan. Tiistaina tahkosin taas reippaampaa reeniä sauvojen kanssa. Savonmäki piti sisällään vajaan 12km lenkuran Arto specialia eli viivaa. Kulkupuolella oli hieman positiivisempaa taas.

Tuossahan tuo maistiainen tiistain raastosta. Kädet pysyi irti laudasta melkolailla hyvin.

Ja onhan siellä Saarijärvelläkin tullut käytyä. Pari kakkosen latua kävin heittämässä maanantain ja tiistain aikana. Saattoihan siellä paanalla olla kiviäkin mutta en antanut sen haitata. Luultavasti palailen sinne viikonloppuna tarkistamaan onko Moisio ladulla hiomassa lyömätöntä hisuvirettään. Jos ei säiden haltija pelasta ja tuo Taka-Keljoon lunta.

Ja tänään polkaisin Kasarmin kampuksen sprinttikarttarojektin liikkeelle maastotöiden osalta. Totesin sormien jäätyvän pienelläkin pakkasella helposti, jos ei käytä hanskoja. Taidan joutua vielä toisenkin kerran maastoon. Jos vaikka ehtis raskaiden koulupäivien keskellä. Muistaessani laitan mallipaloja näkyville joskus myöhemmin.

Nyt sitten toivotaan että Ylläksen kauden avauksessa olisi lunta maastossa. Mielellään riittävän paljon. Ja heti kisojen jälkeen jatkan montun kaivuuta. Nyt siellä näyttää olevan 20km latua auki. Kyllä siinäkin sen neljäsataa kilsaa hinkkaa viikon aikana. Maisematkaan ei käy niin tutuiksi kuin näillä kahden ratakierroksen tykkiladuilla!

Mutta Salmela tekee vaan töitä, se ei jouda lenkille. No kyllä tässä vielä ehitään.

Hisuspede ei huolestu

2008-11-05T19:46:00.000+02:00

Kohti talvea tässä kuljetaan. Saarijärvellä avaavat perjantaina tekolumiladun ja Posiolla vedetään luonnonlumella. Itse säästelen Saarijärven valloitusta vielä hetken ja suuntaan viikonloppuna taas Vuokattiin. Siellä pitäisi suksia muutama päivä ja riittävästi määrää alle. Saatan vetää jopa tehoharjoituksenkin jos niikseen tulee.

Pellossa on havaintojeni mukaan urakoitu aika kovasti. Kävi tuo mystinen Pellon poika voittamassa pari kisaa etelässäkin. Plakkariin tipahtivat niin KurkoCupin osakilpailuvoitto kuin Sadisminkin ykköstila. Muistelisin itsekin joskus KC:ssa voittaneeni eli nuorimman kurko-osakilpailuvoittajan titteli pysyy edelleen leveillä hartioillani! Mutta suuret onnittelut juniorille silti!

On tässä toki itsekin tahkottu määrää ja välillä tehojakin. Vuokatissa hiihtelin heti Haulikkoviestin jälkeen viikon verran ja putkessakin on jonkun kerran vierailtua. Mutta lisää kilometrejä koneeseen vaan ennen kuin kausi alkaa.

Laitetaan tässä nyt näkyville mainio sauvajuoksusuunnistus,

jonka kiskoin tuossa eilen. Reeni oli suhteellisen mukavan mittainen ja aikaa sain kulumaan puolisentoista tuntia kun VK:ta kiskoin. Näin ollen luokittelisin sen monster-luokkaan. Artsi oli tehnytkin oikein miesten harjoituksen!

Kulkupuoli ei nyt aivan häikäissyt mutta menetteli kuitenkin.

Tänän rämmin sitten Leppävirralla tuommoisen parituntisen putkihiihdon, jota sävytettiin puolituntisella VK1-osiolla. Saattoi olla toivomisen varaa tänäänkin tuossa menossa mutta ei tuota paanaa nyt kovin liukkaaksikaan kannata kehua. Silti semmoinen reilu kymppi napsahti mittariin VK:ta ja pyöreät 33 km kokonaisuudessaan. Huomenna sitten Salmelan kanssa tossuja ulkoiluttamaan. Mahdollisesti.

En nyt kuitenkaan viitsi huolestua tästä tämän viikon nihkeästä kulusta, koska edellisviikolla irtosi sauvarinteessä niin mukavasti. Saatoin toki lyödä naulaa päähän ja ehkä arkkuunkin aavistuksen kovalla alkuvauhdillani mutta vedot pysyivät silti koko ajan kiihtyvinä...

Kattellaan sitä huolestumista sitten Vuokatin keikan jälkeen jos ei Sarvivuoren uusitulla vitosella suoritettava testi kule.

Haulikkoviestissä muuten tein sen huomion, että neljän viikon tauko suunnistukseen ja metsäjuoksuun ei vaikuta millään tavalla suorituskykyyn. Tai sitten porukka on taas heivaillut oikein urakalla heti syksyn kisaputken päätyttyä. Ihmettelevät sitten tässä marraskuun alkupuolella miksi on niin vaikeaa käynnistellä uutta harjoituskautta kun pohjalla ollaan. Mutta ne on niitä valintoja.

Tämmöistä tällä kertaa.

Hisuspede kuntotestissä

2008-10-16T00:42:00.000+03:00

Kulki.
Siis keskiviikon sauvarinne, eli 10*2min Urpolan baanalla. Nousu lienee sellaista 8,5% luokkaa eli se on kaukana Öljymäen mukavista 12% lukemista mutta kelpaa paremman puutteessa.
Eikä ollu selkäkään aamulla yhtään kipee. Jos se kestäis ens viikonkin samanlaisena niin hiihdosta vois pystyä nauttimaan.

Toista se oli viime perjantaina kun heräsin. Tuntu siltä kun joku olis hakannu pesismailalla selkää yön aikana. Joksi (tuo mystinen ex-kämppäkaverini joka vierailee luonani aina parin viikon välein hajoamassa hartioillaan painavaan työn, opintojen, opinnäytetyön ja monilapsisen perheensä aiheuttamaan taakkaan) ei kuitenkaan tunnustanut sitä tehneensä. No mistä sitä aina noista työ- ja perhe-elämän rasittamista jampoista tietää...
Nyt siis kaikki oli toisin! Kun vielä tavoistani poiketen muistin nukkuakin yöllä niin kulku oli taattu. Taidan ottaa tavaksi!

Perjantaina ajattelin suunnistaa Haulikkoviestin kunniaksi. Edellinen kerta olikin SM-viestissä. Seuraavaa tuskin tulee ennen toukokuuta. Paitsi suksilla. Mutta se onkin jo sitten noita hisuhommia. Ja siihen tarvitaan suksia. Niitä tässä odottelenkin. Kauniita oransseja kapuloita, jotka siivittävät itseni ensi talvena galaksaaliseen kulkuun!

Hisuspede turinoi

2008-10-14T20:23:00.000+03:00

Taitaa taas olla nelisen viikoa edellisestä avautumisesta. Sillon tais olla jotain kerrottavaakin. Nyt ei ole.
Talvikausi onneksi lähestyy. Sen lähestymisen huomaa aina tuossa syyskuun lopussa kun tulee kutsu Niilon synttäreille. Samalla matkalla käydään tuttuun tapaan tuon isäukon kanssa Leppävirralla hiihtämässä. Se kun on hyvin tuossa matkalla Joensuuhun mennessä. Niin käytiin tänäkin syksynä. Oon kyllä käyny jonkun kerran sen jälkeenkin. Viime lauantaina vedin oikein tehoja. Suunniteltu ns. Monster-VK jäi kesken. Syynä tais olla ns. liukumattomuus. Onneks noissa kapuloissa on mainio NIS-järjestelmä niin sain siteet kohilleen. Ja paikkasin hieman epäonnistumistani.
Ens viikolla Vuokattiin. Jos ulkopaana kestäis sinne asti. Ajattelin tehdä laadukkaita harjoituksia päivittäin. Eli siis mättää aivan liikaa ja tehdä kaikki reenit aivan kuolleena.
Jos Köne on ladulla niin haastan sen kisaan. Tai kaikki muutkin hisuttelijat saa varmaan haasteen.

Sitä ennen on toki Haulikkoviesti. Jos nilkka vaikka kestäis. Tällä hetkellä hajalla taitaakin olla vaan tuo selkä. Mutta en tiiä mikä sitä oikein vaivaa. Tuskin mikään.
Huomenna mäkireeni.
!!!Huomio huomio: Väiski on huonomuistinen aina aamuisin!!!

Huomenna sitten kerron että oonko kunnossa.