sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Mennyttä ja tulevaa

Hiljaista on pidellyt tässä lähiaikoina.
Kerrottavaa olis tietenkin ollut vaikkapa noista Vuokatin lumirasteista mutta en sitten jaksanutkaan kertoa niistä mitään. Kerrotaan nyt sen verran, että lunta oli juuri ja juuri riittävästi kisojen pitämiseeen. Lähinnä erinomaisen maastopohjan ansiosta. Tuloskunto ei ollut aivan parhaalla mallilla mutta en pahasti romahtanutkaan. Paitsi sprintissä.
No sittenhän alkoikin jo joululoma ja päätin virittää kuntoani hiihtokisojen avulla. Lähdin soitellen sotaan Saarijärven hiihtoihin ja turpaan tuli ihan vitusti. Mikään ei toiminut toivotulla tavalla tuossa kisassa, sillä jos nyt suksi ei häikäissyt nahkealuistoisessa vesikelissä, niin ei kyllä miehestäkään löytynyt juurikaan apuja siihen tautiin. Tästä viisastuneena vannoin kostoa ja päätin virittää konettani isolla kädellä seuraavalla viikolla.
Tiistaille budjetoinkin välittömästi kovan 3*2,5km vetoharjoituksen Sarvivuoren baanalle. Suunnitelmissa oli runnoa kovempaa kuin aikoihin. Närhen munia lädettiin haeskelemaan, jotta olis sitten Äänekoskella näyteltävää. No pikkupakkasessa ja uuden vitilumen peittämillä baanoilla vedetyt vedot jäi kahteen ja ajat oli niin heikkoja jotta jätän ne kertomatta. Tiedostin kuitenkin, että joskus on suksi luistanut kovempaakin, sillä tällä kertaa joutui alamäissäkin hakkaamisen aloittamaan jo puolivälissä jos meinasi selvitä alas asti...
Nooh päätin sitten aikaistaa torstain 2*10*1min vetoloiset jo keskiviikolle, jotta saisin välittömän revanssin ja voisin samalla syödä enempi joulupöydässä. Aamun valjettua ladulla nähtiinkin jo uusi mies, sillä lyhkäsiin vetoihin ominaisuuteni juuri ja juuri riittivät. Onnistuin näin rämpimään koko harjoituksen läpi suuremmitta ongelmitta ja saatoin olla varsin tyytyväinen tekemisiini. Uskoin jo, että lauantaina tulisi kulkemaan.
Niinhän siinä yllättäen myös kävi, että kulkua löytyi Äänekosken hiihdoissa. Ei sillä nyt tietenkään Suomen tasolla kuuhun mennä hiihdon puolella mutta kaltaiselleni kansallisen keskitason hiihtosuunnistajalle se oli jo ihan hyvää vauhtia sileällä. Eniten mieltäni lämmitti norjalaisen hiihtosuunnistusstaran Eivind Tonnan kukistaminen liki neljälläkymmenellä sekunnilla. Kysessä on toki yksittäinen rykäisy mutta fiilistelen sillä nyt silti hetken.

Tiesin siis olevani valmis Kangasniemen PM-katsastuksiin. Ajattelin vielä viimeistellä kuntoani keskiviikon mäkivedoilla, jolloin superkompensaatio ehtisi juuri ja juuri vielä parantamaan suorituskykyäni lauantain kisaan. Lunta oli tietysti toiveissa kisamaastoon mutta toiveiksi jäi ne sateet.
Hiukka ohraisesti kävi myös kisakunnolleni. Keskiviikkoaamuna tunsin toki jo oloni hiukan huonoksi mutta ajattelin silti tempaista reenit suunnitellusti. Onnistuinkin melkoisen luistavissa olosuhteissa taistelemaan kuusin kappalein reilun parin minuutin mittaisia mäkivetoja Huhtasuon baanoilla aivan siedettävällä kululla, ja olinkin jo varsin luottavainen tilanteeni suhteen kunnes illalla ymmärsin homman menneen hiukka vituiksi. Olo oli nimittäin suoraan sanoen tukkoinen. Toivoin tietysti oloni paranevan yön aikana. Torstaina aamu valkeni ja korvissa soi "Dog Day Sunrise" ja olo oli toki sen mukainen. Henki ei tietenkään kulkenut mistään läpi ja räkää tunki joka paikasta ulos. Saattoi siinä jotain pientä lämpöäkin olla mutta mittariin en koskenut saatika siitä mitään kellekään kertonut. Elättelin kuitenkin mahdollisuutta olla lauantaina mukana kisoissa. Perjantaina fiilis parani hieman ja lämpö loisti jo luultavasti poissaolollaan. Lauantaina päätin sitten lähteä viivalle.
Ja viivallehan sitä tosiaan mentiin. Alkuverryttelyjä piti toki vetää reilut parisenkymmentä minuuttia ennen kuin uskoin edes pystyväni kisailemaan, sillä henki alkoi kulkea vasta tuossa vaiheessa. Olisin toki verrytellyt mielelläni vaikka tunnin mutta aikatauluni ei sitä sallinut, sillä startti painoi päälle. Suksivalinnan toki tein jo kisapaikalle ajellessa kun tuota lunta ei paljoa näkynyt. Huono puoli tuossa toki oli se, että kyseiset sukset oli voideltu viime keväänä. En toki antanut sen haitata, sillä ei se mättäillä hiihdellessä paljoa vaikuta mitä sinne pohjaan on sulateltu ja milloin.
Rämmin kisan läpi jopa ihan kohtalaisin ottein. Virheet jäivät jopa yllättävän vähään varsinkin kun ottaa huomioon motivaationi noita suksenraiskauskisoja kohtaan! Sijalukukin oli kohtalainen 16. mutta aikaero kärkeen jokseenkin isohko. No kuitenkin parhaita vetojani tuollaisissa lumettomissa ja täysin kilpailukelvottomissa olosuhteissa järjestetyissä kisoissa. Näitähän on toki viimevuosina nähty aivan SM-tasolla asti. Valitettavasti.
Jos lumiolosuhteet saavat haukkuja niin ratoja voin kyllä kehua! Niissä oli kyllä haastetta aivan riittävästi. Hienot ja monipuoliset radat oli sorvattu! Kiitos niistä!
Että semmoista. Milloinkahan sitä tajutaan, ettei hiihtosuunnistuskisoja voi järjestää, ellei maastossa ole lunta myös metsän puolella! Jos vaikka liitto määräisi jonkinmoiset sanktiot suksenraiskauskisoja järjestäville... Ensin pitäi toki varmaan perustaa uusi Hiihtosuunnistusliitto, sillä sen verran luokatonta on Ssl:n toiminta hiihtosuunnistuksen suhteen.
Tyytyväisenä kuitenkin nyt tunnustelen tässä tätä oloani, sillä nokka alkaa vihdoinkin aukeamaan, henki kulkee ja muutenkin olo on jo liki normaali! Tiistain maakuntaviestissä nähtäneenkin jo aivan mainiossa vireessä oleva hisuspede, sillä Muuramen kivikova joukkue vaatii myös kivikovan ankkurin!
Siitä voinkin sitten alkaa virittelemään kisakuntoani kohti Orsassa, (SWE) käytäviä hiihtosuunnistuksen PM-kisoja kohti. Ohjelmassa on ainakin hisukisat Joutsenossa ja luultavasti myös Kouvolassa vielä ennen PM-reissua. Toivottavasti lunta on enempi kuin Kangasniemellä.

Joo. Tästä tuli taas aika pitkä vuodatus kun oli käsiteltävänä aika pitkä ajanjakso. Jos seuraavan postauksen saisin vaikka aikaiseksi jo heti maakuntaviestin jälkeen. Ja sitten Joutsenosta voisin raportoida oikein karttojen kera, niin saataisiin eloa tähän ulkoasuun. Lupaan siis parantaa tapani. Niinkuin aina.

Ei kommentteja: