keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Matkalla

Ylläksen ensilumen kisoista ei sitten lopulta jäänyt käteen voittoa, ei edes sitä ylivoimaista. Tiedän että joissain piireissä naureskellaan nyt tyytyväisinä, ehkä jopa vahingoniloisina, ja ollaan tyytyväisiä siitä, että tuon paremmin en pärjännyt. Se heille suotakoon.

Lauantain keskimatkalla vauhti oli alusta alkaen ihan kohdillaan mutta suunnistus tökki jonkin verran. Neloselle tein huonon reitinvalinnan (ja missasin myös ratkaisevan suoran oion) ja takkiin tuli oikein urakalla, liki minuutti. No Stafulle jäin vain viisi sekkaa, joten kisa ei ratkennut siihen. Kutoselle tein oikein virheen kun missasin yhden uran. Se maksoi puoli minsaa. Yhdennellätoista rastilla missasin niin ikään uran ja kuvittelin kääntyneeni väärin. No en ollut. Tämäkin maksoi kokolailla minuutin. Siinä samassa Stafu kuittasi ohi ja sekös söi miestä. Lopussa vielä napsautin suksen poikki ja sain näin aihetta paiskoa välineitäni maalissa. Kouraan jäi 11.tila ja olin kuudes suomalaisista.

Sunnuntaihin mentiinkin sitten normaaliin tapaan kostoa vannoen. Ohjelmassa oli valitettavan lyhyt normimatka. Ykköselle sujuttelin varoen ja jäin huomattavasti. Tämän jälkeen paransin menoani kohtuudella. Kolmoselle sorvasin jopa kisan ainoan pohja-aikani. No vitoselle sitten tasoittelin menoa ottamalla 40sek pataan missaamalla jälleen uran. Tämän jälkeen kisa eteni kohtuudella, joskin suunnistus oli turhan tökkivää. Vasta toiseksi viimeiseltä onnistuin lähtemään väärään suuntaan, kun en kartastani saanut riittävän hyvin selvää. Meinasi paniikki iskeä, kun liman alta ei uraa kartasta löytynytkään. Se maksoi puolisen minsaa ja periaatteessa yhden sijan, joskin KeskinarkausMasa teki saman virheen. Näin ollen plusmiinus nolla tuossa kamppailussa. Sija oli 6. ja kotimaisista viides.

Mikä sitten kisoissa oikein oli pielessä? Miehen piti olla kunnossa ja niin olenkin. Meno ei toki ollut yhtä herkkää kuin viime vuonna tähän aikaan mutta suksi kyllä liikkuu vähintään samaa vauhtia, ehkä kovempaakin. Kaiken lisäksi tiesin, ettei siellä muutkaan ole lentoon lähteneet vaan kulkevat edelleen maita myöten. Kaikki oli sinällään kohdallaan. Paitsi se suunnistusvarmuus. Virheitä tuli liikaa ja meno oli koko ajan liian tökkivää. Urastolla ei paljoa ole päässyt vetämään mutta sekin on sama kaikille.
Nopealla analyysillä voisin väittää syyksi sitä, että nyt minulla ei ollut niin kovia panoksia pärjätä kuin viimeksi. Silloin oli riittävän iso henkinen pakko tehdä sellaiset tulokset, jotka riittävät. Olin henkisesti paremmin valmstautunut. Miksi sitten en nyt ollut? Tottakai tavoitteeni oli pärjätä mutta ehkä enemmänkin tiesin vetäväni perussuorituksilla nyt taululle heilahtaneita tuloksia. En liiemmin yrittänytkään vetää liiaksi riskillä. Ehkä olisi pitänyt.
Kausisuunnitelmani mukaisesti olen kuitenkin tällä hetkellä kunnossa ja olen jo jonkinmoisia tuloksiakin saanut aikaiseksi. Voin siis levollisin mielin suunnata Imatran kautta Ski-O Tourille ja sitä kautta EM-kisoihin. MM-kisat odottavat sitten vielä keväällä vuoroaan mutta sinne on vielä aikaa. Tammikuun puolivälissä ollaan sen suhteen viisaampia. Silloin on jo nähtävissä se kestääkö kroppa kauden rasitukset kevääseen asti. Jos ei kestä, niin turha sinne MM-kisoihin on puolikuntoisena lähteä. Tuloksia tehdään vain huippukuntoisena.

Kisojen jälkeen vedettiin sitten leiriä. Tavallisesta ohjelmasta poiketen urastolla tuli käytettyä aikaa hieman enemmän. Se näkyy sitten tästä eteenpäin myös tuloksissa. Oma fyysinen vire myös parani leirin ja kovempien harjoitusten myötä, joten tiedän kropan reagoivan toivotulla tavalla tiettyihin ärsykkeisiin. Fyysisen vireen paraneminen ilmeni ehkä parhaiten leirin viimeisessä tehoreenissä, parisprintissä. Tuossa timanttisen kovin perhejoukkuein käydyssä kisassa nappasimme Hänen kanssaan voiton Tunis&Tunis kokoonpanon nokan edestä. Voi sitä mehustelun määrää!

