torstai 29. heinäkuuta 2010

Reisi vs. World Rally Car

Taisto Rannankylän tiestöllä MM-rallin shakedownissa on tauonnut ja pöly laskeutunut. On aika tarkastella miten kävi.

Ohjelmassa oli siis Reisi vs. WRC-taistelu, jossa mitattiin oman suorituskykyni ja WRC-auton suorituskyvyn eroa. No sanomattakin selvää on, että tuo ero on iso. Tosin kun laitetaan hisubaana alle, niin johan alkaa Hirvonenkin jäämään, vaikka autolla vetäisikin.

Rata oli pituudeltaan 4,66km. Alusta on perinteistä soratietä ja reitti sisältää neljä kovaa nousua. Starttipaikka oli tässä ja maali täällä. Rata kärsi jonkin verran autojen käsittelyssä, joten meikäläistä varten tien pinta sorastettiin ja karhuttiin uudelleen, jotta ennätyskoe olisi mahdollinen. Tämä siksi, että annoin pientä tasoitusta hikoilemalla päivän töissä, lämmintä oli sellaiset +34 astetta. Tarkeni hyvin. Lisäksi oli näin saatava tasoitettua Hirvosen saamaa epäreilua etumatkaa, sillä näköhavaintojen mukaan ensimmäisestä startista shakedowniin ei ollut kuin puoli tuntia ja Hirvonen kurvaili jo hakemaan parempia säätöjä autoonsa. Kaiken kaikkiaan Hirvonen pisteli reitin neljästi lävitse ajaen pohjat kolmannella yrittämällä. Itse tyydyin yhteen yritykseen puutteellisten viritysmahdollisuuksien takia.

Tekniset tiedot:

Reisi Häkkinen:



Kone:
VO2max: n. 75 ml/kg/min
HR max: 184
HR rest: 35

Mitat:
Pituus: 1770mm, paino: 70kg, reiden ympärysmitta: 600mm.

Kengät: Inov8 X-talon 212g, irtosoran määrästä johtuen.

Kelin vaikutus: musertava
Ulosajon riski: olematon


Ford Focus RS WRC, Mikko Hirvonen:

Kuva: AKK Sports Ltd./Pasi Maenpää


Kone:
- Teho: 300 hp 6000 kierrosalueella
- Vääntö: 550 Nm 4000 kierrosalueella
Mitat:
Pituus: 4362mm, leveys: 1800mm, akseliväli: 2640mm, paino: 1230kg.

Kelin vaikutus: olematon
Ulosajon riski: todellinen

Teknisiä tietoja verratessa ei voida välttyä siltä huomiolta, että varsin massiivisesta reisipakista huolimatta olen huomattavasti kevyempi kuin Hirvosen Ford. Vielä kun Hirvosen menopeliin lisätään kuljettaja oma (tässä tapauksessa varsin pieni) massa, niin kyllä siinä tie notkuu. Omalla kohdallani taas kesäisestä ajankohdasta johtuva lajivalinta vaikeuttaa fyysisen kapasiteetin hyväksikäyttöä, vastaavasti Hirvosen tulisi päästellä jäätiköllä tavan slikseillä. Tehojen vertailussa saatan hävitä hieman. Siis autolle, en kuskilla. No selitykset sikseen.

Hirvosen kurvailtua aamulla virallisen shakedownin pohjiksi jääneellä kolmannella vedollaan 2.02,2 oli tavoite itselleni asetettu. Kotiin selvittyäni pohkeita kiristeli edelleen eilinen reittiin tutustuminen. Baana oli kuitenkin tuttuakin tutumpi, sillä olenhan tahkonnut näitä tiestöjä jo vuosia. Ajolinjat ovat itsestäänselviä, kartturia en tarvitse.

Puoli seiskalta starttasin verryttelemään. Ei tuntunut hyvältä. Vajaan kilometrin kiskoin kovempaa tuohon sekaan. Ei mihinkään. Starttipaikalle rullasin reippaasti ja silloin tuntui jo paremmalta. Sidoin kengät uudestaan ja painoin starttia.

