Tällä otsikolla piti turinoida tuossa ennen 10milaa ja arvioida samalla KR:n ja Kristiansandin jätkien mailan puristamisen astetta. Ja mailaa siellä tunnuttiin puristavan oikein olan takaa. Joka jätkä oli hiljaa ja tuijotti tyhjyyteen. No menestystä tuli silti. Jäi silloin kirjoittelematta sitten. Ja tais jäädä sen jälkeenkin.
Käytän tämän otsikon nyt. Pimeyttä sitä on taas luvassa.
No ne kisat meni, ja joskus on menneet paremminkin. Ei siitä sitte. Kisan jälkeen oli jotain grilliviritelmiä mutta ne kuivu kokoon. Sen jälkeen jotain bussihommia sun muita. Ei niistäkään mitään sen kummempaa. Slussenilla käytiin kahvilla ja kotia päästiin. Kuultiin vielä siinä välissä miten Tume otti hylsyn. Oli reissu paketissa. Muuta siinä ei juurikaan tainnut olla.
Keski-Suomen kisakausi tuli tuossa avattua viime viikolla. Nahkasalmella oli ohjelmassa sellainen kansainvälinen keskimatka. Noin niinkuin tyypiltään. En ollut ihan pohjilla, ei tosin juuri kulkenutkaan. Pukeman sentään niistin ja heti alettiin SNetin pesupaikalla huutelemaan EM-lipuista... Jepjep. Lauantaina sitten hellekauden avaus Keuruulla. Pitkää matkaa tietty. Ja vielä vähemmän mihinkään siellä. Aika kaamea sanoisin. No oleellista oli se, että Jones vei näytöstyyliin molemmat ja Hankasalmella onnistuin nappaamaan Curtin päänahan. Sunnuntain maantiekauden avauksessa olis saanut olla enemmän aurinkoa. Vaikka lauantain tapaan olisi kelvannut.
No onneksi matkat tässä näyttää lyhenevän. Huomenna starttaan Jämsässä sprinttikisaan. Toivon mukaan eilinen sprinttireeni sai jalat herätettyä henkiin. Ja ennenkaikkea toivottavasti huomenna ei tarvita mäkijalkoja. Niitä ei tällä hetkellä ole. Viikonloppuna taitaa olla jotain SM-karkeloita. Sprintin vedän sielläkin. Ei tällä ruholla juuri muita.
Ja sitten siihen pimeyteen. Tavallaan sitä on luvassa. Oli sitä viimeksikin. Sillon tais olla eri hommat ku nyt. Nyt ollaan taas enempi tämän blogin aihepiirin sisällä. Tästäkin tulee jotain virallisempaa sitten kun tulee. Itkemäänkään ei aleta. Pettyneitä ollaan kyllä. Jotain aivan muuta odotettiin. Rakennettiin suunnitelmia siihen suuntaan, että myös joku muu uskaltaisi uskoa niihin mahdollisuuksiin, joiden olemassaoloon ei meidän perheyrityksen lisäksi juuri kukaan muu ole uskonut. Eikä usko vieläkään.
Ei tullut sitä toivottua mahdollisuutta kokeilla rajojaan pikkuisen varmemmilla vesillä. Sitä mahdollisutta, mitä monelle muulle on tarjottu. Mutta eipähän ollut yllätys. Ei nyt varsinaisesti ollut ensimmäinen kerta kun sanotaan, että et ole tarpeeksi hyvä.
On sitten oltava valmis voittamaan kaikki. Aina. Ehkä silloin saatan olla riittävän hyvä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti