keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Kova jätkä

Aamusella aloitin kevään isojen kisojen tarkemman analysoinnin ja suuntasin sitten pakkaseen suksimaan. Tuntikolmevarttia reipaassa pakkasessa erittäin liukkaalla vitiparilla nosti fiilikset. Sitten kuului kis kis. Alkoi vituttamaan.

Maanantaina palailtiin Venäjältä. Cupin ykkösrundi oli paketissa. Reissussa vierähti muutama päivä ja fiiliksiä koettiin laidasta laitaan. Pohjilla käytiin (tai tuossa vaiheessa luulin niin) ja välillä meni paremminkin.

Tulospoliittisesti:

Middle 20.
Sprint 23.
Sprint relay 15.
Long 22.

Ei siis tosiaankaan mitään kuuhun vievää, hyvää kansainvälistä keskitasoa kuitenkin. Tavoitteet olivat huomattavasti korkeammalla, siitä ei pääse mihinkään. Mies oli kaiken tekemäni ja kokemani perusteella kunnossa, ehkä paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin. Teknisesti en suuria virheitä kisoissa tehnyt mutta parempaan olisi pitänyt pystyä. Jokin noista kisasuorituksista puuttui. Tietysti voisi pekuleerata, että tasatyöntöpainoitteisina ja jokseenkin pehmeillä urilla käydyt kisat ei ehkä parhaalla mahdollisella tavalla sopineet mutta mielestäni sekään ei noita eroja kärkeen selitä. Yksinkertaisesti olin vain liian varovainen. Uskallus laittaa kaikki likoon oli poissa. Kaikkensa antaminen. Sitä itseltäni vaadin ja se tuntuu olevan minulla se määräävä tekijä huippusuorituksissa. Vaikea sitä on selittää mutta niin se vain on. Jokaisen kisan jälkeen oli selvää, että kaikkeani en kropastani ja korvien välistäni ladulla vuodattanut ja noille suorituksilleni antanut. Kuinka siis voisin olla tyytyväinen tuloksiini?

Olihan tuo matka näkemisen ja kokemisen arvoinen. Kokemusta roppakaupalla jne. Mitä siläkin sitten tekee? Eipä juuri mitään. Mutta tulipahan käytyä ulkomailla kisailemassa oikein liiton piikkiin. Ei jäänyt sekään kokematta. Olihan tuossakin reissussa ne hetkensä. Tuli fiiliksiä lentoon lähdöstä urheilussa ja elämässä yleensä. Sellaisia hetkiä, joiden toivoisi vain jatkuvan. Välillä sitten tuijotellaan kattoa tai vaikka skeletonkelkkailua. Sometimes.

Meistä on vaan moneen junaan. Toiset ovat neutraaleja, toiset toivovat ettet onnistu, jotkut jopa että epäonnistut. Niitäkin löytyy, jotka toivovat onnistumistasi koko sydämestään. Eikä ehkä riitäkään. Kun tulet kaiken ulkopuolelta voit ehkä nähdä ja kokea nuo reaktiot kaikkein aidoimmillaan. Ehkä et.

Lauantaina sain kokea oikean supertähden fiiliksen, siis sen mikä on keskinarkausmatille jokapäiväistä; Nimikirjoitusten pyytäjiä joka puolella. Lapset saivat signeeratut numeronsa ja hymyä riitti ihan itsellenikin.
Samaisena päivänä muuten sain tekstarin, jossa välitettiin terveisiä. "Oot kova jätkä!" Tuollainen kannuste välitettiin minulle yhdeltä juniorivuosieni suurelta idolilta. Se oli hieno hetki lukea. Niin vähällä voi joskus olla aika iso merkitys.

Mutta ei se vaan riitä, että on ladun varret keltaista lunta tulvillaan. Kyllä se pitää sukille asti saada. Mutta itkemistä en aloita. Se on aiemmin jätetty muille, jätetään nyt ja jätetään jatkossakin. Se on ittestä kiinni. Sitä joko antaa kaikkensa tai sitten ei. Mahdollisuuttani en käyttänyt. SM-sprinttiin mennään vannoen kostoa!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Rehellistä, asiallista analyysia Reisi.
Tunnen toisen samanlaisen urheilijan.
Muistakaa molemmat; tiamantit eivät hioudu tyvenissä vesissä. t. m