Kesäkausi tekee tuloaan. En ole valmis. Juoksu ei kulje ja maastoaskelta ei ole. Tekniikka on ruosteessa ja pohkeita kiristää. Eli hyvältä näyttää. Tästä kaikesta huolimatta suuntaan nyt leireilemään. Kisojakin kertyy koneeseen oikein urakalla.
Tänään siirtymä Paraisille, lauantaina KevätTyö, sunnuntaina Saaristorastit. Siitä sitten Ruotsiin ja kohti 10milaa. Pakko myöntää, ettei tässä ohjelmassa ole mitään järkeä. Juoksukilometreillä ei nimittäin ole mässäilty.
Mutta sitten vielä katsaus menneeseen. Talvikausi on nimittäin ohi. Kirjoittelen siitä ehkä tarkempaa analyysiä jahka palaan kotimaahan. Harjoituskauttakin voisi analysoida, eli mikä meni pieleen ja mitä jäi tekemättä? Ja ehkä siellä jotain onnistumisisakin oli havaittavissa. Ainakin tuo hiihto kulki loppuun asti.
Niin joo. Kävinhän mie tuolla Saarijärvellä Keväthiihdoissa! Hiihto kulki ihan kohtuu kivasti vielä näin huhtikuussakin. Asiantuntija-arvion mukaan ei kuulemma kovin montaa hisustajaa olis vetänyt kovampaakaan. Tuskin edes kolmea.
Suunnistuskausi avattiin sitten sunnuntaina korttelicupissa. Ei lainkaan heikosti. Taakse jäi mm. Vaajakosken ykkösmiehistöä! Olen siis kunnossa.
täältä tähän
torstai 9. huhtikuuta 2009
lauantai 4. huhtikuuta 2009
SM-sprintti
Tästä tulee sitten aika kaameen pitkä postaus. Kerrottavaa nimittäin on.
Jeps. Kävin siis tuolla Sodankylässä Lapin Lumirasteilla ja siellähän heitettiin peräti neljä kisaa. Ohjelma koostui perjantain keskimatkasta, lauantain sprintin karsinnasta ja SM-sprintin finaalista sekä sunnuntain normimatkasta. Kiva keikka siis. Lunta kun oli vielä maastossa kymmeniä senttejä niin voisiko asiat olla paremmin? Juttu koskee kuitenkin vain lauantaita.
Aamulla ohjelmassa oli karsinta. Karsintasuoritukseen oli viimevuotisen rämpimisen jälkeen syytä paneutua huolella. Ja sen teinkin. Toki myös perjantaiset koukerot "hieman" epämääräisellä urastolla olivat mielessä. Tarkoitus oli siis vetää kovaa mutta virheittä. Tuo perinteinen helppo yhtälö toteutui varsin vaivatta. Sijoitus oli 11. ja otin neljän sekunnin voiton Könestä. Myöhemmin tulisin huomaamaan tämän tempun tärkeyden.
Väliajalla nautin kahvit. Pullat jätin iskälle. On se vaan sadistisen pitkä tuo väliaika noissa sprinteissä. Jännitti vaan stanasti. Yleensähän tuo kova jännitys on johtanut kisasuorituksissani vääjäämättä turmioon. Pukutiloista tein lähtöä starttipaikalle pariinkin otteeseen.
No. Starttipaikalle päästiin. Aika pitkään siinä ehti reisiä vatkailemaan. Emppu kävi ilmottamassa, että on paanamiesten kisa. Otin siihen sitte vielä parit ylimääräiset vatkaukset. Startin lähestyessä tunsin lähettäjien näppiotteen tiukentuvan hartioistani. Sekuntiakaan en tulisi saamaan ilmaiseksi. Kellon lyödessä nollaa jouduin murtautumaan noiden rotevien lähettäjien puristuksesta väkisin ladulle.
K-1 Aikas perusväli. Otan oikeelta isompaa paana pitkin. Olen 4.
1-2 Samoilla lämpimillä jatketaan alaspäin ja paanalle. Otin näemmä aika rauhassa, kun on tullu sekunteja turpaan. Rastille mennään oikoa tottakai. Leimatessa bongaan Kvålen nousemassa rastilta lähtevää uraa. Lähti 2min eteen. 12.
