Otsikon mukaisesti sitä kuuluisaa länpöä on jälleen alettu latailemaan koneeseen ja ladataan ensi viikollakin tuolla Otepään suunnalla Viron maalla. Viimevuotisesta reissusta on vielä varsin kirkkaat muistot joten tällä kertaa yritän pysyä pystyssä siinä liikenneympyrässä, ainakin Venäläisten valmentajien paikalla ollessa.
Menneistä sen verran että tuossa heinäkuun viimeisenä päivänä pyöriteltiin Pielisen ympäri. Ympäriajajien joukko koostui kahdesta kuskista: joukkueen kapteenina oli Kulta ja apuajajana Reisi. Alun perin taisin luvata vetoapua ensimmäisen 150km ajan ja kokolailla tuohon saatoin kyetäkin. Kaikeksi yllätykseksi kykenin kuitenkin säilyttämään lähikontaktin koko matkan ajan saaden saman ajan voittajan kanssa. Lopun massattomassa kirissä minulla ei tosin kovinkaan paljon mahdollisuuksia ollut.
Mutta tuo Otepään leiri siis avaa toden teolla leirityksen kohti talvea. Ohjelma syksylle vaikuttaa noin niinkuin omissa suunnitelmissa varsin napakalta ja talvi se vasta lupaavalta vaikuttaakin. Puitteita on yritetty rakentaa siten, että kauden tärkeimmillä hetkillä on varmasti riittävästi mahdollisuuksia keskittyä tuloksen tekemiseen eikä tarvitse ressata muilla liikkuvilla tekijöillä. Mutta kunhan nyt ensin selätetään Otepää, Vuokatti ja Ramsau, niin ollaan jo paljon lähempänä niitä ratkaisun hetkiä. Mutta tällä hetkellä olen jo tikissä.
Tiedän kyllä että otsikko sisältää kirjoitusvirheen mutta lainatavaraa uudelleen käytettäessä ei siltä aina voi välttyä.
Niin sitä länpöä saattaa muuten olla Herkälläkin koneessa varsin "herkkään" malliin tuon Otepäästä paluun jälkeen, varsinkin mikäli se kuuluisa ensi viikon tiistai odottaa edelleen itseään. Ja se muuten luultavasti odottaa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste harjoittelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste harjoittelu. Näytä kaikki tekstit
perjantai 12. elokuuta 2011
torstai 30. kesäkuuta 2011
Syötän itseni paarmoille
Härkösuo, hikinen juoksija ja helle. Voi pojat, että tuosta hommasta nauttii! Kun työpäivän hikoilut eivät missään tapauksessa (tänäänkään) riittäneet, niin suuntasin kulkuni iltapuolella legendaariselle Härkösuolle. Ohjelmassa oli luvassa semmoiset 14*1,5min vedot tuttuakin tutummalla uralla. Tuo suohon vuosien aikana revitelty painanne näkyy talvellakin hohtavilla hangilla pienenä painanteena avosuon reunalla. Kujuilkaa sitä ensi talvena Ladun Majan vitosta hiihtäessänne.
Onneksi en sentään ole kuin Asafa Powell, joka luultavimmin kieltäytyisi harjoittelemasta moisissa olosuhteissa kun paarmat ja muut verenimijät saattaisivat imaista hänen vahvaa vertaan jopa suorituskykyä heikentäviä määriä. Samaa hän muuten pelkäsi dopingtestaajien suhteen. No itselläni ei moisia pelkoja vielä ole.
No muita menneitä muistellessa mieleeni tulee ainakin legendaarinen Kiimasen savulenkki. Sielläkin tuli jälleen käytyä raapimassa Juhannuksen kunniaksi. Oma kulku sattui onnellisten tähtien alla elellessä olemaan varsin kohtuullista. Jos nyt ei muuta, niin ainakin selkeästi nappasin Curtin päänahan.
Ai niin. Se Vuokatinvaaran rullanousu varmaan kiinnostaa kaikkia. Sehän vedettiin silloin testileirillä 5 kertaa, 2TT+3V. Ajat oli 7.56-7.38(TT) + 6.24-6.16-6.14(V). Kyllä noilla ajoilla olis Aatelissakin jo jonnekin keskivaiheille sijoittua tai hiukka paremmin. No ainakin liiton kirjoihin laitettiin uusia lukuja.
Mutta ensi viikolla kutsuu Kainuu.
Onneksi en sentään ole kuin Asafa Powell, joka luultavimmin kieltäytyisi harjoittelemasta moisissa olosuhteissa kun paarmat ja muut verenimijät saattaisivat imaista hänen vahvaa vertaan jopa suorituskykyä heikentäviä määriä. Samaa hän muuten pelkäsi dopingtestaajien suhteen. No itselläni ei moisia pelkoja vielä ole.
No muita menneitä muistellessa mieleeni tulee ainakin legendaarinen Kiimasen savulenkki. Sielläkin tuli jälleen käytyä raapimassa Juhannuksen kunniaksi. Oma kulku sattui onnellisten tähtien alla elellessä olemaan varsin kohtuullista. Jos nyt ei muuta, niin ainakin selkeästi nappasin Curtin päänahan.
Ai niin. Se Vuokatinvaaran rullanousu varmaan kiinnostaa kaikkia. Sehän vedettiin silloin testileirillä 5 kertaa, 2TT+3V. Ajat oli 7.56-7.38(TT) + 6.24-6.16-6.14(V). Kyllä noilla ajoilla olis Aatelissakin jo jonnekin keskivaiheille sijoittua tai hiukka paremmin. No ainakin liiton kirjoihin laitettiin uusia lukuja.
Mutta ensi viikolla kutsuu Kainuu.
tiistai 31. toukokuuta 2011
Kevät on mennyt - kesä on täällä
Huhtikuun alun jälkeen on ollut aika vähänlaisesti kerrottavaa. Eikä sen määrä ole tainnut vieläkään päässyt kovin paljoa lisääntymään.
No sitten viimenäkemän on ainakin nuo lumet sulaneet. Siitä meinasinkin oikein kerran jo kirjoittaa mutta se jäi sitten. Ja lumien sulamisen suhteenkin saattaa olla vähän niin ja näin, varmaan jostain Uuraisten takamailta vielä löytyisi sen verran kinosta, että pääsisi edes hiukan revittämään. Se.
Mutta mutta. On se tuo kesäpuolen kisakausikin tullut avattua. Kisojahan on tullut käytyä melkein oikein urakalla ja on tullut nähtyä mm. Keuruuta, Suolahtea, Ilomantsia, Jämsää, Kangasniemeä ja Hankasalmea. Siinähän ne sitten olikin. Hyvän mielen kisoja.
Huomenissa sitten kaivetaan autotallin uumenista rullasukset esiin ja käväistään ottamassa tuntumaa Isolahden suunnan tiestöön. Luultavasti samalla selviää onko laakerit ruostuneet umpeen sitten viime kerran. Toivottavasti ei. Pitäis kato maanantaina repiä neljä kertaa vaaralle. Ensi viikon ohjelmassa on alkuviikolle varattu testileiriä Vuokatissa. Siellä pitäisi sitten selvitä myös ensi talven kuviot hieman tarkemmin. Sitä odotellessa. Ja loppuviikolle sitten jotain muuta.
Mutta onhan niitä kisoja muuten tälläkin viikolla. Mm. KePo-viestiä ja SM-kukkapenkkisuunnistusta on tarjolla. Ainakin siellä kukkapenkkikisoissa tultaneen näkemään paljon hylsyjä, kun kilpailija toisensa jälkeen ylittää jonkin pienen pienen parturoidun kukkapenkin päädyn hiukan väärältä kohdalta viistäen. Tai mistä sitä tietää. Juuri mitään ennakkoinformaatiota ei kisoista ole vielä ollut tarjolla. Kun nyt edes tietäisi että juostaanko kukkapenkkejä vai maastoa. No mitäpä sitä sillä tiedolla tekisikään?
Tänään muuten vedin sprinttiviimeistelyt Sarvivuoren purtsilla ja Keljonkankaan koulun ympäristössä. Oli muuten varsin kansainvälistä sprinttiä tarjolla, vaikka itse sanonkin.
Lopuksi vielä tuohon otsikkoon. Eilen oli maanantai ja syksy, tänään on kesä ja jälleen maanantai. Ihan tosi, näin ainakin erään kotimaisen suuryrityksen papereissa. Lisäksi todettiin töissä tänään, että ylihuomenna on taas tiistai. Tai siis näin saatiin jälleen taululta lukea. Että ota siitä sitten selvää miten nämä viikot oikein etenevät? Minä en tiedä ainakaan.
No sitten viimenäkemän on ainakin nuo lumet sulaneet. Siitä meinasinkin oikein kerran jo kirjoittaa mutta se jäi sitten. Ja lumien sulamisen suhteenkin saattaa olla vähän niin ja näin, varmaan jostain Uuraisten takamailta vielä löytyisi sen verran kinosta, että pääsisi edes hiukan revittämään. Se.
Mutta mutta. On se tuo kesäpuolen kisakausikin tullut avattua. Kisojahan on tullut käytyä melkein oikein urakalla ja on tullut nähtyä mm. Keuruuta, Suolahtea, Ilomantsia, Jämsää, Kangasniemeä ja Hankasalmea. Siinähän ne sitten olikin. Hyvän mielen kisoja.
Huomenissa sitten kaivetaan autotallin uumenista rullasukset esiin ja käväistään ottamassa tuntumaa Isolahden suunnan tiestöön. Luultavasti samalla selviää onko laakerit ruostuneet umpeen sitten viime kerran. Toivottavasti ei. Pitäis kato maanantaina repiä neljä kertaa vaaralle. Ensi viikon ohjelmassa on alkuviikolle varattu testileiriä Vuokatissa. Siellä pitäisi sitten selvitä myös ensi talven kuviot hieman tarkemmin. Sitä odotellessa. Ja loppuviikolle sitten jotain muuta.
Mutta onhan niitä kisoja muuten tälläkin viikolla. Mm. KePo-viestiä ja SM-kukkapenkkisuunnistusta on tarjolla. Ainakin siellä kukkapenkkikisoissa tultaneen näkemään paljon hylsyjä, kun kilpailija toisensa jälkeen ylittää jonkin pienen pienen parturoidun kukkapenkin päädyn hiukan väärältä kohdalta viistäen. Tai mistä sitä tietää. Juuri mitään ennakkoinformaatiota ei kisoista ole vielä ollut tarjolla. Kun nyt edes tietäisi että juostaanko kukkapenkkejä vai maastoa. No mitäpä sitä sillä tiedolla tekisikään?
Tänään muuten vedin sprinttiviimeistelyt Sarvivuoren purtsilla ja Keljonkankaan koulun ympäristössä. Oli muuten varsin kansainvälistä sprinttiä tarjolla, vaikka itse sanonkin.
Lopuksi vielä tuohon otsikkoon. Eilen oli maanantai ja syksy, tänään on kesä ja jälleen maanantai. Ihan tosi, näin ainakin erään kotimaisen suuryrityksen papereissa. Lisäksi todettiin töissä tänään, että ylihuomenna on taas tiistai. Tai siis näin saatiin jälleen taululta lukea. Että ota siitä sitten selvää miten nämä viikot oikein etenevät? Minä en tiedä ainakaan.
keskiviikko 15. joulukuuta 2010
Matkalla
Ylläksen ensilumen kisoista ei sitten lopulta jäänyt käteen voittoa, ei edes sitä ylivoimaista. Tiedän että joissain piireissä naureskellaan nyt tyytyväisinä, ehkä jopa vahingoniloisina, ja ollaan tyytyväisiä siitä, että tuon paremmin en pärjännyt. Se heille suotakoon.
Lauantain keskimatkalla vauhti oli alusta alkaen ihan kohdillaan mutta suunnistus tökki jonkin verran. Neloselle tein huonon reitinvalinnan (ja missasin myös ratkaisevan suoran oion) ja takkiin tuli oikein urakalla, liki minuutti. No Stafulle jäin vain viisi sekkaa, joten kisa ei ratkennut siihen. Kutoselle tein oikein virheen kun missasin yhden uran. Se maksoi puoli minsaa. Yhdennellätoista rastilla missasin niin ikään uran ja kuvittelin kääntyneeni väärin. No en ollut. Tämäkin maksoi kokolailla minuutin. Siinä samassa Stafu kuittasi ohi ja sekös söi miestä. Lopussa vielä napsautin suksen poikki ja sain näin aihetta paiskoa välineitäni maalissa. Kouraan jäi 11.tila ja olin kuudes suomalaisista.
Sunnuntaihin mentiinkin sitten normaaliin tapaan kostoa vannoen. Ohjelmassa oli valitettavan lyhyt normimatka. Ykköselle sujuttelin varoen ja jäin huomattavasti. Tämän jälkeen paransin menoani kohtuudella. Kolmoselle sorvasin jopa kisan ainoan pohja-aikani. No vitoselle sitten tasoittelin menoa ottamalla 40sek pataan missaamalla jälleen uran. Tämän jälkeen kisa eteni kohtuudella, joskin suunnistus oli turhan tökkivää. Vasta toiseksi viimeiseltä onnistuin lähtemään väärään suuntaan, kun en kartastani saanut riittävän hyvin selvää. Meinasi paniikki iskeä, kun liman alta ei uraa kartasta löytynytkään. Se maksoi puolisen minsaa ja periaatteessa yhden sijan, joskin KeskinarkausMasa teki saman virheen. Näin ollen plusmiinus nolla tuossa kamppailussa. Sija oli 6. ja kotimaisista viides.
Mikä sitten kisoissa oikein oli pielessä? Miehen piti olla kunnossa ja niin olenkin. Meno ei toki ollut yhtä herkkää kuin viime vuonna tähän aikaan mutta suksi kyllä liikkuu vähintään samaa vauhtia, ehkä kovempaakin. Kaiken lisäksi tiesin, ettei siellä muutkaan ole lentoon lähteneet vaan kulkevat edelleen maita myöten. Kaikki oli sinällään kohdallaan. Paitsi se suunnistusvarmuus. Virheitä tuli liikaa ja meno oli koko ajan liian tökkivää. Urastolla ei paljoa ole päässyt vetämään mutta sekin on sama kaikille.
Nopealla analyysillä voisin väittää syyksi sitä, että nyt minulla ei ollut niin kovia panoksia pärjätä kuin viimeksi. Silloin oli riittävän iso henkinen pakko tehdä sellaiset tulokset, jotka riittävät. Olin henkisesti paremmin valmstautunut. Miksi sitten en nyt ollut? Tottakai tavoitteeni oli pärjätä mutta ehkä enemmänkin tiesin vetäväni perussuorituksilla nyt taululle heilahtaneita tuloksia. En liiemmin yrittänytkään vetää liiaksi riskillä. Ehkä olisi pitänyt.
Kausisuunnitelmani mukaisesti olen kuitenkin tällä hetkellä kunnossa ja olen jo jonkinmoisia tuloksiakin saanut aikaiseksi. Voin siis levollisin mielin suunnata Imatran kautta Ski-O Tourille ja sitä kautta EM-kisoihin. MM-kisat odottavat sitten vielä keväällä vuoroaan mutta sinne on vielä aikaa. Tammikuun puolivälissä ollaan sen suhteen viisaampia. Silloin on jo nähtävissä se kestääkö kroppa kauden rasitukset kevääseen asti. Jos ei kestä, niin turha sinne MM-kisoihin on puolikuntoisena lähteä. Tuloksia tehdään vain huippukuntoisena.
Kisojen jälkeen vedettiin sitten leiriä. Tavallisesta ohjelmasta poiketen urastolla tuli käytettyä aikaa hieman enemmän. Se näkyy sitten tästä eteenpäin myös tuloksissa. Oma fyysinen vire myös parani leirin ja kovempien harjoitusten myötä, joten tiedän kropan reagoivan toivotulla tavalla tiettyihin ärsykkeisiin. Fyysisen vireen paraneminen ilmeni ehkä parhaiten leirin viimeisessä tehoreenissä, parisprintissä. Tuossa timanttisen kovin perhejoukkuein käydyssä kisassa nappasimme Hänen kanssaan voiton Tunis&Tunis kokoonpanon nokan edestä. Voi sitä mehustelun määrää!
Viikko huipentui sitten Rovaniemellä Ponnen leirintyngän muodossa. Tai lähinnä nuo oli kokoontumisajot... Itse tosin tutustuin Uusmäen kämpän lisäksi ainoastaan paikalliseen tykkibaanaan vajaan viiden tunnin edestä. Tuli riittävän tutuksi.
Eihän siinä sitten. Tänään muuten kulki. Vedin 8*1km mäkeen, pakkasta oli reippaasti mutta se kapula liukui!
Lauantain keskimatkalla vauhti oli alusta alkaen ihan kohdillaan mutta suunnistus tökki jonkin verran. Neloselle tein huonon reitinvalinnan (ja missasin myös ratkaisevan suoran oion) ja takkiin tuli oikein urakalla, liki minuutti. No Stafulle jäin vain viisi sekkaa, joten kisa ei ratkennut siihen. Kutoselle tein oikein virheen kun missasin yhden uran. Se maksoi puoli minsaa. Yhdennellätoista rastilla missasin niin ikään uran ja kuvittelin kääntyneeni väärin. No en ollut. Tämäkin maksoi kokolailla minuutin. Siinä samassa Stafu kuittasi ohi ja sekös söi miestä. Lopussa vielä napsautin suksen poikki ja sain näin aihetta paiskoa välineitäni maalissa. Kouraan jäi 11.tila ja olin kuudes suomalaisista.
Sunnuntaihin mentiinkin sitten normaaliin tapaan kostoa vannoen. Ohjelmassa oli valitettavan lyhyt normimatka. Ykköselle sujuttelin varoen ja jäin huomattavasti. Tämän jälkeen paransin menoani kohtuudella. Kolmoselle sorvasin jopa kisan ainoan pohja-aikani. No vitoselle sitten tasoittelin menoa ottamalla 40sek pataan missaamalla jälleen uran. Tämän jälkeen kisa eteni kohtuudella, joskin suunnistus oli turhan tökkivää. Vasta toiseksi viimeiseltä onnistuin lähtemään väärään suuntaan, kun en kartastani saanut riittävän hyvin selvää. Meinasi paniikki iskeä, kun liman alta ei uraa kartasta löytynytkään. Se maksoi puolisen minsaa ja periaatteessa yhden sijan, joskin KeskinarkausMasa teki saman virheen. Näin ollen plusmiinus nolla tuossa kamppailussa. Sija oli 6. ja kotimaisista viides.
Mikä sitten kisoissa oikein oli pielessä? Miehen piti olla kunnossa ja niin olenkin. Meno ei toki ollut yhtä herkkää kuin viime vuonna tähän aikaan mutta suksi kyllä liikkuu vähintään samaa vauhtia, ehkä kovempaakin. Kaiken lisäksi tiesin, ettei siellä muutkaan ole lentoon lähteneet vaan kulkevat edelleen maita myöten. Kaikki oli sinällään kohdallaan. Paitsi se suunnistusvarmuus. Virheitä tuli liikaa ja meno oli koko ajan liian tökkivää. Urastolla ei paljoa ole päässyt vetämään mutta sekin on sama kaikille.
Nopealla analyysillä voisin väittää syyksi sitä, että nyt minulla ei ollut niin kovia panoksia pärjätä kuin viimeksi. Silloin oli riittävän iso henkinen pakko tehdä sellaiset tulokset, jotka riittävät. Olin henkisesti paremmin valmstautunut. Miksi sitten en nyt ollut? Tottakai tavoitteeni oli pärjätä mutta ehkä enemmänkin tiesin vetäväni perussuorituksilla nyt taululle heilahtaneita tuloksia. En liiemmin yrittänytkään vetää liiaksi riskillä. Ehkä olisi pitänyt.
Kausisuunnitelmani mukaisesti olen kuitenkin tällä hetkellä kunnossa ja olen jo jonkinmoisia tuloksiakin saanut aikaiseksi. Voin siis levollisin mielin suunnata Imatran kautta Ski-O Tourille ja sitä kautta EM-kisoihin. MM-kisat odottavat sitten vielä keväällä vuoroaan mutta sinne on vielä aikaa. Tammikuun puolivälissä ollaan sen suhteen viisaampia. Silloin on jo nähtävissä se kestääkö kroppa kauden rasitukset kevääseen asti. Jos ei kestä, niin turha sinne MM-kisoihin on puolikuntoisena lähteä. Tuloksia tehdään vain huippukuntoisena.
Kisojen jälkeen vedettiin sitten leiriä. Tavallisesta ohjelmasta poiketen urastolla tuli käytettyä aikaa hieman enemmän. Se näkyy sitten tästä eteenpäin myös tuloksissa. Oma fyysinen vire myös parani leirin ja kovempien harjoitusten myötä, joten tiedän kropan reagoivan toivotulla tavalla tiettyihin ärsykkeisiin. Fyysisen vireen paraneminen ilmeni ehkä parhaiten leirin viimeisessä tehoreenissä, parisprintissä. Tuossa timanttisen kovin perhejoukkuein käydyssä kisassa nappasimme Hänen kanssaan voiton Tunis&Tunis kokoonpanon nokan edestä. Voi sitä mehustelun määrää!
Viikko huipentui sitten Rovaniemellä Ponnen leirintyngän muodossa. Tai lähinnä nuo oli kokoontumisajot... Itse tosin tutustuin Uusmäen kämpän lisäksi ainoastaan paikalliseen tykkibaanaan vajaan viiden tunnin edestä. Tuli riittävän tutuksi.
Eihän siinä sitten. Tänään muuten kulki. Vedin 8*1km mäkeen, pakkasta oli reippaasti mutta se kapula liukui!
keskiviikko 1. joulukuuta 2010
Pohjoinen kutsuu
Heti huomenna aamusta, eli siis torstaina, auton nokka kääntyy kohti Ylläksellä odottavaa lumista maisemaa. Ei sillä etteikö lunta löytyisi kotoakin mutta kyllä tuo pohjoinen kauneus aina vetää puoleensa. Ja Hän. Niin ja onhan siellä tietysti ne WRE-kisat. Ne onkin sitten ensimmäiset näyttöpaikat kohti talven EM- ja MM-kisoja.
Ensimmäinen näyttöpaikka tarkoittaa samalla myös onnistumisen pakkoa. Oma kausisuunnitelmani on laadittu sen varaan, että heti kauden alussa annetaan riittävän kovat näytöt, jotta voi valmistautua levollisin mielin kohti Ski-O Touria ja EM-kisoja. Ski-O Tourilta pitäisi viimeistään olla kotiintuomisina muun menestyksen lisäksi myös tuo EM-kisalippu. Ja EM-kisamenestyksellä tulisi tietysti varmistaa jo MM-kisapaikka. Lisämahdollisuutena MM-lipun hankintaan on tietysti vielä SM-kisat. Mutta se niistä.
Ylläkselle siis mennään. Mutta mikä on tikki? Aiemmin on useinkn tullut mainostettua tikin olevan kova. Koko ajan kulkee ja aina vain paremmin. Onko mitään rajoja edes olemassa?
Viime vuonna tässä vaiheessa oltiin hyvin lähellä kauden parasta virettä. Menossa oli herkkyyttä ja kulki kovempaa kuin koskaan ennen. Nyt tilanne on se, että samanlaista herkkyttä ja keveyttä kulussa ei vielä ole ollut havaittavissa. Meno on siis ennakkosuunnitelmien mukaista ja heijastaa hyvin syksyisen harjoittelun tuloksia. Silti nyt kulkee vähintään yhtä kovaa kuin viime vuonna tähän aikaan. Se ei sinällään huoleta minua yhtään. Se kertoo vain tylyä kieltään siitä, että työ on tehty hyvin. Se mihin tämä tilanne minut viikonloppuna kantaa on vielä hämäränpeitossa. Minulla ei ole mitään sen suurempaa tarvetta uhota voittavani tai edes voittavani ylivoimaisesti. Jos niin ehkä kävisikin, niin ei se olisi sattumaa. Ei sellaista sattumaa miksi viimetalvista yhä luullaan. Voitto vain kertoisi tämänhetkisen tilanteen ja olisi osoituksena muille siitä, mitä on luvassa myöhemmin.
Mutta olellista tällä hetkellä on pitää huoli siitä, että tekee kisoissa sellaiset suoritukset, joihin voi itse olla tyytyväinen. Ei niiden tarvitse puhtaita olla, sillä teknisen täydellisyyden tavoittelu ei kuulu minulle. Se on muiden tehtävä. Kisoissa on tehtävä sellaiset suoritukset, joissa otetaan miehestä kaikki irti.
Sellaisiin suorituksiin tähdätään silloin kun pelissä on isoja panoksia. Sellaisia panoksia, mitä nyt pelissä on. Nyt alkamaisillaan oleva kauteni tulee riippumaan hyvin pitkälle noista kahdesta seuraavasta kisasta. Epäonnistuminen ei kaada venettä eikä johda vielä hätäratkaisuihin mutta se vaarantaisi ne tavoitteet, jotka maaliskuun loppuun on naulattu.
Jaahas olipahan aikalaista paatosta jälleen. Voittoja ja tappioita, kaikkensa antamista ja niin edelleen. Vielä kun olisin kirjoittanut että olen rakastunut, niin johan olis tullut tarinaa kerrakseen. No kirjoitin sitten. Siitä olisikin sitten pitänyt oikein romaania alkaa varmaan väsäämään.
Tänään vedin 6*1,4km vetoloiset Laajavuoressa. Ajat paukoi haarukkaan 3.35-3.27. Kulku oli kohtuullista, keli yllättävän hidas. Tai siis nopeampaa tietysti toivoin. Nautinnollinen tuska oli läsnä, kulku ei ollut galaksaalista mutta tiedän sen riittävän. Perjantaina voitelen sukset sellaiseen kuntoon, että oksat pois. Ja matkalla poikkean Fortesportiin hakemaan reissussa tarvittavia vermeitä, mm. erittäin komeita vaatteita...
Ensimmäinen näyttöpaikka tarkoittaa samalla myös onnistumisen pakkoa. Oma kausisuunnitelmani on laadittu sen varaan, että heti kauden alussa annetaan riittävän kovat näytöt, jotta voi valmistautua levollisin mielin kohti Ski-O Touria ja EM-kisoja. Ski-O Tourilta pitäisi viimeistään olla kotiintuomisina muun menestyksen lisäksi myös tuo EM-kisalippu. Ja EM-kisamenestyksellä tulisi tietysti varmistaa jo MM-kisapaikka. Lisämahdollisuutena MM-lipun hankintaan on tietysti vielä SM-kisat. Mutta se niistä.
Ylläkselle siis mennään. Mutta mikä on tikki? Aiemmin on useinkn tullut mainostettua tikin olevan kova. Koko ajan kulkee ja aina vain paremmin. Onko mitään rajoja edes olemassa?
Viime vuonna tässä vaiheessa oltiin hyvin lähellä kauden parasta virettä. Menossa oli herkkyyttä ja kulki kovempaa kuin koskaan ennen. Nyt tilanne on se, että samanlaista herkkyttä ja keveyttä kulussa ei vielä ole ollut havaittavissa. Meno on siis ennakkosuunnitelmien mukaista ja heijastaa hyvin syksyisen harjoittelun tuloksia. Silti nyt kulkee vähintään yhtä kovaa kuin viime vuonna tähän aikaan. Se ei sinällään huoleta minua yhtään. Se kertoo vain tylyä kieltään siitä, että työ on tehty hyvin. Se mihin tämä tilanne minut viikonloppuna kantaa on vielä hämäränpeitossa. Minulla ei ole mitään sen suurempaa tarvetta uhota voittavani tai edes voittavani ylivoimaisesti. Jos niin ehkä kävisikin, niin ei se olisi sattumaa. Ei sellaista sattumaa miksi viimetalvista yhä luullaan. Voitto vain kertoisi tämänhetkisen tilanteen ja olisi osoituksena muille siitä, mitä on luvassa myöhemmin.
Mutta olellista tällä hetkellä on pitää huoli siitä, että tekee kisoissa sellaiset suoritukset, joihin voi itse olla tyytyväinen. Ei niiden tarvitse puhtaita olla, sillä teknisen täydellisyyden tavoittelu ei kuulu minulle. Se on muiden tehtävä. Kisoissa on tehtävä sellaiset suoritukset, joissa otetaan miehestä kaikki irti.
Sellaisiin suorituksiin tähdätään silloin kun pelissä on isoja panoksia. Sellaisia panoksia, mitä nyt pelissä on. Nyt alkamaisillaan oleva kauteni tulee riippumaan hyvin pitkälle noista kahdesta seuraavasta kisasta. Epäonnistuminen ei kaada venettä eikä johda vielä hätäratkaisuihin mutta se vaarantaisi ne tavoitteet, jotka maaliskuun loppuun on naulattu.
Jaahas olipahan aikalaista paatosta jälleen. Voittoja ja tappioita, kaikkensa antamista ja niin edelleen. Vielä kun olisin kirjoittanut että olen rakastunut, niin johan olis tullut tarinaa kerrakseen. No kirjoitin sitten. Siitä olisikin sitten pitänyt oikein romaania alkaa varmaan väsäämään.
Tänään vedin 6*1,4km vetoloiset Laajavuoressa. Ajat paukoi haarukkaan 3.35-3.27. Kulku oli kohtuullista, keli yllättävän hidas. Tai siis nopeampaa tietysti toivoin. Nautinnollinen tuska oli läsnä, kulku ei ollut galaksaalista mutta tiedän sen riittävän. Perjantaina voitelen sukset sellaiseen kuntoon, että oksat pois. Ja matkalla poikkean Fortesportiin hakemaan reissussa tarvittavia vermeitä, mm. erittäin komeita vaatteita...
keskiviikko 24. marraskuuta 2010
Miten reenit ovat sujuneet?
Siitä lisää.
Viime lauantaina työstin normaalimatkan vauhtia kehittävän tunnin VK-reenin. Alkuperäinen suunnitelma kiihtyvävauhtisesta jäi jokseenkin toteutumatta mutta teho nousi kierrosten edetessä. Timitran kolmonen (jokseenkin 3,3km) oli sen verran tuntematon paikka, että alkuvauhti napsahti galaksaalisen kulun seurauksena napsun verran liian kovaksi. Tyydyin siis pitämään kiekat n. 10 sek sisällä toisistaan, ihan siinä 8.30-aikojen hujakoilla. Seitsemän kierrosta kerkesin vetämään ja loppukirit vielä siihen päälle. No se loppukirivaihe oli lopulta aika lyhyt.
Oli muuten ehkä elämäni viikonloppu.
Tänään vedeltiin vetoja sitten jälleen Laajavuoren ensilumen baanalla. Ohjelmassa oli 4*1,9km V/(4.42-4.37-4.34-4.34) + 2*1,9km TT/(5.04-5.00). Kulku oli jälleen vallan mainio. Olosuhteet olivat hiihtourheilulle varsin hyvät, sillä pakkasta oli vain kuutisen astetta ja baana varsin hyvässä kunnossa. Ainoastaan reippaanlaisesti viuhunut tuuli asetti omat haasteensa harjoitukselle. Mutta esteitä, niitä ei löytynyt. Oli kyllä suhteellisen mukava kiskoa menemään kun suksi liikui kepeän oloisesti, työpäiväkään ei painanut missään.
Jälleen voitaneen sanoa, että tehoharjoitusten kommenttisarakkeessa alkaa sana kulku esiintymään varsin tiheään tahtiin. Näin on toki ollut jo pitkin syksyä mutta nyt alkaa monokin haukkomaan jo siihen malliin, että saatan itse olla siihen tyytyväinen.
Tästä ponnistetaan sitten kohti Yllästä ja kauden avausta. Tällä viikolla runnotaan vielä parit kovat koneeseen määrää unohtamatta. Eikä sitä määrää unohdeta vielä hetkeen, ei ennen Ski-O Touria.
Otsikon mukainen kysymys minulle esitettiin eilen. Vastaus oli nykytilanteen mukainen, yöt voi tosiaan edelleenkin nukkua rauhassa.
Viime lauantaina työstin normaalimatkan vauhtia kehittävän tunnin VK-reenin. Alkuperäinen suunnitelma kiihtyvävauhtisesta jäi jokseenkin toteutumatta mutta teho nousi kierrosten edetessä. Timitran kolmonen (jokseenkin 3,3km) oli sen verran tuntematon paikka, että alkuvauhti napsahti galaksaalisen kulun seurauksena napsun verran liian kovaksi. Tyydyin siis pitämään kiekat n. 10 sek sisällä toisistaan, ihan siinä 8.30-aikojen hujakoilla. Seitsemän kierrosta kerkesin vetämään ja loppukirit vielä siihen päälle. No se loppukirivaihe oli lopulta aika lyhyt.
Oli muuten ehkä elämäni viikonloppu.
Tänään vedeltiin vetoja sitten jälleen Laajavuoren ensilumen baanalla. Ohjelmassa oli 4*1,9km V/(4.42-4.37-4.34-4.34) + 2*1,9km TT/(5.04-5.00). Kulku oli jälleen vallan mainio. Olosuhteet olivat hiihtourheilulle varsin hyvät, sillä pakkasta oli vain kuutisen astetta ja baana varsin hyvässä kunnossa. Ainoastaan reippaanlaisesti viuhunut tuuli asetti omat haasteensa harjoitukselle. Mutta esteitä, niitä ei löytynyt. Oli kyllä suhteellisen mukava kiskoa menemään kun suksi liikui kepeän oloisesti, työpäiväkään ei painanut missään.
Jälleen voitaneen sanoa, että tehoharjoitusten kommenttisarakkeessa alkaa sana kulku esiintymään varsin tiheään tahtiin. Näin on toki ollut jo pitkin syksyä mutta nyt alkaa monokin haukkomaan jo siihen malliin, että saatan itse olla siihen tyytyväinen.
Tästä ponnistetaan sitten kohti Yllästä ja kauden avausta. Tällä viikolla runnotaan vielä parit kovat koneeseen määrää unohtamatta. Eikä sitä määrää unohdeta vielä hetkeen, ei ennen Ski-O Touria.
Otsikon mukainen kysymys minulle esitettiin eilen. Vastaus oli nykytilanteen mukainen, yöt voi tosiaan edelleenkin nukkua rauhassa.
sunnuntai 14. marraskuuta 2010
Taas tuo mies
Otsikkomme ääneen sanonut totuuden äänitorvi on kolauttanut päänsä käytävän oveen. Huoneen ovi aukeaa ja astelen ulos. Menee ehkä sekunnin murto-osa ja kuulen nuo sanat. Repeän ehkä yhtä nopeasti. Olinko sittenkin väärässä paikassa?
Se on sitten Saariselän leiri ohitse ja on palattu kotiin. Kaikeksi onneksi lunta on maassa täälläkin ja baanaa on tarjolla ainakin Laajavuoressa ja Taka-Keljossa. Jälkimmäisessä on tarjolla oikein luonnonlumen baanaa, eli olosuhteet ovat kohdillaan.
Ennen leirin virallisia otatusosioita, eli hisuvetoja ja hiihtokisaa, olin sitä mieltä ettei edes tarvitse parantaa vauhtiaan pärjätäkseen muille. Silloin tosin odotuksissa olikin vielä ylivoimainen voitto sileältä. No jos se seitsemisen sekuntia lasketaan ylivoimaksi, niin ehkä siinä tapauksessa.
Tuosta torstain hisuttelusta jäi kyllä hyvät fiilikset, olihan jälleen mahtavaa päästä hisuttamaan oikein kunnon urastolla. Jukka olikin ahkeroinut kelkalla sen verran, että urastoa oli riittävästi ja se tarjosi myös kohtalaisia haasteita. Meno oli ajankohtaan nähden lupauksia herättelevää sekä suunnistus- että hiihtoteknisesti. Taitopäällikön pipo laitettaneen piakkoin hankintaan.
Perjantaiksi olikin sitten auottu kone valmiiksi sileälle. Mittaa baanalle tuli suurin piirtein 10km. Tottakai todellisten tehojen kausi suksella täytyy aloittaa suoraan testikisalla, jotta saadaan kunnon askelmerkit kaudelle. Kaikeksi onneksi tämä ainoastaan lisää todennäköisyyttä aloittaa liian kovaa. Näin tälläkin kertaa. Puolimatkassa johdin kuulemma varttiminuutilla mutta seiskassa tilanne oli enää sen seitsemisen sekuntia plussalla. Tässä vaiheessa tiedostin takkiin todennäköisesti tulevan reilusti, sillä tapoihini ei kuulu kyetä kiihdyttämään vauhtia loppuvaiheessa. Yleensä pyrin vain selviytymään pois ladulta. No ei se helppoa tainnut olla Siperian selviytyjälläkään, sillä onnistuin pitämään tuon ruhtinaallisen eron lopun matkaa. Ei se tosiaan ennakkokaavailujen mukaista ylivoimaa ollut, mistä voimmekin päätellä Stafun nousseen jo monttunsa reunalle kurkistelemaan. Jälkikäteen ajateltuna voisikin todeta, että omaa vauhtia kannattaa vielä parantaa ennen kauden avausta. Ja käytiinhän sitä hisuttamassa perjantainakin. Yhtä mahtavaa se oli silloinkin.
En vaivautunut piirtelemään reittejä noihin karttoihin, sillä etenin kokolailla jatkuvasti vain optimaalisinta reittiä.
Mutta ne on reenejä ne. Kolmen viikon päästä ollaan jo hiukka viisaampia sen suhteen kuinka kisoissa oikeastaan kulkee. Ja viimeistään maaliskuun lopulla tiedetään kenellä kulki oikeaan aikaan. Kaikilla ei nimittäin tule kulkemaan. OMan mukaan todelliset kisat käydään vasta silloin, itselläni on ohjelmassa pari tärkeää starttia aiemminkin.
En muuten ollut väärässä paikassa. Olin juuri siellä missä pitääkin. Mutta on se hyvä, että minua pidetään silmällä.
Se on sitten Saariselän leiri ohitse ja on palattu kotiin. Kaikeksi onneksi lunta on maassa täälläkin ja baanaa on tarjolla ainakin Laajavuoressa ja Taka-Keljossa. Jälkimmäisessä on tarjolla oikein luonnonlumen baanaa, eli olosuhteet ovat kohdillaan.
Ennen leirin virallisia otatusosioita, eli hisuvetoja ja hiihtokisaa, olin sitä mieltä ettei edes tarvitse parantaa vauhtiaan pärjätäkseen muille. Silloin tosin odotuksissa olikin vielä ylivoimainen voitto sileältä. No jos se seitsemisen sekuntia lasketaan ylivoimaksi, niin ehkä siinä tapauksessa.
Tuosta torstain hisuttelusta jäi kyllä hyvät fiilikset, olihan jälleen mahtavaa päästä hisuttamaan oikein kunnon urastolla. Jukka olikin ahkeroinut kelkalla sen verran, että urastoa oli riittävästi ja se tarjosi myös kohtalaisia haasteita. Meno oli ajankohtaan nähden lupauksia herättelevää sekä suunnistus- että hiihtoteknisesti. Taitopäällikön pipo laitettaneen piakkoin hankintaan.
Perjantaiksi olikin sitten auottu kone valmiiksi sileälle. Mittaa baanalle tuli suurin piirtein 10km. Tottakai todellisten tehojen kausi suksella täytyy aloittaa suoraan testikisalla, jotta saadaan kunnon askelmerkit kaudelle. Kaikeksi onneksi tämä ainoastaan lisää todennäköisyyttä aloittaa liian kovaa. Näin tälläkin kertaa. Puolimatkassa johdin kuulemma varttiminuutilla mutta seiskassa tilanne oli enää sen seitsemisen sekuntia plussalla. Tässä vaiheessa tiedostin takkiin todennäköisesti tulevan reilusti, sillä tapoihini ei kuulu kyetä kiihdyttämään vauhtia loppuvaiheessa. Yleensä pyrin vain selviytymään pois ladulta. No ei se helppoa tainnut olla Siperian selviytyjälläkään, sillä onnistuin pitämään tuon ruhtinaallisen eron lopun matkaa. Ei se tosiaan ennakkokaavailujen mukaista ylivoimaa ollut, mistä voimmekin päätellä Stafun nousseen jo monttunsa reunalle kurkistelemaan. Jälkikäteen ajateltuna voisikin todeta, että omaa vauhtia kannattaa vielä parantaa ennen kauden avausta. Ja käytiinhän sitä hisuttamassa perjantainakin. Yhtä mahtavaa se oli silloinkin.
En vaivautunut piirtelemään reittejä noihin karttoihin, sillä etenin kokolailla jatkuvasti vain optimaalisinta reittiä.
Mutta ne on reenejä ne. Kolmen viikon päästä ollaan jo hiukka viisaampia sen suhteen kuinka kisoissa oikeastaan kulkee. Ja viimeistään maaliskuun lopulla tiedetään kenellä kulki oikeaan aikaan. Kaikilla ei nimittäin tule kulkemaan. OMan mukaan todelliset kisat käydään vasta silloin, itselläni on ohjelmassa pari tärkeää starttia aiemminkin.
En muuten ollut väärässä paikassa. Olin juuri siellä missä pitääkin. Mutta on se hyvä, että minua pidetään silmällä.
keskiviikko 10. marraskuuta 2010
Hän on täällä tänään
Kovin on ollut hiljaista tämän palstan puolella viime viikkoina. Yleensä se on meinannut sitä, ettei ole kulkenut. Näin ei kuitenkaan ole tällä kertaa, sillä kulussa ei ole ollut juurikaan mitään vikaa viimeisten viikkojen aikana. Vuokatin leirin jälkeen on itseasiassa kulkenut paremmin kuin aiemmin. Ja sehän on hyvä se.
Tällä hetkellä majapaikka on Saariselkä ja ohjelmistossa on hiihtoa. Pääsääntöisesti hiljaa ja paljon. Huomenna hisutetaan ja perjantaina hiihdetään kilpaa. Sikatesti meni jo ja siinä kasasin 657 pojoa kolmella kiekalla. Näin labrarottana on pakko kehuskella noilla tuloksilla, sillä kohta alkaa pataan tulemaan kuitenkin sen verta säännöllisesti, että alkaa hymy hyytymään. Tai sitten ei, sillä tikki on jo tässä vaiheessa sen verran kova. Ei tarvitse edes parantaa vauhtiaan pärjätäkseen muille.
Mutta tästä itsekehujen maailmasta todellisuuteen. Hiihtoa on reipas tonni jaloissa tälle syksylle, joten tehoharjoittelun maailma alkaa pikkuhiljaa kutsumaan. Sauvarinteet alkavat toivon mukaan olemaan taaksejäänyttä elämää tälle syksyä jo kotioloissakin ja voin siirtyä iskemään tehot jatkossa suksella. Huhujen mukaan Laajavuoren baana on jälleen hyvässä kunnossa! Sauvarinteestä sen verran, että ennätykset on nyljetty niin monta kertaa jo uusiksi, että ominaisuudet hiihtoa varten lienevät kohdillaan. Itse todellisten tehoreenien aika on perjantaina, jolloin matsataan pieni kisa leiriporukan kesken. Siitä saadaankin sitten jo askelmerkit tulevaa kautta ajatellen. Tai ehkä jotain suuntaviivoja nyt ainakin. Jos nyt Siberian Survivorille pärjäisi, niin hyvä olis...
Eipä siinä muuta. Kylmää on ollut mutta nyt alkaa jo lämpenemään. Tai onhan tässä tämän viikon lämpimänä pysynyt muutenkin. Kaiken hyvän lisäksi on ollut ehdottomasti tavallista parempia päiviä, sillä hän todellakin on täällä tänään. Näitä lisää.
Tällä hetkellä majapaikka on Saariselkä ja ohjelmistossa on hiihtoa. Pääsääntöisesti hiljaa ja paljon. Huomenna hisutetaan ja perjantaina hiihdetään kilpaa. Sikatesti meni jo ja siinä kasasin 657 pojoa kolmella kiekalla. Näin labrarottana on pakko kehuskella noilla tuloksilla, sillä kohta alkaa pataan tulemaan kuitenkin sen verta säännöllisesti, että alkaa hymy hyytymään. Tai sitten ei, sillä tikki on jo tässä vaiheessa sen verran kova. Ei tarvitse edes parantaa vauhtiaan pärjätäkseen muille.
Mutta tästä itsekehujen maailmasta todellisuuteen. Hiihtoa on reipas tonni jaloissa tälle syksylle, joten tehoharjoittelun maailma alkaa pikkuhiljaa kutsumaan. Sauvarinteet alkavat toivon mukaan olemaan taaksejäänyttä elämää tälle syksyä jo kotioloissakin ja voin siirtyä iskemään tehot jatkossa suksella. Huhujen mukaan Laajavuoren baana on jälleen hyvässä kunnossa! Sauvarinteestä sen verran, että ennätykset on nyljetty niin monta kertaa jo uusiksi, että ominaisuudet hiihtoa varten lienevät kohdillaan. Itse todellisten tehoreenien aika on perjantaina, jolloin matsataan pieni kisa leiriporukan kesken. Siitä saadaankin sitten jo askelmerkit tulevaa kautta ajatellen. Tai ehkä jotain suuntaviivoja nyt ainakin. Jos nyt Siberian Survivorille pärjäisi, niin hyvä olis...
Eipä siinä muuta. Kylmää on ollut mutta nyt alkaa jo lämpenemään. Tai onhan tässä tämän viikon lämpimänä pysynyt muutenkin. Kaiken hyvän lisäksi on ollut ehdottomasti tavallista parempia päiviä, sillä hän todellakin on täällä tänään. Näitä lisää.
sunnuntai 17. lokakuuta 2010
Tähtitaivaasta aamuun
Tänä aamuna herättyäni jäin katselemaan. Katselemaan nähdäkseni kuinka tässä maailmassa uuteen aamuun herätään. Siinä hetkessä oli jotain todella kaunista.
Vuokatti on jäänyt taakse ja seuraavana odotuslistalla on Saariselän leiri ja varmaan jotakin muutakin. Toki sitä ennen avataan mm. Jyväskylässä ensilumen latu, joten lumella jauhamisesta ei kovin pitkää taukoa ole tulossa.
Leirin päivittäinen anti oli OMan ohjelmaa kevyempi mutta silti riittävä. Itse en kokenut tarvetta yrittää tuota 50h rajapyykin rikkomista. Stafun kanssa meillä olikin sitten kokolailla sama paketti, eli aika lähellä sitä mitä Lancen ohjelmassa luki.
Pikaseloste ohjelmasta:
su H 2.00, kevyt. Lisäksi tietysti matkustelut.
ma H 2.30, sisältäen tasotestin.
H 2.00, kevyt.
Iltasella vielä annettiin verinäytteitä ja pissittiin purkkiin.
ti H 2.30, 50min telineen ja erinäisten rastivälien kanssa.
H 1.41, ruskoja kerran pari kiekassa.
+ Sk 1.14, täydensi OMan urheilijaharjoituksen
ke Sr 2.44, sauvarinnettä ja Stafun alistamista, paras nousu 7.24.
Sikatesti + kp 0.30
+ H 1.35, kevyt.
to H 4.00, kevyt.
Iltalenkki 1.11, Ruokonen veti.
pe Sj-suunnistus 1.57, 5 erimittaista vetoa + verryttelyt.
H 2.08, kevyt tekniikkakontrollia (joskaan ei omaa)
la H 2.05, kevyt.
H 2.10, kevyt sisältäen Könen bongauksen ladulta.
su H 2.06, kevyt. Matkustelut kotiin.
Semmoista se. Maanantaina ystävämme ADT kävi tarkastelemassa, josko ollaan puhtaita. Kolmisen viikkoa aikaa odotella mitä tulee. Sauvarinteessä kulki ainakin paremmin kuin Stafulla. Sikatestissä ansaitsin Keskinarkauksen manttelinperijän, eli eniten testissä fuskaavan tittelin. No ei siinä neljääsataakuutta pistettä oppikirjamaisen puhtailla suoritteilla vedetäkään. No tälle viikolle saatiin kuitenkin tunneissa se kolmenkympin rajapyykki rikottua. Helposti.
Lauantai-iltana havaitsin tutun hahmon ladulla kun Köne hiihti vastaan. No olihan hän tuossa jo vieraillut leireilevien keskuudessa aiemminkin mutta nyt ladulla oltiin pyytämättä. Pari kiekkaa siinä täytyi pihalla vielä sitkistellä tuon kunniaksi. Ylläksellä tavataan!
Siinäpä tuo urheilullinen anti.
Tällä kertaa vastaus oli kyllä. Sitä kannatti odottaa. Laitan sitten tuon Saariselän leirin odotuslistalle ja heitän siihen vielä ne tähtitaivaat ja intensiivikurssit mukaan. Kolmisen viikkoa täytyy odottaa ja sitkistellä. Jos sen kestän, kestän mitä vaan.
Vuokatti on jäänyt taakse ja seuraavana odotuslistalla on Saariselän leiri ja varmaan jotakin muutakin. Toki sitä ennen avataan mm. Jyväskylässä ensilumen latu, joten lumella jauhamisesta ei kovin pitkää taukoa ole tulossa.
Leirin päivittäinen anti oli OMan ohjelmaa kevyempi mutta silti riittävä. Itse en kokenut tarvetta yrittää tuota 50h rajapyykin rikkomista. Stafun kanssa meillä olikin sitten kokolailla sama paketti, eli aika lähellä sitä mitä Lancen ohjelmassa luki.
Pikaseloste ohjelmasta:
su H 2.00, kevyt. Lisäksi tietysti matkustelut.
ma H 2.30, sisältäen tasotestin.
H 2.00, kevyt.
Iltasella vielä annettiin verinäytteitä ja pissittiin purkkiin.
ti H 2.30, 50min telineen ja erinäisten rastivälien kanssa.
H 1.41, ruskoja kerran pari kiekassa.
+ Sk 1.14, täydensi OMan urheilijaharjoituksen
ke Sr 2.44, sauvarinnettä ja Stafun alistamista, paras nousu 7.24.
Sikatesti + kp 0.30
+ H 1.35, kevyt.
to H 4.00, kevyt.
Iltalenkki 1.11, Ruokonen veti.
pe Sj-suunnistus 1.57, 5 erimittaista vetoa + verryttelyt.
H 2.08, kevyt tekniikkakontrollia (joskaan ei omaa)
la H 2.05, kevyt.
H 2.10, kevyt sisältäen Könen bongauksen ladulta.
su H 2.06, kevyt. Matkustelut kotiin.
Semmoista se. Maanantaina ystävämme ADT kävi tarkastelemassa, josko ollaan puhtaita. Kolmisen viikkoa aikaa odotella mitä tulee. Sauvarinteessä kulki ainakin paremmin kuin Stafulla. Sikatestissä ansaitsin Keskinarkauksen manttelinperijän, eli eniten testissä fuskaavan tittelin. No ei siinä neljääsataakuutta pistettä oppikirjamaisen puhtailla suoritteilla vedetäkään. No tälle viikolle saatiin kuitenkin tunneissa se kolmenkympin rajapyykki rikottua. Helposti.
Lauantai-iltana havaitsin tutun hahmon ladulla kun Köne hiihti vastaan. No olihan hän tuossa jo vieraillut leireilevien keskuudessa aiemminkin mutta nyt ladulla oltiin pyytämättä. Pari kiekkaa siinä täytyi pihalla vielä sitkistellä tuon kunniaksi. Ylläksellä tavataan!
Siinäpä tuo urheilullinen anti.
Tällä kertaa vastaus oli kyllä. Sitä kannatti odottaa. Laitan sitten tuon Saariselän leirin odotuslistalle ja heitän siihen vielä ne tähtitaivaat ja intensiivikurssit mukaan. Kolmisen viikkoa täytyy odottaa ja sitkistellä. Jos sen kestän, kestän mitä vaan.
torstai 7. lokakuuta 2010
Mustia pisteitä
Nyt pureudutaan ihan pikaisesti tämän hetken kuntoon ennen kauden ensimmäistä (tykki)lumille suuntaava leiriä. Siis Vuokatin leiriä, joka alkaa tuossa sunnuntaina.
PV:n partion ja Joensuun reissun jälkeen ohjelmassa on ollut hieman kevyempi jakso noin niinkuin määrällisesti. Tehojakin on ollut ohjelmassa vain pari/viikko ja sama ralli jatkuu kuluvan viikon loppuun asti. Vuokatissa tehottaminen aloitetaan vasta ensi viikolla ja niitä vedetään säästellen. Onhan tässä kevääseen vielä aikaa. Harjoituksellisesti on jatkettu täysin talvea palvelevin harjoituksin, jos kohta lajinomaisuus onkin jo nostettu kissan tapaan pöydälle.
Sauvarinteessä olen vieraillut kahdesti kuluneiden päivien aikana ja kiskonut siihen vielä yhden sj-suunnistuksen kaupan päälle. Lisäksi iskuryhmämme on rullahiihtäen pistellyt tulevaa valtatietä illan hämyssä ja käynyt putkessakin. Parisprintti on jälleen asetettu tähtäimeen!
Riihivuoressa jäi ennätykset tekemättä mutta kokonaisuutena arvioisin menon olleen siellä viime viikolla kohtuullisen hyvää. Tämän viikon sauvarinteen kiskaisin eilen Sarvivuoressa legendaarisessa Öljymäessä, nousussa joka ei koskaan petä saati sitten armahda. Uudistetulla reitillä en muistaakseni ole aiemmin sauvarinnettä vetänyt, joten neitsytmatkalla oltiin. Alkuperäisellä, kokonaiset 50m pidemmällä, reitillä olin aina juosten selvästi nopeampi. Tuolloin aikaeroa sauvarinnenousuihin mitattiin suurinpiirtein 20sek/nousu. Eilen kaikki oli toisin.
Ohjelmaan kirjattiin hieman ennen lähtöä kahdeksasta kymmeneen nousuun. Yleensä tämä meinaa sitä, että kahdeksannen nousun jälkeen en enää kykene jatkamaan. Niin ajattelin nytkin. Iloisin mielin lähdin siis matkaan kohti tajunnan sumentavaa koettelemusta. Alkuverryttelyn aikana törmäsin Muuramen yläasteen aikaiseen liikunnanopettajaani Käyhköön ja tervehdin kuten yleensäkin. Muistelin törmänneeni häneen aiemminkin Öljymäen nurkilla.
Näin vanhemmiten olen sen verran viisastunut, että harjoituksissa pyrin alkuvauhdin kanssa jopa pelaamaan varman päälle, jolloin harjoitukset saattaa kyetä vetämään läpi. Niin se oli tälläkin kertaa. Ensimmäisessä nousussa kello pysähtyi aikaan 2.29, joka oli ainoastaan sekunnin tavoiteaikaa parempi. Kolmannella vedolla mopo karkaa sitten jo käsistä ja 2.24 on tosiasia. Todellisuuden tunnustaminen on lähellä jo seuraavassa vedossa, ajattelen että tähän se päättyy. Mutta vedenjakajan, eli viidennen vedon jälkeen meno tuntuukin vain paranevan, kun yleensä tuossa vaiheessa seinä alkaa olemaan jo naamassa kiinni. Kahdeksannessa vedossa on jo laitettava kaikki likoon. Kellossa lukeva 2.22 tuntuu hyvältä, varsinkin verrattaessa kesän juosten vedettyihin 2.18-noteerauksiin. Yhdeksännessä vedossa maailma näyttää jo mustalta mutta jatkan silti. Kymmenes veto tuottaa samaisen 2.22-ajan, johon mustien pisteiden keskeltä olen jollain kierolla tavalla jopa tyytyväinen.
Elämäni kunnossa siis jälleen. Mutta kuten arvata saattaa, täytyy tuloksiin suhtautua suurella epäilyksellä. Kellomies saattaa aina olla jonkinverran puolueellinen ja kymmenykset kääntyä mihin päin vaan. Myöskään minkäänlaista todellista vertailupohjaa ajoilla tai suoritteilla ei ole. Harjoitustuloksista yltiöpositiivisia signaaleja etsivänä ikuisena huippukunnon putkahtamiseen uskovana urheilijana minulla on tapana uskotella itselleni, ja ehkä samalla myös muille, olevani edes jonkimoisessa kunnossa, vaikka monttua olisikin kaivettu jo kuukausia. Tästäkin huolimatta sanon olevani selvästi paremmassa kunnossa kuin viime vuonna tähän aikaan. Sellaisessa kunnossa joka riittää.
Jepjep. Se olis Vuokattia sitten sunnuntaina. Tähdet ja kaikki. Sitä odotan kuin kuuta nousevaa. Olen odottanut jo viikkoja.
PV:n partion ja Joensuun reissun jälkeen ohjelmassa on ollut hieman kevyempi jakso noin niinkuin määrällisesti. Tehojakin on ollut ohjelmassa vain pari/viikko ja sama ralli jatkuu kuluvan viikon loppuun asti. Vuokatissa tehottaminen aloitetaan vasta ensi viikolla ja niitä vedetään säästellen. Onhan tässä kevääseen vielä aikaa. Harjoituksellisesti on jatkettu täysin talvea palvelevin harjoituksin, jos kohta lajinomaisuus onkin jo nostettu kissan tapaan pöydälle.
Sauvarinteessä olen vieraillut kahdesti kuluneiden päivien aikana ja kiskonut siihen vielä yhden sj-suunnistuksen kaupan päälle. Lisäksi iskuryhmämme on rullahiihtäen pistellyt tulevaa valtatietä illan hämyssä ja käynyt putkessakin. Parisprintti on jälleen asetettu tähtäimeen!
Riihivuoressa jäi ennätykset tekemättä mutta kokonaisuutena arvioisin menon olleen siellä viime viikolla kohtuullisen hyvää. Tämän viikon sauvarinteen kiskaisin eilen Sarvivuoressa legendaarisessa Öljymäessä, nousussa joka ei koskaan petä saati sitten armahda. Uudistetulla reitillä en muistaakseni ole aiemmin sauvarinnettä vetänyt, joten neitsytmatkalla oltiin. Alkuperäisellä, kokonaiset 50m pidemmällä, reitillä olin aina juosten selvästi nopeampi. Tuolloin aikaeroa sauvarinnenousuihin mitattiin suurinpiirtein 20sek/nousu. Eilen kaikki oli toisin.
Ohjelmaan kirjattiin hieman ennen lähtöä kahdeksasta kymmeneen nousuun. Yleensä tämä meinaa sitä, että kahdeksannen nousun jälkeen en enää kykene jatkamaan. Niin ajattelin nytkin. Iloisin mielin lähdin siis matkaan kohti tajunnan sumentavaa koettelemusta. Alkuverryttelyn aikana törmäsin Muuramen yläasteen aikaiseen liikunnanopettajaani Käyhköön ja tervehdin kuten yleensäkin. Muistelin törmänneeni häneen aiemminkin Öljymäen nurkilla.
Näin vanhemmiten olen sen verran viisastunut, että harjoituksissa pyrin alkuvauhdin kanssa jopa pelaamaan varman päälle, jolloin harjoitukset saattaa kyetä vetämään läpi. Niin se oli tälläkin kertaa. Ensimmäisessä nousussa kello pysähtyi aikaan 2.29, joka oli ainoastaan sekunnin tavoiteaikaa parempi. Kolmannella vedolla mopo karkaa sitten jo käsistä ja 2.24 on tosiasia. Todellisuuden tunnustaminen on lähellä jo seuraavassa vedossa, ajattelen että tähän se päättyy. Mutta vedenjakajan, eli viidennen vedon jälkeen meno tuntuukin vain paranevan, kun yleensä tuossa vaiheessa seinä alkaa olemaan jo naamassa kiinni. Kahdeksannessa vedossa on jo laitettava kaikki likoon. Kellossa lukeva 2.22 tuntuu hyvältä, varsinkin verrattaessa kesän juosten vedettyihin 2.18-noteerauksiin. Yhdeksännessä vedossa maailma näyttää jo mustalta mutta jatkan silti. Kymmenes veto tuottaa samaisen 2.22-ajan, johon mustien pisteiden keskeltä olen jollain kierolla tavalla jopa tyytyväinen.
Elämäni kunnossa siis jälleen. Mutta kuten arvata saattaa, täytyy tuloksiin suhtautua suurella epäilyksellä. Kellomies saattaa aina olla jonkinverran puolueellinen ja kymmenykset kääntyä mihin päin vaan. Myöskään minkäänlaista todellista vertailupohjaa ajoilla tai suoritteilla ei ole. Harjoitustuloksista yltiöpositiivisia signaaleja etsivänä ikuisena huippukunnon putkahtamiseen uskovana urheilijana minulla on tapana uskotella itselleni, ja ehkä samalla myös muille, olevani edes jonkimoisessa kunnossa, vaikka monttua olisikin kaivettu jo kuukausia. Tästäkin huolimatta sanon olevani selvästi paremmassa kunnossa kuin viime vuonna tähän aikaan. Sellaisessa kunnossa joka riittää.
Jepjep. Se olis Vuokattia sitten sunnuntaina. Tähdet ja kaikki. Sitä odotan kuin kuuta nousevaa. Olen odottanut jo viikkoja.
perjantai 17. syyskuuta 2010
Take my scars
Otepää alkaa olla nähty. Leirin viimeistä aamua viedään ja edessä on viimeinen raateleva harjoitus Otepään rullaradalla sisältäen kovimmat nousut vuoroin tasatyöntäen ja vuoroin sauvoittaluistellen. Samalla viimeistellään kisakunto viikonloppuna odottavia keskuurimatkan ja viestin SM:iä varten.
Viikon verran täällä on tuota rataa tahkottu ja välillä käväisty hieman kiskomassa joogiradaa siinä sivussa. Onhan ohjelmassa ollut tietysti Kekkosen mökillä vierailua sekä sauvajuoksusuunnistusta. No reeneistä voisi kertoilla vaikka tarkemmin myöhemmin ja analysoida samalla leirin antia kohti talven tavoitteita.
Lazy eyen kanssa ollaan rullailtu kokolailla joka päivä. Yleensä olen roikkunut mutta pari kertaa olen päässyt oikein vetämäänkin. Silloin on Slowhandilla ollut nopeammat rullat...
Mutta urheilu vaatii uhrauksia.
Itseasiassa tuo otsikko tuntui hyvältä vielä sunnuntaina. Enää se ei ole sitä. Taistelun arvet alkavat olla jo kadonneet.
Viikon verran täällä on tuota rataa tahkottu ja välillä käväisty hieman kiskomassa joogiradaa siinä sivussa. Onhan ohjelmassa ollut tietysti Kekkosen mökillä vierailua sekä sauvajuoksusuunnistusta. No reeneistä voisi kertoilla vaikka tarkemmin myöhemmin ja analysoida samalla leirin antia kohti talven tavoitteita.
Lazy eyen kanssa ollaan rullailtu kokolailla joka päivä. Yleensä olen roikkunut mutta pari kertaa olen päässyt oikein vetämäänkin. Silloin on Slowhandilla ollut nopeammat rullat...
Mutta urheilu vaatii uhrauksia.
Itseasiassa tuo otsikko tuntui hyvältä vielä sunnuntaina. Enää se ei ole sitä. Taistelun arvet alkavat olla jo kadonneet.
torstai 9. syyskuuta 2010
Älä nyt sinnepäin väistä
Käväisin testaamassa uusia rullasuksia tuolla Isolahden väylällä. Oli muuten liukkaat. Soitto Maaningan suuntaan muuten tasoitti alkuasetelmia ensi viikon Otepään leiriä varten. Mutta siinä hiihdellessä tuli sitten taasen huomattua tuo autoilevien ihmisten omintakeinen tapa väistää rullahiihtäjää. Käytettäköön siitä nyt ns. kiilaajan väistöliike-nimistä termiä.
Lähtötilanteessa autotiellä kulkevat sekä rullahiihtäjä että paikallinen citymaasturikuski. Pahimmassa tapauksessa lopputilanne on se, että ainoastaan citymaasturikuski jatkaa matkaa. Uuden maalipinnan kanssa. Heti voidaan kuitenkin todeta, että tänään ei tapahtunut onnettomuutta ainakaan itselleni. Muista en mene takuuseen.
Mutta siis nämä em. tiellä kulkijat kohtaavat toisensa niin, että autoilija ajaa sisäkurvissa (kääntää siis oikealle) keskimäärin keskellä ajorataansa ja rullahiihtäjä hiihtää tien vasenta reunaa, niin ikään sisäkurvissa, pysytellen samalla mahdollisimman lähellä valkoista viivaa, jonka toisella puolella on vain soraa.
Citymaasturikuskimme huomatessa vastaan tulevan rullahiihtäjän hän kääntää välittömästi rattia. Mutta mihin suuntaan? No tietysi myötäpäivään, sillä keskiviiva onkin jo vaarallisen lähellä tälle keltaista viivaa pelkäävälle kuljettajalle. Tämä edesvastuuton toiminta säikäyttää rullahiihtäjän, joka ohitsekiitävän hetken ajan ehtii miettiä, mikä teksti lämmittäisi hänen mieltään hautakivessään. Samalla citymaasturikuskimme kääntää rattia nopealla ranneliikkeellä vastapäivään ja onnistuu kuin ihmeen kaupalla väistämään rullahiihtäjäämme. Ohitse kiitävän hopeankiiltoisen citymaasturin kylki jää kuin jääkin valitettavasti naarmuaan vaille ja keula onneksi vaille uutta väripintaa. Tämän tilanteen jälkeen molemmat jatkavat matkaansa. Citymaasturikuskimme tuskin edes tajusi mitään tapahtuneen, rullahiihtäjämme sen sijaan muistaa ko. autoilijan vielä tulevaisuudessakin ja odottaa seuraavaa kohtaamista sauvanpiikkejään teroitellen.
Ja SM-pitkä kisailtiin. En päässyt finaaliin. Tein kaksi minuuttia liikaa virhettä. Sunnuntaina ei sitten kulkenut. Se siitä viikonlopusta. Lauantaina kohti Otepäätä!
Lähtötilanteessa autotiellä kulkevat sekä rullahiihtäjä että paikallinen citymaasturikuski. Pahimmassa tapauksessa lopputilanne on se, että ainoastaan citymaasturikuski jatkaa matkaa. Uuden maalipinnan kanssa. Heti voidaan kuitenkin todeta, että tänään ei tapahtunut onnettomuutta ainakaan itselleni. Muista en mene takuuseen.
Mutta siis nämä em. tiellä kulkijat kohtaavat toisensa niin, että autoilija ajaa sisäkurvissa (kääntää siis oikealle) keskimäärin keskellä ajorataansa ja rullahiihtäjä hiihtää tien vasenta reunaa, niin ikään sisäkurvissa, pysytellen samalla mahdollisimman lähellä valkoista viivaa, jonka toisella puolella on vain soraa.
Citymaasturikuskimme huomatessa vastaan tulevan rullahiihtäjän hän kääntää välittömästi rattia. Mutta mihin suuntaan? No tietysi myötäpäivään, sillä keskiviiva onkin jo vaarallisen lähellä tälle keltaista viivaa pelkäävälle kuljettajalle. Tämä edesvastuuton toiminta säikäyttää rullahiihtäjän, joka ohitsekiitävän hetken ajan ehtii miettiä, mikä teksti lämmittäisi hänen mieltään hautakivessään. Samalla citymaasturikuskimme kääntää rattia nopealla ranneliikkeellä vastapäivään ja onnistuu kuin ihmeen kaupalla väistämään rullahiihtäjäämme. Ohitse kiitävän hopeankiiltoisen citymaasturin kylki jää kuin jääkin valitettavasti naarmuaan vaille ja keula onneksi vaille uutta väripintaa. Tämän tilanteen jälkeen molemmat jatkavat matkaansa. Citymaasturikuskimme tuskin edes tajusi mitään tapahtuneen, rullahiihtäjämme sen sijaan muistaa ko. autoilijan vielä tulevaisuudessakin ja odottaa seuraavaa kohtaamista sauvanpiikkejään teroitellen.
