tiistai 30. maaliskuuta 2010

Kisakauden viimeiset tehoreenit

Lapin Lumirastit ja SM-erikoispitkä ovat jo ovella. Tuo kisatapahtuma on melko suurella varmuudella tämän talvikauden viimeinen kisakoitos, joten aikalailla ollaan loppusuoralla. Kirivaihdetta silti tarvitaan edelleen. Samalla se tarkoittaa sitä, että kisakauden viimeiset tehoreenit on nyt sitten rämmitty läpi. Ohjelmassa on enää ns. ylimenokauden tehottelut. Ei siinä tosin juuri mitään ylimenokautta pidellä mutta luultavasti meno hieman kevenee. Tehoja pidetään silti koko ajan ohjelmassa, jottei hukattaisi turhaan hyvää vireystilaa.

Piakkoin päättyvä kisakausi toi mukanaan paljon uusia asioita ja varsinkin sitä kauan janottua menestystä. Niitä suorituksia, joita olen jahdannut jo pidemmän aikaa. Oli siinä ohessa jotain henkilökohtaisia tappioitakin mukana mutta sitä se on. Aina on riski rikkoa itsensä.

Mutta tuohon kisakauteen ja ehkä noihin muihinkin asioihin mennään joskus myöhemmin. Siitä tulee sitten taas aikalailla isojen tunteiden tarina. Pääset sitten Stafu taas sanomaan asiasta.

Mutta sitten noihin kauden viimeisiin tehoihin. Lauantaina oli vuorossa se toiseksi viimeinen, tällä kertaa 14,4km ITT. Tapahtumapaikkana oli Sarvivuoren vitonen ja keli oli parikolme asetta plussalla ja lumi sen mukaisesti ns. kosteaa. Tähän olin tietysti varautunut mätökelin rossarilla. Tässä vaiheessa kautta ei kato enää paljoa selkänahasta revitä ylimääräsiä, jos ei kapula toimi.
Kaikesta epävarmuudesta huolimatta onnistuin muuten repimään aivan siedettävän ajan tauluun. 38.37 tais olla noteeraus. Jepjep. Siellä laskeskellaan just nyt, että ei kuule poika riitä mihinkään. Ei niin. Ei edes olosuhteet huomioiden. Mutta tuota kovempiin aikoihin tarvitaa kyllä jo sitten isompi kone. Reilusti isompi, eli isojen poikien kone. Veikkailisin, että tämän hetken kunto on hiihdon suorituskykyisyyden osalta melkein samaa luokkaa kuin tammikuussa. Silloin ainakin luulin olevani kunnossa. Ja tais joku hiihtokisa vinkata vähän saman suuntaista. En nyt muista varmasti.

Tänään sitten kiskottiin koneeseen 10*0,7km mäkeen. Ekat viis totutusti TT ja loput viisi Vaparia. Samassa paikkaa Laajavuoren baanoilla on tullut käytyä ennenkin. Tämän päivän ongelma oli se, että otin mukaan vain mätöparin kun uudella vesikelin parilla olisi pitänyt olla liikeellä. Laajavuoressa ei nimittäin lumi ollutkaan riittävän märkää! Oli taas revittävä miehestä ehkä liiankin paljon. Sauvavalintana tietysti käänteentekevät KV+ -sauvat isolla hisusommalla. Näin sain latuun jätettyä sellaiset tölkin kokoiset montut joka työnnöllä. Ja kunnon työnnön aikaiseksi.
TT-vedot kulki suurinpiirtein tasolla 2.21-2.23. Vaparilla sitten 2.00-2.04. Eli vanhat tulokset ja tämän päivän uskomaton kulkupolitiikka huomioon ottaen sanoisin aikojen olevan erinomaisia. Mutta sitä ei lasketa. Ennätysajoista jäätiin monta sekuntia ja se syö aina miestä. Mikäs sen mukavampaa kuin kellotella koko ajan uusia ennätyksiä testiharjoituksiin. Ei niillä kisoilla niin väliä ole.

Tuliko mieleesi, että mistä noita uskomattoman hyviä hiihtovälineitä oikein saa? No klikkaa Fortesportin linkkiä tästä tekstistä tai sitten tuolta linkkivinkeistä. Suosittelen.