Ensimmäinen nousu Lylymäen notkosta menee kevyesti. Toisessa kovassa nousussa, Kuusikon nousussa (Hors catégorie) valtaisat kannustusjoukot siivittävät keveää menoani. Ensimmäinen kilometri taittuu tuonne 3.30-tasolle. Toinen kilometri on loivemmin kumpuilevaa ja ennakkoon ajattelin iskeä tässä. Nyt tajuan sen mahdottomaksi. Vauhti ei vain kasva. Haukilammen montussa toisen kilometrin täyttyessä aikaa on palanut hieman yli seitsemän minuuttia. Tuosta notkelmasta alkaa kolmas kova nousu Sepänmäen rinteille. Puristan minkä pystyn. Vastaan huristelee myös tiekarhu, jota olen pakotettu väistämään. Kymmenyksiä valuu hukkaan. Karhijärven ohi painellessa pyrin rentouttamaan menoa siinä juurikaan onnistumatta. Kolmas tonni täyttyy jossain 10.45-tietämillä. Viimeinen nousu on Kalasaarikon mäessä. Nousukulma ei kuitenkaan ole lähelläkään kehon kulmaa tässä vaiheessa, vaikka jyrkkä se on tuokin mäki. Neljäs kilometri täyttyy sen aikana. Aikaa on palanut jo liikoja. Mutta loppu onkin vain laskettelua. Valitettavasti sekään ei häikäise. Maali kuitenkin pelastaa riutuvan juoksijan. Maalivaatteen alitan ajassa 16.02,3. Olen hävinnyt Hirvosen Fordille 14.00,1 ja Latvalalle tasan neljätoista minuuttia 4,46 kilometrisessä shakedownissa. Se on julmaa peliä se.

Näin tänään. Rallimiehet ravisteli Suurajoja varten, minä Pielisrasteja. Saman kokoluokan tapahtumia, tai ainakin saman arvoasteikon kisoja. Pitäisiköhän talvella kiskoa kivikelin suksilla sama?

tiistai 27. heinäkuuta 2010

Kuinka seikkailu-urheilu vaikuttaa suorituskykyyn?

Suorittaakseni liki tieteellisen tutkimuksen otsikon mukaisesta aiheesta oli minun sekä juostava virallinen testilenkki kahteen kertaan ja käydä siinä välissä riutumassa 31h verran Jeriksen lähitienoilla.

Testilenkiksi valikoitui Sarvivuoren vitonen, jossa oma ennätykseni oli viimekesäinen 17.30. Testirata on suhteellisen mäkinen, vaikka pahin yhtämittainen nousu onkin lyhentynyt n.250m ja madaltunut samalla kolmisenkymmentä metriä. Reitillä on epäviralisesti mittaa 4800m ja nousua kertyy n.130 metriä. Reittiä kannattaa muuten käydä kokeilemassa. Tarjoan pullakahvit ensimmäiselle 17min rajan alituksesta ilmoittavalle! Ei pitäisi olla vaikeaa. Seikkailukisaksi valikoitui AC24 perustavanlaatuisesta mielenhäiriöstä johtuen. Asiaa edesauttoivat myös kaksi muuta yhtä sairaalla mielenlaadulla varustettua Ponsilaista, eli Tinke ja Emppu. Seikkailun kokonaiskestoon vaikutti sitten puutteellinen valmistautuminen ja/tai heikko seikkailukunto.

Testitapahtumaa ajatellen oli käytävä runnomassa rata ennen seikkailua. Päiväksi valikoitui keskiviikko 14.7, jolloin oli viimeinen mahdollisuus puhallella keuhot tyhjiksi ennen isoa myllytystä. Viikolla ei muita tehoja ollut ohjelmassa, joten olin täysissä sielun ja ruumiin voimissa tuolloin. Keli oli muistaakseni lämmin ja kulku verrytellessä nihkeänlaista. Kiskoin sitten reippaamman mittaisen vetoloisen alkuverkoissa, jolloin tuntui jo paremmalta. Ajattelin alittavani 18 minuuttia, jos oikein nasahtaisi. Ensimmäisellä väliaikapisteellä Öljymäen päällä olin ajassa 7.40 ja epäilin sen lupailevan hyvää aikaa. Paluumatkalla Sarvivuoren mailille jälleen liityttäessä kello kertoi aikaa kuluneen 13.45. Olin siis kokolailla ennätysvaudissa. Loppumatka sujui helposti ja rennon oloisesti ja saatoin rullata maaliviivalle ajassa 17.27. Tutkimuksen lähtötilanteessa olin siis selkeästi hyvässä kansallisen tason kunnossa.

Seikkailusta onkin täällä jo tarinoitu. Ei siitä sen enempää. Reissun jälkeen väsytti ja seuraavalla viikolla harjoittelu olikin kevyttä. Passailin tutkimuksen viimeisen osion suorittamista aina lauantaihin asti ja yritin näin varmistaa edes jonkinmoisen mahdollisuuden palautumiseen. Kulkua ei tainnut olla koko viikolla. Ei edes rullahiihtäessä. Perjantaina oli ehkä pieniä elon merkkejä jaloissa, joten varsin levollisin mielin saatoin testiin lähteä. Asetin itselleni myös pienen lisäpanoksen määrittelemällä Pielisrastien starttilupaan edellyttäväksi ajaksi 18min alituksen. No kuten arvata saattaa, niin ainakin verryttely tuntui nihkeältä. Eikä se juoksukaan helmeilevää ollut. Öljymäen päällä ei happi kulkenut mutta väliaika 7.43 oli varsin lupaava. Tasaisempi välipätkä ei sitten kulkenutkaan ja mailille palatessa oli väliaika 13.55. Mailin loppuosalla onnistuin vielä hukkamaan lukuisia sekunteja mutta kellon pysähtyessä aikaan 17.46 olin varsin positiivisesti yllättynyt. Samalla meinasi toki pysähtyä sydänkin mutta tulipahan varmistettua itselleen osanotto-oikeus Pielisrasteille!

Jos seikkailua edeltävässä rykäisyssä oli rentoutta havaittavissa, mikä siis on itselleni lähes tuntematon käsite, niin jälkimmäisessä kärsimysnäytelmässä siitä ei ollut tietoakaan. No nämä hyvät ja huonot päivät heittelee aikalailla. Ajallisesti takapakkia tuli 19 pitkää sekuntia mutta se oli mielestäni varsin rohkaiseva aikatappio. Fiksua olisi tietysti ollut vetää jonkimoinen tasotesti ja keskittyä enempi vain sellaiseen rentoon juoksuun vauhtia maltilla ja tasaisesti kiristäen. Siitä ei kuitenkaan olisi viitsinyt edes kirjoittaa, joten päädyin tähän vaihtoehtoon. Ei nyt sillä, että tästäkään olisi kannattanut mitään kirjoitella.

No mutta mitä tästä sitten voidaan päätellä? Tuskin yhtään mitään. Paitsi ainakin se, että aivan täysin monttuun en itseäni ole vielä ehtinyt saamaan. Suorituskyky näyttää laskevan hieman mutta noin kahden viikon kuluttua voisin päätellä kulun palanneen normaalille galaksaaliselle tasolleen. Kolmessa viikossa on varmaan jo huippukunto esillä juuri ennen ensimmäistä leiriä, jolloin hurjaa kuntoa puhkuessani Jukan mustaan kirjaan voidaan merkitä itselleni jo ensimmäiset plussat. Niitä sitten talvella tullaankin tarvitsemaan.

Pari kovempaa reeniä nyt tähän alle ja jonain viileänä lauantaiaamuna saattaa rävähtää oikein kova ennätysparannus tiskiin. Sitten kun siihen vielä lisää pari onnistunutta suunnistusharjoitusta, joita muuten ei ole heinäkuun alkupäivien jälkeen tullut tehtyä ollenkaan, niin olen valmis taistelemaan syksyllä jälleen titteleistä. Ja talvella mitaleista. Ensimmäinen välitavoite on Pielisrastien keskimatka.

Loppuviikolla on sitten ohjelmassa "Reisi vs. WRC"-tutkimus, jossa tutkitaan Reisi Häkkisen, alias hisuspeden, ja WRC-ralliauton eroja noin niinkuin yleisellä tasolla ominaisuuksien suhteen sekä kellon kertomaa eroa Neste Oil Rallin Rannankylän SHAKEDOWN-testierikoiskokeella. Reitillä on mittaa 4,66km, autot vuorossa torstaina 8-12 ja hisuspede joskus illalla. Riippuu miten pitkään töissä menee. Raportti tulee toivonmukaan myös saman päivän aikana.

tiistai 20. heinäkuuta 2010

AC 24 ja MM-valintojen kritisointi

AC24 takana. Pettymystä pukkasi, sille ei voi mitään. Pakko on myöntää, että reissuun lähdettäessä takki oli auki kuten Wingstedtillä konsanaan Hyvinkään abc:llä. Maaliin saapuessa oli takki kokolailla tyhjänä ja visusti kiinni lämmön ylläpitämisen toivossa. Kyllä vain korpeaa.

Reissusta kokolailla kaiken tarpeellisen on jo Tinke ehtinyt vuodattamaan. En nyt tiedä kannattaako käydä kisaa itse sen enempi ruotimaan. Teen sen silti.

Kairojen HC-nimisen joukkueemme jäsenistöön kuuluivat Tinke (Pellon oma Tom Boonen), sprinttitykki Emppu ja allekirjoittanut. Vastassa oli kylmäverisiä raakalaisia, kuten Sepi Mäkinen, joten odotettavissa oli kovaa kamppailua. Tavoitteeksi oli joskus talvella taidettu asettaa voitto, joten mitenkään harrastelemaan ei oltu lähdössä.

Se voitto muuten voitiin hyvästellä kokolailla heti reitin selvittyä, sillä meitä suosivia lajeja, kuten juoksua ja suunnistusta, ei ohjelmassa ollut riittävästi. Eikä ne ensimmäiset melontametrit tällä vuosituhannella mitenkään lennokkaita olleet, joten ero keulaan alkoi kasvaa. Maastopyöräkään ei kulkenut ammattilaisten malliin eikä tuo gibbonilla kävely tosiaan ollut omaa vahvuusaluettani, jos nyt ei ollut sinne nousukaan. Maastopyöräosuudella meinasi levyjarrut sulaa, kun puoteltiin Oloksen huipulta alas. Vauhtia oli ilmeisesti riittävästi. Tunturijuoksun alkaessa oltiin vaatimattomat kaksi tuntia keulaa perässä. Tuo juoksuosuus oli meiltä parasta antia koko kilpailun aikana. Osuuden helmiin kuuluivat rasvausoperaatiot ja varmat rastinotot, jotka olivat mallia: ei tuo oo meidän lippu mutta leimataan nyt varmuuden vuoksi. Muutamaa sataa metriä myöhemmin naureskeltiin, että kannatti leimata. Juoksun kruunasi uinti kylmässä lähdepohjaisessa tunturijärvessä. Ei ollu krampit kaukana.

Toinen melonta sujui hiukan paremmin kuin ensimmäinen, ei tosin silti kovin vauhdikkaasti. Lähinnä vaaratilanteita oli vähemmän. Tosin puolivaloilla ajellessa sekin tuntui olevan riittävästi. Luultavasti olisi ollut paras ratkaisu jäädä jo tässä vaiheessa matkaa pitämään seuraa Lumikomeetoille. Rullaluistelussa meinasin nukahtaa pystyyn, kun ei matkalle sattunut edes virkistäviä itsemurha-alamäkiä. Tästä päätellen kisa ei tulisi päättymään hyvin, sillä pyrän selässä odotti vielä 111km taival.

No sitä fillarointia ei koskaan vedetty kokonaisuudessaan. Vauhti oli heikkoa koko ajan eikä nousuissa nähty vetomiehenä Íñigo Cuestaa. Ei kyllä ketään muutakaan. Saattoi olla hyväjättäessämme loput rastit kiertämättä, sillä voi olla, että sille tielle oltaisiin jääty ja saatu kuulla papin suusta ne aamenet. Mielet mustina ajeltiin hiljaksiin kohti Jeristä.

No sellainen pettymys se. Näihin on jo onneksi tottunut. Mutta Tinken tavoin taidan kokeilla joskus uudestaan. Matkamuistot on kolhittua polvea ja heräteostoksena (hyväksyttävänä sellaisena) hankittua Jenni Vartiaisen uusinta albumia lukuunottamatta vähissä.




Seuraava pätkä käsitteleekin sitten MM-valintoja. Niistä on keskusteltu Snetin pesupaikalla asti oikein kiitettävästi. Näytti vielä omienkin vuodatusten linkki sinne päätyneen, joten lienee syytä arvostella valintojen epäoikeudenmukaisuutta. Tietysti porukkaa on hiertänyt OMan ja Airilan valinnat mutta pääasia on ollut V7:n jääminen kisakoneesta. Jotakuta vatussia vielä ketutti oikein olan takaa kun Taanila avautui blogissaan noista valinnoista.

Huomio kiinnittyy kahteen asiaan:
1. Salmi on korostanut kv-näyttöjen tärkeyttä
2. Kähäri puhuu avoimuudesta ja uudistumisesta

Kun Vesa Taanila sitten hankkii sitä kansainvälistä menestystä ja sijoittuu siinä sivussa sprintissä Suomen katsastus- ja arvokilpailuissa aina kolmen joukkoon, niin palkintona on joukkueesta putoaminen. KV-näytöillä ei ole mitään merkitystä.

Valinnat tehdään edelleen jotenkin ihmeellisesti kähmien. Valintaperusteissa oli ykkösenä kv-menestys, kakkosena menestys katsastuskilpailuissa ja lopuksi valintaryhmän näkemys. Tarkemmin en tiedä mutta epäilin Veskulla olevan varman lipun, sillä siihen malliin oli suunnitelma (kuulopuheiden perusteella) vetää sprinttiä koko kesä. Viimehetkellä vedetään liinat kiinni ja valitaan siten, että saadaan haluttu joukkue matkaan. Valinnoissa painaa vahvasti nk. pärstäkerroinvakio. Uudistumisesta ja avoimuudesta ei tietoakaan, mieleen tulee lähinnä itänaapurin toiminta.

Että näin. Ei voi kun sanoa, että en hyväksyisi itsekään noita valintoja.

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Maarakentaja rastiviikolla

Kainuun rastiviikko on kisailtu ja haavat ovat umpeutuneet sen verran, jotta voinen kasailla viikon tapahtumat näkyville. Kisoissa ei näemmä oikein pärjätty. Tossulla jäin normaalin verran mutta koukkuja tuli liikaa. Toki tossulla olisi pitänyt kaikkien ennusmerkkien mukaan pystyä parempaan mutta katastrofaalisella suunnistussuorittamisella torpedoin pienet yrityksen poikaset varsin hyvin.

No se viikko mein näin:

ma Aamulenkki 15min
KRV 1.osakilpailu, keskimatka. 7,7km/48min + 45min vr. Heikko esitys, reilu 5min koukkua eikä tossullakaan oltu tuloillaan. Lisäksi rullilla kämpille 33,2km/1h49min. Väsynyttä hiihtoa erittäin huonokuntoista asfalttia pitkin. Veti ihan vertoja perinteiselle Isolahden väylälle.

ti Välipäivä. Kuntopiiri 45min + rullahiihto TT(p), 23,9km/1h39min. Hiihdin kyykäärmeen yli, eli päivän hyvä työ tuli tehdyksi.

ke Aamulenkki 15min
KRV 2.osakilpailu, MM-katsastus keskimatka. 8,2km/54min + 45min vr. Heikko esitys jälleen. Virheet samalla tasolla kuin maanantaina. Tossu tuntui keveämmältä mutta ei se vissiin ollut sitä. Paluumatkasta osa perinteisen rullilla 19,6km/1h26min. Perinteisen rullat täristi vähemmän.

to Välipäivä. Kevyt polkujuoksu 10,7km/59min. Lisäksi tankkausta. Ei muuta.

pe Aamulenkki 15min
KRV 3.osakilpailu, MM-katsastus pitkämatka. 20,1km/2h21min + 40min vr. Koukkua hiukan enempi kuin aikaisempia päivinä. Tunnin jaksoin hyvin, toisen heikosti ja loppua en ollenkaan. Molemmat takareidet kramppasivat loppulenkillä. Yhtä aikaa. Aikaero kärkeen virheiden verran suurempi kuin ajattelin.

la Aamulenki 15min
KRV 4.osakilpailu, takaa-ajo. 10,1km/1h1min + 25min vr. Viikon paras suoritus. Jalat toimivat jopa yllättävän hyvin. Ei niistä nyt siis juuri mitään irronnut mutta ei ollut niin kauheaa rämpimistä, kuin mitä pelkäsin.

su Kotona jälleen. Maastopyöräily Mahlulle 82km/3h54min. Menomatka rippijuhlille oli samalla päivän pitkälenkki. Mukavia hiekkateitä ajelin.

Viikolle kiskaisin määrää sopivat 19h14min. Joku sanois, että liikaa kisaviikolle. No voipi olla. Mutta tosiasiassa tämmöisellä viikolla on pakko kiskoa kevyttä aika paljon, sillä ei mulla jalat muuten toimi yhtään. Talvella voisi olla esim. arvokisaviikoilla aivan yhtä toimiva mutta hiihdosta kroppa palautuu eri tavalla, joten pakko ei ole tämmöistä sapluunaa vetää.

Teknisestä suorittamisesta sen verran, että ei nuo virhemäärät mikään ihme ole, sillä toukokuussa vedin kaksi suunnistustreeniä ja peräti kahdeksan kisaa, kesäkuussa peräti kaksi suunnistusreeniä ja Jukolan. Toukokuussa kahdesti kuvittelin osaavani suunnistaa. Nyt ei tarvitse enää kuvitella. No ainakin tietää mistä asiat johtuvat. Suunnistus on minulle puhtaasti toistoihin perustuva laji, suunnistusajatella en osaa.

Yhtenä päivänä muuten tuli ratamestari niin kovaa autolla vastaan, että hyvä kun tiellä pysyi. Pikkuisen siinä keinasi säikähtää kun auto kiisi vastaan liki lentämällä. Epäilin hetken, josko olisi löytänyt vielä toisen uuden aukon sen yhden lisäksi.

Viikosta vielä sen verran, että kun kerta Kainuun korvessa oltiin, ja vielä oikeasti tuolla Metsolan Erkin kotimaisemissa, niin olisi nyt luullut näkevänsä miehestä edes vilauksen. Tai edes Kaukovaaran Karin pajeron. Aika hiljaista oli tällä kertaa. Toista se on ollut ennen.

On muuten tämäkin työviikko paketissa leipätyön suhteen. Huomenna kohti Olosta ja AC24 odottaa.

lauantai 3. heinäkuuta 2010

Maarakentaja valmistautuu rastiviikkoon ja katsastuksiin

Kainuun rastiviikko ja MM-katsastukset ovat ovella. Jostain kumman syystä olen itsekin kairautunut mukaan noihin karkeloihin. Niin no, kyllähän sitä joku liputti sen EM-viestipaikan puolesta SNetin pesupaikalla, joten eiköhän tässä olla oikein Eliittisuunnistajien valikoitunutta joukkoa. Ja jotta asiat eivät olisi liian hyvin, niin on pakko valittaa siitä, että nelipäiväinen otatus Curttia vastaan jää toteutumatta jonkun vatussin tekemien E-valintojen perusteella. No nämä sikseen.

Maanmittausinsinöörin (AMK) paperit kourassa on hyvä siirtyä suoraan maarakentamisen pariin. Ei sitä muuten tällaisia juttuja kirjoiteltaisi. Ammattilaiset, starbat ja wannabet vetelee valmistavia leirejään pitkin poikin. Harjoittelee, hifistelee, neppailee ja fiilistelee. Kukin tavallaan. Minä opettelen.

Maanantaina ohjelmassa pihatöiden viimeistelyt. Iltasella ehtii sitten harjoittelemaan. Harjoituksellinen anti: kuntopiiri 45min + juoksua poluilla 1h2min/12,6km. Pelikirjan mukaisesti juoksen vain niin pitkään, kuin juoksu tuntuu hyvältä. Väsytän itseni joskus muulloin.

Tiistaina vaihtuu työmaa ja hommat muuttuvat hieman siinä sivussa. Nyt on lähinnä vähemmän valmista ja enemmän pölisevää maata. Illalla suunnataan Tikkamäkeen ajamaan sisään Kainuun moodia. Suunnistusreeni 39min/5,8km + verryttelyt 40min. Kulku ei häikäise mutta muuten suht nautinnollista.

Keskiviikkona paita kastellaan päivällä mm. lapion varressa. Jos keli olisi viileämpi, niin ei välttämättä hikoilisi. Niin paljoa. Helteestä huolimatta salaojat laskevat varmasti oikeaan suuntaan. Päivän treeninä rullahiihtoa 2h6min/40,4km mastonmäen huipulle sisältäen 6*10min TT-osion. Rullat liikkuvat kevyesti.

Torstaina pääsee tekemään oikein koulutustaan vastaavaa istumatyötä. Ts. ajamaan jyrällä. Sadekuuro huolehtii selän kastumisesta heillä, joille hiki ei tule helpolla. Itselläni ei sadekuuroa tarvita. Illalla kevyttä juoksua 56min/11km + lisäksi 30min loikkaharjoitus.

Perjantaina on suhteellisen kevyt päivä. Ei haittaa, sillä harjoituksellisesti päivä on kovempi: suovetoja Härkösuolla. Reeni on 14*1.30-1.35/2min. Kokonaisuudessaan 1h35min/11,7km. Ei tuolla suolla kilometrejä kyllä kerätä. Vanha tuttu vetobaana on sopivan raskaassa kuosissa, ennätyskelit ovat kaukana tuosta. Kulku vaikuttaisi kohtuullisen hyvältä, paremminkin saisi toki kulkea.

Lauantaina on aikaa harjoitella. Lähestyvä kisaviikko pitää kuitenkin ohjelman edelleen kevyenä: Kuntopiiri 45min + rullahiihto TT(p), 2h2min/30,4km, rullien vierintävastus: infernaalinen, vauhti huollon ja kevyen välimaastossa. Jätin hanskat kotiin ja vaihdoin uusiin kahvoihin, joten kädet ovat yllättäen rakoilla.

Sunnuntaina automatkailua Kainuuseen. Ohjelmassa varmaankin 30-60min kevyttä juoksua. Tuskin mitään sen ihmeellisempää.

Näillä eväillä. Harjoituksellisesti viikko on keveä. Tunteja 11-12 ja tehoja maltillisesti. Kehittäviä harjoituksia näyttäisi olevan jokunen, ei liikoja. Mutta mitäpä sitä kovin ihmeellisiä tässä vaiheessa kiskomaan? Pyrin noudattamaan sitä viisautta, että rastiviikolle pitää lähteä levänneenä. Tämän enempää en kehtaa levätä. Normin 15h sijaan tuntuu helpolta. Harjoituksellisesti en ole millään tapaa satsannut rastiviikkoon tai katastuksiin. Tavoitteita ei juurikaan ole. Kevennettyä ohjelmaa noudatan, jotta jaksan kisailla ja harjoitella sitten ensi viikolla. Juosta kisat hyvin ja hiihtää väliin jäävän ajan...
Tai no sinnepäin. Seuraavalla viikolla on sitten AC24, joten kyllä niitä tunteja taitaa olla tuloillaan. Ja ei sitä laakereillaan passaa kesäaikaan makoilla, sillä talvella fokus on harjoittelun sijaan kisoissa, eli määrät tehdään muulloin. Ei sitä tosin 750h vuodessa harjoittelevan tarvitse todellista määrää nyt tehdäkään. Mutta syksyn ja talven voinkin sitten keskittyä elämään unelmaani.

Joku sanoo, että on mahdoton yhtälö harjoitella ja tehdä töitä. Itse en tähän usko. Helppoa se ei ehkä ole ja tottakai olisi hienoa olla täysverinen hiihtosuunnistusammatilainen mutta en minä valita. Itseasiassa olen erittäin tyytyväinen työantajani tarjoamasta semipro-satsauksen mahdollistavasta työpaikasta. Näitäkään ei ihan joka oksalla kasva. Ja kun vielä töissään viihtyy, niin ei luultavasti tarvitse valittaa.

Ja se tiistain reeni näytti tältä: