sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Maakuntaviestistä EM-kisoihin

63. Keski-Suomen maakuntaviesti kisailtiin tänään nykyisessä Jämsässä, nyt jo edesmenneen Jämsänkosken puolella. Huhdanvuori taisi olla kilpailuareenan nimi.

Itselleni oli tarjolla jo totuttuun tapaan ankkurin paikka ja osuutena 10km V. Vastuksena parasta mahdollista Suomen maan kamaralta, sillä viivalla oli mm. Keuruun SM-kisojen nelonen Matti Aalto. Muitakin huippumiehiä viivalla oli. Joskus on tainnut ko. osuus kulkeakin ja aivan yhtä usein on tullut vedettyä aika pahasti hapoille. Samaa kohtaloa lähdin tavoittelemaan tälläkin kertaa.

Pelipaikoilla oltiin hyvissä ajoin, jotta maakuntaviestiarvat saatiin palautettua taulutv:n voittamisen toivossa. Ei muuten napannu kyseisessä arvonnassa. Jos siis tässä vaiheessa haluat lohdutukseksi antaa minulle tuollaisen niin informoi toki minua asiasta. Mutta ehdin siis poikkeuksellisen hyvin verryttelemään ja testailemaan suksia. Ainahan asiat ei ole mennyt yhtä hyvin. Tällä kertaa se johti miellyttävään tunteeseen mm. kapulan toimimisen johdosta.

Tapana on yleensä ollut aloittaa kovaa, yleensä siis liian kovaaa, ja toivoa vain matkan loppuvan, ennenkuin kanttausten maailmannäyttely alkaa. Eteen näytti lähtevän joku kaveri siinä aivan hollilla. Päätin siis vetää heti kiinni. En tietenkään huomannut ko. kaverin olevan vasta toiseksi viimeisellä osuudella. Olisi saattanut muuttaa alkuvauhtia pykälän. Ylöspäin. Nimittäin voittokamppailu Saarijäven ja Jyväskylän välillä käytiin edelläni. Kurunmäki oli jo kaukana lähtiessäni mutta Lähdemäen suksen jäljet olivat vielä tuoreet, eli alle puoli minsaa. Nuo joukkueet toki oli meitä vitosen kiekan edellä mutta kuitenkin.

Het siinä parin kilsan kohdalla huomasin Lähdemäen olevan jopa lähellä ja kolmosen jälkeen siinä näkyi Kurunmäki myös. Jalat oli tietysti jo täysin hapoilla mutta löin vielä viimeisen iskun tiukimmassa kuokkanousussa. Otin siinä sitten semmoisen välikuoleman, että arvelin tokan kiekan olevan täyttä tuskaa.

Ja voittokamppailun ratkettua käänsin siinä sitten toiselle kiekalle. Eikä napostellut yhtään. Oli nimittäin koneessa niin paljon happoa, että se pyrki ihan pihalle asti. Eli tuskaahan se tuli oleman. Kiskoin siihen sitten mukavan vitosen lenkuran menemään. Mitä se nyt olis ollut ehkä 40 sekkaa hitaampi tuo toinen kiekka. Se ei ole paljoa se. Eli likimain hyvä oli tuo vauhdinjako. Tästä kanttauksesta huolimatta onnistuin hoipertelemaan osuusajoissa 3.tilalle. Se ei ole huono se. Aalto meni sen normaalin aikaeron verran kovempaa. Siinä sitä on sitten pesupaikan vatusseille miettimistä mikä se on hisumiesten vauhti sileellä. Ja ettei kävis liian vaikeaksi, niin voin sanoa, että aika vähän löytyy siltä palstalta niitä kavereita, jotka mukana pysyy. Edes parin potkun verran.

Sen verran lajista ymmärtämättömälle voin kertoa, että ei näin.

Mutta sitten asiaan. Huomenissa lennetään Romaniaan. Hiihtosuunnistuksen EM-kisat on ohjelmistossa. Tuosta edellisestä linkistä pääsette kisasivuille ihmettelemään menoa. Sieltä pitäis olla luvassa sekä online tuloksia että nettitv lähetystä. Aika lupaavaa on. Tikki on tietysti kova, normaaliin tapaan ehkä kovempi kuin koskaan ennen. Sen mukaan on sitten pärjättävä.

Mutta jos satuitte lukemaan Keskisuomalaisesta tuon meikäläistä koskevan jutun, niin korjataan Roimelan tekstiä sen verran, että suunnistusurheilu on ollut meillä suvussa sen 83 vuotta! Ei siis vuodesta 1983! Siitä olenkin jo aiemmin kertonut tälläkin palstalla. Ei siis siitä enempiä.

Näillä mennään EM-viikko. Raportteja tulee jos tulee. Varmin tapa pysyä Suomen joukkueen menosta selvillä on Stafun palsta. Jotain liiton sivustoakin kannattanee kokeilla.

Ei kommentteja: