keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Piirinmestaruushiihdot 15km V

Kun nyt oikein vauhtiin päästiin niin annetaan soittaa niin stanasti.
Elikkäs sunnuntaiksi matkustelin Jyväskylää kohti pm-hiihtoihin. Lauantaina kävin Imatralla hisusprinteissä mutta siitä en jaksa edes kertoa mitään. Olin niin huono. Ei ollut nälkää suunnistaa ja suksi kulki liian lujaa keskittymiseen verrattuna.
Mutta sunnuntaina oli siis ohjelmassa piirinmestaruus 15km vapaalla. Mukana oli kovia nimiä kuten Anssi Pentsinen, Matti Aalto, Jari Kuhno ja Tuomas Juuti. Vain muutamia mainitakseni. Starttilistan miehistä tais neljällä olla maailman cupin startteja takana. Taso oli siis kohtuullinen.
Itse kisaan valmistautuminen sujui muuten ihan hyvin mutta voitelun kanssa oli pientä onkelmaa. Keli kun sattui olemaan reilusti pakkasella yöllä ja aamullakin vielä liki kymppiä. Aamulla menin sitten voitelemaan kisakapuloitani ja huomasin parhaiten keliin sopivan purupurkin hukkuneen jonnekin. Eli siis jos joku on löytänyt ylimääräisen ja vähän käytetyn Rexin 820-pulveripurkin, niin sen voi toimittaa mulle. No oli sitten vedettävä jollain muulla ja toivottava Huhtasuon kelin olevan sille sopivaa. Näillä siis mentiin.

Kisapaikalla verryttelemään. Suksien testauksen jätin aivan viime tinkaan. Tai ei se testausta ollut, kun laitoin vain -10 parin kuntoon, sillä tiesin sen toimivan väkisin. Verryttelyt jäi vähän turhan lyhyeen, alle puoleen tuntiin, mutta toivoin sen riittävän. Suurkisojen tuntua oli ilmassa kun suksetkin merkattiin oikein leimasimella!

Lopulta se koitti. Starttihetki. Normaaliin tapaan täysillä liikenteeseen. Luotin siihen, että jaksan tykittää seiskaan asti ja sitten voin hypätä Aallon peesiin nautiskelemaan alamäistä ja sipata 12km kohdalla. Tummanakin jaksaisin sitten lopun helpon osuuden. Ja ottaisin mitalin, kun Pentsinen ja Aalto olis ylivoimaisia. Niinpä niin. Ensimmäinen puolikilometrinen nousu olikin kevyt ja alamäessä sain nautiskella hyvästä luistosta. Suksi siis toimi. Toinenkin kilometri oli varsin nousuvoittoinen ja mäen päällä oltiinkin sitten jo hapoilla. Iskin siis vain hyvää vauhtia koneeseen ja tasaiselle osuudelle. Kilometrit taittuivat mutta puoli minuuttia eteen lähteneen Kuhnon selkää en nähnyt. Stadionille laskiessa tuli Kuhno vastaan. Totesin jääneeni hieman. Toinen kierros käynnistyi jälleen nousulla ja Aallon laskiessa vastaan totesin vauhtini olleen hyvää. Sitten iskikin se tahmeus. Olin liian tyytyväinen alkuvauhtiini ja annoin hyvän olon tunteen ottaa vallan siitä pahasta olosta, jota koko kisa on pystyttävä kestämään. Seitsemännen kilometrin vesitornin nousu ei lähtenytkään nousemaan kovin kevyesti ja totesin kisasta tulevan suhteellisen kovan. Reilussa seiskassa sitten Aalto iski ohi. Kilsan pysyin mukana. Stadionille laskiessa olin jäänyt aivan pikkuisen. Menetin laskussa muutamia sekunteja huonolla ajolinjalla, sillä baana luisti latua paremmin. Uskoin silti vielä parempaan tulevaan.
Kolmas kierros alkoi erittäin tahmealla nousulla. Reisi ei vaan heilunut. Keuruun eläimen selkä karkasi. Kahteentoista kilometriin noustessa vesitornin mäki ei kuitenkaan rankaissut niin kovasti kuin pelkäsin. Miehessä riitti vielä hieman virtaa. Aivan maksimaalista tuskaa en kuitenkaan pystynyt enää kestämään. Tasaisemman välipätkän alkaessa pyrin säilyttämään hyvän matkavauhdin. Homma tuntui olevan hyvin hanskassa mutta pelkäsin Pentsisen lähestyvän. Juuri ennen 14 kilometrin taulua sitten se tapahtui. Anssi meni ohi. Totesin hävinneeni kolme minuuttia tämän talven SM-kutoselle. Rimpuilin mukaan. En pystynyt. Onneksi lasku pelasti ja samalla myös maali. Maaliin sujuttelin hieman yli 38min ajalla. Totesin Anssin voittaneen ylivoimaisesti. Mitalia ei sitten tullutkaan. Eikä olis tullut Aallon peesissäkään.

Tuloksia katsellessa sijoitus näyttää pahalta mutta aika ei. Ero kärkeen on myös siedettävällä tasolla. Ainakin kaltaiselleni kansallisen keskitason miehelle. Siis hiihtosuunnistuksessa. Positiivisena asiana näen myös sen, että päädyin Keski-Suomen Hiihdon etusivulle oikein komeaan kuvaan! Se onkin tuossa alhaalla. Nyt sitten viritellään konetta parin määrävoittoisen perusviikon kautta kohti kevään tärkeitä startteja SM-kisoissa, kansallisissa ja Lapin Lumirasteilla. Ajattelin olla tikissä. Ohjelmassa saattaa olla Alajärven kansallisia, varmuudella Jämsän kansalliset ja SM-kisat sekä Lumirastit. Luultavasti vielä joku hiihtokisakin. Eli semmosta tällä kertaa.


(Kuva: Arto Hyytiäinen)

Ei kommentteja: