Ettei ihan tyystin jää maailmacup kauden avaus käsittelemättä, niin muistellaan nyt hieman sitäkin. Reissuhan suuntautui tuonne aurinkoiseen Kaliforniaan mutta erinäisistä (harha)luuloista huolimatta siellä tosiaan myös hiihtosuunnistettiin.
Kisakorkeudet olivat varsin eksoottisissa 2000-2200mpy korkeuksissa, joten kaukaa viisaina pakkauduimme reissuun jo ronttia viikkoa ennen kisoja. Loppujen lopuksi saatiin lusia korkealla vielä muutama ekstrapäiväkin, kun ensimmäistä kisaa siirrettiin lauantailta maanantaille. No sellaista se on silloin kun lunta on vain puolisen metriä. Pari metriä nähkääs vaaditaan noilla seuduilla. Onhan kaikki isompaa tuolla jenkeissä.
Kisoihin valmistava ajanjakso vietettiin varsin mukavassa paikassa nimeltä Kirkwood. Ensimmäiset päivät kärsittiin vielä latujen puutteesta, kun puolisen metriä lumipeitettä ei meinannut riittää baanojen ajoon. Laskettelurinne ajoi sitten paremman puutteessa saman asian ja suksimaan päästiin. Happi meinasi olla ohutta, kun näytti tuon kylän korkeus merenpinnasta olevan reilusti yli 2200m. Eipä siinä, ei sitä happea aina niin paljoa tarvitse. Ensimmäistä vetoreeniä kiskoessa tosin tuntui hieman toiselta. Silloin olis tarvinut.
Siirtymämatkalla Kirkwoodista kohti Truckeeta käväisimme muuten Reno 911-sarjan hengessä ihka oikeassa Renossa. The biggest little city in the world, tulipahan nähtyä.
No entäs ne kisat? No.
Pitkämatka yhteislähdöllä meni vähä niin ja näin. Ekalla lenkillä käytännössä koko letka onnistui tumpeloimaan oman kisansa, kun täräytettiin heikohko reitinvalinta kehiin. No siinä hupeloitiin reipas puolitoista minsaa, samanverran taidettiin jäädä palkintopallista. Eipä siinä, omia ratkaisuja saa aina tehdä. Tällä kertaa en tehnyt. Tai tein tietysti lopulta tokavikalle. Kartalta päättelin baanan olevan nopein, no ei ollut. Parikymmentä sekkaa takkiin ja sija valahti 6->13. Ja se 13.tila jäi kouraan lopputuloksissakin. Olipahan muuten varsin eksoottista startata kisaan 08.00.
Sprintti oli tällä kertaa varsin mielenkiintoinen, kun urasto tarjosi lähinnä vain tamppariuraa ja oikoja. No oli siellä sata metriä kelkkauraakin. Periaatteessa sopii kyllä meikäläiselle. Ei se sinällään huonosti mennytkään, parissa kohdassa olis pitänyt olla terävämpänä ja nyt joku oiko jäi käyttämättä ja yhen käytin huonosti. Kuuden sakkiin ei kyllä olis ihan riittänyt siltikään, nyt sijaluku oli tuttu ja turvallinen 13. En tiiä, oli perkules tykkipari alla ja kaikkea. Ei se vaan stana riittäny.
Keskimatkalla olikin sitten lumet taas sulaneet asteen verran alaspäin. Oikoja oli taas tarjolla varsin reippaasti. Tais tulla oiottua yli kahdellakymmenellä välillä, lippuja oli kokonaisuudessaan 29. Varsin reippaasti siis. Pikkuvirheillä mentiin taas, ei mitään pahoja mutta puolisen minsaa liikaa ja viitisentoista sekkaa kuuden sakista. Sellasta se on miehissä tuo kisailu. Pahin tappio kisassa oli kuitenkin rossarin lisäkärjen, "Sven-Åke specialin", jääminen matkalle. Ensin tosin pelkäsin, että menee koko kärki siinä pesuveden mukana mutta ei sentään. Säästyi nyt ainakin jotain. Loppusija oli 8. Viikon paras sekin, näin liiton uutisointia lainatakseni.
Sprinttiviestissä sitten kohelsin pari kertaa. Kolmatta en sentään. Lisäksi kohelsivat valitettavasti myös järjestäjien sportidentit Tiian kohdalla ja jäi se tulos saamatta. Samalla meni muuten mahdollisuudet henkilökohtaisessa sprintticupissa, kun tuosta mixedsprintistä saa aina siihen henkilökohtaiseenkin niitä pojoja, viesticupin lisäksi siis. On se vaan hieno pistelaskujärjestelmä. Tuskin sitä muualla voi ollakaan, kun suunnistusurheilussa. No se siitä. En minä sitä sprintticupia nyt olis voittanut kuitenkaan. Se nyt oli jo ensimmäisen kisan perusteella aika selvä.
Mutta ei voi mitään, SM-pitkä ja viesti painaa jo päälle, ja sen jälkeen tietty heti pariviikkoinen taistelumatka Ukrainaan EM-kisoihin/maailmancupin toiselle kierrokselle ja Kazakstaniin maailmancupin kolmannelle kierrokselle. On muuten sellaiset kahakat tiedossa, että oksat pois. Jos vielä lumia tulis sinnekin, niin hyvä olis. Ei tartteis mitään Kuortaneen uusintoja enää kiskoa.
tiistai 14. helmikuuta 2012
torstai 19. tammikuuta 2012
Isometsän nousu ten times
Jo kauan sitten ajankohtaisuutensa menettänyt otsikko saa luvan päättää pitkän hiljaisuuden. Otsikon mukainen harjoitus tuli Stafun kanssa vedettyä joskus marras-joulukuun lumilla Ylläksellä. Aikalaiset saattavat vielä muistaa myös nuo sanat virolaisen ystävämme suusta kuultuna, ilman noita sanoja tuskin olisi tuota mäkitreeniä vedetty.
Mutta se otsikosta. Huomenna hyppään lentokoneeseen ja päästelen sen kyydissä aina San Franciscoon. Tuolta matka jatkuu sitten vuoriston suuntaan ja ensimmäinen määränpää tais olla Kirkwood tai jokin sen tapainen. Periltä tulisi sitten löytää lunta, mielellään paljon, sillä reilun viikon päästä tuolla suunnalla alkaa hiihtosuunnistuksen maailmancup. Tällä hetkellä lumitilanne on ilmeisesti vielä kehno mutta joitakin kymmeniä senttejä on lupailtu lähipäiville. Kisajärjestäjät tosin toivoivat paria metriä, jotta Bear Valleyn osakilpailu saataisiin pidettyä. Suomessa järjestäjille riittää valitettavasti parikin senttiä. No siinä se ison maailman ero tähän kotipuoleen.
Kuten tuosta tulevasta maailmancupin reissusta voi päätellä, on kisakausi alkanut vähintään kelvollisesti. En sitten kyllä tiedä, että tarvitseeko kultapossukerholaisilla sen kauden edes kelvollisesti alkaakaan? Kun kuulemani
mukaan olen nyt itsekin siihen kultapossukerhoon päätynyt. Nimityksen johdosta voisi varmaan juoda oikein pullakahveet, voin tarjota Jones sullekin.
No se siitä. Mutta ihan kohtuudella on siis kisoissa mennyt. Hisupuolella nyt oikeastaan siedettävästi koko ajan, sileän puolella on ollut vähän ailahtelevampaa. Onneksi sentään Uuraisilta kävin palkintorahat kotiin näppäämässä. Siis palkintorahat ihan kirjaimellisesti. Parempaan suuntaan siis ollaan menossa par'aikaa mutta niinhän sitä tämän ammattilaisuuden myötä pitäisikin olla. Katotaan sitten keväällä mitä viivan alle jäi.
Tämmöistä tänään. Älä Kulta ala murjottamaan, tuun ihan kohta takaisin.
Mutta se otsikosta. Huomenna hyppään lentokoneeseen ja päästelen sen kyydissä aina San Franciscoon. Tuolta matka jatkuu sitten vuoriston suuntaan ja ensimmäinen määränpää tais olla Kirkwood tai jokin sen tapainen. Periltä tulisi sitten löytää lunta, mielellään paljon, sillä reilun viikon päästä tuolla suunnalla alkaa hiihtosuunnistuksen maailmancup. Tällä hetkellä lumitilanne on ilmeisesti vielä kehno mutta joitakin kymmeniä senttejä on lupailtu lähipäiville. Kisajärjestäjät tosin toivoivat paria metriä, jotta Bear Valleyn osakilpailu saataisiin pidettyä. Suomessa järjestäjille riittää valitettavasti parikin senttiä. No siinä se ison maailman ero tähän kotipuoleen.
Kuten tuosta tulevasta maailmancupin reissusta voi päätellä, on kisakausi alkanut vähintään kelvollisesti. En sitten kyllä tiedä, että tarvitseeko kultapossukerholaisilla sen kauden edes kelvollisesti alkaakaan? Kun kuulemani
mukaan olen nyt itsekin siihen kultapossukerhoon päätynyt. Nimityksen johdosta voisi varmaan juoda oikein pullakahveet, voin tarjota Jones sullekin.
No se siitä. Mutta ihan kohtuudella on siis kisoissa mennyt. Hisupuolella nyt oikeastaan siedettävästi koko ajan, sileän puolella on ollut vähän ailahtelevampaa. Onneksi sentään Uuraisilta kävin palkintorahat kotiin näppäämässä. Siis palkintorahat ihan kirjaimellisesti. Parempaan suuntaan siis ollaan menossa par'aikaa mutta niinhän sitä tämän ammattilaisuuden myötä pitäisikin olla. Katotaan sitten keväällä mitä viivan alle jäi.
Tämmöistä tänään. Älä Kulta ala murjottamaan, tuun ihan kohta takaisin.
perjantai 12. elokuuta 2011
Länpöä koneeseen
Otsikon mukaisesti sitä kuuluisaa länpöä on jälleen alettu latailemaan koneeseen ja ladataan ensi viikollakin tuolla Otepään suunnalla Viron maalla. Viimevuotisesta reissusta on vielä varsin kirkkaat muistot joten tällä kertaa yritän pysyä pystyssä siinä liikenneympyrässä, ainakin Venäläisten valmentajien paikalla ollessa.
Menneistä sen verran että tuossa heinäkuun viimeisenä päivänä pyöriteltiin Pielisen ympäri. Ympäriajajien joukko koostui kahdesta kuskista: joukkueen kapteenina oli Kulta ja apuajajana Reisi. Alun perin taisin luvata vetoapua ensimmäisen 150km ajan ja kokolailla tuohon saatoin kyetäkin. Kaikeksi yllätykseksi kykenin kuitenkin säilyttämään lähikontaktin koko matkan ajan saaden saman ajan voittajan kanssa. Lopun massattomassa kirissä minulla ei tosin kovinkaan paljon mahdollisuuksia ollut.
Mutta tuo Otepään leiri siis avaa toden teolla leirityksen kohti talvea. Ohjelma syksylle vaikuttaa noin niinkuin omissa suunnitelmissa varsin napakalta ja talvi se vasta lupaavalta vaikuttaakin. Puitteita on yritetty rakentaa siten, että kauden tärkeimmillä hetkillä on varmasti riittävästi mahdollisuuksia keskittyä tuloksen tekemiseen eikä tarvitse ressata muilla liikkuvilla tekijöillä. Mutta kunhan nyt ensin selätetään Otepää, Vuokatti ja Ramsau, niin ollaan jo paljon lähempänä niitä ratkaisun hetkiä. Mutta tällä hetkellä olen jo tikissä.
Tiedän kyllä että otsikko sisältää kirjoitusvirheen mutta lainatavaraa uudelleen käytettäessä ei siltä aina voi välttyä.
Niin sitä länpöä saattaa muuten olla Herkälläkin koneessa varsin "herkkään" malliin tuon Otepäästä paluun jälkeen, varsinkin mikäli se kuuluisa ensi viikon tiistai odottaa edelleen itseään. Ja se muuten luultavasti odottaa.
Menneistä sen verran että tuossa heinäkuun viimeisenä päivänä pyöriteltiin Pielisen ympäri. Ympäriajajien joukko koostui kahdesta kuskista: joukkueen kapteenina oli Kulta ja apuajajana Reisi. Alun perin taisin luvata vetoapua ensimmäisen 150km ajan ja kokolailla tuohon saatoin kyetäkin. Kaikeksi yllätykseksi kykenin kuitenkin säilyttämään lähikontaktin koko matkan ajan saaden saman ajan voittajan kanssa. Lopun massattomassa kirissä minulla ei tosin kovinkaan paljon mahdollisuuksia ollut.
Mutta tuo Otepään leiri siis avaa toden teolla leirityksen kohti talvea. Ohjelma syksylle vaikuttaa noin niinkuin omissa suunnitelmissa varsin napakalta ja talvi se vasta lupaavalta vaikuttaakin. Puitteita on yritetty rakentaa siten, että kauden tärkeimmillä hetkillä on varmasti riittävästi mahdollisuuksia keskittyä tuloksen tekemiseen eikä tarvitse ressata muilla liikkuvilla tekijöillä. Mutta kunhan nyt ensin selätetään Otepää, Vuokatti ja Ramsau, niin ollaan jo paljon lähempänä niitä ratkaisun hetkiä. Mutta tällä hetkellä olen jo tikissä.
Tiedän kyllä että otsikko sisältää kirjoitusvirheen mutta lainatavaraa uudelleen käytettäessä ei siltä aina voi välttyä.
Niin sitä länpöä saattaa muuten olla Herkälläkin koneessa varsin "herkkään" malliin tuon Otepäästä paluun jälkeen, varsinkin mikäli se kuuluisa ensi viikon tiistai odottaa edelleen itseään. Ja se muuten luultavasti odottaa.
torstai 30. kesäkuuta 2011
Syötän itseni paarmoille
Härkösuo, hikinen juoksija ja helle. Voi pojat, että tuosta hommasta nauttii! Kun työpäivän hikoilut eivät missään tapauksessa (tänäänkään) riittäneet, niin suuntasin kulkuni iltapuolella legendaariselle Härkösuolle. Ohjelmassa oli luvassa semmoiset 14*1,5min vedot tuttuakin tutummalla uralla. Tuo suohon vuosien aikana revitelty painanne näkyy talvellakin hohtavilla hangilla pienenä painanteena avosuon reunalla. Kujuilkaa sitä ensi talvena Ladun Majan vitosta hiihtäessänne.
Onneksi en sentään ole kuin Asafa Powell, joka luultavimmin kieltäytyisi harjoittelemasta moisissa olosuhteissa kun paarmat ja muut verenimijät saattaisivat imaista hänen vahvaa vertaan jopa suorituskykyä heikentäviä määriä. Samaa hän muuten pelkäsi dopingtestaajien suhteen. No itselläni ei moisia pelkoja vielä ole.
No muita menneitä muistellessa mieleeni tulee ainakin legendaarinen Kiimasen savulenkki. Sielläkin tuli jälleen käytyä raapimassa Juhannuksen kunniaksi. Oma kulku sattui onnellisten tähtien alla elellessä olemaan varsin kohtuullista. Jos nyt ei muuta, niin ainakin selkeästi nappasin Curtin päänahan.
Ai niin. Se Vuokatinvaaran rullanousu varmaan kiinnostaa kaikkia. Sehän vedettiin silloin testileirillä 5 kertaa, 2TT+3V. Ajat oli 7.56-7.38(TT) + 6.24-6.16-6.14(V). Kyllä noilla ajoilla olis Aatelissakin jo jonnekin keskivaiheille sijoittua tai hiukka paremmin. No ainakin liiton kirjoihin laitettiin uusia lukuja.
Mutta ensi viikolla kutsuu Kainuu.
Onneksi en sentään ole kuin Asafa Powell, joka luultavimmin kieltäytyisi harjoittelemasta moisissa olosuhteissa kun paarmat ja muut verenimijät saattaisivat imaista hänen vahvaa vertaan jopa suorituskykyä heikentäviä määriä. Samaa hän muuten pelkäsi dopingtestaajien suhteen. No itselläni ei moisia pelkoja vielä ole.
No muita menneitä muistellessa mieleeni tulee ainakin legendaarinen Kiimasen savulenkki. Sielläkin tuli jälleen käytyä raapimassa Juhannuksen kunniaksi. Oma kulku sattui onnellisten tähtien alla elellessä olemaan varsin kohtuullista. Jos nyt ei muuta, niin ainakin selkeästi nappasin Curtin päänahan.
Ai niin. Se Vuokatinvaaran rullanousu varmaan kiinnostaa kaikkia. Sehän vedettiin silloin testileirillä 5 kertaa, 2TT+3V. Ajat oli 7.56-7.38(TT) + 6.24-6.16-6.14(V). Kyllä noilla ajoilla olis Aatelissakin jo jonnekin keskivaiheille sijoittua tai hiukka paremmin. No ainakin liiton kirjoihin laitettiin uusia lukuja.
Mutta ensi viikolla kutsuu Kainuu.
tiistai 31. toukokuuta 2011
Kevät on mennyt - kesä on täällä
Huhtikuun alun jälkeen on ollut aika vähänlaisesti kerrottavaa. Eikä sen määrä ole tainnut vieläkään päässyt kovin paljoa lisääntymään.
No sitten viimenäkemän on ainakin nuo lumet sulaneet. Siitä meinasinkin oikein kerran jo kirjoittaa mutta se jäi sitten. Ja lumien sulamisen suhteenkin saattaa olla vähän niin ja näin, varmaan jostain Uuraisten takamailta vielä löytyisi sen verran kinosta, että pääsisi edes hiukan revittämään. Se.
Mutta mutta. On se tuo kesäpuolen kisakausikin tullut avattua. Kisojahan on tullut käytyä melkein oikein urakalla ja on tullut nähtyä mm. Keuruuta, Suolahtea, Ilomantsia, Jämsää, Kangasniemeä ja Hankasalmea. Siinähän ne sitten olikin. Hyvän mielen kisoja.
Huomenissa sitten kaivetaan autotallin uumenista rullasukset esiin ja käväistään ottamassa tuntumaa Isolahden suunnan tiestöön. Luultavasti samalla selviää onko laakerit ruostuneet umpeen sitten viime kerran. Toivottavasti ei. Pitäis kato maanantaina repiä neljä kertaa vaaralle. Ensi viikon ohjelmassa on alkuviikolle varattu testileiriä Vuokatissa. Siellä pitäisi sitten selvitä myös ensi talven kuviot hieman tarkemmin. Sitä odotellessa. Ja loppuviikolle sitten jotain muuta.
Mutta onhan niitä kisoja muuten tälläkin viikolla. Mm. KePo-viestiä ja SM-kukkapenkkisuunnistusta on tarjolla. Ainakin siellä kukkapenkkikisoissa tultaneen näkemään paljon hylsyjä, kun kilpailija toisensa jälkeen ylittää jonkin pienen pienen parturoidun kukkapenkin päädyn hiukan väärältä kohdalta viistäen. Tai mistä sitä tietää. Juuri mitään ennakkoinformaatiota ei kisoista ole vielä ollut tarjolla. Kun nyt edes tietäisi että juostaanko kukkapenkkejä vai maastoa. No mitäpä sitä sillä tiedolla tekisikään?
Tänään muuten vedin sprinttiviimeistelyt Sarvivuoren purtsilla ja Keljonkankaan koulun ympäristössä. Oli muuten varsin kansainvälistä sprinttiä tarjolla, vaikka itse sanonkin.
Lopuksi vielä tuohon otsikkoon. Eilen oli maanantai ja syksy, tänään on kesä ja jälleen maanantai. Ihan tosi, näin ainakin erään kotimaisen suuryrityksen papereissa. Lisäksi todettiin töissä tänään, että ylihuomenna on taas tiistai. Tai siis näin saatiin jälleen taululta lukea. Että ota siitä sitten selvää miten nämä viikot oikein etenevät? Minä en tiedä ainakaan.
No sitten viimenäkemän on ainakin nuo lumet sulaneet. Siitä meinasinkin oikein kerran jo kirjoittaa mutta se jäi sitten. Ja lumien sulamisen suhteenkin saattaa olla vähän niin ja näin, varmaan jostain Uuraisten takamailta vielä löytyisi sen verran kinosta, että pääsisi edes hiukan revittämään. Se.
Mutta mutta. On se tuo kesäpuolen kisakausikin tullut avattua. Kisojahan on tullut käytyä melkein oikein urakalla ja on tullut nähtyä mm. Keuruuta, Suolahtea, Ilomantsia, Jämsää, Kangasniemeä ja Hankasalmea. Siinähän ne sitten olikin. Hyvän mielen kisoja.
Huomenissa sitten kaivetaan autotallin uumenista rullasukset esiin ja käväistään ottamassa tuntumaa Isolahden suunnan tiestöön. Luultavasti samalla selviää onko laakerit ruostuneet umpeen sitten viime kerran. Toivottavasti ei. Pitäis kato maanantaina repiä neljä kertaa vaaralle. Ensi viikon ohjelmassa on alkuviikolle varattu testileiriä Vuokatissa. Siellä pitäisi sitten selvitä myös ensi talven kuviot hieman tarkemmin. Sitä odotellessa. Ja loppuviikolle sitten jotain muuta.
Mutta onhan niitä kisoja muuten tälläkin viikolla. Mm. KePo-viestiä ja SM-kukkapenkkisuunnistusta on tarjolla. Ainakin siellä kukkapenkkikisoissa tultaneen näkemään paljon hylsyjä, kun kilpailija toisensa jälkeen ylittää jonkin pienen pienen parturoidun kukkapenkin päädyn hiukan väärältä kohdalta viistäen. Tai mistä sitä tietää. Juuri mitään ennakkoinformaatiota ei kisoista ole vielä ollut tarjolla. Kun nyt edes tietäisi että juostaanko kukkapenkkejä vai maastoa. No mitäpä sitä sillä tiedolla tekisikään?
Tänään muuten vedin sprinttiviimeistelyt Sarvivuoren purtsilla ja Keljonkankaan koulun ympäristössä. Oli muuten varsin kansainvälistä sprinttiä tarjolla, vaikka itse sanonkin.
Lopuksi vielä tuohon otsikkoon. Eilen oli maanantai ja syksy, tänään on kesä ja jälleen maanantai. Ihan tosi, näin ainakin erään kotimaisen suuryrityksen papereissa. Lisäksi todettiin töissä tänään, että ylihuomenna on taas tiistai. Tai siis näin saatiin jälleen taululta lukea. Että ota siitä sitten selvää miten nämä viikot oikein etenevät? Minä en tiedä ainakaan.
torstai 7. huhtikuuta 2011
Lapin Lumirastit
Lapin Lumirastit päättivät jälleen hiihtosuunnistuskauden. Samaan pakettiin oli nyt jo totuttuun tapaan turboahdettu perjantain sprintti, lauantain SM-erikoispitkä ja sunnuntain keskimatka.
Kisoihin valmistautuminen sujui varsin optimaalisesti ja viimeistelyharjoituksetkin olin tehnyt peräti ulkomailla Ruotsin maalla MM-kisojen yhteydessä, osan jopa oikein kilpailusuorituksina.
No itse kisat polkaistiin käyntiin siis sprintillä. Jo heti lähtöpaikalla koin positiivisen yllätyksen urastoa kartalta silmäillessäni, sillä se oli harvinaisen harva. Luvassa ei siis ollut mitään selän suoristelua, vaan kisassa saisi painaa täysiä. Ja sehän sopii. Vitosrastilla olinkin hyvissä iskuasemissa kuusi sekuntia lopulta toiseksi sijoittunutta Hasse Jörgeniä perässä. Pitkälle kutosvälille tein mielestäni hyvän valinnan yläkautta tamppariuraa mutta aavistuksen kapealla ja lainemaisella moottorikelkkojen rikkomalla baanalla ei lopulta tultukaan. Ehkä siinä jotain pientä erimielisyyttä oli meikäläisen ja uraluokituksen välillä mutta menköön. Tylyt 29sekkaa pataan nopeimmalta ja peli oli selvä. Lopuilla väleillä olin muuten sen kuusi sekuntia Hassea nopeampi. Aijai. Olis voinut vaikka harmittaa. Olin sitten 7.
Lauantaille sitten laiteltiin taas kalustoa kuntoon oikein urakalla. Jopa siihen malliin, että naapurimökeistä loppui virta kesken. Onneksi meillä ei ollut sitä ongelmaa... Erikoisen pitkällä alku sujui varsin leppoisasti lisää vauhtia letkan veturilta pyydellessä mutta alkoi se hymy hyytymään itse kultakin tuossa matkan edetessä. Jostain syystä nuo leveät tamppariurat vainosivat minua tuossakin kisassa, sillä kisan kulun suhteen varsin ratkaisevalla ensimmäisen lenkin pitkällä välillä onnistuin hupeloimaan aikaa ensin hieman hitaammalla alkuvalinnalla sekä oikomista heikosti kestävällä hankiosuudella, sitten kapean oloisessa tampparinousussa sekä lopulta myös rastille tehdyllä virheellä. Näiden episodien jälkeen kiinnikurottavaa oli taasen parisen minsaa lisää, eikä siihen sitten oikein eväitä enää löytynytkään. Kaikenlaista tuossa kisan aikana vielä tuli yritettyä mutta tilanteen kääntäminen olellisesti parempaan ei enää onnistunut. Milloin oli karttaa taiteltava uudestaan telineeseen ja milloin raavittava ensimmäisen lenkin kartan jämiä pois hiihdettävän lenkin rastien päältä... Pitää näemmä olla huolellisempi jatkossa. Toisen lenkin lopussa saatiin lopulta KeskinarkausMasa näköpiiriin ja aika nopeasti myös kiinni. Tässä vaiheessa päätin hiukan pienentää letkaa ja rykäisin kärkeen. Niskanen taisi olla ainoa, jolla oli mahdollisuuksia yrittää iskeä kantaan. Muutaman sijan siinä onnistuin ratkaisemaan mutta mitaliin asti se ei riittänyt. Lopputuloksissa 4. tila SM-kisassa. Tuloksissa edessä on pari norskia mutta heitähän ei siis SM-tuloksiin lasketa, Lumirastien kokonaistilanteeseen kylläkin. Sinällään hiukan huolestuttava tilanne, sillä Kulta pistää (melkein) aina noissa sijoituksissa paremmaksi. No hyvä se on sekin.
Sunnuntain keskimatkalta ei sitten käteen juuri mitään enää jäänytkään. Hihassa ei vaan ollut enää mitään. Ässät oli heitelty pöydälle jo ajat sitten ja selkänahastakaan ei enää paljoa revitty. Maalissa olin ennenkaikkea huojentunut, sillä se oli kausi sitten paketissa. Kisassa olin taas 7. ja kokonaiskisassa 6.
(Kuva: tornedal.se)
Tornedalin kuvatekstistä huolimatta kuvassa ei ole Staffan Tunis, vaan ihan Reisi Häkkinen, eikä Stafukaan ole tietääkseni (vielä) lopettamassa. Ja luultavasti en minäkään. Suksiakaan ei vielä ole laitettu varastoon vaan hiihtokausi jatkuu yhä. Sunnuntaina sitten Saarijärvellä kansallisissa startataan seuraavan kerran. Ja Laajavuoressa olen käynyt treenini hiihtämässä, ensimmäistä kertaa sitten joulukuun 1.päivän. Valitettavasti Moholdt ei ollut tätä todistamassa mutta niitä yhteisreenejä odotellessa...
Ne oli semmoiset reissut ne. Vuoden parhaita reissuja, ei kisamenestyksen perusteella mutta muuten vaan. Tuntui tuo aurinko paistavan sen verran reippaasti ja Kulta hymyili.
Kisoihin valmistautuminen sujui varsin optimaalisesti ja viimeistelyharjoituksetkin olin tehnyt peräti ulkomailla Ruotsin maalla MM-kisojen yhteydessä, osan jopa oikein kilpailusuorituksina.
No itse kisat polkaistiin käyntiin siis sprintillä. Jo heti lähtöpaikalla koin positiivisen yllätyksen urastoa kartalta silmäillessäni, sillä se oli harvinaisen harva. Luvassa ei siis ollut mitään selän suoristelua, vaan kisassa saisi painaa täysiä. Ja sehän sopii. Vitosrastilla olinkin hyvissä iskuasemissa kuusi sekuntia lopulta toiseksi sijoittunutta Hasse Jörgeniä perässä. Pitkälle kutosvälille tein mielestäni hyvän valinnan yläkautta tamppariuraa mutta aavistuksen kapealla ja lainemaisella moottorikelkkojen rikkomalla baanalla ei lopulta tultukaan. Ehkä siinä jotain pientä erimielisyyttä oli meikäläisen ja uraluokituksen välillä mutta menköön. Tylyt 29sekkaa pataan nopeimmalta ja peli oli selvä. Lopuilla väleillä olin muuten sen kuusi sekuntia Hassea nopeampi. Aijai. Olis voinut vaikka harmittaa. Olin sitten 7.
Lauantaille sitten laiteltiin taas kalustoa kuntoon oikein urakalla. Jopa siihen malliin, että naapurimökeistä loppui virta kesken. Onneksi meillä ei ollut sitä ongelmaa... Erikoisen pitkällä alku sujui varsin leppoisasti lisää vauhtia letkan veturilta pyydellessä mutta alkoi se hymy hyytymään itse kultakin tuossa matkan edetessä. Jostain syystä nuo leveät tamppariurat vainosivat minua tuossakin kisassa, sillä kisan kulun suhteen varsin ratkaisevalla ensimmäisen lenkin pitkällä välillä onnistuin hupeloimaan aikaa ensin hieman hitaammalla alkuvalinnalla sekä oikomista heikosti kestävällä hankiosuudella, sitten kapean oloisessa tampparinousussa sekä lopulta myös rastille tehdyllä virheellä. Näiden episodien jälkeen kiinnikurottavaa oli taasen parisen minsaa lisää, eikä siihen sitten oikein eväitä enää löytynytkään. Kaikenlaista tuossa kisan aikana vielä tuli yritettyä mutta tilanteen kääntäminen olellisesti parempaan ei enää onnistunut. Milloin oli karttaa taiteltava uudestaan telineeseen ja milloin raavittava ensimmäisen lenkin kartan jämiä pois hiihdettävän lenkin rastien päältä... Pitää näemmä olla huolellisempi jatkossa. Toisen lenkin lopussa saatiin lopulta KeskinarkausMasa näköpiiriin ja aika nopeasti myös kiinni. Tässä vaiheessa päätin hiukan pienentää letkaa ja rykäisin kärkeen. Niskanen taisi olla ainoa, jolla oli mahdollisuuksia yrittää iskeä kantaan. Muutaman sijan siinä onnistuin ratkaisemaan mutta mitaliin asti se ei riittänyt. Lopputuloksissa 4. tila SM-kisassa. Tuloksissa edessä on pari norskia mutta heitähän ei siis SM-tuloksiin lasketa, Lumirastien kokonaistilanteeseen kylläkin. Sinällään hiukan huolestuttava tilanne, sillä Kulta pistää (melkein) aina noissa sijoituksissa paremmaksi. No hyvä se on sekin.
Sunnuntain keskimatkalta ei sitten käteen juuri mitään enää jäänytkään. Hihassa ei vaan ollut enää mitään. Ässät oli heitelty pöydälle jo ajat sitten ja selkänahastakaan ei enää paljoa revitty. Maalissa olin ennenkaikkea huojentunut, sillä se oli kausi sitten paketissa. Kisassa olin taas 7. ja kokonaiskisassa 6.
(Kuva: tornedal.se)
Tornedalin kuvatekstistä huolimatta kuvassa ei ole Staffan Tunis, vaan ihan Reisi Häkkinen, eikä Stafukaan ole tietääkseni (vielä) lopettamassa. Ja luultavasti en minäkään. Suksiakaan ei vielä ole laitettu varastoon vaan hiihtokausi jatkuu yhä. Sunnuntaina sitten Saarijärvellä kansallisissa startataan seuraavan kerran. Ja Laajavuoressa olen käynyt treenini hiihtämässä, ensimmäistä kertaa sitten joulukuun 1.päivän. Valitettavasti Moholdt ei ollut tätä todistamassa mutta niitä yhteisreenejä odotellessa...
Ne oli semmoiset reissut ne. Vuoden parhaita reissuja, ei kisamenestyksen perusteella mutta muuten vaan. Tuntui tuo aurinko paistavan sen verran reippaasti ja Kulta hymyili.
keskiviikko 30. maaliskuuta 2011
MM-kisat - yhden aikakauden alku ja toisen loppu
Yksitoista kuukautta, kaksi viikkoa ja kuusi starttia. Noihin kahteen viikkoon ja kuuteen starttiin kulminoitui nyt vääjämätöntä loppuaan kohti kulkeva kausi. Yksitoista kuukautta töitä kauden kohokohtaa varten. Kaksi pääpainon saanuttta arvokisaviikkoa ja niissä yhteensä kuusi starttia. Pettymyksen tunteita, valonpilkahduksia, tiukan tappion aiheuttamaa tuskaa, riemun kiljahduksia, epätoivoa ja tyhjyyttä.
Viimeksi MM-kisat lähestyivät ja elämä aloitti jälleen hymyilemisen. Tunsin olevani valmis. Ennen lähtöä pääsin vielä Haapamäelle tekemään viimeistelyä. Oli mahtavat urat ja tiedän menettäneeni hienot kisat. Tiesin olevani niin valmis, kuin vain mahdollista. Tiesin, etten olisi voinut tehdä viimeisten noin kolmen viikon aikana yhtään asiaa paremmin.
Urani ensimmäistä MM-starttia sain kuitenkin odottaa aina keskiviikkoon asti. Sprintin väliin jääminen oli tietysti pieni takaisku mutta päätin olla valmis silloin kuin sen mahdollisuuteni saisin. Maanantaina kävin viimeistelemässä mätökelissä 5*3 minuuttisilla ja olin tyytyväinen sekä kalustoon, että mieheen. Ja mikäs oli sitä starttia odotellessa hyvin hoidettujen majoitusjärjestelyjen ansiosta.
No se keskiviikko oli sitten yhtä tuulinen kuin se tiistaikin, jolloin meinattiin Penan kanssa jäädä ladun varteen. Vähintään 17 m/s puhaltanut vastatuuli oli oikeasti napakka. No kisaa varten siihen lyötiin vielä aika reipas lumisade selkään, jotta se olisi täydellistä. Maastossa tilanne oli se, että ainoa erottuva ura oli se/ne jo(t)ka oli hiihdetty auki. Aina se ei ehkä tarjonnut ennakkoon suunnittelemaani vaihtoehtoa mutta niiden mukaan mentiin. Tai oli tietty aika lähellä ettei menty, sillä numeroliivi sattui jäämään kaikessa kiireessä karanteenihuoneeseen. No onneksi Sirola on tosinopee lääkäri. Kaksi minuuttia jäi starttiin aikaa... No lopulta menin sitten sen keskimatkan ryssimään. 15.tila tarjosi sen verran karvaan pettymyksen, että pitkänmatkan starttikin oli laitettava uudelleen mietintään.
Parin välipäivän jälkeen oli pitkänmatkan vuoro. Yhteislähtö, vajaa seitsemänkymmentä miestä ja kapea sillan ylitys. Siinä kaikki mitä voi kisalta haluta. Onneksi tuli otettua hyvä lähtö, vaikka aikaa ennen siltaa reilusti olikin. Mutta olis saattanut olla äijät ihmeissään jos Kulta olis startannut samaan aikaan. No niin. Hiukan oli tukkoisen oloista uraa tarjolla tässäkin kisassa. Ei niitä tosin avosuolla mikään auki pidäkään kun tuuli pöllyttelee varsin reippaasti. Stafu keuli jo heti alussa varsin miehekkäästi ja tein kisan kannalta ratkaisevan virheen olla lähtemättä siihen mukaan. Ajattelin vielä olevan aikaa mutta aina ei asiat mene niinkuin unelmoisit. Ensimmäisen lenkin jälkeen olin seitsemäntenä ja letkassa oli sijoituksia tarjolla. Toisella lenkillä onnistuin kuitenkin tekemään ensin yhden hitaamman valinnan ja sen jälkeen vielä kohtalokkaan samaistusvirheen, joiden ansiosta loppulenkille lähdettiin jostain kympin tuolta puolen. No okei oli mulla varmaan hitaampi hajontakin toisella lenkillä, tai sitten tummuin. Jokatapauksessa viimeiselle lenkille lähdettäessä Watterdal oli edellä. Ei ollut kauaa. Saman kohtalon tuli kokemaan Tolstopyatov, joka vaikutti varsin tummalta. Lamovista mulla ei ollut mitään käsitystä, ei edes silloin kun Jukka huusi sillalla kymppisakin sijoituksesta. Loppulenkillä Lamov kuitenkin kuittaa minut paremmalla reitinvalinnalla ja huomaan viiden sekunnin kiinni hiihtämisen mahdottomaksi. Maalissa ensin 11. mutta lopputuloksissa 10.tila Pettymys se on sekin.
Lisää tarinoita ja koskettavaa kuvamateriaalia (etenkin viestistä) tulee varmaan Lumirastien jälkeen. Nyt lähetään sinne.
Viimeksi MM-kisat lähestyivät ja elämä aloitti jälleen hymyilemisen. Tunsin olevani valmis. Ennen lähtöä pääsin vielä Haapamäelle tekemään viimeistelyä. Oli mahtavat urat ja tiedän menettäneeni hienot kisat. Tiesin olevani niin valmis, kuin vain mahdollista. Tiesin, etten olisi voinut tehdä viimeisten noin kolmen viikon aikana yhtään asiaa paremmin.
Urani ensimmäistä MM-starttia sain kuitenkin odottaa aina keskiviikkoon asti. Sprintin väliin jääminen oli tietysti pieni takaisku mutta päätin olla valmis silloin kuin sen mahdollisuuteni saisin. Maanantaina kävin viimeistelemässä mätökelissä 5*3 minuuttisilla ja olin tyytyväinen sekä kalustoon, että mieheen. Ja mikäs oli sitä starttia odotellessa hyvin hoidettujen majoitusjärjestelyjen ansiosta.
No se keskiviikko oli sitten yhtä tuulinen kuin se tiistaikin, jolloin meinattiin Penan kanssa jäädä ladun varteen. Vähintään 17 m/s puhaltanut vastatuuli oli oikeasti napakka. No kisaa varten siihen lyötiin vielä aika reipas lumisade selkään, jotta se olisi täydellistä. Maastossa tilanne oli se, että ainoa erottuva ura oli se/ne jo(t)ka oli hiihdetty auki. Aina se ei ehkä tarjonnut ennakkoon suunnittelemaani vaihtoehtoa mutta niiden mukaan mentiin. Tai oli tietty aika lähellä ettei menty, sillä numeroliivi sattui jäämään kaikessa kiireessä karanteenihuoneeseen. No onneksi Sirola on tosinopee lääkäri. Kaksi minuuttia jäi starttiin aikaa... No lopulta menin sitten sen keskimatkan ryssimään. 15.tila tarjosi sen verran karvaan pettymyksen, että pitkänmatkan starttikin oli laitettava uudelleen mietintään.
Parin välipäivän jälkeen oli pitkänmatkan vuoro. Yhteislähtö, vajaa seitsemänkymmentä miestä ja kapea sillan ylitys. Siinä kaikki mitä voi kisalta haluta. Onneksi tuli otettua hyvä lähtö, vaikka aikaa ennen siltaa reilusti olikin. Mutta olis saattanut olla äijät ihmeissään jos Kulta olis startannut samaan aikaan. No niin. Hiukan oli tukkoisen oloista uraa tarjolla tässäkin kisassa. Ei niitä tosin avosuolla mikään auki pidäkään kun tuuli pöllyttelee varsin reippaasti. Stafu keuli jo heti alussa varsin miehekkäästi ja tein kisan kannalta ratkaisevan virheen olla lähtemättä siihen mukaan. Ajattelin vielä olevan aikaa mutta aina ei asiat mene niinkuin unelmoisit. Ensimmäisen lenkin jälkeen olin seitsemäntenä ja letkassa oli sijoituksia tarjolla. Toisella lenkillä onnistuin kuitenkin tekemään ensin yhden hitaamman valinnan ja sen jälkeen vielä kohtalokkaan samaistusvirheen, joiden ansiosta loppulenkille lähdettiin jostain kympin tuolta puolen. No okei oli mulla varmaan hitaampi hajontakin toisella lenkillä, tai sitten tummuin. Jokatapauksessa viimeiselle lenkille lähdettäessä Watterdal oli edellä. Ei ollut kauaa. Saman kohtalon tuli kokemaan Tolstopyatov, joka vaikutti varsin tummalta. Lamovista mulla ei ollut mitään käsitystä, ei edes silloin kun Jukka huusi sillalla kymppisakin sijoituksesta. Loppulenkillä Lamov kuitenkin kuittaa minut paremmalla reitinvalinnalla ja huomaan viiden sekunnin kiinni hiihtämisen mahdottomaksi. Maalissa ensin 11. mutta lopputuloksissa 10.tila Pettymys se on sekin.
Lisää tarinoita ja koskettavaa kuvamateriaalia (etenkin viestistä) tulee varmaan Lumirastien jälkeen. Nyt lähetään sinne.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
