tiistai 8. syyskuuta 2009

Askola

Taistelu on tauonnut ja tittelit laitettu jakoon. Lienee siis aika tarkastella miten kävi.
Yhden tavoitteen asetin tälle kesälle ja se oli puolustaa Suomen paskimman normaalimatkan suunnistajan titteliä Askolassa. Ei sillä, että se olisi ollut kaiken määrittävä tavoite, vaikka se ehkä olikin, vaan saadakseni jonkinmoisen tavoitteen kesän harjoitteluun. Välietappeja on toki riittänyt ja sitä se oli tämäkin, välietappi kohti ensi talvea ja kohti sitä unelmaa, jota ei viime talvena sittenkään minulle suotu.
Viime syksynä näihin kisoihin valmistauduttiin sellaisella elokuun mittaisella kovalla harjoitusjaksolla, jossa kaikki tähtäsi vain ja ainoastaan lauantain karsintaan. Tuo jakso sisälsi viitisenkymmentä tuntia harjoitusta ja huipentui kolmen päivän kisaputkeen. Tälle vuodelle sapluuna muuttui hieman, kun kisaputki jätettiin pois. Myös tuntimäärää lisättiin uskottavuuden hankkimiseksi. Tämänvuotinen jakso sisälsi lopulta 65 tuntia fyysistä harjoittelua. Viimeiseen viikkoon ladattiin kuitenkin kolme kovaa harjoitusta. Kaikki tämä vain siksi, että nyt finaaliin tiensä tulisi raivaamaan vain viisikymmentä ukkoa.

Kaikki oli kunnossa. Sen kertoivat jakson aikana myös tulokset. Jakson puolivälin tienoilla otin osaa Keski-Suomen AM-kisoihin ja viikkoa myöhemmin Suunnistuksen Suurajoihin. Tuloksia tarkastelemalla huomaa, että olin liki huippukunnossa. Ero Jonesiin oli vain murto-osia menneistä vuosista. Viimeinen tosikova harjoitus oli Jyväskiepin juoksu, jossa niistin Curtin. Reilusti. Kisaviikolla hioin vielä tekniikkaa Petäjävedellä erittäin vaativassa maastossa vedetyillä suunnistusvedoilla kisamittakaavaisella kartalla.



Karsinnassa onnistuin toki sorvaamaan kohtalaisen puhtaan juoksun ilman suurempia kohelluksia mutta jokin siitä puuttui. Koska henkilökohtainen tasoni ei ole niin kova, että voisin juosta karsinnan varman päälle selviytymällä silti helposti finaaliin, olisi tuossa paikassa vaadittu hyökkäävämpää asennetta ja kovempaa vauhtia rasteja lähestyttäessä. Nyt varsinkin alkumatkasta jarruttelin liikaa. Kesäkauden tärkeimmällä hetkellä minusta ei löytynyt riittävästi miestä antamaan kaikkeni tuolle hetkelle. Näin se vain on. Sitä sydäntä löytyi vain hetkittäin. Kouraan jäi kolmastoista tila. Parempaan olisi ollut edellytyksiä.

Koska tänä vuonna tarkoitus oli kahlata myös finaali kunnialla läpi, oli kaaduttava saappaat jalassa. Säälipleijareissa nasahti ensimmäinen kansallinen voitto yleisessä sarjassa. Ja kauden parhaat rankipisteet. Karsinnasta tuli ne toiseksi parhaat, sillä rankiasioissa aina niin rasistinen Suomen Suunnistusliitto ei tunnusta kuudetta tilaani Keski-Suomen Aluemestaruuskisoissa, syystä että edustan Lapin ylpeyttä, Pellon Pontta. Siinäkin menee hyvät kasikolmoset hukkaan.

Semmoista tällä erää. Reitit löytyy härvelistä, ja härveli vaikkapa tuolta SM-pitkän kisasivuilta.

Niin ja SE titteli meni tällä kertaa Noposelle.