Ja SM-pitkä kisailtiin. En päässyt finaaliin. Tein kaksi minuuttia liikaa virhettä. Sunnuntaina ei sitten kulkenut. Se siitä viikonlopusta. Lauantaina kohti Otepäätä!
sunnuntai 29. elokuuta 2010
Syksy saapuu
Syksy saapuu ja ulkona on kylmä. Töissä onkin vedetty jo pitkät lahkeet kehiin ja villaa ylle. Reilu viikko sitten tajusin Karjaan SM-pitkän olevan kahden viikon kuluttua. Olihan tuo kisa merkitty kalenteriini hyvissä ajoin ja sen verran koulusivistystä omaan, että numerot ymmärrän mutta silti tajusin sen olevan todella lähellä. Vierumäen leirillä pähkittiin Otepään leirin, jonne siis suunnataan viikko SM-kisan jälkeen, olevan jo kolmen viikon päässä mutta silti ajattelin ehtiväni harjoitella huolella vielä ennen SM-pitkiä. No onneksi Ponnen manageri herätti minut haaveilemasta.
Vierumäellä olin ilmeisesti vetänyt itseni niin puhki, ettei ajatus enää tosiaankaan juossut, sillä olinhan roikkunut hevosen perässä kaikki reenit. Kaiken lisäksi noissa harjoituksissa käytiin hyvin usein huoltovauhdin sijasta reilusti PK1-alueella. Tämä jos mikä on itselleni vierasta. Oli muuten upea kokemus käväistä Asikkala-Jukolan maastossa kiertämässä ankraattoreiden rataa. Maasto oli ehkä syvän etelän upeimpia! Kokemuksena ainutlaatuinen!
Epätoivoissani suuntasin Laajavuoreen Lets Run-nimiseen maastojuoksuun. Ja kuten kaikki jo tietävät hävisin mm. Kaupille. Oli varmaan jossain kahen kilsan kohdallla kun tuumasin Joensuulle, että toivottavasti ei hävitä Minnalle kovin paljoa. No jossain kutosen jälkeen nuo sanat kohtasivat todellisuuden. Mieli olisi tehnyt tuossa vauhdissa pysytellä mutta hiljalleen siitä tiputtiin puolen minsan päähän. Maalissa eroa oli Lapaseen tasan neljä minsaa. Onneksi pesupaikkalaiset olivat poissa, sillä olisin hävinnyt muuten tuhansille ihmisille.
No onneksi sentään sauvarinteessä kulkee. Nimittäin torstaina käväisin taasen Riihivuoressa vetämässä kategorian 1000+ harjoituksen. Noususummaa siis vähintään tonni. Ennätyksiä ei saanut tehdä, vaan oli jätettävä ne myöhempään. Parin tunnustelevamman vedon jälkeen alkoivat sekunnit tippua siihen malliin, että viimeisessä vedossa oli lyötävä liinat kiinni jo hyvissä ajoin välttyäkseni ennätystehtailulta. Onneksi onnistuin hiljentämään riittävästi. Voisi sanoa, että pelottaa olla näin kunnossa jo tässä vaiheessa.
Lauantain normiviimeistely kakkosryhmän kisamaastossa H35-radalla ei taaskaan lupaillut liikoja. Ainoastaan kohtuudella. Kahdesti oli kuitenkin yhdellä lipuista käytävä. Selvää on, että suunnistustekniikkaa viilataan vielä ensi viikolla paremmin tyypitetyssä maastossa. Yhtä kaikki, kohtuullisen upeat veteraanikisat ovat tulossa Jyväskylän ja Petäjäveden rajamailla viikon päästä. Enemmän täysipainoista suunnistusta. Itse en tosiaan mukaan vielä pääse, siitä NoposPekka muistutti kesken reenin. Ilmeisesti olen vielä alaikäinen.
Toivottavasti viikon päästä on kylmä ja sataa vettä.
Vierumäellä olin ilmeisesti vetänyt itseni niin puhki, ettei ajatus enää tosiaankaan juossut, sillä olinhan roikkunut hevosen perässä kaikki reenit. Kaiken lisäksi noissa harjoituksissa käytiin hyvin usein huoltovauhdin sijasta reilusti PK1-alueella. Tämä jos mikä on itselleni vierasta. Oli muuten upea kokemus käväistä Asikkala-Jukolan maastossa kiertämässä ankraattoreiden rataa. Maasto oli ehkä syvän etelän upeimpia! Kokemuksena ainutlaatuinen!
Epätoivoissani suuntasin Laajavuoreen Lets Run-nimiseen maastojuoksuun. Ja kuten kaikki jo tietävät hävisin mm. Kaupille. Oli varmaan jossain kahen kilsan kohdallla kun tuumasin Joensuulle, että toivottavasti ei hävitä Minnalle kovin paljoa. No jossain kutosen jälkeen nuo sanat kohtasivat todellisuuden. Mieli olisi tehnyt tuossa vauhdissa pysytellä mutta hiljalleen siitä tiputtiin puolen minsan päähän. Maalissa eroa oli Lapaseen tasan neljä minsaa. Onneksi pesupaikkalaiset olivat poissa, sillä olisin hävinnyt muuten tuhansille ihmisille.
No onneksi sentään sauvarinteessä kulkee. Nimittäin torstaina käväisin taasen Riihivuoressa vetämässä kategorian 1000+ harjoituksen. Noususummaa siis vähintään tonni. Ennätyksiä ei saanut tehdä, vaan oli jätettävä ne myöhempään. Parin tunnustelevamman vedon jälkeen alkoivat sekunnit tippua siihen malliin, että viimeisessä vedossa oli lyötävä liinat kiinni jo hyvissä ajoin välttyäkseni ennätystehtailulta. Onneksi onnistuin hiljentämään riittävästi. Voisi sanoa, että pelottaa olla näin kunnossa jo tässä vaiheessa.
Lauantain normiviimeistely kakkosryhmän kisamaastossa H35-radalla ei taaskaan lupaillut liikoja. Ainoastaan kohtuudella. Kahdesti oli kuitenkin yhdellä lipuista käytävä. Selvää on, että suunnistustekniikkaa viilataan vielä ensi viikolla paremmin tyypitetyssä maastossa. Yhtä kaikki, kohtuullisen upeat veteraanikisat ovat tulossa Jyväskylän ja Petäjäveden rajamailla viikon päästä. Enemmän täysipainoista suunnistusta. Itse en tosiaan mukaan vielä pääse, siitä NoposPekka muistutti kesken reenin. Ilmeisesti olen vielä alaikäinen.
Toivottavasti viikon päästä on kylmä ja sataa vettä.
torstai 29. heinäkuuta 2010
Reisi vs. World Rally Car
Taisto Rannankylän tiestöllä MM-rallin shakedownissa on tauonnut ja pöly laskeutunut. On aika tarkastella miten kävi.
Ohjelmassa oli siis Reisi vs. WRC-taistelu, jossa mitattiin oman suorituskykyni ja WRC-auton suorituskyvyn eroa. No sanomattakin selvää on, että tuo ero on iso. Tosin kun laitetaan hisubaana alle, niin johan alkaa Hirvonenkin jäämään, vaikka autolla vetäisikin.
Rata oli pituudeltaan 4,66km. Alusta on perinteistä soratietä ja reitti sisältää neljä kovaa nousua. Starttipaikka oli tässä ja maali täällä. Rata kärsi jonkin verran autojen käsittelyssä, joten meikäläistä varten tien pinta sorastettiin ja karhuttiin uudelleen, jotta ennätyskoe olisi mahdollinen. Tämä siksi, että annoin pientä tasoitusta hikoilemalla päivän töissä, lämmintä oli sellaiset +34 astetta. Tarkeni hyvin. Lisäksi oli näin saatava tasoitettua Hirvosen saamaa epäreilua etumatkaa, sillä näköhavaintojen mukaan ensimmäisestä startista shakedowniin ei ollut kuin puoli tuntia ja Hirvonen kurvaili jo hakemaan parempia säätöjä autoonsa. Kaiken kaikkiaan Hirvonen pisteli reitin neljästi lävitse ajaen pohjat kolmannella yrittämällä. Itse tyydyin yhteen yritykseen puutteellisten viritysmahdollisuuksien takia.
Tekniset tiedot:
Reisi Häkkinen:
Kone:
VO2max: n. 75 ml/kg/min
HR max: 184
HR rest: 35
Mitat:
Pituus: 1770mm, paino: 70kg, reiden ympärysmitta: 600mm.
Kengät: Inov8 X-talon 212g, irtosoran määrästä johtuen.
Kelin vaikutus: musertava
Ulosajon riski: olematon
Ford Focus RS WRC, Mikko Hirvonen:
Kuva: AKK Sports Ltd./Pasi Maenpää
Kone:
- Teho: 300 hp 6000 kierrosalueella
- Vääntö: 550 Nm 4000 kierrosalueella
Mitat:
Pituus: 4362mm, leveys: 1800mm, akseliväli: 2640mm, paino: 1230kg.
Kelin vaikutus: olematon
Ulosajon riski: todellinen
Teknisiä tietoja verratessa ei voida välttyä siltä huomiolta, että varsin massiivisesta reisipakista huolimatta olen huomattavasti kevyempi kuin Hirvosen Ford. Vielä kun Hirvosen menopeliin lisätään kuljettaja oma (tässä tapauksessa varsin pieni) massa, niin kyllä siinä tie notkuu. Omalla kohdallani taas kesäisestä ajankohdasta johtuva lajivalinta vaikeuttaa fyysisen kapasiteetin hyväksikäyttöä, vastaavasti Hirvosen tulisi päästellä jäätiköllä tavan slikseillä. Tehojen vertailussa saatan hävitä hieman. Siis autolle, en kuskilla. No selitykset sikseen.
Hirvosen kurvailtua aamulla virallisen shakedownin pohjiksi jääneellä kolmannella vedollaan 2.02,2 oli tavoite itselleni asetettu. Kotiin selvittyäni pohkeita kiristeli edelleen eilinen reittiin tutustuminen. Baana oli kuitenkin tuttuakin tutumpi, sillä olenhan tahkonnut näitä tiestöjä jo vuosia. Ajolinjat ovat itsestäänselviä, kartturia en tarvitse.
Puoli seiskalta starttasin verryttelemään. Ei tuntunut hyvältä. Vajaan kilometrin kiskoin kovempaa tuohon sekaan. Ei mihinkään. Starttipaikalle rullasin reippaasti ja silloin tuntui jo paremmalta. Sidoin kengät uudestaan ja painoin starttia.
Ensimmäinen nousu Lylymäen notkosta menee kevyesti. Toisessa kovassa nousussa, Kuusikon nousussa (Hors catégorie) valtaisat kannustusjoukot siivittävät keveää menoani. Ensimmäinen kilometri taittuu tuonne 3.30-tasolle. Toinen kilometri on loivemmin kumpuilevaa ja ennakkoon ajattelin iskeä tässä. Nyt tajuan sen mahdottomaksi. Vauhti ei vain kasva. Haukilammen montussa toisen kilometrin täyttyessä aikaa on palanut hieman yli seitsemän minuuttia. Tuosta notkelmasta alkaa kolmas kova nousu Sepänmäen rinteille. Puristan minkä pystyn. Vastaan huristelee myös tiekarhu, jota olen pakotettu väistämään. Kymmenyksiä valuu hukkaan. Karhijärven ohi painellessa pyrin rentouttamaan menoa siinä juurikaan onnistumatta. Kolmas tonni täyttyy jossain 10.45-tietämillä. Viimeinen nousu on Kalasaarikon mäessä. Nousukulma ei kuitenkaan ole lähelläkään kehon kulmaa tässä vaiheessa, vaikka jyrkkä se on tuokin mäki. Neljäs kilometri täyttyy sen aikana. Aikaa on palanut jo liikoja. Mutta loppu onkin vain laskettelua. Valitettavasti sekään ei häikäise. Maali kuitenkin pelastaa riutuvan juoksijan. Maalivaatteen alitan ajassa 16.02,3. Olen hävinnyt Hirvosen Fordille 14.00,1 ja Latvalalle tasan neljätoista minuuttia 4,46 kilometrisessä shakedownissa. Se on julmaa peliä se.
Näin tänään. Rallimiehet ravisteli Suurajoja varten, minä Pielisrasteja. Saman kokoluokan tapahtumia, tai ainakin saman arvoasteikon kisoja. Pitäisiköhän talvella kiskoa kivikelin suksilla sama?
Ohjelmassa oli siis Reisi vs. WRC-taistelu, jossa mitattiin oman suorituskykyni ja WRC-auton suorituskyvyn eroa. No sanomattakin selvää on, että tuo ero on iso. Tosin kun laitetaan hisubaana alle, niin johan alkaa Hirvonenkin jäämään, vaikka autolla vetäisikin.
Rata oli pituudeltaan 4,66km. Alusta on perinteistä soratietä ja reitti sisältää neljä kovaa nousua. Starttipaikka oli tässä ja maali täällä. Rata kärsi jonkin verran autojen käsittelyssä, joten meikäläistä varten tien pinta sorastettiin ja karhuttiin uudelleen, jotta ennätyskoe olisi mahdollinen. Tämä siksi, että annoin pientä tasoitusta hikoilemalla päivän töissä, lämmintä oli sellaiset +34 astetta. Tarkeni hyvin. Lisäksi oli näin saatava tasoitettua Hirvosen saamaa epäreilua etumatkaa, sillä näköhavaintojen mukaan ensimmäisestä startista shakedowniin ei ollut kuin puoli tuntia ja Hirvonen kurvaili jo hakemaan parempia säätöjä autoonsa. Kaiken kaikkiaan Hirvonen pisteli reitin neljästi lävitse ajaen pohjat kolmannella yrittämällä. Itse tyydyin yhteen yritykseen puutteellisten viritysmahdollisuuksien takia.
Tekniset tiedot:
Reisi Häkkinen:
Kone:
VO2max: n. 75 ml/kg/min
HR max: 184
HR rest: 35
Mitat:
Pituus: 1770mm, paino: 70kg, reiden ympärysmitta: 600mm.
Kengät: Inov8 X-talon 212g, irtosoran määrästä johtuen.
Kelin vaikutus: musertava
Ulosajon riski: olematon
Ford Focus RS WRC, Mikko Hirvonen:
Kuva: AKK Sports Ltd./Pasi MaenpääKone:
- Teho: 300 hp 6000 kierrosalueella
- Vääntö: 550 Nm 4000 kierrosalueella
Mitat:
Pituus: 4362mm, leveys: 1800mm, akseliväli: 2640mm, paino: 1230kg.
Kelin vaikutus: olematon
Ulosajon riski: todellinen
Teknisiä tietoja verratessa ei voida välttyä siltä huomiolta, että varsin massiivisesta reisipakista huolimatta olen huomattavasti kevyempi kuin Hirvosen Ford. Vielä kun Hirvosen menopeliin lisätään kuljettaja oma (tässä tapauksessa varsin pieni) massa, niin kyllä siinä tie notkuu. Omalla kohdallani taas kesäisestä ajankohdasta johtuva lajivalinta vaikeuttaa fyysisen kapasiteetin hyväksikäyttöä, vastaavasti Hirvosen tulisi päästellä jäätiköllä tavan slikseillä. Tehojen vertailussa saatan hävitä hieman. Siis autolle, en kuskilla. No selitykset sikseen.
Hirvosen kurvailtua aamulla virallisen shakedownin pohjiksi jääneellä kolmannella vedollaan 2.02,2 oli tavoite itselleni asetettu. Kotiin selvittyäni pohkeita kiristeli edelleen eilinen reittiin tutustuminen. Baana oli kuitenkin tuttuakin tutumpi, sillä olenhan tahkonnut näitä tiestöjä jo vuosia. Ajolinjat ovat itsestäänselviä, kartturia en tarvitse.
Puoli seiskalta starttasin verryttelemään. Ei tuntunut hyvältä. Vajaan kilometrin kiskoin kovempaa tuohon sekaan. Ei mihinkään. Starttipaikalle rullasin reippaasti ja silloin tuntui jo paremmalta. Sidoin kengät uudestaan ja painoin starttia.
Ensimmäinen nousu Lylymäen notkosta menee kevyesti. Toisessa kovassa nousussa, Kuusikon nousussa (Hors catégorie) valtaisat kannustusjoukot siivittävät keveää menoani. Ensimmäinen kilometri taittuu tuonne 3.30-tasolle. Toinen kilometri on loivemmin kumpuilevaa ja ennakkoon ajattelin iskeä tässä. Nyt tajuan sen mahdottomaksi. Vauhti ei vain kasva. Haukilammen montussa toisen kilometrin täyttyessä aikaa on palanut hieman yli seitsemän minuuttia. Tuosta notkelmasta alkaa kolmas kova nousu Sepänmäen rinteille. Puristan minkä pystyn. Vastaan huristelee myös tiekarhu, jota olen pakotettu väistämään. Kymmenyksiä valuu hukkaan. Karhijärven ohi painellessa pyrin rentouttamaan menoa siinä juurikaan onnistumatta. Kolmas tonni täyttyy jossain 10.45-tietämillä. Viimeinen nousu on Kalasaarikon mäessä. Nousukulma ei kuitenkaan ole lähelläkään kehon kulmaa tässä vaiheessa, vaikka jyrkkä se on tuokin mäki. Neljäs kilometri täyttyy sen aikana. Aikaa on palanut jo liikoja. Mutta loppu onkin vain laskettelua. Valitettavasti sekään ei häikäise. Maali kuitenkin pelastaa riutuvan juoksijan. Maalivaatteen alitan ajassa 16.02,3. Olen hävinnyt Hirvosen Fordille 14.00,1 ja Latvalalle tasan neljätoista minuuttia 4,46 kilometrisessä shakedownissa. Se on julmaa peliä se.
Näin tänään. Rallimiehet ravisteli Suurajoja varten, minä Pielisrasteja. Saman kokoluokan tapahtumia, tai ainakin saman arvoasteikon kisoja. Pitäisiköhän talvella kiskoa kivikelin suksilla sama?
tiistai 27. heinäkuuta 2010
Kuinka seikkailu-urheilu vaikuttaa suorituskykyyn?
Suorittaakseni liki tieteellisen tutkimuksen otsikon mukaisesta aiheesta oli minun sekä juostava virallinen testilenkki kahteen kertaan ja käydä siinä välissä riutumassa 31h verran Jeriksen lähitienoilla.
Testilenkiksi valikoitui Sarvivuoren vitonen, jossa oma ennätykseni oli viimekesäinen 17.30. Testirata on suhteellisen mäkinen, vaikka pahin yhtämittainen nousu onkin lyhentynyt n.250m ja madaltunut samalla kolmisenkymmentä metriä. Reitillä on epäviralisesti mittaa 4800m ja nousua kertyy n.130 metriä. Reittiä kannattaa muuten käydä kokeilemassa. Tarjoan pullakahvit ensimmäiselle 17min rajan alituksesta ilmoittavalle! Ei pitäisi olla vaikeaa. Seikkailukisaksi valikoitui AC24 perustavanlaatuisesta mielenhäiriöstä johtuen. Asiaa edesauttoivat myös kaksi muuta yhtä sairaalla mielenlaadulla varustettua Ponsilaista, eli Tinke ja Emppu. Seikkailun kokonaiskestoon vaikutti sitten puutteellinen valmistautuminen ja/tai heikko seikkailukunto.
Testitapahtumaa ajatellen oli käytävä runnomassa rata ennen seikkailua. Päiväksi valikoitui keskiviikko 14.7, jolloin oli viimeinen mahdollisuus puhallella keuhot tyhjiksi ennen isoa myllytystä. Viikolla ei muita tehoja ollut ohjelmassa, joten olin täysissä sielun ja ruumiin voimissa tuolloin. Keli oli muistaakseni lämmin ja kulku verrytellessä nihkeänlaista. Kiskoin sitten reippaamman mittaisen vetoloisen alkuverkoissa, jolloin tuntui jo paremmalta. Ajattelin alittavani 18 minuuttia, jos oikein nasahtaisi. Ensimmäisellä väliaikapisteellä Öljymäen päällä olin ajassa 7.40 ja epäilin sen lupailevan hyvää aikaa. Paluumatkalla Sarvivuoren mailille jälleen liityttäessä kello kertoi aikaa kuluneen 13.45. Olin siis kokolailla ennätysvaudissa. Loppumatka sujui helposti ja rennon oloisesti ja saatoin rullata maaliviivalle ajassa 17.27. Tutkimuksen lähtötilanteessa olin siis selkeästi hyvässä kansallisen tason kunnossa.
Seikkailusta onkin täällä jo tarinoitu. Ei siitä sen enempää. Reissun jälkeen väsytti ja seuraavalla viikolla harjoittelu olikin kevyttä. Passailin tutkimuksen viimeisen osion suorittamista aina lauantaihin asti ja yritin näin varmistaa edes jonkinmoisen mahdollisuuden palautumiseen. Kulkua ei tainnut olla koko viikolla. Ei edes rullahiihtäessä. Perjantaina oli ehkä pieniä elon merkkejä jaloissa, joten varsin levollisin mielin saatoin testiin lähteä. Asetin itselleni myös pienen lisäpanoksen määrittelemällä Pielisrastien starttilupaan edellyttäväksi ajaksi 18min alituksen. No kuten arvata saattaa, niin ainakin verryttely tuntui nihkeältä. Eikä se juoksukaan helmeilevää ollut. Öljymäen päällä ei happi kulkenut mutta väliaika 7.43 oli varsin lupaava. Tasaisempi välipätkä ei sitten kulkenutkaan ja mailille palatessa oli väliaika 13.55. Mailin loppuosalla onnistuin vielä hukkamaan lukuisia sekunteja mutta kellon pysähtyessä aikaan 17.46 olin varsin positiivisesti yllättynyt. Samalla meinasi toki pysähtyä sydänkin mutta tulipahan varmistettua itselleen osanotto-oikeus Pielisrasteille!
Jos seikkailua edeltävässä rykäisyssä oli rentoutta havaittavissa, mikä siis on itselleni lähes tuntematon käsite, niin jälkimmäisessä kärsimysnäytelmässä siitä ei ollut tietoakaan. No nämä hyvät ja huonot päivät heittelee aikalailla. Ajallisesti takapakkia tuli 19 pitkää sekuntia mutta se oli mielestäni varsin rohkaiseva aikatappio. Fiksua olisi tietysti ollut vetää jonkimoinen tasotesti ja keskittyä enempi vain sellaiseen rentoon juoksuun vauhtia maltilla ja tasaisesti kiristäen. Siitä ei kuitenkaan olisi viitsinyt edes kirjoittaa, joten päädyin tähän vaihtoehtoon. Ei nyt sillä, että tästäkään olisi kannattanut mitään kirjoitella.
No mutta mitä tästä sitten voidaan päätellä? Tuskin yhtään mitään. Paitsi ainakin se, että aivan täysin monttuun en itseäni ole vielä ehtinyt saamaan. Suorituskyky näyttää laskevan hieman mutta noin kahden viikon kuluttua voisin päätellä kulun palanneen normaalille galaksaaliselle tasolleen. Kolmessa viikossa on varmaan jo huippukunto esillä juuri ennen ensimmäistä leiriä, jolloin hurjaa kuntoa puhkuessani Jukan mustaan kirjaan voidaan merkitä itselleni jo ensimmäiset plussat. Niitä sitten talvella tullaankin tarvitsemaan.
Pari kovempaa reeniä nyt tähän alle ja jonain viileänä lauantaiaamuna saattaa rävähtää oikein kova ennätysparannus tiskiin. Sitten kun siihen vielä lisää pari onnistunutta suunnistusharjoitusta, joita muuten ei ole heinäkuun alkupäivien jälkeen tullut tehtyä ollenkaan, niin olen valmis taistelemaan syksyllä jälleen titteleistä. Ja talvella mitaleista. Ensimmäinen välitavoite on Pielisrastien keskimatka.
Loppuviikolla on sitten ohjelmassa "Reisi vs. WRC"-tutkimus, jossa tutkitaan Reisi Häkkisen, alias hisuspeden, ja WRC-ralliauton eroja noin niinkuin yleisellä tasolla ominaisuuksien suhteen sekä kellon kertomaa eroa Neste Oil Rallin Rannankylän SHAKEDOWN-testierikoiskokeella. Reitillä on mittaa 4,66km, autot vuorossa torstaina 8-12 ja hisuspede joskus illalla. Riippuu miten pitkään töissä menee. Raportti tulee toivonmukaan myös saman päivän aikana.
Testilenkiksi valikoitui Sarvivuoren vitonen, jossa oma ennätykseni oli viimekesäinen 17.30. Testirata on suhteellisen mäkinen, vaikka pahin yhtämittainen nousu onkin lyhentynyt n.250m ja madaltunut samalla kolmisenkymmentä metriä. Reitillä on epäviralisesti mittaa 4800m ja nousua kertyy n.130 metriä. Reittiä kannattaa muuten käydä kokeilemassa. Tarjoan pullakahvit ensimmäiselle 17min rajan alituksesta ilmoittavalle! Ei pitäisi olla vaikeaa. Seikkailukisaksi valikoitui AC24 perustavanlaatuisesta mielenhäiriöstä johtuen. Asiaa edesauttoivat myös kaksi muuta yhtä sairaalla mielenlaadulla varustettua Ponsilaista, eli Tinke ja Emppu. Seikkailun kokonaiskestoon vaikutti sitten puutteellinen valmistautuminen ja/tai heikko seikkailukunto.
Testitapahtumaa ajatellen oli käytävä runnomassa rata ennen seikkailua. Päiväksi valikoitui keskiviikko 14.7, jolloin oli viimeinen mahdollisuus puhallella keuhot tyhjiksi ennen isoa myllytystä. Viikolla ei muita tehoja ollut ohjelmassa, joten olin täysissä sielun ja ruumiin voimissa tuolloin. Keli oli muistaakseni lämmin ja kulku verrytellessä nihkeänlaista. Kiskoin sitten reippaamman mittaisen vetoloisen alkuverkoissa, jolloin tuntui jo paremmalta. Ajattelin alittavani 18 minuuttia, jos oikein nasahtaisi. Ensimmäisellä väliaikapisteellä Öljymäen päällä olin ajassa 7.40 ja epäilin sen lupailevan hyvää aikaa. Paluumatkalla Sarvivuoren mailille jälleen liityttäessä kello kertoi aikaa kuluneen 13.45. Olin siis kokolailla ennätysvaudissa. Loppumatka sujui helposti ja rennon oloisesti ja saatoin rullata maaliviivalle ajassa 17.27. Tutkimuksen lähtötilanteessa olin siis selkeästi hyvässä kansallisen tason kunnossa.
Seikkailusta onkin täällä jo tarinoitu. Ei siitä sen enempää. Reissun jälkeen väsytti ja seuraavalla viikolla harjoittelu olikin kevyttä. Passailin tutkimuksen viimeisen osion suorittamista aina lauantaihin asti ja yritin näin varmistaa edes jonkinmoisen mahdollisuuden palautumiseen. Kulkua ei tainnut olla koko viikolla. Ei edes rullahiihtäessä. Perjantaina oli ehkä pieniä elon merkkejä jaloissa, joten varsin levollisin mielin saatoin testiin lähteä. Asetin itselleni myös pienen lisäpanoksen määrittelemällä Pielisrastien starttilupaan edellyttäväksi ajaksi 18min alituksen. No kuten arvata saattaa, niin ainakin verryttely tuntui nihkeältä. Eikä se juoksukaan helmeilevää ollut. Öljymäen päällä ei happi kulkenut mutta väliaika 7.43 oli varsin lupaava. Tasaisempi välipätkä ei sitten kulkenutkaan ja mailille palatessa oli väliaika 13.55. Mailin loppuosalla onnistuin vielä hukkamaan lukuisia sekunteja mutta kellon pysähtyessä aikaan 17.46 olin varsin positiivisesti yllättynyt. Samalla meinasi toki pysähtyä sydänkin mutta tulipahan varmistettua itselleen osanotto-oikeus Pielisrasteille!
Jos seikkailua edeltävässä rykäisyssä oli rentoutta havaittavissa, mikä siis on itselleni lähes tuntematon käsite, niin jälkimmäisessä kärsimysnäytelmässä siitä ei ollut tietoakaan. No nämä hyvät ja huonot päivät heittelee aikalailla. Ajallisesti takapakkia tuli 19 pitkää sekuntia mutta se oli mielestäni varsin rohkaiseva aikatappio. Fiksua olisi tietysti ollut vetää jonkimoinen tasotesti ja keskittyä enempi vain sellaiseen rentoon juoksuun vauhtia maltilla ja tasaisesti kiristäen. Siitä ei kuitenkaan olisi viitsinyt edes kirjoittaa, joten päädyin tähän vaihtoehtoon. Ei nyt sillä, että tästäkään olisi kannattanut mitään kirjoitella.
No mutta mitä tästä sitten voidaan päätellä? Tuskin yhtään mitään. Paitsi ainakin se, että aivan täysin monttuun en itseäni ole vielä ehtinyt saamaan. Suorituskyky näyttää laskevan hieman mutta noin kahden viikon kuluttua voisin päätellä kulun palanneen normaalille galaksaaliselle tasolleen. Kolmessa viikossa on varmaan jo huippukunto esillä juuri ennen ensimmäistä leiriä, jolloin hurjaa kuntoa puhkuessani Jukan mustaan kirjaan voidaan merkitä itselleni jo ensimmäiset plussat. Niitä sitten talvella tullaankin tarvitsemaan.
Pari kovempaa reeniä nyt tähän alle ja jonain viileänä lauantaiaamuna saattaa rävähtää oikein kova ennätysparannus tiskiin. Sitten kun siihen vielä lisää pari onnistunutta suunnistusharjoitusta, joita muuten ei ole heinäkuun alkupäivien jälkeen tullut tehtyä ollenkaan, niin olen valmis taistelemaan syksyllä jälleen titteleistä. Ja talvella mitaleista. Ensimmäinen välitavoite on Pielisrastien keskimatka.
Loppuviikolla on sitten ohjelmassa "Reisi vs. WRC"-tutkimus, jossa tutkitaan Reisi Häkkisen, alias hisuspeden, ja WRC-ralliauton eroja noin niinkuin yleisellä tasolla ominaisuuksien suhteen sekä kellon kertomaa eroa Neste Oil Rallin Rannankylän SHAKEDOWN-testierikoiskokeella. Reitillä on mittaa 4,66km, autot vuorossa torstaina 8-12 ja hisuspede joskus illalla. Riippuu miten pitkään töissä menee. Raportti tulee toivonmukaan myös saman päivän aikana.
lauantai 3. heinäkuuta 2010
Maarakentaja valmistautuu rastiviikkoon ja katsastuksiin
Kainuun rastiviikko ja MM-katsastukset ovat ovella. Jostain kumman syystä olen itsekin kairautunut mukaan noihin karkeloihin. Niin no, kyllähän sitä joku liputti sen EM-viestipaikan puolesta SNetin pesupaikalla, joten eiköhän tässä olla oikein Eliittisuunnistajien valikoitunutta joukkoa. Ja jotta asiat eivät olisi liian hyvin, niin on pakko valittaa siitä, että nelipäiväinen otatus Curttia vastaan jää toteutumatta jonkun vatussin tekemien E-valintojen perusteella. No nämä sikseen.
Maanmittausinsinöörin (AMK) paperit kourassa on hyvä siirtyä suoraan maarakentamisen pariin. Ei sitä muuten tällaisia juttuja kirjoiteltaisi. Ammattilaiset, starbat ja wannabet vetelee valmistavia leirejään pitkin poikin. Harjoittelee, hifistelee, neppailee ja fiilistelee. Kukin tavallaan. Minä opettelen.
Maanantaina ohjelmassa pihatöiden viimeistelyt. Iltasella ehtii sitten harjoittelemaan. Harjoituksellinen anti: kuntopiiri 45min + juoksua poluilla 1h2min/12,6km. Pelikirjan mukaisesti juoksen vain niin pitkään, kuin juoksu tuntuu hyvältä. Väsytän itseni joskus muulloin.
Tiistaina vaihtuu työmaa ja hommat muuttuvat hieman siinä sivussa. Nyt on lähinnä vähemmän valmista ja enemmän pölisevää maata. Illalla suunnataan Tikkamäkeen ajamaan sisään Kainuun moodia. Suunnistusreeni 39min/5,8km + verryttelyt 40min. Kulku ei häikäise mutta muuten suht nautinnollista.
Keskiviikkona paita kastellaan päivällä mm. lapion varressa. Jos keli olisi viileämpi, niin ei välttämättä hikoilisi. Niin paljoa. Helteestä huolimatta salaojat laskevat varmasti oikeaan suuntaan. Päivän treeninä rullahiihtoa 2h6min/40,4km mastonmäen huipulle sisältäen 6*10min TT-osion. Rullat liikkuvat kevyesti.
Torstaina pääsee tekemään oikein koulutustaan vastaavaa istumatyötä. Ts. ajamaan jyrällä. Sadekuuro huolehtii selän kastumisesta heillä, joille hiki ei tule helpolla. Itselläni ei sadekuuroa tarvita. Illalla kevyttä juoksua 56min/11km + lisäksi 30min loikkaharjoitus.
Perjantaina on suhteellisen kevyt päivä. Ei haittaa, sillä harjoituksellisesti päivä on kovempi: suovetoja Härkösuolla. Reeni on 14*1.30-1.35/2min. Kokonaisuudessaan 1h35min/11,7km. Ei tuolla suolla kilometrejä kyllä kerätä. Vanha tuttu vetobaana on sopivan raskaassa kuosissa, ennätyskelit ovat kaukana tuosta. Kulku vaikuttaisi kohtuullisen hyvältä, paremminkin saisi toki kulkea.
Lauantaina on aikaa harjoitella. Lähestyvä kisaviikko pitää kuitenkin ohjelman edelleen kevyenä: Kuntopiiri 45min + rullahiihto TT(p), 2h2min/30,4km, rullien vierintävastus: infernaalinen, vauhti huollon ja kevyen välimaastossa. Jätin hanskat kotiin ja vaihdoin uusiin kahvoihin, joten kädet ovat yllättäen rakoilla.
Sunnuntaina automatkailua Kainuuseen. Ohjelmassa varmaankin 30-60min kevyttä juoksua. Tuskin mitään sen ihmeellisempää.
Näillä eväillä. Harjoituksellisesti viikko on keveä. Tunteja 11-12 ja tehoja maltillisesti. Kehittäviä harjoituksia näyttäisi olevan jokunen, ei liikoja. Mutta mitäpä sitä kovin ihmeellisiä tässä vaiheessa kiskomaan? Pyrin noudattamaan sitä viisautta, että rastiviikolle pitää lähteä levänneenä. Tämän enempää en kehtaa levätä. Normin 15h sijaan tuntuu helpolta. Harjoituksellisesti en ole millään tapaa satsannut rastiviikkoon tai katastuksiin. Tavoitteita ei juurikaan ole. Kevennettyä ohjelmaa noudatan, jotta jaksan kisailla ja harjoitella sitten ensi viikolla. Juosta kisat hyvin ja hiihtää väliin jäävän ajan...
Tai no sinnepäin. Seuraavalla viikolla on sitten AC24, joten kyllä niitä tunteja taitaa olla tuloillaan. Ja ei sitä laakereillaan passaa kesäaikaan makoilla, sillä talvella fokus on harjoittelun sijaan kisoissa, eli määrät tehdään muulloin. Ei sitä tosin 750h vuodessa harjoittelevan tarvitse todellista määrää nyt tehdäkään. Mutta syksyn ja talven voinkin sitten keskittyä elämään unelmaani.
Joku sanoo, että on mahdoton yhtälö harjoitella ja tehdä töitä. Itse en tähän usko. Helppoa se ei ehkä ole ja tottakai olisi hienoa olla täysverinen hiihtosuunnistusammatilainen mutta en minä valita. Itseasiassa olen erittäin tyytyväinen työantajani tarjoamasta semipro-satsauksen mahdollistavasta työpaikasta. Näitäkään ei ihan joka oksalla kasva. Ja kun vielä töissään viihtyy, niin ei luultavasti tarvitse valittaa.
Ja se tiistain reeni näytti tältä:
Maanmittausinsinöörin (AMK) paperit kourassa on hyvä siirtyä suoraan maarakentamisen pariin. Ei sitä muuten tällaisia juttuja kirjoiteltaisi. Ammattilaiset, starbat ja wannabet vetelee valmistavia leirejään pitkin poikin. Harjoittelee, hifistelee, neppailee ja fiilistelee. Kukin tavallaan. Minä opettelen.
Maanantaina ohjelmassa pihatöiden viimeistelyt. Iltasella ehtii sitten harjoittelemaan. Harjoituksellinen anti: kuntopiiri 45min + juoksua poluilla 1h2min/12,6km. Pelikirjan mukaisesti juoksen vain niin pitkään, kuin juoksu tuntuu hyvältä. Väsytän itseni joskus muulloin.
Tiistaina vaihtuu työmaa ja hommat muuttuvat hieman siinä sivussa. Nyt on lähinnä vähemmän valmista ja enemmän pölisevää maata. Illalla suunnataan Tikkamäkeen ajamaan sisään Kainuun moodia. Suunnistusreeni 39min/5,8km + verryttelyt 40min. Kulku ei häikäise mutta muuten suht nautinnollista.
Keskiviikkona paita kastellaan päivällä mm. lapion varressa. Jos keli olisi viileämpi, niin ei välttämättä hikoilisi. Niin paljoa. Helteestä huolimatta salaojat laskevat varmasti oikeaan suuntaan. Päivän treeninä rullahiihtoa 2h6min/40,4km mastonmäen huipulle sisältäen 6*10min TT-osion. Rullat liikkuvat kevyesti.
Torstaina pääsee tekemään oikein koulutustaan vastaavaa istumatyötä. Ts. ajamaan jyrällä. Sadekuuro huolehtii selän kastumisesta heillä, joille hiki ei tule helpolla. Itselläni ei sadekuuroa tarvita. Illalla kevyttä juoksua 56min/11km + lisäksi 30min loikkaharjoitus.
Perjantaina on suhteellisen kevyt päivä. Ei haittaa, sillä harjoituksellisesti päivä on kovempi: suovetoja Härkösuolla. Reeni on 14*1.30-1.35/2min. Kokonaisuudessaan 1h35min/11,7km. Ei tuolla suolla kilometrejä kyllä kerätä. Vanha tuttu vetobaana on sopivan raskaassa kuosissa, ennätyskelit ovat kaukana tuosta. Kulku vaikuttaisi kohtuullisen hyvältä, paremminkin saisi toki kulkea.
Lauantaina on aikaa harjoitella. Lähestyvä kisaviikko pitää kuitenkin ohjelman edelleen kevyenä: Kuntopiiri 45min + rullahiihto TT(p), 2h2min/30,4km, rullien vierintävastus: infernaalinen, vauhti huollon ja kevyen välimaastossa. Jätin hanskat kotiin ja vaihdoin uusiin kahvoihin, joten kädet ovat yllättäen rakoilla.
Sunnuntaina automatkailua Kainuuseen. Ohjelmassa varmaankin 30-60min kevyttä juoksua. Tuskin mitään sen ihmeellisempää.
Näillä eväillä. Harjoituksellisesti viikko on keveä. Tunteja 11-12 ja tehoja maltillisesti. Kehittäviä harjoituksia näyttäisi olevan jokunen, ei liikoja. Mutta mitäpä sitä kovin ihmeellisiä tässä vaiheessa kiskomaan? Pyrin noudattamaan sitä viisautta, että rastiviikolle pitää lähteä levänneenä. Tämän enempää en kehtaa levätä. Normin 15h sijaan tuntuu helpolta. Harjoituksellisesti en ole millään tapaa satsannut rastiviikkoon tai katastuksiin. Tavoitteita ei juurikaan ole. Kevennettyä ohjelmaa noudatan, jotta jaksan kisailla ja harjoitella sitten ensi viikolla. Juosta kisat hyvin ja hiihtää väliin jäävän ajan...
Tai no sinnepäin. Seuraavalla viikolla on sitten AC24, joten kyllä niitä tunteja taitaa olla tuloillaan. Ja ei sitä laakereillaan passaa kesäaikaan makoilla, sillä talvella fokus on harjoittelun sijaan kisoissa, eli määrät tehdään muulloin. Ei sitä tosin 750h vuodessa harjoittelevan tarvitse todellista määrää nyt tehdäkään. Mutta syksyn ja talven voinkin sitten keskittyä elämään unelmaani.
Joku sanoo, että on mahdoton yhtälö harjoitella ja tehdä töitä. Itse en tähän usko. Helppoa se ei ehkä ole ja tottakai olisi hienoa olla täysverinen hiihtosuunnistusammatilainen mutta en minä valita. Itseasiassa olen erittäin tyytyväinen työantajani tarjoamasta semipro-satsauksen mahdollistavasta työpaikasta. Näitäkään ei ihan joka oksalla kasva. Ja kun vielä töissään viihtyy, niin ei luultavasti tarvitse valittaa.
Ja se tiistain reeni näytti tältä:
torstai 3. kesäkuuta 2010
Minirastiviikolta kisatauolle
Kauan odotettu kisatauko alkoi viime sunnuntaina ja kestää Jukolaan asti. Osuus selviää muille sitten kun selviää. Asioista paremmin perillä olevat sen jo tietävät. Jukolan jälken sitten perustavanlaatuisesti ohjelmassa Kiimasen Savulenkki ja Kainuun Rastiviikko. Rastiviikolle olen laittanut ilmon vetämään oikein eliittiin. Olinhan sentään viime kesänä loppukirin päässä kymppisakista.
Käydään nyt pikaisesti tuo edesmennyt minirastiviikko lävitse.
Keskiviikkona, mäkivetoja seuranneena tuskaisena päivänä, oli Keski-Suomen maakuntaviesti. Ankraattoroin Muuramen joukkueen komeasti sijalle 5. Edelle ehtivät kolme Jyväskylän joukkuetta sekä Jämsä. Voidaan siis sanoa Muuramen olevan kolmanneksi paras suunnistuspitäjä Keski-Suomessa. Läheltä tietysti piti paremmatkin sijat mutta näin tuolla kertaa. Lisähuomiona suurten kisojen tuntu, kun oli verryttelykartta tarjolla tyyppimaastosta, joka starttasi heti loppusuoran varrelta. Harvoin näkee Suomessa vastaavia.
Lauantaina sitten kiskottiin kovan luokan kansalliset Suonenjoella. Paikallinen suurseura Suonenjoen Vasama järjesti yhdet kesän parhaista kisoista. Tarjolla oli Silvennoisen laatukartta, mukavan raskas ja vaativa maasto sekä erittäin hyvät radat. Lisäplussaa mainiosta kuulutuksesta ja hyvästä kilpailukeskuksesta. Lisäplussaa annan myös itselleni kohtuu hyvästä suorituksesta. Tulihan sitä pari minsaa koukkua perinteiseen tapaan, eikä tuo kuuden minsan tappio Nurmoselle mikään huikaiseva ole. Mutta mikä tärkeintä, niistin Curtin. Selvästi.
Sunnuntaita koskevat mielipiteet jätän kertomatta, koska en ollut tyytyväinen omaan suoritustasooni millään tapaa. Jätetään se turha urputus tällä kertaa pois ja keskitytään positiivisiin asioihin. Sitäpaitsi oltiin niin kaukana Keski-Suomesta, että oikein hirvitti.
Nyt sitten vedetään pelkkää perusharjoittelua aina Jukolaan asti. Pahin mahdollinen tilanne tietysti olisi se, että kävisi kuten kotimaan hiihtäjille turhan usein arvokisoissa: tärkein startti heti kärkeen eikä kule. Syy on aina pitkässä kilpailutauossa. Se on paha juttu se.
Mäkiprojekti jatkuu edelleen. Eilen ei ainakaan noussut kovin helmeilevästi Hongiston mäessä. Kovempaakin on joskus kulkenut, viime kesänä nyt ainakin. Oli varmaan umpeenkasvaneen baanan syytä nuo ennätyksiä heikommat ajat. Tai sitten jotain muuta. Uskoisin kuitenkin lähiviikkojen tuovan likipitäen galaksaalisen kulun, jotta ei tarvitse ihan kaikkien letkoista tippua. Ei nyt mopolla mahottomia tietenkään eli joku HSK voi mennä liian lujaa mutta muut lienee jo siinä hollilla.
Ja jottei juttu loppuisi liian lyhyeen, niin tuli tuossa rullalenkiltä palaillessa kuultua pari kertaa "fore!" melkoisen kovaan ääneen huudettuna, olinhan golfkentän liepeillä. Ääni kuulosti kokolailla molemmilla kerroilla samalta. Kertonee jotain kyseisestä puttailijasta, sillä huutojen välissä kului aikaa kokolailla monojen jalasta ottamisen verran ja vähän päälle. Eli ei paljoa, vaikka tiukassa olivatkin.
Käydään nyt pikaisesti tuo edesmennyt minirastiviikko lävitse.
Keskiviikkona, mäkivetoja seuranneena tuskaisena päivänä, oli Keski-Suomen maakuntaviesti. Ankraattoroin Muuramen joukkueen komeasti sijalle 5. Edelle ehtivät kolme Jyväskylän joukkuetta sekä Jämsä. Voidaan siis sanoa Muuramen olevan kolmanneksi paras suunnistuspitäjä Keski-Suomessa. Läheltä tietysti piti paremmatkin sijat mutta näin tuolla kertaa. Lisähuomiona suurten kisojen tuntu, kun oli verryttelykartta tarjolla tyyppimaastosta, joka starttasi heti loppusuoran varrelta. Harvoin näkee Suomessa vastaavia.
Lauantaina sitten kiskottiin kovan luokan kansalliset Suonenjoella. Paikallinen suurseura Suonenjoen Vasama järjesti yhdet kesän parhaista kisoista. Tarjolla oli Silvennoisen laatukartta, mukavan raskas ja vaativa maasto sekä erittäin hyvät radat. Lisäplussaa mainiosta kuulutuksesta ja hyvästä kilpailukeskuksesta. Lisäplussaa annan myös itselleni kohtuu hyvästä suorituksesta. Tulihan sitä pari minsaa koukkua perinteiseen tapaan, eikä tuo kuuden minsan tappio Nurmoselle mikään huikaiseva ole. Mutta mikä tärkeintä, niistin Curtin. Selvästi.
Sunnuntaita koskevat mielipiteet jätän kertomatta, koska en ollut tyytyväinen omaan suoritustasooni millään tapaa. Jätetään se turha urputus tällä kertaa pois ja keskitytään positiivisiin asioihin. Sitäpaitsi oltiin niin kaukana Keski-Suomesta, että oikein hirvitti.
Nyt sitten vedetään pelkkää perusharjoittelua aina Jukolaan asti. Pahin mahdollinen tilanne tietysti olisi se, että kävisi kuten kotimaan hiihtäjille turhan usein arvokisoissa: tärkein startti heti kärkeen eikä kule. Syy on aina pitkässä kilpailutauossa. Se on paha juttu se.
Mäkiprojekti jatkuu edelleen. Eilen ei ainakaan noussut kovin helmeilevästi Hongiston mäessä. Kovempaakin on joskus kulkenut, viime kesänä nyt ainakin. Oli varmaan umpeenkasvaneen baanan syytä nuo ennätyksiä heikommat ajat. Tai sitten jotain muuta. Uskoisin kuitenkin lähiviikkojen tuovan likipitäen galaksaalisen kulun, jotta ei tarvitse ihan kaikkien letkoista tippua. Ei nyt mopolla mahottomia tietenkään eli joku HSK voi mennä liian lujaa mutta muut lienee jo siinä hollilla.
Ja jottei juttu loppuisi liian lyhyeen, niin tuli tuossa rullalenkiltä palaillessa kuultua pari kertaa "fore!" melkoisen kovaan ääneen huudettuna, olinhan golfkentän liepeillä. Ääni kuulosti kokolailla molemmilla kerroilla samalta. Kertonee jotain kyseisestä puttailijasta, sillä huutojen välissä kului aikaa kokolailla monojen jalasta ottamisen verran ja vähän päälle. Eli ei paljoa, vaikka tiukassa olivatkin.
tiistai 25. toukokuuta 2010
8 sekuntia
Sen verran jäin paikasta auringossa SM-sprintin karsinnassa. Se on semmoista se. Parempaan olisi tietysti pystynyt, jos tähdet olisivat asentoaan hieman muuttaneet. Aika hyvät kisat muuten onnistui Lynx pitämään. Metsää olisi tietysti saanut olla karsinnassa vähemmän.
Tuo karsinta olisi saattanut muodostua jopa pettymykseksi, jos viime viikot olisivat kulkeneet parhaalla mahdollisella tavalla. Näin ei kuitenkaan käynyt. Tahmeutta oli jaloissa ja meno oli kaiken kaikkiaan heikompaa kuin toiveissa oli. Sprinttiviikolla maanantaina testasin kuntoa Korpilahdella. Alle vedetty 3,5km pururataotatus oli liikaa. Jalat kuolivat kokolailla. Mutta pientä valoa oli tunnelissa näkyvissä. Keskiviikkona Elonen-sprintti. Ei paljoa hymyilyttänyt. Jalat ei toimineet lainkaan. Ero kärkeen tuli kokolailla tossulla. Joku olisi painanut paniikkinappulaa. Kisasta olisi kaikenlaista kerrottavaa mutta tällä kertaa riittänee suoraan järjestäjille mennyt palaute.
Mutta sitä paniikkinappulaa en painanut. Sen sijaan harjoittelin pelikirjan mukaisesti ja Cooperin mittaisessa suorituksessa nyljin minuutin kolmessa päivässä ajasta pois. Totesin onnistuneeni. Tiedostin kuitenkin samalla sen, että olen kaukana sellaisesta vireestä, mitä Jukolassa tullaan tarvitsemaan. Aika siihen käy vähiin. Siitä syystä on aika palata perusasioiden ääreen. Ja Sarvivuoren Öljymäkeen. Sarvivuoreen siksi, että sieltä on totutusti ammennettu kuntoa kohti tärkeitä startteja. Vuodatettu hikeä ja kärsitty nousuissa. Niin tehdään jälleen.
Viimetalvena sieltä ammennettiin mm. kirivaihdetta.
Tänään kärsin siellä jälleen. Ohjelmassa oli kahdeksan nousua. Nousulle tulee mittaa 450m ja kavuttavaa kertyy liki 60m. Alustana on huippukuntoinen pururata. Valitettavinta tuossa on se, että talvella ei enää koko nousua voi kiivetä. Tai niinhän sitä näin kesäaikaan fiilistelee. Talvella sitä on hyvin tyytyväinen, ettei tuohon nousuun ole asiaa.
Ja kirivaihde johti muuten tähän tulokseen:
(Molemmat kuvat: Pekka Juvakka)
Kokonaisuudessaan onnistuin rämpimään koko tuntikolmevarttisen reenin alusta loppuun ja mäki nousi taustoihin nähden hyvin. Ajat asettuivat normiasteikolle 2'16"-2'20". Parannettavaa on. Jukolaan mennessä on kyettävä pitämään ajat alle 2'15". Sen voisin tässä ottaa projektiksi. Vaihtoehtoisesti näkisin kunnon riittävyyden mittareiksi joko Muuratharjun 7,5km lenkuralla uuden ennätyksen (olisko joku 26.00? en nyt tiiä vielä) tai Sarvivuoren vitosella kiekka alle 17min tai kaksi kiekkaa alle 36min. Luultavasti molemmista joudun luopumaan ja luottamaan hirvittävään mäihään ja riittävän hitaisiin letkoihin Jukossa.
Huomenissa sitten ohjelmassa Keski-Suomen maakuntaviesti ja viikonloppuna Suonenjoen ja Raaseporin kansalliset. Sitten kisataukoa Jukolaan asti ja veret seisauttavaa määräharjoittelua koneeseen.
Mutta se siitä. Piakkoin tässä täytynee kertoilla uusista kuvioista. On tässä varmistunut semmoinen täysipainoisen satsauksen ja riittävän toimeentulon mahdollistava paketti. Mutta siitä lisää sitten joskus.
Tuo karsinta olisi saattanut muodostua jopa pettymykseksi, jos viime viikot olisivat kulkeneet parhaalla mahdollisella tavalla. Näin ei kuitenkaan käynyt. Tahmeutta oli jaloissa ja meno oli kaiken kaikkiaan heikompaa kuin toiveissa oli. Sprinttiviikolla maanantaina testasin kuntoa Korpilahdella. Alle vedetty 3,5km pururataotatus oli liikaa. Jalat kuolivat kokolailla. Mutta pientä valoa oli tunnelissa näkyvissä. Keskiviikkona Elonen-sprintti. Ei paljoa hymyilyttänyt. Jalat ei toimineet lainkaan. Ero kärkeen tuli kokolailla tossulla. Joku olisi painanut paniikkinappulaa. Kisasta olisi kaikenlaista kerrottavaa mutta tällä kertaa riittänee suoraan järjestäjille mennyt palaute.
Mutta sitä paniikkinappulaa en painanut. Sen sijaan harjoittelin pelikirjan mukaisesti ja Cooperin mittaisessa suorituksessa nyljin minuutin kolmessa päivässä ajasta pois. Totesin onnistuneeni. Tiedostin kuitenkin samalla sen, että olen kaukana sellaisesta vireestä, mitä Jukolassa tullaan tarvitsemaan. Aika siihen käy vähiin. Siitä syystä on aika palata perusasioiden ääreen. Ja Sarvivuoren Öljymäkeen. Sarvivuoreen siksi, että sieltä on totutusti ammennettu kuntoa kohti tärkeitä startteja. Vuodatettu hikeä ja kärsitty nousuissa. Niin tehdään jälleen.
Viimetalvena sieltä ammennettiin mm. kirivaihdetta.
Tänään kärsin siellä jälleen. Ohjelmassa oli kahdeksan nousua. Nousulle tulee mittaa 450m ja kavuttavaa kertyy liki 60m. Alustana on huippukuntoinen pururata. Valitettavinta tuossa on se, että talvella ei enää koko nousua voi kiivetä. Tai niinhän sitä näin kesäaikaan fiilistelee. Talvella sitä on hyvin tyytyväinen, ettei tuohon nousuun ole asiaa.
Ja kirivaihde johti muuten tähän tulokseen:
(Molemmat kuvat: Pekka Juvakka)
Kokonaisuudessaan onnistuin rämpimään koko tuntikolmevarttisen reenin alusta loppuun ja mäki nousi taustoihin nähden hyvin. Ajat asettuivat normiasteikolle 2'16"-2'20". Parannettavaa on. Jukolaan mennessä on kyettävä pitämään ajat alle 2'15". Sen voisin tässä ottaa projektiksi. Vaihtoehtoisesti näkisin kunnon riittävyyden mittareiksi joko Muuratharjun 7,5km lenkuralla uuden ennätyksen (olisko joku 26.00? en nyt tiiä vielä) tai Sarvivuoren vitosella kiekka alle 17min tai kaksi kiekkaa alle 36min. Luultavasti molemmista joudun luopumaan ja luottamaan hirvittävään mäihään ja riittävän hitaisiin letkoihin Jukossa.
Huomenissa sitten ohjelmassa Keski-Suomen maakuntaviesti ja viikonloppuna Suonenjoen ja Raaseporin kansalliset. Sitten kisataukoa Jukolaan asti ja veret seisauttavaa määräharjoittelua koneeseen.
Mutta se siitä. Piakkoin tässä täytynee kertoilla uusista kuvioista. On tässä varmistunut semmoinen täysipainoisen satsauksen ja riittävän toimeentulon mahdollistava paketti. Mutta siitä lisää sitten joskus.
torstai 29. huhtikuuta 2010
Kohti vastaan astelevaa pimeyttä
Tällä otsikolla piti turinoida tuossa ennen 10milaa ja arvioida samalla KR:n ja Kristiansandin jätkien mailan puristamisen astetta. Ja mailaa siellä tunnuttiin puristavan oikein olan takaa. Joka jätkä oli hiljaa ja tuijotti tyhjyyteen. No menestystä tuli silti. Jäi silloin kirjoittelematta sitten. Ja tais jäädä sen jälkeenkin.
Käytän tämän otsikon nyt. Pimeyttä sitä on taas luvassa.
No ne kisat meni, ja joskus on menneet paremminkin. Ei siitä sitte. Kisan jälkeen oli jotain grilliviritelmiä mutta ne kuivu kokoon. Sen jälkeen jotain bussihommia sun muita. Ei niistäkään mitään sen kummempaa. Slussenilla käytiin kahvilla ja kotia päästiin. Kuultiin vielä siinä välissä miten Tume otti hylsyn. Oli reissu paketissa. Muuta siinä ei juurikaan tainnut olla.
Keski-Suomen kisakausi tuli tuossa avattua viime viikolla. Nahkasalmella oli ohjelmassa sellainen kansainvälinen keskimatka. Noin niinkuin tyypiltään. En ollut ihan pohjilla, ei tosin juuri kulkenutkaan. Pukeman sentään niistin ja heti alettiin SNetin pesupaikalla huutelemaan EM-lipuista... Jepjep. Lauantaina sitten hellekauden avaus Keuruulla. Pitkää matkaa tietty. Ja vielä vähemmän mihinkään siellä. Aika kaamea sanoisin. No oleellista oli se, että Jones vei näytöstyyliin molemmat ja Hankasalmella onnistuin nappaamaan Curtin päänahan. Sunnuntain maantiekauden avauksessa olis saanut olla enemmän aurinkoa. Vaikka lauantain tapaan olisi kelvannut.
No onneksi matkat tässä näyttää lyhenevän. Huomenna starttaan Jämsässä sprinttikisaan. Toivon mukaan eilinen sprinttireeni sai jalat herätettyä henkiin. Ja ennenkaikkea toivottavasti huomenna ei tarvita mäkijalkoja. Niitä ei tällä hetkellä ole. Viikonloppuna taitaa olla jotain SM-karkeloita. Sprintin vedän sielläkin. Ei tällä ruholla juuri muita.
Ja sitten siihen pimeyteen. Tavallaan sitä on luvassa. Oli sitä viimeksikin. Sillon tais olla eri hommat ku nyt. Nyt ollaan taas enempi tämän blogin aihepiirin sisällä. Tästäkin tulee jotain virallisempaa sitten kun tulee. Itkemäänkään ei aleta. Pettyneitä ollaan kyllä. Jotain aivan muuta odotettiin. Rakennettiin suunnitelmia siihen suuntaan, että myös joku muu uskaltaisi uskoa niihin mahdollisuuksiin, joiden olemassaoloon ei meidän perheyrityksen lisäksi juuri kukaan muu ole uskonut. Eikä usko vieläkään.
Ei tullut sitä toivottua mahdollisuutta kokeilla rajojaan pikkuisen varmemmilla vesillä. Sitä mahdollisutta, mitä monelle muulle on tarjottu. Mutta eipähän ollut yllätys. Ei nyt varsinaisesti ollut ensimmäinen kerta kun sanotaan, että et ole tarpeeksi hyvä.
On sitten oltava valmis voittamaan kaikki. Aina. Ehkä silloin saatan olla riittävän hyvä.
Käytän tämän otsikon nyt. Pimeyttä sitä on taas luvassa.
No ne kisat meni, ja joskus on menneet paremminkin. Ei siitä sitte. Kisan jälkeen oli jotain grilliviritelmiä mutta ne kuivu kokoon. Sen jälkeen jotain bussihommia sun muita. Ei niistäkään mitään sen kummempaa. Slussenilla käytiin kahvilla ja kotia päästiin. Kuultiin vielä siinä välissä miten Tume otti hylsyn. Oli reissu paketissa. Muuta siinä ei juurikaan tainnut olla.
Keski-Suomen kisakausi tuli tuossa avattua viime viikolla. Nahkasalmella oli ohjelmassa sellainen kansainvälinen keskimatka. Noin niinkuin tyypiltään. En ollut ihan pohjilla, ei tosin juuri kulkenutkaan. Pukeman sentään niistin ja heti alettiin SNetin pesupaikalla huutelemaan EM-lipuista... Jepjep. Lauantaina sitten hellekauden avaus Keuruulla. Pitkää matkaa tietty. Ja vielä vähemmän mihinkään siellä. Aika kaamea sanoisin. No oleellista oli se, että Jones vei näytöstyyliin molemmat ja Hankasalmella onnistuin nappaamaan Curtin päänahan. Sunnuntain maantiekauden avauksessa olis saanut olla enemmän aurinkoa. Vaikka lauantain tapaan olisi kelvannut.
No onneksi matkat tässä näyttää lyhenevän. Huomenna starttaan Jämsässä sprinttikisaan. Toivon mukaan eilinen sprinttireeni sai jalat herätettyä henkiin. Ja ennenkaikkea toivottavasti huomenna ei tarvita mäkijalkoja. Niitä ei tällä hetkellä ole. Viikonloppuna taitaa olla jotain SM-karkeloita. Sprintin vedän sielläkin. Ei tällä ruholla juuri muita.
Ja sitten siihen pimeyteen. Tavallaan sitä on luvassa. Oli sitä viimeksikin. Sillon tais olla eri hommat ku nyt. Nyt ollaan taas enempi tämän blogin aihepiirin sisällä. Tästäkin tulee jotain virallisempaa sitten kun tulee. Itkemäänkään ei aleta. Pettyneitä ollaan kyllä. Jotain aivan muuta odotettiin. Rakennettiin suunnitelmia siihen suuntaan, että myös joku muu uskaltaisi uskoa niihin mahdollisuuksiin, joiden olemassaoloon ei meidän perheyrityksen lisäksi juuri kukaan muu ole uskonut. Eikä usko vieläkään.
Ei tullut sitä toivottua mahdollisuutta kokeilla rajojaan pikkuisen varmemmilla vesillä. Sitä mahdollisutta, mitä monelle muulle on tarjottu. Mutta eipähän ollut yllätys. Ei nyt varsinaisesti ollut ensimmäinen kerta kun sanotaan, että et ole tarpeeksi hyvä.
On sitten oltava valmis voittamaan kaikki. Aina. Ehkä silloin saatan olla riittävän hyvä.
keskiviikko 28. huhtikuuta 2010
Elämää länsinaapurissa
Jos ottaisin tämän homman tosissani, niin nyt olis aika vuodattaa oikein kunnolla. Miettiä syntyjä syviä ja analysoida miten voin olla niin huono. Jätän sen kuitenkin tekemättä. FinnSpringistä ei jäänyt käteen kuin muutamia verisiä naarmuja ja valtava lovi jo valmiiksi rajalliseen itseluottamukseeni.
Mutta onneksi tähän asti on aina koittanut uusi päivä. Tämän päivän jälkeen ei tosin välttämättä koita. Vastaan asteli justiinsa jälleen uusi takaisku, joka saa(nee) aikaa eetterissä myöhemmin. Tuntuu taas siltä, että ei tästä ehkä sittenkään nousta. Sitä sataa niskaan siihen malliin, että en tiedä kannattaako edes vaivautua yrittämään. On aivan sama mitä teet, se ei vaikuta juurikaan nykyhetkeen, saati sitten tulevaan. Itseni olen laittanut likoon asioita saavuttaakseni mutta aina sekään ei riitä. Ihmisiä en voi muuttaa, vaikka ehkä joskus haluaisinkin.
Jaahas. Sitten palataan taas maanpinnalle.
Täällä Ruotsinmaalla sitä tässä ollaan. Finspångin nurkilla kiskotaan hiukka reeniä koneeseen. Suunnistusta ja juoksua noin niinkuin pääsääntöisesti. Reenit on kulkenut silleen kohtalaisen kivasti. Ekassa reenissä löysin kokolailla kaikki liput, toisessa löytyneiden lippujen saldo oli noin puolet... Suoraan nasahti vastaan vissiin yksi lippu. Ei nyt ehkä ollut gripistä tietoakaan. Eilisessä yöreenissä löytyi sitten jo ihan kaikki, osa jopa melkein suoraan. Samoin kävi tänään. Lienee aika laittaa lotto vetämään. Kovassa vauhdissa kykenin sentään edes kohtalaiselle suoritustasolle kipuamaan. Lupailee kokolailla hyvää 10milan vitososuudelle. Siellä nimittäin pitäisi poimia liput maailmantähtien seassa melko nopeaan tahtiin. No itseasiassa en epäile tuon osuuden klaraamista millään tavalla, sillä kovassa paikassa on yksinkertaisesti pystyttävä antamaan kaikkensa joukkueen eteen. Ei enempää, eikä vähempää.
Jos tässä nyt tätä vuodatuksen linjaa jatketaan, niin korpeaa tämä täälläkin valloille päässyt into kieltää piikkareiden käyttö. Suomesssa tätä älyttömyyttä on harrastettu heikoin tuloksin jo viime keväästä ja nyt jo 10milassakin on kielletty noiden ainojen oikeiden suunnistustossujen käyttö. Yritä siinä nyt sitten selvitä liukkailla kalliolla huonosti pitävillä kengillä. Kyllä pistää korpeamaan. Muita tällä hetkellä korpeavia asioita ovat mm. vähäiset harrastusmahdollisuudet, ruotsalaisten naisten ihmeellinen ajatusmaailma, reisipakin ylimitoitus muuhun kroppaan sekä liian pitkä hiuskuontalo. Onhan niitä nyt muitakin mutta nämä tuli näin niinkuin heti ensimmäisenä mieleen.
Onneksi täällä sentään tämä netti pelittää, niin saan vuodattaa heti tuoreeltaan oikein kunnolla. Se on aina mukavaa se! Huomenna lisää.
Mutta onneksi tähän asti on aina koittanut uusi päivä. Tämän päivän jälkeen ei tosin välttämättä koita. Vastaan asteli justiinsa jälleen uusi takaisku, joka saa(nee) aikaa eetterissä myöhemmin. Tuntuu taas siltä, että ei tästä ehkä sittenkään nousta. Sitä sataa niskaan siihen malliin, että en tiedä kannattaako edes vaivautua yrittämään. On aivan sama mitä teet, se ei vaikuta juurikaan nykyhetkeen, saati sitten tulevaan. Itseni olen laittanut likoon asioita saavuttaakseni mutta aina sekään ei riitä. Ihmisiä en voi muuttaa, vaikka ehkä joskus haluaisinkin.
Jaahas. Sitten palataan taas maanpinnalle.
Täällä Ruotsinmaalla sitä tässä ollaan. Finspångin nurkilla kiskotaan hiukka reeniä koneeseen. Suunnistusta ja juoksua noin niinkuin pääsääntöisesti. Reenit on kulkenut silleen kohtalaisen kivasti. Ekassa reenissä löysin kokolailla kaikki liput, toisessa löytyneiden lippujen saldo oli noin puolet... Suoraan nasahti vastaan vissiin yksi lippu. Ei nyt ehkä ollut gripistä tietoakaan. Eilisessä yöreenissä löytyi sitten jo ihan kaikki, osa jopa melkein suoraan. Samoin kävi tänään. Lienee aika laittaa lotto vetämään. Kovassa vauhdissa kykenin sentään edes kohtalaiselle suoritustasolle kipuamaan. Lupailee kokolailla hyvää 10milan vitososuudelle. Siellä nimittäin pitäisi poimia liput maailmantähtien seassa melko nopeaan tahtiin. No itseasiassa en epäile tuon osuuden klaraamista millään tavalla, sillä kovassa paikassa on yksinkertaisesti pystyttävä antamaan kaikkensa joukkueen eteen. Ei enempää, eikä vähempää.
Jos tässä nyt tätä vuodatuksen linjaa jatketaan, niin korpeaa tämä täälläkin valloille päässyt into kieltää piikkareiden käyttö. Suomesssa tätä älyttömyyttä on harrastettu heikoin tuloksin jo viime keväästä ja nyt jo 10milassakin on kielletty noiden ainojen oikeiden suunnistustossujen käyttö. Yritä siinä nyt sitten selvitä liukkailla kalliolla huonosti pitävillä kengillä. Kyllä pistää korpeamaan. Muita tällä hetkellä korpeavia asioita ovat mm. vähäiset harrastusmahdollisuudet, ruotsalaisten naisten ihmeellinen ajatusmaailma, reisipakin ylimitoitus muuhun kroppaan sekä liian pitkä hiuskuontalo. Onhan niitä nyt muitakin mutta nämä tuli näin niinkuin heti ensimmäisenä mieleen.
Onneksi täällä sentään tämä netti pelittää, niin saan vuodattaa heti tuoreeltaan oikein kunnolla. Se on aina mukavaa se! Huomenna lisää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
