tiistai 14. helmikuuta 2012

World Cup Round 1

Ettei ihan tyystin jää maailmacup kauden avaus käsittelemättä, niin muistellaan nyt hieman sitäkin. Reissuhan suuntautui tuonne aurinkoiseen Kaliforniaan mutta erinäisistä (harha)luuloista huolimatta siellä tosiaan myös hiihtosuunnistettiin.

Kisakorkeudet olivat varsin eksoottisissa 2000-2200mpy korkeuksissa, joten kaukaa viisaina pakkauduimme reissuun jo ronttia viikkoa ennen kisoja. Loppujen lopuksi saatiin lusia korkealla vielä muutama ekstrapäiväkin, kun ensimmäistä kisaa siirrettiin lauantailta maanantaille. No sellaista se on silloin kun lunta on vain puolisen metriä. Pari metriä nähkääs vaaditaan noilla seuduilla. Onhan kaikki isompaa tuolla jenkeissä.

Kisoihin valmistava ajanjakso vietettiin varsin mukavassa paikassa nimeltä Kirkwood. Ensimmäiset päivät kärsittiin vielä latujen puutteesta, kun puolisen metriä lumipeitettä ei meinannut riittää baanojen ajoon. Laskettelurinne ajoi sitten paremman puutteessa saman asian ja suksimaan päästiin. Happi meinasi olla ohutta, kun näytti tuon kylän korkeus merenpinnasta olevan reilusti yli 2200m. Eipä siinä, ei sitä happea aina niin paljoa tarvitse. Ensimmäistä vetoreeniä kiskoessa tosin tuntui hieman toiselta. Silloin olis tarvinut.

Siirtymämatkalla Kirkwoodista kohti Truckeeta käväisimme muuten Reno 911-sarjan hengessä ihka oikeassa Renossa. The biggest little city in the world, tulipahan nähtyä.

No entäs ne kisat? No.

Pitkämatka yhteislähdöllä meni vähä niin ja näin. Ekalla lenkillä käytännössä koko letka onnistui tumpeloimaan oman kisansa, kun täräytettiin heikohko reitinvalinta kehiin. No siinä hupeloitiin reipas puolitoista minsaa, samanverran taidettiin jäädä palkintopallista. Eipä siinä, omia ratkaisuja saa aina tehdä. Tällä kertaa en tehnyt. Tai tein tietysti lopulta tokavikalle. Kartalta päättelin baanan olevan nopein, no ei ollut. Parikymmentä sekkaa takkiin ja sija valahti 6->13. Ja se 13.tila jäi kouraan lopputuloksissakin. Olipahan muuten varsin eksoottista startata kisaan 08.00.

Sprintti oli tällä kertaa varsin mielenkiintoinen, kun urasto tarjosi lähinnä vain tamppariuraa ja oikoja. No oli siellä sata metriä kelkkauraakin. Periaatteessa sopii kyllä meikäläiselle. Ei se sinällään huonosti mennytkään, parissa kohdassa olis pitänyt olla terävämpänä ja nyt joku oiko jäi käyttämättä ja yhen käytin huonosti. Kuuden sakkiin ei kyllä olis ihan riittänyt siltikään, nyt sijaluku oli tuttu ja turvallinen 13. En tiiä, oli perkules tykkipari alla ja kaikkea. Ei se vaan stana riittäny.

Keskimatkalla olikin sitten lumet taas sulaneet asteen verran alaspäin. Oikoja oli taas tarjolla varsin reippaasti. Tais tulla oiottua yli kahdellakymmenellä välillä, lippuja oli kokonaisuudessaan 29. Varsin reippaasti siis. Pikkuvirheillä mentiin taas, ei mitään pahoja mutta puolisen minsaa liikaa ja viitisentoista sekkaa kuuden sakista. Sellasta se on miehissä tuo kisailu. Pahin tappio kisassa oli kuitenkin rossarin lisäkärjen, "Sven-Åke specialin", jääminen matkalle. Ensin tosin pelkäsin, että menee koko kärki siinä pesuveden mukana mutta ei sentään. Säästyi nyt ainakin jotain. Loppusija oli 8. Viikon paras sekin, näin liiton uutisointia lainatakseni.

Sprinttiviestissä sitten kohelsin pari kertaa. Kolmatta en sentään. Lisäksi kohelsivat valitettavasti myös järjestäjien sportidentit Tiian kohdalla ja jäi se tulos saamatta. Samalla meni muuten mahdollisuudet henkilökohtaisessa sprintticupissa, kun tuosta mixedsprintistä saa aina siihen henkilökohtaiseenkin niitä pojoja, viesticupin lisäksi siis. On se vaan hieno pistelaskujärjestelmä. Tuskin sitä muualla voi ollakaan, kun suunnistusurheilussa. No se siitä. En minä sitä sprintticupia nyt olis voittanut kuitenkaan. Se nyt oli jo ensimmäisen kisan perusteella aika selvä.

Mutta ei voi mitään, SM-pitkä ja viesti painaa jo päälle, ja sen jälkeen tietty heti pariviikkoinen taistelumatka Ukrainaan EM-kisoihin/maailmancupin toiselle kierrokselle ja Kazakstaniin maailmancupin kolmannelle kierrokselle. On muuten sellaiset kahakat tiedossa, että oksat pois. Jos vielä lumia tulis sinnekin, niin hyvä olis. Ei tartteis mitään Kuortaneen uusintoja enää kiskoa.

torstai 19. tammikuuta 2012

Isometsän nousu ten times

Jo kauan sitten ajankohtaisuutensa menettänyt otsikko saa luvan päättää pitkän hiljaisuuden. Otsikon mukainen harjoitus tuli Stafun kanssa vedettyä joskus marras-joulukuun lumilla Ylläksellä. Aikalaiset saattavat vielä muistaa myös nuo sanat virolaisen ystävämme suusta kuultuna, ilman noita sanoja tuskin olisi tuota mäkitreeniä vedetty.

Mutta se otsikosta. Huomenna hyppään lentokoneeseen ja päästelen sen kyydissä aina San Franciscoon. Tuolta matka jatkuu sitten vuoriston suuntaan ja ensimmäinen määränpää tais olla Kirkwood tai jokin sen tapainen. Periltä tulisi sitten löytää lunta, mielellään paljon, sillä reilun viikon päästä tuolla suunnalla alkaa hiihtosuunnistuksen maailmancup. Tällä hetkellä lumitilanne on ilmeisesti vielä kehno mutta joitakin kymmeniä senttejä on lupailtu lähipäiville. Kisajärjestäjät tosin toivoivat paria metriä, jotta Bear Valleyn osakilpailu saataisiin pidettyä. Suomessa järjestäjille riittää valitettavasti parikin senttiä. No siinä se ison maailman ero tähän kotipuoleen.

Kuten tuosta tulevasta maailmancupin reissusta voi päätellä, on kisakausi alkanut vähintään kelvollisesti. En sitten kyllä tiedä, että tarvitseeko kultapossukerholaisilla sen kauden edes kelvollisesti alkaakaan? Kun kuulemani
mukaan olen nyt itsekin siihen kultapossukerhoon päätynyt. Nimityksen johdosta voisi varmaan juoda oikein pullakahveet, voin tarjota Jones sullekin.

No se siitä. Mutta ihan kohtuudella on siis kisoissa mennyt. Hisupuolella nyt oikeastaan siedettävästi koko ajan, sileän puolella on ollut vähän ailahtelevampaa. Onneksi sentään Uuraisilta kävin palkintorahat kotiin näppäämässä. Siis palkintorahat ihan kirjaimellisesti. Parempaan suuntaan siis ollaan menossa par'aikaa mutta niinhän sitä tämän ammattilaisuuden myötä pitäisikin olla. Katotaan sitten keväällä mitä viivan alle jäi.

Tämmöistä tänään. Älä Kulta ala murjottamaan, tuun ihan kohta takaisin.