Hiihtosuunnistuksen keskieuroopan kiertue Ski-O Tour oli näkemisen ja kokemisen arvoinen. Ja se ansaitsee myös pitkän selostuksen. Aikansa tämän tarinan kirjoittaminen otti, ei siksi että siitä tulisi hyvä, otti vaan.
Joulun jälkeen olin tunnustellut olevani hyvässä hiihtokunnossa. Ehkä jopa parhaassa sileän kunnossani ikinä. Sitä myöten myös ennakko-odotukset nousivat samaa rataa kohti kattoa, jopa taivaita. Viimeisenä testinä oli ohjelmaan kirjattu Keski-Suomen maakuntaviesti eli tapahtuma, jossa tulee olla aina parhaimmillaan. Muuramen joukkue oli kilpailussa jopa jonkinmoinen musta hevonen, siihen malliin voittajaveikkauksia ainakin maakuntaviestiarpoihin tiedän rustatun. Ja se rustaaja muuten en ollut minä. Tavallisuudesta poiketen olin jo 8.osuudella, joka oli sama 9km V kuin akkuripätkäkin. Ennakkoon oli luvattu, että Muuramesta löytyy osuuden nopein mies ja panoksena tässä oli vain ja ainoastaan työpaikkani. Sen pienemmillä panoksilla ei puolestani (tai minua vastaan) pelattu.
Itse kilpailu sujui joukkueeltamme mainiosti. Sijoituimme lopulta 5. tilalle, mikä on selvästi paras Muuramen sijoitus koskaan. Heikosti ei tosin kulkenut itsellänikään. Suksi pelasi ja olin selvästi nopein. Tarkempi analysointi paljasti myös kaikkien ankkureiden jääneen taakse. Nappasin näin ainakin periaatteellisella tavalla kauan himoitsemani Aallon Matin päänahan ja sekös lämmitti mieltä!
Mutta tuskin oli maakuntaviestistä selvitty kun käänsin golfin nokan jo kohti etelää. Varhain perjantaiaamuna oltiin jo Stafun kanssa asemissa lentokentällä. Asemissa siellä oli muitakin. En nyt ehkä ajatellut törmääväni perjantaina aamutuimaan Helsinki-Vantaalla Mikko Harjuun mutta näin vain tapahtui. Samanlaista viestiä tuli sieltäkin suunnalta. No toiset lentelee Wieniin ja toiset kohti jenkkejä. Onneksi meillä oli se lyhyempi matka edessä. Itsellenikin selvisi, että kuntoni salaisuus piilee siinä, että ensilumenladulla pistelen ehkä porukan heikoimmalla suksella ja taistelen etiäpäin mutta kun lumet tosissaan tulevat ja vaihdan alle kunnon kisakapulat, niin jopas onkin hiihto helppoa. No totta ainakin toinen puoli. Ei muuta kuin hyvää reissua Mikolle!
Itävaltaan päästiin ilman ongelmia ja suksetkin tulivat perille. Ilmeisesti jenkkeihin matkatessa saattaa kalusto jäädä matkalle... No paikallisten autonvuokraajien mielestä Peugeot 407 on vastaava kuin Toyotan Raw4. Itse en huomaa yhtäläisyyttä. Kattotelineetkin jätettiin ottamatta, sillä magneettisilla tuskin kuljetellaan 25 paria suksia. Tämä tiesi matkaan pientä mutkaa rautakauppaan, josta kattotelineiden rakentamiseen sopivat ainesosat löytyivät pienen etsiskelyn jälkeen. No tuli ainakin rakentajaranelle töitä. Illan aikana majapaikkaamme löysivät tiensä myös pari norjalaista, Hasse ja Sindre, joista ensimmäiselle päivien erottaminen toisistaan on ehkä hieman vaikeaa.
Ensimmäinen kisa käytiin jo lauantaina, joten liiemmälti ei jäänyt aikaa valmistautua. Kisa aamuna laiteltiin sukset kuntoon ja olin (tai ainakin luulin olevani) valmis. Menohaluja oli ehkä vähän liikaakin, mikä kostautui heti alkumatkasta parina pikku virheenä. Jätin myös käyttämättä yhden ison oion metsän lävitse jolloin Eivind nappasi kiinni ja meni samalla ohitse. Alkoi syödä rotan lailla. Jos olisin tässä vaiheessa tiennyt mitä tältä reissulta olisi vielä odotettavissa, niin en olisi uskonut. Tuo yksi oiko näytteli kisan sijoituksissa muuten kohtuullisen isoa osaa. Sijoitus oli lopulta 20.
Mutta ei auttanut kuin niellä pettymyksensä ja valmistautua uuteen kisaan. Kisaformaatti on armoton. Sunnuntaina ohjelmassa oli ns. pitkänmatkan kisa. Lyhyt sellainen. Kokolailla alusta asti kävi selväksi, että en vain osaa. Kokolailla täysin avoimilla alueilla oikominen ei vain tuntunut riittävän luonnolliselta ja helpolta, vaan koko ajan piti miettiä mitä tehdä, mihin mennä nyt? Eivind nappasi minut jälleen kiinni ja luovutin kisan henkisesti jo väliaikaisesti. Hetken verran menikin paremmin mutta lopussa kun pyrin jälleen lisäämään vauhtia, niin mopon hallinta osoittautui varsin vaativaksi tehtäväksi. Asiaa ei tietenkään helpottanut aivan liian kosteisiin olosuhteisiin voideltu kisapari, joka toimi ainoastaan ylhäällä auringon lämmittämillä alueilla. Kisa kun käytiin pääasiallisesti kuivemmalla lumella. Kaiken hyvän lisäksi onnistuin pannuttamaan yhdellä oikosella oikein kunnon turvat, jonka seurauksena lonkankoukistajan/nivusen paikkeilla tuntui riittävän kovaa kipua vielä päivienkin päästä. Tuloslistaa katsellessa alkoi epätoivo hiipimään puseroon. Stafun ylivoima oli jotain todella järkyttävää. Sijoitus oli 23. ja tiesin, että aseita kelkan kääntämiseen oli varsin vähän. Illan kevyt pertsan lenkki nosti hieman mielialaa ja kulta käski uskomaan itseeni.
Kolmas ja samalla viimeinen Itävallan kisapäivä tarjosi sprinttiä. Keli oli jälleen plussalla. Tällä kertaa suksi toimi aivan riittävän hyvin. Kisan taktiikaksi muotoilin urilla pysymisen, sillä oikokikkailut eivät tuntuneet ottavan sujuakseen. Tiesin ottavani tällä taktiikalla paikoin takkiin mutta alati murenevan itseluottamuksen kanssa ei minulla ollut muuta mahdollisuutta kuin pelata varman päälle ja pelastaa ne rippeet, jotka enää olivat jäljellä. Taktiikka toimikin kohtuullisen hyvin, sillä onnistuin tekemään tuohonastisista parhaan suoritukseni. Häikäisevä se ei tosiaan ollut, mutta antoi minulle vielä pientä toivoa tunnelin päässä kajastavasta valosta. Sijoitukseni oli 15. ja se on jotain aivan muuta kuin mihin tähtäsin.
Iltasella käväistiin Hochfilzenissä ampumahiihdon pyhätössä hiihtämässä ja vietettiin Hassen läksiäisiä. Hän oli päättänyt lähteä jo kotiin. Paikallista motivaatiomäntyä kiertäessä ei voinut kuitenkaan välttyä ajatukselta, että tästä olisi tuleva sellainen waterloo, jota ehkä ennakkoon paikoin pelkäsin. Lanki muistutti homman alkavan Slovakiassa puhtaalta pöydältä. Homma tulisi kuulemma muuttumaan. Ja kuinka oikeassa Jukka olikaan...
Matka Slovakiaan oli yllättävän nopea. No tietysti kun motarilla saa päästellä ainakin sataakolmeakymppiä, niin kyllä siinä kilometrit vaihtuu. Lumen vähyys aiheutti kuitenkin arvailuja kilpailujen käymisestä ja käymättäjättämisestä. Kremnicaan saapuessa ei lumesta ollut vielä tietoakaan ja kisapaikka odotti jo kymmenen kilsan päässä. Pikkuhiljaa vuoren rinnettä kiivetessä lumi alkoi lisääntyä mutta turhan hitaasti. Perillä Skalkan huipulla lunta toki oli mutta vähemmän kuin mitä kisojen pitäminen mielestämme vaati. Kaikeksi onneksi majapaikkamme oli, sanotaanko nyt vähintään eksoottinen. Mutta siis ihan käypä majapaikka meille. Toisen välipäivän pitkällä lenkillä suksia kanneltiin useampaan otteeseen mutta niin vain sitä lunta aina mutkan takaa löytyi. IOF TA:n kommentti kuului: I´m afraid we have to cancel the sprint area. Ja jälleen piti kuulemma uskoa itseensä. Olin ehkä kaukana sieltä, missä halusin olla mutta jaksaa täytyi.
Slovakian kisat avattiin keskimatkan yhteislähdöllä, joka käytiin kolmena lenkkinä. Urasto koostui pääosin baanoista, joita oli alueella varsin paljon ja tiheässä. Tämähän tietysti sopii meikäläiselle mutta mielellään sitä kisailisi hieman vaihtelevammilla urastoilla. Kisaa varten meille oli tilattu myös lumisade, joka paransi lumiolosuhteita huomattavasti tuomalla useita senttimetrejä puhdasta uutta lunta urastolle. Tämä sade luultavasti pelasti kisat. Lumisateesta, baanoista tai viesteistä sain uutta virtaa ja onnistuin kasaamaan itseluottamukseni rippeitä ihan pieniksi kasoiksi asti. Viimeisellä kilometrillä kolmanneksi sijoittuneen Grigorievin selkä oli vielä näkyvissä mutta sinne se vain jonnekin karkasi. Loppukirissä raateleva tappio loppusuoran kurvissa oikopaikkansa käyttäneelle Gruzdeville. Sijoitus 6.
"Oi kiva että sä kulta tykkäät." Tunsin olevani jälleen elossa.
Viidenteen kisaan tarjottiin sitten oikein kunnon vesisadetta. Kaikki edellisenä päivänä satanut lumi meni ja ehkä hieman vanhojakin. Urat olivat pelkkää loskaa ja kisoihin uhraamani suksipari ei varsinaisesti ole tunnettu vesikelin parina. Koko massiivinen Suomen joukkue kärsi samasta vaivasta, osin teimme sen turhaan. Tappiota suksella tuli lukuisia sekunteja per väli ja se on sprintissä liikaa. Kun tähän vielä lisätään venäläisten huomattavasti parempi luisto, niin koko konkurssi oli valmis. Tein kokolailla maksimaalisen suorituksen noihin oloihin omista lähtökohdistani, virheitä noin 15sek, jätin kaikkeni ladulle ja olin 11. En oikein tiennyt pitäisikö olla tyytyväinen vai pettynyt. Olin sitten molempia.
Olosuhteet eivät viimeiseen kisaan varsinaisesti parantuneet. Alue vaihtui uuteen ja ei oikeastaan ollut mitään tietoa siitä, mitä tulossa oli. Tai no "skiing + light orienteering in the beginning" ja muuta mukavaa. Ja yksi vaarallinen kohta miesten radalla. Ykkösvälillä jätin oion käyttämättä, koska lumihangessa 100m vertikaalia alaspäin ei houkutellut riittävästi, ja kisan jälkeen totesin sen maksaneen kaksi minuuttia. Kolmosta en meinannut oion päätteeksi löytää ollenkaan. Siitä reilut kolme minsaa plussaa. Lisäksi vielä yksi tasoa pitkin tehty oiko, jolla pääsi liian alas rinteessä. Kokonaisuudessaan siis 5-6min koukeroita. Virheettä tuolta tosin ei kovin moni ponnistanut. Oli sen verran mielenkiintoiset olosuhteet ja muuttuvat tekijät. Lopputuloksissa olin jälleen 11. Tämänkin tuloksen kanssa oli vähän niin ja näin. Olin siis jälleen pettynyt ja tyytyväinen samalla kertaa. Ne oli sellaiset kisat. Tourin kokonaistuloksissa oli lopulta 12.
Sunnuntaina päästiin sitten fiilistelemään paikallisilla laduilla ensimmäistä kertaa siten, että näki johonkin. Sumu hälveni Skalkan huipulta juuri sopivasti ja viimeisen pitkän lenkin saattoi heittää hyvin mielin vaikka maisemia ihaillen. Paluumatkakin sujui varsin mukavasti ja ruumaan pakatut auton avaimetkin saapuivat kaikeksi onneksi Helsinki-Vantaalle ajallaan. Osaan kato ton pakkaamisen aika hyvin.
Kokolailla mielenkiintoinen oli reissu. Kisamenestys ei missään nimessä ollut sitä mitä lähdin hakemaan. Slovakiassa nyt sinnepäin mutta Itävallassa oltiin hyvin kaukana hyvistä tuloksista. Henkistä kanttia koeteltiin aika isosti ja välillä sitä joutui miettimään, että onko tässä mitään järkeä. Kuitenkin väitän tämän reissun jäävän ehdottomasti positiivisen puolelle, sillä kaikki olosuhteet on hallittava jos menestystä haluaa. Kisoissa voi vastaan tulla mitä tahansa ja Tourin jälkeen on nähnyt siitä jo aika ison osan... Tästä on hyvä ponnistaa kohti EM-kisoja!
torstai 20. tammikuuta 2011
keskiviikko 5. tammikuuta 2011
Lautalla
Huomenna torstaina maakuntaviesti ja perjantaina startti kohti Ski-O Touria. Siinä sitä meneekin sitten aina tuonne puolentoista viikon päähän asti reissussa. On se hyvä päästä kokeilemaan muitakin nousuja kuin Öljymäki.
Meinneistä sen verran, että Imatralla oli toinen. Sekä karsinnassa että finaalissa. Finaalissa oli voiton avaimet jo käsissä, kun kiskoin pitkälle hiihtovälille 12sek pohjat vain menettääkseni juurikin saman verran seuraavalla lyhyellä välillä. Tuossa vaiheessa Kulta kiinnosti enemmän. Oleellista muutosta tilanteeseen ei ole tullut. Ehkä pienen pientä liikahdusta parempaan suuntaan.
Joululomakin tuossa heilahti menemään turhan nopeasti. Ei kerinnyt kuin kääntymään Timitrassa pariin kertaan ja toteamaan kotimaiset pakkasennusteet turhan epätarkoiksi Äänekosken hiihtojen pitämisen suhteen. Tuskin sillä kuitenkaan suurta merkitystä on, onko pakkasta kymmenen vai kaksikymmentäviisi astetta. No harjoittelemaan sentään ehti. Samaan hengenvetoon voisi todeta loman loppuneen turhan lyhyeen. Enemmänkin yhteistä aikaa olisin voinut viettää. No vuosi sentään loppui aiempia veljiään paremmin ja uusi alkoi niin ikään veljiään kirkaampana. Jos näin voisi jatkua ikuisesti, niin täällähän saattaa ihan viihtyä pidempäänkin.
No niistä henkilökohtaisista elämän riemuista toisiin. Vuoden vaihteen kunniaksi näytti Snettikin listanneen Top 10 – Suunnistuksen ”ei ehkä ihan näin” –hetket 2010 ja tuolle ns. kyseenalaiselle listalle voin ylpeänä todeta itsekin tietyllä tapaa päätyneeni. Jostain syystä suomalaisessa urheilukulttuurissa ei voida hyväksyä sitä, että joku tuo esille sen toisenkin puolen, vaan sillä leimautuu samalla itsekeskeiseksi ja omahyväiseksi kusipääksi tai vähintään huonoksi häviäjäksi. Ymmärrän toki, että ns. asialinjalta poikkeaminen noissa tapauksissa on sitten asia erikseen. No se siitä.
Ei tässä tämän suurempia tänään. Tuskin huomennakaan. Annetaan sen elämän hymyillä.
Meinneistä sen verran, että Imatralla oli toinen. Sekä karsinnassa että finaalissa. Finaalissa oli voiton avaimet jo käsissä, kun kiskoin pitkälle hiihtovälille 12sek pohjat vain menettääkseni juurikin saman verran seuraavalla lyhyellä välillä. Tuossa vaiheessa Kulta kiinnosti enemmän. Oleellista muutosta tilanteeseen ei ole tullut. Ehkä pienen pientä liikahdusta parempaan suuntaan.
Joululomakin tuossa heilahti menemään turhan nopeasti. Ei kerinnyt kuin kääntymään Timitrassa pariin kertaan ja toteamaan kotimaiset pakkasennusteet turhan epätarkoiksi Äänekosken hiihtojen pitämisen suhteen. Tuskin sillä kuitenkaan suurta merkitystä on, onko pakkasta kymmenen vai kaksikymmentäviisi astetta. No harjoittelemaan sentään ehti. Samaan hengenvetoon voisi todeta loman loppuneen turhan lyhyeen. Enemmänkin yhteistä aikaa olisin voinut viettää. No vuosi sentään loppui aiempia veljiään paremmin ja uusi alkoi niin ikään veljiään kirkaampana. Jos näin voisi jatkua ikuisesti, niin täällähän saattaa ihan viihtyä pidempäänkin.
No niistä henkilökohtaisista elämän riemuista toisiin. Vuoden vaihteen kunniaksi näytti Snettikin listanneen Top 10 – Suunnistuksen ”ei ehkä ihan näin” –hetket 2010 ja tuolle ns. kyseenalaiselle listalle voin ylpeänä todeta itsekin tietyllä tapaa päätyneeni. Jostain syystä suomalaisessa urheilukulttuurissa ei voida hyväksyä sitä, että joku tuo esille sen toisenkin puolen, vaan sillä leimautuu samalla itsekeskeiseksi ja omahyväiseksi kusipääksi tai vähintään huonoksi häviäjäksi. Ymmärrän toki, että ns. asialinjalta poikkeaminen noissa tapauksissa on sitten asia erikseen. No se siitä.
Ei tässä tämän suurempia tänään. Tuskin huomennakaan. Annetaan sen elämän hymyillä.
keskiviikko 15. joulukuuta 2010
Matkalla
Ylläksen ensilumen kisoista ei sitten lopulta jäänyt käteen voittoa, ei edes sitä ylivoimaista. Tiedän että joissain piireissä naureskellaan nyt tyytyväisinä, ehkä jopa vahingoniloisina, ja ollaan tyytyväisiä siitä, että tuon paremmin en pärjännyt. Se heille suotakoon.
Lauantain keskimatkalla vauhti oli alusta alkaen ihan kohdillaan mutta suunnistus tökki jonkin verran. Neloselle tein huonon reitinvalinnan (ja missasin myös ratkaisevan suoran oion) ja takkiin tuli oikein urakalla, liki minuutti. No Stafulle jäin vain viisi sekkaa, joten kisa ei ratkennut siihen. Kutoselle tein oikein virheen kun missasin yhden uran. Se maksoi puoli minsaa. Yhdennellätoista rastilla missasin niin ikään uran ja kuvittelin kääntyneeni väärin. No en ollut. Tämäkin maksoi kokolailla minuutin. Siinä samassa Stafu kuittasi ohi ja sekös söi miestä. Lopussa vielä napsautin suksen poikki ja sain näin aihetta paiskoa välineitäni maalissa. Kouraan jäi 11.tila ja olin kuudes suomalaisista.
Sunnuntaihin mentiinkin sitten normaaliin tapaan kostoa vannoen. Ohjelmassa oli valitettavan lyhyt normimatka. Ykköselle sujuttelin varoen ja jäin huomattavasti. Tämän jälkeen paransin menoani kohtuudella. Kolmoselle sorvasin jopa kisan ainoan pohja-aikani. No vitoselle sitten tasoittelin menoa ottamalla 40sek pataan missaamalla jälleen uran. Tämän jälkeen kisa eteni kohtuudella, joskin suunnistus oli turhan tökkivää. Vasta toiseksi viimeiseltä onnistuin lähtemään väärään suuntaan, kun en kartastani saanut riittävän hyvin selvää. Meinasi paniikki iskeä, kun liman alta ei uraa kartasta löytynytkään. Se maksoi puolisen minsaa ja periaatteessa yhden sijan, joskin KeskinarkausMasa teki saman virheen. Näin ollen plusmiinus nolla tuossa kamppailussa. Sija oli 6. ja kotimaisista viides.
Mikä sitten kisoissa oikein oli pielessä? Miehen piti olla kunnossa ja niin olenkin. Meno ei toki ollut yhtä herkkää kuin viime vuonna tähän aikaan mutta suksi kyllä liikkuu vähintään samaa vauhtia, ehkä kovempaakin. Kaiken lisäksi tiesin, ettei siellä muutkaan ole lentoon lähteneet vaan kulkevat edelleen maita myöten. Kaikki oli sinällään kohdallaan. Paitsi se suunnistusvarmuus. Virheitä tuli liikaa ja meno oli koko ajan liian tökkivää. Urastolla ei paljoa ole päässyt vetämään mutta sekin on sama kaikille.
Nopealla analyysillä voisin väittää syyksi sitä, että nyt minulla ei ollut niin kovia panoksia pärjätä kuin viimeksi. Silloin oli riittävän iso henkinen pakko tehdä sellaiset tulokset, jotka riittävät. Olin henkisesti paremmin valmstautunut. Miksi sitten en nyt ollut? Tottakai tavoitteeni oli pärjätä mutta ehkä enemmänkin tiesin vetäväni perussuorituksilla nyt taululle heilahtaneita tuloksia. En liiemmin yrittänytkään vetää liiaksi riskillä. Ehkä olisi pitänyt.
Kausisuunnitelmani mukaisesti olen kuitenkin tällä hetkellä kunnossa ja olen jo jonkinmoisia tuloksiakin saanut aikaiseksi. Voin siis levollisin mielin suunnata Imatran kautta Ski-O Tourille ja sitä kautta EM-kisoihin. MM-kisat odottavat sitten vielä keväällä vuoroaan mutta sinne on vielä aikaa. Tammikuun puolivälissä ollaan sen suhteen viisaampia. Silloin on jo nähtävissä se kestääkö kroppa kauden rasitukset kevääseen asti. Jos ei kestä, niin turha sinne MM-kisoihin on puolikuntoisena lähteä. Tuloksia tehdään vain huippukuntoisena.
Kisojen jälkeen vedettiin sitten leiriä. Tavallisesta ohjelmasta poiketen urastolla tuli käytettyä aikaa hieman enemmän. Se näkyy sitten tästä eteenpäin myös tuloksissa. Oma fyysinen vire myös parani leirin ja kovempien harjoitusten myötä, joten tiedän kropan reagoivan toivotulla tavalla tiettyihin ärsykkeisiin. Fyysisen vireen paraneminen ilmeni ehkä parhaiten leirin viimeisessä tehoreenissä, parisprintissä. Tuossa timanttisen kovin perhejoukkuein käydyssä kisassa nappasimme Hänen kanssaan voiton Tunis&Tunis kokoonpanon nokan edestä. Voi sitä mehustelun määrää!
Viikko huipentui sitten Rovaniemellä Ponnen leirintyngän muodossa. Tai lähinnä nuo oli kokoontumisajot... Itse tosin tutustuin Uusmäen kämpän lisäksi ainoastaan paikalliseen tykkibaanaan vajaan viiden tunnin edestä. Tuli riittävän tutuksi.
Eihän siinä sitten. Tänään muuten kulki. Vedin 8*1km mäkeen, pakkasta oli reippaasti mutta se kapula liukui!
Lauantain keskimatkalla vauhti oli alusta alkaen ihan kohdillaan mutta suunnistus tökki jonkin verran. Neloselle tein huonon reitinvalinnan (ja missasin myös ratkaisevan suoran oion) ja takkiin tuli oikein urakalla, liki minuutti. No Stafulle jäin vain viisi sekkaa, joten kisa ei ratkennut siihen. Kutoselle tein oikein virheen kun missasin yhden uran. Se maksoi puoli minsaa. Yhdennellätoista rastilla missasin niin ikään uran ja kuvittelin kääntyneeni väärin. No en ollut. Tämäkin maksoi kokolailla minuutin. Siinä samassa Stafu kuittasi ohi ja sekös söi miestä. Lopussa vielä napsautin suksen poikki ja sain näin aihetta paiskoa välineitäni maalissa. Kouraan jäi 11.tila ja olin kuudes suomalaisista.
Sunnuntaihin mentiinkin sitten normaaliin tapaan kostoa vannoen. Ohjelmassa oli valitettavan lyhyt normimatka. Ykköselle sujuttelin varoen ja jäin huomattavasti. Tämän jälkeen paransin menoani kohtuudella. Kolmoselle sorvasin jopa kisan ainoan pohja-aikani. No vitoselle sitten tasoittelin menoa ottamalla 40sek pataan missaamalla jälleen uran. Tämän jälkeen kisa eteni kohtuudella, joskin suunnistus oli turhan tökkivää. Vasta toiseksi viimeiseltä onnistuin lähtemään väärään suuntaan, kun en kartastani saanut riittävän hyvin selvää. Meinasi paniikki iskeä, kun liman alta ei uraa kartasta löytynytkään. Se maksoi puolisen minsaa ja periaatteessa yhden sijan, joskin KeskinarkausMasa teki saman virheen. Näin ollen plusmiinus nolla tuossa kamppailussa. Sija oli 6. ja kotimaisista viides.
Mikä sitten kisoissa oikein oli pielessä? Miehen piti olla kunnossa ja niin olenkin. Meno ei toki ollut yhtä herkkää kuin viime vuonna tähän aikaan mutta suksi kyllä liikkuu vähintään samaa vauhtia, ehkä kovempaakin. Kaiken lisäksi tiesin, ettei siellä muutkaan ole lentoon lähteneet vaan kulkevat edelleen maita myöten. Kaikki oli sinällään kohdallaan. Paitsi se suunnistusvarmuus. Virheitä tuli liikaa ja meno oli koko ajan liian tökkivää. Urastolla ei paljoa ole päässyt vetämään mutta sekin on sama kaikille.
Nopealla analyysillä voisin väittää syyksi sitä, että nyt minulla ei ollut niin kovia panoksia pärjätä kuin viimeksi. Silloin oli riittävän iso henkinen pakko tehdä sellaiset tulokset, jotka riittävät. Olin henkisesti paremmin valmstautunut. Miksi sitten en nyt ollut? Tottakai tavoitteeni oli pärjätä mutta ehkä enemmänkin tiesin vetäväni perussuorituksilla nyt taululle heilahtaneita tuloksia. En liiemmin yrittänytkään vetää liiaksi riskillä. Ehkä olisi pitänyt.
Kausisuunnitelmani mukaisesti olen kuitenkin tällä hetkellä kunnossa ja olen jo jonkinmoisia tuloksiakin saanut aikaiseksi. Voin siis levollisin mielin suunnata Imatran kautta Ski-O Tourille ja sitä kautta EM-kisoihin. MM-kisat odottavat sitten vielä keväällä vuoroaan mutta sinne on vielä aikaa. Tammikuun puolivälissä ollaan sen suhteen viisaampia. Silloin on jo nähtävissä se kestääkö kroppa kauden rasitukset kevääseen asti. Jos ei kestä, niin turha sinne MM-kisoihin on puolikuntoisena lähteä. Tuloksia tehdään vain huippukuntoisena.
Kisojen jälkeen vedettiin sitten leiriä. Tavallisesta ohjelmasta poiketen urastolla tuli käytettyä aikaa hieman enemmän. Se näkyy sitten tästä eteenpäin myös tuloksissa. Oma fyysinen vire myös parani leirin ja kovempien harjoitusten myötä, joten tiedän kropan reagoivan toivotulla tavalla tiettyihin ärsykkeisiin. Fyysisen vireen paraneminen ilmeni ehkä parhaiten leirin viimeisessä tehoreenissä, parisprintissä. Tuossa timanttisen kovin perhejoukkuein käydyssä kisassa nappasimme Hänen kanssaan voiton Tunis&Tunis kokoonpanon nokan edestä. Voi sitä mehustelun määrää!
Viikko huipentui sitten Rovaniemellä Ponnen leirintyngän muodossa. Tai lähinnä nuo oli kokoontumisajot... Itse tosin tutustuin Uusmäen kämpän lisäksi ainoastaan paikalliseen tykkibaanaan vajaan viiden tunnin edestä. Tuli riittävän tutuksi.
Eihän siinä sitten. Tänään muuten kulki. Vedin 8*1km mäkeen, pakkasta oli reippaasti mutta se kapula liukui!
keskiviikko 1. joulukuuta 2010
Pohjoinen kutsuu
Heti huomenna aamusta, eli siis torstaina, auton nokka kääntyy kohti Ylläksellä odottavaa lumista maisemaa. Ei sillä etteikö lunta löytyisi kotoakin mutta kyllä tuo pohjoinen kauneus aina vetää puoleensa. Ja Hän. Niin ja onhan siellä tietysti ne WRE-kisat. Ne onkin sitten ensimmäiset näyttöpaikat kohti talven EM- ja MM-kisoja.
Ensimmäinen näyttöpaikka tarkoittaa samalla myös onnistumisen pakkoa. Oma kausisuunnitelmani on laadittu sen varaan, että heti kauden alussa annetaan riittävän kovat näytöt, jotta voi valmistautua levollisin mielin kohti Ski-O Touria ja EM-kisoja. Ski-O Tourilta pitäisi viimeistään olla kotiintuomisina muun menestyksen lisäksi myös tuo EM-kisalippu. Ja EM-kisamenestyksellä tulisi tietysti varmistaa jo MM-kisapaikka. Lisämahdollisuutena MM-lipun hankintaan on tietysti vielä SM-kisat. Mutta se niistä.
Ylläkselle siis mennään. Mutta mikä on tikki? Aiemmin on useinkn tullut mainostettua tikin olevan kova. Koko ajan kulkee ja aina vain paremmin. Onko mitään rajoja edes olemassa?
Viime vuonna tässä vaiheessa oltiin hyvin lähellä kauden parasta virettä. Menossa oli herkkyyttä ja kulki kovempaa kuin koskaan ennen. Nyt tilanne on se, että samanlaista herkkyttä ja keveyttä kulussa ei vielä ole ollut havaittavissa. Meno on siis ennakkosuunnitelmien mukaista ja heijastaa hyvin syksyisen harjoittelun tuloksia. Silti nyt kulkee vähintään yhtä kovaa kuin viime vuonna tähän aikaan. Se ei sinällään huoleta minua yhtään. Se kertoo vain tylyä kieltään siitä, että työ on tehty hyvin. Se mihin tämä tilanne minut viikonloppuna kantaa on vielä hämäränpeitossa. Minulla ei ole mitään sen suurempaa tarvetta uhota voittavani tai edes voittavani ylivoimaisesti. Jos niin ehkä kävisikin, niin ei se olisi sattumaa. Ei sellaista sattumaa miksi viimetalvista yhä luullaan. Voitto vain kertoisi tämänhetkisen tilanteen ja olisi osoituksena muille siitä, mitä on luvassa myöhemmin.
Mutta olellista tällä hetkellä on pitää huoli siitä, että tekee kisoissa sellaiset suoritukset, joihin voi itse olla tyytyväinen. Ei niiden tarvitse puhtaita olla, sillä teknisen täydellisyyden tavoittelu ei kuulu minulle. Se on muiden tehtävä. Kisoissa on tehtävä sellaiset suoritukset, joissa otetaan miehestä kaikki irti.
Sellaisiin suorituksiin tähdätään silloin kun pelissä on isoja panoksia. Sellaisia panoksia, mitä nyt pelissä on. Nyt alkamaisillaan oleva kauteni tulee riippumaan hyvin pitkälle noista kahdesta seuraavasta kisasta. Epäonnistuminen ei kaada venettä eikä johda vielä hätäratkaisuihin mutta se vaarantaisi ne tavoitteet, jotka maaliskuun loppuun on naulattu.
Jaahas olipahan aikalaista paatosta jälleen. Voittoja ja tappioita, kaikkensa antamista ja niin edelleen. Vielä kun olisin kirjoittanut että olen rakastunut, niin johan olis tullut tarinaa kerrakseen. No kirjoitin sitten. Siitä olisikin sitten pitänyt oikein romaania alkaa varmaan väsäämään.
Tänään vedin 6*1,4km vetoloiset Laajavuoressa. Ajat paukoi haarukkaan 3.35-3.27. Kulku oli kohtuullista, keli yllättävän hidas. Tai siis nopeampaa tietysti toivoin. Nautinnollinen tuska oli läsnä, kulku ei ollut galaksaalista mutta tiedän sen riittävän. Perjantaina voitelen sukset sellaiseen kuntoon, että oksat pois. Ja matkalla poikkean Fortesportiin hakemaan reissussa tarvittavia vermeitä, mm. erittäin komeita vaatteita...
Ensimmäinen näyttöpaikka tarkoittaa samalla myös onnistumisen pakkoa. Oma kausisuunnitelmani on laadittu sen varaan, että heti kauden alussa annetaan riittävän kovat näytöt, jotta voi valmistautua levollisin mielin kohti Ski-O Touria ja EM-kisoja. Ski-O Tourilta pitäisi viimeistään olla kotiintuomisina muun menestyksen lisäksi myös tuo EM-kisalippu. Ja EM-kisamenestyksellä tulisi tietysti varmistaa jo MM-kisapaikka. Lisämahdollisuutena MM-lipun hankintaan on tietysti vielä SM-kisat. Mutta se niistä.
Ylläkselle siis mennään. Mutta mikä on tikki? Aiemmin on useinkn tullut mainostettua tikin olevan kova. Koko ajan kulkee ja aina vain paremmin. Onko mitään rajoja edes olemassa?
Viime vuonna tässä vaiheessa oltiin hyvin lähellä kauden parasta virettä. Menossa oli herkkyyttä ja kulki kovempaa kuin koskaan ennen. Nyt tilanne on se, että samanlaista herkkyttä ja keveyttä kulussa ei vielä ole ollut havaittavissa. Meno on siis ennakkosuunnitelmien mukaista ja heijastaa hyvin syksyisen harjoittelun tuloksia. Silti nyt kulkee vähintään yhtä kovaa kuin viime vuonna tähän aikaan. Se ei sinällään huoleta minua yhtään. Se kertoo vain tylyä kieltään siitä, että työ on tehty hyvin. Se mihin tämä tilanne minut viikonloppuna kantaa on vielä hämäränpeitossa. Minulla ei ole mitään sen suurempaa tarvetta uhota voittavani tai edes voittavani ylivoimaisesti. Jos niin ehkä kävisikin, niin ei se olisi sattumaa. Ei sellaista sattumaa miksi viimetalvista yhä luullaan. Voitto vain kertoisi tämänhetkisen tilanteen ja olisi osoituksena muille siitä, mitä on luvassa myöhemmin.
Mutta olellista tällä hetkellä on pitää huoli siitä, että tekee kisoissa sellaiset suoritukset, joihin voi itse olla tyytyväinen. Ei niiden tarvitse puhtaita olla, sillä teknisen täydellisyyden tavoittelu ei kuulu minulle. Se on muiden tehtävä. Kisoissa on tehtävä sellaiset suoritukset, joissa otetaan miehestä kaikki irti.
Sellaisiin suorituksiin tähdätään silloin kun pelissä on isoja panoksia. Sellaisia panoksia, mitä nyt pelissä on. Nyt alkamaisillaan oleva kauteni tulee riippumaan hyvin pitkälle noista kahdesta seuraavasta kisasta. Epäonnistuminen ei kaada venettä eikä johda vielä hätäratkaisuihin mutta se vaarantaisi ne tavoitteet, jotka maaliskuun loppuun on naulattu.
Jaahas olipahan aikalaista paatosta jälleen. Voittoja ja tappioita, kaikkensa antamista ja niin edelleen. Vielä kun olisin kirjoittanut että olen rakastunut, niin johan olis tullut tarinaa kerrakseen. No kirjoitin sitten. Siitä olisikin sitten pitänyt oikein romaania alkaa varmaan väsäämään.
Tänään vedin 6*1,4km vetoloiset Laajavuoressa. Ajat paukoi haarukkaan 3.35-3.27. Kulku oli kohtuullista, keli yllättävän hidas. Tai siis nopeampaa tietysti toivoin. Nautinnollinen tuska oli läsnä, kulku ei ollut galaksaalista mutta tiedän sen riittävän. Perjantaina voitelen sukset sellaiseen kuntoon, että oksat pois. Ja matkalla poikkean Fortesportiin hakemaan reissussa tarvittavia vermeitä, mm. erittäin komeita vaatteita...
keskiviikko 24. marraskuuta 2010
Miten reenit ovat sujuneet?
Siitä lisää.
Viime lauantaina työstin normaalimatkan vauhtia kehittävän tunnin VK-reenin. Alkuperäinen suunnitelma kiihtyvävauhtisesta jäi jokseenkin toteutumatta mutta teho nousi kierrosten edetessä. Timitran kolmonen (jokseenkin 3,3km) oli sen verran tuntematon paikka, että alkuvauhti napsahti galaksaalisen kulun seurauksena napsun verran liian kovaksi. Tyydyin siis pitämään kiekat n. 10 sek sisällä toisistaan, ihan siinä 8.30-aikojen hujakoilla. Seitsemän kierrosta kerkesin vetämään ja loppukirit vielä siihen päälle. No se loppukirivaihe oli lopulta aika lyhyt.
Oli muuten ehkä elämäni viikonloppu.
Tänään vedeltiin vetoja sitten jälleen Laajavuoren ensilumen baanalla. Ohjelmassa oli 4*1,9km V/(4.42-4.37-4.34-4.34) + 2*1,9km TT/(5.04-5.00). Kulku oli jälleen vallan mainio. Olosuhteet olivat hiihtourheilulle varsin hyvät, sillä pakkasta oli vain kuutisen astetta ja baana varsin hyvässä kunnossa. Ainoastaan reippaanlaisesti viuhunut tuuli asetti omat haasteensa harjoitukselle. Mutta esteitä, niitä ei löytynyt. Oli kyllä suhteellisen mukava kiskoa menemään kun suksi liikui kepeän oloisesti, työpäiväkään ei painanut missään.
Jälleen voitaneen sanoa, että tehoharjoitusten kommenttisarakkeessa alkaa sana kulku esiintymään varsin tiheään tahtiin. Näin on toki ollut jo pitkin syksyä mutta nyt alkaa monokin haukkomaan jo siihen malliin, että saatan itse olla siihen tyytyväinen.
Tästä ponnistetaan sitten kohti Yllästä ja kauden avausta. Tällä viikolla runnotaan vielä parit kovat koneeseen määrää unohtamatta. Eikä sitä määrää unohdeta vielä hetkeen, ei ennen Ski-O Touria.
Otsikon mukainen kysymys minulle esitettiin eilen. Vastaus oli nykytilanteen mukainen, yöt voi tosiaan edelleenkin nukkua rauhassa.
Viime lauantaina työstin normaalimatkan vauhtia kehittävän tunnin VK-reenin. Alkuperäinen suunnitelma kiihtyvävauhtisesta jäi jokseenkin toteutumatta mutta teho nousi kierrosten edetessä. Timitran kolmonen (jokseenkin 3,3km) oli sen verran tuntematon paikka, että alkuvauhti napsahti galaksaalisen kulun seurauksena napsun verran liian kovaksi. Tyydyin siis pitämään kiekat n. 10 sek sisällä toisistaan, ihan siinä 8.30-aikojen hujakoilla. Seitsemän kierrosta kerkesin vetämään ja loppukirit vielä siihen päälle. No se loppukirivaihe oli lopulta aika lyhyt.
Oli muuten ehkä elämäni viikonloppu.
Tänään vedeltiin vetoja sitten jälleen Laajavuoren ensilumen baanalla. Ohjelmassa oli 4*1,9km V/(4.42-4.37-4.34-4.34) + 2*1,9km TT/(5.04-5.00). Kulku oli jälleen vallan mainio. Olosuhteet olivat hiihtourheilulle varsin hyvät, sillä pakkasta oli vain kuutisen astetta ja baana varsin hyvässä kunnossa. Ainoastaan reippaanlaisesti viuhunut tuuli asetti omat haasteensa harjoitukselle. Mutta esteitä, niitä ei löytynyt. Oli kyllä suhteellisen mukava kiskoa menemään kun suksi liikui kepeän oloisesti, työpäiväkään ei painanut missään.
Jälleen voitaneen sanoa, että tehoharjoitusten kommenttisarakkeessa alkaa sana kulku esiintymään varsin tiheään tahtiin. Näin on toki ollut jo pitkin syksyä mutta nyt alkaa monokin haukkomaan jo siihen malliin, että saatan itse olla siihen tyytyväinen.
Tästä ponnistetaan sitten kohti Yllästä ja kauden avausta. Tällä viikolla runnotaan vielä parit kovat koneeseen määrää unohtamatta. Eikä sitä määrää unohdeta vielä hetkeen, ei ennen Ski-O Touria.
Otsikon mukainen kysymys minulle esitettiin eilen. Vastaus oli nykytilanteen mukainen, yöt voi tosiaan edelleenkin nukkua rauhassa.
sunnuntai 14. marraskuuta 2010
Taas tuo mies
Otsikkomme ääneen sanonut totuuden äänitorvi on kolauttanut päänsä käytävän oveen. Huoneen ovi aukeaa ja astelen ulos. Menee ehkä sekunnin murto-osa ja kuulen nuo sanat. Repeän ehkä yhtä nopeasti. Olinko sittenkin väärässä paikassa?
Se on sitten Saariselän leiri ohitse ja on palattu kotiin. Kaikeksi onneksi lunta on maassa täälläkin ja baanaa on tarjolla ainakin Laajavuoressa ja Taka-Keljossa. Jälkimmäisessä on tarjolla oikein luonnonlumen baanaa, eli olosuhteet ovat kohdillaan.
Ennen leirin virallisia otatusosioita, eli hisuvetoja ja hiihtokisaa, olin sitä mieltä ettei edes tarvitse parantaa vauhtiaan pärjätäkseen muille. Silloin tosin odotuksissa olikin vielä ylivoimainen voitto sileältä. No jos se seitsemisen sekuntia lasketaan ylivoimaksi, niin ehkä siinä tapauksessa.
Tuosta torstain hisuttelusta jäi kyllä hyvät fiilikset, olihan jälleen mahtavaa päästä hisuttamaan oikein kunnon urastolla. Jukka olikin ahkeroinut kelkalla sen verran, että urastoa oli riittävästi ja se tarjosi myös kohtalaisia haasteita. Meno oli ajankohtaan nähden lupauksia herättelevää sekä suunnistus- että hiihtoteknisesti. Taitopäällikön pipo laitettaneen piakkoin hankintaan.
Perjantaiksi olikin sitten auottu kone valmiiksi sileälle. Mittaa baanalle tuli suurin piirtein 10km. Tottakai todellisten tehojen kausi suksella täytyy aloittaa suoraan testikisalla, jotta saadaan kunnon askelmerkit kaudelle. Kaikeksi onneksi tämä ainoastaan lisää todennäköisyyttä aloittaa liian kovaa. Näin tälläkin kertaa. Puolimatkassa johdin kuulemma varttiminuutilla mutta seiskassa tilanne oli enää sen seitsemisen sekuntia plussalla. Tässä vaiheessa tiedostin takkiin todennäköisesti tulevan reilusti, sillä tapoihini ei kuulu kyetä kiihdyttämään vauhtia loppuvaiheessa. Yleensä pyrin vain selviytymään pois ladulta. No ei se helppoa tainnut olla Siperian selviytyjälläkään, sillä onnistuin pitämään tuon ruhtinaallisen eron lopun matkaa. Ei se tosiaan ennakkokaavailujen mukaista ylivoimaa ollut, mistä voimmekin päätellä Stafun nousseen jo monttunsa reunalle kurkistelemaan. Jälkikäteen ajateltuna voisikin todeta, että omaa vauhtia kannattaa vielä parantaa ennen kauden avausta. Ja käytiinhän sitä hisuttamassa perjantainakin. Yhtä mahtavaa se oli silloinkin.
En vaivautunut piirtelemään reittejä noihin karttoihin, sillä etenin kokolailla jatkuvasti vain optimaalisinta reittiä.
Mutta ne on reenejä ne. Kolmen viikon päästä ollaan jo hiukka viisaampia sen suhteen kuinka kisoissa oikeastaan kulkee. Ja viimeistään maaliskuun lopulla tiedetään kenellä kulki oikeaan aikaan. Kaikilla ei nimittäin tule kulkemaan. OMan mukaan todelliset kisat käydään vasta silloin, itselläni on ohjelmassa pari tärkeää starttia aiemminkin.
En muuten ollut väärässä paikassa. Olin juuri siellä missä pitääkin. Mutta on se hyvä, että minua pidetään silmällä.
Se on sitten Saariselän leiri ohitse ja on palattu kotiin. Kaikeksi onneksi lunta on maassa täälläkin ja baanaa on tarjolla ainakin Laajavuoressa ja Taka-Keljossa. Jälkimmäisessä on tarjolla oikein luonnonlumen baanaa, eli olosuhteet ovat kohdillaan.
Ennen leirin virallisia otatusosioita, eli hisuvetoja ja hiihtokisaa, olin sitä mieltä ettei edes tarvitse parantaa vauhtiaan pärjätäkseen muille. Silloin tosin odotuksissa olikin vielä ylivoimainen voitto sileältä. No jos se seitsemisen sekuntia lasketaan ylivoimaksi, niin ehkä siinä tapauksessa.
Tuosta torstain hisuttelusta jäi kyllä hyvät fiilikset, olihan jälleen mahtavaa päästä hisuttamaan oikein kunnon urastolla. Jukka olikin ahkeroinut kelkalla sen verran, että urastoa oli riittävästi ja se tarjosi myös kohtalaisia haasteita. Meno oli ajankohtaan nähden lupauksia herättelevää sekä suunnistus- että hiihtoteknisesti. Taitopäällikön pipo laitettaneen piakkoin hankintaan.
Perjantaiksi olikin sitten auottu kone valmiiksi sileälle. Mittaa baanalle tuli suurin piirtein 10km. Tottakai todellisten tehojen kausi suksella täytyy aloittaa suoraan testikisalla, jotta saadaan kunnon askelmerkit kaudelle. Kaikeksi onneksi tämä ainoastaan lisää todennäköisyyttä aloittaa liian kovaa. Näin tälläkin kertaa. Puolimatkassa johdin kuulemma varttiminuutilla mutta seiskassa tilanne oli enää sen seitsemisen sekuntia plussalla. Tässä vaiheessa tiedostin takkiin todennäköisesti tulevan reilusti, sillä tapoihini ei kuulu kyetä kiihdyttämään vauhtia loppuvaiheessa. Yleensä pyrin vain selviytymään pois ladulta. No ei se helppoa tainnut olla Siperian selviytyjälläkään, sillä onnistuin pitämään tuon ruhtinaallisen eron lopun matkaa. Ei se tosiaan ennakkokaavailujen mukaista ylivoimaa ollut, mistä voimmekin päätellä Stafun nousseen jo monttunsa reunalle kurkistelemaan. Jälkikäteen ajateltuna voisikin todeta, että omaa vauhtia kannattaa vielä parantaa ennen kauden avausta. Ja käytiinhän sitä hisuttamassa perjantainakin. Yhtä mahtavaa se oli silloinkin.
En vaivautunut piirtelemään reittejä noihin karttoihin, sillä etenin kokolailla jatkuvasti vain optimaalisinta reittiä.
Mutta ne on reenejä ne. Kolmen viikon päästä ollaan jo hiukka viisaampia sen suhteen kuinka kisoissa oikeastaan kulkee. Ja viimeistään maaliskuun lopulla tiedetään kenellä kulki oikeaan aikaan. Kaikilla ei nimittäin tule kulkemaan. OMan mukaan todelliset kisat käydään vasta silloin, itselläni on ohjelmassa pari tärkeää starttia aiemminkin.
En muuten ollut väärässä paikassa. Olin juuri siellä missä pitääkin. Mutta on se hyvä, että minua pidetään silmällä.
keskiviikko 10. marraskuuta 2010
Hän on täällä tänään
Kovin on ollut hiljaista tämän palstan puolella viime viikkoina. Yleensä se on meinannut sitä, ettei ole kulkenut. Näin ei kuitenkaan ole tällä kertaa, sillä kulussa ei ole ollut juurikaan mitään vikaa viimeisten viikkojen aikana. Vuokatin leirin jälkeen on itseasiassa kulkenut paremmin kuin aiemmin. Ja sehän on hyvä se.
Tällä hetkellä majapaikka on Saariselkä ja ohjelmistossa on hiihtoa. Pääsääntöisesti hiljaa ja paljon. Huomenna hisutetaan ja perjantaina hiihdetään kilpaa. Sikatesti meni jo ja siinä kasasin 657 pojoa kolmella kiekalla. Näin labrarottana on pakko kehuskella noilla tuloksilla, sillä kohta alkaa pataan tulemaan kuitenkin sen verta säännöllisesti, että alkaa hymy hyytymään. Tai sitten ei, sillä tikki on jo tässä vaiheessa sen verran kova. Ei tarvitse edes parantaa vauhtiaan pärjätäkseen muille.
Mutta tästä itsekehujen maailmasta todellisuuteen. Hiihtoa on reipas tonni jaloissa tälle syksylle, joten tehoharjoittelun maailma alkaa pikkuhiljaa kutsumaan. Sauvarinteet alkavat toivon mukaan olemaan taaksejäänyttä elämää tälle syksyä jo kotioloissakin ja voin siirtyä iskemään tehot jatkossa suksella. Huhujen mukaan Laajavuoren baana on jälleen hyvässä kunnossa! Sauvarinteestä sen verran, että ennätykset on nyljetty niin monta kertaa jo uusiksi, että ominaisuudet hiihtoa varten lienevät kohdillaan. Itse todellisten tehoreenien aika on perjantaina, jolloin matsataan pieni kisa leiriporukan kesken. Siitä saadaankin sitten jo askelmerkit tulevaa kautta ajatellen. Tai ehkä jotain suuntaviivoja nyt ainakin. Jos nyt Siberian Survivorille pärjäisi, niin hyvä olis...
Eipä siinä muuta. Kylmää on ollut mutta nyt alkaa jo lämpenemään. Tai onhan tässä tämän viikon lämpimänä pysynyt muutenkin. Kaiken hyvän lisäksi on ollut ehdottomasti tavallista parempia päiviä, sillä hän todellakin on täällä tänään. Näitä lisää.
Tällä hetkellä majapaikka on Saariselkä ja ohjelmistossa on hiihtoa. Pääsääntöisesti hiljaa ja paljon. Huomenna hisutetaan ja perjantaina hiihdetään kilpaa. Sikatesti meni jo ja siinä kasasin 657 pojoa kolmella kiekalla. Näin labrarottana on pakko kehuskella noilla tuloksilla, sillä kohta alkaa pataan tulemaan kuitenkin sen verta säännöllisesti, että alkaa hymy hyytymään. Tai sitten ei, sillä tikki on jo tässä vaiheessa sen verran kova. Ei tarvitse edes parantaa vauhtiaan pärjätäkseen muille.
Mutta tästä itsekehujen maailmasta todellisuuteen. Hiihtoa on reipas tonni jaloissa tälle syksylle, joten tehoharjoittelun maailma alkaa pikkuhiljaa kutsumaan. Sauvarinteet alkavat toivon mukaan olemaan taaksejäänyttä elämää tälle syksyä jo kotioloissakin ja voin siirtyä iskemään tehot jatkossa suksella. Huhujen mukaan Laajavuoren baana on jälleen hyvässä kunnossa! Sauvarinteestä sen verran, että ennätykset on nyljetty niin monta kertaa jo uusiksi, että ominaisuudet hiihtoa varten lienevät kohdillaan. Itse todellisten tehoreenien aika on perjantaina, jolloin matsataan pieni kisa leiriporukan kesken. Siitä saadaankin sitten jo askelmerkit tulevaa kautta ajatellen. Tai ehkä jotain suuntaviivoja nyt ainakin. Jos nyt Siberian Survivorille pärjäisi, niin hyvä olis...
Eipä siinä muuta. Kylmää on ollut mutta nyt alkaa jo lämpenemään. Tai onhan tässä tämän viikon lämpimänä pysynyt muutenkin. Kaiken hyvän lisäksi on ollut ehdottomasti tavallista parempia päiviä, sillä hän todellakin on täällä tänään. Näitä lisää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
