keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Matkalla

Ylläksen ensilumen kisoista ei sitten lopulta jäänyt käteen voittoa, ei edes sitä ylivoimaista. Tiedän että joissain piireissä naureskellaan nyt tyytyväisinä, ehkä jopa vahingoniloisina, ja ollaan tyytyväisiä siitä, että tuon paremmin en pärjännyt. Se heille suotakoon.

Lauantain keskimatkalla vauhti oli alusta alkaen ihan kohdillaan mutta suunnistus tökki jonkin verran. Neloselle tein huonon reitinvalinnan (ja missasin myös ratkaisevan suoran oion) ja takkiin tuli oikein urakalla, liki minuutti. No Stafulle jäin vain viisi sekkaa, joten kisa ei ratkennut siihen. Kutoselle tein oikein virheen kun missasin yhden uran. Se maksoi puoli minsaa. Yhdennellätoista rastilla missasin niin ikään uran ja kuvittelin kääntyneeni väärin. No en ollut. Tämäkin maksoi kokolailla minuutin. Siinä samassa Stafu kuittasi ohi ja sekös söi miestä. Lopussa vielä napsautin suksen poikki ja sain näin aihetta paiskoa välineitäni maalissa. Kouraan jäi 11.tila ja olin kuudes suomalaisista.

Sunnuntaihin mentiinkin sitten normaaliin tapaan kostoa vannoen. Ohjelmassa oli valitettavan lyhyt normimatka. Ykköselle sujuttelin varoen ja jäin huomattavasti. Tämän jälkeen paransin menoani kohtuudella. Kolmoselle sorvasin jopa kisan ainoan pohja-aikani. No vitoselle sitten tasoittelin menoa ottamalla 40sek pataan missaamalla jälleen uran. Tämän jälkeen kisa eteni kohtuudella, joskin suunnistus oli turhan tökkivää. Vasta toiseksi viimeiseltä onnistuin lähtemään väärään suuntaan, kun en kartastani saanut riittävän hyvin selvää. Meinasi paniikki iskeä, kun liman alta ei uraa kartasta löytynytkään. Se maksoi puolisen minsaa ja periaatteessa yhden sijan, joskin KeskinarkausMasa teki saman virheen. Näin ollen plusmiinus nolla tuossa kamppailussa. Sija oli 6. ja kotimaisista viides.

Mikä sitten kisoissa oikein oli pielessä? Miehen piti olla kunnossa ja niin olenkin. Meno ei toki ollut yhtä herkkää kuin viime vuonna tähän aikaan mutta suksi kyllä liikkuu vähintään samaa vauhtia, ehkä kovempaakin. Kaiken lisäksi tiesin, ettei siellä muutkaan ole lentoon lähteneet vaan kulkevat edelleen maita myöten. Kaikki oli sinällään kohdallaan. Paitsi se suunnistusvarmuus. Virheitä tuli liikaa ja meno oli koko ajan liian tökkivää. Urastolla ei paljoa ole päässyt vetämään mutta sekin on sama kaikille.
Nopealla analyysillä voisin väittää syyksi sitä, että nyt minulla ei ollut niin kovia panoksia pärjätä kuin viimeksi. Silloin oli riittävän iso henkinen pakko tehdä sellaiset tulokset, jotka riittävät. Olin henkisesti paremmin valmstautunut. Miksi sitten en nyt ollut? Tottakai tavoitteeni oli pärjätä mutta ehkä enemmänkin tiesin vetäväni perussuorituksilla nyt taululle heilahtaneita tuloksia. En liiemmin yrittänytkään vetää liiaksi riskillä. Ehkä olisi pitänyt.
Kausisuunnitelmani mukaisesti olen kuitenkin tällä hetkellä kunnossa ja olen jo jonkinmoisia tuloksiakin saanut aikaiseksi. Voin siis levollisin mielin suunnata Imatran kautta Ski-O Tourille ja sitä kautta EM-kisoihin. MM-kisat odottavat sitten vielä keväällä vuoroaan mutta sinne on vielä aikaa. Tammikuun puolivälissä ollaan sen suhteen viisaampia. Silloin on jo nähtävissä se kestääkö kroppa kauden rasitukset kevääseen asti. Jos ei kestä, niin turha sinne MM-kisoihin on puolikuntoisena lähteä. Tuloksia tehdään vain huippukuntoisena.

Kisojen jälkeen vedettiin sitten leiriä. Tavallisesta ohjelmasta poiketen urastolla tuli käytettyä aikaa hieman enemmän. Se näkyy sitten tästä eteenpäin myös tuloksissa. Oma fyysinen vire myös parani leirin ja kovempien harjoitusten myötä, joten tiedän kropan reagoivan toivotulla tavalla tiettyihin ärsykkeisiin. Fyysisen vireen paraneminen ilmeni ehkä parhaiten leirin viimeisessä tehoreenissä, parisprintissä. Tuossa timanttisen kovin perhejoukkuein käydyssä kisassa nappasimme Hänen kanssaan voiton Tunis&Tunis kokoonpanon nokan edestä. Voi sitä mehustelun määrää!

Viikko huipentui sitten Rovaniemellä Ponnen leirintyngän muodossa. Tai lähinnä nuo oli kokoontumisajot... Itse tosin tutustuin Uusmäen kämpän lisäksi ainoastaan paikalliseen tykkibaanaan vajaan viiden tunnin edestä. Tuli riittävän tutuksi.

Eihän siinä sitten. Tänään muuten kulki. Vedin 8*1km mäkeen, pakkasta oli reippaasti mutta se kapula liukui!

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Pohjoinen kutsuu

Heti huomenna aamusta, eli siis torstaina, auton nokka kääntyy kohti Ylläksellä odottavaa lumista maisemaa. Ei sillä etteikö lunta löytyisi kotoakin mutta kyllä tuo pohjoinen kauneus aina vetää puoleensa. Ja Hän. Niin ja onhan siellä tietysti ne WRE-kisat. Ne onkin sitten ensimmäiset näyttöpaikat kohti talven EM- ja MM-kisoja.

Ensimmäinen näyttöpaikka tarkoittaa samalla myös onnistumisen pakkoa. Oma kausisuunnitelmani on laadittu sen varaan, että heti kauden alussa annetaan riittävän kovat näytöt, jotta voi valmistautua levollisin mielin kohti Ski-O Touria ja EM-kisoja. Ski-O Tourilta pitäisi viimeistään olla kotiintuomisina muun menestyksen lisäksi myös tuo EM-kisalippu. Ja EM-kisamenestyksellä tulisi tietysti varmistaa jo MM-kisapaikka. Lisämahdollisuutena MM-lipun hankintaan on tietysti vielä SM-kisat. Mutta se niistä.

Ylläkselle siis mennään. Mutta mikä on tikki? Aiemmin on useinkn tullut mainostettua tikin olevan kova. Koko ajan kulkee ja aina vain paremmin. Onko mitään rajoja edes olemassa?
Viime vuonna tässä vaiheessa oltiin hyvin lähellä kauden parasta virettä. Menossa oli herkkyyttä ja kulki kovempaa kuin koskaan ennen. Nyt tilanne on se, että samanlaista herkkyttä ja keveyttä kulussa ei vielä ole ollut havaittavissa. Meno on siis ennakkosuunnitelmien mukaista ja heijastaa hyvin syksyisen harjoittelun tuloksia. Silti nyt kulkee vähintään yhtä kovaa kuin viime vuonna tähän aikaan. Se ei sinällään huoleta minua yhtään. Se kertoo vain tylyä kieltään siitä, että työ on tehty hyvin. Se mihin tämä tilanne minut viikonloppuna kantaa on vielä hämäränpeitossa. Minulla ei ole mitään sen suurempaa tarvetta uhota voittavani tai edes voittavani ylivoimaisesti. Jos niin ehkä kävisikin, niin ei se olisi sattumaa. Ei sellaista sattumaa miksi viimetalvista yhä luullaan. Voitto vain kertoisi tämänhetkisen tilanteen ja olisi osoituksena muille siitä, mitä on luvassa myöhemmin.

Mutta olellista tällä hetkellä on pitää huoli siitä, että tekee kisoissa sellaiset suoritukset, joihin voi itse olla tyytyväinen. Ei niiden tarvitse puhtaita olla, sillä teknisen täydellisyyden tavoittelu ei kuulu minulle. Se on muiden tehtävä. Kisoissa on tehtävä sellaiset suoritukset, joissa otetaan miehestä kaikki irti.

Sellaisiin suorituksiin tähdätään silloin kun pelissä on isoja panoksia. Sellaisia panoksia, mitä nyt pelissä on. Nyt alkamaisillaan oleva kauteni tulee riippumaan hyvin pitkälle noista kahdesta seuraavasta kisasta. Epäonnistuminen ei kaada venettä eikä johda vielä hätäratkaisuihin mutta se vaarantaisi ne tavoitteet, jotka maaliskuun loppuun on naulattu.

Jaahas olipahan aikalaista paatosta jälleen. Voittoja ja tappioita, kaikkensa antamista ja niin edelleen. Vielä kun olisin kirjoittanut että olen rakastunut, niin johan olis tullut tarinaa kerrakseen. No kirjoitin sitten. Siitä olisikin sitten pitänyt oikein romaania alkaa varmaan väsäämään.

Tänään vedin 6*1,4km vetoloiset Laajavuoressa. Ajat paukoi haarukkaan 3.35-3.27. Kulku oli kohtuullista, keli yllättävän hidas. Tai siis nopeampaa tietysti toivoin. Nautinnollinen tuska oli läsnä, kulku ei ollut galaksaalista mutta tiedän sen riittävän. Perjantaina voitelen sukset sellaiseen kuntoon, että oksat pois. Ja matkalla poikkean Fortesportiin hakemaan reissussa tarvittavia vermeitä, mm. erittäin komeita vaatteita...

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Miten reenit ovat sujuneet?

Siitä lisää.

Viime lauantaina työstin normaalimatkan vauhtia kehittävän tunnin VK-reenin. Alkuperäinen suunnitelma kiihtyvävauhtisesta jäi jokseenkin toteutumatta mutta teho nousi kierrosten edetessä. Timitran kolmonen (jokseenkin 3,3km) oli sen verran tuntematon paikka, että alkuvauhti napsahti galaksaalisen kulun seurauksena napsun verran liian kovaksi. Tyydyin siis pitämään kiekat n. 10 sek sisällä toisistaan, ihan siinä 8.30-aikojen hujakoilla. Seitsemän kierrosta kerkesin vetämään ja loppukirit vielä siihen päälle. No se loppukirivaihe oli lopulta aika lyhyt.

Oli muuten ehkä elämäni viikonloppu.

Tänään vedeltiin vetoja sitten jälleen Laajavuoren ensilumen baanalla. Ohjelmassa oli 4*1,9km V/(4.42-4.37-4.34-4.34) + 2*1,9km TT/(5.04-5.00). Kulku oli jälleen vallan mainio. Olosuhteet olivat hiihtourheilulle varsin hyvät, sillä pakkasta oli vain kuutisen astetta ja baana varsin hyvässä kunnossa. Ainoastaan reippaanlaisesti viuhunut tuuli asetti omat haasteensa harjoitukselle. Mutta esteitä, niitä ei löytynyt. Oli kyllä suhteellisen mukava kiskoa menemään kun suksi liikui kepeän oloisesti, työpäiväkään ei painanut missään.

Jälleen voitaneen sanoa, että tehoharjoitusten kommenttisarakkeessa alkaa sana kulku esiintymään varsin tiheään tahtiin. Näin on toki ollut jo pitkin syksyä mutta nyt alkaa monokin haukkomaan jo siihen malliin, että saatan itse olla siihen tyytyväinen.

Tästä ponnistetaan sitten kohti Yllästä ja kauden avausta. Tällä viikolla runnotaan vielä parit kovat koneeseen määrää unohtamatta. Eikä sitä määrää unohdeta vielä hetkeen, ei ennen Ski-O Touria.

Otsikon mukainen kysymys minulle esitettiin eilen. Vastaus oli nykytilanteen mukainen, yöt voi tosiaan edelleenkin nukkua rauhassa.

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Taas tuo mies

Otsikkomme ääneen sanonut totuuden äänitorvi on kolauttanut päänsä käytävän oveen. Huoneen ovi aukeaa ja astelen ulos. Menee ehkä sekunnin murto-osa ja kuulen nuo sanat. Repeän ehkä yhtä nopeasti. Olinko sittenkin väärässä paikassa?

Se on sitten Saariselän leiri ohitse ja on palattu kotiin. Kaikeksi onneksi lunta on maassa täälläkin ja baanaa on tarjolla ainakin Laajavuoressa ja Taka-Keljossa. Jälkimmäisessä on tarjolla oikein luonnonlumen baanaa, eli olosuhteet ovat kohdillaan.

Ennen leirin virallisia otatusosioita, eli hisuvetoja ja hiihtokisaa, olin sitä mieltä ettei edes tarvitse parantaa vauhtiaan pärjätäkseen muille. Silloin tosin odotuksissa olikin vielä ylivoimainen voitto sileältä. No jos se seitsemisen sekuntia lasketaan ylivoimaksi, niin ehkä siinä tapauksessa.

Tuosta torstain hisuttelusta jäi kyllä hyvät fiilikset, olihan jälleen mahtavaa päästä hisuttamaan oikein kunnon urastolla. Jukka olikin ahkeroinut kelkalla sen verran, että urastoa oli riittävästi ja se tarjosi myös kohtalaisia haasteita. Meno oli ajankohtaan nähden lupauksia herättelevää sekä suunnistus- että hiihtoteknisesti. Taitopäällikön pipo laitettaneen piakkoin hankintaan.



Perjantaiksi olikin sitten auottu kone valmiiksi sileälle. Mittaa baanalle tuli suurin piirtein 10km. Tottakai todellisten tehojen kausi suksella täytyy aloittaa suoraan testikisalla, jotta saadaan kunnon askelmerkit kaudelle. Kaikeksi onneksi tämä ainoastaan lisää todennäköisyyttä aloittaa liian kovaa. Näin tälläkin kertaa. Puolimatkassa johdin kuulemma varttiminuutilla mutta seiskassa tilanne oli enää sen seitsemisen sekuntia plussalla. Tässä vaiheessa tiedostin takkiin todennäköisesti tulevan reilusti, sillä tapoihini ei kuulu kyetä kiihdyttämään vauhtia loppuvaiheessa. Yleensä pyrin vain selviytymään pois ladulta. No ei se helppoa tainnut olla Siperian selviytyjälläkään, sillä onnistuin pitämään tuon ruhtinaallisen eron lopun matkaa. Ei se tosiaan ennakkokaavailujen mukaista ylivoimaa ollut, mistä voimmekin päätellä Stafun nousseen jo monttunsa reunalle kurkistelemaan. Jälkikäteen ajateltuna voisikin todeta, että omaa vauhtia kannattaa vielä parantaa ennen kauden avausta. Ja käytiinhän sitä hisuttamassa perjantainakin. Yhtä mahtavaa se oli silloinkin.



En vaivautunut piirtelemään reittejä noihin karttoihin, sillä etenin kokolailla jatkuvasti vain optimaalisinta reittiä.

Mutta ne on reenejä ne. Kolmen viikon päästä ollaan jo hiukka viisaampia sen suhteen kuinka kisoissa oikeastaan kulkee. Ja viimeistään maaliskuun lopulla tiedetään kenellä kulki oikeaan aikaan. Kaikilla ei nimittäin tule kulkemaan. OMan mukaan todelliset kisat käydään vasta silloin, itselläni on ohjelmassa pari tärkeää starttia aiemminkin.

En muuten ollut väärässä paikassa. Olin juuri siellä missä pitääkin. Mutta on se hyvä, että minua pidetään silmällä.

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Hän on täällä tänään

Kovin on ollut hiljaista tämän palstan puolella viime viikkoina. Yleensä se on meinannut sitä, ettei ole kulkenut. Näin ei kuitenkaan ole tällä kertaa, sillä kulussa ei ole ollut juurikaan mitään vikaa viimeisten viikkojen aikana. Vuokatin leirin jälkeen on itseasiassa kulkenut paremmin kuin aiemmin. Ja sehän on hyvä se.

Tällä hetkellä majapaikka on Saariselkä ja ohjelmistossa on hiihtoa. Pääsääntöisesti hiljaa ja paljon. Huomenna hisutetaan ja perjantaina hiihdetään kilpaa. Sikatesti meni jo ja siinä kasasin 657 pojoa kolmella kiekalla. Näin labrarottana on pakko kehuskella noilla tuloksilla, sillä kohta alkaa pataan tulemaan kuitenkin sen verta säännöllisesti, että alkaa hymy hyytymään. Tai sitten ei, sillä tikki on jo tässä vaiheessa sen verran kova. Ei tarvitse edes parantaa vauhtiaan pärjätäkseen muille.

Mutta tästä itsekehujen maailmasta todellisuuteen. Hiihtoa on reipas tonni jaloissa tälle syksylle, joten tehoharjoittelun maailma alkaa pikkuhiljaa kutsumaan. Sauvarinteet alkavat toivon mukaan olemaan taaksejäänyttä elämää tälle syksyä jo kotioloissakin ja voin siirtyä iskemään tehot jatkossa suksella. Huhujen mukaan Laajavuoren baana on jälleen hyvässä kunnossa! Sauvarinteestä sen verran, että ennätykset on nyljetty niin monta kertaa jo uusiksi, että ominaisuudet hiihtoa varten lienevät kohdillaan. Itse todellisten tehoreenien aika on perjantaina, jolloin matsataan pieni kisa leiriporukan kesken. Siitä saadaankin sitten jo askelmerkit tulevaa kautta ajatellen. Tai ehkä jotain suuntaviivoja nyt ainakin. Jos nyt Siberian Survivorille pärjäisi, niin hyvä olis...

Eipä siinä muuta. Kylmää on ollut mutta nyt alkaa jo lämpenemään. Tai onhan tässä tämän viikon lämpimänä pysynyt muutenkin. Kaiken hyvän lisäksi on ollut ehdottomasti tavallista parempia päiviä, sillä hän todellakin on täällä tänään. Näitä lisää.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Tähtitaivaasta aamuun

Tänä aamuna herättyäni jäin katselemaan. Katselemaan nähdäkseni kuinka tässä maailmassa uuteen aamuun herätään. Siinä hetkessä oli jotain todella kaunista.

Vuokatti on jäänyt taakse ja seuraavana odotuslistalla on Saariselän leiri ja varmaan jotakin muutakin. Toki sitä ennen avataan mm. Jyväskylässä ensilumen latu, joten lumella jauhamisesta ei kovin pitkää taukoa ole tulossa.

Leirin päivittäinen anti oli OMan ohjelmaa kevyempi mutta silti riittävä. Itse en kokenut tarvetta yrittää tuota 50h rajapyykin rikkomista. Stafun kanssa meillä olikin sitten kokolailla sama paketti, eli aika lähellä sitä mitä Lancen ohjelmassa luki.

Pikaseloste ohjelmasta:

su H 2.00, kevyt. Lisäksi tietysti matkustelut.

ma H 2.30, sisältäen tasotestin.
H 2.00, kevyt.
Iltasella vielä annettiin verinäytteitä ja pissittiin purkkiin.

ti H 2.30, 50min telineen ja erinäisten rastivälien kanssa.
H 1.41, ruskoja kerran pari kiekassa.
+ Sk 1.14, täydensi OMan urheilijaharjoituksen

ke Sr 2.44, sauvarinnettä ja Stafun alistamista, paras nousu 7.24.
Sikatesti + kp 0.30
+ H 1.35, kevyt.

to H 4.00, kevyt.
Iltalenkki 1.11, Ruokonen veti.

pe Sj-suunnistus 1.57, 5 erimittaista vetoa + verryttelyt.
H 2.08, kevyt tekniikkakontrollia (joskaan ei omaa)

la H 2.05, kevyt.
H 2.10, kevyt sisältäen Könen bongauksen ladulta.

su H 2.06, kevyt. Matkustelut kotiin.

Semmoista se. Maanantaina ystävämme ADT kävi tarkastelemassa, josko ollaan puhtaita. Kolmisen viikkoa aikaa odotella mitä tulee. Sauvarinteessä kulki ainakin paremmin kuin Stafulla. Sikatestissä ansaitsin Keskinarkauksen manttelinperijän, eli eniten testissä fuskaavan tittelin. No ei siinä neljääsataakuutta pistettä oppikirjamaisen puhtailla suoritteilla vedetäkään. No tälle viikolle saatiin kuitenkin tunneissa se kolmenkympin rajapyykki rikottua. Helposti.

Lauantai-iltana havaitsin tutun hahmon ladulla kun Köne hiihti vastaan. No olihan hän tuossa jo vieraillut leireilevien keskuudessa aiemminkin mutta nyt ladulla oltiin pyytämättä. Pari kiekkaa siinä täytyi pihalla vielä sitkistellä tuon kunniaksi. Ylläksellä tavataan!

Siinäpä tuo urheilullinen anti.

Tällä kertaa vastaus oli kyllä. Sitä kannatti odottaa. Laitan sitten tuon Saariselän leirin odotuslistalle ja heitän siihen vielä ne tähtitaivaat ja intensiivikurssit mukaan. Kolmisen viikkoa täytyy odottaa ja sitkistellä. Jos sen kestän, kestän mitä vaan.

torstai 7. lokakuuta 2010

Mustia pisteitä

Nyt pureudutaan ihan pikaisesti tämän hetken kuntoon ennen kauden ensimmäistä (tykki)lumille suuntaava leiriä. Siis Vuokatin leiriä, joka alkaa tuossa sunnuntaina.

PV:n partion ja Joensuun reissun jälkeen ohjelmassa on ollut hieman kevyempi jakso noin niinkuin määrällisesti. Tehojakin on ollut ohjelmassa vain pari/viikko ja sama ralli jatkuu kuluvan viikon loppuun asti. Vuokatissa tehottaminen aloitetaan vasta ensi viikolla ja niitä vedetään säästellen. Onhan tässä kevääseen vielä aikaa. Harjoituksellisesti on jatkettu täysin talvea palvelevin harjoituksin, jos kohta lajinomaisuus onkin jo nostettu kissan tapaan pöydälle.

Sauvarinteessä olen vieraillut kahdesti kuluneiden päivien aikana ja kiskonut siihen vielä yhden sj-suunnistuksen kaupan päälle. Lisäksi iskuryhmämme on rullahiihtäen pistellyt tulevaa valtatietä illan hämyssä ja käynyt putkessakin. Parisprintti on jälleen asetettu tähtäimeen!

Riihivuoressa jäi ennätykset tekemättä mutta kokonaisuutena arvioisin menon olleen siellä viime viikolla kohtuullisen hyvää. Tämän viikon sauvarinteen kiskaisin eilen Sarvivuoressa legendaarisessa Öljymäessä, nousussa joka ei koskaan petä saati sitten armahda. Uudistetulla reitillä en muistaakseni ole aiemmin sauvarinnettä vetänyt, joten neitsytmatkalla oltiin. Alkuperäisellä, kokonaiset 50m pidemmällä, reitillä olin aina juosten selvästi nopeampi. Tuolloin aikaeroa sauvarinnenousuihin mitattiin suurinpiirtein 20sek/nousu. Eilen kaikki oli toisin.

Ohjelmaan kirjattiin hieman ennen lähtöä kahdeksasta kymmeneen nousuun. Yleensä tämä meinaa sitä, että kahdeksannen nousun jälkeen en enää kykene jatkamaan. Niin ajattelin nytkin. Iloisin mielin lähdin siis matkaan kohti tajunnan sumentavaa koettelemusta. Alkuverryttelyn aikana törmäsin Muuramen yläasteen aikaiseen liikunnanopettajaani Käyhköön ja tervehdin kuten yleensäkin. Muistelin törmänneeni häneen aiemminkin Öljymäen nurkilla.
Näin vanhemmiten olen sen verran viisastunut, että harjoituksissa pyrin alkuvauhdin kanssa jopa pelaamaan varman päälle, jolloin harjoitukset saattaa kyetä vetämään läpi. Niin se oli tälläkin kertaa. Ensimmäisessä nousussa kello pysähtyi aikaan 2.29, joka oli ainoastaan sekunnin tavoiteaikaa parempi. Kolmannella vedolla mopo karkaa sitten jo käsistä ja 2.24 on tosiasia. Todellisuuden tunnustaminen on lähellä jo seuraavassa vedossa, ajattelen että tähän se päättyy. Mutta vedenjakajan, eli viidennen vedon jälkeen meno tuntuukin vain paranevan, kun yleensä tuossa vaiheessa seinä alkaa olemaan jo naamassa kiinni. Kahdeksannessa vedossa on jo laitettava kaikki likoon. Kellossa lukeva 2.22 tuntuu hyvältä, varsinkin verrattaessa kesän juosten vedettyihin 2.18-noteerauksiin. Yhdeksännessä vedossa maailma näyttää jo mustalta mutta jatkan silti. Kymmenes veto tuottaa samaisen 2.22-ajan, johon mustien pisteiden keskeltä olen jollain kierolla tavalla jopa tyytyväinen.

Elämäni kunnossa siis jälleen. Mutta kuten arvata saattaa, täytyy tuloksiin suhtautua suurella epäilyksellä. Kellomies saattaa aina olla jonkinverran puolueellinen ja kymmenykset kääntyä mihin päin vaan. Myöskään minkäänlaista todellista vertailupohjaa ajoilla tai suoritteilla ei ole. Harjoitustuloksista yltiöpositiivisia signaaleja etsivänä ikuisena huippukunnon putkahtamiseen uskovana urheilijana minulla on tapana uskotella itselleni, ja ehkä samalla myös muille, olevani edes jonkimoisessa kunnossa, vaikka monttua olisikin kaivettu jo kuukausia. Tästäkin huolimatta sanon olevani selvästi paremmassa kunnossa kuin viime vuonna tähän aikaan. Sellaisessa kunnossa joka riittää.

Jepjep. Se olis Vuokattia sitten sunnuntaina. Tähdet ja kaikki. Sitä odotan kuin kuuta nousevaa. Olen odottanut jo viikkoja.

maanantai 27. syyskuuta 2010

Lapsellinen ja/tai lapsenmielinen

Ei muuten tule niitä Otepään analyysejä. Sen sijaan tarkastellaan lähemmin viime viikon tapahtumia. Ohjelmistossa olivat mm. sotilaiden SM-partiosuunnistus sekä hiihtokauden avaus.

Hallitsevina partiomestaajina Keski-Suomen Reserviläispiirin joukkue oli selvästi yksi ennakkosuosikeista tämänvuotiseen kisaan. Joukkueemme oli likipitäen sama, ainoastaan Hapola vaihdettiin kokeneeseen Reimaniin. Voitto oli itsestään selvä tavoite. No toisin siinä hommassa kävi. Yöllä pysyttiin vielä pelissä mukana vetämällä pintakaasulla kolmanneksi nopein aika. Ei siinä paljoa rynsesteri selässä painanut kun pisteltiin Lasen kanssa tiellä menemään rapsakoita nelosen tonneja. Menossa oli havaittavissa todellista vahvuutta.

Vaan yhdessä yössä nämä jutut kääntyy. Itsellä toki kulki vielä päivälläkin. Latua olisi voinut ottaa vielä pari kilsaa lisää ja viedä sen saman joltakulta muulta poies. Näin jälkiviisaana se olis kannattanut. Mutta eihän se homma vielä siihen kaatunut, mitalivauhdissa oltiin vielä suunnistuksen jälkeenkin. Piti päästä vielä kranaatteja heittelemään ja ammuskelemaan. Heitot olis voinut joukkueelta mennä paremmin. Itsekin myönnän häpeissäni heittäneeni yhden ohi. Todellinen katastroofi koettiin sitten ampumapaikalla kun meikäläisen laikka ei meinannut kaatua millään. Kilina oli aivan vallaton ja maali pöllysi mutta laikka se vaan pysyi pystyssä. Tai kaatuihan se lopulta, liian myöhään tosin. No kukistettiin sentään Suur-Savo! Se jos mikä lämmittää mieltä!

Ja ne viralliset tulokset täältä.

Niin ja se lumikausi tuli avattua lauantaina. Perinteiseen tapaan käväisin Lepiskällä jauhamassa tuollaisen parituntisen siivun. Heittelin sekaan vielä TT/SL-väännöt, jotta saisin hommasta enemmän irti. Lähinnä tuo virkistävä tekniikan vaihtelu auttaa kestämään tunnelia kokonaiset kaksi tuntia, mikäli korvissa ei pauhaa musiikki. Edellyttäen tietysti korvissa soivan musiikin olevan lähtöisin omasta soittimesta, sillä joskus on tullut jouduttua tunneiksi tuonne kidutuskammioon kuuntelemaan radionovaa. Se jos mikä ottaa koville. Mutta tuonne samaan luolaan suunnataan taasen ensi viikonloppuna. Ehkä.

Ja Leppävirralta matka jatkui Joen Kaupunkiin. Ohjelmistossa oli tietysti kummipojan synttärit. Tuohon pakettiin mahdutettiin vielä yksi pitkähkö juoksulenkki Lykynlammen suuntaan polkuja pitkin sekä Pärnän rullaradan testaus Vauhdin supernopeilla rullilla. Harmittaa tosissaan, että pääsin sinuiksi noiden rullien kanssa vasta viimeisenä päivänä Otepäässä. Olisi ollut niiiiin mukava pistellä kolmekymppinen niillä. Silloin se ei tosin tuntunut vielä siltä. Mutta takaisin asian viereen.

Juhlista sen verran, että ne oli jaettu kahteen osaan, aikuisille ensin ja lapsille myöhemmin. Itse sain jäädä ikäänkuin kunniavieraana myös lasten juhlille. Olen sen verran lapsellinen, vai oliko se nyt lapsenmielinen, että suurta vahinkoa ei missään nimessä päässyt käymään. Yhtä kaikki kädet oli taas lähtiessä hapoilla. Ilmeisesti pikku heittelut alkavat käydä näin vanhemmiten jo voimille.

Vajaa pari viikkoa Vuokatin leiriin. Sano silloin kyllä.

maanantai 20. syyskuuta 2010

Ponnella on kiva manageri

Nyt seuraa kaksi toisistaan irrallista tapahtumaa.

Istun ruokapöydässä ja syön. Äsken lautanen oli täynnä mutta nyt se alkaa olemaan tyhjillään. Kahvihammasta kolottaa jo mutta en ole hoksannut edes kysyä saako sitä kahvia tässä maanmainiossa majapaikassa Tenholan ydinkeskustan liepeillä. Antti saapuu kuppi kädessään ja ilmoittaa kahvin olevan valmista. Oli tilannut isännältä pannullisen kokolailla meikäläistä varten. Lupaan muistaa asian seuraavassa blogitekstissä.

Unohdan sen.

Paluumatkalla surullisen kuuluistasta SM-viestistä olen jälleen ruokailemassa ja annos on ollut massiivinen tälläkin kertaa. Lautanen ei ole vielä edes tyhjä kun kuppi tipahtaa pöytään. Antti jatkaa matkaansa virnistellen. Kahvin saanti on jälleen kohdallani turvattu. Lupaan muistaa asian seuraavassa blogitekstissäni.

Tällä kertaa muistan sen.

SM-viesti oli se kisa, johon viikonloppuna keskityttiin. Otepään leirillä meno oli tuntunut hyvältä mutta silti epävarmuus kaihersi mielessäni, en tiennyt miten viikon kova harjoittelu lopulta vaikuttaisi. Keskimatkan karsinnan jälkeen lyötiin liinat kiinni ja keskityttiin vain viestiin. Matkaan lähtiessä jännitti, en sano että enemmän kuin koskaan sillä se ei pidä paikkaansa mutta enemmän kuin pitkiin aikoihin. Nuo odotetut kovat paikat on aina itselleni kaikkein vaikeimpia, sillä niissä on tunteensa hallittava. Niissä paikoissa, joissa tietää olevansa vietävän osassa ja joissa en missään nimessä ole vahvimmillani. Niihin tulee silti ladattua sillä normaalilla rajulla tunnelatauksella, joka on ehkä se nopein tie turmioon. Tällä kertaa sen hallitsin.

Tällä(kin) kertaa joukkueessa yritystä oli luultavasti liikaa. Tiemme kohti menestystä koki kolauksen, josta emme enää toipuneet. Väliajan nähdessäni ymmärsin millaisia pettymyksen tunteita oli itse tullut aiheitettua mm. Jukolassa. Mutta tällaista se vain on. Kun yritetään tosissaan, niin on mahdollista epäonnistua. Vaikeaa se on saada neljäkin miestä juoksemaan omien kykyjensä ylärajoilla samassa viestissä. Saati sitten kymmenen. No OMalla olis ollu varaa normipäivään, muilla ei.

Selkä suoraksi ja pää pystyyn. Otetaan vastaan se mitä tulee. Ensi vuonna Lakeaharjulla otetaan se mikä meille silloin kuuluu. Ja siinä nelikossa aion olla mukana.

perjantai 17. syyskuuta 2010

Take my scars

Otepää alkaa olla nähty. Leirin viimeistä aamua viedään ja edessä on viimeinen raateleva harjoitus Otepään rullaradalla sisältäen kovimmat nousut vuoroin tasatyöntäen ja vuoroin sauvoittaluistellen. Samalla viimeistellään kisakunto viikonloppuna odottavia keskuurimatkan ja viestin SM:iä varten.

Viikon verran täällä on tuota rataa tahkottu ja välillä käväisty hieman kiskomassa joogiradaa siinä sivussa. Onhan ohjelmassa ollut tietysti Kekkosen mökillä vierailua sekä sauvajuoksusuunnistusta. No reeneistä voisi kertoilla vaikka tarkemmin myöhemmin ja analysoida samalla leirin antia kohti talven tavoitteita.

Lazy eyen kanssa ollaan rullailtu kokolailla joka päivä. Yleensä olen roikkunut mutta pari kertaa olen päässyt oikein vetämäänkin. Silloin on Slowhandilla ollut nopeammat rullat...

Mutta urheilu vaatii uhrauksia.



Itseasiassa tuo otsikko tuntui hyvältä vielä sunnuntaina. Enää se ei ole sitä. Taistelun arvet alkavat olla jo kadonneet.

torstai 9. syyskuuta 2010

Älä nyt sinnepäin väistä

Käväisin testaamassa uusia rullasuksia tuolla Isolahden väylällä. Oli muuten liukkaat. Soitto Maaningan suuntaan muuten tasoitti alkuasetelmia ensi viikon Otepään leiriä varten. Mutta siinä hiihdellessä tuli sitten taasen huomattua tuo autoilevien ihmisten omintakeinen tapa väistää rullahiihtäjää. Käytettäköön siitä nyt ns. kiilaajan väistöliike-nimistä termiä.

Lähtötilanteessa autotiellä kulkevat sekä rullahiihtäjä että paikallinen citymaasturikuski. Pahimmassa tapauksessa lopputilanne on se, että ainoastaan citymaasturikuski jatkaa matkaa. Uuden maalipinnan kanssa. Heti voidaan kuitenkin todeta, että tänään ei tapahtunut onnettomuutta ainakaan itselleni. Muista en mene takuuseen.
Mutta siis nämä em. tiellä kulkijat kohtaavat toisensa niin, että autoilija ajaa sisäkurvissa (kääntää siis oikealle) keskimäärin keskellä ajorataansa ja rullahiihtäjä hiihtää tien vasenta reunaa, niin ikään sisäkurvissa, pysytellen samalla mahdollisimman lähellä valkoista viivaa, jonka toisella puolella on vain soraa.

Citymaasturikuskimme huomatessa vastaan tulevan rullahiihtäjän hän kääntää välittömästi rattia. Mutta mihin suuntaan? No tietysi myötäpäivään, sillä keskiviiva onkin jo vaarallisen lähellä tälle keltaista viivaa pelkäävälle kuljettajalle. Tämä edesvastuuton toiminta säikäyttää rullahiihtäjän, joka ohitsekiitävän hetken ajan ehtii miettiä, mikä teksti lämmittäisi hänen mieltään hautakivessään. Samalla citymaasturikuskimme kääntää rattia nopealla ranneliikkeellä vastapäivään ja onnistuu kuin ihmeen kaupalla väistämään rullahiihtäjäämme. Ohitse kiitävän hopeankiiltoisen citymaasturin kylki jää kuin jääkin valitettavasti naarmuaan vaille ja keula onneksi vaille uutta väripintaa. Tämän tilanteen jälkeen molemmat jatkavat matkaansa. Citymaasturikuskimme tuskin edes tajusi mitään tapahtuneen, rullahiihtäjämme sen sijaan muistaa ko. autoilijan vielä tulevaisuudessakin ja odottaa seuraavaa kohtaamista sauvanpiikkejään teroitellen.

Ja SM-pitkä kisailtiin. En päässyt finaaliin. Tein kaksi minuuttia liikaa virhettä. Sunnuntaina ei sitten kulkenut. Se siitä viikonlopusta. Lauantaina kohti Otepäätä!

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Syksy saapuu

Syksy saapuu ja ulkona on kylmä. Töissä onkin vedetty jo pitkät lahkeet kehiin ja villaa ylle. Reilu viikko sitten tajusin Karjaan SM-pitkän olevan kahden viikon kuluttua. Olihan tuo kisa merkitty kalenteriini hyvissä ajoin ja sen verran koulusivistystä omaan, että numerot ymmärrän mutta silti tajusin sen olevan todella lähellä. Vierumäen leirillä pähkittiin Otepään leirin, jonne siis suunnataan viikko SM-kisan jälkeen, olevan jo kolmen viikon päässä mutta silti ajattelin ehtiväni harjoitella huolella vielä ennen SM-pitkiä. No onneksi Ponnen manageri herätti minut haaveilemasta.

Vierumäellä olin ilmeisesti vetänyt itseni niin puhki, ettei ajatus enää tosiaankaan juossut, sillä olinhan roikkunut hevosen perässä kaikki reenit. Kaiken lisäksi noissa harjoituksissa käytiin hyvin usein huoltovauhdin sijasta reilusti PK1-alueella. Tämä jos mikä on itselleni vierasta. Oli muuten upea kokemus käväistä Asikkala-Jukolan maastossa kiertämässä ankraattoreiden rataa. Maasto oli ehkä syvän etelän upeimpia! Kokemuksena ainutlaatuinen!

Epätoivoissani suuntasin Laajavuoreen Lets Run-nimiseen maastojuoksuun. Ja kuten kaikki jo tietävät hävisin mm. Kaupille. Oli varmaan jossain kahen kilsan kohdallla kun tuumasin Joensuulle, että toivottavasti ei hävitä Minnalle kovin paljoa. No jossain kutosen jälkeen nuo sanat kohtasivat todellisuuden. Mieli olisi tehnyt tuossa vauhdissa pysytellä mutta hiljalleen siitä tiputtiin puolen minsan päähän. Maalissa eroa oli Lapaseen tasan neljä minsaa. Onneksi pesupaikkalaiset olivat poissa, sillä olisin hävinnyt muuten tuhansille ihmisille.

No onneksi sentään sauvarinteessä kulkee. Nimittäin torstaina käväisin taasen Riihivuoressa vetämässä kategorian 1000+ harjoituksen. Noususummaa siis vähintään tonni. Ennätyksiä ei saanut tehdä, vaan oli jätettävä ne myöhempään. Parin tunnustelevamman vedon jälkeen alkoivat sekunnit tippua siihen malliin, että viimeisessä vedossa oli lyötävä liinat kiinni jo hyvissä ajoin välttyäkseni ennätystehtailulta. Onneksi onnistuin hiljentämään riittävästi. Voisi sanoa, että pelottaa olla näin kunnossa jo tässä vaiheessa.

Lauantain normiviimeistely kakkosryhmän kisamaastossa H35-radalla ei taaskaan lupaillut liikoja. Ainoastaan kohtuudella. Kahdesti oli kuitenkin yhdellä lipuista käytävä. Selvää on, että suunnistustekniikkaa viilataan vielä ensi viikolla paremmin tyypitetyssä maastossa. Yhtä kaikki, kohtuullisen upeat veteraanikisat ovat tulossa Jyväskylän ja Petäjäveden rajamailla viikon päästä. Enemmän täysipainoista suunnistusta. Itse en tosiaan mukaan vielä pääse, siitä NoposPekka muistutti kesken reenin. Ilmeisesti olen vielä alaikäinen.

Toivottavasti viikon päästä on kylmä ja sataa vettä.

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Kolmen K:n raportti - kisat, koukut ja kanttaukset

Pielisrastit, KuUS-rastit, Paasivuoren kuntorastit, KS-AM Pitkä. Kisoja kolme, koukkuja monta, ei tosin juurikaan kisoissa, ja kanttauksia yksi. Sekä toinen ja kolmas vielä reeneissä päälle. Hyvä saldo viime viikoilta.

Siellä Pielisrasteilla kiskaisin keskimatkuurin koneeseen. Pitkänmatkan ja samalla kokonaiskilpailun voiton jätin Retku Rantalalle ja sehän otti sen. Mutta siis keskuurimatkalla olin toinen, SMartomaalle pulskan minuutin jääneenä. Suoritus oli varsin hyvä. Virheisiin ei ollut varaa, eikä niitä juuri tullutkaan. Kisan hienoimpana hetkenä toiseksi viimeiselle rastille taiturointi puhtaalla tuurilla kartan kastuttua lukukelvottomaksi. Negatiivista sanottavaa kaatuilusta. Oli sääri päiväkaupalla kipeä.

Het seuraavana viikonloppuna sitten KuUS-rastit. Sieltä plakkariin jälleen vähillä virheillä maustettu suoritus. Kulku ei kyllä reilun kolmenkympin lämmöissä häikäissyt mutta tuskin se kellään. Kesän aikana hankittu siedätyshoito hellettä vastaan näyttäisi auttaneen hieman, sillä nyt jaksaa jo keskimatkan helteessä maaliin asti. Tuossa kisassa kukistin mm. Nurmosen.

Ja sitten niihin koukkuihin. Voi pojat, että niitä tuli. Tässä pientä makupalaa:


Kuten kuvasta näkyy, niin suunnistusteknisessä tekemisessä on pieniä aukkoja. Kartan lukeminen saattaisi auttaa ko. ongelmaan.

Mutta jottei itsekehu pääsisi laantumaan, niin kesän ensimmäinen piikkipaikka kovaakin kovemmissa kuntosuunnistuksissa heilahti tilille. Melkein näytti siltä, että tukkaan tulee oikein reilusti mutta yhdennellätoista hetkellä nostin leuan rinnasta ja perseen maasta. Niillä eväillä.

Sokerina pohjalla kanttaukset. Keski-Suomen AM-pitkä kisailtiin Saarijärvellä. Pakko sanoa, yksi kesän hienoimmista kisoista! Kilpailukeskus metsän keskellä Saarijärven rauhallisilla takamailla, kartta Curtin laatutyötä, radat kohillaan ja maasto parhaasta päästä. Tunnelma oli kokolailla katossa.
Itse suoritus oli jälleen kokolailla virheetön. Pientä hapuilua ainoastaan. Tossukin kulki kohtuu hyvin aina tuntiin asti. Siihen sitten kanttasin. Salamannopeasti. On tullut nopeusharjoittelu tehtyä kunnolla. No rapsakka 9min LakaJonnelta tukkaan ja sijoitus 7. Näyttäisi vuodessa tilanne kehittyneen huolestuttavaan suuntaan, sillä sijoitus on heikentynyt ja ero mm. Jonesiin on kasvanut. Alkaa varmaan jo ikä painaa meikäläisellä. Niin ja edelleenkään en tule rankipisteitä tästäkään kisasta näkemään, siitä rankiasioissa aina niin rasistinen Suunnistusliitto pitää huolen.

Toinen kanttaus iski kun pistelin AM-kisoista kotia kohti rullilla ja väsy hiipi puseroon aikalailla kovasti. Loppumatkan pelasti lähinnä lasku Myllyjärveltä alas. Harvoin on jännittänyt niin paljon. Jossain vaiheessa nimittäin tajusin, että kurvi alhaalla on tiukempi kuin ajattelin. Vauhti oli vastavuoroisesti kovempi. Ja eihän viikonloppua voi vetää ilman kolmatta kanttausta, joten tänään edessä oli se kolmas. Harvoin sitä parin tunnin juoksun aikana nitkahtaa. Tulipahan sekin koettua.

Paremminkin on mennyt, nimittäin tiistaina käväisin kiskaisemassa Riihivuoressa sauvarinteessä uudet ennätyslukemat tiskiin. Kuudennen nousun aika tipahti kymmenisen sekuntia ja uudet ennätyslukemat ovat 4.24. Samaa rataa tippuivat muutkin nousut, joten lupaavalta näyttää noin niinkuin yhden reenin perusteella. Elämäni kunnossa siis.

torstai 29. heinäkuuta 2010

Reisi vs. World Rally Car

Taisto Rannankylän tiestöllä MM-rallin shakedownissa on tauonnut ja pöly laskeutunut. On aika tarkastella miten kävi.

Ohjelmassa oli siis Reisi vs. WRC-taistelu, jossa mitattiin oman suorituskykyni ja WRC-auton suorituskyvyn eroa. No sanomattakin selvää on, että tuo ero on iso. Tosin kun laitetaan hisubaana alle, niin johan alkaa Hirvonenkin jäämään, vaikka autolla vetäisikin.

Rata oli pituudeltaan 4,66km. Alusta on perinteistä soratietä ja reitti sisältää neljä kovaa nousua. Starttipaikka oli tässä ja maali täällä. Rata kärsi jonkin verran autojen käsittelyssä, joten meikäläistä varten tien pinta sorastettiin ja karhuttiin uudelleen, jotta ennätyskoe olisi mahdollinen. Tämä siksi, että annoin pientä tasoitusta hikoilemalla päivän töissä, lämmintä oli sellaiset +34 astetta. Tarkeni hyvin. Lisäksi oli näin saatava tasoitettua Hirvosen saamaa epäreilua etumatkaa, sillä näköhavaintojen mukaan ensimmäisestä startista shakedowniin ei ollut kuin puoli tuntia ja Hirvonen kurvaili jo hakemaan parempia säätöjä autoonsa. Kaiken kaikkiaan Hirvonen pisteli reitin neljästi lävitse ajaen pohjat kolmannella yrittämällä. Itse tyydyin yhteen yritykseen puutteellisten viritysmahdollisuuksien takia.

Tekniset tiedot:

Reisi Häkkinen:



Kone:
VO2max: n. 75 ml/kg/min
HR max: 184
HR rest: 35

Mitat:
Pituus: 1770mm, paino: 70kg, reiden ympärysmitta: 600mm.

Kengät: Inov8 X-talon 212g, irtosoran määrästä johtuen.

Kelin vaikutus: musertava
Ulosajon riski: olematon


Ford Focus RS WRC, Mikko Hirvonen:

Kuva: AKK Sports Ltd./Pasi Maenpää


Kone:
- Teho: 300 hp 6000 kierrosalueella
- Vääntö: 550 Nm 4000 kierrosalueella
Mitat:
Pituus: 4362mm, leveys: 1800mm, akseliväli: 2640mm, paino: 1230kg.

Kelin vaikutus: olematon
Ulosajon riski: todellinen

Teknisiä tietoja verratessa ei voida välttyä siltä huomiolta, että varsin massiivisesta reisipakista huolimatta olen huomattavasti kevyempi kuin Hirvosen Ford. Vielä kun Hirvosen menopeliin lisätään kuljettaja oma (tässä tapauksessa varsin pieni) massa, niin kyllä siinä tie notkuu. Omalla kohdallani taas kesäisestä ajankohdasta johtuva lajivalinta vaikeuttaa fyysisen kapasiteetin hyväksikäyttöä, vastaavasti Hirvosen tulisi päästellä jäätiköllä tavan slikseillä. Tehojen vertailussa saatan hävitä hieman. Siis autolle, en kuskilla. No selitykset sikseen.

Hirvosen kurvailtua aamulla virallisen shakedownin pohjiksi jääneellä kolmannella vedollaan 2.02,2 oli tavoite itselleni asetettu. Kotiin selvittyäni pohkeita kiristeli edelleen eilinen reittiin tutustuminen. Baana oli kuitenkin tuttuakin tutumpi, sillä olenhan tahkonnut näitä tiestöjä jo vuosia. Ajolinjat ovat itsestäänselviä, kartturia en tarvitse.

Puoli seiskalta starttasin verryttelemään. Ei tuntunut hyvältä. Vajaan kilometrin kiskoin kovempaa tuohon sekaan. Ei mihinkään. Starttipaikalle rullasin reippaasti ja silloin tuntui jo paremmalta. Sidoin kengät uudestaan ja painoin starttia.

Ensimmäinen nousu Lylymäen notkosta menee kevyesti. Toisessa kovassa nousussa, Kuusikon nousussa (Hors catégorie) valtaisat kannustusjoukot siivittävät keveää menoani. Ensimmäinen kilometri taittuu tuonne 3.30-tasolle. Toinen kilometri on loivemmin kumpuilevaa ja ennakkoon ajattelin iskeä tässä. Nyt tajuan sen mahdottomaksi. Vauhti ei vain kasva. Haukilammen montussa toisen kilometrin täyttyessä aikaa on palanut hieman yli seitsemän minuuttia. Tuosta notkelmasta alkaa kolmas kova nousu Sepänmäen rinteille. Puristan minkä pystyn. Vastaan huristelee myös tiekarhu, jota olen pakotettu väistämään. Kymmenyksiä valuu hukkaan. Karhijärven ohi painellessa pyrin rentouttamaan menoa siinä juurikaan onnistumatta. Kolmas tonni täyttyy jossain 10.45-tietämillä. Viimeinen nousu on Kalasaarikon mäessä. Nousukulma ei kuitenkaan ole lähelläkään kehon kulmaa tässä vaiheessa, vaikka jyrkkä se on tuokin mäki. Neljäs kilometri täyttyy sen aikana. Aikaa on palanut jo liikoja. Mutta loppu onkin vain laskettelua. Valitettavasti sekään ei häikäise. Maali kuitenkin pelastaa riutuvan juoksijan. Maalivaatteen alitan ajassa 16.02,3. Olen hävinnyt Hirvosen Fordille 14.00,1 ja Latvalalle tasan neljätoista minuuttia 4,46 kilometrisessä shakedownissa. Se on julmaa peliä se.

Näin tänään. Rallimiehet ravisteli Suurajoja varten, minä Pielisrasteja. Saman kokoluokan tapahtumia, tai ainakin saman arvoasteikon kisoja. Pitäisiköhän talvella kiskoa kivikelin suksilla sama?

tiistai 27. heinäkuuta 2010

Kuinka seikkailu-urheilu vaikuttaa suorituskykyyn?

Suorittaakseni liki tieteellisen tutkimuksen otsikon mukaisesta aiheesta oli minun sekä juostava virallinen testilenkki kahteen kertaan ja käydä siinä välissä riutumassa 31h verran Jeriksen lähitienoilla.

Testilenkiksi valikoitui Sarvivuoren vitonen, jossa oma ennätykseni oli viimekesäinen 17.30. Testirata on suhteellisen mäkinen, vaikka pahin yhtämittainen nousu onkin lyhentynyt n.250m ja madaltunut samalla kolmisenkymmentä metriä. Reitillä on epäviralisesti mittaa 4800m ja nousua kertyy n.130 metriä. Reittiä kannattaa muuten käydä kokeilemassa. Tarjoan pullakahvit ensimmäiselle 17min rajan alituksesta ilmoittavalle! Ei pitäisi olla vaikeaa. Seikkailukisaksi valikoitui AC24 perustavanlaatuisesta mielenhäiriöstä johtuen. Asiaa edesauttoivat myös kaksi muuta yhtä sairaalla mielenlaadulla varustettua Ponsilaista, eli Tinke ja Emppu. Seikkailun kokonaiskestoon vaikutti sitten puutteellinen valmistautuminen ja/tai heikko seikkailukunto.

Testitapahtumaa ajatellen oli käytävä runnomassa rata ennen seikkailua. Päiväksi valikoitui keskiviikko 14.7, jolloin oli viimeinen mahdollisuus puhallella keuhot tyhjiksi ennen isoa myllytystä. Viikolla ei muita tehoja ollut ohjelmassa, joten olin täysissä sielun ja ruumiin voimissa tuolloin. Keli oli muistaakseni lämmin ja kulku verrytellessä nihkeänlaista. Kiskoin sitten reippaamman mittaisen vetoloisen alkuverkoissa, jolloin tuntui jo paremmalta. Ajattelin alittavani 18 minuuttia, jos oikein nasahtaisi. Ensimmäisellä väliaikapisteellä Öljymäen päällä olin ajassa 7.40 ja epäilin sen lupailevan hyvää aikaa. Paluumatkalla Sarvivuoren mailille jälleen liityttäessä kello kertoi aikaa kuluneen 13.45. Olin siis kokolailla ennätysvaudissa. Loppumatka sujui helposti ja rennon oloisesti ja saatoin rullata maaliviivalle ajassa 17.27. Tutkimuksen lähtötilanteessa olin siis selkeästi hyvässä kansallisen tason kunnossa.

Seikkailusta onkin täällä jo tarinoitu. Ei siitä sen enempää. Reissun jälkeen väsytti ja seuraavalla viikolla harjoittelu olikin kevyttä. Passailin tutkimuksen viimeisen osion suorittamista aina lauantaihin asti ja yritin näin varmistaa edes jonkinmoisen mahdollisuuden palautumiseen. Kulkua ei tainnut olla koko viikolla. Ei edes rullahiihtäessä. Perjantaina oli ehkä pieniä elon merkkejä jaloissa, joten varsin levollisin mielin saatoin testiin lähteä. Asetin itselleni myös pienen lisäpanoksen määrittelemällä Pielisrastien starttilupaan edellyttäväksi ajaksi 18min alituksen. No kuten arvata saattaa, niin ainakin verryttely tuntui nihkeältä. Eikä se juoksukaan helmeilevää ollut. Öljymäen päällä ei happi kulkenut mutta väliaika 7.43 oli varsin lupaava. Tasaisempi välipätkä ei sitten kulkenutkaan ja mailille palatessa oli väliaika 13.55. Mailin loppuosalla onnistuin vielä hukkamaan lukuisia sekunteja mutta kellon pysähtyessä aikaan 17.46 olin varsin positiivisesti yllättynyt. Samalla meinasi toki pysähtyä sydänkin mutta tulipahan varmistettua itselleen osanotto-oikeus Pielisrasteille!

Jos seikkailua edeltävässä rykäisyssä oli rentoutta havaittavissa, mikä siis on itselleni lähes tuntematon käsite, niin jälkimmäisessä kärsimysnäytelmässä siitä ei ollut tietoakaan. No nämä hyvät ja huonot päivät heittelee aikalailla. Ajallisesti takapakkia tuli 19 pitkää sekuntia mutta se oli mielestäni varsin rohkaiseva aikatappio. Fiksua olisi tietysti ollut vetää jonkimoinen tasotesti ja keskittyä enempi vain sellaiseen rentoon juoksuun vauhtia maltilla ja tasaisesti kiristäen. Siitä ei kuitenkaan olisi viitsinyt edes kirjoittaa, joten päädyin tähän vaihtoehtoon. Ei nyt sillä, että tästäkään olisi kannattanut mitään kirjoitella.

No mutta mitä tästä sitten voidaan päätellä? Tuskin yhtään mitään. Paitsi ainakin se, että aivan täysin monttuun en itseäni ole vielä ehtinyt saamaan. Suorituskyky näyttää laskevan hieman mutta noin kahden viikon kuluttua voisin päätellä kulun palanneen normaalille galaksaaliselle tasolleen. Kolmessa viikossa on varmaan jo huippukunto esillä juuri ennen ensimmäistä leiriä, jolloin hurjaa kuntoa puhkuessani Jukan mustaan kirjaan voidaan merkitä itselleni jo ensimmäiset plussat. Niitä sitten talvella tullaankin tarvitsemaan.

Pari kovempaa reeniä nyt tähän alle ja jonain viileänä lauantaiaamuna saattaa rävähtää oikein kova ennätysparannus tiskiin. Sitten kun siihen vielä lisää pari onnistunutta suunnistusharjoitusta, joita muuten ei ole heinäkuun alkupäivien jälkeen tullut tehtyä ollenkaan, niin olen valmis taistelemaan syksyllä jälleen titteleistä. Ja talvella mitaleista. Ensimmäinen välitavoite on Pielisrastien keskimatka.

Loppuviikolla on sitten ohjelmassa "Reisi vs. WRC"-tutkimus, jossa tutkitaan Reisi Häkkisen, alias hisuspeden, ja WRC-ralliauton eroja noin niinkuin yleisellä tasolla ominaisuuksien suhteen sekä kellon kertomaa eroa Neste Oil Rallin Rannankylän SHAKEDOWN-testierikoiskokeella. Reitillä on mittaa 4,66km, autot vuorossa torstaina 8-12 ja hisuspede joskus illalla. Riippuu miten pitkään töissä menee. Raportti tulee toivonmukaan myös saman päivän aikana.

tiistai 20. heinäkuuta 2010

AC 24 ja MM-valintojen kritisointi

AC24 takana. Pettymystä pukkasi, sille ei voi mitään. Pakko on myöntää, että reissuun lähdettäessä takki oli auki kuten Wingstedtillä konsanaan Hyvinkään abc:llä. Maaliin saapuessa oli takki kokolailla tyhjänä ja visusti kiinni lämmön ylläpitämisen toivossa. Kyllä vain korpeaa.

Reissusta kokolailla kaiken tarpeellisen on jo Tinke ehtinyt vuodattamaan. En nyt tiedä kannattaako käydä kisaa itse sen enempi ruotimaan. Teen sen silti.

Kairojen HC-nimisen joukkueemme jäsenistöön kuuluivat Tinke (Pellon oma Tom Boonen), sprinttitykki Emppu ja allekirjoittanut. Vastassa oli kylmäverisiä raakalaisia, kuten Sepi Mäkinen, joten odotettavissa oli kovaa kamppailua. Tavoitteeksi oli joskus talvella taidettu asettaa voitto, joten mitenkään harrastelemaan ei oltu lähdössä.

Se voitto muuten voitiin hyvästellä kokolailla heti reitin selvittyä, sillä meitä suosivia lajeja, kuten juoksua ja suunnistusta, ei ohjelmassa ollut riittävästi. Eikä ne ensimmäiset melontametrit tällä vuosituhannella mitenkään lennokkaita olleet, joten ero keulaan alkoi kasvaa. Maastopyöräkään ei kulkenut ammattilaisten malliin eikä tuo gibbonilla kävely tosiaan ollut omaa vahvuusaluettani, jos nyt ei ollut sinne nousukaan. Maastopyöräosuudella meinasi levyjarrut sulaa, kun puoteltiin Oloksen huipulta alas. Vauhtia oli ilmeisesti riittävästi. Tunturijuoksun alkaessa oltiin vaatimattomat kaksi tuntia keulaa perässä. Tuo juoksuosuus oli meiltä parasta antia koko kilpailun aikana. Osuuden helmiin kuuluivat rasvausoperaatiot ja varmat rastinotot, jotka olivat mallia: ei tuo oo meidän lippu mutta leimataan nyt varmuuden vuoksi. Muutamaa sataa metriä myöhemmin naureskeltiin, että kannatti leimata. Juoksun kruunasi uinti kylmässä lähdepohjaisessa tunturijärvessä. Ei ollu krampit kaukana.

Toinen melonta sujui hiukan paremmin kuin ensimmäinen, ei tosin silti kovin vauhdikkaasti. Lähinnä vaaratilanteita oli vähemmän. Tosin puolivaloilla ajellessa sekin tuntui olevan riittävästi. Luultavasti olisi ollut paras ratkaisu jäädä jo tässä vaiheessa matkaa pitämään seuraa Lumikomeetoille. Rullaluistelussa meinasin nukahtaa pystyyn, kun ei matkalle sattunut edes virkistäviä itsemurha-alamäkiä. Tästä päätellen kisa ei tulisi päättymään hyvin, sillä pyrän selässä odotti vielä 111km taival.

No sitä fillarointia ei koskaan vedetty kokonaisuudessaan. Vauhti oli heikkoa koko ajan eikä nousuissa nähty vetomiehenä Íñigo Cuestaa. Ei kyllä ketään muutakaan. Saattoi olla hyväjättäessämme loput rastit kiertämättä, sillä voi olla, että sille tielle oltaisiin jääty ja saatu kuulla papin suusta ne aamenet. Mielet mustina ajeltiin hiljaksiin kohti Jeristä.

No sellainen pettymys se. Näihin on jo onneksi tottunut. Mutta Tinken tavoin taidan kokeilla joskus uudestaan. Matkamuistot on kolhittua polvea ja heräteostoksena (hyväksyttävänä sellaisena) hankittua Jenni Vartiaisen uusinta albumia lukuunottamatta vähissä.




Seuraava pätkä käsitteleekin sitten MM-valintoja. Niistä on keskusteltu Snetin pesupaikalla asti oikein kiitettävästi. Näytti vielä omienkin vuodatusten linkki sinne päätyneen, joten lienee syytä arvostella valintojen epäoikeudenmukaisuutta. Tietysti porukkaa on hiertänyt OMan ja Airilan valinnat mutta pääasia on ollut V7:n jääminen kisakoneesta. Jotakuta vatussia vielä ketutti oikein olan takaa kun Taanila avautui blogissaan noista valinnoista.

Huomio kiinnittyy kahteen asiaan:
1. Salmi on korostanut kv-näyttöjen tärkeyttä
2. Kähäri puhuu avoimuudesta ja uudistumisesta

Kun Vesa Taanila sitten hankkii sitä kansainvälistä menestystä ja sijoittuu siinä sivussa sprintissä Suomen katsastus- ja arvokilpailuissa aina kolmen joukkoon, niin palkintona on joukkueesta putoaminen. KV-näytöillä ei ole mitään merkitystä.

Valinnat tehdään edelleen jotenkin ihmeellisesti kähmien. Valintaperusteissa oli ykkösenä kv-menestys, kakkosena menestys katsastuskilpailuissa ja lopuksi valintaryhmän näkemys. Tarkemmin en tiedä mutta epäilin Veskulla olevan varman lipun, sillä siihen malliin oli suunnitelma (kuulopuheiden perusteella) vetää sprinttiä koko kesä. Viimehetkellä vedetään liinat kiinni ja valitaan siten, että saadaan haluttu joukkue matkaan. Valinnoissa painaa vahvasti nk. pärstäkerroinvakio. Uudistumisesta ja avoimuudesta ei tietoakaan, mieleen tulee lähinnä itänaapurin toiminta.

Että näin. Ei voi kun sanoa, että en hyväksyisi itsekään noita valintoja.

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Maarakentaja rastiviikolla

Kainuun rastiviikko on kisailtu ja haavat ovat umpeutuneet sen verran, jotta voinen kasailla viikon tapahtumat näkyville. Kisoissa ei näemmä oikein pärjätty. Tossulla jäin normaalin verran mutta koukkuja tuli liikaa. Toki tossulla olisi pitänyt kaikkien ennusmerkkien mukaan pystyä parempaan mutta katastrofaalisella suunnistussuorittamisella torpedoin pienet yrityksen poikaset varsin hyvin.

No se viikko mein näin:

ma Aamulenkki 15min
KRV 1.osakilpailu, keskimatka. 7,7km/48min + 45min vr. Heikko esitys, reilu 5min koukkua eikä tossullakaan oltu tuloillaan. Lisäksi rullilla kämpille 33,2km/1h49min. Väsynyttä hiihtoa erittäin huonokuntoista asfalttia pitkin. Veti ihan vertoja perinteiselle Isolahden väylälle.

ti Välipäivä. Kuntopiiri 45min + rullahiihto TT(p), 23,9km/1h39min. Hiihdin kyykäärmeen yli, eli päivän hyvä työ tuli tehdyksi.

ke Aamulenkki 15min
KRV 2.osakilpailu, MM-katsastus keskimatka. 8,2km/54min + 45min vr. Heikko esitys jälleen. Virheet samalla tasolla kuin maanantaina. Tossu tuntui keveämmältä mutta ei se vissiin ollut sitä. Paluumatkasta osa perinteisen rullilla 19,6km/1h26min. Perinteisen rullat täristi vähemmän.

to Välipäivä. Kevyt polkujuoksu 10,7km/59min. Lisäksi tankkausta. Ei muuta.

pe Aamulenkki 15min
KRV 3.osakilpailu, MM-katsastus pitkämatka. 20,1km/2h21min + 40min vr. Koukkua hiukan enempi kuin aikaisempia päivinä. Tunnin jaksoin hyvin, toisen heikosti ja loppua en ollenkaan. Molemmat takareidet kramppasivat loppulenkillä. Yhtä aikaa. Aikaero kärkeen virheiden verran suurempi kuin ajattelin.

la Aamulenki 15min
KRV 4.osakilpailu, takaa-ajo. 10,1km/1h1min + 25min vr. Viikon paras suoritus. Jalat toimivat jopa yllättävän hyvin. Ei niistä nyt siis juuri mitään irronnut mutta ei ollut niin kauheaa rämpimistä, kuin mitä pelkäsin.

su Kotona jälleen. Maastopyöräily Mahlulle 82km/3h54min. Menomatka rippijuhlille oli samalla päivän pitkälenkki. Mukavia hiekkateitä ajelin.

Viikolle kiskaisin määrää sopivat 19h14min. Joku sanois, että liikaa kisaviikolle. No voipi olla. Mutta tosiasiassa tämmöisellä viikolla on pakko kiskoa kevyttä aika paljon, sillä ei mulla jalat muuten toimi yhtään. Talvella voisi olla esim. arvokisaviikoilla aivan yhtä toimiva mutta hiihdosta kroppa palautuu eri tavalla, joten pakko ei ole tämmöistä sapluunaa vetää.

Teknisestä suorittamisesta sen verran, että ei nuo virhemäärät mikään ihme ole, sillä toukokuussa vedin kaksi suunnistustreeniä ja peräti kahdeksan kisaa, kesäkuussa peräti kaksi suunnistusreeniä ja Jukolan. Toukokuussa kahdesti kuvittelin osaavani suunnistaa. Nyt ei tarvitse enää kuvitella. No ainakin tietää mistä asiat johtuvat. Suunnistus on minulle puhtaasti toistoihin perustuva laji, suunnistusajatella en osaa.

Yhtenä päivänä muuten tuli ratamestari niin kovaa autolla vastaan, että hyvä kun tiellä pysyi. Pikkuisen siinä keinasi säikähtää kun auto kiisi vastaan liki lentämällä. Epäilin hetken, josko olisi löytänyt vielä toisen uuden aukon sen yhden lisäksi.

Viikosta vielä sen verran, että kun kerta Kainuun korvessa oltiin, ja vielä oikeasti tuolla Metsolan Erkin kotimaisemissa, niin olisi nyt luullut näkevänsä miehestä edes vilauksen. Tai edes Kaukovaaran Karin pajeron. Aika hiljaista oli tällä kertaa. Toista se on ollut ennen.

On muuten tämäkin työviikko paketissa leipätyön suhteen. Huomenna kohti Olosta ja AC24 odottaa.

lauantai 3. heinäkuuta 2010

Maarakentaja valmistautuu rastiviikkoon ja katsastuksiin

Kainuun rastiviikko ja MM-katsastukset ovat ovella. Jostain kumman syystä olen itsekin kairautunut mukaan noihin karkeloihin. Niin no, kyllähän sitä joku liputti sen EM-viestipaikan puolesta SNetin pesupaikalla, joten eiköhän tässä olla oikein Eliittisuunnistajien valikoitunutta joukkoa. Ja jotta asiat eivät olisi liian hyvin, niin on pakko valittaa siitä, että nelipäiväinen otatus Curttia vastaan jää toteutumatta jonkun vatussin tekemien E-valintojen perusteella. No nämä sikseen.

Maanmittausinsinöörin (AMK) paperit kourassa on hyvä siirtyä suoraan maarakentamisen pariin. Ei sitä muuten tällaisia juttuja kirjoiteltaisi. Ammattilaiset, starbat ja wannabet vetelee valmistavia leirejään pitkin poikin. Harjoittelee, hifistelee, neppailee ja fiilistelee. Kukin tavallaan. Minä opettelen.

Maanantaina ohjelmassa pihatöiden viimeistelyt. Iltasella ehtii sitten harjoittelemaan. Harjoituksellinen anti: kuntopiiri 45min + juoksua poluilla 1h2min/12,6km. Pelikirjan mukaisesti juoksen vain niin pitkään, kuin juoksu tuntuu hyvältä. Väsytän itseni joskus muulloin.

Tiistaina vaihtuu työmaa ja hommat muuttuvat hieman siinä sivussa. Nyt on lähinnä vähemmän valmista ja enemmän pölisevää maata. Illalla suunnataan Tikkamäkeen ajamaan sisään Kainuun moodia. Suunnistusreeni 39min/5,8km + verryttelyt 40min. Kulku ei häikäise mutta muuten suht nautinnollista.

Keskiviikkona paita kastellaan päivällä mm. lapion varressa. Jos keli olisi viileämpi, niin ei välttämättä hikoilisi. Niin paljoa. Helteestä huolimatta salaojat laskevat varmasti oikeaan suuntaan. Päivän treeninä rullahiihtoa 2h6min/40,4km mastonmäen huipulle sisältäen 6*10min TT-osion. Rullat liikkuvat kevyesti.

Torstaina pääsee tekemään oikein koulutustaan vastaavaa istumatyötä. Ts. ajamaan jyrällä. Sadekuuro huolehtii selän kastumisesta heillä, joille hiki ei tule helpolla. Itselläni ei sadekuuroa tarvita. Illalla kevyttä juoksua 56min/11km + lisäksi 30min loikkaharjoitus.

Perjantaina on suhteellisen kevyt päivä. Ei haittaa, sillä harjoituksellisesti päivä on kovempi: suovetoja Härkösuolla. Reeni on 14*1.30-1.35/2min. Kokonaisuudessaan 1h35min/11,7km. Ei tuolla suolla kilometrejä kyllä kerätä. Vanha tuttu vetobaana on sopivan raskaassa kuosissa, ennätyskelit ovat kaukana tuosta. Kulku vaikuttaisi kohtuullisen hyvältä, paremminkin saisi toki kulkea.

Lauantaina on aikaa harjoitella. Lähestyvä kisaviikko pitää kuitenkin ohjelman edelleen kevyenä: Kuntopiiri 45min + rullahiihto TT(p), 2h2min/30,4km, rullien vierintävastus: infernaalinen, vauhti huollon ja kevyen välimaastossa. Jätin hanskat kotiin ja vaihdoin uusiin kahvoihin, joten kädet ovat yllättäen rakoilla.

Sunnuntaina automatkailua Kainuuseen. Ohjelmassa varmaankin 30-60min kevyttä juoksua. Tuskin mitään sen ihmeellisempää.

Näillä eväillä. Harjoituksellisesti viikko on keveä. Tunteja 11-12 ja tehoja maltillisesti. Kehittäviä harjoituksia näyttäisi olevan jokunen, ei liikoja. Mutta mitäpä sitä kovin ihmeellisiä tässä vaiheessa kiskomaan? Pyrin noudattamaan sitä viisautta, että rastiviikolle pitää lähteä levänneenä. Tämän enempää en kehtaa levätä. Normin 15h sijaan tuntuu helpolta. Harjoituksellisesti en ole millään tapaa satsannut rastiviikkoon tai katastuksiin. Tavoitteita ei juurikaan ole. Kevennettyä ohjelmaa noudatan, jotta jaksan kisailla ja harjoitella sitten ensi viikolla. Juosta kisat hyvin ja hiihtää väliin jäävän ajan...
Tai no sinnepäin. Seuraavalla viikolla on sitten AC24, joten kyllä niitä tunteja taitaa olla tuloillaan. Ja ei sitä laakereillaan passaa kesäaikaan makoilla, sillä talvella fokus on harjoittelun sijaan kisoissa, eli määrät tehdään muulloin. Ei sitä tosin 750h vuodessa harjoittelevan tarvitse todellista määrää nyt tehdäkään. Mutta syksyn ja talven voinkin sitten keskittyä elämään unelmaani.

Joku sanoo, että on mahdoton yhtälö harjoitella ja tehdä töitä. Itse en tähän usko. Helppoa se ei ehkä ole ja tottakai olisi hienoa olla täysverinen hiihtosuunnistusammatilainen mutta en minä valita. Itseasiassa olen erittäin tyytyväinen työantajani tarjoamasta semipro-satsauksen mahdollistavasta työpaikasta. Näitäkään ei ihan joka oksalla kasva. Ja kun vielä töissään viihtyy, niin ei luultavasti tarvitse valittaa.

Ja se tiistain reeni näytti tältä:

maanantai 21. kesäkuuta 2010

Anteeksi

Jukola meni. Tanka, Jarppa, Samuel, Antti, Emppu ja OMa tekivät oman työnsä, ehkä vaihtelevalla menestyksellä mutta tekivät kuitenkin. Minä en. En usko, että tarvitsee pyytää anteeksi sitä, että epäonnistuin. Siitä olen vain pahoillani. Se kuuluu lajiin, joskus kaikki ei vain mene niinkuin pitäisi. Anteeksi on pakko pyytää siksi, että annoin periksi liian helposti. V7 tuli ja meni ilman, että olisin pysynyt mukana. Tuossa tilanteessa se oli lopullisen alistumisen merkki.

Sen sijaan lukijoiltani en pyydä anteeksi. Edellinen kirjoitukseni poiki lähes poikkeuksellisesti kommentteja, joissa oli havaittavissa selvää provosoitumista. Ehkä joku jopa veti oikeasti herneen nenäänsä. Kuka tietää. Siinä tapauksessa tämä tulee juuri sinulle:

Ehkä pidät minua huonona häviäjänä, kitisijänä sekä omahyväisenä ja itsekkäänä kusipäänä. Ehkä sinua vituttaa kun kirjoitan asioista tällä tavalla. Se on sinun valintasi, jonka kanssa saat elää. Toivottavasti kehtaat sanoa mielipiteesi myös naamatusten.

Kaikille lukijoille muistutuksena, että minulla ei ole henkilökohtaisesti mitään heitä kohtaan, joihin tuo edellinen blogitekstini välittömästi tai välillisesti liittyi. Henkilökohtaisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että asiat olisivat voineet mennä toisinkin. Tuo jossain lähteissä mainuttu iso hyppäys on sellainen asia, joka löytyy ainoastaan korvien välistä. Sanojani en ota takaisin.

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Kolmesti kenkää

Kilpailutaukoa on tässä vielä vajaa viikko jäljellä. Samainen aika on myös kesän yhteen kohokohtaan eli Jukolan viestiin. Olisi syytä olla kunnossa. Olenko? Valitettavasti en. Galaksaalista kulkua ei vain ole näkynyt. Haeskeltu on.

Sen verran on tässä elämänrytmi muuttunut sitten viimekerran, että lienee aika hieman valottaa nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Sain tuossa lopputyöni palautettua ja anomukset maanmittausinsinöörin (AMK) papereita varten tehtyä. Paperit pitäisi olla kourassa ensi viikolla. Riippuu toki siitä kehtaako koulu päästää meikäläistä vielä pois. Samalla tässä on siirrytty työelämään. Työnantajani on Pohjataito Oy, joka samalla on myös suurin tukijani. Suurin tukijani siksi, että he tarjoavat minulle erittäin hyvät mahdollisuudet satsata hiihtosuunnistukseen edelleen täysipainoisesti. Tottakai työ tuo omat rasitteensa mutta uskon tämän paketin tarjoavan parhaat mahdolliset eväät kohti ensi talven MM- ja EM-kisoja. Tuskin tarvitsee tässä kovin paljoa vihjata, kuinka kiitollinen tästä mahdollisuudesta olen.

Tässä on nyt ehtinyt viime viikot sulattelemaan noita ensi talven maajoukkueen valintoja. Oma kohtaloni oli kovin yllättävästi b-ryhmä. Ei sitä nyt kovin vaikea ollut päätellä. Tuli samalla varmistettua viime talven kolmas tipahtaminen ns. ykköskategorian ulkopuolelle. Tuo lista alkaa Venäjän MC-reissusta, jolloin sain kokea sen ensimmäisen. Asiaa toiselle kierrokselle tai EM-kisoihin ei ollut. Nuo kaksi viikkoa (MC Bulgaria ja EM-kisat) muodostivat ns. yhtenäisen kokonaisuuden, joten on siitä omat mutkansa tuossa asiassa. Valintaperusteet kerrataan kuitenkin vielä:
- menestys Venäjän maailmancupissa
- menestys katsastuksissa (28.–29.11 Ylläs, 12.12 Sotkamo, 19.12 Imatra)
(- menestys SM-sprintissä 30.1, koskee vain EM-kisoja)
- valintaryhmän näkemys
Valintaperusteet on bongattu liiton sivuilta.

Sitten otetaan huomioon, että Ylläksen katsastukset olivat ainoat pidetyt, joten keskikertaisista Venäjän suorituksista huolimatta oven ainakin EM-kisoihin piti vielä olla auki SM-sprintin muodossa. No ei se ollut. Tietysti toiveissa oli jatkomahdollisuus ilman lisänäyttöjä. Ei tullut luottoa. Jotta tähän valittamiseen saataisiin jotain järkeä, niin laitetaan vielä näyttöpaikkojen sijoitukset kehiin: Ylläkseltä katsastusten 2. ja 2. sekä SM-sprintin 1. Paljoa paremmin ei kotimaassa olisi voinut vetää. Cupista sijat 20. ja 23. ja 22.

No valitettavan loukkaantumistapauksen takia EM-kisoissa oltiin. Kouraan jäi mm. pitkän matkan 7.tila ja luultavasti jotain muutakin. EM-kisojen jälkeen oli kuitenkin ohjelmassa toinen putoaminen. Solidaarisuussyistä sen käsittely jätetään väliin.

Toisesta putoamisesta huolimatta, tai sen takia, Ruotsin finaalikiertuella lopulta kisailtiin. Mitään huipputuloksia ei sieltäkään kotiin tuotu. Oisko ollu 12. ja 14.tilat parasta antia, siis urheilullisella puolella. Ei nyt siitä reissusta sen enempää. Ei siis mitään kuuhun vievää. Kolmas putoaminen tuli sitten nyt näiden valintojen myötä. Ketään nyt valituista en olisi kyennyt missään tapauksessa syrjäyttämään.

Miksi sitten odotin, että paikka auringossa olisi ns. lohjennut? No miksi en olisi odottanut? Jo talvella odotin sitä reilua mahdollisutta päästä näyttämään omia kykyjäni niissä ympyröissä, joihin olin tähdännyt. Omia ja muiden tuloksia verratessa en sitä mielestäni saanut. Poislukien paikka Venäjän cupissa. Sitäkin piti toki jännittää aivan viimeiseen asti. Muiden talven isojen kisjoen osalta ei vain tullut mahdollisuutta lähteä muiden kanssa samalta viivalta. Eikä tullut keväälläkään.

Valmennusryhmien valinnoissa on liitolla oma linjansa. Ensitalven valintojen osalta rima vedettiin EM/MC top3-kategoriaan. Periaatteessa siis pysyttiin siis normien rajoissa. Tästä päästään kuitenkin siihen oman harmitukseni lähteille. Jos nimittäin katsellaan liiton valmennusryhmiä viimevuosilta ja verrataan sitä tuloksiin, niin varmasti jokainen huomaa, että a-ryhmä jäisi joka vuosi kovin pieneksi. Tästä johtuen ymmärretään valintaperusteena käytettävän nk. valintaryhmän näkemystä. Ideana on siis, että ryhmiin valitaan myös sellaisia urheilijoita jotka ovat siinä hilkulla ja/tai joissa nähdään potentiaalia nousta tuonne kolmen joukkoon. Nyt tai tulevaisuudessa. Tämä valintaryhmän näkemys kertoo siis valmennusjohdon luottamuksesta urheilijaa kohtaan. Viime talven valintakuvioita tarkastellessa en voinut välttyä siltä ajatukselta, että tuota luottamusta ei taida olla. Tottakai tässä itseäni risoo sekin, että asioista ei tunnuta puhuvan suoraan. Eri ihmiset antavat samasta asiasta erilaisia vastauksia ja perusteluita. Eli puhutaan uudistumisesta ja avoimuudesta mutta todellisuudessa puhallellaan muniin ja kustaan sukille. Hetken tuo liiton linja tuntui olevan mustavalkoinen ja selvä. Sitten mietin sitä tarkemmin ja huomasin ettei se olekaan. Nähdään vain se mitä halutaan.

En pidä itseäni minään suomalaisen hiihtosuunnistuksen messiaana, tulevana kuninkaana tai pelastajana. Tulosten valossa pidin kuitenkin selvänä, että a-ryhmästä on mahdotonta jäädä ulos. Tämä vain siksi, että niin on ollut aiemmin. Suunnittelin jo kuinka olisi helpompaa valmistautua talveen ilman, että tarvitsisi käydä jokaisissa kissanristiäisissä osoittamassa olevansa riittävän hyvä. Tai parempi. No nyt ei tarvitse suunnitella. Riittää, että on kunnossa neljä kuukautta putkeen ja kiertää aivan kaikki piirikunnallisetkin antamassa näyttöjä talven kohokohtaa ajatellen. Näyttämässä että on aina valmis.

torstai 3. kesäkuuta 2010

Minirastiviikolta kisatauolle

Kauan odotettu kisatauko alkoi viime sunnuntaina ja kestää Jukolaan asti. Osuus selviää muille sitten kun selviää. Asioista paremmin perillä olevat sen jo tietävät. Jukolan jälken sitten perustavanlaatuisesti ohjelmassa Kiimasen Savulenkki ja Kainuun Rastiviikko. Rastiviikolle olen laittanut ilmon vetämään oikein eliittiin. Olinhan sentään viime kesänä loppukirin päässä kymppisakista.

Käydään nyt pikaisesti tuo edesmennyt minirastiviikko lävitse.
Keskiviikkona, mäkivetoja seuranneena tuskaisena päivänä, oli Keski-Suomen maakuntaviesti. Ankraattoroin Muuramen joukkueen komeasti sijalle 5. Edelle ehtivät kolme Jyväskylän joukkuetta sekä Jämsä. Voidaan siis sanoa Muuramen olevan kolmanneksi paras suunnistuspitäjä Keski-Suomessa. Läheltä tietysti piti paremmatkin sijat mutta näin tuolla kertaa. Lisähuomiona suurten kisojen tuntu, kun oli verryttelykartta tarjolla tyyppimaastosta, joka starttasi heti loppusuoran varrelta. Harvoin näkee Suomessa vastaavia.

Lauantaina sitten kiskottiin kovan luokan kansalliset Suonenjoella. Paikallinen suurseura Suonenjoen Vasama järjesti yhdet kesän parhaista kisoista. Tarjolla oli Silvennoisen laatukartta, mukavan raskas ja vaativa maasto sekä erittäin hyvät radat. Lisäplussaa mainiosta kuulutuksesta ja hyvästä kilpailukeskuksesta. Lisäplussaa annan myös itselleni kohtuu hyvästä suorituksesta. Tulihan sitä pari minsaa koukkua perinteiseen tapaan, eikä tuo kuuden minsan tappio Nurmoselle mikään huikaiseva ole. Mutta mikä tärkeintä, niistin Curtin. Selvästi.

Sunnuntaita koskevat mielipiteet jätän kertomatta, koska en ollut tyytyväinen omaan suoritustasooni millään tapaa. Jätetään se turha urputus tällä kertaa pois ja keskitytään positiivisiin asioihin. Sitäpaitsi oltiin niin kaukana Keski-Suomesta, että oikein hirvitti.

Nyt sitten vedetään pelkkää perusharjoittelua aina Jukolaan asti. Pahin mahdollinen tilanne tietysti olisi se, että kävisi kuten kotimaan hiihtäjille turhan usein arvokisoissa: tärkein startti heti kärkeen eikä kule. Syy on aina pitkässä kilpailutauossa. Se on paha juttu se.
Mäkiprojekti jatkuu edelleen. Eilen ei ainakaan noussut kovin helmeilevästi Hongiston mäessä. Kovempaakin on joskus kulkenut, viime kesänä nyt ainakin. Oli varmaan umpeenkasvaneen baanan syytä nuo ennätyksiä heikommat ajat. Tai sitten jotain muuta. Uskoisin kuitenkin lähiviikkojen tuovan likipitäen galaksaalisen kulun, jotta ei tarvitse ihan kaikkien letkoista tippua. Ei nyt mopolla mahottomia tietenkään eli joku HSK voi mennä liian lujaa mutta muut lienee jo siinä hollilla.

Ja jottei juttu loppuisi liian lyhyeen, niin tuli tuossa rullalenkiltä palaillessa kuultua pari kertaa "fore!" melkoisen kovaan ääneen huudettuna, olinhan golfkentän liepeillä. Ääni kuulosti kokolailla molemmilla kerroilla samalta. Kertonee jotain kyseisestä puttailijasta, sillä huutojen välissä kului aikaa kokolailla monojen jalasta ottamisen verran ja vähän päälle. Eli ei paljoa, vaikka tiukassa olivatkin.

tiistai 25. toukokuuta 2010

8 sekuntia

Sen verran jäin paikasta auringossa SM-sprintin karsinnassa. Se on semmoista se. Parempaan olisi tietysti pystynyt, jos tähdet olisivat asentoaan hieman muuttaneet. Aika hyvät kisat muuten onnistui Lynx pitämään. Metsää olisi tietysti saanut olla karsinnassa vähemmän.

Tuo karsinta olisi saattanut muodostua jopa pettymykseksi, jos viime viikot olisivat kulkeneet parhaalla mahdollisella tavalla. Näin ei kuitenkaan käynyt. Tahmeutta oli jaloissa ja meno oli kaiken kaikkiaan heikompaa kuin toiveissa oli. Sprinttiviikolla maanantaina testasin kuntoa Korpilahdella. Alle vedetty 3,5km pururataotatus oli liikaa. Jalat kuolivat kokolailla. Mutta pientä valoa oli tunnelissa näkyvissä. Keskiviikkona Elonen-sprintti. Ei paljoa hymyilyttänyt. Jalat ei toimineet lainkaan. Ero kärkeen tuli kokolailla tossulla. Joku olisi painanut paniikkinappulaa. Kisasta olisi kaikenlaista kerrottavaa mutta tällä kertaa riittänee suoraan järjestäjille mennyt palaute.

Mutta sitä paniikkinappulaa en painanut. Sen sijaan harjoittelin pelikirjan mukaisesti ja Cooperin mittaisessa suorituksessa nyljin minuutin kolmessa päivässä ajasta pois. Totesin onnistuneeni. Tiedostin kuitenkin samalla sen, että olen kaukana sellaisesta vireestä, mitä Jukolassa tullaan tarvitsemaan. Aika siihen käy vähiin. Siitä syystä on aika palata perusasioiden ääreen. Ja Sarvivuoren Öljymäkeen. Sarvivuoreen siksi, että sieltä on totutusti ammennettu kuntoa kohti tärkeitä startteja. Vuodatettu hikeä ja kärsitty nousuissa. Niin tehdään jälleen.

Viimetalvena sieltä ammennettiin mm. kirivaihdetta.


Tänään kärsin siellä jälleen. Ohjelmassa oli kahdeksan nousua. Nousulle tulee mittaa 450m ja kavuttavaa kertyy liki 60m. Alustana on huippukuntoinen pururata. Valitettavinta tuossa on se, että talvella ei enää koko nousua voi kiivetä. Tai niinhän sitä näin kesäaikaan fiilistelee. Talvella sitä on hyvin tyytyväinen, ettei tuohon nousuun ole asiaa.

Ja kirivaihde johti muuten tähän tulokseen:

(Molemmat kuvat: Pekka Juvakka)

Kokonaisuudessaan onnistuin rämpimään koko tuntikolmevarttisen reenin alusta loppuun ja mäki nousi taustoihin nähden hyvin. Ajat asettuivat normiasteikolle 2'16"-2'20". Parannettavaa on. Jukolaan mennessä on kyettävä pitämään ajat alle 2'15". Sen voisin tässä ottaa projektiksi. Vaihtoehtoisesti näkisin kunnon riittävyyden mittareiksi joko Muuratharjun 7,5km lenkuralla uuden ennätyksen (olisko joku 26.00? en nyt tiiä vielä) tai Sarvivuoren vitosella kiekka alle 17min tai kaksi kiekkaa alle 36min. Luultavasti molemmista joudun luopumaan ja luottamaan hirvittävään mäihään ja riittävän hitaisiin letkoihin Jukossa.

Huomenissa sitten ohjelmassa Keski-Suomen maakuntaviesti ja viikonloppuna Suonenjoen ja Raaseporin kansalliset. Sitten kisataukoa Jukolaan asti ja veret seisauttavaa määräharjoittelua koneeseen.

Mutta se siitä. Piakkoin tässä täytynee kertoilla uusista kuvioista. On tässä varmistunut semmoinen täysipainoisen satsauksen ja riittävän toimeentulon mahdollistava paketti. Mutta siitä lisää sitten joskus.

torstai 29. huhtikuuta 2010

Kohti vastaan astelevaa pimeyttä

Tällä otsikolla piti turinoida tuossa ennen 10milaa ja arvioida samalla KR:n ja Kristiansandin jätkien mailan puristamisen astetta. Ja mailaa siellä tunnuttiin puristavan oikein olan takaa. Joka jätkä oli hiljaa ja tuijotti tyhjyyteen. No menestystä tuli silti. Jäi silloin kirjoittelematta sitten. Ja tais jäädä sen jälkeenkin.

Käytän tämän otsikon nyt. Pimeyttä sitä on taas luvassa.

No ne kisat meni, ja joskus on menneet paremminkin. Ei siitä sitte. Kisan jälkeen oli jotain grilliviritelmiä mutta ne kuivu kokoon. Sen jälkeen jotain bussihommia sun muita. Ei niistäkään mitään sen kummempaa. Slussenilla käytiin kahvilla ja kotia päästiin. Kuultiin vielä siinä välissä miten Tume otti hylsyn. Oli reissu paketissa. Muuta siinä ei juurikaan tainnut olla.

Keski-Suomen kisakausi tuli tuossa avattua viime viikolla. Nahkasalmella oli ohjelmassa sellainen kansainvälinen keskimatka. Noin niinkuin tyypiltään. En ollut ihan pohjilla, ei tosin juuri kulkenutkaan. Pukeman sentään niistin ja heti alettiin SNetin pesupaikalla huutelemaan EM-lipuista... Jepjep. Lauantaina sitten hellekauden avaus Keuruulla. Pitkää matkaa tietty. Ja vielä vähemmän mihinkään siellä. Aika kaamea sanoisin. No oleellista oli se, että Jones vei näytöstyyliin molemmat ja Hankasalmella onnistuin nappaamaan Curtin päänahan. Sunnuntain maantiekauden avauksessa olis saanut olla enemmän aurinkoa. Vaikka lauantain tapaan olisi kelvannut.

No onneksi matkat tässä näyttää lyhenevän. Huomenna starttaan Jämsässä sprinttikisaan. Toivon mukaan eilinen sprinttireeni sai jalat herätettyä henkiin. Ja ennenkaikkea toivottavasti huomenna ei tarvita mäkijalkoja. Niitä ei tällä hetkellä ole. Viikonloppuna taitaa olla jotain SM-karkeloita. Sprintin vedän sielläkin. Ei tällä ruholla juuri muita.

Ja sitten siihen pimeyteen. Tavallaan sitä on luvassa. Oli sitä viimeksikin. Sillon tais olla eri hommat ku nyt. Nyt ollaan taas enempi tämän blogin aihepiirin sisällä. Tästäkin tulee jotain virallisempaa sitten kun tulee. Itkemäänkään ei aleta. Pettyneitä ollaan kyllä. Jotain aivan muuta odotettiin. Rakennettiin suunnitelmia siihen suuntaan, että myös joku muu uskaltaisi uskoa niihin mahdollisuuksiin, joiden olemassaoloon ei meidän perheyrityksen lisäksi juuri kukaan muu ole uskonut. Eikä usko vieläkään.
Ei tullut sitä toivottua mahdollisuutta kokeilla rajojaan pikkuisen varmemmilla vesillä. Sitä mahdollisutta, mitä monelle muulle on tarjottu. Mutta eipähän ollut yllätys. Ei nyt varsinaisesti ollut ensimmäinen kerta kun sanotaan, että et ole tarpeeksi hyvä.

On sitten oltava valmis voittamaan kaikki. Aina. Ehkä silloin saatan olla riittävän hyvä.

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Elämää länsinaapurissa

Jos ottaisin tämän homman tosissani, niin nyt olis aika vuodattaa oikein kunnolla. Miettiä syntyjä syviä ja analysoida miten voin olla niin huono. Jätän sen kuitenkin tekemättä. FinnSpringistä ei jäänyt käteen kuin muutamia verisiä naarmuja ja valtava lovi jo valmiiksi rajalliseen itseluottamukseeni.

Mutta onneksi tähän asti on aina koittanut uusi päivä. Tämän päivän jälkeen ei tosin välttämättä koita. Vastaan asteli justiinsa jälleen uusi takaisku, joka saa(nee) aikaa eetterissä myöhemmin. Tuntuu taas siltä, että ei tästä ehkä sittenkään nousta. Sitä sataa niskaan siihen malliin, että en tiedä kannattaako edes vaivautua yrittämään. On aivan sama mitä teet, se ei vaikuta juurikaan nykyhetkeen, saati sitten tulevaan. Itseni olen laittanut likoon asioita saavuttaakseni mutta aina sekään ei riitä. Ihmisiä en voi muuttaa, vaikka ehkä joskus haluaisinkin.

Jaahas. Sitten palataan taas maanpinnalle.

Täällä Ruotsinmaalla sitä tässä ollaan. Finspångin nurkilla kiskotaan hiukka reeniä koneeseen. Suunnistusta ja juoksua noin niinkuin pääsääntöisesti. Reenit on kulkenut silleen kohtalaisen kivasti. Ekassa reenissä löysin kokolailla kaikki liput, toisessa löytyneiden lippujen saldo oli noin puolet... Suoraan nasahti vastaan vissiin yksi lippu. Ei nyt ehkä ollut gripistä tietoakaan. Eilisessä yöreenissä löytyi sitten jo ihan kaikki, osa jopa melkein suoraan. Samoin kävi tänään. Lienee aika laittaa lotto vetämään. Kovassa vauhdissa kykenin sentään edes kohtalaiselle suoritustasolle kipuamaan. Lupailee kokolailla hyvää 10milan vitososuudelle. Siellä nimittäin pitäisi poimia liput maailmantähtien seassa melko nopeaan tahtiin. No itseasiassa en epäile tuon osuuden klaraamista millään tavalla, sillä kovassa paikassa on yksinkertaisesti pystyttävä antamaan kaikkensa joukkueen eteen. Ei enempää, eikä vähempää.

Jos tässä nyt tätä vuodatuksen linjaa jatketaan, niin korpeaa tämä täälläkin valloille päässyt into kieltää piikkareiden käyttö. Suomesssa tätä älyttömyyttä on harrastettu heikoin tuloksin jo viime keväästä ja nyt jo 10milassakin on kielletty noiden ainojen oikeiden suunnistustossujen käyttö. Yritä siinä nyt sitten selvitä liukkailla kalliolla huonosti pitävillä kengillä. Kyllä pistää korpeamaan. Muita tällä hetkellä korpeavia asioita ovat mm. vähäiset harrastusmahdollisuudet, ruotsalaisten naisten ihmeellinen ajatusmaailma, reisipakin ylimitoitus muuhun kroppaan sekä liian pitkä hiuskuontalo. Onhan niitä nyt muitakin mutta nämä tuli näin niinkuin heti ensimmäisenä mieleen.

Onneksi täällä sentään tämä netti pelittää, niin saan vuodattaa heti tuoreeltaan oikein kunnolla. Se on aina mukavaa se! Huomenna lisää.

perjantai 23. huhtikuuta 2010

Ylimenokausi

Tuollaista pienimuotoista ylimenokautta on tässä tullut vietettyä. Lähinnä tämän kirjoittelun osalta. Ja onhan sitä tietysti tullut otettua hiukka rennommin harjoittelunkin nämä viime viikot sitten Lumirastien ja SM-erikoispitkän. Vaihdoin nimittäin suoraan juoksukauteen ja se meinaa sitä, ettei kovin paljoa pysty harjoittelemaan heti alkuunsa. Siksi olenkin tyytynyt vain kahteen 14h viikkoon.

Ja sitten asiaan. Tänään suunnataan nokka kohti Rauman nurkilla käytävää FinnSpringiä. Se avaa omalta osaltani suunnistuskauden. Tuntemusteni mukaan muutamia viikkoja liian aikaisin. Sieltä matka jatkuu sitten kohti Ruotsia ja Finspångia, jossa kisaillaan pahamaineinen 10mila. Siinä välissä pidetään pientä leirin tynkää ja harjoitellaan. Mahtava reissu luvassa.

Mutta mitkä ovat omat valmiuteni lähteä kesän kisakautta avaamaan pitkän ja raskaan hisukauden jäljiltä? Juoksuharjoittelu jäi talven aikana tarkoituksenmukaisesti olemattomiin. Startti oli nihkeä ja taitoharjoittelua ei tietenkään ole juuri tehtynä. No. Roninmäen testijuoksussa käväisin murjomassa 5,5km:llä uuden oman ennätykseni. Pelkällä hapenotolla juostuna se kirjataan lukemiin 19.01. Jos olisi ollut mahdollisuuksia katsoa kelloa viimeisen viiden minuutin aikana, niin olis voinut just puristaa alle 19min rajan. Nyt ei pystynyt sitä kelloa katsomaan. Pantsarin talvella juokseman ajan löin mutta Ponnen ennätys taitaa olla Pexillä. Pahinta tuossa on toki vielä se, että Pexin kierroksen ennätys on väliaika kahdelta kiekalta... Ei siis meikäläisellä mitään kuuhunvievää kamaa tuo noteeraus.

Entäs sitten taitopuoli? Ei hääviä sielläkään. Alla on peräti neljä kertaa kartan kanssa. Näistä yksi oli kortteli, yksi sprintti ja kaksi kertaa olen maastossa käynyt. Vahvaakin vahvempana lähden siis kohti kisoja. No eipä sillä niin väliä. Juoksen sen mitä jaloista lähtee, sillä jalkojen liike on se rajoittava tekijä tällä hetkellä, happi kyllä kulkis enempikin. Lisäksi en pummaa kovin montaa metriä, sillä tällä hetkellä siihen ei ole varaa. Mikään taitopäällikkö en kyllä ole mutta onneksi pää tulee pelaamaan, sillä happivajetta en kykene muodostamaan tämänhetkisellä maastoaskeleellani. Mutta ei sillä niin suurta väliä.

Ja sitten menneisiin. Käväisin tuossa viime viikonloppuna Maaningalla Fortesportin suksihässäkässä. Olin paikalla tietysti lähinnä edustamassa itseäni mutta tietysti samalla myös tuota merkittävää tukijaani. Tähän aiheeseen liittyy tietysti myös ensitalven varustepuoli. Tässä kun on kevään mittaan täytynyt pähkäillä tuota ensi talven kaluston merkkiä. No ei tarvitse enää. Ensi talvena sukset ja monot ovat merkkiä Rossignol. No niinhän ne on olleet tähänkin asti mutta ovat sitä edelleen. Kuviot saatiin sovittua sellaiseen malliin, että itselleni ei jäänyt tarvetta miettiä mitään muuta. Lisäksi tässä piilee nyt luultavasti myös se fakta, että todennäköisesti Rossignol on ainoa merkki, jolla tulen enää kilpaa hiihtämään. Voipi olla, että syytkin selvittelen joskus. Yhtä hyvin voin toki jättää sen tekemättä. Mutta miksi sitä tosin vaihtamaankaan? Rossignol tarjoaa itselleni parhaiten sopivat sukset ja todistettavasti niillä saadaan aikaan kovia tuloksia! Kaiken lisäksi Ruotsissa kokeilemieni ensi talven uutuuksien olemus ja tuntuma miellyttivät, joten tietää niiden olevan eriomaisia! Lisäksi uudistettu mono tuntui jopa entistä paremmalta, jos se nyt enää mahdollista onkaan! Sauvat ja vaatteet ovat ensitalvenakin KV+. Niitä kannattaa kysellä Fortesportista!

Jaahas. Tulihan sitä taas vuodatettua. Oliskohan tässä nyt mitään muuta? Eipä taida olla. Täytyy tässä katsella, josko Ruotsinmaalta saisi jonkinmoista tarinaa kirjoiteltua. No totuttuun tapaan jos ei saa, niin sitten se jää kirjoittamatta. Ei muuta kuin seuraavia vuodatuksia suunnittelemaan.

maanantai 5. huhtikuuta 2010

SM-erikoispitkältä hopeaa

Lapin Lumirastit ja SM-erikoispitkä päättivät hiihtosuunnistuskauden 2009-2010. Kausi on ollut pitkä mutta kaikeksi onneksi se on tuonut mukanaan myös menestystä, jolloin sitä kauden parasta suoritusta ei enää tarvinnut lähteä hakemaan Ounasvaaralta.

Ohjelma koostui perjantain sprintistä, lauantain SM-erikoispitkästä ja sunnuntain keskimatkasta. Näiden kisojen yhteistulosten perusteella sitten ratkaistiin kokonaiskilpailu. Reilu peli tietysti, kun sprintti ja keskimatka vei sen vajaan 40min ja SM-erikoispitkä sellaiset reilut 2h20min. No eipä sillä nyt niin väliä.

Perjantain sprintistä sanon sen verran, että kilpailuohjeissa oli kyllä mainittu, että "rastirakennelmat eivät kestä vauhdin pysäyttämistä leimasinnarusta kiinni pitäen" mutta sieltä puuttui maininta "kilpailussa käytettävät urat eivät kestä sauvoilla työntämistä". Lisäksi itseäni korpesivat mm. ratojen vastaikkainhiihto, jolloin pääsarja nousi kapeaa uraa ylös ja veteraanit laskettelivat alas. Pariin kolariin jouduin tästä syystä. Ja kummassakin väistin itse oikeaoppisesti oikealle. Mm. nämä seikat johtivat maalissa kuultuun kovaääniseen protestiin. Sunnuntaina jupina jatkui. Vesihiihdosta olis myös voinut kertoa etukäteen. Paremmilleni silti hävisin. Mitään en laita itseäni korpeavien asioiden piikkiin. En edes niiden kolarien, joihin en itse voinut vaikuttaa.

SM-erikoispitkä oli nyt ensimmäistä kertaa kisaohjelmassa. Olin huhujen mukaan jopa ennakkosuosikki, olinhan tehnyt MC-finaalien jälkeen jopa useita tehoharjoituksia! Erikoispitkään ei kovin monella ollut vielä tuntumaa, itselläni yksi kokemus Ruotsin MC-finaaleista, ja harvalla sitäkään. Matkaksi valikoitui lopulta himpun reilu 40km lyhintä järkevää reittiä pitkin. Ihanneajaksi oli jo ennakkoon ilmoitettu 2h30min. Näillä eväillä (+ tietysti kisa-aamuna Kelteriltä hankituilla lisäenergioilla) lähdettiin matkaan. Yhteislähdöllä tietysti. Hajonta näyttäytyi jo heti ykköselle mennessä, kun painelin Stafun peesissä baanalla tajuten samalla, että pitäisi mennä vähän eri suuntaan. Kurvasin pienen lisälenkin tehneenä omalle reitulleni. Huomasin samassa Petri Kiskisin olevan himpun verran edellä. Perhosten keskusrastille mennessä en nähnyt ketään. Rastille tullessa Petri oli takanani ja tiesin, että keulilla ollaan. Perhosten aikana tajusin myös, että parittomat kiertävät jossain aivan muualla. Tämä johti tietysti siihen, että oli pikkuisen pakottava tarve lyödä kovaa koko ajan, kun ei tiennyt yhtään missä muut menevät.

Perhosten jälkeen hajontaa tarjottiin vielä ennen kartanvaihtoa ja loppulenkkiä hiukka lisää. Tuota välipätkää sujutelessani kiskoin baanaa pitkin kohti Isorakan huippua sekä sieltä kansanhiihtäjien seassa pujotellen alas. Pikku-urilla tajusin lopulta, että kokolailla keulilla ollaan, sillä yksiäkään jälkiä ei näkynyt. Pääsin siis korkkaamaan uraa. Loppulenkille sitten kolasin mukaan Antin ja Siposen. Edellä ajattelin olevan ainakin Penan. Kartanvaihdossa tuo tilanne myös varmistui.

Kartanvaihdossa vaihdoin toki myös suksia. Vesikelin kapula vaihtui mätökeliin, sillä ajattelin kelin lämpenevän ja lumen kostuvan. No näin ei sitten käynyt, joten parastaan ei tuo myyttinen rossarini päässyt näyttämään. Toisella lenkillä onnistuin ohittamaan Petrin "kasilenkkihajonnan" aikana ja samalla myös Antti ja Sipo olivat jääneet selvästi. Aivan kartan alakulmassa olleelle juomarastille mennessä Pena vielä kuittasi minut mutta sitten pääsin tasoittamaan tilanteen, sillä tällä lenkillä sain nautiskella nopeammasta hajonnasta. Tai onhan se tietyllä tapaa outoa sanoa nautiskella, sillä kaikki siinä oli taas lyötävä peliin, kun Ounasvaaralle kavuttiin. Tämä siksi, että välille startatessa huomasin Könen ja Pasi Kiskisin vaanivan iskuetäisyydellä.

Lyhyelle loppulenkille startatessa ei tilanteesta ollut mitään tietoa. Oli vaan iskettävä niin paljon kuin miehestä lähti. Ja lähtihän sitä. Hopeamitalin arvoisesti. Stadionille tullessa oli iskä huutamssa tilannetiedotusta. Kolmantena olin. En tosin tajunnut, että Tonna (NOR) (ei siis SM-kisassa mukana) on ollut siinä välissä. Maaliviivalle asti löin niin paljon kuin koneesta lähtee. Ihan vain siksi, että se tuntui hyvältä. Maalissa oli varaa tuulettaa. Urani toista henkilökohtaista SM-mitalia! Ei tuntunut olevan häpeä ollenkaan. Eikä tunnu siltä vieläkään.

Tällä kertaa tuulettelut jäivät hieman vaisummiksi kuin mitä sprintissä nähtiin. Huutoa kuultiin tottakai, sehän nyt kuuluu asiaan. Siihen hetkeen kun kisaan ladattu henkinen paine saa purkautua. Mutta varaa tuulettaa oli!

Kokonaiskilpailussa taivuin sitten lopulta viidenneksi. Hyvät olivat asemat vielä lauantaina mutta ei se vaan riittänyt. Eipä siinä. En jaksa harmitella sitä. SM-erikoispitkä oli se startti, johon tähtäsin. Ja siinä myös onnistuin. Vaikka selkäranka oli katkeamispisteessä jo tammi-helmikuun vaihteessa, niin vielä huhtikuussakin pystyttiin miehestä ottamaan mitalin verran irti. Tuossa liki eeppisessä rage against the machine-taistelussa. Eli tunnetaan myös nimellä reisi vs. stafu-taistelu.

Niin ja tosiaan. Kyllä se toinen kultakin olisi kelvannut. Katotaan sitten taas myöhemmin uudestaan.

tiistai 30. maaliskuuta 2010

Kisakauden viimeiset tehoreenit

Lapin Lumirastit ja SM-erikoispitkä ovat jo ovella. Tuo kisatapahtuma on melko suurella varmuudella tämän talvikauden viimeinen kisakoitos, joten aikalailla ollaan loppusuoralla. Kirivaihdetta silti tarvitaan edelleen. Samalla se tarkoittaa sitä, että kisakauden viimeiset tehoreenit on nyt sitten rämmitty läpi. Ohjelmassa on enää ns. ylimenokauden tehottelut. Ei siinä tosin juuri mitään ylimenokautta pidellä mutta luultavasti meno hieman kevenee. Tehoja pidetään silti koko ajan ohjelmassa, jottei hukattaisi turhaan hyvää vireystilaa.

Piakkoin päättyvä kisakausi toi mukanaan paljon uusia asioita ja varsinkin sitä kauan janottua menestystä. Niitä suorituksia, joita olen jahdannut jo pidemmän aikaa. Oli siinä ohessa jotain henkilökohtaisia tappioitakin mukana mutta sitä se on. Aina on riski rikkoa itsensä.

Mutta tuohon kisakauteen ja ehkä noihin muihinkin asioihin mennään joskus myöhemmin. Siitä tulee sitten taas aikalailla isojen tunteiden tarina. Pääset sitten Stafu taas sanomaan asiasta.

Mutta sitten noihin kauden viimeisiin tehoihin. Lauantaina oli vuorossa se toiseksi viimeinen, tällä kertaa 14,4km ITT. Tapahtumapaikkana oli Sarvivuoren vitonen ja keli oli parikolme asetta plussalla ja lumi sen mukaisesti ns. kosteaa. Tähän olin tietysti varautunut mätökelin rossarilla. Tässä vaiheessa kautta ei kato enää paljoa selkänahasta revitä ylimääräsiä, jos ei kapula toimi.
Kaikesta epävarmuudesta huolimatta onnistuin muuten repimään aivan siedettävän ajan tauluun. 38.37 tais olla noteeraus. Jepjep. Siellä laskeskellaan just nyt, että ei kuule poika riitä mihinkään. Ei niin. Ei edes olosuhteet huomioiden. Mutta tuota kovempiin aikoihin tarvitaa kyllä jo sitten isompi kone. Reilusti isompi, eli isojen poikien kone. Veikkailisin, että tämän hetken kunto on hiihdon suorituskykyisyyden osalta melkein samaa luokkaa kuin tammikuussa. Silloin ainakin luulin olevani kunnossa. Ja tais joku hiihtokisa vinkata vähän saman suuntaista. En nyt muista varmasti.

Tänään sitten kiskottiin koneeseen 10*0,7km mäkeen. Ekat viis totutusti TT ja loput viisi Vaparia. Samassa paikkaa Laajavuoren baanoilla on tullut käytyä ennenkin. Tämän päivän ongelma oli se, että otin mukaan vain mätöparin kun uudella vesikelin parilla olisi pitänyt olla liikeellä. Laajavuoressa ei nimittäin lumi ollutkaan riittävän märkää! Oli taas revittävä miehestä ehkä liiankin paljon. Sauvavalintana tietysti käänteentekevät KV+ -sauvat isolla hisusommalla. Näin sain latuun jätettyä sellaiset tölkin kokoiset montut joka työnnöllä. Ja kunnon työnnön aikaiseksi.
TT-vedot kulki suurinpiirtein tasolla 2.21-2.23. Vaparilla sitten 2.00-2.04. Eli vanhat tulokset ja tämän päivän uskomaton kulkupolitiikka huomioon ottaen sanoisin aikojen olevan erinomaisia. Mutta sitä ei lasketa. Ennätysajoista jäätiin monta sekuntia ja se syö aina miestä. Mikäs sen mukavampaa kuin kellotella koko ajan uusia ennätyksiä testiharjoituksiin. Ei niillä kisoilla niin väliä ole.

Tuliko mieleesi, että mistä noita uskomattoman hyviä hiihtovälineitä oikein saa? No klikkaa Fortesportin linkkiä tästä tekstistä tai sitten tuolta linkkivinkeistä. Suosittelen.

Jaahas. Mainoksista takaisin itse ohjelmaan. Näyttäis olevan aikalailla paketissa tällä erää. Katotaan nyt sitten saako tuolta Rovaniemen suunnalta tarjoiltua juttua eetteriin kisojen aikana. Jos se onnistuu, niin kisaraportit on täältä luettavissa. Jos ei onnistu, niin sitten niitten raporttien kanssa kestää vähän kauemmin.

tiistai 23. maaliskuuta 2010

there's no place i'd rather be

Kausi lähentelee loppuaan ja viimeiset kiusaukset lähestyvät. Eli tietenkin Lapin Lumirastit ja samalla SM-erikoispitkämatka. Onneksi ei tarvitse hypätä kohti tuntematonta tuossa kisassa, sillä onhan kokemusta erikoispitkistä käyty hakemassa oikein maailmancupista asti...

Tänään virittelin konetta. Oli jo aikakin. Pari päivää hiljaista hiihtoa alkoikin jo tökkimään. Ikäänkuin ei olisi kisailussa jo riittävästi. Mutta en minä valita. Itse olen tämän tieni valinnut. Ja itse taisin tuon vetoharjoituksenkin ohjelmaani laittaa. Tai sanotaanko, että yhteistyössä.

Ohjelmistossa oli 3*2,7km kisavauhtista Sarvivuoressa. Siellä vitosen perälenkillä raskaissa olosuhteissa. Vanhan kunnon Öljymäen tienoilla, paikassa jossa armo ei kuulu sanavarastoon. Onhan toki mäki lyhentynyt voimalan vallattua oman alansa Keljonlahden rannasta mutta kyllä siinä edelleen tekemistä piisaa ja kesällä vielä enemmän.

Ensimmäistä kertaa tälle talvea tarjolla oli oikeasti nopea keli. Se luultavasti pelasti tänään loppuunkalutun miehen. Kovin montaa kertaa tuskin enää kykenen kaikkeani ladulle vuodattamaan, eihän sitä rajattomia kestä hisuspedenkään kone. Mutta tänään se kesti. Happojen hivellessä kehoa taittui ensimmäinen veto aikaan 6.44. Tässä vaiheessa kävi selväksi, että jos vauhti tuosta enää nousisi, niin muut kisat kutsuisivat vielä kevään aikana. Toisessa vedossa loppurutistus tuntui hyvältä. Vaikka kuinka löi, niin ei tuntunut missään. Sekunnin taisin niistää ajasta. Kolmanteen olikin sitten lyötävä taas kaikki likoon. Puolimatkassa ajattelin jopa aikani paranevan. Happo ei tuntunut missään. Loikka irtosi baanan pinnasta kuin Kuninkaalla konsanaan. Aika ei vaan parantunut. Samoihin jäätiin. Se siitä. Toisilla kone on kestänyt...

Loppuverkassa mietiskelin. Urheilua ja elämää. Oli hyvät fiilikset. Nautin tuosta hommasta tänään. Alkoi tunnustamaan, että jos sitä sittenkin tästä miehestä vielä lähtisi. Jopa kovemmin kuin tänä talvena aiemmin. Tuntuu hiukka kummalliselta. Aina ollut sama juttu cupista palattaessa tänä talvena. Niin no aiemmin en ole paljoa sieltä palaillutkaan. Mutta aina on tuntunut ensin pahalta pari päivää ja sitten tuntuu kuolemattomalta. Kulkee aina vain paremmin. Vaikka aina olen luullut, että nyt on viimeisetkin otettu tästä kropasta irti, että enempää ei enää tänä talvena lähtisi. Mutta lähti yhä. Ja lähtee muuten Lumirasteillakin. Erikoispitkällä tullaan vetämään todella kovaa. Kokeillaan mitä ihmiskeho sietää.

Like i said, there's no place i'd rather be. I just wish i could be the one. Good-hearted.

lauantai 20. maaliskuuta 2010

MC-finaalit: Ultrapitkä aivan liian lyhyt

Eli sitä kävi niinkuin huhujen mukaan Muhoselle aikanaan: alle 2,5h kisassa ei tulleet vielä ominaisuudet esiin. Todenperäisyydestä ei ole takeita.

Mutta ennen ultralongia oli välipäivä ja viesti. Välipäivänä testattiin Åren tarjontaa ja samalla reissulla käväistiin OMan ja Könen kanssa hieman suksimassa paikallisilla baanoilla. Kartalta löytyi oikein skispårit joten sinne mentiin. Kaikki näyttikin hyvältä kunnes näki sen baanan läheltä. Mutta oikein mukava oli nautiskella komeasta kelistä ja vaihtelevista kelkkaurista vajaan tonnin korkeudessa, ehkä vuoden hienoimpia. Samalla testasin Rossignolin uutta suksea ja monoa. Voin muuten kertoa, että on kovaa kamaa ens talven lumilla! Välipäivästä siirryttiin viestiin ja saatettiin huomata, että minut oli myyty Kazakstaniiin jo ennakkoon. Eipä siinä. Ens talvena sitte kummiskin. Kait siitä nyt sitten jotkut siirtokorvaukset napsahti virallisen pääkilpailun hävinneen Lancen tilille. Luultvasti vielä henkilökohtaiselle. Mutta vedin aika hyvin jäätävästä ulkokurvista huolimatta.

Ja sitten itse asiaan. Ultrapitkään. Ennakkoon pikkuisen kaavailtiin, että josko sellainen liki kolmetuntinen kisa olis tulossa. Varsinkin kun ihanneajat hieman meinas pettää jo alkuviikosta. Tankattiinkin niin pirusti, ettei vaan loppuis puhti kesken. Ja eihän se loppunut. Energiaa riitti ihan loppuun asti ja ilmeisesti vielä hieman pisempäänkin. Vai mitä ootte mieltä?
Mutta itse kisa vedettiin 3+1 lenkin mallisena, eli ekat kolme oli pitkiä hajontalenkkejä ja sitten tuo vimonen oli lyhyempi putki. Eihän mulla tietenkään kuuppa ihan koko kisaa kestänyt, vaan otin kakkos ja kolmoslenkeillä sellaiset puolen minsan koukut aina tokavikaa kohti tullessa. Kolmannella lenkillä oli kaiken lisäksi vielä ihan pakko pysähtyä keskelle avosuota miettimään, että mihin helvettiin sitä on oikein joutunut. Tämän kaiken lisäksi vielä pari muuta hömmelöä. Viimeiselle lenkille lähtiessä Ruokonen kehottaa hakkaamaan edellä menevän ruotsalaisen. Clear. Tässä projektissa onnistuin. Samalla jalkoihin jäivät Sorokin ja Barchukov mutta toisaalta Rost ja Hammer jäivät saavuttamatta. Kaikki lyötiin likoon pitkällä välillä kohti toiseksi viimeistä. Se tuotti yhden ohituksen ja välin ylivoimaiset pohjat. Samalla tietysti syötiin mahdollisuudet kaikkeen muuhun mutta näin tänään. Ei nyt anneta sen haitata. Lopputuloksena 12.tila. OMa nappasi voiton.

Jepjep. Sellaset kisat. Ei tullu niitä top6-sijoja, joista etukäteen huutelin. Periaatteessa ei ollu lähelläkään. Ei nyt tosin kaukanakaan. Ei nuo kolme vimosta vetoa huonoja olleet, olen niihin periaatteessa aivan tyytyväinen. Aina sitä tosin vaatii itseltään parempia tuloksia. Niin tälläkin kertaa.

Stafu nappasi reissusta peräti kaksi voittoa, OMa vain yhden. Ja Lancelle yks tappio. Kaikkea sitä sattuukin kun on kaukana kotoa. Oikeestaan voisin kirjoitella tähän loppuun vielä mielettömän sepustuksen elämän suurista iloista ja suruista mutta jätän sen nyt sitten väliin. Mutta nyt löysin tän biisin. Eilen en vielä löytänyt.


Tää ois niinku clear.