tiistai 24. marraskuuta 2009

Virittelyä

Tässä vaiheessa kautta on tuo lankun liikkuminen aikas tärkeessä osassa.Viime lauantaina lankku liikkui tuolla Saarijärven baanalla. Ja se liikkui kovaa. Lumi oli +7 asteesta johtuen kosteaa, lumi likaista ja olosuhteet näinollen vaativat. Mutta tikki on se, joka homman noissa olosuhteissa pelastaa!
Ohjelmassa oli 6*1,6km vedot neljän minuutin palautuksin. Matkaan olin lähtenyt kahden parin taktiikalla, jolloin vetoihin olisin saanut alleni huippuluistoisen mätökelin parin mutta ladun odotettua heikommasta kunnosta johtuen vain verryttelypari pääsi ladulle. Olinkin erittäin huolissani luiston kestosta.

Vetoajat: 3.50-3.46-3.51-3.50-3.51-3.50. Tähän voi olla tyytyväinen. Toisella vedolla toki jo pohjat mutta selitellään sitä nyt alati heikkenevällä luistolla. Tosiasia kuitenkin on, että kulku tunnusti olevan aikalailla kohdillaan. Hiihdossa oli havaittavissa, jos nyt ei keveyttä, niin ainakin pientä teknistä ja fyysistä helppoutta!
Sunnuntain reippaassa sj-suunnistuksessa ei samaa liitoa ollut. Tätä en toki jaksa edes ihmetellä.

Tälle viikolle ohjelmassa on vain kevyttä ravistelua ja Ylläksen katsastuksiin valmistautumista. Keskiviikolle viimeinen kova, joka vedetään tällä kertaa Leppävirralla putkessa. Harjoitus tulee olemaan 6-8*kierros, mikä tarkoittanee 1-1,5km vetoa aina kerrallaan. Paha mennä arvioimaan etukäteen, sillä ei ole minkäänmoista tietoa siitä, millainen latu siellä tällä kertaa on käytössä. Oletettavasti kuitenkin sama kuin pari viikkoa sitten, eli kaikkein todennäköisin vaihtehto ladun mitalle on 1,4km. Kaikesta huolimatta tuossa treenissä kroppa saa huutaa armoa!
Viikonloppuna sitten avataan kisakausi Ensilumen kisoissa. Suurimmat odotukset kohdistuvat omalta osaltani jälleen kerran sunnuntain yhteislähtönä käytävälle pitkälle matkalle, jossa pitäisi napsia yksinumeroinen sijaluku. Sen kovempaan uhoon en nyt tässä vaiheessa sorru. Viimeistelyn jälkeen luultavasti uhoan enemmän.

Semmoista tällä kertaa. Torstaina toivon mukaan lisää.

Ei kommentteja: