tiistai 30. maaliskuuta 2010

Kisakauden viimeiset tehoreenit

Lapin Lumirastit ja SM-erikoispitkä ovat jo ovella. Tuo kisatapahtuma on melko suurella varmuudella tämän talvikauden viimeinen kisakoitos, joten aikalailla ollaan loppusuoralla. Kirivaihdetta silti tarvitaan edelleen. Samalla se tarkoittaa sitä, että kisakauden viimeiset tehoreenit on nyt sitten rämmitty läpi. Ohjelmassa on enää ns. ylimenokauden tehottelut. Ei siinä tosin juuri mitään ylimenokautta pidellä mutta luultavasti meno hieman kevenee. Tehoja pidetään silti koko ajan ohjelmassa, jottei hukattaisi turhaan hyvää vireystilaa.

Piakkoin päättyvä kisakausi toi mukanaan paljon uusia asioita ja varsinkin sitä kauan janottua menestystä. Niitä suorituksia, joita olen jahdannut jo pidemmän aikaa. Oli siinä ohessa jotain henkilökohtaisia tappioitakin mukana mutta sitä se on. Aina on riski rikkoa itsensä.

Mutta tuohon kisakauteen ja ehkä noihin muihinkin asioihin mennään joskus myöhemmin. Siitä tulee sitten taas aikalailla isojen tunteiden tarina. Pääset sitten Stafu taas sanomaan asiasta.

Mutta sitten noihin kauden viimeisiin tehoihin. Lauantaina oli vuorossa se toiseksi viimeinen, tällä kertaa 14,4km ITT. Tapahtumapaikkana oli Sarvivuoren vitonen ja keli oli parikolme asetta plussalla ja lumi sen mukaisesti ns. kosteaa. Tähän olin tietysti varautunut mätökelin rossarilla. Tässä vaiheessa kautta ei kato enää paljoa selkänahasta revitä ylimääräsiä, jos ei kapula toimi.
Kaikesta epävarmuudesta huolimatta onnistuin muuten repimään aivan siedettävän ajan tauluun. 38.37 tais olla noteeraus. Jepjep. Siellä laskeskellaan just nyt, että ei kuule poika riitä mihinkään. Ei niin. Ei edes olosuhteet huomioiden. Mutta tuota kovempiin aikoihin tarvitaa kyllä jo sitten isompi kone. Reilusti isompi, eli isojen poikien kone. Veikkailisin, että tämän hetken kunto on hiihdon suorituskykyisyyden osalta melkein samaa luokkaa kuin tammikuussa. Silloin ainakin luulin olevani kunnossa. Ja tais joku hiihtokisa vinkata vähän saman suuntaista. En nyt muista varmasti.

Tänään sitten kiskottiin koneeseen 10*0,7km mäkeen. Ekat viis totutusti TT ja loput viisi Vaparia. Samassa paikkaa Laajavuoren baanoilla on tullut käytyä ennenkin. Tämän päivän ongelma oli se, että otin mukaan vain mätöparin kun uudella vesikelin parilla olisi pitänyt olla liikeellä. Laajavuoressa ei nimittäin lumi ollutkaan riittävän märkää! Oli taas revittävä miehestä ehkä liiankin paljon. Sauvavalintana tietysti käänteentekevät KV+ -sauvat isolla hisusommalla. Näin sain latuun jätettyä sellaiset tölkin kokoiset montut joka työnnöllä. Ja kunnon työnnön aikaiseksi.
TT-vedot kulki suurinpiirtein tasolla 2.21-2.23. Vaparilla sitten 2.00-2.04. Eli vanhat tulokset ja tämän päivän uskomaton kulkupolitiikka huomioon ottaen sanoisin aikojen olevan erinomaisia. Mutta sitä ei lasketa. Ennätysajoista jäätiin monta sekuntia ja se syö aina miestä. Mikäs sen mukavampaa kuin kellotella koko ajan uusia ennätyksiä testiharjoituksiin. Ei niillä kisoilla niin väliä ole.

Tuliko mieleesi, että mistä noita uskomattoman hyviä hiihtovälineitä oikein saa? No klikkaa Fortesportin linkkiä tästä tekstistä tai sitten tuolta linkkivinkeistä. Suosittelen.

Jaahas. Mainoksista takaisin itse ohjelmaan. Näyttäis olevan aikalailla paketissa tällä erää. Katotaan nyt sitten saako tuolta Rovaniemen suunnalta tarjoiltua juttua eetteriin kisojen aikana. Jos se onnistuu, niin kisaraportit on täältä luettavissa. Jos ei onnistu, niin sitten niitten raporttien kanssa kestää vähän kauemmin.

Ei kommentteja: