torstai 16. lokakuuta 2008

Hisuspede kuntotestissä

Kulki.
Siis keskiviikon sauvarinne, eli 10*2min Urpolan baanalla. Nousu lienee sellaista 8,5% luokkaa eli se on kaukana Öljymäen mukavista 12% lukemista mutta kelpaa paremman puutteessa.
Eikä ollu selkäkään aamulla yhtään kipee. Jos se kestäis ens viikonkin samanlaisena niin hiihdosta vois pystyä nauttimaan.

Toista se oli viime perjantaina kun heräsin. Tuntu siltä kun joku olis hakannu pesismailalla selkää yön aikana. Joksi (tuo mystinen ex-kämppäkaverini joka vierailee luonani aina parin viikon välein hajoamassa hartioillaan painavaan työn, opintojen, opinnäytetyön ja monilapsisen perheensä aiheuttamaan taakkaan) ei kuitenkaan tunnustanut sitä tehneensä. No mistä sitä aina noista työ- ja perhe-elämän rasittamista jampoista tietää...
Nyt siis kaikki oli toisin! Kun vielä tavoistani poiketen muistin nukkuakin yöllä niin kulku oli taattu. Taidan ottaa tavaksi!

Perjantaina ajattelin suunnistaa Haulikkoviestin kunniaksi. Edellinen kerta olikin SM-viestissä. Seuraavaa tuskin tulee ennen toukokuuta. Paitsi suksilla. Mutta se onkin jo sitten noita hisuhommia. Ja siihen tarvitaan suksia. Niitä tässä odottelenkin. Kauniita oransseja kapuloita, jotka siivittävät itseni ensi talvena galaksaaliseen kulkuun!

Ei kommentteja: