maanantai 28. heinäkuuta 2008

Hisuspede analysoi

Aika on taas rientänyt reippaammin kuin olis uskonutkaan. Analysoinnit heitin kehiin kolmisen viikkoa sitten ennen Kainuuta ja nyt tarkastelen niiden toteutumista heti perään.

Kainuun Rastiviikko sujui kyllä melkoisesti yläkanttiin. Lopputuloksissa oli muistaakseni 21. ja niistin vielä viimeisen päivän takaa-ajossa Oison. Pidän tätä yhtenä suurimmista voitoistani suunnistusurallani. Päiväkohtaisesti viikko eteni seuraavasti:

1. päivä: perusvarma suoritus. Virheet minimissä ja tossua liikutettiin reippaasti. Kunnolla ahdistamalla olis voinu juosta minuutteja kovempaa. Voitin Kurtin ja Joensuun.
2. päivä: perusvarma startti, neloselta alkaen pientä kiristystä ja ennen kutosta nilkka paskaksi. Ja koukut siihen. En kehdannut keskeyttää.
3. päivä: lähtökohdat oli hyvät kun nilkka ei taipunut ylämäkijuoksuun ja alamäkijuoksu oli melkoisen kivuliasta. Lopussa meinasin ryssiä pahasti.
4. päivä: alussa kulki ja sit mie tummuin. Viimeiset sadat metrit toki runnoin Oisoa kovempaa. Suoritus oli kokonaisuutena aivan kohtalaisen hyvä.

Karttoja ei valitettavasti ole nyt saatavilla. Kattokaa vaikka härvelistä jos ette olleet paikalla.
Ja se Mähönen jäi muuten taakse joka päivänä.


Viikolta käteen jäi hyvät fiilikset upeista maastoista ja kartoista. Tavoittelemiani rakkoja ei käsiin tullut, koska rullahiihto ei kuulunutkaan ohjelmaani. Puolustelen tätä sillä, että jalkani ei mahtunut monon varresta sisään ns. kohtalaisen turvotuksen vuoksi. Nilkka on tietysti edelleen hajalla mutta juoksukunnossa kuitenkin. Välillä vaan iskee isoa turvotusta reenien jälkeen mutta jalkapöydän turvotus on onneksi jo taaksejäänyttä elämää.

Ja sitten Ranskaan. Touri on ajettu ja Carlos vei! Evans oli kakkonen. Kohlia en kyllä haistanut. Tuskin kukaan haistoikaan. Menchov oli neljäs. Haimar tummui heti Pyreneillä eikä Samukaan ollut ihan heti valmiina.
Euskadin miehistä Samu oli 7. ja Mikel 16. Haimar siis romahti.
Niinkuin ajattelinkin Sastre ja Evans otteli voitosta. Menchov ei ollut riittävässä kunnossa vaikka yllättävän hyvä olikin. Valverde romahti mutta paikkasi hyvin viimeisellä viikolla näyttääkseen kovalta pyöräilijältä. Cunego kaatuili ja oli muutenkin pihalla. Sitä nyt ei ollut vaikee arvata.
Pistekisassa Hushovd oli kakkonen, Freire vei. Mäkikisassa Kohl vei ja suosikkini Mauricio Soler keskeytti. Juniorien kisan vei Schleck, aivan niinkuin pitikin.
Ei noita tosin kovin vaikee oo veikkailla. Senkun heittelet nimiä ja laskeskelet jälkikäteen kuinka moni oli edes lähellä. Ja väität sitten tietäväs asiasta jotain.

Eilen ja toissapäivänä tummuin Lahdessa. En kerro siitä sen enempää.
Seuraavaksi käännän nokan kohti Joensuuta. Siellä menee seuraava viikonloppu. Luultavasti leppoisissa merkeissä. Veikkaisin Hiihto-Niilon järjestävän mulle riittävästi ohjelmaa ennen Selkien Sisun kansallista.

Ei kommentteja: