tiistai 23. maaliskuuta 2010

there's no place i'd rather be

Kausi lähentelee loppuaan ja viimeiset kiusaukset lähestyvät. Eli tietenkin Lapin Lumirastit ja samalla SM-erikoispitkämatka. Onneksi ei tarvitse hypätä kohti tuntematonta tuossa kisassa, sillä onhan kokemusta erikoispitkistä käyty hakemassa oikein maailmancupista asti...

Tänään virittelin konetta. Oli jo aikakin. Pari päivää hiljaista hiihtoa alkoikin jo tökkimään. Ikäänkuin ei olisi kisailussa jo riittävästi. Mutta en minä valita. Itse olen tämän tieni valinnut. Ja itse taisin tuon vetoharjoituksenkin ohjelmaani laittaa. Tai sanotaanko, että yhteistyössä.

Ohjelmistossa oli 3*2,7km kisavauhtista Sarvivuoressa. Siellä vitosen perälenkillä raskaissa olosuhteissa. Vanhan kunnon Öljymäen tienoilla, paikassa jossa armo ei kuulu sanavarastoon. Onhan toki mäki lyhentynyt voimalan vallattua oman alansa Keljonlahden rannasta mutta kyllä siinä edelleen tekemistä piisaa ja kesällä vielä enemmän.

Ensimmäistä kertaa tälle talvea tarjolla oli oikeasti nopea keli. Se luultavasti pelasti tänään loppuunkalutun miehen. Kovin montaa kertaa tuskin enää kykenen kaikkeani ladulle vuodattamaan, eihän sitä rajattomia kestä hisuspedenkään kone. Mutta tänään se kesti. Happojen hivellessä kehoa taittui ensimmäinen veto aikaan 6.44. Tässä vaiheessa kävi selväksi, että jos vauhti tuosta enää nousisi, niin muut kisat kutsuisivat vielä kevään aikana. Toisessa vedossa loppurutistus tuntui hyvältä. Vaikka kuinka löi, niin ei tuntunut missään. Sekunnin taisin niistää ajasta. Kolmanteen olikin sitten lyötävä taas kaikki likoon. Puolimatkassa ajattelin jopa aikani paranevan. Happo ei tuntunut missään. Loikka irtosi baanan pinnasta kuin Kuninkaalla konsanaan. Aika ei vaan parantunut. Samoihin jäätiin. Se siitä. Toisilla kone on kestänyt...

Loppuverkassa mietiskelin. Urheilua ja elämää. Oli hyvät fiilikset. Nautin tuosta hommasta tänään. Alkoi tunnustamaan, että jos sitä sittenkin tästä miehestä vielä lähtisi. Jopa kovemmin kuin tänä talvena aiemmin. Tuntuu hiukka kummalliselta. Aina ollut sama juttu cupista palattaessa tänä talvena. Niin no aiemmin en ole paljoa sieltä palaillutkaan. Mutta aina on tuntunut ensin pahalta pari päivää ja sitten tuntuu kuolemattomalta. Kulkee aina vain paremmin. Vaikka aina olen luullut, että nyt on viimeisetkin otettu tästä kropasta irti, että enempää ei enää tänä talvena lähtisi. Mutta lähti yhä. Ja lähtee muuten Lumirasteillakin. Erikoispitkällä tullaan vetämään todella kovaa. Kokeillaan mitä ihmiskeho sietää.

Like i said, there's no place i'd rather be. I just wish i could be the one. Good-hearted.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mä ainakin jammailen tätä biisiä, http://www.youtube.com/watch?v=VUnorcboKUo&feature=related, kun isken tikkua valtatielle. Alkaa kanki kummasti heilua ku tätä kuuntelee...

hisuspede kirjoitti...

mites tuossa tahdissa hommat edistyy?