tiistai 15. joulukuuta 2009

Kulkua?

Pitäis tuossa ens viikonloppuna vielä katsastaa, tai oikeestaan antaa lisänäyttöjä, noihin maailman cuppeihin. Sileellä. Eihän siinä, sopii meikäläiselle. Käväisin tuossa nimittäin Lehtimäen Valkealammelle siirretyissä Mustikkavuoren kansallisissa hiihtokisoissa toteamassa vauhtini riittävyyden. Nehän oli oikein ranking-kisat ja paikalla oli aika kovaa porukkaa. Kehuskellaan nyt hieman, sillä muutama makea päänahka tuli otettua. Varsinkin tuo aikaero kärkeen vetää kyllä naaman virneeseen.
Ja nyt siellä tietysti mietit, että mitä olen muuttanut harjoittelussani, kun on alkanut oikein kulkemaan. En mitään. Sama on ollut sapluuna noin pääpiirteittäin kuin ennenkin. Lisää määrää,lisää tehoa ja lisää voimaa tietysti mutta niinhän sitä aina. Pakkohan sen on luultavasti joskus nasahtaa, kun riittävän pitkään sitä päätään seinään hakkaa. Niin siinä vissiin sitten kävi. Lahjattoman on vaan reenattava, ei oo muu auttanut.

Se siitä. Ne on uudet kisat ens viikonloppuna sitten. Kylmää on onneksi luvassa, niin saadaan varmuudella kaikki kipeiksi! Jos ei sitä ennen satu jo tauti kaatamaan.

Tuosta Ylläksen keikasta sen verran, että tätä miestä kannattaa pelätä.



Oli nimittäin sen verran kovaa menoa kun hieman otatettiin. Minitourilla otin pataan jokaisessa lajissa. Pääsääntöisesti aika reilusti. Mäkivetoloisissa sitten sain jo vähän laitettua kampoihin, en tosin kovin paljoa.


Sprintti ei oikein vielä kulkenut. Jos sitten tammikuussa...



Ja olihan se sileäkin aika raastoa. Hyvä niin.


Kuvat: Pekka Juvakka

Jepjep. Nyt pitelee noita pakkasia aikalailla. Tänään kävin palelemassa tuolla ladulla puolentoista tuntia. Ulkopuolisten havaintojen mukaan siellä järjen valoa sammuteltiin. Ja se lienee tosiasia. En kuitenkaan anna sen haitata.
Perjantaille oli suunnitteilla hieman vetoja, jotta sunnuntaina kulkisi. Jyväskylään lupailee vain -18 astetta, eli just just saattaa kyetä ulos pistäytymään. Saattaahan se hieman keuhkoissa pistellä, jos oikein ryykii. Katellaan nyt sitten. Sunnuntaille Lahteen on luvassa enää -11, joten siellä voi ryykiä oikein kunnolla. Jos vaikka kaamea kulku nasahtaisi, niin olishan siinä Lancella ihmettelemistä. Ei se usko kuitenkaan noita Ylläksen tuloksia. Ja tuskin on Ähtärin tuloksia nähnytkään.

Jos ei muuta, niin tulihan hieman jotain näkyvääkin tälle palstalle. Näin tänään.

1 kommentti:

fani kirjoitti...

Onnittelut valinnasta ja tervemenoa mualimankuppiin!