Ei muuten tule niitä Otepään analyysejä. Sen sijaan tarkastellaan lähemmin viime viikon tapahtumia. Ohjelmistossa olivat mm. sotilaiden SM-partiosuunnistus sekä hiihtokauden avaus.
Hallitsevina partiomestaajina Keski-Suomen Reserviläispiirin joukkue oli selvästi yksi ennakkosuosikeista tämänvuotiseen kisaan. Joukkueemme oli likipitäen sama, ainoastaan Hapola vaihdettiin kokeneeseen Reimaniin. Voitto oli itsestään selvä tavoite. No toisin siinä hommassa kävi. Yöllä pysyttiin vielä pelissä mukana vetämällä pintakaasulla kolmanneksi nopein aika. Ei siinä paljoa rynsesteri selässä painanut kun pisteltiin Lasen kanssa tiellä menemään rapsakoita nelosen tonneja. Menossa oli havaittavissa todellista vahvuutta.
Vaan yhdessä yössä nämä jutut kääntyy. Itsellä toki kulki vielä päivälläkin. Latua olisi voinut ottaa vielä pari kilsaa lisää ja viedä sen saman joltakulta muulta poies. Näin jälkiviisaana se olis kannattanut. Mutta eihän se homma vielä siihen kaatunut, mitalivauhdissa oltiin vielä suunnistuksen jälkeenkin. Piti päästä vielä kranaatteja heittelemään ja ammuskelemaan. Heitot olis voinut joukkueelta mennä paremmin. Itsekin myönnän häpeissäni heittäneeni yhden ohi. Todellinen katastroofi koettiin sitten ampumapaikalla kun meikäläisen laikka ei meinannut kaatua millään. Kilina oli aivan vallaton ja maali pöllysi mutta laikka se vaan pysyi pystyssä. Tai kaatuihan se lopulta, liian myöhään tosin. No kukistettiin sentään Suur-Savo! Se jos mikä lämmittää mieltä!
Ja ne viralliset tulokset täältä.
Niin ja se lumikausi tuli avattua lauantaina. Perinteiseen tapaan käväisin Lepiskällä jauhamassa tuollaisen parituntisen siivun. Heittelin sekaan vielä TT/SL-väännöt, jotta saisin hommasta enemmän irti. Lähinnä tuo virkistävä tekniikan vaihtelu auttaa kestämään tunnelia kokonaiset kaksi tuntia, mikäli korvissa ei pauhaa musiikki. Edellyttäen tietysti korvissa soivan musiikin olevan lähtöisin omasta soittimesta, sillä joskus on tullut jouduttua tunneiksi tuonne kidutuskammioon kuuntelemaan radionovaa. Se jos mikä ottaa koville. Mutta tuonne samaan luolaan suunnataan taasen ensi viikonloppuna. Ehkä.
Ja Leppävirralta matka jatkui Joen Kaupunkiin. Ohjelmistossa oli tietysti kummipojan synttärit. Tuohon pakettiin mahdutettiin vielä yksi pitkähkö juoksulenkki Lykynlammen suuntaan polkuja pitkin sekä Pärnän rullaradan testaus Vauhdin supernopeilla rullilla. Harmittaa tosissaan, että pääsin sinuiksi noiden rullien kanssa vasta viimeisenä päivänä Otepäässä. Olisi ollut niiiiin mukava pistellä kolmekymppinen niillä. Silloin se ei tosin tuntunut vielä siltä. Mutta takaisin asian viereen.
Juhlista sen verran, että ne oli jaettu kahteen osaan, aikuisille ensin ja lapsille myöhemmin. Itse sain jäädä ikäänkuin kunniavieraana myös lasten juhlille. Olen sen verran lapsellinen, vai oliko se nyt lapsenmielinen, että suurta vahinkoa ei missään nimessä päässyt käymään. Yhtä kaikki kädet oli taas lähtiessä hapoilla. Ilmeisesti pikku heittelut alkavat käydä näin vanhemmiten jo voimille.
Vajaa pari viikkoa Vuokatin leiriin. Sano silloin kyllä.
maanantai 27. syyskuuta 2010
maanantai 20. syyskuuta 2010
Ponnella on kiva manageri
Nyt seuraa kaksi toisistaan irrallista tapahtumaa.
Istun ruokapöydässä ja syön. Äsken lautanen oli täynnä mutta nyt se alkaa olemaan tyhjillään. Kahvihammasta kolottaa jo mutta en ole hoksannut edes kysyä saako sitä kahvia tässä maanmainiossa majapaikassa Tenholan ydinkeskustan liepeillä. Antti saapuu kuppi kädessään ja ilmoittaa kahvin olevan valmista. Oli tilannut isännältä pannullisen kokolailla meikäläistä varten. Lupaan muistaa asian seuraavassa blogitekstissä.
Unohdan sen.
Paluumatkalla surullisen kuuluistasta SM-viestistä olen jälleen ruokailemassa ja annos on ollut massiivinen tälläkin kertaa. Lautanen ei ole vielä edes tyhjä kun kuppi tipahtaa pöytään. Antti jatkaa matkaansa virnistellen. Kahvin saanti on jälleen kohdallani turvattu. Lupaan muistaa asian seuraavassa blogitekstissäni.
Tällä kertaa muistan sen.
SM-viesti oli se kisa, johon viikonloppuna keskityttiin. Otepään leirillä meno oli tuntunut hyvältä mutta silti epävarmuus kaihersi mielessäni, en tiennyt miten viikon kova harjoittelu lopulta vaikuttaisi. Keskimatkan karsinnan jälkeen lyötiin liinat kiinni ja keskityttiin vain viestiin. Matkaan lähtiessä jännitti, en sano että enemmän kuin koskaan sillä se ei pidä paikkaansa mutta enemmän kuin pitkiin aikoihin. Nuo odotetut kovat paikat on aina itselleni kaikkein vaikeimpia, sillä niissä on tunteensa hallittava. Niissä paikoissa, joissa tietää olevansa vietävän osassa ja joissa en missään nimessä ole vahvimmillani. Niihin tulee silti ladattua sillä normaalilla rajulla tunnelatauksella, joka on ehkä se nopein tie turmioon. Tällä kertaa sen hallitsin.
Tällä(kin) kertaa joukkueessa yritystä oli luultavasti liikaa. Tiemme kohti menestystä koki kolauksen, josta emme enää toipuneet. Väliajan nähdessäni ymmärsin millaisia pettymyksen tunteita oli itse tullut aiheitettua mm. Jukolassa. Mutta tällaista se vain on. Kun yritetään tosissaan, niin on mahdollista epäonnistua. Vaikeaa se on saada neljäkin miestä juoksemaan omien kykyjensä ylärajoilla samassa viestissä. Saati sitten kymmenen. No OMalla olis ollu varaa normipäivään, muilla ei.
Selkä suoraksi ja pää pystyyn. Otetaan vastaan se mitä tulee. Ensi vuonna Lakeaharjulla otetaan se mikä meille silloin kuuluu. Ja siinä nelikossa aion olla mukana.
Istun ruokapöydässä ja syön. Äsken lautanen oli täynnä mutta nyt se alkaa olemaan tyhjillään. Kahvihammasta kolottaa jo mutta en ole hoksannut edes kysyä saako sitä kahvia tässä maanmainiossa majapaikassa Tenholan ydinkeskustan liepeillä. Antti saapuu kuppi kädessään ja ilmoittaa kahvin olevan valmista. Oli tilannut isännältä pannullisen kokolailla meikäläistä varten. Lupaan muistaa asian seuraavassa blogitekstissä.
Unohdan sen.
Paluumatkalla surullisen kuuluistasta SM-viestistä olen jälleen ruokailemassa ja annos on ollut massiivinen tälläkin kertaa. Lautanen ei ole vielä edes tyhjä kun kuppi tipahtaa pöytään. Antti jatkaa matkaansa virnistellen. Kahvin saanti on jälleen kohdallani turvattu. Lupaan muistaa asian seuraavassa blogitekstissäni.
Tällä kertaa muistan sen.
SM-viesti oli se kisa, johon viikonloppuna keskityttiin. Otepään leirillä meno oli tuntunut hyvältä mutta silti epävarmuus kaihersi mielessäni, en tiennyt miten viikon kova harjoittelu lopulta vaikuttaisi. Keskimatkan karsinnan jälkeen lyötiin liinat kiinni ja keskityttiin vain viestiin. Matkaan lähtiessä jännitti, en sano että enemmän kuin koskaan sillä se ei pidä paikkaansa mutta enemmän kuin pitkiin aikoihin. Nuo odotetut kovat paikat on aina itselleni kaikkein vaikeimpia, sillä niissä on tunteensa hallittava. Niissä paikoissa, joissa tietää olevansa vietävän osassa ja joissa en missään nimessä ole vahvimmillani. Niihin tulee silti ladattua sillä normaalilla rajulla tunnelatauksella, joka on ehkä se nopein tie turmioon. Tällä kertaa sen hallitsin.
Tällä(kin) kertaa joukkueessa yritystä oli luultavasti liikaa. Tiemme kohti menestystä koki kolauksen, josta emme enää toipuneet. Väliajan nähdessäni ymmärsin millaisia pettymyksen tunteita oli itse tullut aiheitettua mm. Jukolassa. Mutta tällaista se vain on. Kun yritetään tosissaan, niin on mahdollista epäonnistua. Vaikeaa se on saada neljäkin miestä juoksemaan omien kykyjensä ylärajoilla samassa viestissä. Saati sitten kymmenen. No OMalla olis ollu varaa normipäivään, muilla ei.
Selkä suoraksi ja pää pystyyn. Otetaan vastaan se mitä tulee. Ensi vuonna Lakeaharjulla otetaan se mikä meille silloin kuuluu. Ja siinä nelikossa aion olla mukana.
perjantai 17. syyskuuta 2010
Take my scars
Otepää alkaa olla nähty. Leirin viimeistä aamua viedään ja edessä on viimeinen raateleva harjoitus Otepään rullaradalla sisältäen kovimmat nousut vuoroin tasatyöntäen ja vuoroin sauvoittaluistellen. Samalla viimeistellään kisakunto viikonloppuna odottavia keskuurimatkan ja viestin SM:iä varten.
Viikon verran täällä on tuota rataa tahkottu ja välillä käväisty hieman kiskomassa joogiradaa siinä sivussa. Onhan ohjelmassa ollut tietysti Kekkosen mökillä vierailua sekä sauvajuoksusuunnistusta. No reeneistä voisi kertoilla vaikka tarkemmin myöhemmin ja analysoida samalla leirin antia kohti talven tavoitteita.
Lazy eyen kanssa ollaan rullailtu kokolailla joka päivä. Yleensä olen roikkunut mutta pari kertaa olen päässyt oikein vetämäänkin. Silloin on Slowhandilla ollut nopeammat rullat...
Mutta urheilu vaatii uhrauksia.
Itseasiassa tuo otsikko tuntui hyvältä vielä sunnuntaina. Enää se ei ole sitä. Taistelun arvet alkavat olla jo kadonneet.
Viikon verran täällä on tuota rataa tahkottu ja välillä käväisty hieman kiskomassa joogiradaa siinä sivussa. Onhan ohjelmassa ollut tietysti Kekkosen mökillä vierailua sekä sauvajuoksusuunnistusta. No reeneistä voisi kertoilla vaikka tarkemmin myöhemmin ja analysoida samalla leirin antia kohti talven tavoitteita.
Lazy eyen kanssa ollaan rullailtu kokolailla joka päivä. Yleensä olen roikkunut mutta pari kertaa olen päässyt oikein vetämäänkin. Silloin on Slowhandilla ollut nopeammat rullat...
Mutta urheilu vaatii uhrauksia.
Itseasiassa tuo otsikko tuntui hyvältä vielä sunnuntaina. Enää se ei ole sitä. Taistelun arvet alkavat olla jo kadonneet.
torstai 9. syyskuuta 2010
Älä nyt sinnepäin väistä
Käväisin testaamassa uusia rullasuksia tuolla Isolahden väylällä. Oli muuten liukkaat. Soitto Maaningan suuntaan muuten tasoitti alkuasetelmia ensi viikon Otepään leiriä varten. Mutta siinä hiihdellessä tuli sitten taasen huomattua tuo autoilevien ihmisten omintakeinen tapa väistää rullahiihtäjää. Käytettäköön siitä nyt ns. kiilaajan väistöliike-nimistä termiä.
Lähtötilanteessa autotiellä kulkevat sekä rullahiihtäjä että paikallinen citymaasturikuski. Pahimmassa tapauksessa lopputilanne on se, että ainoastaan citymaasturikuski jatkaa matkaa. Uuden maalipinnan kanssa. Heti voidaan kuitenkin todeta, että tänään ei tapahtunut onnettomuutta ainakaan itselleni. Muista en mene takuuseen.
Mutta siis nämä em. tiellä kulkijat kohtaavat toisensa niin, että autoilija ajaa sisäkurvissa (kääntää siis oikealle) keskimäärin keskellä ajorataansa ja rullahiihtäjä hiihtää tien vasenta reunaa, niin ikään sisäkurvissa, pysytellen samalla mahdollisimman lähellä valkoista viivaa, jonka toisella puolella on vain soraa.
Citymaasturikuskimme huomatessa vastaan tulevan rullahiihtäjän hän kääntää välittömästi rattia. Mutta mihin suuntaan? No tietysi myötäpäivään, sillä keskiviiva onkin jo vaarallisen lähellä tälle keltaista viivaa pelkäävälle kuljettajalle. Tämä edesvastuuton toiminta säikäyttää rullahiihtäjän, joka ohitsekiitävän hetken ajan ehtii miettiä, mikä teksti lämmittäisi hänen mieltään hautakivessään. Samalla citymaasturikuskimme kääntää rattia nopealla ranneliikkeellä vastapäivään ja onnistuu kuin ihmeen kaupalla väistämään rullahiihtäjäämme. Ohitse kiitävän hopeankiiltoisen citymaasturin kylki jää kuin jääkin valitettavasti naarmuaan vaille ja keula onneksi vaille uutta väripintaa. Tämän tilanteen jälkeen molemmat jatkavat matkaansa. Citymaasturikuskimme tuskin edes tajusi mitään tapahtuneen, rullahiihtäjämme sen sijaan muistaa ko. autoilijan vielä tulevaisuudessakin ja odottaa seuraavaa kohtaamista sauvanpiikkejään teroitellen.
Ja SM-pitkä kisailtiin. En päässyt finaaliin. Tein kaksi minuuttia liikaa virhettä. Sunnuntaina ei sitten kulkenut. Se siitä viikonlopusta. Lauantaina kohti Otepäätä!
Lähtötilanteessa autotiellä kulkevat sekä rullahiihtäjä että paikallinen citymaasturikuski. Pahimmassa tapauksessa lopputilanne on se, että ainoastaan citymaasturikuski jatkaa matkaa. Uuden maalipinnan kanssa. Heti voidaan kuitenkin todeta, että tänään ei tapahtunut onnettomuutta ainakaan itselleni. Muista en mene takuuseen.
Mutta siis nämä em. tiellä kulkijat kohtaavat toisensa niin, että autoilija ajaa sisäkurvissa (kääntää siis oikealle) keskimäärin keskellä ajorataansa ja rullahiihtäjä hiihtää tien vasenta reunaa, niin ikään sisäkurvissa, pysytellen samalla mahdollisimman lähellä valkoista viivaa, jonka toisella puolella on vain soraa.
Citymaasturikuskimme huomatessa vastaan tulevan rullahiihtäjän hän kääntää välittömästi rattia. Mutta mihin suuntaan? No tietysi myötäpäivään, sillä keskiviiva onkin jo vaarallisen lähellä tälle keltaista viivaa pelkäävälle kuljettajalle. Tämä edesvastuuton toiminta säikäyttää rullahiihtäjän, joka ohitsekiitävän hetken ajan ehtii miettiä, mikä teksti lämmittäisi hänen mieltään hautakivessään. Samalla citymaasturikuskimme kääntää rattia nopealla ranneliikkeellä vastapäivään ja onnistuu kuin ihmeen kaupalla väistämään rullahiihtäjäämme. Ohitse kiitävän hopeankiiltoisen citymaasturin kylki jää kuin jääkin valitettavasti naarmuaan vaille ja keula onneksi vaille uutta väripintaa. Tämän tilanteen jälkeen molemmat jatkavat matkaansa. Citymaasturikuskimme tuskin edes tajusi mitään tapahtuneen, rullahiihtäjämme sen sijaan muistaa ko. autoilijan vielä tulevaisuudessakin ja odottaa seuraavaa kohtaamista sauvanpiikkejään teroitellen.
Ja SM-pitkä kisailtiin. En päässyt finaaliin. Tein kaksi minuuttia liikaa virhettä. Sunnuntaina ei sitten kulkenut. Se siitä viikonlopusta. Lauantaina kohti Otepäätä!
sunnuntai 29. elokuuta 2010
Syksy saapuu
Syksy saapuu ja ulkona on kylmä. Töissä onkin vedetty jo pitkät lahkeet kehiin ja villaa ylle. Reilu viikko sitten tajusin Karjaan SM-pitkän olevan kahden viikon kuluttua. Olihan tuo kisa merkitty kalenteriini hyvissä ajoin ja sen verran koulusivistystä omaan, että numerot ymmärrän mutta silti tajusin sen olevan todella lähellä. Vierumäen leirillä pähkittiin Otepään leirin, jonne siis suunnataan viikko SM-kisan jälkeen, olevan jo kolmen viikon päässä mutta silti ajattelin ehtiväni harjoitella huolella vielä ennen SM-pitkiä. No onneksi Ponnen manageri herätti minut haaveilemasta.
Vierumäellä olin ilmeisesti vetänyt itseni niin puhki, ettei ajatus enää tosiaankaan juossut, sillä olinhan roikkunut hevosen perässä kaikki reenit. Kaiken lisäksi noissa harjoituksissa käytiin hyvin usein huoltovauhdin sijasta reilusti PK1-alueella. Tämä jos mikä on itselleni vierasta. Oli muuten upea kokemus käväistä Asikkala-Jukolan maastossa kiertämässä ankraattoreiden rataa. Maasto oli ehkä syvän etelän upeimpia! Kokemuksena ainutlaatuinen!
Epätoivoissani suuntasin Laajavuoreen Lets Run-nimiseen maastojuoksuun. Ja kuten kaikki jo tietävät hävisin mm. Kaupille. Oli varmaan jossain kahen kilsan kohdallla kun tuumasin Joensuulle, että toivottavasti ei hävitä Minnalle kovin paljoa. No jossain kutosen jälkeen nuo sanat kohtasivat todellisuuden. Mieli olisi tehnyt tuossa vauhdissa pysytellä mutta hiljalleen siitä tiputtiin puolen minsan päähän. Maalissa eroa oli Lapaseen tasan neljä minsaa. Onneksi pesupaikkalaiset olivat poissa, sillä olisin hävinnyt muuten tuhansille ihmisille.
No onneksi sentään sauvarinteessä kulkee. Nimittäin torstaina käväisin taasen Riihivuoressa vetämässä kategorian 1000+ harjoituksen. Noususummaa siis vähintään tonni. Ennätyksiä ei saanut tehdä, vaan oli jätettävä ne myöhempään. Parin tunnustelevamman vedon jälkeen alkoivat sekunnit tippua siihen malliin, että viimeisessä vedossa oli lyötävä liinat kiinni jo hyvissä ajoin välttyäkseni ennätystehtailulta. Onneksi onnistuin hiljentämään riittävästi. Voisi sanoa, että pelottaa olla näin kunnossa jo tässä vaiheessa.
Lauantain normiviimeistely kakkosryhmän kisamaastossa H35-radalla ei taaskaan lupaillut liikoja. Ainoastaan kohtuudella. Kahdesti oli kuitenkin yhdellä lipuista käytävä. Selvää on, että suunnistustekniikkaa viilataan vielä ensi viikolla paremmin tyypitetyssä maastossa. Yhtä kaikki, kohtuullisen upeat veteraanikisat ovat tulossa Jyväskylän ja Petäjäveden rajamailla viikon päästä. Enemmän täysipainoista suunnistusta. Itse en tosiaan mukaan vielä pääse, siitä NoposPekka muistutti kesken reenin. Ilmeisesti olen vielä alaikäinen.
Toivottavasti viikon päästä on kylmä ja sataa vettä.
Vierumäellä olin ilmeisesti vetänyt itseni niin puhki, ettei ajatus enää tosiaankaan juossut, sillä olinhan roikkunut hevosen perässä kaikki reenit. Kaiken lisäksi noissa harjoituksissa käytiin hyvin usein huoltovauhdin sijasta reilusti PK1-alueella. Tämä jos mikä on itselleni vierasta. Oli muuten upea kokemus käväistä Asikkala-Jukolan maastossa kiertämässä ankraattoreiden rataa. Maasto oli ehkä syvän etelän upeimpia! Kokemuksena ainutlaatuinen!
Epätoivoissani suuntasin Laajavuoreen Lets Run-nimiseen maastojuoksuun. Ja kuten kaikki jo tietävät hävisin mm. Kaupille. Oli varmaan jossain kahen kilsan kohdallla kun tuumasin Joensuulle, että toivottavasti ei hävitä Minnalle kovin paljoa. No jossain kutosen jälkeen nuo sanat kohtasivat todellisuuden. Mieli olisi tehnyt tuossa vauhdissa pysytellä mutta hiljalleen siitä tiputtiin puolen minsan päähän. Maalissa eroa oli Lapaseen tasan neljä minsaa. Onneksi pesupaikkalaiset olivat poissa, sillä olisin hävinnyt muuten tuhansille ihmisille.
No onneksi sentään sauvarinteessä kulkee. Nimittäin torstaina käväisin taasen Riihivuoressa vetämässä kategorian 1000+ harjoituksen. Noususummaa siis vähintään tonni. Ennätyksiä ei saanut tehdä, vaan oli jätettävä ne myöhempään. Parin tunnustelevamman vedon jälkeen alkoivat sekunnit tippua siihen malliin, että viimeisessä vedossa oli lyötävä liinat kiinni jo hyvissä ajoin välttyäkseni ennätystehtailulta. Onneksi onnistuin hiljentämään riittävästi. Voisi sanoa, että pelottaa olla näin kunnossa jo tässä vaiheessa.
Lauantain normiviimeistely kakkosryhmän kisamaastossa H35-radalla ei taaskaan lupaillut liikoja. Ainoastaan kohtuudella. Kahdesti oli kuitenkin yhdellä lipuista käytävä. Selvää on, että suunnistustekniikkaa viilataan vielä ensi viikolla paremmin tyypitetyssä maastossa. Yhtä kaikki, kohtuullisen upeat veteraanikisat ovat tulossa Jyväskylän ja Petäjäveden rajamailla viikon päästä. Enemmän täysipainoista suunnistusta. Itse en tosiaan mukaan vielä pääse, siitä NoposPekka muistutti kesken reenin. Ilmeisesti olen vielä alaikäinen.
Toivottavasti viikon päästä on kylmä ja sataa vettä.
sunnuntai 15. elokuuta 2010
Kolmen K:n raportti - kisat, koukut ja kanttaukset
Pielisrastit, KuUS-rastit, Paasivuoren kuntorastit, KS-AM Pitkä. Kisoja kolme, koukkuja monta, ei tosin juurikaan kisoissa, ja kanttauksia yksi. Sekä toinen ja kolmas vielä reeneissä päälle. Hyvä saldo viime viikoilta.
Siellä Pielisrasteilla kiskaisin keskimatkuurin koneeseen. Pitkänmatkan ja samalla kokonaiskilpailun voiton jätin Retku Rantalalle ja sehän otti sen. Mutta siis keskuurimatkalla olin toinen, SMartomaalle pulskan minuutin jääneenä. Suoritus oli varsin hyvä. Virheisiin ei ollut varaa, eikä niitä juuri tullutkaan. Kisan hienoimpana hetkenä toiseksi viimeiselle rastille taiturointi puhtaalla tuurilla kartan kastuttua lukukelvottomaksi. Negatiivista sanottavaa kaatuilusta. Oli sääri päiväkaupalla kipeä.
Het seuraavana viikonloppuna sitten KuUS-rastit. Sieltä plakkariin jälleen vähillä virheillä maustettu suoritus. Kulku ei kyllä reilun kolmenkympin lämmöissä häikäissyt mutta tuskin se kellään. Kesän aikana hankittu siedätyshoito hellettä vastaan näyttäisi auttaneen hieman, sillä nyt jaksaa jo keskimatkan helteessä maaliin asti. Tuossa kisassa kukistin mm. Nurmosen.
Ja sitten niihin koukkuihin. Voi pojat, että niitä tuli. Tässä pientä makupalaa:
Kuten kuvasta näkyy, niin suunnistusteknisessä tekemisessä on pieniä aukkoja. Kartan lukeminen saattaisi auttaa ko. ongelmaan.
Mutta jottei itsekehu pääsisi laantumaan, niin kesän ensimmäinen piikkipaikka kovaakin kovemmissa kuntosuunnistuksissa heilahti tilille. Melkein näytti siltä, että tukkaan tulee oikein reilusti mutta yhdennellätoista hetkellä nostin leuan rinnasta ja perseen maasta. Niillä eväillä.
Sokerina pohjalla kanttaukset. Keski-Suomen AM-pitkä kisailtiin Saarijärvellä. Pakko sanoa, yksi kesän hienoimmista kisoista! Kilpailukeskus metsän keskellä Saarijärven rauhallisilla takamailla, kartta Curtin laatutyötä, radat kohillaan ja maasto parhaasta päästä. Tunnelma oli kokolailla katossa.
Itse suoritus oli jälleen kokolailla virheetön. Pientä hapuilua ainoastaan. Tossukin kulki kohtuu hyvin aina tuntiin asti. Siihen sitten kanttasin. Salamannopeasti. On tullut nopeusharjoittelu tehtyä kunnolla. No rapsakka 9min LakaJonnelta tukkaan ja sijoitus 7. Näyttäisi vuodessa tilanne kehittyneen huolestuttavaan suuntaan, sillä sijoitus on heikentynyt ja ero mm. Jonesiin on kasvanut. Alkaa varmaan jo ikä painaa meikäläisellä. Niin ja edelleenkään en tule rankipisteitä tästäkään kisasta näkemään, siitä rankiasioissa aina niin rasistinen Suunnistusliitto pitää huolen.
Toinen kanttaus iski kun pistelin AM-kisoista kotia kohti rullilla ja väsy hiipi puseroon aikalailla kovasti. Loppumatkan pelasti lähinnä lasku Myllyjärveltä alas. Harvoin on jännittänyt niin paljon. Jossain vaiheessa nimittäin tajusin, että kurvi alhaalla on tiukempi kuin ajattelin. Vauhti oli vastavuoroisesti kovempi. Ja eihän viikonloppua voi vetää ilman kolmatta kanttausta, joten tänään edessä oli se kolmas. Harvoin sitä parin tunnin juoksun aikana nitkahtaa. Tulipahan sekin koettua.
Paremminkin on mennyt, nimittäin tiistaina käväisin kiskaisemassa Riihivuoressa sauvarinteessä uudet ennätyslukemat tiskiin. Kuudennen nousun aika tipahti kymmenisen sekuntia ja uudet ennätyslukemat ovat 4.24. Samaa rataa tippuivat muutkin nousut, joten lupaavalta näyttää noin niinkuin yhden reenin perusteella. Elämäni kunnossa siis.
Siellä Pielisrasteilla kiskaisin keskimatkuurin koneeseen. Pitkänmatkan ja samalla kokonaiskilpailun voiton jätin Retku Rantalalle ja sehän otti sen. Mutta siis keskuurimatkalla olin toinen, SMartomaalle pulskan minuutin jääneenä. Suoritus oli varsin hyvä. Virheisiin ei ollut varaa, eikä niitä juuri tullutkaan. Kisan hienoimpana hetkenä toiseksi viimeiselle rastille taiturointi puhtaalla tuurilla kartan kastuttua lukukelvottomaksi. Negatiivista sanottavaa kaatuilusta. Oli sääri päiväkaupalla kipeä.
Het seuraavana viikonloppuna sitten KuUS-rastit. Sieltä plakkariin jälleen vähillä virheillä maustettu suoritus. Kulku ei kyllä reilun kolmenkympin lämmöissä häikäissyt mutta tuskin se kellään. Kesän aikana hankittu siedätyshoito hellettä vastaan näyttäisi auttaneen hieman, sillä nyt jaksaa jo keskimatkan helteessä maaliin asti. Tuossa kisassa kukistin mm. Nurmosen.
Ja sitten niihin koukkuihin. Voi pojat, että niitä tuli. Tässä pientä makupalaa:
Kuten kuvasta näkyy, niin suunnistusteknisessä tekemisessä on pieniä aukkoja. Kartan lukeminen saattaisi auttaa ko. ongelmaan.
Mutta jottei itsekehu pääsisi laantumaan, niin kesän ensimmäinen piikkipaikka kovaakin kovemmissa kuntosuunnistuksissa heilahti tilille. Melkein näytti siltä, että tukkaan tulee oikein reilusti mutta yhdennellätoista hetkellä nostin leuan rinnasta ja perseen maasta. Niillä eväillä.
Sokerina pohjalla kanttaukset. Keski-Suomen AM-pitkä kisailtiin Saarijärvellä. Pakko sanoa, yksi kesän hienoimmista kisoista! Kilpailukeskus metsän keskellä Saarijärven rauhallisilla takamailla, kartta Curtin laatutyötä, radat kohillaan ja maasto parhaasta päästä. Tunnelma oli kokolailla katossa.
Itse suoritus oli jälleen kokolailla virheetön. Pientä hapuilua ainoastaan. Tossukin kulki kohtuu hyvin aina tuntiin asti. Siihen sitten kanttasin. Salamannopeasti. On tullut nopeusharjoittelu tehtyä kunnolla. No rapsakka 9min LakaJonnelta tukkaan ja sijoitus 7. Näyttäisi vuodessa tilanne kehittyneen huolestuttavaan suuntaan, sillä sijoitus on heikentynyt ja ero mm. Jonesiin on kasvanut. Alkaa varmaan jo ikä painaa meikäläisellä. Niin ja edelleenkään en tule rankipisteitä tästäkään kisasta näkemään, siitä rankiasioissa aina niin rasistinen Suunnistusliitto pitää huolen.
Toinen kanttaus iski kun pistelin AM-kisoista kotia kohti rullilla ja väsy hiipi puseroon aikalailla kovasti. Loppumatkan pelasti lähinnä lasku Myllyjärveltä alas. Harvoin on jännittänyt niin paljon. Jossain vaiheessa nimittäin tajusin, että kurvi alhaalla on tiukempi kuin ajattelin. Vauhti oli vastavuoroisesti kovempi. Ja eihän viikonloppua voi vetää ilman kolmatta kanttausta, joten tänään edessä oli se kolmas. Harvoin sitä parin tunnin juoksun aikana nitkahtaa. Tulipahan sekin koettua.
Paremminkin on mennyt, nimittäin tiistaina käväisin kiskaisemassa Riihivuoressa sauvarinteessä uudet ennätyslukemat tiskiin. Kuudennen nousun aika tipahti kymmenisen sekuntia ja uudet ennätyslukemat ovat 4.24. Samaa rataa tippuivat muutkin nousut, joten lupaavalta näyttää noin niinkuin yhden reenin perusteella. Elämäni kunnossa siis.
torstai 29. heinäkuuta 2010
Reisi vs. World Rally Car
Taisto Rannankylän tiestöllä MM-rallin shakedownissa on tauonnut ja pöly laskeutunut. On aika tarkastella miten kävi.
Ohjelmassa oli siis Reisi vs. WRC-taistelu, jossa mitattiin oman suorituskykyni ja WRC-auton suorituskyvyn eroa. No sanomattakin selvää on, että tuo ero on iso. Tosin kun laitetaan hisubaana alle, niin johan alkaa Hirvonenkin jäämään, vaikka autolla vetäisikin.
Rata oli pituudeltaan 4,66km. Alusta on perinteistä soratietä ja reitti sisältää neljä kovaa nousua. Starttipaikka oli tässä ja maali täällä. Rata kärsi jonkin verran autojen käsittelyssä, joten meikäläistä varten tien pinta sorastettiin ja karhuttiin uudelleen, jotta ennätyskoe olisi mahdollinen. Tämä siksi, että annoin pientä tasoitusta hikoilemalla päivän töissä, lämmintä oli sellaiset +34 astetta. Tarkeni hyvin. Lisäksi oli näin saatava tasoitettua Hirvosen saamaa epäreilua etumatkaa, sillä näköhavaintojen mukaan ensimmäisestä startista shakedowniin ei ollut kuin puoli tuntia ja Hirvonen kurvaili jo hakemaan parempia säätöjä autoonsa. Kaiken kaikkiaan Hirvonen pisteli reitin neljästi lävitse ajaen pohjat kolmannella yrittämällä. Itse tyydyin yhteen yritykseen puutteellisten viritysmahdollisuuksien takia.
Tekniset tiedot:
Reisi Häkkinen:
Kone:
VO2max: n. 75 ml/kg/min
HR max: 184
HR rest: 35
Mitat:
Pituus: 1770mm, paino: 70kg, reiden ympärysmitta: 600mm.
Kengät: Inov8 X-talon 212g, irtosoran määrästä johtuen.
Kelin vaikutus: musertava
Ulosajon riski: olematon
Ford Focus RS WRC, Mikko Hirvonen:
Kuva: AKK Sports Ltd./Pasi Maenpää
Kone:
- Teho: 300 hp 6000 kierrosalueella
- Vääntö: 550 Nm 4000 kierrosalueella
Mitat:
Pituus: 4362mm, leveys: 1800mm, akseliväli: 2640mm, paino: 1230kg.
Kelin vaikutus: olematon
Ulosajon riski: todellinen
Teknisiä tietoja verratessa ei voida välttyä siltä huomiolta, että varsin massiivisesta reisipakista huolimatta olen huomattavasti kevyempi kuin Hirvosen Ford. Vielä kun Hirvosen menopeliin lisätään kuljettaja oma (tässä tapauksessa varsin pieni) massa, niin kyllä siinä tie notkuu. Omalla kohdallani taas kesäisestä ajankohdasta johtuva lajivalinta vaikeuttaa fyysisen kapasiteetin hyväksikäyttöä, vastaavasti Hirvosen tulisi päästellä jäätiköllä tavan slikseillä. Tehojen vertailussa saatan hävitä hieman. Siis autolle, en kuskilla. No selitykset sikseen.
Hirvosen kurvailtua aamulla virallisen shakedownin pohjiksi jääneellä kolmannella vedollaan 2.02,2 oli tavoite itselleni asetettu. Kotiin selvittyäni pohkeita kiristeli edelleen eilinen reittiin tutustuminen. Baana oli kuitenkin tuttuakin tutumpi, sillä olenhan tahkonnut näitä tiestöjä jo vuosia. Ajolinjat ovat itsestäänselviä, kartturia en tarvitse.
Puoli seiskalta starttasin verryttelemään. Ei tuntunut hyvältä. Vajaan kilometrin kiskoin kovempaa tuohon sekaan. Ei mihinkään. Starttipaikalle rullasin reippaasti ja silloin tuntui jo paremmalta. Sidoin kengät uudestaan ja painoin starttia.
Ensimmäinen nousu Lylymäen notkosta menee kevyesti. Toisessa kovassa nousussa, Kuusikon nousussa (Hors catégorie) valtaisat kannustusjoukot siivittävät keveää menoani. Ensimmäinen kilometri taittuu tuonne 3.30-tasolle. Toinen kilometri on loivemmin kumpuilevaa ja ennakkoon ajattelin iskeä tässä. Nyt tajuan sen mahdottomaksi. Vauhti ei vain kasva. Haukilammen montussa toisen kilometrin täyttyessä aikaa on palanut hieman yli seitsemän minuuttia. Tuosta notkelmasta alkaa kolmas kova nousu Sepänmäen rinteille. Puristan minkä pystyn. Vastaan huristelee myös tiekarhu, jota olen pakotettu väistämään. Kymmenyksiä valuu hukkaan. Karhijärven ohi painellessa pyrin rentouttamaan menoa siinä juurikaan onnistumatta. Kolmas tonni täyttyy jossain 10.45-tietämillä. Viimeinen nousu on Kalasaarikon mäessä. Nousukulma ei kuitenkaan ole lähelläkään kehon kulmaa tässä vaiheessa, vaikka jyrkkä se on tuokin mäki. Neljäs kilometri täyttyy sen aikana. Aikaa on palanut jo liikoja. Mutta loppu onkin vain laskettelua. Valitettavasti sekään ei häikäise. Maali kuitenkin pelastaa riutuvan juoksijan. Maalivaatteen alitan ajassa 16.02,3. Olen hävinnyt Hirvosen Fordille 14.00,1 ja Latvalalle tasan neljätoista minuuttia 4,46 kilometrisessä shakedownissa. Se on julmaa peliä se.
Näin tänään. Rallimiehet ravisteli Suurajoja varten, minä Pielisrasteja. Saman kokoluokan tapahtumia, tai ainakin saman arvoasteikon kisoja. Pitäisiköhän talvella kiskoa kivikelin suksilla sama?
Ohjelmassa oli siis Reisi vs. WRC-taistelu, jossa mitattiin oman suorituskykyni ja WRC-auton suorituskyvyn eroa. No sanomattakin selvää on, että tuo ero on iso. Tosin kun laitetaan hisubaana alle, niin johan alkaa Hirvonenkin jäämään, vaikka autolla vetäisikin.
Rata oli pituudeltaan 4,66km. Alusta on perinteistä soratietä ja reitti sisältää neljä kovaa nousua. Starttipaikka oli tässä ja maali täällä. Rata kärsi jonkin verran autojen käsittelyssä, joten meikäläistä varten tien pinta sorastettiin ja karhuttiin uudelleen, jotta ennätyskoe olisi mahdollinen. Tämä siksi, että annoin pientä tasoitusta hikoilemalla päivän töissä, lämmintä oli sellaiset +34 astetta. Tarkeni hyvin. Lisäksi oli näin saatava tasoitettua Hirvosen saamaa epäreilua etumatkaa, sillä näköhavaintojen mukaan ensimmäisestä startista shakedowniin ei ollut kuin puoli tuntia ja Hirvonen kurvaili jo hakemaan parempia säätöjä autoonsa. Kaiken kaikkiaan Hirvonen pisteli reitin neljästi lävitse ajaen pohjat kolmannella yrittämällä. Itse tyydyin yhteen yritykseen puutteellisten viritysmahdollisuuksien takia.
Tekniset tiedot:
Reisi Häkkinen:
Kone:
VO2max: n. 75 ml/kg/min
HR max: 184
HR rest: 35
Mitat:
Pituus: 1770mm, paino: 70kg, reiden ympärysmitta: 600mm.
Kengät: Inov8 X-talon 212g, irtosoran määrästä johtuen.
Kelin vaikutus: musertava
Ulosajon riski: olematon
Ford Focus RS WRC, Mikko Hirvonen:
Kuva: AKK Sports Ltd./Pasi MaenpääKone:
- Teho: 300 hp 6000 kierrosalueella
- Vääntö: 550 Nm 4000 kierrosalueella
Mitat:
Pituus: 4362mm, leveys: 1800mm, akseliväli: 2640mm, paino: 1230kg.
Kelin vaikutus: olematon
Ulosajon riski: todellinen
Teknisiä tietoja verratessa ei voida välttyä siltä huomiolta, että varsin massiivisesta reisipakista huolimatta olen huomattavasti kevyempi kuin Hirvosen Ford. Vielä kun Hirvosen menopeliin lisätään kuljettaja oma (tässä tapauksessa varsin pieni) massa, niin kyllä siinä tie notkuu. Omalla kohdallani taas kesäisestä ajankohdasta johtuva lajivalinta vaikeuttaa fyysisen kapasiteetin hyväksikäyttöä, vastaavasti Hirvosen tulisi päästellä jäätiköllä tavan slikseillä. Tehojen vertailussa saatan hävitä hieman. Siis autolle, en kuskilla. No selitykset sikseen.
Hirvosen kurvailtua aamulla virallisen shakedownin pohjiksi jääneellä kolmannella vedollaan 2.02,2 oli tavoite itselleni asetettu. Kotiin selvittyäni pohkeita kiristeli edelleen eilinen reittiin tutustuminen. Baana oli kuitenkin tuttuakin tutumpi, sillä olenhan tahkonnut näitä tiestöjä jo vuosia. Ajolinjat ovat itsestäänselviä, kartturia en tarvitse.
Puoli seiskalta starttasin verryttelemään. Ei tuntunut hyvältä. Vajaan kilometrin kiskoin kovempaa tuohon sekaan. Ei mihinkään. Starttipaikalle rullasin reippaasti ja silloin tuntui jo paremmalta. Sidoin kengät uudestaan ja painoin starttia.
Ensimmäinen nousu Lylymäen notkosta menee kevyesti. Toisessa kovassa nousussa, Kuusikon nousussa (Hors catégorie) valtaisat kannustusjoukot siivittävät keveää menoani. Ensimmäinen kilometri taittuu tuonne 3.30-tasolle. Toinen kilometri on loivemmin kumpuilevaa ja ennakkoon ajattelin iskeä tässä. Nyt tajuan sen mahdottomaksi. Vauhti ei vain kasva. Haukilammen montussa toisen kilometrin täyttyessä aikaa on palanut hieman yli seitsemän minuuttia. Tuosta notkelmasta alkaa kolmas kova nousu Sepänmäen rinteille. Puristan minkä pystyn. Vastaan huristelee myös tiekarhu, jota olen pakotettu väistämään. Kymmenyksiä valuu hukkaan. Karhijärven ohi painellessa pyrin rentouttamaan menoa siinä juurikaan onnistumatta. Kolmas tonni täyttyy jossain 10.45-tietämillä. Viimeinen nousu on Kalasaarikon mäessä. Nousukulma ei kuitenkaan ole lähelläkään kehon kulmaa tässä vaiheessa, vaikka jyrkkä se on tuokin mäki. Neljäs kilometri täyttyy sen aikana. Aikaa on palanut jo liikoja. Mutta loppu onkin vain laskettelua. Valitettavasti sekään ei häikäise. Maali kuitenkin pelastaa riutuvan juoksijan. Maalivaatteen alitan ajassa 16.02,3. Olen hävinnyt Hirvosen Fordille 14.00,1 ja Latvalalle tasan neljätoista minuuttia 4,46 kilometrisessä shakedownissa. Se on julmaa peliä se.
Näin tänään. Rallimiehet ravisteli Suurajoja varten, minä Pielisrasteja. Saman kokoluokan tapahtumia, tai ainakin saman arvoasteikon kisoja. Pitäisiköhän talvella kiskoa kivikelin suksilla sama?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