Jaahas. Mainoksista takaisin itse ohjelmaan. Näyttäis olevan aikalailla paketissa tällä erää. Katotaan nyt sitten saako tuolta Rovaniemen suunnalta tarjoiltua juttua eetteriin kisojen aikana. Jos se onnistuu, niin kisaraportit on täältä luettavissa. Jos ei onnistu, niin sitten niitten raporttien kanssa kestää vähän kauemmin.

tiistai 23. maaliskuuta 2010

there's no place i'd rather be

Kausi lähentelee loppuaan ja viimeiset kiusaukset lähestyvät. Eli tietenkin Lapin Lumirastit ja samalla SM-erikoispitkämatka. Onneksi ei tarvitse hypätä kohti tuntematonta tuossa kisassa, sillä onhan kokemusta erikoispitkistä käyty hakemassa oikein maailmancupista asti...

Tänään virittelin konetta. Oli jo aikakin. Pari päivää hiljaista hiihtoa alkoikin jo tökkimään. Ikäänkuin ei olisi kisailussa jo riittävästi. Mutta en minä valita. Itse olen tämän tieni valinnut. Ja itse taisin tuon vetoharjoituksenkin ohjelmaani laittaa. Tai sanotaanko, että yhteistyössä.

Ohjelmistossa oli 3*2,7km kisavauhtista Sarvivuoressa. Siellä vitosen perälenkillä raskaissa olosuhteissa. Vanhan kunnon Öljymäen tienoilla, paikassa jossa armo ei kuulu sanavarastoon. Onhan toki mäki lyhentynyt voimalan vallattua oman alansa Keljonlahden rannasta mutta kyllä siinä edelleen tekemistä piisaa ja kesällä vielä enemmän.

Ensimmäistä kertaa tälle talvea tarjolla oli oikeasti nopea keli. Se luultavasti pelasti tänään loppuunkalutun miehen. Kovin montaa kertaa tuskin enää kykenen kaikkeani ladulle vuodattamaan, eihän sitä rajattomia kestä hisuspedenkään kone. Mutta tänään se kesti. Happojen hivellessä kehoa taittui ensimmäinen veto aikaan 6.44. Tässä vaiheessa kävi selväksi, että jos vauhti tuosta enää nousisi, niin muut kisat kutsuisivat vielä kevään aikana. Toisessa vedossa loppurutistus tuntui hyvältä. Vaikka kuinka löi, niin ei tuntunut missään. Sekunnin taisin niistää ajasta. Kolmanteen olikin sitten lyötävä taas kaikki likoon. Puolimatkassa ajattelin jopa aikani paranevan. Happo ei tuntunut missään. Loikka irtosi baanan pinnasta kuin Kuninkaalla konsanaan. Aika ei vaan parantunut. Samoihin jäätiin. Se siitä. Toisilla kone on kestänyt...

Loppuverkassa mietiskelin. Urheilua ja elämää. Oli hyvät fiilikset. Nautin tuosta hommasta tänään. Alkoi tunnustamaan, että jos sitä sittenkin tästä miehestä vielä lähtisi. Jopa kovemmin kuin tänä talvena aiemmin. Tuntuu hiukka kummalliselta. Aina ollut sama juttu cupista palattaessa tänä talvena. Niin no aiemmin en ole paljoa sieltä palaillutkaan. Mutta aina on tuntunut ensin pahalta pari päivää ja sitten tuntuu kuolemattomalta. Kulkee aina vain paremmin. Vaikka aina olen luullut, että nyt on viimeisetkin otettu tästä kropasta irti, että enempää ei enää tänä talvena lähtisi. Mutta lähti yhä. Ja lähtee muuten Lumirasteillakin. Erikoispitkällä tullaan vetämään todella kovaa. Kokeillaan mitä ihmiskeho sietää.

Like i said, there's no place i'd rather be. I just wish i could be the one. Good-hearted.

lauantai 20. maaliskuuta 2010

MC-finaalit: Ultrapitkä aivan liian lyhyt

Eli sitä kävi niinkuin huhujen mukaan Muhoselle aikanaan: alle 2,5h kisassa ei tulleet vielä ominaisuudet esiin. Todenperäisyydestä ei ole takeita.

Mutta ennen ultralongia oli välipäivä ja viesti. Välipäivänä testattiin Åren tarjontaa ja samalla reissulla käväistiin OMan ja Könen kanssa hieman suksimassa paikallisilla baanoilla. Kartalta löytyi oikein skispårit joten sinne mentiin. Kaikki näyttikin hyvältä kunnes näki sen baanan läheltä. Mutta oikein mukava oli nautiskella komeasta kelistä ja vaihtelevista kelkkaurista vajaan tonnin korkeudessa, ehkä vuoden hienoimpia. Samalla testasin Rossignolin uutta suksea ja monoa. Voin muuten kertoa, että on kovaa kamaa ens talven lumilla! Välipäivästä siirryttiin viestiin ja saatettiin huomata, että minut oli myyty Kazakstaniiin jo ennakkoon. Eipä siinä. Ens talvena sitte kummiskin. Kait siitä nyt sitten jotkut siirtokorvaukset napsahti virallisen pääkilpailun hävinneen Lancen tilille. Luultvasti vielä henkilökohtaiselle. Mutta vedin aika hyvin jäätävästä ulkokurvista huolimatta.

Ja sitten itse asiaan. Ultrapitkään. Ennakkoon pikkuisen kaavailtiin, että josko sellainen liki kolmetuntinen kisa olis tulossa. Varsinkin kun ihanneajat hieman meinas pettää jo alkuviikosta. Tankattiinkin niin pirusti, ettei vaan loppuis puhti kesken. Ja eihän se loppunut. Energiaa riitti ihan loppuun asti ja ilmeisesti vielä hieman pisempäänkin. Vai mitä ootte mieltä?
Mutta itse kisa vedettiin 3+1 lenkin mallisena, eli ekat kolme oli pitkiä hajontalenkkejä ja sitten tuo vimonen oli lyhyempi putki. Eihän mulla tietenkään kuuppa ihan koko kisaa kestänyt, vaan otin kakkos ja kolmoslenkeillä sellaiset puolen minsan koukut aina tokavikaa kohti tullessa. Kolmannella lenkillä oli kaiken lisäksi vielä ihan pakko pysähtyä keskelle avosuota miettimään, että mihin helvettiin sitä on oikein joutunut. Tämän kaiken lisäksi vielä pari muuta hömmelöä. Viimeiselle lenkille lähtiessä Ruokonen kehottaa hakkaamaan edellä menevän ruotsalaisen. Clear. Tässä projektissa onnistuin. Samalla jalkoihin jäivät Sorokin ja Barchukov mutta toisaalta Rost ja Hammer jäivät saavuttamatta. Kaikki lyötiin likoon pitkällä välillä kohti toiseksi viimeistä. Se tuotti yhden ohituksen ja välin ylivoimaiset pohjat. Samalla tietysti syötiin mahdollisuudet kaikkeen muuhun mutta näin tänään. Ei nyt anneta sen haitata. Lopputuloksena 12.tila. OMa nappasi voiton.

Jepjep. Sellaset kisat. Ei tullu niitä top6-sijoja, joista etukäteen huutelin. Periaatteessa ei ollu lähelläkään. Ei nyt tosin kaukanakaan. Ei nuo kolme vimosta vetoa huonoja olleet, olen niihin periaatteessa aivan tyytyväinen. Aina sitä tosin vaatii itseltään parempia tuloksia. Niin tälläkin kertaa.

Stafu nappasi reissusta peräti kaksi voittoa, OMa vain yhden. Ja Lancelle yks tappio. Kaikkea sitä sattuukin kun on kaukana kotoa. Oikeestaan voisin kirjoitella tähän loppuun vielä mielettömän sepustuksen elämän suurista iloista ja suruista mutta jätän sen nyt sitten väliin. Mutta nyt löysin tän biisin. Eilen en vielä löytänyt.


Tää ois niinku clear.

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

MC-finaalit: Keskimatkalla kehityskelpoisuus jo näkyvissä

MC-finaalit jatkuivat tänään keskimatkoilla. Miehillä ohjelmassa oli vajaat 14km mittainen kilpailu, joka käytiin kahtena lenkkinä. Ihanneaika piti asettuman 42 minuutin tuntumaan. Eilisen sprinttipettyneisyyden jälkeen oli jälleen kerran pakko vaipua täydelliseen hiihtosuunnistuskeskittyneisyyteen ja laittaa suoritus parempien tulosten edellyttämään kuosiin.

Aamulla suunnattiin siis hölkälle ennen aamupalaa ja sieltä suoraan hikoilemaan aamupalapöytään. Kämpiltä piti vielä viedä yhdet kapulat kopille, kun satuin eilen joko itse tai sitten jonkun avustuksella murjomaan toisen kisakapulani hiihtosuunnistusta kestämättömään kuntoon. Luultavasti siitä vielä pelastetaan jonkinmoinen lenkkipari mutta hisuun siitä ei taida enää olla.

Suksitestit oli nopeasti ohi kun selvästi parempi kapula erottui edukseen. Oli luottoa lähteä kisailemaan. Verryttelyssä sitten jälleen kerran puhallettiin veret nokasta. Tuntuu olevan näillä ulkomaisilla reissuilla kokolailla tavallista. Verryttelyt olivat normaaliin tapaan pitkät.

Kisassa onnistuin vetämään kokonaisen yhden välin ennen ensimmäistä virhettä, jonka tajusin heti siinä vaiheessa, kun kolmoselle mennessä ei tullutkaan kovin isoa mäkeä. Eilen tuntui yksikin käyrä olevan iso penkka, tänään kolme peräkkäistä käyrää ei juuri näkynyt saati tuntunut missään. Ihme hommaa. Jossain saattoi ekalla lenkillä tulla joku huonompi reittikin mutta varsin kohtuullista menoa esitin. Noin niinkuin pääosin. Kartanvaihdossa sijaluku näyttäisi olleen 18. ja eroa keulaan jo liki kaksi minuuttia.

Toiselle lenkille startatessa tuli hätä käteen, kun huomasin kesken välin ettei rastille noussutkaan uraa siitä kohtaa, missä kuvittelin sen olevan veripisaroiden alla piilossa. Ajattelin ensin vetää oikoa mutta lopulta hylkäsin tämän ajatuksen ja kiersin takakautta lipulle. Kaikeksi onneksi vasemmalta kulkenut hyvänoloinen valinta sisälsi vaikeakulkuisen nousun ja takakautta kulkiessa penkka oli koko ajan loivaa. Tuossa sain samalla jonkun Kazakstanin kaverin kiinni. Muutaman väli meni, että sain tiputettua. Meinasi siinä yrittäessä jo turhautuminen puskea puseroon kun ukko ei tuntunut tippuvan. No tippui se lopulta. Pikkuhiljaa sain myös Tsekin kaveria kiinni ja loppumatkasta sitten paremmalla reitinvalinnalla pääsin myös ohitse. Sen verran löysä lopussa kuitenkin olin, että neljä minuuttia edellä lähtenyt norjalainen jäi saavuttamatta. Kiinniottaminen olisi tiennyt kokonaista yhtä pykälää parempaa sijoitusta, ohittaminen jopa kahta. Lopputuloksissa onnistuin nousemaan kohtalaisen siedettävälle 14. tilalle. Eroa keulaan Khrennikoviin tuli lopulta 2.52. Näyttäis kone käynnistyneen hitaasti tänäänkin. Eetu käytti muuten 48min tuohon rataan. Ei ihan ihanneaikaan...

Jepjep. Eilen kirjoittelin siitä, että tänään ulosmitataan kaikki mahdollinen koneesta. Aivan siihen en pystynyt. Se olisi tiennyt erinomaista yksinumeroista sijoitusta mutta tänään se ei käynyt päinsä. Latausta oli, samoin riittäviä näyttöhaluja. Kapula toimi ja kaikki oli sinänsä kohdallaan. Jokin siitä suorittamisesta vain jäi puuttumaan. Onko se sitten se paine niiden huippusuoritusten tekemiseen, joita näissä reissuissa olisi pakko tehdä vai mikä? En tiedä. Sen tiedän, että niitä huippusuorituksia tarvitaan jos haluaa esimerkiksi ensitalvena MM-kisoissa startata.

lauantai 13. maaliskuuta 2010

MC-finaalit: Sprinttimaajoukkue kaukana kärjestä

Hiphei. Maailmancupin finaalikiertue on sitten avattu sprinttikisalla. Tai jollakin sellaisella. Tästähän voi lukija valitettavan nopeasti päätellä, että kisa ei mennyt niinkuin piti. Ei mennyt ei.

Periaatteessa suoritus ei ollut kovin kehno, virheitä en juurikaan tehnyt mutta vauhtiin en missään vaiheessa päässyt. Ei mikään ihme radalla, jossa tamppariuraa ei ole metriäkään ja tasuriurat mukittelee riittävästi leikatakseen vauhdin pois joka käänteessä. Mutta se on hiihtosuunnistusta se. Jos haluat voittaa kisoja, niin kaikissa eteentulevissa olosuhteissa ja kisatyypeissä on pärjättävä. Aina ei saa sitä, mitä on tilaillut.

Loppusija 20. Ei todellakaan sitä mitä näistä karkeloista haetaan. On kokolailla turhauttavaa tulla keräilemään noita sijoituksia ulkomailta asti. Näissä karkeloissa olis kuitenkin tärkeää kyetä ottamaan niitä sijoituksia, mihin tällä koneella kykenee. Niissä on ainoastaan yksi numero sijaluvussa. Mutta se siitä. Iso käsi Stafulle tämänpäiväisestä voitosta.

Jepjep. Huomenissa keskimatkaa tarjolla. Siinä seuraava mahdollisuus ottaa kovien tulosten lisäksi kaikki irti omasta koneesta. Käytän sen.

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Kaikkien aikojen SM-keskimatka: komea vitostila ihmekaksosten voittaessa

Sanon näin, koska hiihtosuunnistuksen SM-kisoissa ei keskimatkan osalta ole koskaan nähty vastaavaa. Ei lumiolosuhteiden, ratojen tai muidenkaan osa-alueiden osalta. Kaikista pikamatkoista en sitten tiedä mutta käymieni osalta mennään samaa rataa. Kaikkien aikojen SM-keskimatka tuo viikonlopun kisa oli myös oman suoritustasoni osalta. Tulihan sitä tietysti koukuteltua jonkin verran ja taisi tuo mitalikin lipsahtaa oman tyhmyyden takia näpeistä mutta hyvää kansallista keskitasoa tuo oma suoritus kuitenkin oli.

Eli hiihtosuunnistuksen SM-keskimatka kisailtiin Joensuussa viime lauantaina. Aiempina vuosina on tosiaan tullut ryssittyä tuo keskimatka aikalailla kokonaisvaltaisesti. Yleensä tarjolla on ollut myös lumettomia olosuhteita. Tähän mennessä parastani olin esittänyt viimevuotisissa Keuruun skaboissa ja sillä suorituksella ei tosiaan vielä paljoa huudeltu. Enkä siis väitä, että tuolla viime lauantainkaan vedolla vielä huudellaan mutta varmaa on se, että se suoritus kertoo hyvin paljon tämän vuoden aikana tapahtuneesta suoritustason noususta. Korkeintaan kohtalaisella suorituksella olen 5., joten homman pysyessä kasassa taistellaan mitalista. Aina.

Mutta sitten itse tapahtumiin. Kisavalmistautuminen oli koostunut viikon toipumisjaksosta, jota vaadittiin edellisviikonlopun pikkusairastelun jäljiltä. No siitä selvittiin. Tästä en tietenkään viitsinyt raportoida, sillä joku olisi latautunut sen avulla kisaan vain kovemmin. Sitä mahdollisuutta en antanut. Karjalaisen ennakkojutusta napattiin kisakartat talteen ja makusteltiin samalla ennakkosuosikin asemaa. Ei tainnu Aapee ottaa huomioon historiaani näissä kisoissa...

Kisa napsahti liikkeelle aivan hyvin, joskin pienin virhein. Alun vaikeksien jälkeen sitten nousin mitalikamppailuun mukaan ja pysyttelin siinä aina perhosille asti. Fiksumpi jannu olis tietysti kattellut valmiiksi jo lähdössä, että kuinka nuo perhoset menee mutta meitsiltä jäi väliin. Joutui sitten pysähtelemään. Ja kerran pannutin oikein kunnon turvat. Semmoisen minsan menetin perhosilla. Ja mitalin siinä sivussa.

Mutta se siitä. Yllättävän hyvä kisa. Itsellä lähtökohdat nyt vaan olivat sellaiset, että en ihan jaksanut uskoa voittoon riittävän paljoa. Riittävä henkinen lataus jäi luultavimmin puuttumaan. Se viimeinen tekijä huippusuoritukseen. Nämä on niitä asioita, joista olen ennenkin tällä palstalla puhunut. Nyt jätetään se vähemmälle.

Ja olihan tuossa viikonlopussa se Lumi-Höyryläkin. Se meni meidän joukueelta hyvin. Ens vuonna sitten kamppaillaan jo paremmista sijoista. Lisäksi viikonloppuun mahtui muita hienoja hetkiä. Urheilun ulkopuolisia. Ei niistä sen enempää ainakaan tällä kertaa. Mutta sanotaan nyt kuitenkin, että noilla fiiliksillä jaksaa sitten taas kiskoa vuotta etiäpäin.

Nyt sitten huomenissa suunnataan Ruotsiin Maailmancupin finaaleihin. Tämähän meinaa sitä, että Vuokatin SM-normi ja viesti jää väliin. Valitettavasti. Mutta Suomipaita on se mikä merkitsee. Sen takia sitä on töitä tehty. Tämänpäiväisen Hankasalmella vedetyn viimeistelyn perusteella olen 55sekkaa kovemmassa kunnossa 5,8km:llä kuin ennen EM-kisoja. Ja Kääköllä vedetyt hisusetit vahvistivat itseluottamustani. Vielä siihen viimehetken vinkit Artsilta, niin johan pamahtaa top6-sijoja finaalikiertueelta.