keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Lehdistötiedote

(Julkaisuvapaa heti)

Kaikki tiet tulee joskus kuljettua loppuun. Ainakin väliaikaisesti. Omalla kohdallani tuo tällä hetkellä loppuun kuljettu tie on taipaleeni YNYssä. On tullut aika uuden elämän.
1.1.2009 alkaen paidassani lukee Pellon Ponsi.
Koko tähänastisen suunnistusurani olen edustanut kesäisin YNYä mutta nyt koin olevan hyvä hetki kokeilla jotain uutta ja hakea uusia virikkeitä tekemiseeni. Tähän uskon pohjoisen ylpeyden Ponnen tarjoavan parhaat mahdollisuudet. Yhtenä suurimpana syynä seuranvaihtoon on mukavan leppoisa porukkaa, jonka tavoitteet ovat korkealla ja omalla panoksellani koen pystyväni auttamaan seuraa kohti uusia hienoja saavutuksia varsinkin suurviesteissä ja SM-kilpailuissa.
Samalla uskon ja toivon tämän seurasiirron auttavan minua tielläni kohti entistä suurempia saavutuksia hiihtosuunnistuksen ihmeellisessä maailmassa, miksei tietysti myös suunnistuskarkeloissa.
Vaikka tiemme YNYn kanssa nyt eroavatkin, en missään tapauksessa sulje sitä ovea nyt enkä tulevaisuudessa, vaan toivotan kaikkea hyvää entiselle seuralleni. Toivottavasti juniorit jaksavat tehdä töitä lajinsa eteen ja tulevaisuudessa näemme entistä ylväämmän YNYn kilpakentillä.

Ponsilainen

hisuspede

Ei kommentteja: