keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Lehdistötiedote

(Julkaisuvapaa heti)

Kaikki tiet tulee joskus kuljettua loppuun. Ainakin väliaikaisesti. Omalla kohdallani tuo tällä hetkellä loppuun kuljettu tie on taipaleeni YNYssä. On tullut aika uuden elämän.
1.1.2009 alkaen paidassani lukee Pellon Ponsi.
Koko tähänastisen suunnistusurani olen edustanut kesäisin YNYä mutta nyt koin olevan hyvä hetki kokeilla jotain uutta ja hakea uusia virikkeitä tekemiseeni. Tähän uskon pohjoisen ylpeyden Ponnen tarjoavan parhaat mahdollisuudet. Yhtenä suurimpana syynä seuranvaihtoon on mukavan leppoisa porukkaa, jonka tavoitteet ovat korkealla ja omalla panoksellani koen pystyväni auttamaan seuraa kohti uusia hienoja saavutuksia varsinkin suurviesteissä ja SM-kilpailuissa.
Samalla uskon ja toivon tämän seurasiirron auttavan minua tielläni kohti entistä suurempia saavutuksia hiihtosuunnistuksen ihmeellisessä maailmassa, miksei tietysti myös suunnistuskarkeloissa.
Vaikka tiemme YNYn kanssa nyt eroavatkin, en missään tapauksessa sulje sitä ovea nyt enkä tulevaisuudessa, vaan toivotan kaikkea hyvää entiselle seuralleni. Toivottavasti juniorit jaksavat tehdä töitä lajinsa eteen ja tulevaisuudessa näemme entistä ylväämmän YNYn kilpakentillä.

Ponsilainen

hisuspede

tiistai 9. joulukuuta 2008

Ylläksellä tapahtunutta

Kisakausi on nyt sitten avattu. Kisoistahan alkaa olla jo aikaa ja seuraavien starttien painaessa päällä lienee aika hieman purkaa menneitä seikkailuja.
Lauantaina koitti se hetki, jota oli taas odoteltu: Ensilumen kisat. Ajatuksissa oli tietty vetää puhtaasti ja kovempaa kuin koskaan. Rysähdyskerroin oli kuitenkin päässyt kasvamaan melkoisen kovaksi, koska viimeinen kunnon hiihtosetti oli tiistailta, jolloin vetelin hieman reipasta tasuria telineen kanssa. Perjantain kevyttä ulkoilua automatkailun jälkeen ei kannattanut laskea. Takareisissä saattoi kiristellä. Reisien heiluttelu oli siis jäänyt melkoisen vähiin.
Heti ykkösväli suuntautui suoraan tasuriurille, enkä saanut toivomaani avausta baanalla. Kakkonen oli vain viitisenkymmentä metriä väärässä paikassa ja väärällä uralla mutta ei se vielä siihenkään kaatunut. Jokunen väli jopa sujui mutta vitosen jälkeen otin ison lumikolan kouraan aj aloin kolailla, koska katolla oli lunta liikaakin. Tein isohkon virheen. Kisa oli sitten siinä. Vannoin kostoa ja aloitin valmistautumisen sunnuntain pitkälle matkalle tiedustelemalla kisan pituutta ratametsurilta. Vastaus oli jotensakin jotta "kattellaan nyt ensin tämän päivän tuloksia ja ynnäillään sitten, varmaan jotain 1h40min..." Selvä pyy.
Kisojen välisen ajan vietin täydellisessä hiihtosuunnistuskeskittyneisyydessä. Lopulta sunnuntai koitti ja nyt heiluttelin reisiä hiukka enempi. Juomahuollon puutteen korvasin heittämällä juomabägini maahan starttisuoran varteen. Siitä voisin sitten aina kartanvaihtojen yhteydessä nesteyttää itseäni. Kartan sain jo liki puoli minuuttia ennen starttia kun kovasti huutelin jätkien jo lukevan omiaan ja päätin etten vedä metriäkään. No kivaa letkajenkkaa siitä tulikin muutaman välin ajaksi. Jossain vaiheessa Pukema huuteli jotain turva-autosta mutta selvää oli kuitenkin se, että ainoa tukko ladulla oli Hoube itse! Kartanvaihdossa olin neljäntenä mutten toki kuullut sitä. Tokalla lenkillä sainkin sitten vetää välikirin alkuun jonkun venäläisen iskiessä ohi. Puolen kilsan veto päättyi toteamukseen eri ykkösestä. Sainkin siis taivaltaa yksin. No saattoi siellä aina joku hypätä vähän silmille. Kartanvaihdossa kuuluttajakin aloitti vittuilun kertomalla sijakseni 14. ja ilmoittamalla samalla kurssini olevan pahasti alaspäin. Kolmas lenkki alkoi kaikeksi onneksi rattoisasti ja matkanteko maittoi. Kakkosvälillä sitten iski kohtalaisen viiltävä kipu alaselkään ja mies meni polvilleen. Päätin kuitenkin jatkaa matkaa ja toivoin lyhyttä loppulenkkiä. OMakin paineli ohitsen mutta hajonnat ei valitettavasti kohdanneet. Välillä saattoi vähän vihloa mutta tiesin, ettei homma ollut aivan vituilleen mennyt kun ainoat näkemäni kaverit oli valmennusryhmäläisiä.
Loppulenkin koittaessa iskä huuteli jotain minsasta OMaan ja Tonnan kulkevan siinä välissä. Satsasin kaikkeni kivun sietoon ja yritin rimpuilla etiäpäin. Heti alussa sainkin norjan veteraanin selän näkyviin ja pian menin ohitse. Vauhtiero vaikutti hetken suurelta ja olin jo kovin tyytyväinen iskuuni, kunnes totesin miehen vaihtavan kävelyvaihteelle. No ohitus siitä huolimatta! Viimeisen nautinnon kisasta vei kuitenkin toiseksi viimeinen väli kun Pukeman selkä vilahti edellä ja pystyin vain toteamaan, ettei jalat vaan toimi baanalla. Kiinniottaminen oli valitettavasti mahdotonta. Särkyäkin koetin ajatuksissani siihen syyksi tarjoilla mutta totuus kuitenkin lienee se seinä, johon saatoin hieman ajella. Maalissa sain hieman koomista teatteriakin aikaiseksi kun saatoin hetkeksi huoahtaa makuuasennossa. Koetin toki selitellä selkäkipujani mutta seinältä se näytti ja ehkä se sitä olikin.
No lopputuloksissa kuitenkin kohtuu tyydyttävä 12.tila kansainvälisessä seurassa.
Sunnuntai menikin sitten mukavasti nelinkontin liikkuen, illalla toki kävin hieman ulkoiluttamassa perinteisen lankkujani.

Maanantaista alkoi sitten leiritys. Alkuviikkoa säesti kovin rauhallinen vauhti. Eräiden arvioiden mukaan hiihdin hiljempaa kuin mitä ihminen voi edes hiihtää. Vauhdista piti huolen eläköitynyt veturini eli iskä. Tiistaina se vauhti oli kuitenkin kovampaa, eli pakkasen mukaan meni tuo vauhtikin. Keskiviikolle budjetoitiin hieman kovempi setti: 6km hiihtokisa + "n. 6km" hisukisa ja 3km final climb. Kaikki osat käytiin lopulta yhteislähdöllä ja matkaseurakin oli vähintään kohtalaista luokkaa OMan ja Empun asettuessa viivalle. Ja näin siinä kävi:
Hiihdossa hallittiin liigaa Empun kanssa, joskin OMa väijyi varjona aivan liian lähellä takana. Lopulta eroa tuli vajaan 16 minuutin uurastuksen jälkeen peräti viitisentoista sekuntia. Hisussa sitten oli alusta asti selvää, ettei saumoja juniorin kyytiin ollut. Yritykseni tappion minimoinnissakin meni hiukka vituralleen isohkon virheen myötä. Tappiota mitattiin minuuteissa. Toki ratamestari Näyhä oli hieman tasoittanut peliä, sillä hisun pituudeksi tuli kymmenisen kilometriä. Ensin toki luulin kuntoni romahtaneen.
Loppunousuun startattiin lopulta yhteislaukauksella OMan lyödessä kovahkot alkutahdit. Valitettavasti pelin henki ei ollut meille kahdelle muulle aivan selvä, sillä myö vedettiin koko pätkää, OMa haki kovimpia happoja. Nousun jyrketessä päätin ottaa vetovastuun ja sainkin nauttia piikistä jopa hetken aikaa. Hapot nousivat kuitenkin kusirajan yläpuolelle päässä ja Empun vastustamaton loppuveto oli aivan liian raastava. Heikkouttani keskityin viimeiset sadat metrit kakkostilan säilyttämiseen, joskaan varaa parempaankaan ei olisi ollut.
Näinhän siinä kävi. Poijaat vei ja etelänmies vikisi. Hylkäysuhka väijyi ehkä joidenkin yllä mutta lopputuloksien puuttuessa voin kertoa, että OMa vei, Emppu roikkui ja mie tipuin.

Torstaina meno hisu-urilla oli ehkä hiukan nihkeää, ladulla vielä jaksoin. Onneksi se oli vain välietappi kohti perjantain monster-lenkkiä. Tai ei se nyt niin monster ollut koska kesto jäi vain viiteen tuntiin. Mutta aivan siedettävä pitkäksi lenkiksi kuitenkin. Pakkasta oli sopivat -3 astetta ja sen voin kertoa, että Ylläsjärven puolella kolme astetta on aivan saatanan kylmän tuntuista! Juna koostui samoista vaunuista kuin keskiviikkona. Jossain neljän tunnin jälkeen tuli vastaan yksinäinen veturi, alkuviikon huutelija oli näemmä TUMMUNUT PAHEMMIN KUIN MITÄ IHMINEN VOI EDES TUMMUA! Loppumatka menikin kuin siivillä. Juniorikin innostui siinä sitten vauhtia hieman kiihdyttämään, toki saattoi aavistuksen jäisillä sormillakin olla osansa tuossa. Kaiken kaikkiaan kuitenkin mukavan rattoisaa vauhtia ja erittäin mukava tapa viettää päivää tuolla lumen keskellä. Samalla saattoi korjailla viikon kokonaiskilometrejä parempaan suuntaan.

Lauantaina saikin sitten matkustella pitkästi etelän suuntaan. Ja lumet loppui aivan liian aikaisin. Valitettavasti. Illalla oli sitten toinen maratooni ohjelmassa kun piti katsella kaikki hiihtolähetykset boksilta. Liki täysimääräisinä. Ja sitten sunnuntaina hiukka juoksua kotikulmilla ja ankaraa hiihtojen seurantaa.
Näin sitä eleltiin. Koko reissulla tunteja plakkariin about 32 ja kilsoja vissiin nelisen sataa. Laadukasta harjoittelua kaikki. Tietysti. Bonuksena reissusta toteamus, jotta uudet kapulat toimii ja erikoisen hyvin pehmeällä uralla! Ens kesänä sitten pyöritään enempikin lenkkiseurueen mukana. Siitä myöhemmin seuratkaa tiedotusvälineitä!

keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Hisuspede valmistautuu

Kisakausi puskee päälle, olenko valmis? No lauantai varmaankin sen kertoo. Tai viimeistään sunnuntain normimatkan yhteislähtö. Kisoista on tippunut kohtuu vähän informaatiota joten vielä en edes tiedä pitääkö sunnuntaina ottaa loppukiri tunnin ja vartin kohalla vai jossain kahden tunnin kieppeillä. Vähän paha valmistautua starttiin ilman tuota tietoa. Se lienee kuitenkin varma, että matkavauhti riittää hyvään sijaan ja irtonaisella kirillä otettaneen huippusijoja. Siis yleensä. Tuloksista sitten näkee miten hisuspedelle kävi.

Valmistautuminen kauden avaukseen on ollut huolellista, sillä olen tässä suunnitellut jopa pari väliä valmiiksi:



Toivottavasti tuon vaikeampia ei tule eteen, sillä muuten loppuu taito-ominaisuudet kesken.

Tässä kilpailukauden kynnyksellä taitaa päättyä eräs toinenkin taival pitkän ja rasittavan harjoituskauden ohella. Tai ainakin siihen malliin pohjoiset tuulet puhaltelevat. Mutta kattellaan niitä kujeiluja sitten myöhemmin kun niiden aika on.

