perjantai 25. helmikuuta 2011

Kipeä

Huomenna kilpailtava SM-sprintti oli ennakkoon yksi kotimaisen kisakauden päätavoitteistani. Olin enemmän kuin motivoitunut pitämään kiinni korkeimmasta korokkeesta tällä(kin) kertaa. Näin ei kuitenkaan nyt tule käymään. Sen sijaan, että kisailisin huomenna, keskityn toipumaan keskiviikosta asti vaivanneesta kuumeesta.

Oikeastaan minulla ei ole mitään sanottavaa tai pohdittavaa. Ei kiinnosta kertoa kuinka olen harjoitellut viimeiset viikot pakkasten keskellä tai pähkäillä miksi olen kipeä juuri nyt? Miksi en sairastunut vaikka viikko sitten?

Tämä merkitsee vain sitä, että seuraavat reilut kolme viikkoa kohti MM-kisoja tullaan suunnittelemaan uusiksi. Voi olla, että joudun ponnistamaan pohjalta asti mutta sittenpähän joudun. Kolme viikkoa riittää mihin tahansa. Noiden kolmen viikon aikana rakennan pohjat uudestaan aina alusta alkaen, kehitän vauhtini aivan uudelle tasolle, tuon täydellisen suoritusvarmuuden suunnistustekniikkaani ja herkistelen koneeni äärimmilleen. Sen jälkeen olen valmis.

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

SM-pitkän pronssinen taival

Vaikka katseeni onkin suunnattu tiukasti tulevaisuuteen, niin tällä kertaa tarkastellaan jälleen mennyttä. Ja sieltä menneestä löytyy Jämsän SM-viikonloppu. Henkilökohtaisesti olin asettanut tavoitteen pitkänmatkan voitoon, sillä oltiinhan sitä kisailemassa Keski-Suomessa. Kuninkuusmatkan herruus liki kotimaisemissa metsomaakunnassa, se oli jotain tavoittelemisen arvoista. Tavoitteen toteutuminen näytti vielä torstaina varsin heikolta, sillä meno ei EM-kisojen jälkeen tuntunut kovin hyvältä kun kävin hieman kovempaa raapimassa. Tässä suhteessa pienillä asioilla voi olla suuri merkitys ja päiväkin voi tehdä ihmeitä. Perjantai-iltana elämä palasi kehooni, pääsin kultani kainaloon ja olin valmiina taisteluun.

Kisapäivälle ei onneksi ihan julminta pakkasta tarjottu. Riittävän kylmää ja nihkeää oli kuitenkin. Kisaa varten laittelin oikein kolme paria erinäisin sekoituksin. Päätin harkita jopa kolmen parin taktiikkaa, sillä kisa käytiin peräti kolmena lenkkinä ja kartanvaihdot olivat kilpailukeskuksessa. Suksia vaihtamalla saatiin sentään hieman sirkushuveja katsovalle kansalle tarjottua. Mutta jos ei sitä kylmintä keliä ollut tarjolla, niin onneksi sentään uutta tosi liukasta vitilunta sateli yön aikana muutamia senttejä.

Verryttelyn aikana tuntui ensin, ettei suksi luista yhtään mutta tarkempi analyysi osoitti kuitenkin kisakelpoista kalustoa löytyvän sen kolmen parin verran. Näin ollen päätin vetää koko arsenaalilla. Tästä onnistuinkin hankkimaan itselleni pienen kiireen, sillä sukset piti tietysti viedä ennen lähtöä huollosta vastaavalle isälleni. Ongelmana oli tietysti se, että huoltajan sijainnista ei ollut reilu kymmenen minsaa ennen starttia vielä mitään tietoa. Kaikesta huolimatta sukset sain toimitettua kartanvaihtopaikalle ja oikean järjestyksenkin vielä kerrottua. Lähdössä pääsinkin sitten suoraan karsinaan.

Lähdössä kun sai kartan kouraan, niin saattoi vain todeta, että tulee fyysinen kisa. Ensimmäisellä lenkillä ei teknisestä suunnistuksesta ollut tietoakaan. Mutta en minä valita sitä, hiihtovoittoinen kisa kyllä sopii. Ensimmäisillä väleillä huomasi heti, että urat ovat kapeita ja epätasaisia sekä paikoin vielä uuden lumen kuorruttamia. Ei ollut ihan kaikille urille kelkka ehtinyt. Ensimmäistä kertaa tälle talvea olin kuitenkin heti startista hereillä, eikä alussa tullut turhia tappiosekunteja. Ensimmäisen lenkin loppupuolella siirryin väliaikaisesti kisan kärkeen ja kartanvaihdossa pohja-aikani piti loppuun asti. Suksia vaihtaessa en pitänyt mitään kiirettä ja totesin vielä suuren maailman tapaan omaavani varoja tuon kaltaiseen seisoskeluun. No saatiin ainakin niitä sirkushuveja tarjottua.

Toinen lenkki käynnistyi mielestäni varsin hyvin mutta tässä vaihessa OMa aloitti sellaisen offensiivin, että muiden oli annettava sekunti sekunnilta periksi. Matkalle sattui myös muutamia pieniä virheitä, jolloin aikaero alkoi kasvaa turhankin kovasti. Kisan voiton kannalta saatoin myös tehdä tuolla suksien vaihdolla virheen, sillä toisella lenkillä vitilumisia uria oli tarjolla vielä ensimmäistä lenkkiäkin enemmän. Se edellinen pari olisi toiminut myös toisen lenkin alueella selvästi paremmin. Mutta tätähän ei voinut tietää ennakkoon. Tästäkin huolimatta löin sen mitä kykenin. Toiseen kartanvaihtoon kurvaillessani kuulin johtavani ensimmäisessä. Iskä kertoi myös viimeisen lenkin olevan raskaimman ja sen sopivan itselleni kuin nakutetun. Jostain syystä uskoin tämän.

Kolmannella lenkillä palattiin Pitkävuoren rinteille ja saatiin taas hieman kavuttavaakin. Heti viimeisen lenkin kolmannella välillä onnistuin kuitenkin tekemään pienen reitinvalintavirheen ja säestämään sitä vielä isolla ohiajolla, jolloin tappiota kellotettiin helposti toista minuuttia. Päätin kuitenkin jatkaa taistelua. Uskottelin itselleni, että ei se olisi helppoa muillakaan. No ei se varmaan ollutkaan. Itselläni kulku tuntui hyvältä loppuun asti ja kykenin pitämään vauhtini hyvin yllä. Lyönti oli hyvää mutta OMa vain kulku selvästi kovempaa. Viimeisellä rastilla oli vielä aikaa antaa muiden leimailla rauhassa ja odotella vuoroani. No olisi siinä ollut toinenkin leimasin mutta se roikkui koivunoksalla aivan liian korkealla kaltaiselleni lyhytkätiselle pygmille. Odotin siis. Maaliin tullessa ylivoimaiset pohjat kuuman ryhmän toisena lähtijänä. Oli enää odotettava muiden suorituksia.

Niinhän siinä kävi, että OMa nappasi ylivoimaisen voiton ja vielä KeskimarkausMasakin sujutteli ohitseni. Maaliin tullessani pelkäsin hieman jo selvittäneeni kuka tulisi neljänneksi mutta niin se vain kääntyi pronssikamppailu meikäläisen voitoksi. Kaulaan pujotettiin siis uran ensimmäinen mitali kuninkuusmatkalta. Siihen olin kaikesta huolimatta tyytyväinen.

Viestistä sitten napattiin 7.tila. Kokolailla maksimaalinen suoritus joukkueeltamme. Hetken järjestäjät pelottelivat hylsyllä mutta onneksi sitä ei tullut. Kritiikkini kisoista olen kertonut jo aiemmin ja siihen ei enää palata. Viikonlopusta jäi kuitenkin tulosten valossa varsin positiiviset fiilikset. Ja hymyili se elämä taas muutenkin.

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Hopea kaulassa, Kulta kainalossa - EM-kisojen toinen puolisko

EM-kisojen toinen, eli parempi, puolisko käynnistyi lauantain keskimatkalla ja tuli jatkumaan sunnuntaisella viestillä. Mutta kattellaan nyt se keskari ensin.

Keskimatka kisailtiin varsin poikkeukselliseen ja erikoiseen tapaan yhteislähdöllä. Kilpailusta oli odotettavissa varsin tiukka perhoslenkkien ja kartanvaihdon takia. Onneksi sentään keskusrastina toimineen ykkösrastin kerrottiin olevan peräti 6 metriä leveällä uralla. No oli muuten aika norjalainen kuusi metriä... No paukusta liikkeelle, toiset jo hieman ennen. Onneksi lähtö videoitiin, jatkotoimenpiteitä ei toki seurannut. Ykkösvälillä ei mitään ihmeitä seurannut, paitsi leimauksessa, jossa porukka meinasi kasaantua katkouralla (olisko ollut max 2m leveä), kun rastille tultiin molemmista suunnista ja lähtö seuraaville tapahtui samaan tapaan molempiin suuntiin. Jotkut kääntelivät suksiaan. Penkan puolelta onnistui porukan onneksi ohittamaan ja lennokkaan touch free-leimauksen avulla pääsi matkaakin jatkamaan. Alkumatkan pistelin pääasiallisesti porukan mukana kohtuullisen sujuvasta menosta nauttien. Mitään suurempaa suunnistustyötä en tehnyt, pidin vain huolen siitä, että mentiin oikeita uria. Kartanvaihdossa kuulin Jukalta, että olen seitsemäntenä. Tiesin perässä olevan ison ja nälkäisen letkan melkein näköetäisyydellä, joten kilpailusta oli tuleva vielä tiukka.
Toisen lenkin alussa kokeilin hieman omaa valintaa, eroja ei toki juuri tullut. Perhosilla onnistuin kuitenkin hukkaamaan Barchukovin selän, mikä tuli osoittautumaan ratkaisevaksi virheeksi. Yhteiselle loppulenkille lähtiessä näin Granatin ja Lamovin hieman edellä ja päätin vetää heidät kiinni. Tässä vaiheessa en sijoituksesta tiennyt mutta päättelin sen olevan hyvän, sillä takaa-ajava letka ei ollut saavuttanut. Kokolailla kaiken sai puristaa peliin mutta selät sain kiinni. Tokavikalle yritin omaa ratkaisuani mutta en siitä hyötynyt, saatoin pari sekuntia menettääkin ja olin edelleen letkan viimeisenä. Tässä vaiheessa myös huomasin letkassa olevan edelläni neljä miestä ja kun kuulutus hehkutti Stafun ja Rostin kamppailua arvelin taistelevani todellisista sijoituksista. Viimeiselle yritin niin ikään omaa valintaa muiden mennessä alakautta. Rastilla olin kuitenkin edelleen letkan viimeisenä, eikä loppukirikään tuonut muutosta asiaan. Lähemmäksi toki pääsin. Maalissa tajusin taistelleeni mitalista ja hävinneeni tuon kamppailun. Ne olivat ehkä elämäni katkerimmat ja pisimmät kymmenen sekuntia. Loppusija oli 7. Kymmenen pitkää sekuntia mitalista. Vaikka tulos olikin hyvä en voinut olla miettimättä mitä olisin voinut tehdä toisin. Loppujen lopuksi tilanne oli kuitenkin se, että kisan aikana minulla oli enemmän tilaisuuksia kääntää tilanne heikompaan suuntaan, kuin mitä sen parantamiseksi olisi ollut. Vaikka olisin ollut perhosilla kymmenen sekuntia nopeampi, niin en usko, että sijoitus olisi siitä mihinkään muuttunut. Olisin vain ollut nopeammin letkassa mukana.

Viestissä sain kunnian olla Suomen 1.joukueen avaajana. Tavoitteeksi asetettiin voitto. Paineet olivat ainakin itselläni sen mukaiset. En usko, että olen koskaan jännittänyt enempää, saatoin tuntea painolastin kapeilla harteillani. Viimeiset hetket ennen kisaa olin kuitenkin rauhallinen, sillä tiesin hallitsevani tuon homman. Tuo jännityksen tunne oli juuri se, mitä olin odottanut.
Alkumatkan pistelin jälleen vain porukan mukana, joskin ykköselle mennessä olin hetken kokolailla ulkona kartalta. Aukon laita paistoi onneksi riittävästi. Neloselle oli pidempi hiihtopätkä jossa saatoin imeä selkiä kiinni ja kuitata Gratatia lukuunottamatta muut. Toki sisäkurvikin tässä auttoi. Ykkösen pitkä hajonta tuli näin kuitattua. Yleisörastille tulin toisena ja loppulenkin perukoille mennessä siirryin jo keulille. Takaisin päin käännyttäessä missasin kuitenkin oion ja tein vielä heikon reitinvalinnankin, jolloin Granat (SWE) karkasi. Muut perässäni sinnitelleet onnistuin tiputtamaan pelkällä vauhdilla. Viimeisillä väleillä sain nipistettyä eron vaihdossa johtaneeseen Ruotsiin 18 sekunnin mittaiseksi, kun hieman ennen vaihtoa sitä oli vielä yli puoli minuuttia.
Toisella osuudella Venäjä onnistui karkaamaan OMalta ja Stafulle jäi hieman kirittävää. Usko voittoon oli todella kova mutta tällä kertaa Khrennikov oli lyömättömässä iskussa. Tuloksena kuitenkin hieno hopeamitali! Ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali, yksi niistä unelmista.

Hopeamitali pujotettiin kaulaan mutta Kultani sain kainaloon. Se jos mikä lämmitti mieltä. Auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta saatoin olla onnellinen.

perjantai 4. helmikuuta 2011

EM-kisat puolivälissä

EM-kisat täällä Lillehammerin nurkilla ovat saavuttaneet kisamatkojen lukumäärän suhteen puolivälinsä, joten lienee pienen välitilinpäätöksen aika. Menestyksen perusteella mitattuna on kouraan jäänyt mitalien ja kukkapuskien sijaan pelkkiä luita, tällä kertaa jopa kohtalaisen kokoisia, ei nyt mitään valtavia mutta reiluhkon kokoisia reisiluita kuitenkin.

Kisat avattiin perinteisellä väliaikalähdöllä käydyllä pitkällä matkalla, jolla mittaa oli varsin riittävästi. Hiihdetystä matkasta ei nyt niin tarkkaa kuvaa vielä ole mutta varmaan jossain likempänä kolmenkympin kriisiä liikuttiin. Tai sinnepäin. Oma kisa alkoi varsin mainiosti, sillä ensimmäisen virheeni tein vasta kisan toiselle rastille. Kyseessä oli ehkä himpun verran hitaampi reitti ja kapean luikkaribaanan muututtua jyrkässä alamäessä kokolailla pisteuraksi, eli hitaimmaksi mahdolliseksi baanaksi, ei vauhdin hurmasta voitu puhua. Toki tuohon aikatappioon vaikutti myös varovainen laskeutuminen ko. uralla. No ajattelin pitää välineet ja kanssakilpailijat ehjinä vielä tuossa vaiheessa. Neloselle koukin myös hieman isomman kaavan kautta ja tuossa vaiheessa local Stanimir painelikin ohi. Seuraavat kilometrit mentiinkin sitten vetovuoroa välillä vaihdellen aina siihen asti kun päätin käväistä toisen lenkin kolmosella kahteen kertaan. Tämä tosin maksoi vain puolisen minsaa ja aiheutti OMan iskeytymisen kantaan. Loppumatkalla sitten katseltiin aika ajoin OMan kantapäitä ja paikoin ei. Viimeisellä pitkällä välillä kairauduin vielä kerran kantaan välin pohja-ajan turvin vain hupeloidakseni tuon aseman hieman myöhemmin. Loppulenkillä täytyi jokatapauksessa taistella yksin. Mollivoittoisen alun jälkeen loppua kohti piristynyt meno tuottaa lopulta 11. tilan. Ei nyt aivan sitä, mitä hain. Päällimmäiseksi tunteeksi jää pettymys omaan tekemiseen. Virheet kun tuppaavat pudottamaan tuota loppusijaa... Kisa sentään oli hieno ja oikein kunnon pitkänmatkan kisa, kestoa olisi toki voinut olla vaikka vartin enempi.

Välipäivänä nautiskeltiin kevyellä hiihtolenkillä komeasta auringonpaisteesta ja valmistauduttiin tämänpäiväiseen sprinttiin. Kilpailu käytiin poikkeuksellisesti kahtena lyhyenä lenkkinä kartanvaihdolla ja odotettavissa oli varsin tiukkaa suunnistusta turhan tiheällä urastolla. Eli siis kaikkea sitä, missä omat vahvuuteni eivät missään tapauksessa piile. Tästäkin huolimatta viivalla oltiin valmiina taistelemaan tavoitteiden mukaisista sijoituksista.
Alkumatkasta onnistuin pitämään homman jopa siedettävästi lapasessa mutta ensimmäisen lenkin puolivälissä onnistuin lopulta pannuttamaan sellaiset ennätysluokan turvat eräässä kurvissa. Kokolailla samalla hetkellä kun otin tuntumaa lumen pintaan tajusin, että siihen ei nyt varsinaisesti olisi ollut varaa... Gps-seurannasta oli mukava katsella pallukan pysähtymistä jälkikäteen. Tuo maksoin helposti sellaiset 25sek. No kerrankos sitä kaatuu. Toinen lenkura sujui paremmin ja sijoitus nousikin varsin kohtuullisesti. Jälkikäteen suorituksesta paljastui muutamia pieniä virheitä muttei mitään katastrofaalista. Varsin tiukkaa suorittamista vaatineessa kisassa monet muutkin sortuivat pieniin ja suurempiinkin virheisiin. Lopputuloksena tutun oloinen 11. käteen jäänyt luu oli samaa luokkaa kuin pitkällä matkalla. No ehkä olin tähän hiukka tyytyväisempi, sillä tämän kaltaiset kisat nyt eivät varsinaisesti ole erikoisalaani.

Huomenissa sitten keskimatkaa yhteislähdöllä ja sunnuntaina viesti. Ja siinäpä ne kisat sitten ovatkin. Ei täällä ihmeempiä. Onneksi sentään kulta osaa hoitaa ne mitalit kotiin.