keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Lehdistötiedote

(Julkaisuvapaa heti)

Kaikki tiet tulee joskus kuljettua loppuun. Ainakin väliaikaisesti. Omalla kohdallani tuo tällä hetkellä loppuun kuljettu tie on taipaleeni YNYssä. On tullut aika uuden elämän.
1.1.2009 alkaen paidassani lukee Pellon Ponsi.
Koko tähänastisen suunnistusurani olen edustanut kesäisin YNYä mutta nyt koin olevan hyvä hetki kokeilla jotain uutta ja hakea uusia virikkeitä tekemiseeni. Tähän uskon pohjoisen ylpeyden Ponnen tarjoavan parhaat mahdollisuudet. Yhtenä suurimpana syynä seuranvaihtoon on mukavan leppoisa porukkaa, jonka tavoitteet ovat korkealla ja omalla panoksellani koen pystyväni auttamaan seuraa kohti uusia hienoja saavutuksia varsinkin suurviesteissä ja SM-kilpailuissa.
Samalla uskon ja toivon tämän seurasiirron auttavan minua tielläni kohti entistä suurempia saavutuksia hiihtosuunnistuksen ihmeellisessä maailmassa, miksei tietysti myös suunnistuskarkeloissa.
Vaikka tiemme YNYn kanssa nyt eroavatkin, en missään tapauksessa sulje sitä ovea nyt enkä tulevaisuudessa, vaan toivotan kaikkea hyvää entiselle seuralleni. Toivottavasti juniorit jaksavat tehdä töitä lajinsa eteen ja tulevaisuudessa näemme entistä ylväämmän YNYn kilpakentillä.

Ponsilainen

hisuspede

tiistai 9. joulukuuta 2008

Ylläksellä tapahtunutta

Kisakausi on nyt sitten avattu. Kisoistahan alkaa olla jo aikaa ja seuraavien starttien painaessa päällä lienee aika hieman purkaa menneitä seikkailuja.
Lauantaina koitti se hetki, jota oli taas odoteltu: Ensilumen kisat. Ajatuksissa oli tietty vetää puhtaasti ja kovempaa kuin koskaan. Rysähdyskerroin oli kuitenkin päässyt kasvamaan melkoisen kovaksi, koska viimeinen kunnon hiihtosetti oli tiistailta, jolloin vetelin hieman reipasta tasuria telineen kanssa. Perjantain kevyttä ulkoilua automatkailun jälkeen ei kannattanut laskea. Takareisissä saattoi kiristellä. Reisien heiluttelu oli siis jäänyt melkoisen vähiin.
Heti ykkösväli suuntautui suoraan tasuriurille, enkä saanut toivomaani avausta baanalla. Kakkonen oli vain viitisenkymmentä metriä väärässä paikassa ja väärällä uralla mutta ei se vielä siihenkään kaatunut. Jokunen väli jopa sujui mutta vitosen jälkeen otin ison lumikolan kouraan aj aloin kolailla, koska katolla oli lunta liikaakin. Tein isohkon virheen. Kisa oli sitten siinä. Vannoin kostoa ja aloitin valmistautumisen sunnuntain pitkälle matkalle tiedustelemalla kisan pituutta ratametsurilta. Vastaus oli jotensakin jotta "kattellaan nyt ensin tämän päivän tuloksia ja ynnäillään sitten, varmaan jotain 1h40min..." Selvä pyy.
Kisojen välisen ajan vietin täydellisessä hiihtosuunnistuskeskittyneisyydessä. Lopulta sunnuntai koitti ja nyt heiluttelin reisiä hiukka enempi. Juomahuollon puutteen korvasin heittämällä juomabägini maahan starttisuoran varteen. Siitä voisin sitten aina kartanvaihtojen yhteydessä nesteyttää itseäni. Kartan sain jo liki puoli minuuttia ennen starttia kun kovasti huutelin jätkien jo lukevan omiaan ja päätin etten vedä metriäkään. No kivaa letkajenkkaa siitä tulikin muutaman välin ajaksi. Jossain vaiheessa Pukema huuteli jotain turva-autosta mutta selvää oli kuitenkin se, että ainoa tukko ladulla oli Hoube itse! Kartanvaihdossa olin neljäntenä mutten toki kuullut sitä. Tokalla lenkillä sainkin sitten vetää välikirin alkuun jonkun venäläisen iskiessä ohi. Puolen kilsan veto päättyi toteamukseen eri ykkösestä. Sainkin siis taivaltaa yksin. No saattoi siellä aina joku hypätä vähän silmille. Kartanvaihdossa kuuluttajakin aloitti vittuilun kertomalla sijakseni 14. ja ilmoittamalla samalla kurssini olevan pahasti alaspäin. Kolmas lenkki alkoi kaikeksi onneksi rattoisasti ja matkanteko maittoi. Kakkosvälillä sitten iski kohtalaisen viiltävä kipu alaselkään ja mies meni polvilleen. Päätin kuitenkin jatkaa matkaa ja toivoin lyhyttä loppulenkkiä. OMakin paineli ohitsen mutta hajonnat ei valitettavasti kohdanneet. Välillä saattoi vähän vihloa mutta tiesin, ettei homma ollut aivan vituilleen mennyt kun ainoat näkemäni kaverit oli valmennusryhmäläisiä.
Loppulenkin koittaessa iskä huuteli jotain minsasta OMaan ja Tonnan kulkevan siinä välissä. Satsasin kaikkeni kivun sietoon ja yritin rimpuilla etiäpäin. Heti alussa sainkin norjan veteraanin selän näkyviin ja pian menin ohitse. Vauhtiero vaikutti hetken suurelta ja olin jo kovin tyytyväinen iskuuni, kunnes totesin miehen vaihtavan kävelyvaihteelle. No ohitus siitä huolimatta! Viimeisen nautinnon kisasta vei kuitenkin toiseksi viimeinen väli kun Pukeman selkä vilahti edellä ja pystyin vain toteamaan, ettei jalat vaan toimi baanalla. Kiinniottaminen oli valitettavasti mahdotonta. Särkyäkin koetin ajatuksissani siihen syyksi tarjoilla mutta totuus kuitenkin lienee se seinä, johon saatoin hieman ajella. Maalissa sain hieman koomista teatteriakin aikaiseksi kun saatoin hetkeksi huoahtaa makuuasennossa. Koetin toki selitellä selkäkipujani mutta seinältä se näytti ja ehkä se sitä olikin.
No lopputuloksissa kuitenkin kohtuu tyydyttävä 12.tila kansainvälisessä seurassa.
Sunnuntai menikin sitten mukavasti nelinkontin liikkuen, illalla toki kävin hieman ulkoiluttamassa perinteisen lankkujani.

Maanantaista alkoi sitten leiritys. Alkuviikkoa säesti kovin rauhallinen vauhti. Eräiden arvioiden mukaan hiihdin hiljempaa kuin mitä ihminen voi edes hiihtää. Vauhdista piti huolen eläköitynyt veturini eli iskä. Tiistaina se vauhti oli kuitenkin kovampaa, eli pakkasen mukaan meni tuo vauhtikin. Keskiviikolle budjetoitiin hieman kovempi setti: 6km hiihtokisa + "n. 6km" hisukisa ja 3km final climb. Kaikki osat käytiin lopulta yhteislähdöllä ja matkaseurakin oli vähintään kohtalaista luokkaa OMan ja Empun asettuessa viivalle. Ja näin siinä kävi:
Hiihdossa hallittiin liigaa Empun kanssa, joskin OMa väijyi varjona aivan liian lähellä takana. Lopulta eroa tuli vajaan 16 minuutin uurastuksen jälkeen peräti viitisentoista sekuntia. Hisussa sitten oli alusta asti selvää, ettei saumoja juniorin kyytiin ollut. Yritykseni tappion minimoinnissakin meni hiukka vituralleen isohkon virheen myötä. Tappiota mitattiin minuuteissa. Toki ratamestari Näyhä oli hieman tasoittanut peliä, sillä hisun pituudeksi tuli kymmenisen kilometriä. Ensin toki luulin kuntoni romahtaneen.
Loppunousuun startattiin lopulta yhteislaukauksella OMan lyödessä kovahkot alkutahdit. Valitettavasti pelin henki ei ollut meille kahdelle muulle aivan selvä, sillä myö vedettiin koko pätkää, OMa haki kovimpia happoja. Nousun jyrketessä päätin ottaa vetovastuun ja sainkin nauttia piikistä jopa hetken aikaa. Hapot nousivat kuitenkin kusirajan yläpuolelle päässä ja Empun vastustamaton loppuveto oli aivan liian raastava. Heikkouttani keskityin viimeiset sadat metrit kakkostilan säilyttämiseen, joskaan varaa parempaankaan ei olisi ollut.
Näinhän siinä kävi. Poijaat vei ja etelänmies vikisi. Hylkäysuhka väijyi ehkä joidenkin yllä mutta lopputuloksien puuttuessa voin kertoa, että OMa vei, Emppu roikkui ja mie tipuin.

Torstaina meno hisu-urilla oli ehkä hiukan nihkeää, ladulla vielä jaksoin. Onneksi se oli vain välietappi kohti perjantain monster-lenkkiä. Tai ei se nyt niin monster ollut koska kesto jäi vain viiteen tuntiin. Mutta aivan siedettävä pitkäksi lenkiksi kuitenkin. Pakkasta oli sopivat -3 astetta ja sen voin kertoa, että Ylläsjärven puolella kolme astetta on aivan saatanan kylmän tuntuista! Juna koostui samoista vaunuista kuin keskiviikkona. Jossain neljän tunnin jälkeen tuli vastaan yksinäinen veturi, alkuviikon huutelija oli näemmä TUMMUNUT PAHEMMIN KUIN MITÄ IHMINEN VOI EDES TUMMUA! Loppumatka menikin kuin siivillä. Juniorikin innostui siinä sitten vauhtia hieman kiihdyttämään, toki saattoi aavistuksen jäisillä sormillakin olla osansa tuossa. Kaiken kaikkiaan kuitenkin mukavan rattoisaa vauhtia ja erittäin mukava tapa viettää päivää tuolla lumen keskellä. Samalla saattoi korjailla viikon kokonaiskilometrejä parempaan suuntaan.

Lauantaina saikin sitten matkustella pitkästi etelän suuntaan. Ja lumet loppui aivan liian aikaisin. Valitettavasti. Illalla oli sitten toinen maratooni ohjelmassa kun piti katsella kaikki hiihtolähetykset boksilta. Liki täysimääräisinä. Ja sitten sunnuntaina hiukka juoksua kotikulmilla ja ankaraa hiihtojen seurantaa.
Näin sitä eleltiin. Koko reissulla tunteja plakkariin about 32 ja kilsoja vissiin nelisen sataa. Laadukasta harjoittelua kaikki. Tietysti. Bonuksena reissusta toteamus, jotta uudet kapulat toimii ja erikoisen hyvin pehmeällä uralla! Ens kesänä sitten pyöritään enempikin lenkkiseurueen mukana. Siitä myöhemmin seuratkaa tiedotusvälineitä!