Viikko huipentui sitten Rovaniemellä Ponnen leirintyngän muodossa. Tai lähinnä nuo oli kokoontumisajot... Itse tosin tutustuin Uusmäen kämpän lisäksi ainoastaan paikalliseen tykkibaanaan vajaan viiden tunnin edestä. Tuli riittävän tutuksi.

Eihän siinä sitten. Tänään muuten kulki. Vedin 8*1km mäkeen, pakkasta oli reippaasti mutta se kapula liukui!

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Pohjoinen kutsuu

Heti huomenna aamusta, eli siis torstaina, auton nokka kääntyy kohti Ylläksellä odottavaa lumista maisemaa. Ei sillä etteikö lunta löytyisi kotoakin mutta kyllä tuo pohjoinen kauneus aina vetää puoleensa. Ja Hän. Niin ja onhan siellä tietysti ne WRE-kisat. Ne onkin sitten ensimmäiset näyttöpaikat kohti talven EM- ja MM-kisoja.

Ensimmäinen näyttöpaikka tarkoittaa samalla myös onnistumisen pakkoa. Oma kausisuunnitelmani on laadittu sen varaan, että heti kauden alussa annetaan riittävän kovat näytöt, jotta voi valmistautua levollisin mielin kohti Ski-O Touria ja EM-kisoja. Ski-O Tourilta pitäisi viimeistään olla kotiintuomisina muun menestyksen lisäksi myös tuo EM-kisalippu. Ja EM-kisamenestyksellä tulisi tietysti varmistaa jo MM-kisapaikka. Lisämahdollisuutena MM-lipun hankintaan on tietysti vielä SM-kisat. Mutta se niistä.

Ylläkselle siis mennään. Mutta mikä on tikki? Aiemmin on useinkn tullut mainostettua tikin olevan kova. Koko ajan kulkee ja aina vain paremmin. Onko mitään rajoja edes olemassa?
Viime vuonna tässä vaiheessa oltiin hyvin lähellä kauden parasta virettä. Menossa oli herkkyyttä ja kulki kovempaa kuin koskaan ennen. Nyt tilanne on se, että samanlaista herkkyttä ja keveyttä kulussa ei vielä ole ollut havaittavissa. Meno on siis ennakkosuunnitelmien mukaista ja heijastaa hyvin syksyisen harjoittelun tuloksia. Silti nyt kulkee vähintään yhtä kovaa kuin viime vuonna tähän aikaan. Se ei sinällään huoleta minua yhtään. Se kertoo vain tylyä kieltään siitä, että työ on tehty hyvin. Se mihin tämä tilanne minut viikonloppuna kantaa on vielä hämäränpeitossa. Minulla ei ole mitään sen suurempaa tarvetta uhota voittavani tai edes voittavani ylivoimaisesti. Jos niin ehkä kävisikin, niin ei se olisi sattumaa. Ei sellaista sattumaa miksi viimetalvista yhä luullaan. Voitto vain kertoisi tämänhetkisen tilanteen ja olisi osoituksena muille siitä, mitä on luvassa myöhemmin.

Mutta olellista tällä hetkellä on pitää huoli siitä, että tekee kisoissa sellaiset suoritukset, joihin voi itse olla tyytyväinen. Ei niiden tarvitse puhtaita olla, sillä teknisen täydellisyyden tavoittelu ei kuulu minulle. Se on muiden tehtävä. Kisoissa on tehtävä sellaiset suoritukset, joissa otetaan miehestä kaikki irti.

Sellaisiin suorituksiin tähdätään silloin kun pelissä on isoja panoksia. Sellaisia panoksia, mitä nyt pelissä on. Nyt alkamaisillaan oleva kauteni tulee riippumaan hyvin pitkälle noista kahdesta seuraavasta kisasta. Epäonnistuminen ei kaada venettä eikä johda vielä hätäratkaisuihin mutta se vaarantaisi ne tavoitteet, jotka maaliskuun loppuun on naulattu.

Jaahas olipahan aikalaista paatosta jälleen. Voittoja ja tappioita, kaikkensa antamista ja niin edelleen. Vielä kun olisin kirjoittanut että olen rakastunut, niin johan olis tullut tarinaa kerrakseen. No kirjoitin sitten. Siitä olisikin sitten pitänyt oikein romaania alkaa varmaan väsäämään.

Tänään vedin 6*1,4km vetoloiset Laajavuoressa. Ajat paukoi haarukkaan 3.35-3.27. Kulku oli kohtuullista, keli yllättävän hidas. Tai siis nopeampaa tietysti toivoin. Nautinnollinen tuska oli läsnä, kulku ei ollut galaksaalista mutta tiedän sen riittävän. Perjantaina voitelen sukset sellaiseen kuntoon, että oksat pois. Ja matkalla poikkean Fortesportiin hakemaan reissussa tarvittavia vermeitä, mm. erittäin komeita vaatteita...