Lapsellinen ja/tai lapsenmielinen

Ei muuten tule niitä Otepään analyysejä. Sen sijaan tarkastellaan lähemmin viime viikon tapahtumia. Ohjelmistossa olivat mm. sotilaiden SM-partiosuunnistus sekä hiihtokauden avaus.

Hallitsevina partiomestaajina Keski-Suomen Reserviläispiirin joukkue oli selvästi yksi ennakkosuosikeista tämänvuotiseen kisaan. Joukkueemme oli likipitäen sama, ainoastaan Hapola vaihdettiin kokeneeseen Reimaniin. Voitto oli itsestään selvä tavoite. No toisin siinä hommassa kävi. Yöllä pysyttiin vielä pelissä mukana vetämällä pintakaasulla kolmanneksi nopein aika. Ei siinä paljoa rynsesteri selässä painanut kun pisteltiin Lasen kanssa tiellä menemään rapsakoita nelosen tonneja. Menossa oli havaittavissa todellista vahvuutta.

Vaan yhdessä yössä nämä jutut kääntyy. Itsellä toki kulki vielä päivälläkin. Latua olisi voinut ottaa vielä pari kilsaa lisää ja viedä sen saman joltakulta muulta poies. Näin jälkiviisaana se olis kannattanut. Mutta eihän se homma vielä siihen kaatunut, mitalivauhdissa oltiin vielä suunnistuksen jälkeenkin. Piti päästä vielä kranaatteja heittelemään ja ammuskelemaan. Heitot olis voinut joukkueelta mennä paremmin. Itsekin myönnän häpeissäni heittäneeni yhden ohi. Todellinen katastroofi koettiin sitten ampumapaikalla kun meikäläisen laikka ei meinannut kaatua millään. Kilina oli aivan vallaton ja maali pöllysi mutta laikka se vaan pysyi pystyssä. Tai kaatuihan se lopulta, liian myöhään tosin. No kukistettiin sentään Suur-Savo! Se jos mikä lämmittää mieltä!

Ja ne viralliset tulokset täältä.

Niin ja se lumikausi tuli avattua lauantaina. Perinteiseen tapaan käväisin Lepiskällä jauhamassa tuollaisen parituntisen siivun. Heittelin sekaan vielä TT/SL-väännöt, jotta saisin hommasta enemmän irti. Lähinnä tuo virkistävä tekniikan vaihtelu auttaa kestämään tunnelia kokonaiset kaksi tuntia, mikäli korvissa ei pauhaa musiikki. Edellyttäen tietysti korvissa soivan musiikin olevan lähtöisin omasta soittimesta, sillä joskus on tullut jouduttua tunneiksi tuonne kidutuskammioon kuuntelemaan radionovaa. Se jos mikä ottaa koville. Mutta tuonne samaan luolaan suunnataan taasen ensi viikonloppuna. Ehkä.

Ja Leppävirralta matka jatkui Joen Kaupunkiin. Ohjelmistossa oli tietysti kummipojan synttärit. Tuohon pakettiin mahdutettiin vielä yksi pitkähkö juoksulenkki Lykynlammen suuntaan polkuja pitkin sekä Pärnän rullaradan testaus Vauhdin supernopeilla rullilla. Harmittaa tosissaan, että pääsin sinuiksi noiden rullien kanssa vasta viimeisenä päivänä Otepäässä. Olisi ollut niiiiin mukava pistellä kolmekymppinen niillä. Silloin se ei tosin tuntunut vielä siltä. Mutta takaisin asian viereen.

Juhlista sen verran, että ne oli jaettu kahteen osaan, aikuisille ensin ja lapsille myöhemmin. Itse sain jäädä ikäänkuin kunniavieraana myös lasten juhlille. Olen sen verran lapsellinen, vai oliko se nyt lapsenmielinen, että suurta vahinkoa ei missään nimessä päässyt käymään. Yhtä kaikki kädet oli taas lähtiessä hapoilla. Ilmeisesti pikku heittelut alkavat käydä näin vanhemmiten jo voimille.

Vajaa pari viikkoa Vuokatin leiriin. Sano silloin kyllä.

Ponnella on kiva manageri

Nyt seuraa kaksi toisistaan irrallista tapahtumaa.

Istun ruokapöydässä ja syön. Äsken lautanen oli täynnä mutta nyt se alkaa olemaan tyhjillään. Kahvihammasta kolottaa jo mutta en ole hoksannut edes kysyä saako sitä kahvia tässä maanmainiossa majapaikassa Tenholan ydinkeskustan liepeillä. Antti saapuu kuppi kädessään ja ilmoittaa kahvin olevan valmista. Oli tilannut isännältä pannullisen kokolailla meikäläistä varten. Lupaan muistaa asian seuraavassa blogitekstissä.

Unohdan sen.

Paluumatkalla surullisen kuuluistasta SM-viestistä olen jälleen ruokailemassa ja annos on ollut massiivinen tälläkin kertaa. Lautanen ei ole vielä edes tyhjä kun kuppi tipahtaa pöytään. Antti jatkaa matkaansa virnistellen. Kahvin saanti on jälleen kohdallani turvattu. Lupaan muistaa asian seuraavassa blogitekstissäni.

Tällä kertaa muistan sen.

SM-viesti oli se kisa, johon viikonloppuna keskityttiin. Otepään leirillä meno oli tuntunut hyvältä mutta silti epävarmuus kaihersi mielessäni, en tiennyt miten viikon kova harjoittelu lopulta vaikuttaisi. Keskimatkan karsinnan jälkeen lyötiin liinat kiinni ja keskityttiin vain viestiin. Matkaan lähtiessä jännitti, en sano että enemmän kuin koskaan sillä se ei pidä paikkaansa mutta enemmän kuin pitkiin aikoihin. Nuo odotetut kovat paikat on aina itselleni kaikkein vaikeimpia, sillä niissä on tunteensa hallittava. Niissä paikoissa, joissa tietää olevansa vietävän osassa ja joissa en missään nimessä ole vahvimmillani. Niihin tulee silti ladattua sillä normaalilla rajulla tunnelatauksella, joka on ehkä se nopein tie turmioon. Tällä kertaa sen hallitsin.

Tällä(kin) kertaa joukkueessa yritystä oli luultavasti liikaa. Tiemme kohti menestystä koki kolauksen, josta emme enää toipuneet. Väliajan nähdessäni ymmärsin millaisia pettymyksen tunteita oli itse tullut aiheitettua mm. Jukolassa. Mutta tällaista se vain on. Kun yritetään tosissaan, niin on mahdollista epäonnistua. Vaikeaa se on saada neljäkin miestä juoksemaan omien kykyjensä ylärajoilla samassa viestissä. Saati sitten kymmenen. No OMalla olis ollu varaa normipäivään, muilla ei.

Selkä suoraksi ja pää pystyyn. Otetaan vastaan se mitä tulee. Ensi vuonna Lakeaharjulla otetaan se mikä meille silloin kuuluu. Ja siinä nelikossa aion olla mukana.

Take my scars

Otepää alkaa olla nähty. Leirin viimeistä aamua viedään ja edessä on viimeinen raateleva harjoitus Otepään rullaradalla sisältäen kovimmat nousut vuoroin tasatyöntäen ja vuoroin sauvoittaluistellen. Samalla viimeistellään kisakunto viikonloppuna odottavia keskuurimatkan ja viestin SM:iä varten.

Viikon verran täällä on tuota rataa tahkottu ja välillä käväisty hieman kiskomassa joogiradaa siinä sivussa. Onhan ohjelmassa ollut tietysti Kekkosen mökillä vierailua sekä sauvajuoksusuunnistusta. No reeneistä voisi kertoilla vaikka tarkemmin myöhemmin ja analysoida samalla leirin antia kohti talven tavoitteita.

Lazy eyen kanssa ollaan rullailtu kokolailla joka päivä. Yleensä olen roikkunut mutta pari kertaa olen päässyt oikein vetämäänkin. Silloin on Slowhandilla ollut nopeammat rullat...

Mutta urheilu vaatii uhrauksia.



Itseasiassa tuo otsikko tuntui hyvältä vielä sunnuntaina. Enää se ei ole sitä. Taistelun arvet alkavat olla jo kadonneet.

Älä nyt sinnepäin väistä

Käväisin testaamassa uusia rullasuksia tuolla Isolahden väylällä. Oli muuten liukkaat. Soitto Maaningan suuntaan muuten tasoitti alkuasetelmia ensi viikon Otepään leiriä varten. Mutta siinä hiihdellessä tuli sitten taasen huomattua tuo autoilevien ihmisten omintakeinen tapa väistää rullahiihtäjää. Käytettäköön siitä nyt ns. kiilaajan väistöliike-nimistä termiä.

Lähtötilanteessa autotiellä kulkevat sekä rullahiihtäjä että paikallinen citymaasturikuski. Pahimmassa tapauksessa lopputilanne on se, että ainoastaan citymaasturikuski jatkaa matkaa. Uuden maalipinnan kanssa. Heti voidaan kuitenkin todeta, että tänään ei tapahtunut onnettomuutta ainakaan itselleni. Muista en mene takuuseen.
Mutta siis nämä em. tiellä kulkijat kohtaavat toisensa niin, että autoilija ajaa sisäkurvissa (kääntää siis oikealle) keskimäärin keskellä ajorataansa ja rullahiihtäjä hiihtää tien vasenta reunaa, niin ikään sisäkurvissa, pysytellen samalla mahdollisimman lähellä valkoista viivaa, jonka toisella puolella on vain soraa.

Citymaasturikuskimme huomatessa vastaan tulevan rullahiihtäjän hän kääntää välittömästi rattia. Mutta mihin suuntaan? No tietysi myötäpäivään, sillä keskiviiva onkin jo vaarallisen lähellä tälle keltaista viivaa pelkäävälle kuljettajalle. Tämä edesvastuuton toiminta säikäyttää rullahiihtäjän, joka ohitsekiitävän hetken ajan ehtii miettiä, mikä teksti lämmittäisi hänen mieltään hautakivessään. Samalla citymaasturikuskimme kääntää rattia nopealla ranneliikkeellä vastapäivään ja onnistuu kuin ihmeen kaupalla väistämään rullahiihtäjäämme. Ohitse kiitävän hopeankiiltoisen citymaasturin kylki jää kuin jääkin valitettavasti naarmuaan vaille ja keula onneksi vaille uutta väripintaa. Tämän tilanteen jälkeen molemmat jatkavat matkaansa. Citymaasturikuskimme tuskin edes tajusi mitään tapahtuneen, rullahiihtäjämme sen sijaan muistaa ko. autoilijan vielä tulevaisuudessakin ja odottaa seuraavaa kohtaamista sauvanpiikkejään teroitellen.

Ja SM-pitkä kisailtiin. En päässyt finaaliin. Tein kaksi minuuttia liikaa virhettä. Sunnuntaina ei sitten kulkenut. Se siitä viikonlopusta. Lauantaina kohti Otepäätä!