Sen verran täss kuitenkin lupailen, että parin leirikisan ohella tulen mättämään reilusti määrää koneeseen heti kisojen jälkeen. Kisojen aikana pyrin pitämään hiihdetyn, tai siis hisustetun, ajan minimissä. Leirikisoina varmaan tulee olemaan yhdistelmä hisua ja hiihtokisaa sopivalla suhteella ja luultavasti toinenkin kovavauhtinen. Olosuhteet sitten ratkaisee sileän ja hisuttelun välillä. Happojen ystävänä toivon tietysti pelkkää sileetä alle. Eli siis jos kaipaat letkoihin niin mukaan vaan.

sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Hisuspede auton ratissa

Kello soi. Latu odottaa ja ladulla nautinnollinen tuska. Tässä vaiheessa päivää Lehdokintiellä pelätään kuolemaa. Pikaisen aamupalan jälkeen voitelemaan suksia. Laitan oikein mutafluorit pohjaan, onhan tänään juhlapäivä: tehoharjoitus!
Pikkunäppäilyt ja auto kohti Laajavuorta. Tykit jauhaa mutta latu on ajamatta ja loska paistaa mustana. Käännän nokan kohti Saarijärveä. Vain huomatakseni piakkoin monojen olevan edelleen takan reunalla Muuramessa... Perisuomalaisten kirosanojen jälkeen nokka ympäri.
Kotona saan kuitenkin luvan uuteen yritykseen ja nokka uudestaan kohti pohjoista.
Tunnustelen oloani, saattais vaikka lupailla jotain... Perillä Kusiaismäen baana näyttää houkuttelevalta. Tai siis ainakin siinä on lunta!
Verryttelyssä sykkeet huutavat punaisella ja vauhdin laskukaan ei auta asiaan. No näillä mennään mitä on annettu. Päätän aloittaa 3*10 min kisavauhtiseni. Samaan aikaan Lehdokintiellä toivotaan kuolemaa.
Rauhallinen startti lienee avainasemassa näissä harjoituksissa. Tästä syystä lyönkin kaiken likoon ensimmäisen minuutin aikana. Ensimmäisen kympin täyttyessä uhkun vahvaa oloa.

Kello käy ja aloitan toisen. Vauhti kiihtyy hieman, ei toki liikoja. Happo tuntuu. Ja minä nautin. Toinen kymppi täyttyy mutta olotila ei helpotu, ei edes palautuksessa. Harjoitus tuskin tulee enää tarttumaan. Tästä tietoisena päätän aloittaa kolmannen vetoni.
Tiedän että nyt mitataan miestä. Vauhti kasvaa alkuun mukavasti. Homma etenee kuin elokuvissa ja hapot tuntuvat entistä enemmän. Lisään tuskaani lyömällä kovempaa. Viisari vilkkuu punaisella. Liike lisääntyy, vauhti pysyy. Laskeskelen että loppuvedolla on aina mahdollisuuksia parantaa... Kello vaan kiristää vauhtiaan, mies ei. Tummun mutta säilytän säälittävän tasoni. Happo hivelee reisiä ja käsiä, aamupala ruokatorveani. Nauttiessani viimeisistä hetkistä Lehdokintiellä pelätään ettei kuolo korjaakaan. Loppuverryttelyt piinaavat mieltäni mutta kierrän säntillisesti rinkiä. Kello käy. Onneksi.
Autoon istahtaessani katsastan kännykkää. Ystäväni Jogl näyttää soittaneen. Viestiäkin on pukannut: "Jokainen askel tuntuu kuin pommi räjähtäis aivoissa, naapurin oven ääni vaikuttaa lähinnä vihollistykistön lähtölaukaukselta. Nyt jos koskaan tuntee elävänsä." Tuskin siellä vahvemminkaan olis voitu vetää.
Puhelin soi. Sama mies soittelee: "Tarttisin kuskia." Katselen ulkona viuhuvaa tuulta ja lumisadetta. Pyöräily tuskin tekee terää tuolle veijarille juuri nyt. Ilmoitan tulevani käymään.
Lehdokintiellä oven avaa sanoisinko kaamean näköinen ilmestys. Inssityö näyttää tehneen tehtävänsä. Tai ehkä sen "juhlistaminen". Onneksi Veeti ja Viivi eivät ole tätä näkemässä.

Näin tänään. 3*10min settissäni taitoin mukavat neljäkilometriset jokaisella rykäisyllä. Aina ei suksi tule näin kulkemaan. Jos kuitenkin ehkä vielä ensi viikolla. Näillä näytöillä Kangasniemen sprinttiviestissä tarinan tehokaksikkomme tulee viemään kaikkia.

OMa hei! Kattellaan, kattellaan.

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Hisuspede etsii kuntoaan

Viime kerralla valittelin ettei oo kulkenu. Päätin siis suunnata Vuokattiin tarkastamaan josko se kulku löytyis sieltä. No saattoihan sieltä jotain sen tapaista löytyäkin. Tahkosin kohtalaisen kompaktin paketin kahdeksalla hiihtokerralla ja tehoharjoituksia sain ahdettua mukaan oikein kaksin kappalein! Ja määrää tietysti suksella normaaliin tapaan. Tehoharjoituksissa onneksi kulki. Jopa vetoloisissa. Kokonaisuudessaan tuo nelipäiväinen keikka toi mittariin vajaat 19h suksimista. Kilometrejäkin karttui liki kolmesataa. Eli kohti ensimmäistä tonnia mennään hyvää vauhtia.
Tilannehan lienee se, että kohtalaiseen kuntoon vaaditaan tonni suksella, hyvään kuntoon kaksi ja huippukuntoon kolme tonnia. Neljän tonnin jälkeen meikäläisen mittaristo näyttänee jo lupaavaa, tai mahdollisesti jopa reilua, ylikuntoa. Sitä kohti kulkiessa.
On tässä joutunut sulalla maallakin harjoittelemaan. Lauantaina nöyrryin jälleen kerran Öljymäessä. Sarvivuoren vitosen uusi linjauskaan ei pelastanut miestä vaan kulku loisti taas poissaolollaan. Tiistaina tahkosin taas reippaampaa reeniä sauvojen kanssa. Savonmäki piti sisällään vajaan 12km lenkuran Arto specialia eli viivaa. Kulkupuolella oli hieman positiivisempaa taas.
Tuossahan tuo maistiainen tiistain raastosta. Kädet pysyi irti laudasta melkolailla hyvin.
Ja onhan siellä Saarijärvelläkin tullut käytyä. Pari kakkosen latua kävin heittämässä maanantain ja tiistain aikana. Saattoihan siellä paanalla olla kiviäkin mutta en antanut sen haitata. Luultavasti palailen sinne viikonloppuna tarkistamaan onko Moisio ladulla hiomassa lyömätöntä hisuvirettään. Jos ei säiden haltija pelasta ja tuo Taka-Keljoon lunta.
Ja tänään polkaisin Kasarmin kampuksen sprinttikarttarojektin liikkeelle maastotöiden osalta. Totesin sormien jäätyvän pienelläkin pakkasella helposti, jos ei käytä hanskoja. Taidan joutua vielä toisenkin kerran maastoon. Jos vaikka ehtis raskaiden koulupäivien keskellä. Muistaessani laitan mallipaloja näkyville joskus myöhemmin.
Nyt sitten toivotaan että Ylläksen kauden avauksessa olisi lunta maastossa. Mielellään riittävän paljon. Ja heti kisojen jälkeen jatkan montun kaivuuta. Nyt siellä näyttää olevan 20km latua auki. Kyllä siinäkin sen neljäsataa kilsaa hinkkaa viikon aikana. Maisematkaan ei käy niin tutuiksi kuin näillä kahden ratakierroksen tykkiladuilla!

Mutta Salmela tekee vaan töitä, se ei jouda lenkille. No kyllä tässä vielä ehitään.

keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Hisuspede ei huolestu

Kohti talvea tässä kuljetaan. Saarijärvellä avaavat perjantaina tekolumiladun ja Posiolla vedetään luonnonlumella. Itse säästelen Saarijärven valloitusta vielä hetken ja suuntaan viikonloppuna taas Vuokattiin. Siellä pitäisi suksia muutama päivä ja riittävästi määrää alle. Saatan vetää jopa tehoharjoituksenkin jos niikseen tulee.
Pellossa on havaintojeni mukaan urakoitu aika kovasti. Kävi tuo mystinen Pellon poika voittamassa pari kisaa etelässäkin. Plakkariin tipahtivat niin KurkoCupin osakilpailuvoitto kuin Sadisminkin ykköstila. Muistelisin itsekin joskus KC:ssa voittaneeni eli nuorimman kurko-osakilpailuvoittajan titteli pysyy edelleen leveillä hartioillani! Mutta suuret onnittelut juniorille silti!

On tässä toki itsekin tahkottu määrää ja välillä tehojakin. Vuokatissa hiihtelin heti Haulikkoviestin jälkeen viikon verran ja putkessakin on jonkun kerran vierailtua. Mutta lisää kilometrejä koneeseen vaan ennen kuin kausi alkaa.

Laitetaan tässä nyt näkyville mainio sauvajuoksusuunnistus,
jonka kiskoin tuossa eilen. Reeni oli suhteellisen mukavan mittainen ja aikaa sain kulumaan puolisentoista tuntia kun VK:ta kiskoin. Näin ollen luokittelisin sen monster-luokkaan. Artsi oli tehnytkin oikein miesten harjoituksen!
Kulkupuoli ei nyt aivan häikäissyt mutta menetteli kuitenkin.
Tänän rämmin sitten Leppävirralla tuommoisen parituntisen putkihiihdon, jota sävytettiin puolituntisella VK1-osiolla. Saattoi olla toivomisen varaa tänäänkin tuossa menossa mutta ei tuota paanaa nyt kovin liukkaaksikaan kannata kehua. Silti semmoinen reilu kymppi napsahti mittariin VK:ta ja pyöreät 33 km kokonaisuudessaan. Huomenna sitten Salmelan kanssa tossuja ulkoiluttamaan. Mahdollisesti.
En nyt kuitenkaan viitsi huolestua tästä tämän viikon nihkeästä kulusta, koska edellisviikolla irtosi sauvarinteessä niin mukavasti. Saatoin toki lyödä naulaa päähän ja ehkä arkkuunkin aavistuksen kovalla alkuvauhdillani mutta vedot pysyivät silti koko ajan kiihtyvinä...
Kattellaan sitä huolestumista sitten Vuokatin keikan jälkeen jos ei Sarvivuoren uusitulla vitosella suoritettava testi kule.
Haulikkoviestissä muuten tein sen huomion, että neljän viikon tauko suunnistukseen ja metsäjuoksuun ei vaikuta millään tavalla suorituskykyyn. Tai sitten porukka on taas heivaillut oikein urakalla heti syksyn kisaputken päätyttyä. Ihmettelevät sitten tässä marraskuun alkupuolella miksi on niin vaikeaa käynnistellä uutta harjoituskautta kun pohjalla ollaan. Mutta ne on niitä valintoja.
Tämmöistä tällä kertaa.

torstai 16. lokakuuta 2008

Hisuspede kuntotestissä

Kulki.
Siis keskiviikon sauvarinne, eli 10*2min Urpolan baanalla. Nousu lienee sellaista 8,5% luokkaa eli se on kaukana Öljymäen mukavista 12% lukemista mutta kelpaa paremman puutteessa.
Eikä ollu selkäkään aamulla yhtään kipee. Jos se kestäis ens viikonkin samanlaisena niin hiihdosta vois pystyä nauttimaan.

Toista se oli viime perjantaina kun heräsin. Tuntu siltä kun joku olis hakannu pesismailalla selkää yön aikana. Joksi (tuo mystinen ex-kämppäkaverini joka vierailee luonani aina parin viikon välein hajoamassa hartioillaan painavaan työn, opintojen, opinnäytetyön ja monilapsisen perheensä aiheuttamaan taakkaan) ei kuitenkaan tunnustanut sitä tehneensä. No mistä sitä aina noista työ- ja perhe-elämän rasittamista jampoista tietää...
Nyt siis kaikki oli toisin! Kun vielä tavoistani poiketen muistin nukkuakin yöllä niin kulku oli taattu. Taidan ottaa tavaksi!

Perjantaina ajattelin suunnistaa Haulikkoviestin kunniaksi. Edellinen kerta olikin SM-viestissä. Seuraavaa tuskin tulee ennen toukokuuta. Paitsi suksilla. Mutta se onkin jo sitten noita hisuhommia. Ja siihen tarvitaan suksia. Niitä tässä odottelenkin. Kauniita oransseja kapuloita, jotka siivittävät itseni ensi talvena galaksaaliseen kulkuun!

tiistai 14. lokakuuta 2008

Hisuspede turinoi

Taitaa taas olla nelisen viikoa edellisestä avautumisesta. Sillon tais olla jotain kerrottavaakin. Nyt ei ole.
Talvikausi onneksi lähestyy. Sen lähestymisen huomaa aina tuossa syyskuun lopussa kun tulee kutsu Niilon synttäreille. Samalla matkalla käydään tuttuun tapaan tuon isäukon kanssa Leppävirralla hiihtämässä. Se kun on hyvin tuossa matkalla Joensuuhun mennessä. Niin käytiin tänäkin syksynä. Oon kyllä käyny jonkun kerran sen jälkeenkin. Viime lauantaina vedin oikein tehoja. Suunniteltu ns. Monster-VK jäi kesken. Syynä tais olla ns. liukumattomuus. Onneks noissa kapuloissa on mainio NIS-järjestelmä niin sain siteet kohilleen. Ja paikkasin hieman epäonnistumistani.
Ens viikolla Vuokattiin. Jos ulkopaana kestäis sinne asti. Ajattelin tehdä laadukkaita harjoituksia päivittäin. Eli siis mättää aivan liikaa ja tehdä kaikki reenit aivan kuolleena.
Jos Köne on ladulla niin haastan sen kisaan. Tai kaikki muutkin hisuttelijat saa varmaan haasteen.

Sitä ennen on toki Haulikkoviesti. Jos nilkka vaikka kestäis. Tällä hetkellä hajalla taitaakin olla vaan tuo selkä. Mutta en tiiä mikä sitä oikein vaivaa. Tuskin mikään.
Huomenna mäkireeni.
!!!Huomio huomio: Väiski on huonomuistinen aina aamuisin!!!

Huomenna sitten kerron että oonko kunnossa.

lauantai 13. syyskuuta 2008

Hisuspeden meriselitys

Joskus Jukolassa Urheilukanavan haastattelussa Jonesille sanottiin aluksi, jotta pitää antaa meriselitys Varkoille. Hymy nousi suupieliin häviävän pieneksi hetkeksi vain kadotakseen vakavuuden tieltä yhtä salamannopeasti kuin oli siihen noussutkin.
Nyt annan oman meriselitykseni Leppävirran viikonlopusta. Ja karttojen kera:
Karsintaan oli siis edellisen kertomukseni mukaisesti valmistauduttu kauan ja hartaasti. Oli aika niittää. Kulku oli toki normaaliin tapaan arvoitus mutta pientä vinkkiä kulusta sain tiistain intervallereista. Ja tossu on mulla kulkenu viime aikoina yleensä joka toinen päivä.

K-1 Tais lähtee Vilska samaan aikaan. Mietin K:lle mennessä, että se on usein finaalissa ja otin peesissä aukon laitaan asti. Maksimaalisella aukon käytöllä kallioille. Pysähdyin kattomaan karttaa ja totesin mulla olevan mustan moukulan ympyrän keskellä. Semmosessa näky lippukin.
1-2 Aika suoraan otin. Mettäkoneuran jälkeen kivi paljasti missä mennään. Katoin samalla että kivellä on rastikin. Aiemmin olin huomannu vaan suon ja notkon kartasta.
2-3 Pitkä. Heikinmäki on iso ja Orinnoron reunaa kulkee polku. Otan kierron. Tässä vaiheessa totean ennakkospekuloinnin kannattaneen. Polulta sitten suolle ja sitä pitkin aina ea-paikalle josta saankin uraa alle. Loppu tuleekin sitten kauniilla loivalla kaarroksella. Rastipiste näkyy reilut sata metriä.
3-4 Oon näköjään piirtäny huonosti koska kuvirajaa vedin. Ja loppu tulee vihreen reunaa. Huomaan nuoremman Taanilan varmuudella ja Oisokin näyttäytyy kun vedän ohi. Lippu halkeaa.
4-5 Taas viivassa pientä oikomista koska lähden ekat 20m hieman vinoon kohti suota ja ylitän sen päädystä. Puolimatkan kumpareella taisin sanoo, jotta ennen rastia pitäis olla kiinni. Kuulen huutelua avokalliosta ja jatkan suoraan. Rasti on suolla, joskin paikka vaikuttaa erehdyttävästi soista suppaa. Suoraan tullaan silti.
5-6 Kaamea virhe tuossa kärrytielle mennessä kun laskeudun suolle asti. Töyrylä vetää suoraan suon yli mutta yny-nouski-letka kiertää. Oltin nopeempia. Sitten loppu viivalla. Vedän suota ja Henri hakee hieman kovempaa alustaa. Ehkä kaartelin vähän. Kumpareitten yli suht suoraan lipulle. Varmistan matkaseuran riittävällä äänenvoimakkuudella.
6-7 Juu mie osaan tän. Eli vedetään puhtaasti raakalla peukkusuunnalla ja katotaan sitte yks kivi ennen rastia ja mennään leimaamaan. Nyt siin oli yks jyrkännekin. Porukka huutelee sijaintitietoa. Käännän vaan kuusen takaa rastikumpareitten väliin. Tuntuu suht vahvalta.
7-8 Aika vaikee väli. Heti kun on risukkoa niin en tiiä enää mihin jalan laittas. Joutuu nostaan polveekin. Onneks se on lyhyt pätkä. Sitten vejän ison jyrkänteen päästä rinteeseen ja yläpuolelta. Jos oisin kattonu määritettä tai ajatellu niin ei ois tarttenu pysähtyä. Nyt katon notkon ja sitten rastin alempana.
8-9 Ässät. Otan kuitenkin polun kautta. Joku sanos että virhe mutta tuskin hävittii kovin paljoo. Viistoista sekkaa kumminkin. Mutta jos ois heti vetäny polulle niin ois ollu hiton hyvä.
9-10 Tää rinnesuunnistus on hiton helppoo. Väistää vaan vähän vihreetä.
10-11 Raaka polkukierto. Huutelen heti taanila Jr:n keulille, koska sillä kulkee tossu kovempaa ja uskon pystyväni roikkumaan. Muuten ois varmaan menny ihan hyvin mutta pitää nuo aamupalat puhaltaa välillä pois. Suoritan sen kuitenkin vauhdissa. Jään silti Henrille sellasen kakskyt sekkaa vimosella ratakierroksella. Lippua ei tarvitse katsella.
11-12 Tuskin pystyn pummaamaan.
12-M Oisin voinu tummua pahemminkin. Ei ollu kyllä lasten silmille. Eikä ehkä hiukan vanhemmillekaan.

