torstai 28. tammikuuta 2010

Valintapettyneisyydestä voittokantaan

Eikä mitään pilipalihommia vaan ehtaa arvokisametallia napasahti taasen tilille Keski-Suomen alueen parisprintistä. Tuo teräksisten titaanien taisto käytiin Kääköllä, hiihtosuunnistajan paratiisissa, Hankasalmen kylällä. Ikäänkuin vanhoja muistoja verestäen olimme jälleen hyvän ystäväni Joglin kanssa asettuneet YNYn väreissä (tai KV+:n mustaharmaassa) viestissä viivalle tavoitteenamme voitto. Eikä mikä tahansa voitto, vaan ylivoimainen voitto.

Pakkanen lauhtui itsestään sopivasti, aivan kuin ahosveikon puhaltamana, myös Kääköllä ja kisat käytiin mukavissa olosuhteissa. Urasto oli kunnossa ja miehet kaameassa kunnossa. Ensimmäisen osuuden tarkkailun jälkeen ei ollut minkäänmoista epäilystä siitä, kuka keulassa kulki. Edes hyytyneet emitit tai kartalta piiloon taitellut rastit eivät siihen vaikuttaneet. Lopputulokset näyttävät muiden kannalta jopa masentavilta.

Jopa galaksaalisen kulun jälkeen aloimmekin pohtimaan mahdollisuuksiamme tuolla Lieksan SM-karkeloissa. Olihan toki jo syksyllä tullut luvattua, että yksi mitali myö viestistä otetaan mutta nyt siihen on nähdäkseni todellinen tilaisuus. Suurin epävarmuustekijä tässä tietenkin on tuo oma suoritusvarmuus, sillä yleensä se ei kovin montaa kisaa putkeen kestä. Ja henkilökohtaisen sprinttivoiton jälkeen tuon putken olisi kestettävä vielä parin osuuden verran viestissäkin. Se on tiukassa se!



Tuommoista oli jälki tuolla Kääköllä. Ei lainkaan mahdottoman heikkoa.

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Kova jätkä

Aamusella aloitin kevään isojen kisojen tarkemman analysoinnin ja suuntasin sitten pakkaseen suksimaan. Tuntikolmevarttia reipaassa pakkasessa erittäin liukkaalla vitiparilla nosti fiilikset. Sitten kuului kis kis. Alkoi vituttamaan.

Maanantaina palailtiin Venäjältä. Cupin ykkösrundi oli paketissa. Reissussa vierähti muutama päivä ja fiiliksiä koettiin laidasta laitaan. Pohjilla käytiin (tai tuossa vaiheessa luulin niin) ja välillä meni paremminkin.

Tulospoliittisesti:

Middle 20.
Sprint 23.
Sprint relay 15.
Long 22.

Ei siis tosiaankaan mitään kuuhun vievää, hyvää kansainvälistä keskitasoa kuitenkin. Tavoitteet olivat huomattavasti korkeammalla, siitä ei pääse mihinkään. Mies oli kaiken tekemäni ja kokemani perusteella kunnossa, ehkä paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin. Teknisesti en suuria virheitä kisoissa tehnyt mutta parempaan olisi pitänyt pystyä. Jokin noista kisasuorituksista puuttui. Tietysti voisi pekuleerata, että tasatyöntöpainoitteisina ja jokseenkin pehmeillä urilla käydyt kisat ei ehkä parhaalla mahdollisella tavalla sopineet mutta mielestäni sekään ei noita eroja kärkeen selitä. Yksinkertaisesti olin vain liian varovainen. Uskallus laittaa kaikki likoon oli poissa. Kaikkensa antaminen. Sitä itseltäni vaadin ja se tuntuu olevan minulla se määräävä tekijä huippusuorituksissa. Vaikea sitä on selittää mutta niin se vain on. Jokaisen kisan jälkeen oli selvää, että kaikkeani en kropastani ja korvien välistäni ladulla vuodattanut ja noille suorituksilleni antanut. Kuinka siis voisin olla tyytyväinen tuloksiini?

Olihan tuo matka näkemisen ja kokemisen arvoinen. Kokemusta roppakaupalla jne. Mitä siläkin sitten tekee? Eipä juuri mitään. Mutta tulipahan käytyä ulkomailla kisailemassa oikein liiton piikkiin. Ei jäänyt sekään kokematta. Olihan tuossakin reissussa ne hetkensä. Tuli fiiliksiä lentoon lähdöstä urheilussa ja elämässä yleensä. Sellaisia hetkiä, joiden toivoisi vain jatkuvan. Välillä sitten tuijotellaan kattoa tai vaikka skeletonkelkkailua. Sometimes.

Meistä on vaan moneen junaan. Toiset ovat neutraaleja, toiset toivovat ettet onnistu, jotkut jopa että epäonnistut. Niitäkin löytyy, jotka toivovat onnistumistasi koko sydämestään. Eikä ehkä riitäkään. Kun tulet kaiken ulkopuolelta voit ehkä nähdä ja kokea nuo reaktiot kaikkein aidoimmillaan. Ehkä et.

Lauantaina sain kokea oikean supertähden fiiliksen, siis sen mikä on keskinarkausmatille jokapäiväistä; Nimikirjoitusten pyytäjiä joka puolella. Lapset saivat signeeratut numeronsa ja hymyä riitti ihan itsellenikin.
Samaisena päivänä muuten sain tekstarin, jossa välitettiin terveisiä. "Oot kova jätkä!" Tuollainen kannuste välitettiin minulle yhdeltä juniorivuosieni suurelta idolilta. Se oli hieno hetki lukea. Niin vähällä voi joskus olla aika iso merkitys.

Mutta ei se vaan riitä, että on ladun varret keltaista lunta tulvillaan. Kyllä se pitää sukille asti saada. Mutta itkemistä en aloita. Se on aiemmin jätetty muille, jätetään nyt ja jätetään jatkossakin. Se on ittestä kiinni. Sitä joko antaa kaikkensa tai sitten ei. Mahdollisuuttani en käyttänyt. SM-sprinttiin mennään vannoen kostoa!

tiistai 12. tammikuuta 2010

83 vuotta

Huomenissa sitä sitten pusketaan kohti Venäjää. Syynä on tietenkin hiihtosuunnistuksen maailmancup. Kisat käydään tuolla vanhan kunnon Terijoen nurkilla ja kaikki tietysti toivomme näkevämme mm. runoja harrastaneen Otto-Villen. Tai jotain sen tapaista.

Valmistautuminen oli suunniteltu hyvin ja se toteutui seuraavasti:

2.1. Huiman hiihdot 15km V (Siirretty kahdesti pakkasen takia)
6.1. Keski-Suomen maakuntaviesti 10km V (siirretty pakkasen takia)
9.1. Rieskarastit (Ej start, pakkasta -20 astetta)
10.1 Huhtasuon hiihdot 10km V (10.tila +1.27 Pentsis Anssiin ja Kuisma Taipaleelta tukkaan)

Eli hyvin on huilannut. Kisoja on jäänyt käymättä mutta niitä on paikattu sitten tekemällä kovia täällä kotona. Muuratharjun hisu-urasto on ollut jopa kovassa käytössä. Kyllä siinä on suksi luistanut lumikengin tampatulla uralla reilussa kahdenkympin pakkasessa. Vielä kun on sattunut satelemaan muutaman sentin nihkeää vitiä siihen päälle... Ihan liki joka toisella työnnöllä pääsi aina eteenpäin. Ja kone huuti punaisella.
Mutta sanotaan nyt, että tikki on kova. Lukekaa täältä. Ei tietysti mitään kuuhun vievää mutta hyvää kansallista tasoa nyt kuitenkin.

Että semmosta. Käväisin tuossa tänään hakemassa uudet sauvat, monot ja muuta tarpeellista Fortesportista. Ei muuta kuin iso kiitos kepeistä Akille! Pakko muuten mainita, että homma toimii. Ei tarvinnut jäädä ilman vermeitä, vaikka oma aikataulu oli taas vähän mitä oli...

Nyt oletkin jo ehtinyt miettiä tuota otsikkoa riittävästi, joten annetaan palaa. Olin nimittäin tuossa maanantaina vetämässä viimeistelyreeniä Muuratharjulla. Ohjelmassa oli muuten 5,2km kisavauhtista hiihtoa + 3*1,6-1,8km hisuvedot. No mutta siinä alkuverkan aikana satuin kohtaamaan setäni tuolla ladulla. Hän siinä sitten vain kysäisi, josko tiedän kuinka kauan meidän suvussa on suunnistettu? Tuumasin etten taida tietää. Vastaus tuli onneksi nopeasti: Todistettavasti ainakin sen 83 vuotta (ensi kesänä). Ja nyt osui ensimmäiset kansainväliset edustustehtävät. Tämä oli ilmeisesti tarkoitettu ohjenuoraksi kisoihin, eli koetahan poika pärjätä, ettei jää viimeiseksi kerraksi tai tartte seuraavaa kertaa odotella yhtä pitkään tässä suvussa.


Näissä merkeissä.