2-3 Mietin parit sekunnit ja isken sitte oikeelta. Otan Kvålen kiinni baanalla ja jatkan sitten omalle reitilleni kohti suota. Loppu onkin sitten katkouratyöstöä. Kulkee aika hyvin. Rastille tullessa kattelen, ettei Kvålea näy. Otin siis paremman valinnan. 7.
3-4 Palauttava alamäkiväli. Tulee aika hyvään paikkaan, sillä neloselta eteenpäin saakin sitten hakata aika rajusti. Rastille laskiessa bongaan sieltä jo pakenevan Könen. Olen siis saavuttanut hieman. Tuulettelen kevyesti. 6.
4-5 Menee ehkä kaks sekkaa, niin tipun kartalta. En varmaan nähny tota ekaa risteystä. Lopulta kurvaan alaspäin menevälle uralle ja linja tulee vastaan. Huokaisen ja alan lyömään. Jäin kokonaiset kuus sekkaa pohjista. Onneks on tuota massaa, ni kulkee alamäet. 6.
5-6 Paanamiesten kisa... Tasuria rastilta työstäessä hymyilyttää. Reidet on valmiina. Lyön nousuun ihan kivasti mutta vasta Könen musta-harmaa kisa-asu saa hapot nousemaan. Tai ei ne hapot nouse, ennen ku on lyöty hetki. Mutta kumminkin. Linjan kohalla tuntuu jo aika hyvältä. hapot hivelee... Wassu on vähä kömpelöä mutta tunnustelis kulkua kumminkin. Lipulla saavutan likipitäen loppumatkan veturini. 3.
6-7 Tää väli ei vaan näytä olevan, vaan myös on helppo. Edes minä en pystyisi ryssimään tässä vaiheessa. 3.
7-8-M Aikas oiko voittoisesti sujutellaan. Kovempaa en pääse ja Köneä en saa aivan kiinni. Paitsi loppusuoralla. Kaikkeni laitoin peliin. Loppusuoralle pohjat. 4.
Maalissa kuulen, että keulaan mennään. 10 jätkää on jäljellä, niistä 2 ruotsalaisia, joten vähintään 8.tila on luvassa. Tiedän kuitenkin, että jos mun ajan lyö, niin sen eteen pitää kärsiä. No tai ainakin mie kärsin, ja suksella kaikki jäljellä olevat ei mua lyö.
On varaa huutaa ja tuulettaa. Huudan aika kovaa. Emppu taitaa vihjailla, että ei tuo mitaliin riitä. Ilmoitan tietäväni sen mahdolliseksi. Kuinka oikeassa tuossa hetkessä ollaan. Ja kuinka pahalta se tuleekaan tuntumaan...
Hetkeen ei tuu ajateltua tilannetta, kertailen vaan Pellon pojille kisan kulkua. Sitten havahdun. Urpalaisen Jake on menny kolmella sekunnilla ohi. Muut ei oo pärjänny. Keskinarkkari tulee ja lyö ylivoimasen pohja-ajan. Siinä hetkessä tajuan kuinka lähellä sen on. Yksi niistä unelmista. Tonna on enää jälellä. Kuuluttavat, että Masan aikaa Tonna ei enää lyö. 43 sekuntia siitä. Ei se aika vielä voittonkaan ole ummessa mutta loppusuoraa puuttuu. Sitten laskee punamusta hahmo kohti viimeistä rastia. Se on Norjan ja LHR:n Eivind Tonna. Mitali valuu käsistä. Olen hävinnyt SM-mitalin kolmella sekunnilla. Itkettää ja naurattaa samaan aikaan. En uskonut mitalin olevan edes mahdollisuuksien rajoissa mutta sen menettäminen kirpaisee silti. Se on kuitenkin yksi niistä unelmista, minkä takia töitä on jaksanut tehdä. Tiedostan myös, etten välttämättä koskaan pysty samaan. Tässäkö se sitten oli? Niin lähellä mutta silti saavuttamattomissa?
Hienointa tässä jutussa oli kuitenkin se, että vaikka pääsin lähelle, ja ainoastaan lähelle sitä unelmaa mitalista, niin iskä oli paikan päällä näkemässä ja kokemassa nää hetket. On se kuitenkin iso juttu. Sama mies kun on samalla myös mun valmentaja, huoltaja ja pääsponsorikin vielä. Toivottavasti kykenin tarjoamaan rahoille vastinetta.
Unelmien takia tähän urheiluun oon tykästynyt. Pikkupoikana sitä tietysti ajatteli olevansa tulevaisuudessa maailmanmestari tai olympiavoittaja. SM-mitalitkin kuulostivat hienolta asialta. Pikkuhiljaa on sitten aina tultu alaspäin noissa kuvitelmissa. Mitalien tasolle on ne korkeimmat unelmat jäänyt. Tai jos joskus vaikka johonki arvokisoihin hirveellä pullalla... Tällä kertaa niiden unelmien täyttymys oli lähellä. Itselleni tyypilliseen tapaan toki päästiin vaan lähelle.
Mut hei! Oon sentään aika kova jätkä, vaikka itse sanonkin.
Jeps. Kävin siis tuolla Sodankylässä Lapin Lumirasteilla ja siellähän heitettiin peräti neljä kisaa. Ohjelma koostui perjantain keskimatkasta, lauantain sprintin karsinnasta ja SM-sprintin finaalista sekä sunnuntain normimatkasta. Kiva keikka siis. Lunta kun oli vielä maastossa kymmeniä senttejä niin voisiko asiat olla paremmin? Juttu koskee kuitenkin vain lauantaita.
Aamulla ohjelmassa oli karsinta. Karsintasuoritukseen oli viimevuotisen rämpimisen jälkeen syytä paneutua huolella. Ja sen teinkin. Toki myös perjantaiset koukerot "hieman" epämääräisellä urastolla olivat mielessä. Tarkoitus oli siis vetää kovaa mutta virheittä. Tuo perinteinen helppo yhtälö toteutui varsin vaivatta. Sijoitus oli 11. ja otin neljän sekunnin voiton Könestä. Myöhemmin tulisin huomaamaan tämän tempun tärkeyden.
Väliajalla nautin kahvit. Pullat jätin iskälle. On se vaan sadistisen pitkä tuo väliaika noissa sprinteissä. Jännitti vaan stanasti. Yleensähän tuo kova jännitys on johtanut kisasuorituksissani vääjäämättä turmioon. Pukutiloista tein lähtöä starttipaikalle pariinkin otteeseen.
No. Starttipaikalle päästiin. Aika pitkään siinä ehti reisiä vatkailemaan. Emppu kävi ilmottamassa, että on paanamiesten kisa. Otin siihen sitte vielä parit ylimääräiset vatkaukset. Startin lähestyessä tunsin lähettäjien näppiotteen tiukentuvan hartioistani. Sekuntiakaan en tulisi saamaan ilmaiseksi. Kellon lyödessä nollaa jouduin murtautumaan noiden rotevien lähettäjien puristuksesta väkisin ladulle.
K-1 Aikas perusväli. Otan oikeelta isompaa paana pitkin. Olen 4.
1-2 Samoilla lämpimillä jatketaan alaspäin ja paanalle. Otin näemmä aika rauhassa, kun on tullu sekunteja turpaan. Rastille mennään oikoa tottakai. Leimatessa bongaan Kvålen nousemassa rastilta lähtevää uraa. Lähti 2min eteen. 12.
2-3 Mietin parit sekunnit ja isken sitte oikeelta. Otan Kvålen kiinni baanalla ja jatkan sitten omalle reitilleni kohti suota. Loppu onkin sitten katkouratyöstöä. Kulkee aika hyvin. Rastille tullessa kattelen, ettei Kvålea näy. Otin siis paremman valinnan. 7.
3-4 Palauttava alamäkiväli. Tulee aika hyvään paikkaan, sillä neloselta eteenpäin saakin sitten hakata aika rajusti. Rastille laskiessa bongaan sieltä jo pakenevan Könen. Olen siis saavuttanut hieman. Tuulettelen kevyesti. 6.
4-5 Menee ehkä kaks sekkaa, niin tipun kartalta. En varmaan nähny tota ekaa risteystä. Lopulta kurvaan alaspäin menevälle uralle ja linja tulee vastaan. Huokaisen ja alan lyömään. Jäin kokonaiset kuus sekkaa pohjista. Onneks on tuota massaa, ni kulkee alamäet. 6.
5-6 Paanamiesten kisa... Tasuria rastilta työstäessä hymyilyttää. Reidet on valmiina. Lyön nousuun ihan kivasti mutta vasta Könen musta-harmaa kisa-asu saa hapot nousemaan. Tai ei ne hapot nouse, ennen ku on lyöty hetki. Mutta kumminkin. Linjan kohalla tuntuu jo aika hyvältä. hapot hivelee... Wassu on vähä kömpelöä mutta tunnustelis kulkua kumminkin. Lipulla saavutan likipitäen loppumatkan veturini. 3.
6-7 Tää väli ei vaan näytä olevan, vaan myös on helppo. Edes minä en pystyisi ryssimään tässä vaiheessa. 3.
7-8-M Aikas oiko voittoisesti sujutellaan. Kovempaa en pääse ja Köneä en saa aivan kiinni. Paitsi loppusuoralla. Kaikkeni laitoin peliin. Loppusuoralle pohjat. 4.
Maalissa kuulen, että keulaan mennään. 10 jätkää on jäljellä, niistä 2 ruotsalaisia, joten vähintään 8.tila on luvassa. Tiedän kuitenkin, että jos mun ajan lyö, niin sen eteen pitää kärsiä. No tai ainakin mie kärsin, ja suksella kaikki jäljellä olevat ei mua lyö.
On varaa huutaa ja tuulettaa. Huudan aika kovaa. Emppu taitaa vihjailla, että ei tuo mitaliin riitä. Ilmoitan tietäväni sen mahdolliseksi. Kuinka oikeassa tuossa hetkessä ollaan. Ja kuinka pahalta se tuleekaan tuntumaan...
Hetkeen ei tuu ajateltua tilannetta, kertailen vaan Pellon pojille kisan kulkua. Sitten havahdun. Urpalaisen Jake on menny kolmella sekunnilla ohi. Muut ei oo pärjänny. Keskinarkkari tulee ja lyö ylivoimasen pohja-ajan. Siinä hetkessä tajuan kuinka lähellä sen on. Yksi niistä unelmista. Tonna on enää jälellä. Kuuluttavat, että Masan aikaa Tonna ei enää lyö. 43 sekuntia siitä. Ei se aika vielä voittonkaan ole ummessa mutta loppusuoraa puuttuu. Sitten laskee punamusta hahmo kohti viimeistä rastia. Se on Norjan ja LHR:n Eivind Tonna. Mitali valuu käsistä. Olen hävinnyt SM-mitalin kolmella sekunnilla. Itkettää ja naurattaa samaan aikaan. En uskonut mitalin olevan edes mahdollisuuksien rajoissa mutta sen menettäminen kirpaisee silti. Se on kuitenkin yksi niistä unelmista, minkä takia töitä on jaksanut tehdä. Tiedostan myös, etten välttämättä koskaan pysty samaan. Tässäkö se sitten oli? Niin lähellä mutta silti saavuttamattomissa?
Hienointa tässä jutussa oli kuitenkin se, että vaikka pääsin lähelle, ja ainoastaan lähelle sitä unelmaa mitalista, niin iskä oli paikan päällä näkemässä ja kokemassa nää hetket. On se kuitenkin iso juttu. Sama mies kun on samalla myös mun valmentaja, huoltaja ja pääsponsorikin vielä. Toivottavasti kykenin tarjoamaan rahoille vastinetta.
Unelmien takia tähän urheiluun oon tykästynyt. Pikkupoikana sitä tietysti ajatteli olevansa tulevaisuudessa maailmanmestari tai olympiavoittaja. SM-mitalitkin kuulostivat hienolta asialta. Pikkuhiljaa on sitten aina tultu alaspäin noissa kuvitelmissa. Mitalien tasolle on ne korkeimmat unelmat jäänyt. Tai jos joskus vaikka johonki arvokisoihin hirveellä pullalla... Tällä kertaa niiden unelmien täyttymys oli lähellä. Itselleni tyypilliseen tapaan toki päästiin vaan lähelle.
Mut hei! Oon sentään aika kova jätkä, vaikka itse sanonkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