Vedin ihan hyvin. Pientä ässää jossain mutta aika muy bien. Kulki varmaan siks ku oon niin rakastunu. Ja tää oli se toinen päivä. Parkkipeltokin saa osansa aamuisesta ateriasta jossain vaiheessa. Lopun aikaa nojaankin tulostaulun edessä olevaan puomiin. Suunnittelen tuulettavani kuin Sid Iivonen aikoinaan mutta en pysty. Ilmoitan samalla lopettavani.

Finaali olikin sitten liikaa. En tosin uskonutkaan, että olisin onnistunut juoksemaan sitä kunnialla läpi mutta pettymys se oli silti. Jokaisella juomarastilla join, ja jokaisen jälkeen kaikki tuli ulos melko nopeasti. Väiski epäili sen johtuneen ankarasta keksien syönnistä mutta se ei liene mahdollista, koska elän niillä yleensäkin.
Ykkösvälillä huomasin jalkojen olevan melko tyhjät ja kisa olikin suurin piirtein sitten siinä. Otin koukut toki. Kolmosvälillä tein mielestäni hyvän reitinvalinnan. Valitettavasti muita yrittäjiä tuolle reitille oli kovin vähän, jotta siitä saisi vertailtavaa. Koko rata oli melkoista retkeilyä mutta silti jalat sanoi sopimuksensa irti tyypilliseen tapaan varsin pian. Maasto oli siis aivan liian raskas kahteen peräkkäiseen kisaan hisumiehelle.
Finaalissa oli sekin huono puoli, että se kierti eri tavalla kuin mitä olin suunnitellu. Ei karsintakaan osunu ihan kohalleen mutta finaalin suunnitelmat meni sitten aivan päin seiniä. Eli ei se voinu kulkee.
Mutta kisareissu oli ihan jees. Kiitokset Anttolan Urheilijoiden sakille kyydistä, matkaseurasta ja majoituksesta.
Tänään kulki taas.
Täältä määrän keskeltä tähän.

keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Hisuspede finaalissa

Leppävirran SM-normin karkelot käytiin viime viikonloppuna. Lauantaina karsittiin ja sunnuntaina finaloitiin. Karsinnat meni miesten sarjojen osalta varsin yllätyksettömästi. Suurimpana yllätyksenä useille taisi olla hisuspeden paikka A-finaalissa. Yleensähän hisumiesten kiintiön on täyttänyt Pukema mutta tällä kertaa Houben oli tyytyminen betoniin.

No. Kuinka näin sitten pääsi käymään?
Itse kisaanhan oli valmistauduttu viikkokausia. Kainuun häkellyttävän kulkujakson jälkeen Lahti-Suunnistuksessa rämmin syvällä. Elokuun alussa kävin Enossa räytymässä kansallisen kisan, jossa en pysynyt kenenkään perässä, saati sitten jaksanut juosta askeltakaan. Päätin satsata (melkein) kaikkeni tiukkaan kuntokuuriin ennen SM-kisoja. Kuntopiikin oli laskettu tulevan esiin jo elo-syyskuun vaihteessa Maanmittauslaitoksen mestaruuskisoissa. Lupauksia herätteli myös Kainuussa telottu nilkka, joka lopetti juoksemisesta turpoamisen jo elokuun alkupuolella.

Heti Enossa juostun Selkien Sisun kansallisen jälkeen otin reippaan 16h viikon peräti kolmella suunnistusharjoituksella, jotka tahkottiin Sulkava-Ristiina-akselilla, sekä neljällä rullahiihtolenkillä maustettuna. Suunnistuksista jopa kaksi vedin kovaa. Kulkenut ei hetkeäkään. Napakat kuntopiirit ja perinteisellä vedetyt äärimmäisen kevyet rullalenkit sen sijaan toimivat.
Seuraavan 10h viikon ohjelma painottui viikonlopun AM-kisoihin. Normikisaa en juossut, koska valitettavasti edustan järjestävää seuraa mutta aamusella kävin kokeilemassa rapsakkaa VK-vauhtia miesten radan ja lopun päivää kuulutin. Kuulutukset olivat ilmeisesti pääosin sekavia. Viestissä sain juosta. Kurt karkasi, vaikka ensimmäisten 50m jälkeen johdinkin kymmenellä metrillä. Olin kuitenkin liki tyytyväinen.
Aluekisojen jälkeen palauteltiin 13h viikolla. Ohjelma rakentui kuntopiireistä, mäkivedoista, tunnin VK:sta ja pyöräilystä Savonlinnasta Mikkeliin. Koin matkalla yhden rengasrikon mutta silti reilut 111 kilometriä taittuivat alle neljään tuntiin. Kunnon kulkua ei näkynyt vieläkään.
Neljäs viikko painottui kisoihin. Ensin oli siis mittalaitoksen kesäkisat Ounasvaaralla ja sunnuntaille vielä Hollolassa pikakisa. Tuntumaa kisoihin haettiin tuttuun tapaan maaantieltä 10*1min intervallereilla. Rollon kisoissa Curt niisti hisuspeden päänahan siis 11 sekunnilla, vaikka kulkuni oli jopa liki galaksaalinen. Viestissä toisilla edellisilta painoi enempi, toisilla vähempi. Mie olin siinä välissä. Sunnutaina Hollolassa ei vaan enää tultu. Ei noista Jallen kartoista tosin oikein vauhdissa ota vielä selvää mutta eiköhän nuo kohta parane. Viikosta tuli lopulta reilu 7h pläjäys neljällä kovalla. Kaikki voitava oli tehty.
Kisaviikko koostui rullahiihdosta, 5*2min intervallereista maantiellä, hiljaisesta polkujuoksusta ja reippaasta tiejuoksusta sekä napakasta kuntopiireilystä. Lauantaina kulki kohtuudella, sunnuntaina ei ollenkaan. Yhden päivän kuntopiikki näytti osuneen kohdalle juuri niinkuin pitikin. Tunteja peräti 11.
Kisasuoritus oli kyllä suht jämäkkä. Kaksi kertaa pysähdyin ja yhdellä välillä juoksin hieman turhaa ässää. Reitinvalinnoista voi aina olla montaa mieltä mutta mielestäni ne osui kohilleen. Maastohan oli raskas pohjaltaan eli reisimiehen maasto. Tavallisestihan tuo on itselleni sopinut mutta tämänhetkinen harjoittelu ei ehkä ole hionut täydellistä maastoaskeltani aivan riittävään kuntoon, jotta olisin kestänyt kahta kisaa viikonloppuun. Toki myös jo lauantaina ilmenneillä nesteen imeytymisongelmilla saattoi olla vaikutusta sunnuntain pieneen väsymykseen.

Suomen Paskin Normaalimatkan Suunnistaja. Sunnuntaista tuskin tarvitsee muuta sanoa. Siinä päällimmäiset tuntemukset. Olen ylpeä itsestäni, koska en keskeyttänyt.
Paluumatkalla ja kämpillä otin päivä...kahvit.
Huomenna puran kisoja tarkemmin jos saan skannattua karttoja.

maanantai 1. syyskuuta 2008

Hisuspeden pelastus

Rikon hiljaisuuden. Rovaniemellä tuli käytyä. Ja kouraan jäi hopean lisäksi karvas yhdentoista sekunnin tappio Curtille. Köne jäi kuitenkin useiden kymmenien sekuntien päähän ja siihen olen erittäin tyytyväinen. Pajulakin kukistui parilla sekunnilla. Viestissä sitten nähtiin, ettei Kesu kykene menestymään Rovaniemellä käytävissä viestikarkeloissa. Perjantai-iltana kun katselin Curtin alati syvenevää kumaraa totesin viestin jo ratkenneen. Joskus aikanaan menestymättömyydestä piti huolen Keke mutta nyt oli veljeksistä vanhemman vuoro. Saattoi Jopikin hieman auttaa.
Siinäpä se.
Ja Lahdesta haettiin hetkellinen pelastus itselle ja Salmelalle. Onneksi.

Hiljaiselo jatkunee taas muutamia viikkoja riippuen siitä, koska omat yhteyteni aukeavat jos aukeavat koskaan. Sitä odotellessa käyn Leppäviralla SM-karkeloissa.

maanantai 28. heinäkuuta 2008

Hisuspede analysoi

Aika on taas rientänyt reippaammin kuin olis uskonutkaan. Analysoinnit heitin kehiin kolmisen viikkoa sitten ennen Kainuuta ja nyt tarkastelen niiden toteutumista heti perään.

Kainuun Rastiviikko sujui kyllä melkoisesti yläkanttiin. Lopputuloksissa oli muistaakseni 21. ja niistin vielä viimeisen päivän takaa-ajossa Oison. Pidän tätä yhtenä suurimmista voitoistani suunnistusurallani. Päiväkohtaisesti viikko eteni seuraavasti:

1. päivä: perusvarma suoritus. Virheet minimissä ja tossua liikutettiin reippaasti. Kunnolla ahdistamalla olis voinu juosta minuutteja kovempaa. Voitin Kurtin ja Joensuun.
2. päivä: perusvarma startti, neloselta alkaen pientä kiristystä ja ennen kutosta nilkka paskaksi. Ja koukut siihen. En kehdannut keskeyttää.
3. päivä: lähtökohdat oli hyvät kun nilkka ei taipunut ylämäkijuoksuun ja alamäkijuoksu oli melkoisen kivuliasta. Lopussa meinasin ryssiä pahasti.
4. päivä: alussa kulki ja sit mie tummuin. Viimeiset sadat metrit toki runnoin Oisoa kovempaa. Suoritus oli kokonaisuutena aivan kohtalaisen hyvä.

Karttoja ei valitettavasti ole nyt saatavilla. Kattokaa vaikka härvelistä jos ette olleet paikalla.
Ja se Mähönen jäi muuten taakse joka päivänä.


Viikolta käteen jäi hyvät fiilikset upeista maastoista ja kartoista. Tavoittelemiani rakkoja ei käsiin tullut, koska rullahiihto ei kuulunutkaan ohjelmaani. Puolustelen tätä sillä, että jalkani ei mahtunut monon varresta sisään ns. kohtalaisen turvotuksen vuoksi. Nilkka on tietysti edelleen hajalla mutta juoksukunnossa kuitenkin. Välillä vaan iskee isoa turvotusta reenien jälkeen mutta jalkapöydän turvotus on onneksi jo taaksejäänyttä elämää.

Ja sitten Ranskaan. Touri on ajettu ja Carlos vei! Evans oli kakkonen. Kohlia en kyllä haistanut. Tuskin kukaan haistoikaan. Menchov oli neljäs. Haimar tummui heti Pyreneillä eikä Samukaan ollut ihan heti valmiina.
Euskadin miehistä Samu oli 7. ja Mikel 16. Haimar siis romahti.
Niinkuin ajattelinkin Sastre ja Evans otteli voitosta. Menchov ei ollut riittävässä kunnossa vaikka yllättävän hyvä olikin. Valverde romahti mutta paikkasi hyvin viimeisellä viikolla näyttääkseen kovalta pyöräilijältä. Cunego kaatuili ja oli muutenkin pihalla. Sitä nyt ei ollut vaikee arvata.
Pistekisassa Hushovd oli kakkonen, Freire vei. Mäkikisassa Kohl vei ja suosikkini Mauricio Soler keskeytti. Juniorien kisan vei Schleck, aivan niinkuin pitikin.
Ei noita tosin kovin vaikee oo veikkailla. Senkun heittelet nimiä ja laskeskelet jälkikäteen kuinka moni oli edes lähellä. Ja väität sitten tietäväs asiasta jotain.

Eilen ja toissapäivänä tummuin Lahdessa. En kerro siitä sen enempää.
Seuraavaksi käännän nokan kohti Joensuuta. Siellä menee seuraava viikonloppu. Luultavasti leppoisissa merkeissä. Veikkaisin Hiihto-Niilon järjestävän mulle riittävästi ohjelmaa ennen Selkien Sisun kansallista.

perjantai 4. heinäkuuta 2008

Hisuspede spekuloi

Jälleen kerran korviini kantautuu tuon mystisen Kainuun hiljainen kutsu. Taas vaellan kohti karmaisevia tummumisia Ukkohallan rinteillä KRV:n eliittisarjan raastavissa osakilpailuissa. Myönnän tappioni ja pyydän sielulleni rauhaa.
Tai sitten en.
MM-valintojen yhteydessä mielekiintoni kisailua kohtaan heräsi jälleen kun sekä A Harju että T Anjala nappasivat paikat MM-koneeseen. Onneksi, sillä muuten olis ollut kylmää kyytiä kärjen osalta. Kovia jamppoja on nytkin viivalla mutta hevosmiehet kisailevat Tsekissä! Kelitkin vaikuttavat kaltaiselleni hikoilevalle sialle sopivilta, sillä normaalin +30 asteen helteiden sijasta on luvassa vesisadetta kaikkien noin kymmenen lämpöasteen lisämausteeksi. Olen tähän erittäin tyytyväinen.
Lupauksia tossun heilumisesta en anna suuntaan enkä toiseen kuin sen verran, että Mähösen Timppis tulee kyllä jäämään taakse!

Muita kesän kohokohtiakin tässä heinäkuulla on. Ranskan Ympäriajo pärähtää käyntiin nyt lauantaina. Valitettavasti puolustava mestari Alberto Contador loistaa poissaolollaan, kuin myös koko Astana. Olisi ollut hieno nähdä kuinka Astanan poijaat olisi ajanut tänä vuonna ilman Kuningas Aleksanderia. No onneksi voittajaehdokkaita on nyt tarjolla pilvin pimein. Yleisesti on spekuloitu Cadel Evansin, Alejandro Valverden, Denis Menchovin ja Damiano Cunegon taistelevan kiihkeimmin voitosta.
Oman arvioni mukaan ainoastaan Evans omaa mahdollisuudet voittoon.
Valverde tulee tummumaan niinkuin aina, varsinkin kun Dauphinen kirous vaivaa.
Menchov taas ei voi olla riittävässä kunnossa vielä heinäkuussa.
Ja Cunegolla ei vaan rahkeet riitä.
Mutta sitten omiin suosikkeihini:

Samuel Sanchez, Euskaltel Euskadi. Kova roikkuja vuoristossa ja voi voittaa mäkietappejakin, aika-ajossa toki kehittämisen varaa. Vaikka Euskaltelin tallipäällikkö Igor Gonzalez de Galdeano sanoikin Samun tavoittelevan vain etappivoittoa uskon Samuun kuin vuoreen.
Haimar Zubeldia, Euskaltel Euskadi. Hyvä vuoristossa, kohtalainen aika-ajossa. Oli viime vuonna 5. ja aina kova luu Tourilla.
Cadel Evans, Silence-Lotto. Vahva aika-ajaja ja uskomaton roikkuja vuoristossa. Reitti tulee suosimaan häntä.
Carlos Sastre, CSC-Saxo Bank. Vuoristokauris. Aina kovassa iskussa ja nyt elämänsä tilaisuuden edessä. Valitettavasti CSC:n tallipäällikkö Bjarne Riis jätti Sastren luottomiehen Inigo Cuestan pois miehityksestä. Toivottavasti Schleckin veljekset ja Nicki Sörensen tekevät töitä Sastren eteen.

Sijoituksia arpoessa tulee rivistä tämmöinen:

1. Carlos Sastre, selviytyy niukasti voittajaksi elämänsä aika-ajolla! Ja voittaa yhden etapin.
2. Cadel Evans, jää vuoristossa liikaa.
3. Samuel Sanchez, voittaa kaksi etappia!
4. Haimar Zubeldia, ajaa tasaisen kilpailun.
5. Denis Menchov, on hyvä muttei riittävän hyvä.
6. Mikel Astarloza, Euskaltelin offensiivi jatkuu...
...
14. Alejandro Valverde, ei katkea muttei pärjääkään.
...
25. Damiano Cunego, katkeaa vuoristossa.

Pistekilpailun voittaa Thor Hushovd, Credit Agricole, Mäkikirikilpailun Mauricio Soler, Barloworld, Parhaan nuoren ajajan tittelin ottaa Andy Schleck, CSC-Saxo Bank, ja Agressiivisimman ajajan tittelin vie Amets Txurruka, Eukaltel Euskadi.

Myönnettäköön, että suosin listallani oranssipaitoja mutta näillä mennään. Tuskin tarvitsee arvailla suosikkitiimiä. Kattellaan sitte kolmen viikon päästä miten kävi.

maanantai 2. kesäkuuta 2008

Hisuspede hylsyilee

Sprintit on sitten sprintattu tältä kesältä.
Ja mie ryssin kisat tietysti. Etukäteen olin hieman ajatellut jopa A-finaalia mutta aika nopeesti kävi selväksi, ettei sinne asti ollut asiaa. Ja kaiken kukkuraksi otin sitten hylsynkin. Se ei tosin enää haitannut. Mutta nyt saakeli Väisänen vittuilee mulle lopun ikää!

Betonointi meni hieman paremmin. Kulkua ei tosin ollut.

Joskus tuollainen mollivoittoinen kisareissu kesällä olis harmittanutkin mutta ei se hisuspedellä enää paljoa paina harteilla. Huomenna avaan rullakauden ja käännän katseet kohti tulevaa.
Seuraavaksi edessä lienee Jukola ja luultavasti aivan liian pitkä ankkuriosuus aivan liian peitteisessä, ryteikköisessä ja vaativassa maastossa. Jos vaikka hankkisin jonkun jalkavamman ennen jukoa ja juoksisin vitososuutta...

Yksi hienoimmista jutuista kisoissa oli se, että Nandi Anttonen nappasi ensimmäisen SM-kultansa miehissä! Onnittelut! Oot aika saakelin kova jätkä!

keskiviikko 28. toukokuuta 2008

Hisuspeden elämää

Heps!

Millaista on hisuspeden elämä matkalla maineeseen? Tätä lukemalla se selviää.
(Heti alkuun kiitokset tuosta nimestä Jonesille)
Elämisen riemujen lisäksi turinointia hiihtosuunnistuksesta saattaa siis olla tulossa. Joskus. Mitään hienouksia ei siis kannattane odottaa, sillä tällä palstalla kerrotaan vain jotain ihan muuta.