62. Keski-Suomen maakuntaviesti kilpailtiin loppiaisena Vaajakosken laduilla. Siellä olin minäkin. Taisi olla jo kolmastoista kerta putkeen kun esiinnyin hiihdon maakuntaviestissä Muuramen joukkueessa.
Tälläkin kertaa keliolosuhteet olivat kisoja vastaan ja reilua viikkoa ennen kisoja totesin Savonmäen baanat hiihtokelvottomiksi, sillä lumitilanne oli vähintäänkin heikko. Taivaaltakaan ei kisaan mennessä juuri valkoista kultaa sadellut mutta kaikeksi onneksi Aaltosen Hanski myi kaikki Jyväskylän kaupungin lumet Jyväskylän maalaiskunnan latumestarille, eli Kaaprolle, ja kunnan miesten ja talkoolaisten kovan työn ansiosta saimme hiihtokelpoisen uran allemme tuohon talvikauden kohokohtaan! Kiitokset siitä!
Ja sitten itse kisaraporttiin. Oman kisani yllä leijui aikas pitkään pikkuisia tummia pilviä mutta maanantaina suoritettu tutustuminen 3,6km mittaiseen kisalatuun varmisti osanottoni, vaikkei hiihto tuolloin häikäissytkään. Iltasella sitten oli pienehkö voitelu-urakka edessä ja kolmihenkisellä iskuryhmällämme saimme tuohon monsterurakkaan kulumaan viitisen tuntia. Kaikkineen siinä tuli laiteltua suksi jos toinenkin kisakuntoon. Nooh ajoissa tuostakin selvittiin eikä urakkaa tarvinnut näin kaataa yhden miehen harteille, niinkuin joskus on käynyt!
Tiistaiaamuna totesin kelin menevän likelle nollaa ja ilmoitin jo tehneeni suksivalintani. Olin varma kalustoni toimivuudesta jo tässä vaiheessa. Kisapaikalle kantelin kamojani hyvissä ajoin ennen starttia, jotta pääsisin välittömästi kisatunnelmaan kiinni ja saavuttaisin täydellisen maakuntaviestikeskittyneisyyden. Viesti starttasikin J-P:n mainon hiihdon ansiosta osaltamme mainiosti. Huonosti ei sujunut jatkokaan suhteellisen nuorelta joukkueeltamme ja pääsinkin matkaan kokonaiskilpailun sijalta 10. Tässä vaiheessa tilanne näytti varsin selvältä eli mahdollisuuksia sijoituksen parantamiseen oli, joskin varsin niukalti. Eroa kaupungin kakkosen ankkuriin eli Sipilään oli jo liki kolme minuuttia. Kaikeksi onneksi olin kuitenkin niin sekaisin, että luulin eron olevan alle pari minsaa.
Starttasin siis täysin kontrolloimattomalla alkuvauhdilla. Hetkeksi mieleeni juolahti hiukan hillitä vauhtia ensimmäisen mäen päällä mutten kuitenkaan tehnyt sitä. Parin kilometrin jälkeen vauhti alkoi kuitenkin tasaantua. Pitkässä stadionille tuovassa laskussa päätin vielä ottaa sauvoittaluistellen ja astetta aerodynaamisemmalla laskuasennolla sekunteja pois. Tuo nyt viimeistään viesti siitä, ettei loppuun asti olisi mitään saumoja jaksaa. Ensimmäisen kierroksen täyttyessä kuulin Kuhnon selän lähestyvän ja ajattelin jo hetken lisätä vauhtia. Sitten vastaan tuli valitettavasti ylämäki. Jalat oli jo tyhjät. Eipä siinä sitten. Kuhno oli kuitenkin eri kierroksella ja ainut poimittava joukkuekin oli vissiin jo ohitettu. En kuitenkaan tiennyt sitäkään ja vannoin kostoa sillä Sipilä olisi otettava vielä kiinni.
Toista kertaa Savonmäkeä noustessa oli havaittavissa vielä jonkinmoista yritystä hiihdossa ja edelleen väliaikapalvelu matkan varrella kertoi Kuhnon olevan iskuetäisyydellä. Yritin pitää homman kasassa ja työntää wassulla nousua. Valitettavasti kuokkaa oli jo tarjoiltava pari kertaa väliiin. Yksittäiset väsyneet kannustushuudot yrittivät vielä ylläpitää taistelutahtoani joka mureni yhtä nopeasti kuin Saarisen hyvä vapaa Tourin loppunousussa. Ja se mureni nopeasti. Jos jo toisen kiekan alussa oli yleisössä havaittu, ettei meikäläisen wassuloikka noussut enää niin komeasti kuin lähtiessä, niin viimeistä kertaa stadionilta noustessa ei vaan enää tultu. Peli oli pelattu ja Sipilän selkää en tulisi näkemään kuin vasta maalissa. Kuokkakin tuli aivan liian tutuksi viimeisillä nousumetreillä. Oikein hävetti.
No onneksi ei ollut ketään takana ahdistelemassa, sillä loppukiri olisi voinut olla hieman nihkeässä. Lopputuloksena kuitenkin mairitteleva 9.tila kokonaiskilpailussa ja suurten kuntien sarjassa oltiin 8. Molemmat ovat Muuramen kaikkien aikojen parhaat tulokset. Näin ollen sitä kunnanisien tarjoamaa saunailtaa odotellaan taas!
Kaikesta räytymisestä huolimatta otin melkein minuutin erolla Sipilän päänahan. Kuhnolle hävisin lopulta, kiitos pienen tummumisen. Kärkeen eroa tuli jokseenkin liikaa mutta kohtalainen tulos pääsi jopa hieman yllättämään itseni, varsinkin kun miettii kuinka pari päivää aiemmin rämmin vielä syvällä suossa Kangasniemen karkeloissa. Siis kulkupolitiikan osalta. Ehkä tässä pystyy nyt vetämään nousukiitoa Orsan kekkereihin asti, niin matkalla voin sitten hankkia valmiiksi sen mustan hevosen viitan.
Näillä merkeillä mennään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti