Jukola meni. Tanka, Jarppa, Samuel, Antti, Emppu ja OMa tekivät oman työnsä, ehkä vaihtelevalla menestyksellä mutta tekivät kuitenkin. Minä en. En usko, että tarvitsee pyytää anteeksi sitä, että epäonnistuin. Siitä olen vain pahoillani. Se kuuluu lajiin, joskus kaikki ei vain mene niinkuin pitäisi. Anteeksi on pakko pyytää siksi, että annoin periksi liian helposti. V7 tuli ja meni ilman, että olisin pysynyt mukana. Tuossa tilanteessa se oli lopullisen alistumisen merkki.
Sen sijaan lukijoiltani en pyydä anteeksi. Edellinen kirjoitukseni poiki lähes poikkeuksellisesti kommentteja, joissa oli havaittavissa selvää provosoitumista. Ehkä joku jopa veti oikeasti herneen nenäänsä. Kuka tietää. Siinä tapauksessa tämä tulee juuri sinulle:
Ehkä pidät minua huonona häviäjänä, kitisijänä sekä omahyväisenä ja itsekkäänä kusipäänä. Ehkä sinua vituttaa kun kirjoitan asioista tällä tavalla. Se on sinun valintasi, jonka kanssa saat elää. Toivottavasti kehtaat sanoa mielipiteesi myös naamatusten.
Kaikille lukijoille muistutuksena, että minulla ei ole henkilökohtaisesti mitään heitä kohtaan, joihin tuo edellinen blogitekstini välittömästi tai välillisesti liittyi. Henkilökohtaisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että asiat olisivat voineet mennä toisinkin. Tuo jossain lähteissä mainuttu iso hyppäys on sellainen asia, joka löytyy ainoastaan korvien välistä. Sanojani en ota takaisin.
maanantai 21. kesäkuuta 2010
sunnuntai 13. kesäkuuta 2010
Kolmesti kenkää
Kilpailutaukoa on tässä vielä vajaa viikko jäljellä. Samainen aika on myös kesän yhteen kohokohtaan eli Jukolan viestiin. Olisi syytä olla kunnossa. Olenko? Valitettavasti en. Galaksaalista kulkua ei vain ole näkynyt. Haeskeltu on.
Sen verran on tässä elämänrytmi muuttunut sitten viimekerran, että lienee aika hieman valottaa nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Sain tuossa lopputyöni palautettua ja anomukset maanmittausinsinöörin (AMK) papereita varten tehtyä. Paperit pitäisi olla kourassa ensi viikolla. Riippuu toki siitä kehtaako koulu päästää meikäläistä vielä pois. Samalla tässä on siirrytty työelämään. Työnantajani on Pohjataito Oy, joka samalla on myös suurin tukijani. Suurin tukijani siksi, että he tarjoavat minulle erittäin hyvät mahdollisuudet satsata hiihtosuunnistukseen edelleen täysipainoisesti. Tottakai työ tuo omat rasitteensa mutta uskon tämän paketin tarjoavan parhaat mahdolliset eväät kohti ensi talven MM- ja EM-kisoja. Tuskin tarvitsee tässä kovin paljoa vihjata, kuinka kiitollinen tästä mahdollisuudesta olen.
Tässä on nyt ehtinyt viime viikot sulattelemaan noita ensi talven maajoukkueen valintoja. Oma kohtaloni oli kovin yllättävästi b-ryhmä. Ei sitä nyt kovin vaikea ollut päätellä. Tuli samalla varmistettua viime talven kolmas tipahtaminen ns. ykköskategorian ulkopuolelle. Tuo lista alkaa Venäjän MC-reissusta, jolloin sain kokea sen ensimmäisen. Asiaa toiselle kierrokselle tai EM-kisoihin ei ollut. Nuo kaksi viikkoa (MC Bulgaria ja EM-kisat) muodostivat ns. yhtenäisen kokonaisuuden, joten on siitä omat mutkansa tuossa asiassa. Valintaperusteet kerrataan kuitenkin vielä:
- menestys Venäjän maailmancupissa
- menestys katsastuksissa (28.–29.11 Ylläs, 12.12 Sotkamo, 19.12 Imatra)
(- menestys SM-sprintissä 30.1, koskee vain EM-kisoja)
- valintaryhmän näkemys
Valintaperusteet on bongattu liiton sivuilta.
Sitten otetaan huomioon, että Ylläksen katsastukset olivat ainoat pidetyt, joten keskikertaisista Venäjän suorituksista huolimatta oven ainakin EM-kisoihin piti vielä olla auki SM-sprintin muodossa. No ei se ollut. Tietysti toiveissa oli jatkomahdollisuus ilman lisänäyttöjä. Ei tullut luottoa. Jotta tähän valittamiseen saataisiin jotain järkeä, niin laitetaan vielä näyttöpaikkojen sijoitukset kehiin: Ylläkseltä katsastusten 2. ja 2. sekä SM-sprintin 1. Paljoa paremmin ei kotimaassa olisi voinut vetää. Cupista sijat 20. ja 23. ja 22.
No valitettavan loukkaantumistapauksen takia EM-kisoissa oltiin. Kouraan jäi mm. pitkän matkan 7.tila ja luultavasti jotain muutakin. EM-kisojen jälkeen oli kuitenkin ohjelmassa toinen putoaminen. Solidaarisuussyistä sen käsittely jätetään väliin.
Toisesta putoamisesta huolimatta, tai sen takia, Ruotsin finaalikiertuella lopulta kisailtiin. Mitään huipputuloksia ei sieltäkään kotiin tuotu. Oisko ollu 12. ja 14.tilat parasta antia, siis urheilullisella puolella. Ei nyt siitä reissusta sen enempää. Ei siis mitään kuuhun vievää. Kolmas putoaminen tuli sitten nyt näiden valintojen myötä. Ketään nyt valituista en olisi kyennyt missään tapauksessa syrjäyttämään.
Miksi sitten odotin, että paikka auringossa olisi ns. lohjennut? No miksi en olisi odottanut? Jo talvella odotin sitä reilua mahdollisutta päästä näyttämään omia kykyjäni niissä ympyröissä, joihin olin tähdännyt. Omia ja muiden tuloksia verratessa en sitä mielestäni saanut. Poislukien paikka Venäjän cupissa. Sitäkin piti toki jännittää aivan viimeiseen asti. Muiden talven isojen kisjoen osalta ei vain tullut mahdollisuutta lähteä muiden kanssa samalta viivalta. Eikä tullut keväälläkään.
Valmennusryhmien valinnoissa on liitolla oma linjansa. Ensitalven valintojen osalta rima vedettiin EM/MC top3-kategoriaan. Periaatteessa siis pysyttiin siis normien rajoissa. Tästä päästään kuitenkin siihen oman harmitukseni lähteille. Jos nimittäin katsellaan liiton valmennusryhmiä viimevuosilta ja verrataan sitä tuloksiin, niin varmasti jokainen huomaa, että a-ryhmä jäisi joka vuosi kovin pieneksi. Tästä johtuen ymmärretään valintaperusteena käytettävän nk. valintaryhmän näkemystä. Ideana on siis, että ryhmiin valitaan myös sellaisia urheilijoita jotka ovat siinä hilkulla ja/tai joissa nähdään potentiaalia nousta tuonne kolmen joukkoon. Nyt tai tulevaisuudessa. Tämä valintaryhmän näkemys kertoo siis valmennusjohdon luottamuksesta urheilijaa kohtaan. Viime talven valintakuvioita tarkastellessa en voinut välttyä siltä ajatukselta, että tuota luottamusta ei taida olla. Tottakai tässä itseäni risoo sekin, että asioista ei tunnuta puhuvan suoraan. Eri ihmiset antavat samasta asiasta erilaisia vastauksia ja perusteluita. Eli puhutaan uudistumisesta ja avoimuudesta mutta todellisuudessa puhallellaan muniin ja kustaan sukille. Hetken tuo liiton linja tuntui olevan mustavalkoinen ja selvä. Sitten mietin sitä tarkemmin ja huomasin ettei se olekaan. Nähdään vain se mitä halutaan.
En pidä itseäni minään suomalaisen hiihtosuunnistuksen messiaana, tulevana kuninkaana tai pelastajana. Tulosten valossa pidin kuitenkin selvänä, että a-ryhmästä on mahdotonta jäädä ulos. Tämä vain siksi, että niin on ollut aiemmin. Suunnittelin jo kuinka olisi helpompaa valmistautua talveen ilman, että tarvitsisi käydä jokaisissa kissanristiäisissä osoittamassa olevansa riittävän hyvä. Tai parempi. No nyt ei tarvitse suunnitella. Riittää, että on kunnossa neljä kuukautta putkeen ja kiertää aivan kaikki piirikunnallisetkin antamassa näyttöjä talven kohokohtaa ajatellen. Näyttämässä että on aina valmis.
Sen verran on tässä elämänrytmi muuttunut sitten viimekerran, että lienee aika hieman valottaa nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Sain tuossa lopputyöni palautettua ja anomukset maanmittausinsinöörin (AMK) papereita varten tehtyä. Paperit pitäisi olla kourassa ensi viikolla. Riippuu toki siitä kehtaako koulu päästää meikäläistä vielä pois. Samalla tässä on siirrytty työelämään. Työnantajani on Pohjataito Oy, joka samalla on myös suurin tukijani. Suurin tukijani siksi, että he tarjoavat minulle erittäin hyvät mahdollisuudet satsata hiihtosuunnistukseen edelleen täysipainoisesti. Tottakai työ tuo omat rasitteensa mutta uskon tämän paketin tarjoavan parhaat mahdolliset eväät kohti ensi talven MM- ja EM-kisoja. Tuskin tarvitsee tässä kovin paljoa vihjata, kuinka kiitollinen tästä mahdollisuudesta olen.
Tässä on nyt ehtinyt viime viikot sulattelemaan noita ensi talven maajoukkueen valintoja. Oma kohtaloni oli kovin yllättävästi b-ryhmä. Ei sitä nyt kovin vaikea ollut päätellä. Tuli samalla varmistettua viime talven kolmas tipahtaminen ns. ykköskategorian ulkopuolelle. Tuo lista alkaa Venäjän MC-reissusta, jolloin sain kokea sen ensimmäisen. Asiaa toiselle kierrokselle tai EM-kisoihin ei ollut. Nuo kaksi viikkoa (MC Bulgaria ja EM-kisat) muodostivat ns. yhtenäisen kokonaisuuden, joten on siitä omat mutkansa tuossa asiassa. Valintaperusteet kerrataan kuitenkin vielä:
- menestys Venäjän maailmancupissa
- menestys katsastuksissa (28.–29.11 Ylläs, 12.12 Sotkamo, 19.12 Imatra)
(- menestys SM-sprintissä 30.1, koskee vain EM-kisoja)
- valintaryhmän näkemys
Valintaperusteet on bongattu liiton sivuilta.
Sitten otetaan huomioon, että Ylläksen katsastukset olivat ainoat pidetyt, joten keskikertaisista Venäjän suorituksista huolimatta oven ainakin EM-kisoihin piti vielä olla auki SM-sprintin muodossa. No ei se ollut. Tietysti toiveissa oli jatkomahdollisuus ilman lisänäyttöjä. Ei tullut luottoa. Jotta tähän valittamiseen saataisiin jotain järkeä, niin laitetaan vielä näyttöpaikkojen sijoitukset kehiin: Ylläkseltä katsastusten 2. ja 2. sekä SM-sprintin 1. Paljoa paremmin ei kotimaassa olisi voinut vetää. Cupista sijat 20. ja 23. ja 22.
No valitettavan loukkaantumistapauksen takia EM-kisoissa oltiin. Kouraan jäi mm. pitkän matkan 7.tila ja luultavasti jotain muutakin. EM-kisojen jälkeen oli kuitenkin ohjelmassa toinen putoaminen. Solidaarisuussyistä sen käsittely jätetään väliin.
Toisesta putoamisesta huolimatta, tai sen takia, Ruotsin finaalikiertuella lopulta kisailtiin. Mitään huipputuloksia ei sieltäkään kotiin tuotu. Oisko ollu 12. ja 14.tilat parasta antia, siis urheilullisella puolella. Ei nyt siitä reissusta sen enempää. Ei siis mitään kuuhun vievää. Kolmas putoaminen tuli sitten nyt näiden valintojen myötä. Ketään nyt valituista en olisi kyennyt missään tapauksessa syrjäyttämään.
Miksi sitten odotin, että paikka auringossa olisi ns. lohjennut? No miksi en olisi odottanut? Jo talvella odotin sitä reilua mahdollisutta päästä näyttämään omia kykyjäni niissä ympyröissä, joihin olin tähdännyt. Omia ja muiden tuloksia verratessa en sitä mielestäni saanut. Poislukien paikka Venäjän cupissa. Sitäkin piti toki jännittää aivan viimeiseen asti. Muiden talven isojen kisjoen osalta ei vain tullut mahdollisuutta lähteä muiden kanssa samalta viivalta. Eikä tullut keväälläkään.
Valmennusryhmien valinnoissa on liitolla oma linjansa. Ensitalven valintojen osalta rima vedettiin EM/MC top3-kategoriaan. Periaatteessa siis pysyttiin siis normien rajoissa. Tästä päästään kuitenkin siihen oman harmitukseni lähteille. Jos nimittäin katsellaan liiton valmennusryhmiä viimevuosilta ja verrataan sitä tuloksiin, niin varmasti jokainen huomaa, että a-ryhmä jäisi joka vuosi kovin pieneksi. Tästä johtuen ymmärretään valintaperusteena käytettävän nk. valintaryhmän näkemystä. Ideana on siis, että ryhmiin valitaan myös sellaisia urheilijoita jotka ovat siinä hilkulla ja/tai joissa nähdään potentiaalia nousta tuonne kolmen joukkoon. Nyt tai tulevaisuudessa. Tämä valintaryhmän näkemys kertoo siis valmennusjohdon luottamuksesta urheilijaa kohtaan. Viime talven valintakuvioita tarkastellessa en voinut välttyä siltä ajatukselta, että tuota luottamusta ei taida olla. Tottakai tässä itseäni risoo sekin, että asioista ei tunnuta puhuvan suoraan. Eri ihmiset antavat samasta asiasta erilaisia vastauksia ja perusteluita. Eli puhutaan uudistumisesta ja avoimuudesta mutta todellisuudessa puhallellaan muniin ja kustaan sukille. Hetken tuo liiton linja tuntui olevan mustavalkoinen ja selvä. Sitten mietin sitä tarkemmin ja huomasin ettei se olekaan. Nähdään vain se mitä halutaan.
En pidä itseäni minään suomalaisen hiihtosuunnistuksen messiaana, tulevana kuninkaana tai pelastajana. Tulosten valossa pidin kuitenkin selvänä, että a-ryhmästä on mahdotonta jäädä ulos. Tämä vain siksi, että niin on ollut aiemmin. Suunnittelin jo kuinka olisi helpompaa valmistautua talveen ilman, että tarvitsisi käydä jokaisissa kissanristiäisissä osoittamassa olevansa riittävän hyvä. Tai parempi. No nyt ei tarvitse suunnitella. Riittää, että on kunnossa neljä kuukautta putkeen ja kiertää aivan kaikki piirikunnallisetkin antamassa näyttöjä talven kohokohtaa ajatellen. Näyttämässä että on aina valmis.
torstai 3. kesäkuuta 2010
Minirastiviikolta kisatauolle
Kauan odotettu kisatauko alkoi viime sunnuntaina ja kestää Jukolaan asti. Osuus selviää muille sitten kun selviää. Asioista paremmin perillä olevat sen jo tietävät. Jukolan jälken sitten perustavanlaatuisesti ohjelmassa Kiimasen Savulenkki ja Kainuun Rastiviikko. Rastiviikolle olen laittanut ilmon vetämään oikein eliittiin. Olinhan sentään viime kesänä loppukirin päässä kymppisakista.
Käydään nyt pikaisesti tuo edesmennyt minirastiviikko lävitse.
Keskiviikkona, mäkivetoja seuranneena tuskaisena päivänä, oli Keski-Suomen maakuntaviesti. Ankraattoroin Muuramen joukkueen komeasti sijalle 5. Edelle ehtivät kolme Jyväskylän joukkuetta sekä Jämsä. Voidaan siis sanoa Muuramen olevan kolmanneksi paras suunnistuspitäjä Keski-Suomessa. Läheltä tietysti piti paremmatkin sijat mutta näin tuolla kertaa. Lisähuomiona suurten kisojen tuntu, kun oli verryttelykartta tarjolla tyyppimaastosta, joka starttasi heti loppusuoran varrelta. Harvoin näkee Suomessa vastaavia.
Lauantaina sitten kiskottiin kovan luokan kansalliset Suonenjoella. Paikallinen suurseura Suonenjoen Vasama järjesti yhdet kesän parhaista kisoista. Tarjolla oli Silvennoisen laatukartta, mukavan raskas ja vaativa maasto sekä erittäin hyvät radat. Lisäplussaa mainiosta kuulutuksesta ja hyvästä kilpailukeskuksesta. Lisäplussaa annan myös itselleni kohtuu hyvästä suorituksesta. Tulihan sitä pari minsaa koukkua perinteiseen tapaan, eikä tuo kuuden minsan tappio Nurmoselle mikään huikaiseva ole. Mutta mikä tärkeintä, niistin Curtin. Selvästi.
Sunnuntaita koskevat mielipiteet jätän kertomatta, koska en ollut tyytyväinen omaan suoritustasooni millään tapaa. Jätetään se turha urputus tällä kertaa pois ja keskitytään positiivisiin asioihin. Sitäpaitsi oltiin niin kaukana Keski-Suomesta, että oikein hirvitti.
Nyt sitten vedetään pelkkää perusharjoittelua aina Jukolaan asti. Pahin mahdollinen tilanne tietysti olisi se, että kävisi kuten kotimaan hiihtäjille turhan usein arvokisoissa: tärkein startti heti kärkeen eikä kule. Syy on aina pitkässä kilpailutauossa. Se on paha juttu se.
Mäkiprojekti jatkuu edelleen. Eilen ei ainakaan noussut kovin helmeilevästi Hongiston mäessä. Kovempaakin on joskus kulkenut, viime kesänä nyt ainakin. Oli varmaan umpeenkasvaneen baanan syytä nuo ennätyksiä heikommat ajat. Tai sitten jotain muuta. Uskoisin kuitenkin lähiviikkojen tuovan likipitäen galaksaalisen kulun, jotta ei tarvitse ihan kaikkien letkoista tippua. Ei nyt mopolla mahottomia tietenkään eli joku HSK voi mennä liian lujaa mutta muut lienee jo siinä hollilla.
Ja jottei juttu loppuisi liian lyhyeen, niin tuli tuossa rullalenkiltä palaillessa kuultua pari kertaa "fore!" melkoisen kovaan ääneen huudettuna, olinhan golfkentän liepeillä. Ääni kuulosti kokolailla molemmilla kerroilla samalta. Kertonee jotain kyseisestä puttailijasta, sillä huutojen välissä kului aikaa kokolailla monojen jalasta ottamisen verran ja vähän päälle. Eli ei paljoa, vaikka tiukassa olivatkin.
Käydään nyt pikaisesti tuo edesmennyt minirastiviikko lävitse.
Keskiviikkona, mäkivetoja seuranneena tuskaisena päivänä, oli Keski-Suomen maakuntaviesti. Ankraattoroin Muuramen joukkueen komeasti sijalle 5. Edelle ehtivät kolme Jyväskylän joukkuetta sekä Jämsä. Voidaan siis sanoa Muuramen olevan kolmanneksi paras suunnistuspitäjä Keski-Suomessa. Läheltä tietysti piti paremmatkin sijat mutta näin tuolla kertaa. Lisähuomiona suurten kisojen tuntu, kun oli verryttelykartta tarjolla tyyppimaastosta, joka starttasi heti loppusuoran varrelta. Harvoin näkee Suomessa vastaavia.
Lauantaina sitten kiskottiin kovan luokan kansalliset Suonenjoella. Paikallinen suurseura Suonenjoen Vasama järjesti yhdet kesän parhaista kisoista. Tarjolla oli Silvennoisen laatukartta, mukavan raskas ja vaativa maasto sekä erittäin hyvät radat. Lisäplussaa mainiosta kuulutuksesta ja hyvästä kilpailukeskuksesta. Lisäplussaa annan myös itselleni kohtuu hyvästä suorituksesta. Tulihan sitä pari minsaa koukkua perinteiseen tapaan, eikä tuo kuuden minsan tappio Nurmoselle mikään huikaiseva ole. Mutta mikä tärkeintä, niistin Curtin. Selvästi.
Sunnuntaita koskevat mielipiteet jätän kertomatta, koska en ollut tyytyväinen omaan suoritustasooni millään tapaa. Jätetään se turha urputus tällä kertaa pois ja keskitytään positiivisiin asioihin. Sitäpaitsi oltiin niin kaukana Keski-Suomesta, että oikein hirvitti.
Nyt sitten vedetään pelkkää perusharjoittelua aina Jukolaan asti. Pahin mahdollinen tilanne tietysti olisi se, että kävisi kuten kotimaan hiihtäjille turhan usein arvokisoissa: tärkein startti heti kärkeen eikä kule. Syy on aina pitkässä kilpailutauossa. Se on paha juttu se.
Mäkiprojekti jatkuu edelleen. Eilen ei ainakaan noussut kovin helmeilevästi Hongiston mäessä. Kovempaakin on joskus kulkenut, viime kesänä nyt ainakin. Oli varmaan umpeenkasvaneen baanan syytä nuo ennätyksiä heikommat ajat. Tai sitten jotain muuta. Uskoisin kuitenkin lähiviikkojen tuovan likipitäen galaksaalisen kulun, jotta ei tarvitse ihan kaikkien letkoista tippua. Ei nyt mopolla mahottomia tietenkään eli joku HSK voi mennä liian lujaa mutta muut lienee jo siinä hollilla.
Ja jottei juttu loppuisi liian lyhyeen, niin tuli tuossa rullalenkiltä palaillessa kuultua pari kertaa "fore!" melkoisen kovaan ääneen huudettuna, olinhan golfkentän liepeillä. Ääni kuulosti kokolailla molemmilla kerroilla samalta. Kertonee jotain kyseisestä puttailijasta, sillä huutojen välissä kului aikaa kokolailla monojen jalasta ottamisen verran ja vähän päälle. Eli ei paljoa, vaikka tiukassa olivatkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
